Mr. Brando
 Poissa
|
 |
Vastaus #84 : 02.01.2017 klo 14:16:32 |
|
Olen seurannut tarkkaakin tarkemmalla silmällä Gnistanin ympärillä tapahtunutta, vaikka olenkin pitänyt terävän kirjoituskynäni visusti penaalissa. Viimeisimpien viikkojen aikana olen ehtinyt jäsentää ajatuksiani ja muodostaa jonkinlaisen kokonaiskuvan edustusjoukkueen tämänhetkisestä tilanteesta. En kuuluu siihen perässähiihtelijöiden suureen joukkoon, jotka pyrkivät väkisin vääntämällä etsimään jokaisesta asiasta sen positiivisen puolen. Päinvastoin, yksi vahvuuksiani on se, että uskallan kirjoittaa myös kriittisesti, jos tilanne kutsuu puoleensa hieman kärkevämpää tyyliä. Enkä aio nytkään hymistellä. Listaan alle muutaman uhkakuvan ja toisaalta - ikään kuin niiden vastapainoksi - muutaman sangen positiivisen seikan (joihin tartun kiinni seuraavassa kirjoituksessani).
Pelitapa
Gnistan tulee joko kaatumaan tai pysymään pystyssä ennen kaikkea pelitavan onnistumisen tai epäonnistumisen kautta. Viime kausi oli sikäli harhaanjohtava, että tuloksen erinomaisuudesta huolimatta Gnistan sai monessa ottelussa anteeksi oman pelitapansa puutteet sikäli, että Kakkonen sarjatasona on pelin yksityiskohtien suhteen vielä lapsen kengissä. Nyt tilanne on muuttunut: Gnistan on pelaajamateriaalin suhteen altavastaaja, minkä johdosta pelitavan pitäisi maksimoida pelaajien kapasiteetti. Kuten olen aikaisemminkin todennut, Lingman edustaa sitä 1990-luvun peliparadigmaa, jossa ensin tulee puolustaminen, sitten vastahyökkääminen ja lopuksi ikään kuin edellisten jatkumona taas tiivis kahden alimman linjan puolustaminen. Lingman kuuluu siihen Palloliiton koulimien valmentajien sukupolveen, joiden harjoittelussa fysiikkapuoli korostuu liialti pelin teknis-taktisten yksityiskohtien sijaan. Näillä eväillä ei kuitenkaan voi pärjätä enää 2010-luvun Ykkösessä. Parhaat valmentajat ja sitä myöten myös parhaiten valmennetut joukkueet painottavat harjoittelussaan yhä enemmän hyökkäämistä - ei vain pallonhallinnan kautta, vaan myös alueellisen etenemisen muodossa (määrällinen ja laadullinen kentän täyttö). Gnistanin pitäisi pyrkiä kirimään isompiaan kiinni niissä asioissa, joissa jokaisella seuralla olisi eniten petrattavaa. Haluaisin nähdä Gnistanin sellaisena "Ykkösen VPS:nä", jossa hyökkäyspelaaminen on konstruoitu kokonaan toisin kuin mihin suomalaisessa jalkapallossa on totuttu. Tämä vaatisi kuitenkin sellaisen valmentajaminän ja -ideologian, jota Lingman ei valitettavasti edusta.
Gnistanin pelitapa viime kaudella oli "suurjoukkueen" pelitapa, jossa materiaalisella ylivoimalla pyyhittiin jalustalta heikommat. Haluakseen onnistua Ykkösessä Kipinän tulisi olla kolmessa asiassa keskimääräistä parempi: a) erikostilanteet, b) maalipaikkojen luominen kollektiivisesti ykkös- ja kakkossektorille ja c) syvyyssuuntainen puolustaminen. Näistä erityisesti b)- ja c)-kohdat eivät ole Lingmanin pelikirjassa mielestäni riittävällä tasolla. Se, että Rexhepi ja Tirkkonen (muutaman esimerkin mainitakseni) kykenivät kahden pelaajan yhteistyön puitteissa etenemään maalintekopaikoille, ei enää riitä Ykkösessä. On kyettävä koko joukkueen kollektiivisella etenemisellä tuottamaan eri puolilta kenttää riittävän varioituja maalintekopaikkoja (ts. ei esimerkiksi vain nopeista hyökkäyksitä tai vain keskittämällä laitakaistalta).
En ole riittävän vakuuttunut myöskään valmennustiimistä kokonaisuutena. Tiimistä puuttuu niin sanotut spesialistit. Muistelen vieläkin kaiholla sitä tilannetta, jossa Lehtolan (jota pidän edelleen 2000-luvun isoimpana silmänkääntötemppuna) tiimistä löytyivät sellaiset huippunimet kuin Jaatinen ja Hyyhö. Jokaisen valmennustiimin jäsenen pitäisi tuoda määrätty lisäarvo, joka nostaisi koko valmennustiimin tietotaitoa. En näe, mitä esimerkiksi Petri Haapimaa tuo Gnistanin pelaamiseen lisää. Valmennuskysymys on muutoinkin ollut se seikka koko 2000-luvun ajan, jossa Gnistan on kipuillut kaikkein eniten - niin edustusjoukkueen kuin junioripuolenkin tasolla. Ongelma on siinä, että esimerkiksi nykyinen manageri, Antti Uusitalo, ei ole valmentanut päivääkään. Kyttä tietää kyllä, mistä löytyvät sopivat pelaajat joukkueeseen, mutta valmennukseen liittyvissä kysymyksissä hän on amatööri.
Joukkueen rakenne
En puhu nyt yksittäisistä pelaajista. Huoleni liittyy sekä yhteistyöhön HIFK:n kanssa että laajemminkin vallalla olevaan virtaukseen, jossa Gnistan houkuttelee nuoria pelaajia joukkueeseen. Teen ensin aivan selväksi, että on pelkästään upeaa, että Gnistan on onnistunut luomaan lyhyessä ajassa sellaisen imagon, että nuoret pelaajat pitävät seuraa hyvänä vaihtoehtona ottaakseen kehittyvinä jalkapalloilijana seuraavan askeleen. Olen kuitenkin huolissani noista nuorista - nimenomaan jalkapalloilijoina. Kuka on se valmentaja, joka nostaa kyseiset pelaajat seuraavalle tasolle teknis-taktisessa mielessä? Ei kai tässä lasketa Antti Muurisen varaan? Myöskään Tommi Lingman ei ole nuorten pelaajien kehittäjä. Lingman on tuloksentekijä, joka saa hyvin kootusta joukkueesta yleensä paljon irti. Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon, että seuratessani aikanaaan aktiivisesti A-nuorten SM-sarjaa, jossa Lingman valmensi HJK:ta, hän ei kuulut kyseisen sarjan viiden parhaan valmentajan joukkoon omissa papereissani. Jos Gnistan rakentaa joukkuettaan nuorten pelaajien varaan, uhkana on, että noista pelaajista ei kasva riittävän merkittäviä vastuunkantajia, jolloin seurauksena on negatiivinen kierre. Ymmärtäisin yhteistyön HIFK:n kanssa paremmin, jos suuntaus olisi enemmän niin päin, että Gnistanin parhaimmat pelaajat saisivat vastuuta HIFK:ssa, mikä entisestään voisi houkutella Kipinään näitä Ykkösen tasolle laadukkaita peruspelaajia, kuten Jesse Ahonen. Mutta jos ja kun, arkipäivää on enemmän se, että HIFK:ssa vähäiselle vastuulle jäävät pelaajat, kuten vaikkapa Daniel Rantanen, tulevat hakemaan pelituntumaa Gnistaniin, taivaalla on todellakin tummia pilviä. Ei se voi olla niin, että Gnistan on sellainen hollitupa, johon tulee milloin kukakin pelaaja hakemaan vauhtia ja lähtee sitten parin pelin jälkeen takaisin punapaitoihin. Jo viime kaudella nähtiin, että Gnistanin peli oli kaikkein eniten solmussa, kun pelaavassa kokoonpanossa oli useampi kuin yksi lainapelaaja. Sen varaan ei voi rakentaa kestävää kollektiivista pelitapaa, että otteluissa esiintyy muita kuin aktiivisesti Gnistanin kanssa harjoittelevia pelaajia.
Edellä esiin nostetun pelitavan lisäksi Gnistanin kannalta kaikki kaikessa tulee olemaan se, ketkä pelaavat ns. keskisektorilla: maalivahti, keskuspuolustajat, keskikenttäpelaajat ja kärki. Puhutaan kuuden pelaajan ytimestä, jonka vahvistamiseen pitäisi keskittää kaikki huomio. Marko Koskinen on erinomainen toppari ja hän tulee nähdäkseni jälleen olemaan Gnistanin top3-pelaaja, kun puhutaan yksittäisen pelaajan tärkeydestä koko joukkueelle (Aion ennen kauden alkua vielä tarkemmin avata Koskisen erinomaisuutta. Olen saanut mahdollisuuden seurata miehen otteita aikanaan jo Klubin junioreissa.). Kakkosessa Gnistanin vahvuutena oli pelaajaringin leveys. Nyt nähdäkseni joukkueen rakentamisessa pitäisi keskittyä enemmän siihen, että ryhmään saataisiin muutama tasokas pelaaja. Nämä nyholmit ja kaukomaat tulevat kyllä pärjäämään aivan riittävän hyvin, jos joukkueen pelitapa on vain riittävän johdonmukainen ja ennen kauden alkua sisäistetty. On oltava sellaisia pelaajia, jotka kykenevät paitsi sitoutumaan koko joukkueen kollektiiviseen pelitapaan, myös ratkaisemaan yksittäisiä, tasaisia otteluita jollakin erityisominaisuudelle. Yksi tällainen pelaaja karkasi Ouluun, mutta vaihtoehtoja on vielä runsaasti.
Mr. Brando, mietteliäänä suurten kysymysten äärellä
|
