Höpöhöpö. Vanhan derkkulan porukoita painaa kaikista eniten
Wendeä seuranneiden vuosien painolasti, kun seurat kupattiin tyhjiin ensin laatumiehistä ja sittemmin rahoistaan länkkäreiden toimesta. Ei siellä ihan sattumalta tuon aikakauden marginaaliseurat Unionissa, Cottbusissa tai Auessa rakentaneet stabiileinta menestystä oikea-aikaisesti [itäsaksalaiselle] huipulle provinssikylässään nousseen Hansan vanavedessä. Valtakunnallisen kolmosliigan aloittamisen ansiosta alhaalta on kuitenkin alkanut taas kuulua, kun olosuhteita ja toimintaympäristöä on pystytty kehittämään taloudellisesti kestävämpään suuntaan. Dynamo taisteli itsensä keväällä paitsi kakkosliigaan, myös velattomaksi. Magdeburg palasi menneeksi kaudeksi 25 vuoden odysseialtaan ammattilaisfutikseen. Hallet, Chemnitzit ja Erfurtit muiden muassa tuovat lisää aitoa itäväriä kolmoseen. Vanha itäfutis on heräilemässä.
... mutta valitettavan hitaasti, sillä läntisen Saksan puolelta ei edelleenkään löydy halua luoda tasapuolisia kilpailuolosuhteita. Yksi esimerkki on halu sitoa varsinkin Dynamo kaikista mahdollisista välikohtauksista kansalliseen häpeäpaaluun ja iskeä suhteettomilla sanktioilla, siinä missä muun muassa samaa väriä tunnustavassa itäisen Ruhrin alueen kaupungissa natsihuligaanit saa ampua raketeilla naapuriblokkeihin tai esitellä poliittisia näkemyksiään korkeintaan kevyin sakkorangaistuksin. Tätä merkittävämpi ongelma on minun silmissäni tosin DFBn kieltäytyminen kolmosliigan voimakkaamasta taloudellisesti tukemisesta niin rahallisesti kuin rakenteellisestikin. Siellä heiluu yhä länkkäreiden kakkosporukoita syömässä tulovirtaa ilman minkäänlaista hyötyä kenellekään. (Ei sieltä nykyään enää nouse käytännössä kukaan ammattilaisiin.) DFBn hallinnoima televisiointiraha taas on naurettavalla tasolla, vaikkakaan ei yhtä räikeästi kakkosliigaa takana kuin pykälää ylempänä ykköseen nähtynä. Mikäli liittoa kiinnostaisi yhtään tavoitella minkäänlaista kilpailullista tasa-arvoa, se avaisi valtavan paksuksi paisunutta lompakkoaan selkeästi nykyistä enemmän ja auttaisi itävaltalaisten tai sinsheimilaisten raharuhtinaiden lisäksi pientäkin miestä mäessä. Tahtoa tähän ei kuitenkaan löydy. Saksa kaipaa futiksessakin takaisin kahden tai kolmen toisistaan täysin eristetyn tason luokkayhteiskunnaksi.
Palaten Salzburgin Leipzigin konttoriin, se ei edusta itää millään tasolla. Ei millään. Se on Leipzigissa, koska ei saanut ostettua itseään muualle. Se edustaa, tai mainostaa, ainoana tarkoituksenaan itävaltalaista pärinälimukonsernia. Stadionilla ei itäinen Saksa näy millään tasolla. Sliipattu hassuheikki liimatukassaan heiluu teinikonserttien tasoisena seremoniamestarina matsin alla ja aikana, kaiuttimista pauhaa paska popmusiikki ilman minkäänlaista paikallista lisää ja stadionin tarjoilu koostuu pääasiassa kusipää-Tönniesin lafkan bulkkibratwursteista parissa eri muodossa sekä pärinämehusekoituksista. (Tavallista kolaa tuolta ei esimerkiksi saa.) Hengetöntä, rakkaudetonta, muovia. Tämä piristää itää korkeintaan sirkushupia hakevien sopuleiden - yllättävän moni tunnusti samaan aikaan FC Bayernin värejä tai lauloi müncheniläisten lauluja - mielestä. Negatiivisia vaikutuksia sillä taas on sitäkin enemmän, alkaen yksiselitteisestä liigapaikan viemisestä sekä luonnollisesti kylmällä käteisellä muista seuroista kupatuista nuorisotalenteista.
Salzburg-Leizpig on ulkoa kullattua ripulipaskaa. Tällaisten kyhäelmien vallatessa nykyistäkin enemmän alaa - kolmasosa BuLin seuroista on valmiiksi silkkaa monetääriroskaa -, voi saksalaisen futiksen laittaa pakettiin ja kiikuttaa kaatopaikalle.