blackhawk
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
|
Vastaus #325 : 25.02.2017 klo 22:59:03 |
|
Tuo on siis tosiaan se virallinen syy, mutta mielestäni tuo kertaa enemmän Naisten Liigan arvostuksesta. Liigan ohjelma on rakennettu täysin alle 19-vuotiaiden tyttöjen otteluohjelman mukaan - ja ennen kaikkea tuon EM-kisahypoteesin varaan. Jos Suomi ei kisoihin selviä, putoaa koko liigaohjelmalta pohja. Lisäksi esimerkiksi TPS tai Honka joutuu keksimään itselleen harjoituspelejä elokuulle, sillä jompi kumpi lähtee Cupista lauluun jo toisella kierroksella.
Aikuisten arvokisojen kohdalla voisin vielä ymmärtää tuon, mutta 19-vuotiaiden kohdalla en.
Olisikin ollut mielenkiintoista nähdä, millaisen ohjelman Palloliitto olisi tehnyt, jos Helmarit olisi päässyt EM-kisoihin. Onhan se tavallaan surkuhupaisaa, että joillakin Naisten Liigan joukkueilla on oikeasti avainpelaajia U19 maajoukkueessa. Siinä iässä ei ole vielä ehditty lopettaa tai lähteä ulkomaille. Siihen viittasin cupin arvostuksella, että Naisten Liigaa halutaan selvästikin pelata parhailla kokoonpanoilla, mutta Naisten Suomen Cupilla ei tunnu olevan niin väliä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.02.2017 klo 23:02:38 kirjoittanut blackhawk »
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #326 : 25.02.2017 klo 23:10:51 |
|
Olisikin ollut mielenkiintoista nähdä, millaisen ohjelman Palloliitto olisi tehnyt, jos Helmarit olisi päässyt EM-kisoihin. Onhan se tavallaan surkuhupaisaa, että joillakin Naisten Liigan joukkueilla on oikeasti avainpelaajia U19 maajoukkueessa. Siinä iässä ei ole vielä ehditty lopettaa tai lähteä ulkomaille.
Siihen viittasin cupin arvostuksella, että Naisten Liigaa halutaan selvästikin pelata parhailla kokoonpanoilla, mutta Naisten Suomen Cupilla ei tunnu olevan niin väliä.
Toki, mutta nuo älyttömät sarjatauot eivät tee Naisten Liigalle kovin hyvää. Aiempina kausina joukkueet ovat huilanneet parisen viikkoa juhannuksen jälkeen. Nyt tuollaista varsinaista lomataukoa ei ole lainkaan - sekin voisi olla tarpeen, kun kyse ei ole ammattilaispelaajista - mutta sarja on silti kolmesti useamman viikon tauolla. Cup on joutunut tuossa tietysti vähän uhrin asemaan, kun elokuulle on yritetty väkisin keksiä jotain pelejä. Tuo tauko U19-maaotteluiden aikana on toki seurojen edustajien tekemä päätös. Itse koen kuitenkin kotimaisen pääsarjan olevan naisjalkapallon kehityksen kannalta arvokkaampi kuin tyttöjen parin viikon kisarupeama. A-maajoukkueen kohdalla pitää tosin muistaa sekin, että siinä ryhmässä olisi vain kourallinen liigapelaajia. Silti kyseeseen tulisi varmaan muutaman viikon kesätauko, jonka aikana voitaisiin ehkä pelata Suomen Cupia.
|
|
|
|
thewin
Poissa
|
|
Vastaus #327 : 25.02.2017 klo 23:14:02 |
|
Totta noin. Tähän kun lisää että pelaajat ei voi pitää lomaa koko kesänä kun eivät tiedä miten cupin matsit menee.....
Virhe 1 oli kunnioittaa junnujen mahdollista em lopputurnausta ja virhe 2 oli siirtää cupin pelit sarjatauon tilalle. Joukkue ja pelaajat eivät voi suunnitella lomaa.
Naisten sarjat on osamattomuutta ajettu pikkuhiljaa alas ja naisten liiga on ainoa elinvoimainen, nyt sekin saa tällaisen kohtelun. Kaikki menee maju edellä. Tärkeintä on maajoukkue ja sitten tulee seuraavaksi junnujen maajoukkue. Ja sitten tulee kaukana perässä seurojen tekemä työ, jolla ei ole mitään arvostusta
Kyllä taustat ja pelaajat tauon tarvitsee. Sarja alkaa maaliskuussa ja päättyy lokakuussa. 99% tekee lajia amatööripohjalta.
|
|
|
|
blackhawk
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
|
Vastaus #328 : 25.02.2017 klo 23:33:05 |
|
UEFA:n arvostuksissa U19 EM-kisat menevät joka tapauksessa kansallisten sarjojen edelle, joten mikäli Suomi kisoihin pääsee, pelaajat on päästettävä kisoihin. Sitä en tiedä, monelleko seuralle Naisten Liigan pelaaminen ilman U19-pelaajia oikeasti olisi ongelma. Esimerkiksi TPS on tällä kaudella huomattavasti vähemmän riippuvainen U19 maajoukkuepelaajistaan kuin viime kaudella. Ilves ja ONS näyttävät olevan ne kaksi muuta seuraa, joista valitaan U19 maajoukkueeseen todennäköisesti useampi pelaaja.
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #329 : 25.02.2017 klo 23:37:05 |
|
Naisten sarjat on osamattomuutta ajettu pikkuhiljaa alas ja naisten liiga on ainoa elinvoimainen, nyt sekin saa tällaisen kohtelun. Kaikki menee maju edellä. Tärkeintä on maajoukkue ja sitten tulee seuraavaksi junnujen maajoukkue. Ja sitten tulee kaukana perässä seurojen tekemä työ, jolla ei ole mitään arvostusta
Sen verran asian suhteen on jo herätty, että Palloliiton uuden strategian keskeisiksi teemoiksi on nostettu elinvoimaiset seurat ja mielenkiintoiset kilpailut. Kehityksen ei toki teoriassa tarvitsisi olla seuravetoista, mutta nyt suuntaus on oikea, kun liittovetoisesti tuo ei ole toiminut oikein millään tavalla. Nyt odotan, että tuota teoriaa siirretään hiljalleen myös käytäntöön. Siinä myös seuroilla on luonnollisesti oma vastuunsa. Valitettavasti nuo hienot visiot ja uudet strategiat ovat usein jääneet korulauseiksi. Toivottavasti tällä kertaa saavutetaan myös tuloksia.
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #330 : 25.02.2017 klo 23:44:58 |
|
UEFA:n arvostuksissa U19 EM-kisat menevät joka tapauksessa kansallisten sarjojen edelle, joten mikäli Suomi kisoihin pääsee, pelaajat on päästettävä kisoihin. Sitä en tiedä, monelleko seuralle Naisten Liigan pelaaminen ilman U19-pelaajia oikeasti olisi ongelma. Esimerkiksi TPS on tällä kaudella huomattavasti vähemmän riippuvainen U19 maajoukkuepelaajistaan kuin viime kaudella. Ilves ja ONS näyttävät olevan ne kaksi muuta seuraa, joista valitaan U19 maajoukkueeseen todennäköisesti useampi pelaaja.
En osaa sanoa, mutta päätöksen takana on kuitenkin ollut seurojen enemmistö. Ei liene kovin vaikeaa arvata, että ainakin TPS ja Ilves ovat kannattaneet tuota. On ihan ymmärrettävää, että seurat haluavat kaikki avainpelaajansa mukaan peleihin, mutta kokonaisuuden kannalta tuo on ongelmallista. Tapaus kuvastaa hyvin seurojen lyhytnäköistä päätöksentekoa. Ensin seurat halusivat tauko U19-maaottelupäiville, mutta otteluohjelman nähtyään seurojen enemmistö piti sarjaohjelmaa surkeana.
|
|
|
|
thewin
Poissa
|
|
Vastaus #331 : 26.02.2017 klo 07:04:43 |
|
En osaa sanoa, mutta päätöksen takana on kuitenkin ollut seurojen enemmistö. Ei liene kovin vaikeaa arvata, että ainakin TPS ja Ilves ovat kannattaneet tuota. On ihan ymmärrettävää, että seurat haluavat kaikki avainpelaajansa mukaan peleihin, mutta kokonaisuuden kannalta tuo on ongelmallista.
Tapaus kuvastaa hyvin seurojen lyhytnäköistä päätöksentekoa. Ensin seurat halusivat tauko U19-maaottelupäiville, mutta otteluohjelman nähtyään seurojen enemmistö piti sarjaohjelmaa surkeana.
Osa seuroista on sama kuin sen kauden toimihenkilöt, osa seuroista ei tiedä edes naisten liiga joukkueen toimihenkilöitä, osa seuroista varmasti miettii asioita. Toivottavasti eivät ole kysyneet vain valmentajilta. Koko tämä cup - liigatauko yhdistelmä on lyhytnäköistä ja palloliitto päätöksen lopulta on tehnyt.
|
|
|
|
Stürmer
Poissa
Suosikkijoukkue: YJPKKÄ & Suomen naiset.
|
|
Vastaus #332 : 17.04.2017 klo 17:13:28 |
|
FC Hertta - Pallokissat 3 - 1 (1- 1).
Sanattomaksi vetää, kun 2-divarin "kyläseura" upottaa liigajoukkueen näinkin selvin numeroin. Mutta taas ja jälleen kerran nähdään, miten tavattoman hieno kilpailumuoto on kyseessä. Kunpa vielä Suomen Palloliittokin antaisi cupeille niiden ansaitseman arvon nykyisen huumoristatuksen sijaan...
Nuorelle aluejoukkuetason pelaajalle Henni Rinkiselle muuten ottelussa hattutemppu ja Pallokissoilla varmastikin pienen videopaltsun paikka.
|
|
|
|
Matthias Sindelar
Poissa
Suosikkijoukkue: Jamo, Tuco, Jorma
|
|
Vastaus #333 : 17.04.2017 klo 17:47:50 |
|
Pakko peukutta kun kuopijolainen kaatuu. Liekkö siellä tultu takki auki ja saatu sitä ihteään?
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #334 : 17.04.2017 klo 18:06:21 |
|
Pakko peukutta kun kuopijolainen kaatuu. Liekkö siellä tultu takki auki ja saatu sitä ihteään?
Isäntämeininkiä ja vastuu on kuulijalla. B-junnu upotti liigajoukkueen
|
|
|
|
sitäpaitsi
Poissa
|
|
Vastaus #335 : 24.04.2017 klo 19:22:58 |
|
Lainaus naisfutis.netistä tänne. 11 § Arvonta ja kotietu .... Mikäli farmisopimuksen keskenään tehneiden seurojen joukkueet ovat jatkossa, kun cupissa on 16 joukkuetta jäljellä, asetetaan ne vastakkain ilman arvontaa. ... Miksi farmisopimusjoukkueet asetetaan vastakkain ilman arvontaa? Miksi tämmöinen sääntö Naisten Cupissakin muuten on? Miesten puolellahan on uusi systeemi ja lohkovaihe, joten siellä sen tulkitsen olevan vaikka siksi, ettei tulisi ns. "sopupelejä" yhteistyöjuttujen ja saman organisaation joukkueiden kesken. Naisten Cupissa on "vanha tuttu" pelitapa, joten onko tuolle säännölle oikeasti mitään järkevää perustetta?
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #336 : 24.04.2017 klo 20:35:20 |
|
Lainaus naisfutis.netistä tänne.Miksi farmisopimusjoukkueet asetetaan vastakkain ilman arvontaa?
Miksi tämmöinen sääntö Naisten Cupissakin muuten on? Miesten puolellahan on uusi systeemi ja lohkovaihe, joten siellä sen tulkitsen olevan vaikka siksi, ettei tulisi ns. "sopupelejä" yhteistyöjuttujen ja saman organisaation joukkueiden kesken. Naisten Cupissa on "vanha tuttu" pelitapa, joten onko tuolle säännölle oikeasti mitään järkevää perustetta?
Miesten puolella oli käytössä sama sääntö jo perinteisen cup-formaatin aikana. Syy on varmaankin se, että Cupin loppuvaiheissa ei enää nähtisi mitään uskottavuutta syöviä kikkailuita, kun saman organisaation joukkueet tai farmiseurat kilpailisivat jatkopaikoista keskenään.
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #338 : 02.05.2017 klo 22:24:33 |
|
NJS - PK-35 Vantaa 0-6 (0-1)
Rajamäellä oli kevät noin puoli kahdeksaan asti, mutta sen jälkeen ehtoo oli jopa hieman vilpoisa. Itse peli oli aika odotetunlainen. Kotijoukkue lähti tietysti motivoituneena haastamaan mestarijoukkuetta, mutta selkeä tasoero näkyi lopulta myös tulostaululla. PK-35:n Koso teki hattutempun ja paikkoja olisi ollut pariin lisäosumaankin.
Kaiken kaikkiaan ihan mukava, tyypillinen cup-ottelu. Se oli toki hieman sääli, että NJS ei ollut rakentanut pelin ympärille minkäänlaista ottelutapahtumaa.
|
|
|
|
Seatbelt
Poissa
Suosikkijoukkue: 1922, Hedelmäkorit
|
|
Vastaus #339 : 02.05.2017 klo 23:22:15 |
|
OT, mutta miksi NJS pelaa Rajamäellä miesten pelatessa Klaukkalassa?
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #340 : 03.05.2017 klo 00:37:48 |
|
OT, mutta miksi NJS pelaa Rajamäellä miesten pelatessa Klaukkalassa?
Myös naiset pelaavat sarjapelinsä pääsääntöisesti Klaukkalan puolella. Tämän cupin ottelun kohdalla kyse saattoi olla joko kenttävuorojen löytymisestä tai sitten kenttävalinnalla haettiin jotain pientä kilpailuetua. Samaa jekkua saatettiin yrittää myös pelipallojen kohdalla, sillä ottelu pelattiin erikoisella supertelellä. Tuon päättelin siitä, että NJS-leirin kommenttien perusteella peliväline oli myös kotijoukkueen pelaajille täysin vieras. Mene ja tiedä, mutta tavallaan tuollaiset temput kuuluvat cup-kilpailujen luonteeseen. NJS:n osalta ottelu vietiin toki kokonaisuudessaan ihan tyylikkäästi läpi. Miesten puolella on välillä nähty vähän räikeämpiäkin temppuja.
|
|
|
|
|
Seatbelt
Poissa
Suosikkijoukkue: 1922, Hedelmäkorit
|
|
Vastaus #342 : 18.06.2017 klo 23:11:11 |
|
Sunnuntaina TPS kävi voittamassa Virkiän vieraissa 0-7 (0-3) ja jatkaa toiselle kierrokselle, jossa kohtaa Hongan 27.6.-5.8. välisenä aikana. Virkiää vastaan maaleista vastasivat Rantala x2, Pikkujämsä x2, Spets ja Hannula. Toinen maali merkittiin Virkiän omaksi maaliksi.
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #343 : 27.06.2017 klo 22:19:40 |
|
Tänään juhannuksen jälkilöylyissä pelattiin pari Cupin toisen kierroksen peliä.
FC Hertta-GBK 0-4 (0-2) Härmä-JyPK 1-8 (1-3)
Liigajoukkueet siis 8 parhaan joukkoon.
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #344 : 28.06.2017 klo 12:32:01 |
|
Liigajoukkueet siis 8 parhaan joukkoon.
Voi hyvinkin olla, että kahdeksan parhaan joukossa nähdään seitsemän liigajoukkuetta ja alasarjanippu FC Wimma. FC Hongan tai TPS:n tie katkeaa jo neljännesvälierävaiheessa, mutta on vaikea uskoa, että FC Espoo, HPS tai etenkään LaPa onnistuisivat yllättämään liigavastustajiaan. HPS on noista vahvin, mutta vihreäpaidoille osui myös tuosta kolmikosta se kovin vastustaja.
|
|
|
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #348 : 18.07.2017 klo 11:54:05 |
|
Puolivälieräparit ja välieräkaavio:
FC Wimma - GBK PK-35 Vantaa - JyPK
FC LaPa/HJK - Ilves FC Espoo/Åland United - FC Honka/TPS
|
|
|
|
Jukka-38
Poissa
Suosikkijoukkue: LAUTP,KoPa,Virky
|
|
Vastaus #349 : 03.08.2017 klo 13:38:09 |
|
Yhden FC LaPa:n pelin tänä vuonna käynyt katsomassa ja suuhun jäi vähän sellainen maku että HJK:lla on mahdollisuus paukuttaa lauantaina noin 0-30 lukemat jos kiinnostaa edes vähää alusta
|
|
|
|
|
|