BeckDol
Poissa
|
|
Vastaus #25 : 13.12.2016 klo 10:35:50 |
|
Suomalainen jalkapallo ei kehity, jos homma ei pyöri katsojien ehdoilla.
Tässä olen kanssasi samaa mieltä. Suomessa on laiminlyöty olosuhteita katsojien osalta, mikä on vaikuttanut lajin statukseen. Onneksi koventuneet lisenssiehdot ja muutamien edelläkävijöiden esimerkki alkaa pikkuhiljaa purra. Mutta kuten Herr Gunther tuossa jo sanoikin, niin en tajua, miksi tulet Kemin topikkiin tästä vaahtomaan. Meri-Lapin alueella asuu kuitenkin se vajaat 60 000 ihmistä, joten kyllä täällä väestöpohja riittää liigaseuraan, kun saadaan tuota ihmismäärää paremmin aktivoitua. Kemin stadionikin on kaupungin keskustassa, eikä missään metsässä tai paperitehtaan kyljessä. Kemin liigapaikka näillä resursseilla on jalkapalloromantiikkaa parhaimmillaan ja oikeassa lutuurimaassa sitä arvostettaisiin. Mutta ei täällä kateellisten ja epärealististen keijojen maassa. Beckhamille iso avauksesta!
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #26 : 13.12.2016 klo 13:19:59 |
|
toiminnan tason nousu on estetty pikkupaikkakuntien rahadopingilla.
Rahadopingista olen edelleen täysin sitä mieltä, että kulukatto pitäisi laittaa seuroille, siis joku "edellisen vuoden ihan oikeat tulot (siis velanotto ei, lahjoitukset kyllä) * vaikka 1,05" ja siihen sitten joku pikkulisä hyvistä ja konkreettisista perusteluista, kuten "tänä vuonna tulee enemmän rahaa, koska nyt meidän joukkue pelaa Veikkausliigaa/Europelejä" ja vastaavasti tietysti myös toiseen suuntaan. Tällä saataisiin suht helposti talous terveeksi kaikilla seuroilla. Putoaisiko taso? Ehkä, mutta mieluummin silti niinpäin, että talous edellä mennään. Tuohan ei myöskään rajaisi sinällään rahankäyttöä. Käytä vaikka 10 miljardia, kunhan edellisellä kaudella tienasit sen about 10 miljardia.
|
|
|
|
Kembomaa
Poissa
|
|
Vastaus #27 : 13.12.2016 klo 13:59:50 |
|
Karihaaraan pääsemiselle iso peukku ja toivotaan ettei Rovaniemelle tarvitse enää pelejä viedä milloinkaan, sinne kun ei varmasti katsojia paljoa eksy.
Onko Bitsin ja Savicin tilanteesta kellään enempää tietoa? Bitsindoun varsinkin mielelläni näkisin vielä pelaamassa, vaikkakin toki oli viime kaudellakin välillä vähän heikkoja suorituksia, mutta enimmäkseen kuitenkin positiivista vääntämistä. Taimen lähtö harmittaa ja aika pahalta vaikuttaa puolustuksen tilanne, jos tosiaan Savic ja Bitsikin poistuvat.. Onneksi Räihä sentään jatkaa päälliköintiä, pitää vain toivoa että paikat kestävät.
Keskikentällä Veteli oli loistava oikeastaan koko kauden. Jos jatkaa samoja otteita niin alkaa nopeasti harmittamaan että on vain vuosi enää sopimusta jäljellä. Ojala ja Gilligan pelasivat ihan hyvän kauden myöskin, tosin ailahtelevuutta vähän liikaa ja hyökkäyspäähän olisi toivonut heiltä vähän enemmän apuja. Gilliganille toivoisin joululahjaksi rauhoittavia ensi kautta varten.
Hyökkäykseen tarvitsisi ainakin sen verran vahvistusta ettei Gullstenia tarvitsisi siellä kuin korkeintaan vaihdosta käyttää. Ei riittänyt ymmärrys että millä perusteilla annettiin pelata järkyttävä määrä minuutteja, ilman että sai oikeastaan mitään aikaan. Ei se paljoa auta vaikka jaksaa ravata kentän päästä päähän, jos omassa päässä käydään tekemässä tyhmiä rikkeitä ja hyökkäyspäässäkään ei paljoa hyötyä ole. Toki kohtuu nuori kaveri vielä, mutta aika paljon olisi vielä kehitettävää. Valencicin näytöt jäivät vielä vähän heikoiksi, mutta tykkäsin kyllä pelaajan tyylistä viedä palloa ylös ja oli kuitenkin jopa jonkinlainen pelote vastustajalle, toisin kuin suurin osa muista pelaajista. Mielellään siis näkisin kaverin vielä ensi kaudellakin.
Viime kauden flopit olivatkin sitten Eissele, Pennanen, Muller, Stewart, Winchester, Vasile ja yllä mainittu Gullsten. Eisselen ja Stewartin epäonnistumiset varsinkin harmittivat, mutta en sitten tiedä että olisiko Eisselelle voinut joku toinen taktiikka sopia paremmin. Yksinäiseksi kärjeksi Chrisua oli aivan turha laittaa ja pariksi olisi tarvinnut jonkun sellaisen joka vie pääpallot ja pystyy suojaamaan ja jakamaan palloa. Stewartilla toki loukkaantuminen häiritsi ja pelisilmä vaikutti olevan vielä vähän hukassa. Pennasen pelaamista oli raskasta katsoa kun tiesi että mitään game savereitä on turha odottaa, mutta hörppyjä sitten saattaakin tulla ja tuli. Vasile nyt ehkä vähän yritti auttaa hyökkäyksiä, mutta jos on pakkina, niin pitäisi sitä osata puolustaakkin. Mullerista ja Winchesteristä en taida sanoa edes mitään.
Ja joulupukki tai vaikka itse jeesus voisi koittaa saada Törnrosin vielä kehiin Kemiin.
|
|
|
|
MHRP
Poissa
|
|
Vastaus #28 : 13.12.2016 klo 14:08:32 |
|
Se oli vähän niinkuin se pointti, että jos ei alueella asu tarpeeksi ihmisiä niin ei pitäisi olla mitään asiaa liigaan. Ei voi olla niin, että joku rahamies rakentaa jonnekin metsään mitat täyttävän stadionin ja peluuttaa omaan piikkiinsä joukkuettaan liigassa ilman yhtäkään pelipaikalle vaivautunutta katsojaa.(En siis viitannut Kemiin tässä)
Palloliiton säännöt ovat kaikkea muuta kuin aukottomat.
Tästä kyllä täytyy olla niin vahvasti eri mieltä kuin vain voi olla. Enemmin minä katon Veikkausliigassa jotain Utsjoen Palloseuraa jos se sinne pelaamalla nousee, kuin että alettais jääkiekon NHL:n tyyliin kabinettinousuilla perustamaan liigaan uusia joukkueita tyhjästä hyväveljen rahasammoiksi. Ja millä helevetin perusteella nykyisille Veikkausliigaseuroille pitäis sitten budjettikattoja laittaa?? Nykyisellään HJK on siellä Suomen suurimmalla talousalueella se kaikista suurin floppi, kun nimenomaan HJK:lla se lipputulojen osuus koko budjetista on kaikista pienin Veikkausliigajoukkueista. Tässä maassa ei yksikään jalkapalloseura pyörisi ilman sponsoreilta tai rahamiehiltä saatuja tukia, joten aivan turha alkaa minkään joukkueen kohdalla valittamaan pienten yleisömäärien vaikutuksesta. Edelleenkin täytyy muistaa että väestöpohjaan nähden HJK ja HIFK eivät kerää yhtään sen parempia yleisömääriä kuin muut seurat. Missään päin maailmaa suuri asukasluku ei takaa sitä, että stadionin katsomoon löytyis enemmän väkeä. Esimerkiksi Dortumundista 80 000-paikkainen Westfalenstadion vetää joka pelipäivänä noin 14% kaupungin väkiluvusta, kun taas suunnilleen saman kokoisessa Helsingissä HJK:n peleihin saapuu 12 000-paikkaiselle sonskille keskimäärin noin puoli prosenttia kaupungin asukkaista.
|
|
|
|
Volk
Poissa
|
|
Vastaus #29 : 13.12.2016 klo 17:57:40 |
|
Esimerkiksi Dortumundista 80 000-paikkainen Westfalenstadion vetää joka pelipäivänä noin 14% kaupungin väkiluvusta
OT mutta Westfalenstadionin nimi vaihtunut yli kymmenen vuotta sitten
|
|
|
|
Kaski
Poissa
|
|
Vastaus #30 : 13.12.2016 klo 17:58:46 |
|
Karihaaraan pääsemiselle iso peukku ja toivotaan ettei Rovaniemelle tarvitse enää pelejä viedä milloinkaan, sinne kun ei varmasti katsojia paljoa eksy.
Onko Bitsin ja Savicin tilanteesta kellään enempää tietoa? Bitsindoun varsinkin mielelläni näkisin vielä pelaamassa,
Tämä, varsinkin Rovaniemi keikat tuotti pahasti tappiota, mahdollisesti about viis tonttua per peli, siitähän oli juttua tuolla Sauvosaari topikissa. Nämäkin rahat sitten vaikka joukkueen rakentamiseen. Niin, Bitsindoulle käsittääkseni tarjottu jatkoa, mut ei taida jatkaa?
|
|
|
|
Wanha fani
Poissa
|
|
Vastaus #31 : 13.12.2016 klo 20:15:10 |
|
Eiköhän nämä ole hinnoitelleet itsensä ulos. Kuulemani mukaan ei kumpikaan jatka ?
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #32 : 13.12.2016 klo 20:32:53 |
|
Ja millä helevetin perusteella nykyisille Veikkausliigaseuroille pitäis sitten budjettikattoja laittaa??
Siis nimenomaan sillä, että ei syödä enempää kuin tienataan. Jos tienaat paljon, voit myös syödä paljon. Mutta nimenomaan niinpäin, että ensin tienaat paljon. Se, että joku HJK tai HIFK on tuloiltaan tai menoiltaan X tai Y ei vaikuta tähän mitenkään. Heille se täsmälleen sama sääntö voimaan.
|
|
|
|
Tapani
Poissa
Suosikkijoukkue: IFK Göteborg och IFK Mariehamn ja Lahden Reipas
|
|
Vastaus #33 : 13.12.2016 klo 21:01:29 |
|
Mitä palloliitto edellyttää että teette kotikentällenne, että se on lisenssin arvoinen?
Katsojamäärän pitäisi olla ehdottomasti yksi kriteeri. Jos edellisellä kaudella katsojamäärät jäävät rajan alle niin lisenssiä ei tipu. Divarista hakemaan sitten vauhtia.
Ihme kitinää...
|
|
|
|
Volk
Poissa
|
|
Vastaus #34 : 13.12.2016 klo 23:48:11 |
|
Katsojamäärän pitäisi olla ehdottomasti yksi kriteeri. Jos edellisellä kaudella katsojamäärät jäävät rajan alle niin lisenssiä ei tipu. Divarista hakemaan sitten vauhtia.
Niin että Milffin olisi pitänyt tippua 2015 divariin sinun ajattelutavalla tai saatika ikinä nousta liigaan vuonna milloinsenytolikaan. Väärin voitettu mestaruus tänä vuonna, kun niillä jäi am esimerkiksi Kemiä alhaisemmaksi?
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.12.2016 klo 23:50:27 kirjoittanut Volk »
|
|
|
|
|
Riveliiino
Poissa
|
|
Vastaus #35 : 14.12.2016 klo 08:19:01 |
|
Palloliitto edellyttää, että tehdään liigakelpoinen kenttä, keijolle vastaukseksi.
Uusia testimiehiä hallilla, onko kukaan käynyt katsomassa ?
|
|
|
|
Sturre2
Poissa
|
|
Vastaus #36 : 14.12.2016 klo 08:39:10 |
|
Palloliitto edellyttää, että tehdään liigakelpoinen kenttä, keijolle vastaukseksi.
Uusia testimiehiä hallilla, onko kukaan käynyt katsomassa ?
Kuulin, että hallilla pyörii testissä joku EIF takin kanssa. Itsellä ei ainakaan ole tietoa, että kuka EIF-pelaaja voisi edes teoriassa vahvistaa Kemiä.
|
|
|
|
1934
Paikalla
Suosikkijoukkue: FC MYLLYT SALLITTAVA
|
|
Vastaus #37 : 14.12.2016 klo 08:46:13 |
|
Kuulin, että hallilla pyörii testissä joku EIF takin kanssa. Itsellä ei ainakaan ole tietoa, että kuka EIF-pelaaja voisi edes teoriassa vahvistaa Kemiä.
Jovovic EIF-rotsi niskassa
|
|
|
|
BeckDol
Poissa
|
|
Vastaus #38 : 14.12.2016 klo 09:32:30 |
|
Kuulin, että hallilla pyörii testissä joku EIF takin kanssa. Itsellä ei ainakaan ole tietoa, että kuka EIF-pelaaja voisi edes teoriassa vahvistaa Kemiä.
Lucas Kaufmann ehkä voisi. Kemillä mielenkiintoinen strategia koota joukkue divarista. On varmasti halpa ratkaisu. Hauska nähdä, jatkuuko näin jatkossakin vai säästetäänkö tässä varoja johonkin isompaan profiilihankintaan.
|
|
|
|
ime K
Poissa
|
|
Vastaus #39 : 14.12.2016 klo 10:19:47 |
|
Lucas Kaufmann ehkä voisi. Kemillä mielenkiintoinen strategia koota joukkue divarista. On varmasti halpa ratkaisu. Hauska nähdä, jatkuuko näin jatkossakin vai säästetäänkö tässä varoja johonkin isompaan profiilihankintaan.
Kaufmanniha oli toki PeeKoossa viime kaudella. Eli ihan liigapelurin status. Aivan hyväki oli välillä liigapeleissä. Saattaishan sillä olla tietenkin eiffin verkkari tallella. Muttei olis taas kauheena järkiä tohon keskikentän keskustaan hankkia. Siinähä sitä on vahvimmin jo ukkoja. Paitti jos Gilligani esim. lähössä tms.
|
|
|
|
Sturre2
Poissa
|
|
Vastaus #40 : 14.12.2016 klo 10:53:38 |
|
Kaufmanniha oli toki PeeKoossa viime kaudella. Eli ihan liigapelurin status. Aivan hyväki oli välillä liigapeleissä. Saattaishan sillä olla tietenkin eiffin verkkari tallella. Muttei olis taas kauheena järkiä tohon keskikentän keskustaan hankkia. Siinähä sitä on vahvimmin jo ukkoja. Paitti jos Gilligani esim. lähössä tms.
Eikö tuo pelannut loppukauden Eifssä? Uskon, että Kaufmann ei ole täällä testissä. Varmaan saisi sopimuksen jo ilman testiä. Onhan tänne mm. Jussi Aalto tullut ilman. Gilligan on kämpän hankkinut Torniosta, joten tuskin lähtee minnekään. Jos keskikentältä joku lähtee niin se on Veteli.
|
|
|
|
|
Kaski
Poissa
|
|
Vastaus #42 : 14.12.2016 klo 13:16:03 |
|
Jos keskikentältä joku lähtee niin se on Veteli.
Toivottavasti ei, enkä uskokaan. Ja jos siirtyäkseen niin ei ainakaan ilman merkittäävää siirtosummaa! Vastaavan tason pelimiehen saaminen aika tiukassa.
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #43 : 14.12.2016 klo 14:49:20 |
|
Ja jos siirtyäkseen niin ei ainakaan ilman merkittäävää siirtosummaa! Vastaavan tason pelimiehen saaminen aika tiukassa.
Puhutko sä oikeasti PS Kemistä ja "merkittävästä siirtosummasta" samassa lauseessa? Veteli lähtee, jos joku tarjoaa käytetyt lenkkarit vaihdossa ja yleisölle ilmoitetaan, että "ei haluttu olla kehityksen tiellä".
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #44 : 14.12.2016 klo 14:51:23 |
|
Noin summauksena, onko tekonurmi ja valot ehdollisia liigassa pelaamiselle? Noiden jälkeenhän PS Kemillä olisi "aika hyvät" olosuhteet Ykkösen tasolle. Minä en väitä, että PS Kemin pitäisi pelata Ykkösessä, minä väitän, että jos homma ratkaistaan yksi yhteen olosuhteilla, niin PS Kemin taso (siis nimenomaan urheilullinen puoli unohtaen) on Ykkösessä. edit. Jutussa tuohon "Parannetaan jos ollaan Veikkausliigassa"-kysymykseen ei ollut vastausta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.12.2016 klo 14:55:04 kirjoittanut KipeKemi »
|
|
|
|
|
Kaski
Poissa
|
|
Vastaus #45 : 14.12.2016 klo 15:34:18 |
|
Puhutko sä oikeasti PS Kemistä ja "merkittävästä siirtosummasta" samassa lauseessa?
Kyllä, näin oli tarkoitus asia ilmaista ja uskon että tässä tapauksessa seurajohdolla samanmoista selkärankaa..
|
|
|
|
KipeKemi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotikaupunkien seuroja
|
|
Vastaus #46 : 14.12.2016 klo 21:48:13 |
|
Kyllä, näin oli tarkoitus asia ilmaista ja uskon että tässä tapauksessa seurajohdolla samanmoista selkärankaa..
No, palataan tähän kun nähdään lopputulos.
|
|
|
|
Sivusta katsoja
Poissa
Suosikkijoukkue: paikalliset seurat
|
|
Vastaus #47 : 15.12.2016 klo 18:00:16 |
|
olisko mahdollista muuttaa ps kemin sivuille kun menee ja keskustelu linkkiä painaa nii tulis suoraan tänne eikä vanhoille siviulle.
|
|
|
|
Eisseleez
Poissa
|
|
Vastaus #48 : 15.12.2016 klo 18:58:06 |
|
olisko mahdollista muuttaa ps kemin sivuille kun menee ja keskustelu linkkiä painaa nii tulis suoraan tänne eikä vanhoille siviulle.
nykyselta sivulta www.pskemi.fi menee ainosta ff2 etusivulle
|
|
|
|
lindros
Poissa
Suosikkijoukkue: PS Kemi, Huuhkajat
|
|
Vastaus #49 : 15.12.2016 klo 20:44:38 |
|
Uusia testimiehiä: Pohjolan Sanomat Laitapakilla oli pitkä matka PS Kemin testiin
Brock Messenger matkusti Uudesta-Seelannista 44 tuntia Perämeren pohjukkaan.
Pitkä välimatka ei hätkäyttänyt Brock Messengeriä, 21, kun sai Uuden-Seelannin Aucklandissa kuulla saksalaisen agenttitoimiston kautta, että Palloseura Kemi kaipaa vahvistusta puolustukseensa.
Messenger osti lentoliput, hyppäsi koneeseen ja reilut 17 000 kilometriä ja 44 tuntia myöhemmin mies oli Perämeren pohjukassa.
– Olen nyt ensimmäistä kertaa Euroopassa. Lähimpänä Eurooppaa olen käynyt tätä ennen Uzbekistanissa, jossa meillä oli Uuden-Seelannin 20-vuotiaiden maajoukkueella kaksi ottelua, Messenger kertoo.
Oikeana laitapakkina häärivä Messenger pelasi vuonna 2015 Uuden-Seelannissa järjestetyissä 20-vuotiaiden MM-kisoissa isäntämaan joukkueessa.
Uusi-Seelanti pääsi 16 parhaan joukkoon, mutta tie tyssäsi tappioon Portugalille.
Messenger havittelee Euroopan kentille kehittymään.
– Uuden-Seelannin sarjan pelillinen taso ei ole kovin korkea. Maajoukkuettakin ajatellen olisi meriitti pelata Euroopassa, Messenger kertoo.
Maanantaina ensimmäisen kerran PS Kemin harjoituksissa mukana ollut Messenger pelasi vielä reilu viikko sitten sarjaottelun seuransa Canterbury Unitedin riveissä. Canterbury sijoittui viime kaudella Uuden-Seelannin pääsarjassa neljänneksi.
Messengerillä on tämä viikko aikaa todistaa kykynsä kemiläisseuralle. Hänen lisäkseen näyttöjä PS Kemille ovat antamassa keskuspuolustajat Juuso Laitinen, 26, ja Akim Sairinen, 22.
Laitinen liittyi kesken viime kauden Ykkösen FC KTP:n miehistöön. Sitä ennen hän pelasi Viron pääsarjaa tallinnalaisessa Levadiassa. Sairinen pelasi viime kaudella Ykköstä tammisaarelaisessa EIF:ssä.
– Pelaajatilanne elää koko ajan. Ensi viikollakin tulee 1-2 miestä näytille. Haussa on vielä vahvistusta niin puolustukseen, keskikentälle kuin hyökkäykseenkin, kertoo PS Kemin valmentaja Jari Åhman. PS Kemillä on tällä hetkellä 14 sopimuspelaajaa.
– Kun harjoitukset pyörähtävät joulutauon jälkeen vuoden alussa käyntiin, niin ringin pitäisi olla 18-20 pelaajan luokkaa, Åman laskeskelee.
PS Kemin ensimmäinen harjoitusottelu on 22. tammikuuta Tornion Pallo-47:ää vastaan. Naapuriseuran kanssa on myös pelaajavaihtoa.
– Nytkin meillä on ollut muutamissa harjoituksissa mukana TP:n Tatu Kujanpää täydentämässä maalivahtikaartia. Yhteistyö Olegin (valmentaja Eprintsev) kanssa sujuu hyvin, Åman myhäilee.
Uudistuneen Suomen cupin pelit alkavat PS Kemin osalta 29. tammikuuta Ykkösen Kokkolan Palloveikkoja vastaan.
Viiden pelin cup-urakka päättyy 1. maaliskuuta vieraspeliin Rovaniemen Palloseuraa vastaan. RoPS on tällä tietoa viemässä ottelun Kajaaniin. Osaako joku sanoa näistä kahdesta Suomesta tulleesta testimiehestä mitään?
|
|
|
|
|
|