Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #300 : 26.05.2018 klo 23:00:37 |
|
Ringin pelaaminen topparina ei sinällään ole MLS:ssä tällä kaudella mitenkään erikoista. Keskikenttäpelaajan laittaminen keskimmäiseksi toppariksi kolmen topparin ryhmitykseen on ollut MLS:n kauden muoti-ilmiö.
Ringin ohella ainakin Bastian Schweinsteiger (Chicago) ja Michael Bradley (Toronto) ovat pelanneet vastaavanlaisessa roolissa avauskokoonpanossa. Toronton toppariosaston loukkaantumisongelmat ovat jossain määrin vaikuttaneet Bradleyn peluuttamiseen topparina, mutta toisaalta edellisessä ottelussa oli kaksi topparia vaihdossa ja Bradley kuitenkin kentällä topparina, joten on tuo kai myös taktinen idea. Chicago on viime otteluissa siirtynyt taas neljän puolustuslinjaan ja Schweini palannut keskikentälle. Lisäksi useampi joukkue on tuota keskikentän ankkurin siirtämistä toppariksi käyttänyt ottelun sisäisenä taktisena vaihtona.
Isossa kuvassa tuo ei ole hirveän hyvin toiminut. Hallitseva mestari Toronto rämpii sarjan pohjilla, Chicago on heikko, pelasi Schweinsteiger topparina tai keskikentällä, kun materiaali ei vaan riitä. NYC:kin kuitenkin enemmän vaikuttaisi menettävän Ringin tärkeää panosta keskikentällä kuin mitä lisää Ring toppariosaston pallolliseen pelaamiseen voi tuoda.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #301 : 04.06.2018 klo 08:59:14 |
|
Ring aloitti jälleen topparina viikonloppuna Orlandoa vastaan, mutta tauolla NYC vaihtoi ryhmitystä ja Ring toisen jakson keskikentän pohjalla.
NYC:lle 3-0-voitto, mikä oli aika suuri tapahtumiin nähden. Varsinkin avausjaksolla NYC oli ongelmissa, miksi Vieira sitten ryhmitystä päätti vaihtaa.
Olisikohan tuo 3-5-2 ja Ringin pelaaminen topparina jo nähty... Ei vaan tunnu toimivan.
Villa oli huilivuorossa ja tuli vaihdosta kentälle, mutta näemmä kapteenin tehtävät kiertävät Villan takana ja nauha tällä kertaa Moralezilla.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #302 : 07.06.2018 klo 07:43:08 |
|
Ring oli huilivuorossa ja istui koko ottelun penkillä, kun NYC perinteitä kunnioittaen lähti US Open Cupista heti ulos NYRB:ia vastaan. Molemmat aika varamiehisillä joukkueilla liikkeellä, mutta lukemat samat 4-0 kuin kauden ensimmäisessäkin derbyssä.
NYC on osallistunut cupiin nyt neljästi ja joka kerta pudonnut ensimmäisessä ottelussaan.
Sitä on ottelun jälkeen kyselty, että miksi NYC:llä ei ole kakkosjoukkuetta ja USL-yhteistyöseurakin sijaitsee Teksasissa, joten sinne ei voi pelaajia juuri lähettää pikaiselle komennukselle. Paljon terävämmiltä näyttivät NYRB:n varamiehet, jotka pelaavat säännöllisesti USL:n otteluita kakkosjoukkueessa kuin pitkästä aikaa pelaamaan päässeet NYC:n vastaavat.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #303 : 08.06.2018 klo 07:17:26 |
|
NYC kohtaa lauantaina kotonaan Atlantan idän kärkiottelussa. Aikainen ottelu Pohjois-Amerikassa, joten jo puoli kahdeksan aikaan illalla Suomen aikaa.
NYC:n keskikentälle tuli kova isku, kun Herreran nilkkavamma osoittautui erittäin pahaksi ja leikkauksen jälkeen kausi ohi. NYC hankkinee kesällä uuden pelaajan keskikentälle, kun Herreran laittaminen loukkaantuneiden listalle vapauttaa ulkomaalaispaikan sekä palkkatilaa.
Tuolta pohjalta olettaisi, että Ring pelaisi Atlantaa vastaan keskikentällä, mutta ei sitä voi sulkea pois, että Vieira edelleen yrittäisi kolmen alakerralla ja Ring topparina.
Huhut Vieiran lähdöstä ovat taas kiihtyneet ja vahvasti kerrotaan, että sopimus Nicen kanssa olisi jo tehty ja Ranska kutsuisi Atlanta-ottelun jälkeen.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #304 : 09.06.2018 klo 18:07:22 |
|
Ring avauksessa Atlantaa vastaan, todennäköisesti keskikentällä, koska NYC:n kokoonpanolistaus enemmän puoltaisi 4-3-3-ryhmitystä kuin kolmen alakertaa. Ring ja Ofori alempana keskikentällä, Moralez ylempänä.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #305 : 09.06.2018 klo 20:53:27 |
|
NYC:ltä jäi voitto ottamatta ja lopputulos 1-1, vaikka NYC hallitsi vahvasti läpi ottelun ja kolisutteli maalikehikoita kolmesti. Moralezin lisäajan veto tolpan sisäreunaan varsinkin harmittanee ottelun jälkeen, niin lähellä oli. Atlantalta tärkeä Almiron loukkasi olkapäänsä ottelun alkupuolella, veteli vajaatehoilla taukoon asti, milloin sitten tuli vaihtoon, oli tuntuva isku Atlantalle. Toisen jakson alkuun kuitenkin maalipörssin kärki Martinez puski Atlantan johtoon. NYC tasoitti, kun Callens puski kulmasta vartti ennen loppua.
Ring pelasi sellaista topparin ja keskikentän pohjan välimallia. Toppari kai sinällään varsinainen pelipaikka oli, kun NYC:n ryhmitys oli jonkinlainen 3-4-3, mutta kun NYC hallitsi ottelua niin vahvasti, niin Ring enemmän pääsi pyörittämään peliä keskikentän pohjalle. Neljä takalausta, viisi katkoa, kaksi purkua, toiseksi eniten pallokosketuksia ottelussa Moralezin jälkeen ja eniten syöttöjä, jotka yli 92-prosenttisesti omille. 12 pitkää palloa, joista kymmenen onnistunutta...
Kovalla tasolla Ring suorittaa, vaikka ilmeisesti jälleen pelaa loukkaantuneena, ainakin Vieira tuon cupin pelin jälkeen kommentoi, että Ring ei siinä pelannut, koska kärsii jostain pienestä vammasta.
Sen oloista oli kyllä ottelun jälkeen, että oli Vieiran viimeinen ottelu NYC:ssä.
Tuskin tuo merkittävästi Ringin tilanteeseen vaikuttaa, vaikka Vieira lähtisi, on kuitenkin ihan niitä ensimmäisiä nimiä NYC:ssä, jonka valmentaja, oli sitten kuka vaan, avaukseen laittaa.
|
|
|
|
Lurker
Poissa
|
|
Vastaus #306 : 11.06.2018 klo 21:22:45 |
|
Huhut osoittautuivat todeksi ja Vieira Niceen. Mielenkiintoista seurata yrittääkö / viekö Rinkulan mukanaan.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #307 : 11.06.2018 klo 21:42:18 |
|
Vieira tuon sopimuksen Niceen ilmeisesti teki jo jokunen aika sitten, mutta lähtöä yhteisellä sopimuksella viivytettiin pelitaukoon asti. Seuraava ottelu NYC:llä on vasta noin kahden viikon päästä.
Domenec Torrent on NYC:n uusi päävalmentaja. Aiempaa päävalmentajakokemusta Espanjan alemmilta sarjatasoilta reilun kymmenen vuoden takaa, viimeiset 11 vuotta on seuraillut Guardiolaa eri rooleissa eri seuroissa ja viimeksi siis ollut Manchester Cityn listoilla.
Hyvin odotetusti NYC:n uusi valmentaja tuli taas Manchesterista. Kovinkaan paljoa tulee taktisesessa mielessä tuskin muuttumaan, kun Guardiola se mentori noille City Groupin valmentajille on ollut ja on Guardiaolan esimerkki Vieirankin tekemisessä näkynyt.
Ringin tilanne on sinällään mielenkiintoinen, haluaako Vieira kenties Niceen tai onko jotain muuta hyvää tarjousta Euroopasta. Toisaalta on ilmeisesti viihtynyt New Yorkissa, maine MLS:ssä erittäin kova ja menee kotimaisesta pelaajasta tuolla. Sopimusta on jäljellä puoli vuotta ja sen jälkeen seuran vuoden optio, mutta todennäköisesti NYC joutuu parempaa sopimusta tarjoamaan jo ennen optiovuoden päättymistä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.06.2018 klo 21:45:04 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
laitakoira
Poissa
|
|
Vastaus #308 : 13.06.2018 klo 19:22:08 |
|
Huhut osoittautuivat todeksi ja Vieira Niceen. Mielenkiintoista seurata yrittääkö / viekö Rinkulan mukanaan.
Saisi Ring kyllä lähteä tuolta jenkeistä takaisin eurooppaan että jaksaisi tulla maajoukkue peleihin myös.
|
|
|
|
smiba
Poissa
Suosikkijoukkue: fucking guy
|
|
Vastaus #309 : 13.06.2018 klo 21:15:49 |
|
Huuhkajien kk-pelaaja Ranskan liigassa kovettaisi helvetisti vaikka aika kaukaa haettua tämä nyt taitaa olla.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #310 : 25.06.2018 klo 00:53:03 |
|
Uusi valmentaja on muuttanut NYC:n pelaamista sitten jonkin verran. Ryhmitys on enemmän 4-4-1-1, missä keskikentän laidat puolustavat vahevemmin kuin Vieiran 4-3-3:ssa, keskikentän keskustan ylin pelaaja taasen on erittäin vapaassa roolissa. Melkoisen rohkeita muutoksia, kun Torrent saapui New Yorkiin vasta pari päivää ennen ottelua Torontoa vastaan...
Sekin on muuttunut, että Ring pelaa lähinnä kasipaikalla ja Ofori on selkeä ankkuri. Ilmeisesti tuo kymppipaikka on kaavailtu Villalle, mutta Villan loukkaannuttua jo avausjaksolla Moralez on tuossa pelannut.
Ring on vuorostaan kantanut taas kapteenninauhaa Villan puuttuessa. Jokunen vahva nousu Ringiltä, mutta viimeiset ratkaisut eivät ole täysin onnistuneet. Rooli pelinrakentamisessa on ollut aiempaa pienempi, kun Ofori on pohjalla käynnistäjänä ja Moralez liikkuu ympäri kenttää hakemassa palloa.
Vaikealta näytti Torrentin avausottelu Toronton mentyä avausjaksolla johtoon Johnsonin rynnittyä vähän turhaan pitkää palloa vastaan ja Toronton pelaaja nosti yli tyhjiin. Berget kuitenkin kahdella maalillaan siirtänyt NYC:n toisella jaksolla 2-1-johtoon. Viimeinkin Bergetiltä on löytynyt tehoja, alkukauden esitykset ovat olleet paremmat kuin tehosaldo, joten on tuo ollut odotettavissa, että joskus sitten uppoaakin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.06.2018 klo 00:56:20 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
PuluZu
Poissa
|
|
Vastaus #311 : 29.06.2018 klo 23:27:53 |
|
Ring valittu MLS:n allstars-joukkueeseen.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #312 : 30.06.2018 klo 01:23:44 |
|
MLS:n tähdistöjoukkueen valmentajana on Atlantan Tata Martino, jonka valintana Ring siis joukkueeseen pääsi. Vastassa Juventus elokuun 1. päivä Atlantassa.
MLS on melko ankarat rangaistukset asettanut tähdistöjoukkueesta pois jäämiselle, koska eihän tuo höntsä nyt juuri ketään kiinnosta ja joinakin vuosina "pikkuvaivojen" takia sivuun jääneitä on ollut erittäin runsaasti. Nykyään tuonne on sitten pelaajien aikalailla pakko mennä, jos ei ole ihan oikeata loukkaantumista.
|
|
|
|
Krishito
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, Celtics
|
|
Vastaus #313 : 30.06.2018 klo 11:52:21 |
|
Pääseekö kaikki 27 pelaajaa varmasti kentälle?
|
|
|
|
AutoBiography
Poissa
Suosikkijoukkue: Eagles, Suomi
|
|
Vastaus #314 : 30.06.2018 klo 13:24:00 |
|
Pääseekö kaikki 27 pelaajaa varmasti kentälle? Varmasti. Viime vuonna kaikki 24 pelaajaa kävi kentällä.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #315 : 01.07.2018 klo 20:28:32 |
|
Ring oli ensimmäistä kertaa avauksesta asti NYC:n kapteeni 2-3-vierastappiossa Chicagoa vastaan, kun Villa oli sivussa loukkaantumisen takia. Ringille täydet minuutit jälleen sellaisena enemmän kasipaikan pelaajana Oforin pelatessa keskustassa alempana. Ringille kauden viides varoitus, joten pelikielto on nyt yhden päässä. Ring laukoi ottelussa kolme kertaa, mikä kertoo tuosta lisääntyneestä roolista hyökkäyksissä, yksikään laukauksista ei tosin kohti maalia...
Paremmin Ring on keskikentän pohjalla onnistunut, joten melko yllättävä tuo Torrentin liike nostaa Ring hieman ylemmäs. Ei tosin NYC tuohon kaatunut Chicagoa vastaan, vaan puolustuksen vasemmalla sivustalla oli ankea ilta, Chicagon taitava laitahyökkääjä Katai vei vasenta pakkia Sweatia ja vasenta topparia Callensia ajoittain erittäin pahasti. NYC:lle pallonhallinta 68-prosenttisesti ja laukaukset 19-5, mutta pisteet jäivät Chicagoon.
Vierasottelut ovat olleet NYC:lle suuri ongelma viime aikoina, kolme perättäistä tappiota ja viimeisestä kuudesta vierasottelusta vain kaksi pistettä. Jostain syystä puolustuspelaaminen on tämän kauden aikana usein romahtanut vieraissa pahasti. Kotona NYC on päästänyt kahdeksassa ottelussa neljä maalia, vieraissa yhdeksässä kaksikymmentä. Liekö sitten pieni kotikenttä ohjaa pelaamista niin, että vieraissa ei sitten isommalla nurmella osata sijoittua oikein ja Katain kaltainen vauhtihaastaja pääsee sitten kyykyttämään puolustusta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.07.2018 klo 21:10:22 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
Ayu
Poissa
Suosikkijoukkue: Valencia CF, KP-75
|
|
Vastaus #316 : 09.07.2018 klo 07:54:52 |
|
NYCFC:lle suhteellisen harvinainen derbyvoitto männäyönä, Ring jatkoi kapteenina. Illan ainokaisessa Ringillä oli mahdollisuus omaan ratkaisuunkin, kun pirteä vaihtomies Lewis sai lähetettyä boksiin matalan keskityksen pallonriistonsa jälkeen - Ring antoi kuitenkin fiksusti pallon mennä eteenpäin Moralezille, joka oli vielä varmemmassa maalipaikassa.
Ring oli aika näkyvässä osassa pelinrakentelua, mutta kun Villan lisäksi myös Berget kärsii vaivoista, oli hyökkäyspää köykäinen tänään ja homma meni usein summittaiseksi keskittelyksi koko kotijoukkueelta. Ihan kelpo matsi Ringiltä kuitenkin, vahvaa kaksinkamppailutekemistä ja pari oivaltavaa syöttöäkin, muutama pidempi pallo hieman huolimaton.
Noin yleisesti oli kuitenkin huonotasoinen jalkapallo-ottelu, Cityllä on hemmetin pieni kotikenttä ja tänään näytti ettei ihan joka jampan taito riittänyt pienessä tilassa pelaamiseen kun vielä lyötiin paikalliskamppailun intensiteetti päälle. City saa kiittää onneaan että Red Bulls onnistui tänään vielä huonommin.
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #318 : 12.07.2018 klo 20:51:29 |
|
Ringille reilut 80 minuuttia 3-0-kotivoitossa Montrealia vastaan, Raitalalle täydet minuutit laitapakkina Montrealin riveissä. Villa ja Berget NYC:ltä edelleen sivussa, joten jälleen oli hieman ongelmia vastustajan puolustuksen rikkomisessa, mutta tunnin kohdalla syntyneen avausmaalin jälkeen alkoi sitten paikkoja ja maalejakin tulla enemmän. Pallonhallinta NYC:lle 68-prosenttisesti, laukaukset 23-3, maalia kohti 7-0. Nuori vaihtomies Jonathan Lewis onnistui tällä kertaa maalinteossa. Vieira aika paljon kritiikkiä sai siitä, että Lewis pelasi niin vähän. Torrent näyttäisi lupaukselle antavan enemmän vastuuta, toki hyökkäyspään loukkaantumiset myös tuota lisääntynyttä vastuuta selittänevät.
New Yorkin oma poika Tommy McNamara oli aika harvinaisesti avauksessa noiden loukkaantumisten takia ja sai kantaa kapteeninnauhaa. Nauha tosin siirtyi vartiksi Ringille, kun McNamara lähti aiemmin vaihtoon. Säästelyvaihto turvallisessa tilanteessa tuo Ringin vaihto ilmeisesti oli, kun minuutteja on kertynyt paljon, jotain kolhuakin on ollut ja pelikielto on yhden varoituksen päässä.
NYC on MLS:n paras kotijoukkue, kymmenestä ottelusta saldo 9-1-0 maalierolla 25-4. Viikonloppuna kolmas kotiottelu putkeen, vastassa Orlando, sen jälkeen parin vierasottelun putki, mitkä ovat sitten olleet huomattavasti vaikeampia.
|
|
|
|
Hemuliix
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc København | FC Honka | A.I.K.
|
|
Vastaus #319 : 13.07.2018 klo 15:02:02 |
|
NYC on MLS:n paras kotijoukkue, kymmenestä ottelusta saldo 9-1-0 maalierolla 25-4. Viikonloppuna kolmas kotiottelu putkeen, vastassa Orlando, sen jälkeen parin vierasottelun putki, mitkä ovat sitten olleet huomattavasti vaikeampia.
Juttelin viimeviikolla Amsterdamissa erään jenkin kanssa joka omien sanojensa mukaan treenasi pari vuotta sitten Galaxyn reserveissä. Kaveri kertoi, että Yankee Stadiumilla on sarjan stadikoista kaikista suurin kotietu kentän koon ja muodon vuoksi. Ymmärsin, että kenttä on erikoisen mittainen ja tukee NYC:in taktiikkaa kotikentällä.
|
|
|
|
AutoBiography
Poissa
Suosikkijoukkue: Eagles, Suomi
|
|
Vastaus #320 : 13.07.2018 klo 15:20:12 |
|
Pitänee paikkansa:
”Last year the New York Post calculated that NYCFC’s playing field is 7,700 square yards in area. Compare that to 8,250 square yards at other smallish-pitched MLS venues, and the 9,000 square-yard playing surfaces found at the nine clubs that share the distinction (according to their own reports to the league’s website) of having the largest pitches in the league (Chicago, Colorado, Kansas City, Los Angeles, Montreal, New England, New York Red Bulls, Orlando, Salt Lake).”
Selkeästi piemmällä kentällä siis höntsätään.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #321 : 27.07.2018 klo 23:39:12 |
|
Ringille viime viikonloppuna täydet minuutit 2-0-kotivoitossa Columbusta vastaan ja viikolla myös täydet minuutit 2-0-vierasvoitossa Orlandoa vastaan. NYC on nyt voittanut neljä ottelua putkeen päästämättä maaliakaan.
Orlandoa vastaan Ringille varoitus lisäajan lopulla ja viikonlopun vierasottelu Seattlea vastaan jää väliin pelikiellon takia. Tarpeeton kortti sinällään, oliko sitten hölmö ratkaisu väsyneenä vai taktinen varoitustilin täyttänyt kortti, koska kuitenkin olisi kierrätystä materiaaliin ollut perättäisissä matkaotteluissa luvassa.
Idässä Atlanta sekä New Yorkin seurat ovat tällä hetkellä kärkikolmikkona aika selkeästikin irti muista, joten näyttäisi siltä, että loppukaudesta noiden kesken ratkaistaan idän runkosarjamestari ja se toinen suoraan playoffien toiselle kierrokselle etenevä porukka.
NYC hankki lisäsyvyyttä keskikentälle, mikä oli odotettua Herreran ollessa sivussa, tosin mitään kovan rahan vahvistusta ei tullut. Kokenut espanjalainen Eloi Amagat saapui loppukauden sopimuksella Gironasta, tuttu kaveri valmentaja Torrentille samasta seurasta jo reilun vuosikymmenen takaa. Nuori argentiinalainen Valentin Castellanos puolestaan saapui City Groupin Uruguayn seurasta Torquesta loppukaudeksi lainalle osto-optiolla.
|
|
|
|
JN79
Poissa
Suosikkijoukkue: KäPa,GFT, Atlético Madrid ja Liverpool FC
|
|
Vastaus #322 : 02.08.2018 klo 01:57:16 |
|
Avauksessa Juventusta vastaan.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #323 : 05.08.2018 klo 01:26:39 |
|
Ring NYC:n avauksessa kotiottelussa Vancouveria vastaan.
Iso rooli Ringille tällä kertaa keskikentän pohjalla luultavasti luvassa, kun Ofori on jostain syystä sivussa. Erittäin hyökkääviä pelaajia (Moralez, Medina, Tajouri, Castellanos) on Ringin ohella keskikentällä, joten Ring pelannee vaihteeksi puhtaana keskikentän ankkurina puolustuslinjan edessä.
Villa edelleen sivussa ja Berget yksinäisenä kärkenä. Lisäksi ykkösveskari Johnson on sivussa, joten Brad Stuverille ensimmäinen MLS-ottelu NYC:n riveissä, US Open cupissa oli jo häviämässä derbyä. 27-vuotiaan Stuverin uran kolmas MLS-ottelu, ensimmäinen mitenkään merkittävä, aiemmat kaksi tulivat kauden 2016 lopussa Columbuksessa, kun Crew oli jo menettänyt mahdollisuutensa pudotuspeleihin.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #324 : 05.08.2018 klo 16:28:18 |
|
Ringille täydet minuutit keskikentän pohjalla, kun NYC kärsi kauden toisen pistemenetyksensä kotikentällä 2-2-tasapelin Vancouveria vastaan muodossa.
Paljon oli Ringillä taas tekemistä, kun pelasi yksinäisenä ankkurina enimmän osan ottelua, toisella jaksolla Awuah tuli vaihdosta toiseksi puolustavammaksi pelaajaksi keskikentälle. Iso määrä taklauksia sekä katkoja ja hyvää syöttötyöskentelyä Ringiltä, kolme kaukovetoa, joista yksi oli melko lähellä. Vancouverin avausmaalissa tosin Ring pelasi itsensä ulos keskialueella katkoa yrittäessään, mutta varmistuksen piti tilanteessa olla paikallaan. Puolustuslinja kuitenkin peruutteli liikaa ja hieman helposti meni veto sitten Stuverillekin.
NYC:n materiaali on kyllä tietyiltä osin vaarallisen kapea. Oforin puuttuminen keskikentältä näkyi, kun Ringin ja Oforin lisäksi ei keskikentän puolustaviin rooleihin ole mitat täyttäviä pelaajia Herreran ollessa loukkaantuneena. Awuah ei vaan tunnu riittävän MLS-tasolle. Maalilla Stuverin otteet eivät vakuuttaneet ollenkaan, kumpikin Vancouverin maali meni liian helposti, joten Johnsonia NYC kaipaa pikaisesti takaisin, eikä loukkaantumisen pitäisi paha ollakaan.
|
|
|
|
|
|