Kun ei ole verissä eli kulttuurissa, niin ei vaan ole.
Mun mielestä kyse ei ole pelkästää kaatuilu- tai kentässäpyörimiskulttuurin puuttumisesta, vaan ilmiö on laajempi ja vakavampi. Hyvin harva suomalainen pelaaja omaa sellaisen "streetwise" hahmotuskyvyn kentällä. Tilanteenlukukyvyksikö tuota voisi kutsua? Taktisesta näkökulmasta tuohon vaikuttaa paljon tietysti valmennusjohto ja se, miten hyvin joukkue hitsautunut yhteen eli tietää miten missäkin tilanteessa toimitaan. Tähän negatiivisesti vaikuttaa maajoukkueessa yhteisen ajan vähäisyys ja jos joukkueessa on paljon vaihtuvuutta, johtavien pelaajien poissaoloja jne.
Se, mitä ei valmennus varsinkaan majun vähäisellä yhteisellä ajalla pysty muuttamaan, on ne kaikki pienet ratkaisut, joilla pelaajat pystyvät hakemaan etua omalle joukkueelle. Enkä nyt ensimmäisenä tarkoita mitään koiruuksia tai pikkusikaa tuomarin selän takana, vaan sitä nopeaa päätöksentekokykyä, ymmärrystä ja taitoa eri tilainteissa tehdä optimaalisin ratkaisu tai mukautua johonkin tilanteeseen.
Näitä on nähty kultaisenkin sukupolven aikana, että vastustaja pelaa vaparin nopeasti ja pakka on ihan levällään. Tähän olisi riittänyt, että joku menee seisomaan pallon eteen tai siirtämään palloa "koska vastustaja antaa vaparia väärästä paikasta".
Ukrainaa vastaan minusta hävittiin siihen, että toiselle jaksolle Ukraina muutti taktiikkaansa. En osaa sanoa muuttuiko ryhmitys, mutta kärjessä pelannut Seleznyov ekan jakson viihtyi boksissa ja häntä haettiin keskityksillä. Toisella puoliajalla hän liikkui kohti kulmia ja vei Suomen topparit sivuun. Tämä tapahtui johtomaalissa, mutta myös aivan puoliajan alusta lähtien. Oma reaktioni tv:n edessä oli, että "jotain muuttui, mitä Ukraina teki"? En osannut sitä heti sanoa, mutta näin, että keskuspuolustus ei ole omalla paikallaan ja parhaalla maalintekosektorilla on täysin tyhjää. Maaliin riitti sitten se, että kärki ja hänen takaansa toinen pelaaja leikkasivat keskeltä kohti kulmalippua, jonka jälkeen keskikentältä oli avoin kaista Hraden eteen asti.
Toki tuossa voidaan kysyä olisiko valmennusjohdon pitänyt osata valmistaa pelaajat tähän? Emmekä toki voi tietää, oliko joukkue tuohon ohjeistettukin reagoimaan jotenkin, mutta sitä reagointia ei ainakaan tokalla jaksolla ensimmäiseen 10 minuuttiin tullut. Lisättäköön reiluuden nimissä vielä, että kuinka valmiita majun pelaajat voivat olla? Kuinka paljon aikaa vaaditaan, että oma peruspelitapa on hallussa, osataan pelata takaa-ajoasemassa, puolustaa johtoasemassa, pelata ali- tai ylivoimalla, erikoistilanteet molempiin päihin on hallussa jne?
Tässä ymmärrän miksi haikaillaan "suomalaisen pelitavan" perään. Se ei minusta kuitenkaan voi olla mikään muodostelma tai peliryhmitys, vaan yhteinen ajatus siitä, mitä missäkin tilanteessa vaaditaan. Minusta Islanti on tässäkin se esimerkki, jolla tuo ajatus toteutuu. He tietävät mitkä heidän aseensa ovat, miten he pääsevät tekopaikkoihin, mitä heidän kannattaa hakea ja mitä ei. Toki Islanti ehkä myös hyötyy siinä mielessä pienuudestaan ja pelaajapoolinsa suppeudesta, että heidän majun pelaajat on käyttäneet lukemattomia tunteja yhdessä hallihöntsäilyyn omalla ajalla jo pikkupojasta saakka.
Tulipas helvetisti tekstiä. Toivottavasti joku jaksaa lukea edes vähän alusta.