Sitten tullaan siihen surullisimpaan asiaan eli Suomen naisfutiksen kehittymiseen. Me olemme kokoajan valumassa alaspäin jalkapallon pyramidissa. Suomi on saanut etua aikanaan tyttö-/naisjalkapalloon siitä että meillä on tytöt saaneet pelata jalkapalloa aktiivisesti ja laajasti verrattuna suurimpaan osaan muita maita. Meillä on ollut iso harrastemassa, josta sitten on tullut niitä yksittäisiä hyviä pelaajia vielä lävitse. Nyt meillä on edelleen kasvava harrastemassa, mutta ongelma on se että muualla on alettu oikeasti kilpaurheilemaan jalkapallossa. Suomessa ei ole juurikaan seuroja ei edes pelaajia jotka elävät sellaista arkea että mahdollisuus huipulle voisi olla kovin suuri. Kun suurissa maissa (Espanja ja Englanti parhaat esimerkit) pistetty vähän pelimerkkejä seuroissa naisten jalkapalloon ja tyttöfutis saanut nostetta, niin olemme jääneet auttamattomasti jälkeen. Se mitä voisimme tehdä on selvä. Meidän pitäisi panostaa tyttöfutiksessa myös siihen että meillä on seuroja joissa panostetaan toimintaan niin kuin pitäisi. Tällä en tarkoita välttämättä mitään isoja rahasummia, vaan ihan sitä että valmentajat oikeasti ovat laadukkaita ja vaativat pelaajilta asioita. Meidän pitäisi pystyä nostamaan selvästi pelaajien henkilökohtaista taitotasoa sekä laadukkaan valmentamisen että riittävän omatoimisen harjoittelun kautta. Samaan aikaan meidän pelaajien pitäisi tulla urheilullisemmiksi eli karrikoiden juoksemaan kovempaa ja enemmän.
Kaiken kaikkiaan erinomainen kirjoitus, josta haluan täydentävässä mielessä puuttua tähän seurakehityskohtaan. Väittäisin, että Suomessa on näennäisesti iso harrastemassa, mutta käytännössä ei niinkään. Tarvitaan huomattavasti isompi harrastajapohja ja huomattavasti organisoituneempi seuratyö, jota liiton pitäisi oikeaasti tukea. Kuten Jortsukka kirjoittaa, on Suomella ollut aikoinaan etumatkaa tai ainakin mahdollisuus siihen, koska meillä on ollut jonkinlainen toimintamalli sarjoineen, mutta käytännössä futisväki on hoidellut sitä vasemmalla kädellä eikä liitto ole panostanut tyttöjen ja naisten pelaamiseen mitenkään.
Laajaa harrastajapohjaa tarvitaan, jotta riittävän moni seura kykenee pitämään yllä polkua nappuloista naisiin. Ei riitä, että muutama seura tähän kykenee, vaan seuroja olisi oltava riittävän monta, jotta olisi mahdollista ylläpitää riittävän laajaa sarjajärjestelmää, jotta pelaaminen olisi mielekästä monella tasolla. Tasot tukevat toisiaan. Toki voidaan ajatella myös deedeeärräläisittäin ja panostaa yhteen maajoukkueeseen, mutta siinä tulee pää vetävän käteen. Eli harrastajia lisää ja nimenomaan niin, että seurat vastaavat ja organisoivat toimintaa, eivät yksittäiset joukkueet.
Siirtymä naisiin tapahtuu nykyisin käytännössä B-tyttöjen kautta ja se ei ole minusta terve tilanne, joskin pakon sanelema. Ensinnäkin, tytöillä on vielä junnukoulutus kesken ja helposti jääkin, jos B-tytöistä alkaen toiminta tapahtuu naisten joukkueissa, kuten usein ainakin alemmissa sarjoissa käy. Toiseksi, 15-17 -vuotiaat ovat kuitenkin mahdollisesta fyysisestä kypsyydestään huolimatta keskenkasvuisia ja vaikka he pelillisesti pärjäisivätkin, saattaa siirtymä naisten peleihin olla henkisesti liikaa. Itsekin olen nähnyt, kuinka muutama erittäin lahjakas tyttö on lopettanut, koska ovat kokeneet, että he eivät kykene kantamaan vastuuta naisten joukkueesta. Siinä ei auta, vaikka kuinka selittää, että hyvinhän se menee ja eilenkin pistit liigapelaajan taskuun.
Lisäksi (tämä koskee kaikkea junnutoimintaa) minusta seuran pitää olla organisoiva yksikkö, ei itsenäisen joukkueen. Näin saadaan resurssit hyödynnettyä ja toimintaa voidaan oikeasti suunnitella. Tässä pitää tietysti seurajohdon olla tosissaan asian kanssa, ettei tyttöjen harrastus ole vain pelailua ja poikien sitä oikeaa junioritoimintaa, vaan samat maksut ja samat edellytykset on oltava kaikilla. Tämäkään ei välttämättä riitä ennen isompaa yhteiskunnallista herätystä, sillä tytöt tuppavat olemaan jäljessä jo lähdössä. Pojilla yleensä on jo jonkinlainen näkemys jalkapallosta tullessaan ekaan futiskouluun, mutta tytöillä ei ole. Väitän myös, että tilanne ei suinkaan ole viimeisen kymmenen vuoden aikana yleisesti helpottunut, sillä vaikka kuinka foorumin "wannabeincellit" toista väittäisivät, on tyttöjen asema suhteessa reippaaseen harrastamiseen heikentynyt.
Eli siis ihan perustavaa työtä sekä harrastajamäärien nostamiseksi, olosuhteiden tasa-arvon aikaansaamiseksi että asenteiden muuttamiseksi. Tässä rinnalla se kilpailullisuus tulee väistämättä mukaan kuvaan ja tukevalla pohjalla. Tällöin myös se paljon kaivattu realistinen näkymä jalkapallosta joko ammattina tai ainakin koko elämän kestävänä elämäntapana voisi toteutua myös tytöillä ja naisilla muutenkin kuin yksittäisillä erityistapauksilla.
