MJE
Poissa
|
|
Vastaus #50 : 04.11.2016 klo 12:47:15 |
|
Hyvä, että foorumilla on myös vip-miehiä. Minultahan ei ole mitään pois, että ac oulun yhteistyösopparit toimivat, päinvastoin. Senpä takia tuli asia nostettua pöydälle, kun tällaisia väittämiä kuulee yrittäjiltä. Väitän kuitenkin, että suurimmalta osalta tällaiset yhteistyökumppanuudet, joissa saadaan urheiluseuralta näkyvyyttä - esim. somessa - ovat täysin paskoja yrityksille, jos mittarina on kuinka paljon myyntiä yritys tuollaisella somemainoksella saa. Nykyajan laitamainoksia. Yleensä näin, koska tuollaisten mainosten kautta ei saada kohdennettua mainosviestiä kenellekään. Mutta kuten sanottua, on loistavaa, että hommat ovat muuttuneet parempaan - Nuren ajoista. Olisi ihan hauska tietää, että miten myynti on jakautunut "myyjien" kesken vai onko Äffä kerännyt potin yksin. Kuitenkin liikevaihto on laskenut vuoden 2012 tasosta ja jossakin Äffä taisi mainita, että tämän vuoden tulokseen/liikevaihtoon hän suhtautuu varovaisella positiivisuudella. Toki liikevaihto pitää suhteuttaa kuluihin ja kuluthan ac oulu on pistänyt erittäin hyvin kuriin. Kuitenkin vuonna 2012 aco otti 133ke tappiota, vaikka liikevaihto oli korkeimmillaan viimeiseen 4 vuoteen. Nyt ollaan oltu viimeiset pari vuotta kriittisen pisteen ympäristössä. Nyt tietenkin tulee mieleen, että jos kerta tuote on hyvä ja asiakkaat tykkäävät, niin minkä takia liikevaihtoa ei ole saatu kasvatettua? #noprovo. Toki se, että pysytään kannattavuuden rajoilla on jo toki hyvä. Ja onhan se tietenkin vitullinen ongelma, että jos lähes jokainen vuosi myyjä(t) vaihtuu, niin vaikeahan se on tietenkin myyntiä kasvattaa.
|
|
|
|
Seatbelt
Poissa
Suosikkijoukkue: 1922, Hedelmäkorit
|
|
Vastaus #51 : 04.11.2016 klo 13:32:47 |
|
Teneriffalta tavoitetulle Raunolle
|
|
|
|
TK
Poissa
Suosikkijoukkue: koko oulun calcio
|
|
Vastaus #52 : 04.11.2016 klo 13:40:43 |
|
|
|
|
|
Kossi Agassa
Poissa
|
|
Vastaus #53 : 04.11.2016 klo 14:13:59 |
|
Tuli puhuttua "urheilusponsoroinnista" (hirveä termi) oululaisen yrittäjän kanssa, joka on ollut aikanaan mukana tukemassa acoa. Ja nimenomaan tukemassa/sponsoroimassa, sillä minkäänlaista vastinetta yrittäjä ei kuulemma rahoilleen saanut. Sen sijaan yrittäjä kehui maasta taivaaseen sitä, että hän otti ja maksoi paikan kärppien ykkösketjusta. Oli kuulemma tehnyt puolen vuoden myynnit yhdessä kärppäpelissä. Liikevaihto kyseisellä yrityksellä on lähempänä miltsiä vuositasolla.
Otat nyt varmasti huomioon, että vertaat 400k€ budjetilla vetävää ACO:a ja 10M€:n Kärppiä. Kyllähän Kärppien organisaatiossa on pikkuisen enemmän paukkuja pistää yritysvieraiden kestitsemiseen. Ja lisäksi vertaat Kärppien sponsorien ykkösketjua ACO:n vastaavaan. Ei ne Kärppienkään pienimmät sponsorit saa kuulemma kuin mainoksen Raksilan hallin piippuhyllylle ja jonkin kauden päätösruokailun. Samalla summalla olet jo ACO:n isoimpia tukijoita. Maireille jatkosopimuksille vielä
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.11.2016 klo 14:16:39 kirjoittanut Kossi Agassa »
|
|
|
|
|
MJE
Poissa
|
|
Vastaus #54 : 04.11.2016 klo 16:13:00 |
|
Otat nyt varmasti huomioon, että vertaat 400k€ budjetilla vetävää ACO:a ja 10M€:n Kärppiä. Kyllähän Kärppien organisaatiossa on pikkuisen enemmän paukkuja pistää yritysvieraiden kestitsemiseen.
Ja lisäksi vertaat Kärppien sponsorien ykkösketjua ACO:n vastaavaan. Ei ne Kärppienkään pienimmät sponsorit saa kuulemma kuin mainoksen Raksilan hallin piippuhyllylle ja jonkin kauden päätösruokailun. Samalla summalla olet jo ACO:n isoimpia tukijoita.
Otan huomioon. Ja kyse ei välttämättä ole edes siitä, mitä lihaa vipissä tarjotaan vaan siitä, että yritysasiakkaalla on mahdollisuus tehdä vipissä rahaa. Mukava ympäristö (voittava ja mielenkiintoinen joukkue [JT #79]) sekä potentiaalisia asiakkaita tai muita sidosryhmiä. Jos ja kun urheilujoukkue myy erilaisia mainostiloja, niin monestihan ne kuuluvat lisänä jonkin pakettiratkaisuun. Itse koen, että urheilumyynnissä on pääasiassa kahdenlaisia asiakkaita, tukijoita sekä investoijia. Tukijoille riittää, että kivoissa videoissa näkyy heidän logonsa muutaman sekunnin ajan, kun taas investoija haluaa saada sijoitukselleen rahaa. Loogista. Ehkä tämä on juuri se acon ongelma, että tukijoita on muttei yrityksiä, jotka haluaisivat nimenomaan investoida myyntiin ac oulun kautta. Ehkä sitten Oulussa on tällä hetkellä tuon 400k verran jalkapallosta kiinnostuneita tukijoita. Tukijoita tulee luonnollisesti lisää, jos ac oulu pelaa sarjaporrasta ylempänä. Jos taas asiakas näkee acon hyvänä investointina, niin asiakasta ei voisi vähempää kiinnostaa, pelaako aco ykköstä, kakkasta tai veikkausliigaa. Asiakas, joka näkee acon investointina myyntiinsä, niin tällaisen asiakkaan mielestä on aivan sama sille sarjatasolle, kunhan vipissä on tarpeeksi potentiaalisia asiakkaita. Parhaimmillaan vip on toiminut silloin, kun vip-yritysasiakkaat eivät jaksa edes mennä vip-tiloista ulos katsomaan potkupalloa, koska myynti toimii vipissä niin hyvin. Tukijaa taas kiinnostaa, millä sarjatasolla aco potkupallonsa potkii ja siinä kohtaa pelin pitäisi olla mielenkiintoista viihdettä eikä yukhan sanoin "vitun pimputuspamputusta".
|
|
|
|
Riukulehto
Poissa
Suosikkijoukkue: Taisteleva-Rohkea-Ylpeä-Yhtenäinen
|
|
Vastaus #55 : 04.11.2016 klo 16:19:32 |
|
Alkoholijuomat maksaa erikseen niin kuin Junnon VIP:ssäkin.
Olin viime kaudella kertaalleen Junnon Vipissä CHL ottelussa. Minulle lyötiin siellä kouraan nippu juomalippuja, eli eivät alkoholijuomat maksaneet minulle mitään.
|
|
|
|
killie
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Real Madrid ja Barcelona
|
|
Vastaus #56 : 04.11.2016 klo 17:57:05 |
|
Ei vieläkään selvinnyt jatko Taidan myöhästyä ensi kauden varainkeruusta. Hyviä pointteja ollut myynnistä. Mun visiot ei ole kuitenkaan mitään noista.
|
|
|
|
Leopoldo Luque
Poissa
Suosikkijoukkue: nuori Hector
|
|
Vastaus #57 : 04.11.2016 klo 18:26:15 |
|
Jotenkin tuntuu hassulta, että urheilutapahtumassa voi tehdä myyntiä siinä määrin että se on pääsyy olla paikalla. Näin verkostoitumisesta ja myyntityöstä mitään ymmärtämättömänä olen käsittänyt että tätä varten on ihan muut areenat kuten messut, symposiumit ja pisnesfoorumit sekä kaikki vähän epävirallisemmat selänpesijäiset.
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
|
Vastaus #58 : 04.11.2016 klo 18:50:18 |
|
MJE voi mennä myymään ja tekemään kaiken paremmin sinne toimistolle, niin saa KorkkiKiinni ja Litti sitten palkata sen K€ijon viiden tonnin palkoilla tuonne penkin päähän valittamaan, että on pieni budjetti ja ei pärjätä. Kilien taitaa taas olla ensi kauden suhteen myöhässä, tai ainakin normisti tässä vaiheessa pitäisi olla jo reilusti ensi tilikaudelle tehtyjä sitoumuksia jo siinä vaiheessa, että saisi lähetellä laskuja ja sopia tarkempia yhteistyökuvioita.
|
|
|
|
Loftus
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, QPR
|
|
Vastaus #59 : 04.11.2016 klo 20:25:30 |
|
Aijai, vahvaa suorittamista Jumprun(?) tiskillä paikalliselta herkulta kun poimi mukaan juuri oikean brassin. Nyt Jair voisi avustaa seuraavan kauden brassien valinnassa. Vaikka peli on välillä hidasta hieromista löytyy Oulusta muita etuja, esim. blondeja. Toimistolle kiitos reippaasta toiminnasta joukkueen kokoamisen aloituksessa.
|
|
|
|
Myrsky
Poissa
Suosikkijoukkue: OUL V6
|
|
Vastaus #60 : 04.11.2016 klo 21:12:22 |
|
Mistä kumpuaa tämä loputon tarve aukoa päätä toisille futisfoorumin kirjoittajille? Räksyttäjä Rapala, vittu mikä tampio.
|
|
|
|
RistoReipas
Poissa
|
|
Vastaus #61 : 04.11.2016 klo 23:08:27 |
|
Hyviä soppareita. Mitä enemmän saadaan jatkuvuutta oleellisten pelaajien osalta, sitä parempi. Wentin toki teki virheitä, mutta mielestäni edelleen aivan riittävän hyvä ykkösmaalivahti Ykköseen. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä.
|
|
|
|
marcelo vieira da silva
Poissa
Suosikkijoukkue: Morbo
|
|
Vastaus #62 : 05.11.2016 klo 00:13:50 |
|
Hyviä soppareita. Mitä enemmän saadaan jatkuvuutta oleellisten pelaajien osalta, sitä parempi. Wentin toki teki virheitä, mutta mielestäni edelleen aivan riittävän hyvä ykkösmaalivahti Ykköseen. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä.
Samantasoisilla se tosiaan JJK:kin nousi.
|
|
|
|
killie
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Real Madrid ja Barcelona
|
|
Vastaus #63 : 05.11.2016 klo 09:48:22 |
|
Eikö se siirtoikkuna aukea vielä elokuussakin? Ehkä ehdin edes sinne Ei voi kun harmitella tätä tilannetta... Ja modet! tarkistakaapa koodi salasanan osalta; en tosiaankaan kirjoittele salasanaa väärin joka kymmenes kerta...
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
|
Vastaus #64 : 05.11.2016 klo 13:00:39 |
|
Mistä kumpuaa tämä loputon tarve aukoa päätä toisille futisfoorumin kirjoittajille? Räksyttäjä Rapala, vittu mikä tampio.
Olenko nussinut tyttöystävääsi (sen takia taisi sinut jättää?), vai eikö marraskuu vain muuten ole alkanut suotuisten pilvien alla?
|
|
|
|
Kaarlo Ulkosyrjä
Poissa
Suosikkijoukkue: Laivastonsiniset, Taivaansiniset
|
|
Vastaus #65 : 05.11.2016 klo 13:24:28 |
|
Brassipelaajilla monia naisia kierroksessa, mitäköhän Mietaa tästä tuumaisi. Ei kyllä enää seuraavaa kautta jaksa kärvistellä normikausarilla jos kerta nyt jo putoilee maireita ohjuksia mailiin, jos ja kun luet joulupukki tätä niin saisko sen plussan tänä vuonna, oon ollu kilttinä Avaukselle täältäkin Viime kaudella mukavat 145 sivua suht laadukasta keskustelua, jatketaan samaan tyyliin.Tämä.
|
|
|
|
Finnish Kebab
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, AC Oulu
|
|
Vastaus #66 : 05.11.2016 klo 16:52:23 |
|
Kausikortti uusittu ensi kaudelle. Joko mennään?!?!
|
|
|
|
Riukulehto
Poissa
Suosikkijoukkue: Taisteleva-Rohkea-Ylpeä-Yhtenäinen
|
|
Vastaus #67 : 05.11.2016 klo 19:25:46 |
|
Wentin toki teki virheitä, mutta mielestäni edelleen aivan riittävän hyvä ykkösmaalivahti Ykköseen. Ei täydellinen, mutta riittävän hyvä.
Ei riittävän hyvä sellaiselle seuralle, joka tavoittelee nousua sarjaporrasta ylemmäksi. Toki jos pidetään mestaruutena viidettä sijaa niin on riittävän hyvä.
|
|
|
|
MJE
Poissa
|
|
Vastaus #68 : 05.11.2016 klo 19:40:18 |
|
Ei riittävän hyvä sellaiselle seuralle, joka tavoittelee nousua sarjaporrasta ylemmäksi. Toki jos pidetään mestaruutena viidettä sijaa niin on riittävän hyvä.
Sama. Ei sovi myöskään Ranen pelaavaan tyyliin, jossa pitäisi olla aktiivisesti mukana kierrätyksissä ja katkomassa pystysyöttöjä. Viivatorjujana parhaimmillaan veikkausliigatasoa, huonona päivänä ei mahtuisi kakkasen putoajan maalille. Toisaalta sitäkin voisi Rane alkaa miettimään, että voisiko pululinjaa tiputtaa, jolloin ylös jäisi enemmän tilaa pelata nopeiden vastahyökkäyksien kautta. Miettii, että ei Makokaan ole parhaimmillaan silloin, kun pitäisi juosta täysillä 40 metriä viivasuorana alaspäin. Tällainen idiz sikäli mikäli nopeita jalkoja saadaan ensi kaudeksi hyökkäyspäähän.
|
|
|
|
|
KorkkiKiinni
Poissa
Suosikkijoukkue: Mystis: Kausikorttimyynti korkeakorkoista lainaa.
|
|
Vastaus #70 : 05.11.2016 klo 20:20:07 |
|
Sama. Ei sovi myöskään Ranen pelaavaan tyyliin, jossa pitäisi olla aktiivisesti mukana kierrätyksissä ja katkomassa pystysyöttöjä. Viivatorjujana parhaimmillaan veikkausliigatasoa, huonona päivänä ei mahtuisi kakkasen putoajan maalille. Toisaalta sitäkin voisi Rane alkaa miettimään, että voisiko pululinjaa tiputtaa, jolloin ylös jäisi enemmän tilaa pelata nopeiden vastahyökkäyksien kautta. Miettii, että ei Makokaan ole parhaimmillaan silloin, kun pitäisi juosta täysillä 40 metriä viivasuorana alaspäin. Tällainen idiz sikäli mikäli nopeita jalkoja saadaan ensi kaudeksi hyökkäyspäähän.
Ei RANE muuta mitään (aivan niinku aikaisempina kausina) ja Eki & co taputtaa karvasia käsiään kun ei olla menty eteen- eikä taaksepäin. Rapala on kova poika neuvoon ja vittuileen muille, mutta ei ole itse tilanteen kehittämiseksi esittänyt MINKÄÄNLAISTA ratkaisua. Taitaa olla jotaki sukua RANElle, koska haluaa 5+5 jatkot joka välissä vaikka tulokset tiedetään. RANE on hyvä ja halpa (NOT) ja Rapala on aivan väsyny provoilija.
|
|
|
|
MJE
Poissa
|
|
Vastaus #71 : 05.11.2016 klo 20:25:05 |
|
Ei RANE muuta mitään (aivan niinku aikaisempina kausina)
Lähinnä tuo oli pieni toive kaikille jalkapallojumalille.
|
|
|
|
Julli18
Poissa
|
|
Vastaus #72 : 05.11.2016 klo 21:40:44 |
|
Antakaa nyt Rapalan Erkin päästellä enimpiä höyryä ulos ja laskea hermopainetaan alemmas. Hänellä on varmaan hermo tiukoilla, kun on monta vuotta ostellut noita nousukuohujuomia kotosalle ja ei vaan pääse korkkaamaan niitä ja nyt alkaa ilmeisesti säilytyspaikat olemaan täynnä. Annetaan Erkille lupa korkata yks noista jo vuosikerta juomista niin eiköhän hänen hermopaineineensa laske normaalille tasolla!
|
|
|
|
Tapsa
Poissa
|
|
Vastaus #73 : 05.11.2016 klo 22:20:29 |
|
Asun pitäisi olla jo postissa. Maanantaina näkee, kenen tuo on? Kerron sitten, kun saan tuon käsiini.
|
|
|
|
ramben
Poissa
Suosikkijoukkue: Oulun perinneseurat
|
|
Vastaus #74 : 06.11.2016 klo 10:50:35 |
|
Otan huomioon. Ja kyse ei välttämättä ole edes siitä, mitä lihaa vipissä tarjotaan vaan siitä, että yritysasiakkaalla on mahdollisuus tehdä vipissä rahaa. Mukava ympäristö (voittava ja mielenkiintoinen joukkue [JT #79]) sekä potentiaalisia asiakkaita tai muita sidosryhmiä. Jos ja kun urheilujoukkue myy erilaisia mainostiloja, niin monestihan ne kuuluvat lisänä jonkin pakettiratkaisuun. Itse koen, että urheilumyynnissä on pääasiassa kahdenlaisia asiakkaita, tukijoita sekä investoijia. Tukijoille riittää, että kivoissa videoissa näkyy heidän logonsa muutaman sekunnin ajan, kun taas investoija haluaa saada sijoitukselleen rahaa. Loogista. Ehkä tämä on juuri se acon ongelma, että tukijoita on muttei yrityksiä, jotka haluaisivat nimenomaan investoida myyntiin ac oulun kautta. Ehkä sitten Oulussa on tällä hetkellä tuon 400k verran jalkapallosta kiinnostuneita tukijoita. Tukijoita tulee luonnollisesti lisää, jos ac oulu pelaa sarjaporrasta ylempänä. Jos taas asiakas näkee acon hyvänä investointina, niin asiakasta ei voisi vähempää kiinnostaa, pelaako aco ykköstä, kakkasta tai veikkausliigaa. Asiakas, joka näkee acon investointina myyntiinsä, niin tällaisen asiakkaan mielestä on aivan sama sille sarjatasolle, kunhan vipissä on tarpeeksi potentiaalisia asiakkaita. Parhaimmillaan vip on toiminut silloin, kun vip-yritysasiakkaat eivät jaksa edes mennä vip-tiloista ulos katsomaan potkupalloa, koska myynti toimii vipissä niin hyvin. Tukijaa taas kiinnostaa, millä sarjatasolla aco potkupallonsa potkii ja siinä kohtaa pelin pitäisi olla mielenkiintoista viihdettä eikä yukhan sanoin "vitun pimputuspamputusta".
Vieraassa pöydässä ollaan, mutta kommentti tähän viestiin: Rahamiehillä on yksi asia aina mielessä ja se on The Oma Firma. Homma menee niin, että kun joukkue menestyy, siitä kiinnostuu ihmismassat. Ja siellä missä on ihmisiä, on tarjolla näkyvyyttä ja rahantekomahdollisuuksia. Näkyvyyttä saa maksamalla firman logon otteluilmoituksiin, nettisivuille, joukkueen pelikentälle ja/tai -asuihin. Tämä tuottaa rahaa kiertoteitse, levittämällä tietoa ja antamalla dynaamisen ja menestyvän mielikuvan firmasta. Sponssattua joukkuetta voi myös käyttää muussa oman brändin mainonnassa. Suoraa rahaa saa sitten pohjustamalla sopimuksia ja verkostoitumalla noissa VIP-tiloissa, joihin virtaa ilmaislipun saaneita potentiaalisia asiakkaita menestyshuuman vetämänä. Urheilu on tässä(kin) kuviossa busineksen kannalta vain välikappale, jonka ei tarvitse välttämättä kiinnostaa liikemiehiä lainkaan. Eli lyhyesti: eipä ole oikotietä. Ensin pitää olla sekä kiinnostava että menestyvä tuote, joka hunajan tavoin houkuttelee yleisöä, joka taas houkuttaa business- porukkaa. Yksinkertainen kuvio, mutta minkäs teet jos tuote on HMV ja keskinkertainen, kuten Oulun fudis on. Omalta kannalta OPS jumii kakkosessa ja ACOn ykkösen sijoitukset ovat viideltä viime vuodelta keskinkertaisia: 6. 5. 4. 5. 4. Paikalliskamppailut voisivat vähän piristää, mutta eipä toteudu nekään ensi kaudella. Kun sitten miettii Suomen maajoukkueen sijoitusta maailmanlistalla, joka valahti juuri 101ksi(!), niin mitäpä tässä pitäisi ajatella? Ja mitäs ykkösestä tulevaisuudessa? Tepsin nuori joukkue on ensi vuonna vuotta kypsempi ja Espoossa on alkamassa uusi buumi Hongan paluun merkeissä. Ja onhan siellä Jaro, Haka ja muut. Joten onko mikään oikeasti muuttumassa ACOnkaan osalta? Ainoa mitä tulee mieleen on joku tai jotkut ihmetyypit, jotka luovat lähes tyhjästä menestyvät brändin. Mistä löytyy Oulun jalkapallon Junno?
|
|
|
|
|
|