KTP 2017: Feenikslinnun nousu? Kausi 2016 oli pettymyksien kausi monella tapaa: Seura aloitti pikaisen Veikkausliiga-visiitin jälkeen Ykkösessä, ja päätimme kauden tippumalla kaudeksi 2017 Kakkoseen.
Jatkamalla tulevaisuuteen on mentävä menneisyyteen, 31.10.2015 tarkkaan sanoen.
Tippuminen VarmistunutKTP on hävinnyt PK-35 Vantaalle 2-3, näin varmistaen tippumisensa Ykköseen kaudeksi 2016. Syynä oli kauden aikana toistuneet nukahtelut, keskinkertaiset hankinnat kesän aikana sekä taisteluhalun puute. Syyllisiä etsitään varmasti kannattajien, joukkueen sekä seuran sisältä. Monessa seurassa oltaisi kyseenalaistettu päävalmentajan kyvyt johtamaan seuraa ja irtisanottu. Seurajohto luottaa viellä valmentajaan joten päävalmentaja Sami Ristilä saa jatkaa pestissään kaudella 2016, Posso/kassajonoissa kuiskutellaan taloudellisista syistä, mutta kuitenkin tällä valmennuksella aloitettiin kausi 2016:sta valmistautuminen.
Rakennustyö voi alkaaSeura aloitti joukkueen rakentamisen jo marraskuussa, joka monen kannattajan mielestä oli merkki että seura haluaa nousta mahdollisimman nopeasti takaisin liigaan mitä myös mainostivat. Ennen vuoden vaihdetta seuralla oli kasassa 13 pelaajan kanssa, joitten joukossa oli KTP:n Ykkösessä 25 maalia tehnyt Juuso "Tsunami" Aalto. Moni uusista pelaajista oli A ja B-junioreita jotka olivat pelanneet edeltävinä kausina junioreitten sarjaa tai Kolmosta, joten pieniä kulmien nostoa nousutaistelusta puhuminen aiheutti.
Tammikuussa 2017 joukkuetta oli vahvistettu 3 pelaajalla jotka olivat pelanneet Ykkösessä ja Kakkosessa edeltävän kauden joten ei mistään huippuvahvistuksista voitu puhua. Preseasonin loppupuolella joukkuetta vahvistettiin edellisen kauden pelaajalla sekä uudella tulokkaalla jotka omasivat kokemusta ja osaamista paperilla jota joukkue tarvitsisi jotta voisi puhua nousemisesta. Lisäksi alkukaudesta viellä lisättiin Ykkösessä hyvää jälkeä tehnyt kokenut hyökkääjä Alekos Alekou riveihin. Näin saattoi Ykkösen kausi 2016 alkaa.
Tahmea alkuKausi alkoi 24.04 kotiottelulla JJK:ta vastaan. Peli päättyi 1-1, mikä ei numerollisesti ollut vakavaa, mutta pelissä oli paljon asioita jotka tulivat pitkin kautta tutuiksi kaavoiksi, mm. puolustusvirheet mitä 2 erittäin kokematonta topparia tekivät joukkuekemian puuttuessa. Tämän jälkeen 4 seuraavaa peliä olivat 2 tasapeliä, 1 tappio ja 1 voitto. Myös taustalla liikkui huhut Päävalmentajan sekä Ykkösmaalivahdin välisistä riidoista, mistä syystä maalivahti on Jazz-pelin sekä 2 seuraavaa pois kokoonpanosta.
Iloa ennen suruaEnsimmäinen TPS - KTP ottelu jää monen kannattajan, varsinkin niiden jotka olivat paikalla. mieleen: peli päättyi 2-5 KTP voitoksi mikä antoi merkkejä siintä että alkukauden yskähtely olisi vaan hetkittäistä. Tämän jälkeen alkoi kauden mahalasku: 5 seuraavasta pelistä 1 tasapeli ja 4 tappiota maalierolla 4-10.
Toimistolla ja joukkueessa tapahtuu Surullisen alkukausi ja tippuminen putoamistaisteluun on myös vaikuttanut toimiston väkeen henkisesti että fyysisesti, mistä johtuen seuran Toimitusjohtaja Riku Tapio antoi eroanomuksensa perustellen henkilökohtaisiin syihin vedoten. Tämän jälkeen myös alkoi Päävalmentaja Ristilän palli tutista joka lopullisesti kaatui Ristilän erottamisella. Tässä vaiheessa moni kotkalainen on jo kironnut ympäri kaupunkia miksi erottamista ei ole tehty jo aikoja sitten.
Erottamisen jälkeen seura ilmoittaa että ei etsi tällä hetkellä uutta päävalmentajaa, vaan veto vastuun saavat apuvalmentaja Ossi Virta sekä fysiikkavalmentaja Joni Ruuskanen. 2 viikkoa päävalmentajan erottamisen sekä 2 tappion jälkeen tapahtuu myös joukkueen sisällä: Shane Mcfaul, tärkeä keskikentänankkuri ja joukkueen kapteeni jättää joukkueen ja siirtyy ulkomaille. mutta samalla kun ovi käy ulos, käy se myös sisään: Juuso Laitinen palaa Meistriliigan valloitukseltaan vahvistamaan KTP:tä ottelukohtaisella sopimuksella.
Joukkueeseen on siis tullut toppari mitä koko kausi on huutanut tilkkimään puolustuksen, mutta onko liian myöhäistä? Myös alkukauden aikana hankittu hyökkääjä sekä seura purkavat sopimuksen yhteismielin pelaajan pelikunnon takia.
Kesäkuun tuulahdus ja Heinäkuun pupellusLaitinen laitetaan heti töihin ja peli alkaa parantua: 6 peliä joista 5 voittoa ja 1 tasapeli mistä suurin sulka hattuun tuhoamalla JJK peräti 5-0. Moni kannattaja (itse mukaanlukien) jo hetkellisesti henkäisen helpotuksesta että säilyminen on jo hyvin lähellä. Valitettavasti sanonta "Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa" ei voinnut osua paremmin KTP:n leiriin ja AC Oulu ottaa rutiinimaisen 1-4 voiton Kotkasta. Tämän jälkeen alkaa kauden loppu olla lähellä. Joukkuetta yritetään vahvistaa viellä Espanjalaisella keskikenttäpelaajalla mikä valitettavasti ei lyhyen ajan takia pysty ihmeitä tekemään.
Viimeisten ottelujen jännitystä sekä pettymys5 Viimeistä kierrosta olivat KTP:n osalta hyvin tärkeitä: KTP:n pitäisi voittaa 2 peliä itse vähintään että säilyisivät, ja muut häntäpään joukkueet eivät saisi voittaa yhtään peliä. KTP pelasi 1-1 tasapelin jo tippumisen Kakkoseen varmistaneen FC Jazzin kanssa Porissa. Tämän jälkeen Aleksi Tarvonen varasti TPS:ltä 2 pistettä ja repi 1 pisteen Kotkaan 3-3 trillerissä. TPS-peli antoi viellä pienen uskonkipinän joka alkoi hiipua Jaron voittaessa kotonaan 3-1 ja pakkovoiton edessä Kokkolassa saatiin 1-1 päättyneen pelin jälkeen miettiä ensi kauden mittelöitä Susia ja MP:tä vastaan. "Kunnian peli" Hakaa vastaan ei tarjonnut maali-iloittelua kummempaa ja näin saimme kauden 2016 taputeltua.
Kauden 2017 pre-season voi alkaaSeura isomman urakan edessäKauden 2017 rakentelu alkoi Kotkassa viellä isomman savotan edessä marraskuussa 2016, koska joukkueella ei ollut yhtäkään pelaajaa saatikka valmennushenkilökuntaa kirjoilla kaudeksi 2017 johtuen sopimuksissa olevissa putoamispykälissä mitkä aktivoituivat kauden päätteeksi. Seura kuitenkin alkoi toimia ennen Joulukuun alkua: Päävalmentajaksi palkattiin pelaajalegenda Jari "Jallu" Rantanen jolla oli kokemusta sarjanousuista myös lähiaikoina, nostaen EIF:n Kakkosesta Ykköseen kaudeksi 2015. 2 edellistä kautta Rantanen oli valmentanut B-junioreita joten iso näytön paikka Rantaselle on alkukausi mennäänkö ylös vai jäädäänkö alas. 2 päivää valmentajan palkkauksen jälkeen teki seura nimeltään ison kaappauksen: KTP:n vanha kasvatti Saku Kvist palasi kahden kauden liigaseura PS Kemissä vietetyn ajan jälkeen Kotkaan. Tämän jälkeen alkoi hyvänluontoinen llumipalloefekti missä pikkuhiljaa alkoi rakentua joukkue loppuvuotta kohden, ja ennen vuoden vaihdetta seuralla oli 6 sopimusta taskussa valmiina.
Tässä on huomoitavana se että sopimuspelaajista 4 oli Kotkalaistaustaisia, Oskari Pasanen ja Sebastian Dolivo ainoina ulkopaikkakuntalaisina. Samalla oli valottunut valmentajan ja seuran visio: suureksi osaksi oman kylän pojilla ja miehillä lähdetään taistelemaan noususta takaisin Ykköseen. Seura on jatkannut samaa linjaa hankintojen kanssa hakemalla kokemusta omaavia pelaajia ja heidän kanssaan sekoitettu nuoria pelaajia. Tällä hetkellä KTP:llä on 17 pelaasopimusta sekä juniorisopimuksilla olevia nuoria on käynnyt harjoitusotteluissa näyttämässä osaamistaan.
Harjoitus- ja cupmatsien huumaaKTP pelasi uusitun Suomen Cupin lohkovaihetta ainoana Kakkosessa pelaavana joukkueena lohkossa, missä pelasivat HJK, HIFK, GiIFK, Gnistan sekä FC Honka. Näissä peleissä vastukset olivat kovia ja se näkyi tuloksissa: 5 ottelusta 2 päättyi tasan ja 3 tappioon maalierolla 2-10. Joukkue ei kuitenkaan jäännyt missään peleissä täysin vastustajan jalkoihin ollen monessakin pelissä vastustajan piikki lihassa.
Harjoitusotteluissa taas tulokset olivat parempia: 8 pelistä joukkue voitti 6 ja hävisi 2 maalierolla 23-23. Tappiot ovat olleet rumia (TaMU 5-0 ja TPS 8-0), mutta myös tappioitten syinä ovat olleet loukkaantumiset sekä TPS-pelissä vastassa oli selvästi parempi joukkue joten paniikkia ei pitäisi olla.
KTP on siis pelannut 13 ottelua preseasonin aikana joista 2 vastustajaa pelaa Veikkausliigaa (HJK HIFK), 4 Ykköstä (Gnistan GrIFK Honka TPS), 4 Kakkosta (MP TaMU Viikingit KuFu98) ja 1 Kolmosta (Atlantis) ja näistä on voitettu 6, pelattu tasan 2 ja hävitty 5 joten positiivisin silmin on moni kannattaja katsonut joukkueen peliä, vaikka parannettavaa on viellä edessäpäin.
Lähtökohdat Kauteen 2017Kauteen lähdettäessä joukkueella jolla on vain yksi tavoite: Ykköseen nousu kaudeksi 2018. Helppoa se ei tule koska edessä oleva pitkä kausi sekä lohkopelien jälkeen tuleva jatko-karsinta, missä pelaavat lohkojen voittajat sekä lohkojen paras 2. sijalla oleva.
Viime kausien epäonnistumiset kriittisillä hetkillä söivät monien pelaajien henkistä kestävyyttä mikä selvästi vaikutti viime kaudella tappioasemissa. Nyt joukkueessa on paljon nuoria ja uusia pelaajia sekä myös kokenutta kaartia, ketkä pitävät varmasti monen pään ylhäällä sekä maanpäällä.
Moni avauksenpelaaja on kotoisin Kotkasta tai Kotkan läheisyydestä, joten he myös tietävät mitä nousu merkitsisi seuralle ja kannattajille joten usko lisäenergian saamiseen tiukoissa paikoissa ei ole harhaluuloa.
ArvioLähtökohtaisesti KTP on panostanut enemmän laatuun kuin määrään pelaajissaan, mistä voi loukkaantumisuman sattuessa tulla paljon päänvaivaa. Rantanen on tämän jollain tasolla selvästi ymmärtänyt ja kokeillut junioripelaajia joillakin pelipaikoilla. Tehokkaan kärkipelaajan puuttuminen voi aiheuttaa pistemenetyksiä, mutta preseason on näyttänyt että joukkueessa on keskinttää ja puolustusta myöten pelaajia jotka saavat pallon verkonperukoille jos mahdollisuus annetaan. A-Lohkossa taistelee voitosta KTP, Mikkelin Palloilijat (MP) sekä Klubi 04. PEPO sekä MiKi voivat venyä yllätyksiin.
Sijoitus: Voittaa lohkon ja nousee karsinnoissa jos joukkue pysyy terveenä.
Joukkue 2017Maalivahdit:
1# Jiri Koski (2017)
32# Tatu Niskanen (2017)
Puolustajat:
2# Topi Pasi (2017)
3# Tiago Moura (2017, koeaika)
4# Oskari Pasanen (2017)
5# Sebastian Dolivo (2017)
6# Manel Subirats Gasparin (2017)
Keskikenttä:
11# Lucas Dos Santos (2017)
16# Juho Nykänen (2017)
17# Marko Tyyskä (2017)
22# Saku Kvist (2017+1)
23# Anton Eerola (2019)
Hyökkäys:
10# Niko Ikävalko (2017)
14# Onur Celik (2018+1)
15# Kaarel Usta (2017+1)
18# Aleksi Tarvonen (2017)
19# Driton Shala (2017)
Valmennus ja taustajoukot 2017Päävalmentaja: Jari "Jallu" Rantanen (2017+1)
Apuvalmentaja: Joni Ruuskanen (2017)
Maalivahtivalmentaja: Tatu Niskanen (2017)
Huoltajat: Jan Lorkowski ja Sampsa Kaipiainen
Fysio: Niko Leinonen
Joukkeenjohtajat: Esa Vilkki ja Harri Vesala
KTP 2017 tulleet pelaajatJiri Koski - HJK
Tiago Moura -
Manel Subirats Gasparin - FC Legirus Inter
Saku Kvist - PS Kemi
Lucas Dos Santos - Ekenäs IF
Juho Nykänen - PeKa
Marko Tyyskä - HaPK
Anton Eerola - PeKa
Onur Celik - HaPK
Drilon Shala - FC Lahti
Niko Ikävalko - Vapaa
KTP 2016 pelaajat, jotka ovat lähteneet seurasta tai ovat sopimuksettomia:Jere Pyhäranta - JJK
Sauli Kilpeläinen - sopimus päättynyt
Giorgi Ositashvili - Kultsu FC
Juuso Salonen - sopimus päättynyt
Teemu Honkaniemi - FC Viikingit
Juuso Laitinen - PS Kemi
Oskari Kekkonen - FC Lahti
Valeri Minkenen - Klubi 04
Ville Oksanen - sopimus päättynyt
Janne Veija - sopimus päättynyt
Shane Mcfaul - DSK Shivajians (Kesken kauden)
Alejandro Samaniego - Xewkija Tigers FC
Matias Lindfors - AC Oulu
Isaac Kannah - MiKi
Markus Jääskeläinen - sopimus päättynyt
Alekos Alekou - sopimus purettu kesken kauden
Jussi Aalto - PS Kemi
Harjoitusottelut kaudella 201714.1 KTP - KuFu-98 5-1 (2-0) 20.1 KTP - MP 6-1 (2-0) 26.2 TamU - KTP 5-0 (2-0) 18.3 MP - KTP 2-3 (1-2) 25.3 TPS - KTP 8-0 (3-0) 8.4 KTP - Kultsu 6-3 (2-0) 14.4 KTP - Atlantis 3-0 (1-0) 23.4 KTP - FC Viikingit 3-2 (1-0) Suomen Cup 201728.1 Gnistan - KTP 0-0 (0-0) 4.2 KTP - GrIFK 2-2 (2-1) 13.2 HJK - KTP 4-0 (0-0) 18.2 HIFK - KTP 3-0 (1-0) 4.3 KTP - Honka 0-2 (0-1) Kakkonen 2017
Ma 1.5. 18:30 KTP - Kultsu FC
Ma 8.5. 18:30 KTP - MP
Su 14.5. 17:00 Klubi 04 - KTP
Ma 22.5. 18:30 KTP - Kiffen
Ma 29.5. 18:30 Sudet - KTP
Ma 5.6. 18:30 KTP - FC Legirus Inter
La 10.6. 17:00 FC Lahti Akatemia - KTP
La 17.6. 17:00 KTP - JäPS
Ti 27.6. 18:30 PEPO - KTP
La 1.7. 17:00 KTP - PKKU
La 8.7. 17:00 MiPK - KTP
La 15.7. 19:00 MP - KTP
La 29.7. 19:27 KTP - Klubi 04
Ti 8.8. 19:00 Kiffen - KTP
Ma 14.8. 18:30 KTP - Sudet
La 19.8. 17:00 FC Legirus Inter - KTP
Ma 28.8. 18:30 KTP - FC Lahti Akatemia
Su 3.9. 17:00 JäPS - KTP
Ma 11.9. 18:30 KTP - PEPO
Su 17.9. 17:00 Kultsu FC - KTP
Su 24.9. 14:00 PKKU - KTP
La 30.9. 14:00 KTP - MiPKLoukkaantumiset 2017:Internet:http://www.fcktp.fi/https://twitter.com/ktpkotka?lang=fihttp://www.ktpkannattajat.com/Kotikenttä: Arto Tolsa Areena, Puistotie 9-11, 48100 Kotka
Liput ja Kausikortit 2017:KAIKKI KATSOMOT (portilta/ennakko)
Aikuiset 12 / 10 €
Alennusryhmät 8 / 7 € (eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, työttömät ja lapset alle 15-vuotta)
Perhelippu 30 / 25 € (Oikeuttaa sisäänpääsyyn kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle)
Alle 7-vuotiaat lapset veloituksetta
Kausikortti nimetyllä istumapaikalla 120€
Kausikortti 100 €
Kausikortti alennusryhmät 70 €
Klubikortti 390 €
VIP-Kortti 690 €
Ennakkomyyntipaikat: (Ennakkolippujen myynti päättyy
kaksi tuntia ennen ottelun alkamista.)
–Sokoksen neuvontapiste, Pasaati (Keskuskatu 10, 48100 Kotka)
–Sportia Ri-Pe Sport, Pasaati (Ruotsinsalmenkatu 12, 48100 Kotka)
–Prisma (Hakamäentie 1, 48400 Kotka)
–Datagroup (Kotkankatu 20, 48100 Kotka)
–Ravintola 4U (Kymenlaaksonkatu 15, 48100 Kotka)
–Pub Hakapirtti (Koulukatu 8, 48100 Kotka)