Demian
Poissa
Suosikkijoukkue: Bauhaus
|
|
Vastaus #200 : 06.03.2017 klo 21:25:52 |
|
Nyt on taas väärin seurattu suomalaista jalkapalloilijaa.
Vääränlainen nimi ja vääränvärinen iho, ei lasketa suomalaiseksi
|
|
|
|
Citizen-99
Poissa
|
|
Vastaus #201 : 06.03.2017 klo 21:47:45 |
|
Edes 200 kevätkauden minuuttia edustusjoukkueessa ei vielä lukitsisi Mohamedia nousujohteiselle reitille vaikka aikamoinen keidasharha monen eteen tuppaa avautumaan, kun ryhdytään yhdistelemään kotimaisia nimiä ja nimiä, kuten S.S. Lazio, Liverpool FC tai Sevilla FC. Laurikaisen osalta voin kuvitella Lazion tunnustuksen hivelevän sielua.
Lainaajissa S.S. Lazio nimen perässä ei vielä kovin suurta luottamusta ole ainakaan peliaikojen perusteella välttämättä herättänyt. Nykyisestä edustusjoukkueesta yksi kenttäpelaajaulkomaalaisvahvistus, Keita Balde, on tehnyt Abukarille hahmotellun tempun ja noussut suoriltaan pelaavaan kokoonpanoon. En tiedä siivittikö seitsemän vuotta Barcelonan juniorisysteemissä tai jo astetta tuntuvampi 300 000 euron siirtokorvaus Keitan kohtalaisen ainutkertaiseen saavutukseen. Italian oman Luca Creccon tai Mamadou Tounkaran tie taitaa olla todennäköisempi, kun lainalta palataan aina vaan lähtöruutuun, siinä välissä muutamassa useammassakin aikaa viettäen, ilman sen suurempaa roolia tietysti.
Nykyisistä nuorista lainajätkistä Perea, Minala ja Prce ovat vailla kunnollista roolia, runollisesti hyvinkin kaukana S.S. Lazion ja monen muun kovalta kuulostavan seuran edustusjoukkueista. Mohamediin vertautuvista miehistä parhain, Elez, on rekisteröitynyt Unkarissa, Tanskassa ja parhaillaan kotimaassaan Kroatiassa, Rijekassa. Onko tuo nyt sitten saavutuksena kovinkin kaukana pohjoismaalaisesta pääsarjajalkapalloilusta, kun otetaan Lazio-efekti huomioon, mutta ammattilaisura jalkapalloilijana olisi näköjään jo kova saavutus monelle Lazion edustusjoukkueen ympäristössä pyörineelle.
Monessako Ruotsin tai Tanskan pääsarjajoukkueessa, missä tahansa urheilulajissa, seura on yhtä vahva liike-elämän tai politikoinnin väline kuin Italiassa? Selittänee näitä eroja lainakierteissä muutenkin kuin resurssien osalta, jos keskimääräinen pohjoismaalainen puheenjohtaja ei ole ties kenen kontaktiverkoston jäsenen etua vuorollaan palveleva Matti Vanhanen.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #202 : 06.03.2017 klo 22:32:17 |
|
Kyllä sieltä Italiastakin pääsee myöhemmin johonkin vitun öörebrohon, jos se osoittautuu lopulta sopivimmaksi tasoksi.
|
|
|
|
Seatbelt
Poissa
Suosikkijoukkue: 1922, Hedelmäkorit
|
|
Vastaus #203 : 07.03.2017 klo 00:40:47 |
|
Hyvä ja tärkeä tunnus perustettu forumille
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.03.2017 klo 00:43:30 kirjoittanut Seatbelt »
|
|
|
|
|
Söören
Poissa
|
|
Vastaus #204 : 07.03.2017 klo 15:18:34 |
|
|
|
|
|
hoc
Poissa
Suosikkijoukkue: Dogmaattinen Struktuuri
|
|
Vastaus #205 : 07.03.2017 klo 15:41:46 |
|
http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/201703072200081808_jp.shtmlKieltämättä ihan lupauksia herättävä merkki jos Abukaria on pidetty ykkösjoukkueen treeniringissä. Jos mies olisi tuolla ihan väärässä seurassa, niin tuskin siellä kertaa tai kahta treeniä pidempään oltaisiin hommaa katsottu. Varmastikin sisäänajoon liittyvä ratkaisu pikemmin kuin pysyvä tilanne, joten jäädään odottamaan kitivittujen 'ei seiso' -kommentteja kun Abukar siirtyy junnujoukkueen vahvuuteen. Aika jättiläismäinen ylläri olisi jos ykkösjoukkueessa muutamaa satunnaista hajaminuuttia enempää peliaikaa tällä kaudella tulisi.... e: hieman hidas
|
|
|
|
Triangelikostaja
Poissa
|
|
Vastaus #206 : 07.03.2017 klo 17:45:27 |
|
Ei ole kuitenkaan ilmeisesti vielä loukkaantunut vaikka on ollut jo ihan ykkösten ringissä ja harjoituksissa mukana? Alku jonkun suuremman...
|
|
|
|
J Winter
Poissa
|
|
Vastaus #207 : 08.03.2017 klo 01:39:17 |
|
Hyvä ja tärkeä tunnus perustettu forumille Kerro, mikä sanomassani oli epäasiallista tai jopa väärää?
|
|
|
|
Timppa Lammas
Poissa
|
|
Vastaus #208 : 08.03.2017 klo 11:02:36 |
|
No ei kai nyt tosissaan kukaan kuvittele, että Suomen mistään sarjasta mennään noin vain Lazion tai minkään muun Serie A-joukkueen avaukseen? Hieno havainto.
|
|
|
|
Citizen-99
Poissa
|
|
Vastaus #209 : 08.03.2017 klo 11:16:16 |
|
No ei kai nyt tosissaan kukaan kuvittele, että Suomen mistään sarjasta mennään noin vain Lazion tai minkään muun Serie A-joukkueen avaukseen? Hieno havainto.
Silti täällä riemuitaan jo penkkikomennuksesta vaikka parempi paikka hioa peliään ja muita valmiuksia Italiassa ulkomaalaisvahvistuksena pärjäämiselle saattaisi olla Primaveran penkki. Ainakin ennen kuin mies lähetetään ensimmäiselle evakkoreissulleen, joka monelle on ollut kuin toisinto Odysseiasta.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #210 : 08.03.2017 klo 13:02:57 |
|
Ihan oikeasti siis täällä ollaan sitä mieltä, että 17-vuotiaan turkulaisen ei pitäisi tarttua Lazion tarjoukseen?
Se on ihan vitun sama, vaikka Abukarin Lazio-ura menisi paskaa syödessä. Se on mahdollisuutena niin ainutlaatuinen, että olisi aivan naurettavaa jättää sitä käyttämättä.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #211 : 08.03.2017 klo 13:18:36 |
|
Ihan oikeasti siis täällä ollaan sitä mieltä, että 17-vuotiaan turkulaisen ei pitäisi tarttua Lazion tarjoukseen? Aika härskiä omia tamperelainen Mohamed alle vuoden vierailun jälkeen turkulaiseksi.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #212 : 08.03.2017 klo 13:25:47 |
|
Aika härskiä omia tamperelainen Mohamed alle vuoden vierailun jälkeen turkulaiseksi.
Sori siitä. Mutta vaikka olisi STADILAINEN, niin eihän nyt Lazio-korttia vaan jätetä käyttämättä 17-kesäisenä jonkun "urasuunnittelun" varjolla.
|
|
|
|
Citizen-99
Poissa
|
|
Vastaus #213 : 08.03.2017 klo 13:56:18 |
|
Samalla logiikalla viivoja ei vaan voi jättää vetämättä muutama päivä ennen peliä, jos ammattilaisuran myötä uusia ovia avautuu myös siviilipuolella. Lazion sopimuspaketista en ole saanut sellaista kuvaa etteivätkö pohjoismaiset tai Itämeren alueen seurat olisi siihen pystyneet vastaamaan.
Nuorissa on tulevaisuus, mutta näkisin, että kotimainen jalkapallokeskustelu voisi visio 2020:n kylkeen kartoittaa ja luotsata hyvin nuorten poikiemme näkymiä vähän kriittisemmällä otteella. Etenkin, jos yksittäisille agenteille keskittyy näitä kärkilupauksia myytäväksi voisi olla paikallaan arvioida koulukuntien hyviä ja huonoja puolia vähemmän ihailevammalla otteella.
En tiedä onko Lazion pelaaja aivan oikea nimitys Mohamedille tässä vaiheessa. Huomattava valtaosa Lazion edustusjoukkueen nykypelaajista on ihan suosiolla hankittu jokseenkin valmiina pelaajina. Edustusjoukkueen liepeillä roikkujat muistuttuvat enemmän moottoripyöräkerhojen hang-around membereitä kuin huippujalkapalloilijoita, ainakin saavutettujen välietappien osalta. Lazion penkki taitaa olla jalkapallomaailman raadollisimpia paikkoja rajanvetoa tehdessä, kun unelmista ja ennustettavasta tulevaisuudesta puhutaan.
|
|
|
|
MamboBob
Poissa
|
|
Vastaus #214 : 08.03.2017 klo 14:53:02 |
|
Ihan oikeasti siis täällä ollaan sitä mieltä, että 17-vuotiaan ei pitäisi tarttua Lazion tarjoukseen?
Se on ihan vitun sama, vaikka Abukarin Lazio-ura menisi paskaa syödessä. Se on mahdollisuutena niin ainutlaatuinen, että olisi aivan naurettavaa jättää sitä käyttämättä.
Täysin sama. Nuorukainen pääsee treenaamaan PÄIVITTÄIN Italian, Brasilian, Serbian, Hollannin, Argentiinan, jne maajoukkuemiesten kanssa ammattilaisympäristössä. Avaako joku nyt hölmömmälle, miksi tämä on niin huono juttu? Mina en ummarra. Lazion sopimuspaketista en ole saanut sellaista kuvaa etteivätkö pohjoismaiset tai Itämeren alueen seurat olisi siihen pystyneet vastaamaan.
Itämeren seikkailuista lisätiedot Mosalta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.03.2017 klo 14:59:48 kirjoittanut MamboBob »
|
|
|
|
|
hoc
Poissa
Suosikkijoukkue: Dogmaattinen Struktuuri
|
|
Vastaus #215 : 08.03.2017 klo 15:25:03 |
|
Avaako joku nyt hölmömmälle, miksi tämä on niin huono juttu? Mina en ummarra.
Ei tätä itkua kukaan ymmärräkään, paitsi tämä herra hengenheimolaisineen: Pidemmän päälle raskas elämänasenne, mutta jokainen tyylillään....
|
|
|
|
Otto von Habsburg
Poissa
|
|
Vastaus #216 : 08.03.2017 klo 16:00:48 |
|
Sympaattisilla setä-miehillä on oikeus pessimismiinsä, mutta suvaitsevaista sydäntäni jo lämmittää, miten muutaman vuoden päästä suomalainen kansainvälinen supertähti Mohamed johdattaa suomen arvokisoihin somalian ja suomen lippujen liehuessa vieri vieressä stadikalla, samalla kuin pohjoiskaarre villisti heimotanssiii ja laulaa Muhamedin nimeä.
|
|
|
|
J Winter
Poissa
|
|
Vastaus #217 : 08.03.2017 klo 17:56:24 |
|
Sympaattisilla setä-miehillä on oikeus pessimismiinsä, mutta suvaitsevaista sydäntäni jo lämmittää, miten muutaman vuoden päästä suomalainen kansainvälinen supertähti Mohamed johdattaa suomen arvokisoihin somalian ja suomen lippujen liehuessa vieri vieressä stadikalla, samalla kuin pohjoiskaarre villisti heimotanssiii ja laulaa Muhamedin nimeä.
Ja olen ensimmäisenä huutamassa Mohamedin nimeä kurkkuni käheäksi, jos näin käy.
|
|
|
|
BlyzR
|
|
BlyzR
Vastaus #218 : 08.03.2017 klo 17:58:45 |
|
Ja olen ensimmäisenä huutamassa Mohamedin nimeä kurkkuni käheäksi, jos näin käy.
Joo, toi on hyvä. Varman päälle kato.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #219 : 08.03.2017 klo 18:16:50 |
|
Lazion sopimuspaketista en ole saanut sellaista kuvaa etteivätkö pohjoismaiset tai Itämeren alueen seurat olisi siihen pystyneet vastaamaan.
Lazio vs. nuo muut on jo ihan (jalkapallo)kulttuurisena vertailuna sellainen, mitä ei taida sopimuspaketissa olla. Mutta tajusin juuri, että taidankin vääntää Aistiharhojen Maailman uusimman reinkarnaaton kanssa, joten antaapa olla.
|
|
|
|
betluck
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Djurgårdens IF, Marsalforn FC
|
|
Vastaus #220 : 08.03.2017 klo 18:18:05 |
|
Lisäksi hieno teko TPS:lle tarttua tarjoukseen, sillä ei varmasti olisi tuollaisia rahoja jotkut hammarbyt maksaneet.
|
|
|
|
Naapel
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #221 : 11.03.2017 klo 14:59:07 |
|
Avauksessa Primaveran ottelussa Cesenaa vastaan.
|
|
|
|
sarzen
Poissa
|
|
Vastaus #222 : 11.03.2017 klo 20:32:23 |
|
Avauksessa Primaveran ottelussa Cesenaa vastaan.
Lazio-Cesena 1-0
Marcatori: 23' N’Diaye (L)
LAZIO (4-3-1-2): Adamonis; Spizzichino, Miceli, Petro, Ceka; Bari, Mohamed, Folorunsho (70' Bezziccheri); Rezzi; Rossi (93' Al-Hassan), N’Diaye (82' Cardoselli).Eli täydet minuutit tänään.
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #223 : 11.03.2017 klo 22:08:50 |
|
Primaveran valmentajalta jonkinasteisia kehuja, joku osaavampi voinee kääntää tarkemmin? Ringrazio la società perché, quando mi hanno comunicato che avrei avuto a disposizione Mohamed, avevo chiesto che facesse tutti gli allenamenti della settimana con il gruppo soprattutto per mettere il ragazzo nelle condizioni di esprimere tutto il suo potenziale. Complimenti anche a lui, ha giocato bene, con qualità, e insieme ai suoi compagni ci ha aiutato a conquistare questa importante vittoria.. (...) Abukar fa parte della prima squadra, oggi è venuto con noi, siamo tutti soddisfatti. Potrà servirgli per il suo percorso, difficile ipotizzare quello che sarà in futuro. http://www.lazionews.eu/notizie-lazio/primavera-lazio-cesena-bonatti/?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter
|
|
|
|
PumanNapit
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
|
Vastaus #224 : 11.03.2017 klo 22:48:05 |
|
Pelasi hyvin ja kuuluu ykkösjoukkueeseen. Vaikea ennustusta hänen tulevaisuutta. Kääntäjällä ja muutaman sanan omalla italiankielen taidolla poimin noi asiat sieltä.
|
|
|
|
|
|