B-tytöt on hyväksytty mukaan Suomen Cupiin, jotta kilpailuun saataisiin edes sillä keinolla enemmän joukkueita. Ei tuolla ainakaan Cupin arvostusta nosteta.
Mutta hyvin ovat pärjänneet. Minusta cup kisat pitää olla niin miehissä kuin naisissa juuri sillä meiningillä että kaikki mahdolliset porukat mukaan, sillä siinä pilee cupin hienous. Pieni kyläseura tai junnuporukka, voi tehdä sen pöljän päivän pelin juuri kerran elämässään ja saada nauttia siitä josta urheilussa on kyse. Niistä hienosta hetkistä. Kyllä pitkässä juoksussa kuitenkin cupissa aina parhaat pärjää.
Se että joku seura ei lähde cuppeihin mukaan on heidän häpeänsä ei kisassa olevien.