kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #225 : 29.04.2017 klo 08:17:59 |
|
Täytyy kato ilakoida edes iltaan asti, kun nousu-unelma on vielä elossa.
|
|
|
|
Jondalaer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPV
|
|
Vastaus #226 : 29.04.2017 klo 14:02:38 |
|
Kai kausikortin saa edelleen ostettua portilta, kotisivuilta en kovin selkeää infoa löytänyt?
Pitäisi kai saada. Ainakin normihintaisia.
|
|
|
|
Metsän poika
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, TPV
|
|
Vastaus #227 : 29.04.2017 klo 19:14:12 |
|
TPV-NuPS 4-2 Parasta tänään oli se, että kauan odotettu ja jännitetty kauden avaus on ohi ja pisteet jäi meille. Hyökkäyspäässä TPV:llä oli melkoisen paljon paikkoja, ja peli olisi pitänyt ratkaista ekan puolen tunnin aikana. Mutta aina joku oli edessä tai ratkaisut jäivät muuten vaan tussuiksi. Mutta tilanteita avautui kuitenkin niin paljon, että täysi luotto voittoon säilyi koko ajan. Toisaalta, käytännössä kaikki vastustajan keskitykset ja erikoistilanteet olivat vaarallisia, puolustus ei ollut niin hereillä kuin yleensä. Eli olihan NuPSilla paikkansa. Lisäksi 2-1 -tilanteessa vihelletty hämmentävä rankkari olisi voinut keikuttaa TPV:n venettä vieläkin enemmän. Savolainen kuitenkin poimi lepsun laukauksen sievästi. Lopussa vierailija ei enää jaksanut panostaa puolustukseen, ja oli vain ajan kysymys milloin TPV iskee ratkaisevat osumat vastahyökkäyksistä. Myöhäiseksihän se jäi, mutta onneksi sentään osuttiin edes silloin. Harmittamaan jäi pelillisen sähläyksen lisäksi Mohan ja Oksasen loukkaantumiset, toivotaan parasta...
Mohalla nivunen - vaikutti kuitenkin lievältä revähdykseltä/venähdykseltä. Oksasella polvi näytti kolahtaneen vastustajaan, eli ei vaikuttanut miltään ristisidevammalta tms.. Jotta toivottavasti pian takaisin rivissä - vaikka eihän noista koskaan tiedä. Puolustus oli kyllä epävarmaa. Ja Savolainen maalissa ei kyllä vakuuttanut tänään lainkaan, vaikka pilkun otti. Kalliomäki seuraavassa pelissä maalissa? Ja jatkossa noista maalipaikoista pitäisi tehdä. Hyvä että tällä pelillä pisteet.
|
|
|
|
rysspipan
Poissa
Suosikkijoukkue: TPV, ManU, SGE
|
|
Vastaus #228 : 29.04.2017 klo 23:14:58 |
|
Tänään nähdyn perusteella Savolaisen taso ei kakkoseen riitä. Kovempia vastustajia vastaan on helisemässä jo pelkästään fyysisten puutteiden takia ja toiminta oli läpi matsin todella epävarmaa. Nikkilä-Vihinen akseli oli yllättävän vaisu, Rike kohkasi hyökkäysten mukana ja oma tontti unohtui, eikä Jari onnistunut paikaamaan totutulla varmuudella. Innanen oli huikea, kokemus näkyi hienosti ja ilman muuta jatkossa pitää käyttää tuossa tämänpäiväisessä roolissa. Dieter oli toinen onnistuja, harmi ettei osunut puiden väliin. Näykki, Ojala, Rantala, Smeets kohtuusuoritus. Oksanen väläytti pari kertaa potentiaaliaan lyhyeksi jääneellä visiitillään. Ylinen, Mattila no jaa, ei paras päivä. Prässin ajoittaminen ja yhtenäisyys isosti hakusessa välillä koko porukalla. Huolestuttavinta oli se miten helposti nupsilaiset pääsivät paiskomaan ikäviä matalia palloja laitasektoreilta keskustaan ja miten helposti paitsiolinja petti useaan otteeseen. Luulisi nyt noin pienellä kentällä pääsevän puolustuspään laidoissa iholle paremmalla prosentilla (erityisesti Vihisellä tässä isoja haasteita).
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #229 : 30.04.2017 klo 14:49:46 |
|
Kolmelle pisteelle valtava Näistä Pyynikin-matseista pitää vain selvitä. Tyylillä ei niin väliä. Ensi lauantaina on mahdollisuus todella hienoon seurapäivään: Naisten ottelu alkaa Pyynikillä klo 12.30, ja sen päätyttyä lähes välittömästi lähtö minibussilla (?) miesten vieraspeliin Espooseen. Onkos tuossa kyydissä vielä paikkoja, jos joku foorumilta tahtoisi vaikka vielä mukaan?
|
|
|
|
kolmannen asteen spede
Poissa
|
|
Vastaus #230 : 01.05.2017 klo 21:33:19 |
|
Mikä on Mohan tila, saadaanko parsittua kasaan? Positiivinen yllätys Ojalan onnistumiset ja tietty Innanen kans. Joko Paltsaristeille kelpais farmiseuran tuomat edut, esim Hilska maalinsylkijäksi? Ei kai ole Ilveksessä ollut parhaimmillaan mut saattas olla kova luu Kakkosessa. No onhan sieltä Torpedo Riihimäki varmaan kans tuloillaan sairastuvalta, Ahonen Espanjasta ehkä kans?
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #231 : 01.05.2017 klo 22:27:00 |
|
Joko Paltsaristeille kelpais farmiseuran tuomat edut, esim Hilska maalinsylkijäksi? Ei kai ole Ilveksessä ollut parhaimmillaan mut saattas olla kova luu Kakkosessa.
Mieluummin 50 vuotta Kakkosessa kuin nousu Ilves-pelaajilla.
|
|
|
|
MARADONNA
Poissa
|
|
Vastaus #232 : 02.05.2017 klo 05:59:07 |
|
Ei Hilska ole koskaan ollut maalinsylkijä. Ei missään joukkueessa. Ei se ole tae , että kun tulee Ilveksestä niin mahtuu TPV:n. Ei se Hiilarikaan ollut mikään sateentekijä. Edellinen valmentaja toi Ilveksen junnuja kymmenkunta ja missä ne on nyt kaikki? Poikkeuksena Ek joka on pelimies jota arvostan.
|
|
|
|
zema
Poissa
|
|
Vastaus #233 : 02.05.2017 klo 09:12:35 |
|
Toisaalta Hilska olis alunperin omia että sillä lailla ihan relevantti ehdotus. Kaverin tän hetken tasosta ei käsitystä. Onko muuten mitään haisua toisesta takavuosien lupauksesta, eli Ville Salosesta? Ainakin Haka -harkassa piipahti kentällä. Monta vuottahan tuossa on mennyt loukkaantuneena, mutta lahjojahan Villellä oli.
|
|
|
|
Tepu
Poissa
|
|
Vastaus #234 : 02.05.2017 klo 09:50:14 |
|
Ensi lauantaina on mahdollisuus todella hienoon seurapäivään: Naisten ottelu alkaa Pyynikillä klo 12.30, ja sen päätyttyä lähes välittömästi lähtö minibussilla (?) miesten vieraspeliin Espooseen. Onkos tuossa kyydissä vielä paikkoja, jos joku foorumilta tahtoisi vaikka vielä mukaan?
Kolme paikkaa vapaana eli vielä mahtuu mukaan.
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #235 : 02.05.2017 klo 11:33:47 |
|
Toisaalta Hilska olis alunperin omia että sillä lailla ihan relevantti ehdotus. Kaverin tän hetken tasosta ei käsitystä. Onko muuten mitään haisua toisesta takavuosien lupauksesta, eli Ville Salosesta? Ainakin Haka -harkassa piipahti kentällä. Monta vuottahan tuossa on mennyt loukkaantuneena, mutta lahjojahan Villellä oli.
Onhan Chairman Salonen tehnyt ihan sopparinkin täksi kaudeksi. Avausviestissä linkki. NuPS-pelin maalikooste: https://www.youtube.com/watch?v=w96840grBBE
|
|
|
|
Bajella
Poissa
Suosikkijoukkue: Bergkamp on kendoyanari
|
|
Vastaus #236 : 02.05.2017 klo 17:35:20 |
|
Onko TPVn eka derby samalla tammelan stadionin kauden ensimmäinen matsi?
|
|
|
|
|
MARADONNA
Poissa
|
|
Vastaus #238 : 03.05.2017 klo 09:53:52 |
|
Taitaa olla niin, että Juhannukseen asti pelataan Pyynikillä. Minä kun ymmärsin, että kasvihuoneilmiö aiheuttaa ilmaston lämpenemistä?
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.05.2017 klo 10:03:52 kirjoittanut MARADONNA »
|
|
|
|
|
Bajella
Poissa
Suosikkijoukkue: Bergkamp on kendoyanari
|
|
Vastaus #239 : 03.05.2017 klo 10:17:54 |
|
Jaaha, juuri korvanappiin kantautuneen tiedon mukaan tämän pelipaikkasiirron taustalla on ilves, jonka mukaan ei ole oikein, että joku muu kuin ilves saa pelata ensimmäisen ottelun tammelan stadionilla. Sehän olisi ollut hirvittävää, että tampereen derby alasarjoissa olisi vetänyt tammelan lähes täyteen ja jalkapallokulttuuri olisi ollut otsikoissa perinteisessä jääkiekkokaupungissa
Onhan siä ollu kylmä ja otteluun 2 viikkoa aikaa. Ei tonne ratinaan kukaan ulkopaikkakuntalainen halua lähteä haistelemaan. Elokuussa uudemman kerran.
|
|
|
|
JayAi
Poissa
|
|
Vastaus #240 : 03.05.2017 klo 10:22:58 |
|
Jaaha, juuri korvanappiin kantautuneen tiedon mukaan tämän pelipaikkasiirron taustalla on ilves, jonka mukaan ei ole oikein, että joku muu kuin ilves saa pelata ensimmäisen ottelun tammelan stadionilla. Sehän olisi ollut hirvittävää, että tampereen derby alasarjoissa olisi vetänyt tammelan lähes täyteen ja jalkapallokulttuuri olisi ollut otsikoissa perinteisessä jääkiekkokaupungissa
Onhan siä ollu kylmä ja otteluun 2 viikkoa aikaa. Ei tonne ratinaan kukaan ulkopaikkakuntalainen halua lähteä haistelemaan. Elokuussa uudemman kerran.
Juu Ilves on kaiken takana. Sen takana että TPV on tippunut kakkoseen, sen takana että TamU teki konkan, jne. Voit itse käydä katsomassa Tammelan kenttää ja huomata missä kunnossa kenttä on.
|
|
|
|
fotipaali
Poissa
|
|
Vastaus #241 : 03.05.2017 klo 10:25:07 |
|
Taitaa olla niin, että Juhannukseen asti pelataan Pyynikillä. Minä kun ymmärsin, että kasvihuoneilmiö aiheuttaa ilmaston lämpenemistä?
Taitaa se kasvihuoneilmiö aiheuttaa vaan tasaisen surkeaa säätä.
|
|
|
|
zema
Poissa
|
|
Vastaus #242 : 04.05.2017 klo 14:04:19 |
|
Routiva ja rusikoitunut Tammelan kenttä ei olisi ollut ainakaan TPV:n etu derbyssä. Sama pätee Pynsän postimerkkiin. Toivotaan, että Ratina on kohtuullisessa kunnossa. Pelialustalla on melko perkeleellinen merkitys, joten Ratina kolmesta pahasta pienin.
|
|
|
|
rysspipan
Poissa
Suosikkijoukkue: TPV, ManU, SGE
|
|
Vastaus #243 : 05.05.2017 klo 14:15:15 |
|
Ja seuraavakin kotimatsi postimerkillä, voi nyt vittu. Tulee todella hankala matsi Peimarin koivillepotkijoita vastaan.
|
|
|
|
Metsän poika
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, TPV
|
|
Vastaus #244 : 06.05.2017 klo 18:59:29 |
|
1-5 vierasvoitto TPV:lle. Osaisiko paikanpäällä olleet kertoa näyttikö peli noin paljon paremmalta kuin luvut antavat ymmärtää?
|
|
|
|
Tepu
Poissa
|
|
Vastaus #245 : 06.05.2017 klo 19:40:16 |
|
1-5 vierasvoitto TPV:lle. Osaisiko paikanpäällä olleet kertoa näyttikö peli noin paljon paremmalta kuin luvut antavat ymmärtää?
Voitto. Selkee, suvereeni, paras, TPV. espan pulustaja oli hyvä, samoin oikee laituri. Mut ei riitää, TPV täälä taistelee.
|
|
|
|
kosminen nauraja
Poissa
Suosikkijoukkue: TPV
|
|
Vastaus #246 : 06.05.2017 klo 21:54:27 |
|
Tasoero oli selkeä, ja aika mainiolta tuntuu että voitettiin näinkin selvästi, vaikka peli ei kuitenkaan mitään häikäisevää ollut. Välillä pallo kyllä liikkui pienessä tilassa varsin näppärästi ja hyökkäyksiin lähdettiin terävästi. Toisaalta puolustuspäässä tuli liian usein varsin kova kiire ja aukkoja löytyi liikaa, mutta toisella jaksolla siellä päin sujui jo paremmin. Rudi oli taistelutahdon ilmentymä, mahtavaa että sai maalin tehtyä. Luonnollisesti Ojala pelasi hienosti, muutenkin kuin maaleihin johtaneissa tilanteissa. Savolainen oli ok, paitsi että EsPan maali meni hänen piikkiinsä. 1-3 tilanteessa tuomari lahjoitti meille rankkarin, mutta Tommi veti rehtinä miehenä ohi, ettei espoolaisia harmita. Tuomari oli ihme ketku.
|
|
|
|
Metsän poika
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, TPV
|
|
Vastaus #247 : 06.05.2017 klo 22:29:56 |
|
Espan twitterseurannan mukaan Rudille kortti tuomarille urputtamisesta. Eli puolustus vaikutti samalta kuin ekassa pelissä? Hyvä jos Savolainen oli luitenkin skarpannut ( tuon twitterin perusteella maalivahdin antaman syötön katkaisivat ja tekivät ainoansa).
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #248 : 06.05.2017 klo 22:34:24 |
|
Tuomarin perustelut Rudin kortille kuuluivat hyvin katsomoon: Syynä se, että hänen näkemyksensä mukaan kyseessä oli kolmas urputtaminen TPV:n pelaajilta ja toimihenkilöiltä. Hän siis sovelsi jotakin sellaista sääntötulkintaa, että jalkapallossa voi antaa koripallomaisia joukkuevirheitä, ja niiden pohjalta kortin, ilman aikaisempaa suullista varoitusta tai mitään. En toki ole tuomariasiaintuntija, mutta vaikutti vähän hämärältä tulkinnalta.
|
|
|
|
Terminator Sakke
Poissa
Suosikkijoukkue: Sakke Saarinen
|
|
Vastaus #249 : 07.05.2017 klo 00:18:28 |
|
Jatkuvan sääntöjenvastaisen pelin perusteella voi toki antaa kortin myös tuollaisena "joukkuevirheenä". Helpompi ymmärtää ehkä sellaisen esimerkin kautta, että #10 on vitun hyvä pelaaja ja jokainen vastustaja käy sitä vuoronperään kopauttelemassa, muttei kukaan yksittäisenä rikkeenä keltaisen arvoisesti. Toki hyvä tapa antaa viimeinen varoitus suullisena tässäkin tapauksessa eikä mennä suoraan taskulle, muuten käy näin että joukkueelle jää epäselväksi mistä se kortti lopulta nousi.
|
|
|
|
|
|