FC Barcelona 2017-2018Alkakoon kausiavaus pienellä henkilökohtaisella kissan hännän nostamisella ja esittelyllä. Yllä olevassa kuvassa ovat kaikki FC Barcelonan ykkösjoukkueen valmentajat siltä ajalta, jona allekirjoittanut on seuraa kannattanut eli syksystä 2003 alkaen. Näiden neljäntoista kauden aikana olen katsonut arviolta noin 750 Barcelonan kilpailullista peliä (ei mukana Katalonian cupia) 819 mahdollisesta pelistä. Rijkaardin aikakaudella kahden ensimmäisen kauden aikana jäi yhteensä joitain kymmeniä pelejä näkemättä, mutta kaudesta 2005-2006 alkaen jokaisen tai lähes jokaisen ottelun näkeminen streamien ja Urheilukanavan ansiosta oli viimein mahdollista, minkä seurauksena viimeisen 12 vuoden aikana on jäänyt katsomatta yhteensä 10-15 Barcelonan kilpailullista ottelua. Pepin aikakaudesta alkaen missattuja pelejä on alle viisi. Muistuu hyvin mieleen yksi peli, jota ei jostain syystä televisioitu ja se jäi siitä syystä näkemättä: Barcelona – Sevilla syksyltä 2006 (Blaugrana voitti 3-1). Paikan päällä olen käynyt joka kausi syksystä 2008 lähtien. Siitä lähtien 32 ottelua on tullut nähtyä Camp Noulla ja yhteensä 58 ottelua Espanjassa. Välillä on tullut jopa asuttua siellä...
Kannattamisajan paras yksittäinen hetki? Kun Éric Abidal nosti Wembleyllä UCL-pokaalin ilmaan keväällä 2011.
Paras paikan päällä koettu hetki? Tulee mieleen monta hyvää ja rakasta muistoa: Ensimmäinen kerta Camp Noulla, kun Pepin aikakausi lähti todenteolla käyntiin 6-1 voitolla Atléticosta syksyllä 2008, Pepin jäähyväiset 2012 Espanyolia vastaan, keväällä 2014 Boixosin matkassa tehdyt vieraspelireissut kokonaisuudessaan, Messin hattutemppu ja 3-4 voitto Bernabéulla keväällä 2014… Mutta yksi on pakko nostaa kuitenkin ylitse muiden: Viimeisin El Clásico, joka oli pelinä uskomaton ja draamankaareltaan huikea. Kruununa Messin viimeisillä hetkillä isketty voittomaali ja historiallinen tuuletus verivihollisen kotiluolassa.
Upein paikan päällä nähty maali? Messin soolojuoksu Copa del Reyn finaalissa Athleticia vastaan keväällä 2015.
Kannattamisajan vaikein yksittäinen hetki? Tito Vilanovan menehtyminen.
Yksi ottelu, jonka olisit halunnut nähdä paikan päällä? Tulee mieleen monta, kuten 5-0 El Clásico syksyllä 2010, UCL-finaali 2011, Ronaldinhon show Klassikossa syksyllä 2005… Mutta jos yksi on valittava, on se 6-1 vs. PSG.
Milloin seuraavan kerran menet Camp Noulle? Todennäköisesti tulee mentyä seuraavaan liigapelinä pelattavaan El Clásicoon ensi kaudella, on se sitten syksyllä tai keväällä.
Tämä kausiavaus sisältää tajunnanvirtaa kannattamisesta, juuri päättyneestä kaudesta FC Barcelonan joukkueen tai tarkemmin sitä seuraavan culén näkökulmasta ja joitain arvailuja, toiveita ja pelkoja joukkueen ja seuran lähitulevaisuudesta. Kiitos ja anteeksi.
Kannattaminen – mitä se on?Mitä kannattaminen on? Se on sitä, kun lähdet viileänä lokakuisena iltana katsomaan räntäsateeseen oman joukkueen peliä. Se on myös sitä, että kun heräät aamulla, harmituksen määrä on niin suuri kannattamasi joukkueen edellisenä iltana nähdyn ja koetun tappiollisen tärkeän pelin vuoksi, että melkein toivot ettet olisi herännyt ollenkaan. Kannattaminen on toisinaan sitä, kun huomaat ajattelevasi joukkueesi seuraavan pelin avauskokoonpanoa arjen keskellä. Joskus kannattaminen on niin raskasta, että toivot ettet koskaan olisi alkanut kannattamaan. Joskus taas kannattaminen antaa niin suuria elämyksiä ja onnellisuuden tunteita, että vain harva asia koko elämässä antaa vastaavia. Silloin sitä muistaa, miksi kannattaa. Kun kerran on syystä tai toisesta saanut kannattamansa joukkueen ”pureman” ja elänyt, nähnyt ja kokenut x-vuotta oman joukkueensa mukana hyvien ja huonojen aikojen läpi, on tunnesiteestä muodostunut niin voimakas, että ei kannattamista voi lopettaa - ei vaikka haluaisi. There is no coming back. Kannattaminen on parhaimmillaan elämän mittainen matka, jossa rakkaus joukkuetta tai seuraa kohtaan viedään hautaan saakka samalla tavalla kuin rakkaus omaa puolisoa tai lapsia kohtaan.
Kannattamisen tärkein elementti on tunneside. Ilman tunnesidettä on vaikea kannattaa, koska tunneside tuo mukanaan kannattamisen aiheuttaman tunneskaalan. Tunnesiteen alkuperä on jokaisella kannattajalla yksilöllinen. Toisilla se on syntyperäinen ja kotipaikkaan perustuva, joillakin taas isä on kannattanut jotain joukkuetta jo 70-luvulta lähtien ja sitä kautta tunneside on siirtynyt sukupolvelta toiselle, jollakin kipinä tunnesiteen syntymiselle on saanut alkunsa jostain aivan muusta, kuten vaihto-opiskelu- tai opiskelukaupungin joukkueesta, lapsuus- tai nuoruusajan suosikkipelaajan joukkueesta tai niinkin vähäpätöiseltä tuntuvasta seikasta kuin pelipaitojen väristä. Tunnesiteen alkulähteitä on melkein yhtä monta kuin kannattajiakin eikä alkusysäyksen syyllä ole yleensä mitään merkitystä isossa kuvassa, vaan oleellisempaa on sen jälkeinen toiminta, kannattamisen syventyminen. Tärkeintä on, että tunneside löytyy ja elää sen mukaisesti, eli kannattaa. On turha kyseenalaistaa kenenkään kannattamistapohjaa, eli tunnesidettä, sen vahvuutta ja perusteita siteelle varsinkaan, jos ei tunne kyseistä henkilöä. Kukaan ei näe toisen sisälle ja voi siten kertoa, mitä joku tuntee, saa tuntea tai ei saa tuntea jotain joukkuetta kohtaan. Sama pätee hyvin pitkälti myös ihmissuhteisiin. Älköön kukaan kyseenalaistako kenenkään tunteita toista ihmistä kohtaan, mikäli teot eivät puhu tätä vastaan.
Kannattamisen tasoja ja ulottuvuuksia on monia. Tiettynä ajanjaksona elämässä kierrät kannattajabussissa lähes jokaisessa vieraspelissä, soihdutat kulkueissa, laulat, huudat, elät kannattajaryhmässä osana suurempaa kokonaisuutta näyttämässä tunnetta fyysisesti joukkueen vierellä. Mutta normaalisti tämä ei jatku koko elämää, vaan elämän muiden tekijöiden, kuten iän, työn, asuinpaikan ja perheen muutosten myötä myös kannattaminen muuttaa olomuotoaan. Jossain elämänvaiheessa ei ole välttämättä mahdollista katsoa paikanpäällä jokaista kotipeliä saati sitten vieraspeliä, mutta sekin on normaalia, kunhan oletettavasti tunneside säilyy, kiinnostus säilyy ja kannattaminen jatkuu. Jos ei jatku, voidaan olettaa, että olit sittenkin enemmän aina ihastunut kannattamasi joukkueen pelireissujen tuomaan yhteisöllisyyteen itse joukkueen sijaan.
Tunnesiteen ohella toinen tärkeä peruselementti kannattamiselle on pelien katsominen joko fyysisesti paikanpäällä tai tv:n/internetin välityksellä. Nykyisessä globaalissa maailmassa asuinpaikalla ei ole kannattamisen kannalta niin suurta merkitystä kuin mitä sillä oli vuosikymmeniä sitten, kun ei ollut internetiä. Kaikella kunnioituksella teksti-tv:stä pelejä seuraaville, mutta on liki mahdoton muodostaa todenmukaista mielipidettä joukkueen pelaamisesta, jos et katso valtaosaa joukkueen peleistä. Lopputulos, maalintekijät ja tilastot kun muodostavat vain hyvin pienen osan jalkapallosta. Jalkapallo on moninainen laji, jossa tuloksen takana on todella paljon asioita, ja siksi jos tosissaan on pyrkimys olla perillä kannattamansa joukkueen tilasta, on katsottava pelejä ja myös ymmärrettävä jonkin verran näkemäänsä. Pelejä katsomalla pystyt luomaan joukkueen pelaamisesta mielipiteitä ja omia näkemyksiä, joiden kautta puolestaan pystyt tarvittaessa keskustelemaan asioista.
Mutta mitä on FC Barcelonan kannattaminen? 2000-luvun menestynein seura on luonnollisesti kerännyt sekä kannattajia että vihaajia, joita menestys tuo aina mukanaan. Oma suhtautumiseni vihaajiin on varsin kyyninen: Jos suhtaudut intohimoisesti jalkapalloon, on sääli, jos kohdistat intohimosi jollekin negatiiviselle – kuten vihaamiselle – etkä pysty keskittymään positiiviseen eli kannattamasi joukkueen (jos sellaista on) kannattamiseen, pelien seuraamiseen ja niistä nauttimiseen. Culéna toki en voi sietää madridismoa ja sitä, mitä kyseinen seura edustaa, mutta vihaamisen sijaan keskityn FC Barcelonan otteista nauttimiseen ja seuraamiseen niin hyvin kuin mahdollista. Toivon aina, että Real Madrid häviää, mutta jos ei häviä, en menetä siitä yöuniani. Toista se on toisinaan Blaugranan tappioiden kohdalla. Koska Barcelona on niin mielettömän upeasti menestynyt kannattamiseni aikana tämän vuosituhannen puolella ja siten häviää kauden aikana vain kourallisen otteluita, tuntuu jokainen tappio kuin puukoniskulta suoraan sydämeen. Yöllä ei meinaa saada unta, aamulla tuntuu ikävältä herätä. Ero esimerkiksi Suomen maajoukkueeseen ja sen kannattamiseen on valtaisa, koska häviämiseen on tottunut, niistä on tullut arkipäivää ja siten maajoukkueen kohdalla odotamme vain parempaa huomista. Mutta kun se parempi huominen ja kaivattu kisapaikka joskus tulee, tulee se päivä olemaan ikimuistoinen ja palkitseva…
Blaugranan pelejä on nykyään internetin ansiosta helppo seurata. Toista se oli vielä 2000-luvun alkupuoliskolla. Tämän lisäksi Barcelonaan on helppo ja varsin halpa matkustaa. Siksi on tullutkin tehtyä vähintään 1-2 pelireissua kauden aikana jo kohta lähes vuosikymmenen ajan. Seuran jäsenyys, penyoihin kuuluminen, oman kielitaidon kehittyminen ja paikalliset espanajalaiset ystävät edesauttavat ottelulippujen saamista suurimpiinkin peleihin, kuten Klassikoihin ja finaaleihin. Paikalliset suhtautuvat meihin pohjoismaalaisiin etäkannattajiin pääsääntöisesti erittäin positiivisesti, avoimesti ja lämpimästi, mikä on ainakin omalla kohdallani edesauttanut entisestään yhteisöllisyyden tunteen muodostumista viimeisen vuosikymmenen aikana.
Lopulta FC Barcelonan kannattaminen on ihan samanlaista kuin mitä on minkä tahansa muunkin ison ja menestyneen seuran kannattaminen. Kakkoseksi sijoittuminen on jo epäonnistuminen, triplasta puhumisesta on tullut vähän turhankin arkipäiväistä ja jokakautista siihen nähden, että ennen Pep Guardiolaa Barcelona ei ollut voittanut sitä vielä yli 100-vuotisen historiansa aikana kertaakaan eivätkä toiset (mega)joukkueet ole voittaneet vieläkään. Mestarien liigassa pärjäämistä nykyään korostetaan hieman liikaakin siihen nähden, että kyseessä on cup-muotoinen kilpailu, jossa onnella on varsin merkittävä osuus (verrattuna liigaan).
Kun Barcelona ei voita liigaa ja/tai Mestarien liigaa, etsitään syitä miksi näin ei käynyt ja odotetaan parempaa seuraavalta kaudelta. Samanlaista se on varmasti jokaisen megaseuran kannattamisen kohdalla. Sitten joskus, kun Barcelona valahtaa esimerkiksi Mestarien liiga -paikkojen ulkopuolelle liigassa eikä cupeistakaan tule lohdutuspalkintoja, mitataan todella sitä, ketkä olivat kannattajia ja ketkä olivat mukana vain silloin, kun kannattaminen oli pääosin pelkästään mukavaa. Nimittäin kannattaminen ei ole aina mukavaa ja siksi en suosittelekaan sitä ehdoitta kaikille. Se vie aikaa, se vie rahaa, pahimmillaan se vaikuttaa tunne-elämään ja sitä kautta jopa ihmissuhteisiin. Kun kannattamisen ottaa tosissaan, se on kuin päihde, ja kuten päihteiden kanssa, tulee kannattamisessakin pyrkiä löytämään oma itselle sopiva polku eli kultainen keskitie, minkä kautta kannattaminen synkkaa hyvin muun elämän kanssa. Kannattaja katsoo milloin oma joukkue pelaa ja sovittaa muun elämänsä lähes poikkeuksetta sen mukaan, kun taas satunnainen seuraaja tai symppaaja katsoo otteluita, jos muu elämä antaa siihen mahdollisuuden. Kannattaminen antaa, kannattaminen ottaa, mutta olennaista on, että kukin löytää oman polkunsa ja keinonsa pysyä kannattamisen kautta tai siitä huolimatta onnellisena.
Kausi 2016-2017 – mitä tapahtui – miksi tapahtui?Barcelona voitti Espanjan Supercupissa syksyllä Sevillan yhteismaalein 5-0 sekä juuri hiljattain kolmannen kerran peräkkäin Copa del Reyn, kun finaalissa kaatui kauden yllättäjäjoukkue Alavés lukemin 3-1. UCL:ssa tie tyssäsi jälleen puolivälieriin, tällä kertaa Juventukseen. La Ligassa Blaugrana taisteli mestaruudesta loppuun saakka, mutta menetti lopulta kolme pistettä liikaa kauden aikana saavuttaakseen mestaruuden. Luis Enriquen kolmas kausi oli pokaalien valossa heikoin. Miksi? Pureudun seuraavassa tajunnanvirrassa hieman syihin, jotka allekirjoittaneen mielestä johtivat nähtyyn lopputulokseen.
Kauteen lähdettiin suurin odotuksin, sillä paperilla siirtoikkuna kesällä 2016 oli varsin onnistuneen oloinen. Edelliskesän hankinnat – Arda Turan ja Aleix Vidal – pääsivät nyt siirtokiellon pilaaman ensimmäisen kauden jälkeen ensimmäisille ehjille kausilleen Barcelonassa. Bravo korvattiin Cillessenillä; Umtiti ja Digne hankittiin alakertaan. Keskikentälle tuotiin leveyttä: André Gomes ja Denis Suárez. Neloshyökkääjäksi Munirin tilalle MSN-kolmikon taakse hankittiin Paco Alcácer. Paperilla joukkue oli leveämpi kuin aikoihin. Hankinnat ovat kuitenkin aina enemmän tai vähemmän kysymysmerkkejä. Nyt tuoreita kasvoja oli varsin monta, mikä aiheutti epävarmuutta joukkueen ympärillä kauden alun kynnyksellä normaaliakin enemmän.
Edellä mainittujen siirtojen lisäksi Dani Alves poistui takaoven kautta Juventukseen. Jo viime kesänä tiedettiin, että Alvesin korvaaminen tulee olemaan vaikeaa. Varsinaista korvaajaahan Barcelona ei hankkinut, vaan se luotti Sergi Robertoon ja Aleix Vidaliin. Luis Enriquelta Aleix Vidal ei saanut luottoa aluksi ollenkaan, mutta sitten kun sai ja esitykset vakuuttivat, hän loukkaantui talvella ja kausi oli oikean laidan osalta oikeastaan lopullisesti pilalla.
Jalkapallo on hyvin pitkälti palapelin kokoamista. Kuten palapelissä, tulee kaikkien palojen loksahtaa kohdilleen, muuten palapeli ei ole täydellinen, ei vaikka pari palaa olisivat kuinka upeita ja kiiltäviä tahansa. Dani Alvesiin kulminoituu moni Luis Enriquen Barcelonan pelillinen ongelma. Triplan tuoneella ensimmäisellä kaudella ja etenkin tuona keväänä Alves pelasi unelmakevättä. Alvesin rooli oli tuolloin joko itse pitää leveys oikealla tai tarjota keskempänä pivoten tasolla syöttösuunta oikealla leveyttä pitävälle Rakiticille tai Messille. Guardiolan kanssa aikoinaan Alves oli wingback, joka juoksi kuin ajokoira väsymättömästi ylös ja alas. Luchon kanssa Alves oli oikean laitapakin ja keskikenttää pelinrakentamisessa tukevan (laita)pelaajan yhdistelmä, ei enää wingback. Tähän linkittyy seuraavan kappaleen pätkä Neymarista...
Luchon toisella kaudella Messi loukkaantui syksyllä ja oli lopulta kaksi kuukautta sivussa polvivamman vuoksi. Ymmärrettävästi Messin poissaolon aikana Neymarin rooli muuttui merkittävästi. Triplakaudella Neymar oli toiminut hyvin pitkälti pystyjuoksuja tekevänä hyökkäyksien päättäjänä lähellä vastustajan 16-aluetta. Neymar osallistui pallolliseen peliin lähinnä pelkästään hyökkäyskolmanneksella Messin vedellessä naruista alemmalta keskikentältä aina Busquetsin varpaista ylös hyökkäyskolmannekselle Suárezin kantapäihin saakka. Messin poissaolon aikana Neymar kasvoi Messin rooliin, eli alkoi yhä enemmän käynnistämään hyökkäyksiä, osallistumaan pelinrakenteluun ja horjuttamaan puolustuksia kuljetusten kautta pelkän viimeistelyn sijaan. Kun Messi tuli takaisin lasaretista marras-joulukuussa 2015, Lucho ei muuttanut Neymarin roolia takaisin triplakauden rooliin, vaan säilytti sen. Tämä johti siihen, että Messi siirtyi yhä enemmän keskustaan ollakseen lähempänä palloa ja lähempänä Neymaria pilaamatta kuitenkaan Neymarin roolia Barcelonan pelin toisena pääarkkitehtinä & luovuuden lähteenä. Messin siirtymisestä keskustaan seurasi kuitenkin oikean laidan heikentyminen ja pelitasapainon katoaminen tai vähintäänkin tasapainon saavuttamisen vaikeutuminen. Tästä seurasi puolestaan illuusio siitä, että Alves ei olisi enää hyvä pelaaja, mikä puolestaan johti Alvesin siirtymiseen Vanhan Rouvan riveihin. Jo Alvesin kanssa oikealla laidalla oli edellä mainittujen syiden vuoksi hyvin vähän annettavaa hyökkäyssuuntaan kaudella 2015-2016, mutta juuri päättyneellä kaudella Sergi Roberton ja Rakiticin kanssa (ja ilman Alvesia) ongelmat ovat olleet vielä ilmeisempiä.
Taktisessa mielessä Luis Enriquen suurimmat virheet kolmen kauden aikana ovat olleet juurikin nämä. Messin loukkaantumisesta toipumisen jälkeen Neymarin rooli pidettiin samana siinä uskossa, että tämä ei vaarantaisi joukkueen pelitasapainoa. Luchon triplakauden aikana hitaiden hyökkäysten pääidea oli, että joukkue etsii täysin vapaassa roolissa keskustan ja oikean laidan välissä liikkunutta Messiä, jonka kautta lähti suurin osa kaikesta vaarallisesta, mitä Blaugrana hyökkäyspäässä loi. Tuolla kaudella toisella laidalla Neymar teki pystyjuoksuja kuin David Villa ja Thierry Henry aikaisemmilla kausilla, minkä seurauksena brassi teki 39 maalia. Idea kahdesta syvältä peliä rakentavasta laiturista (ja taiturista) - jota Lucho viimeisen puolentoista kauden aikana Barcelonassa käytti - on sinäänsä hieno, mutta tällä systeemillä tehokkuuden ja pelitasapainon säilyttäminen on hyvin haastavaa. Barcelonan materiaali ei ollut riittävä siihen, joten tulevan valmentajan tulee joko muuttaa ideaa tai tuoda uusia palasia palapeliin.
Kahden jälkimmäisen kauden aikana Lucho lähti peluuttamaan joukkuetta hyvin pitkälti samalla peli-idealla kuin triplakaudella, mutta palapelin palaset olivat erilaiset kuin triplakaudella eivätkä ne enää sopineet yhtä nätisti yhteen: Ensinnäkin Neymar pelasi ihan eri roolissa, mikä vaikutti Messin pelaamiseen ja sijoittumiseen kentällä (kuten edellä on todettu). Toiseksi kahden jälkimmäisen kauden aikana joukkueesta puuttui Dani Alves (ei toki kaudella 2015-2016 koko aikaa), mikä vaikutti etenkin tällä kaudella joukkueen pelinavaamiseen alakerran kautta ja oikean laidan pelaamiseen ylipäätään.
Kun Enrique viimein keksi jotain uutta ja toteutti sen (vaihto 3-3-1-3-systeemiin Pariisissa kärsityn 4-0 tappion jälkeen), oli se lopulta isossa kuvassa vähän liian myöhäistä, vaikka se kahdeksan joukkoon joukkueen UCL:ssa johdattikin. Kauteen oltiin valmistauduttu kesästä lähtien sillä oletuksella, että Barcelona pelaa 4-3-3 -systeemillä. Joukkueessa on vain kolme tasolliset mitat täyttävää topparia (Piqué, Umtiti, Mascherano), mikä ei ole riittävästi kolmen alakerralla pelaamiseen pidempien ajanjaksojen ajan. (Tämä kostautui lopulta Torinossa ja Málagassa, kun Lucho joutui peluuttamaan nelostopparia eli Mathieuta.) Todelliset laitaviivaa nuolevat laiturit – jotka ovat edellytys 3-3-1-3-muodostelmassa – puuttuvat joukkueesta kokonaan tai ainoa sellaista muistuttava (Aleix Vidal) loukkaantui talvella (Denis S. Ja Rafinha ovat ennemminkin sisään leikkaavan laiturin ja kk-pelaajan yhdistelmiä). Kun 4-3-3 ei toiminut Neymarin ja Messin nykyroolituksilla eikä 3-3-1-3:een materiaali ollut riittävä, taiteili joukkue kapealla lankulla heikkojen jäiden keskellä. Tällaisessa tilanteessa yleensä pienet virheet ja sattumat kääntävät vaa'an vastustajalle, kuten kävi Torinossa, kun Busquets oli pelikiellossa (sattuma) ja Lucho valitsi häntä paikkaamaan Mascheranon (virhe) ja kolmen alakertaan Mathieun (virhe).
Luis Enriquen uudistamishalukkuus pelisapluunansa osalta heräsi eloon liian myöhään (tämän kauden keväällä), minkä seurauksena joukkue ei voittanut kuin Copan juuri päättyneenä keväänä. Taktisesti Luchon Barcelonan pelisysteemi ei edellä mainituista syistä toiminut enää niin hyvin päättyneellä kaudella, että se olisi tarjonnut joukkueen huipputaitaville yksilöille riittävän turvan siten, että yksilöiden heikkoina iltoina (joita tulee jokaiselle) joukkue olisi kyennyt turvautumaan systeemin tuomiin automaatioihin voittaakseen tarpeeksi usein. Liian usein joukkue tarvitsi heikkoina iltoina Lionel Messin pelastamaan tuloksen, mutta kuten ei kukaan pelaaja maailmassa, ei hän voi kolmen päivän välein pitkän kauden aikana joka kerta voittaa joukkueelleen otteluita. Siitä päästäänkin toiseen isoon kulmakiveen, eli joukkueen leveyteen. Joukkueessa ei lopulta ollut todellista laadukasta leveyttä, vaikka näin edellisen kesän perusteella oletettiin. Lucho uskoi hyvin pitkälti joukkueen leveyteen ja käytti siten paljon rotaatiota välillä todella sokeasti – jopa tyhmästi – minkä seurauksena Blaugrana menetti matkan varrella paljon pisteitä, mutta ei toisaalta runko ollut isosta pelimäärästä huolimatta väsynyt huhti-toukokuussa samalla tavalla kuin edellisellä kaudella. Valitettavasti tietyt pelaajat eivät runsaasta peliajasta huolimatta vastanneet huutoon oikeastaan missään vaiheessa, minkä seurauksena pistemenetyksiltä ei vältytty edes maalis-huhtikuussa.
Edellisellä kaudella (2015-2016) siirtokielto vaikutti negatiivisesti joukkueen valmistautumiseen sekä peluuttamiseen kyseisen kauden aikana. Xavia ja Pedroa ei kyetty korvaamaan. Tämän seurauksena Lucho ei pystynyt käyttämään otteluruuhkan täyttämällä kaudella haluamaansa määrää rotaatiota, mikä puolestaan näkyi keväällä UCL:sta putoamisena puolivälierissä sekä lähes menetettynä liigamestaruutena. Tähän Lucho halusi reagoida ja niin siihen reagoitiinkin, kun kesällä 2016 hankintoja tehtiin varsin runsaasti. Valitettavasti hankinnat eivät onnistuneet halutulla tavalla osittain siksi, että taktisesti Luis Enrique oli jo lähtökohtaisesti umpikujassa kauteen lähdettäessa, ja osittain muista syistä. Muistetaan myös kuitenkin, että lähtökohtaisesti ulkopuolelta tulleelle pelaajalle sopeutuminen Barcelonaan kestää yleensä noin vuoden. Sikäli siis toivo elää viime kesän hankinnoilla ja ”raati” on edelleen ulkona antamassa arvioita, mitään lopullisia tuomioita ei ole kenenkään kohdalla annettu.
Seuraavassa kirjaan muutamilla ajatuksilla omat näkemykseni onnistujista tai epäonnistujista kauden aikana. Kaikki pelit katsoin, jotkut useaan kertaan.
Onnistujat:Messi: Maailman paras jalkapalloilija pelasi käsittämättömän upean kauden henkilökohtaisella tasolla, kenties uransa kolmanneksi tai neljänneksi parhaan (14/15, 10/11, 11/12 jälkeen). Otetaan huomioon se, että Messi on suunnilleen ainoa pelaaja maailmassa, jonka vastuulla on aloittaa hyökkäyksiä, horjuttaa vastustajan puolustuksia kuljetuksillaan ja kombinaatioillaan, antaa viimeisiä läpisyöttöjä ja päättää hyökkäyksiä maaleihin, ratkaiseviin sellaisiin, kolmen päivän välein. Ja mikä ihmeellisintä, Messiin kohdistuvista hävyttömän kovista vaatimuksista huolimatta Kirppu täyttää vaatimuksensa täydellisesti, jopa ylittää ne. La Ligan paras maalintekijä, UCL:n
toiseksi paras maalintekijä, Copa del Reyn paras maalintekijä, kauden 2016-2017 paras maalintekijä Euroopassa, vuoden 2017 paras maalintekijä. Maalinteollisessa mielessä Kirppu pelasi yhden parhaista kausistaan, kun otetaan huomioon, ettei a) takana ollut huippuunsa hiottua keskikenttää, kuten 2009-2012 Busi-Xavi-Iniesta -kolmikon ollessa parhaimmillaan, eikä b) Messi ole enää itse fyysisesti yhtä räjähtävässä kunnossa kuin aikoinaan ja siten pääse puolustajia karkuun pystyjuoksuillaan samaan tapaan eikä c) Messi ylipäätään pelaa takavuosien tapaan enää yhtä lähellä vastustajan maalia, koska Barcelona tarvitsee Messiä enemmän muualla kuin pelkästään maalin edessä.
Eikä Messi tehnyt pelkästään paljon maaleja, vaan hän teki tärkeitä maaleja silloin, kun hänen joukkue niitä eniten kaipasi. Messi teki 54 maalia tällä kaudella kaikissa kilpailuissa Barcelonan paidassa, joista yli 75% eli 41 kappaletta syntyi, kun Barcelona oli joko tappiolla tai tasatilanteessa ottelussa. Lukema (75%) on luonnollisesti suurin Euroopassa.
Messi toimi pelastajana monessa tiukassa pelissä: Mestallalla iski ensin ottelun avausmaalin ja myöhemmin lisäajalla viimeisestä hyökkäyksestä 2-2 tilanteessa järjesteli pilkkuun johtaneen tilanteen, josta hetkeä myöhemmin maalasi Espanjan liigahistorian parasta pilkkutorjujaa vastaan (kuten teki myöhemmin keväällä niin ikään). Sevillaa vastaan vieraissa nosti joukkueen ennen taukoa tasoihin boksin ulkopuolelta lähteneellä sijoituksellaan. Toisella puoliajalla Kirppu petasi Suárezille tekopaikan, mikä riitti voittoon. Anoetalla Messi teki joukkueen ainokaisen ja pelasti pisteen, vaikka joukkue ei olisi ansainnut esityksen perusteella sitäkään. Espanyolia vastaan ennen joulua ottelu oli yhden maalin peli ennen kuin Kirppu laittoi pariin kertaan papukaijat täysin solmuun kuljetuksiensa kautta järjestetyillä osumilla – kuljetuksien joita ainoastaan Kirpulta nähdään tällä tasolla näin säännöllisesti.
Copassa Athleticia vastaan Messin kaksi vapariosumaa käytännössä tekivät ratkaisevan eron otteluparissa. Siinä välissä Villarrealia vastaan vieraissa Messin vaparin ansiosta joukkue sai yhden pisteen. Samoin kävi Betisiä vastaan vieraissa, kun lopussa Kirppu syötti Suárezin maalintekoon 1-1 päättyneessä pelissä. Copan välierissä Messin 16-alueen ulkopuolelta iskemä 0-2 osuma Vicente Calderónilla jäi otteluparin ratkaisevaksi osumaksi. Leganésia vastaan Camp Noulla Blaugrana pelasi surkeasti, mutta niin vain Kirpun kahdella osumalla joukkue nappasi täydet pisteet 2-1 lukemin. Vicente Calderónilta Messi ratkaisi taas lopussa täydet pisteet joukkueelleen osumallaan. Sportingia ja Celtaa vastaan Camp Noulla Messi aloitti maalijuhlat. Legendaarisessa kaikkien aikojen comebackissä Messi oli vahvasti mukana. Lepakoita vastaan Messi vei joukkueensa kahdesti johtoon 4-2 voittoon päättyneessä pelissä. 3-2 voitossa Real Sociedadia vastaan Kirppu vastasi 2+1 tehoillaan huutoon. Klassikossa Bernabéulla Messi pelasi legendatason ottelun tehden kaksi osumaa, joista toisen eli ratkaisevan viimeisestä hyökkäyksestä pitäen Barcelonan haaveet liigamestaruudesta elossa. Messin johdolla Barcelona voitti kauden loput pelit Kirpun iskiessä seitsemään peliin tehot 9+2. Mukaan mahtuu myös CdR-finaali Alavésia vastaan, jossa Messi järjesti, syötti ja teki osumat Barcelonalle ja johdatti joukkueen uransa viidennen kerran CdR-mestaruuteen.
Kuten jo pelkästään tämän luettelomaisen highlight-listauksen perusteella voi huomata, kokonaisuudessaan Barcelonan kauden saavutukset eivät pokaaleissa mitattuna tee oikeutta sille, miten loistavan kauden Messi pelasi. Sääli. Mutta sitä on jalkapallo. Real Madrid voitti liigamestaruuden Messin aikakaudella, mikä on historian valossa erittäin vaikeaa. La Ligan mestaruustaistelu on 38 ottelun maraton Lionel Messiä vastaan ja on osittain siksi niin vaikea voittaa. Kun Messi löi itsensä lopullisesti maailman huipulle Pepin kanssa kaudella 2008-2009, on Barcelona voittanut siitä lähtien kuusi kertaa La Ligan, ja jokaisessa Messi on ollut erittäin merkittävässä roolissa. Siitä lähtien ainoastaan kerran Messin Barcelona on ollut ulkona taistelusta viimeisellä kierroksella, eli keväällä 2012. Messi ei tee vastustajilleen La Ligan voittamisesta ainoastaan vaikeaa, vaan jopa silloin, kun Messi ei kilpailua Barcelonan kanssa voita, on hän aivan perässä hengittämässä niskaan. Barcelonan tulevaisuuden kannalta on olennaista, että Messi allekirjoittaa kesän aikana vuoteen 2022 kestävän jatkosopimuksen.
Piqué: Paljon twiittejä, lukemattomia kommentteja, eripuraa ja keskustelua annettuja haastatteluja… Piqué on kaikessa värikkyydessään erittäin vihattu pelaaja Espanjassa Barcelonan ulkopuolella, osittain syystä, osittain epäreilusti. Siitä huolimatta Piqué pelasi loistavan kauden ja johti Barcelonan puolustuslinjaa korkealla tasolla läpi kauden. Mukaan sattui vain kourallinen virheitä, muutama maali ja paljon upeaa morboa. Piqué on aito culé, ymmärtää barcelonismoa, rakastaa FC Barcelonaa ja ansaitsee paikkansa joukkueessa johtavana topparina. Ehkä joskus näemme vielä sen päivän, kun Piqué valitaan seurapresidentiksi.
Umtiti: Ainoa hankinta, joka vakuutti täysin ja lähes alusta saakka. Pelasi ensimmäiseksi kaudekseen Barcelonassa todella kypsästi. Voittaa paljon kaksinkamppailuita, ei tee juurikaan virheitä, on erinomainen syöttelijä ja pääpelaaja. Voitti Mascheranolta heti paikan ykköstoppariparissa ja vieläpä ansaitusti. Vihdoin Puyolin lopettamisen jälkeen Barcelona löysi sen kauan kaivatun pitkäaikaisen topparin Piquén rinnalle.
ter Stegen: Saksalainen pelasi kesällä kovaa peliä ja oli omalta osaltaan savustamassa Bravoa pihalle, mutta sellaista se joskus on huipulla. Ymmärrettävästi ter Stegen halusi päästä pelaamaan säännöllisesti liigapelejä parin vuoden cup-maalivahtikokemuksen jälkeen. Ei saksalainen pettänyt, vaan pelasi loistavan kauden. Yksi paha virhe tulee mieleen Balaídosilta ja sen vuoksi Barcelona todennäköisesti menetti pisteen, mutta todennäköisesti ter Stegenin torjuntojen ansiosta muutama piste myös pelastui. ter Stegen on ansaittu ykkösmaalivahti vuosiksi eteenpäin.
Aleix Vidal: Vidal oli pitkään Enriquen koirankopissa, mutta kun pääsi sieltä pois vuodenvaihteen tuntumassa, vakuutti niissä muutamissa peleissä joissa pääsi pelaamaan. Vidalilla on itseluottamusta, laitapelaajan nopeutta ja pallollista taitoa pelata Barcelonassa. Toivottavasti Vidal pysyy terveenä ja onnistuu jatkossa tekemään Barcelonassa kunnon uran. Oletettavasti hän jää seuraan ja tulee taistelemaan mahdollisen uuden oikean laitapakin kanssa peliajasta.
Alba: Kaksijakoinen kausi, josta kuitenkin jäi positiivinen fiilis. Alba on mainettaan parempi puolustaja ja heikompi hyökkääjä. Alba tuhlaa suhteellisen paljon hyviä syöttöpaikkoja ja maalintekopaikkoja (ne Messin nostot linjan taakse!). Toisaalta taas Alba pelastaa nopeudellaan usein Barcelonan pinteestä toisessa päässä. Luchon kokeilu 3-3-1-3 -taktiikalla keskellä kautta vähensi Alban peliaikaa ja oikeastaan se on ainoa uhka Alban peliajalle jatkossa, mikäli Valverde päättää lähteä säännöllisemmin peluuttamaan kolmen alakertaa. Alba ei ole mikään Marcelo tai Carvajal eli aivan top3-laitapakki maailmassa, mutta Alba on riittävän hyvä ykkösnyrkin pakki Barcelonassa.
Rafinha: Pelasi uran parhaan kauden Barcelonassa, vaikka olikin harmittavan usein loukkaantuneena. 7+4 tehot 28 ottelussa, joista 18 Rafinha pelasi avauksessa. Mukaan mahtuu myös tärkeitä avausmaaleja Deportivoa (teki kaksi maalia), Granadaa (1-0 voiton ainoa osuma) ja Atléticoa vastaan. Rafinha toi joukkueeseen sitä laadukasta kaivattua leveyttä, jota oltaisiin kaivattu vähän useammalta pelaajalta. Rafinha pystyi esiintymään kauden aikana positiivisesti sekä keskikentällä että oikeana laiturina (oli kyseessä sitten 3-3-1-3 tai 4-3-3). Tosin kolmen alakerran systeemissä keväällä Barcelonan systeemi olisi kaivannut hieman eri asioita oikealta laiturilta kuin mitä Rafinha tarjosi: Oltaisiin kaivattu enemmän suoraviivaisuutta, pystyjuoksuja ja laidan puolelta suoritettuja onnistuneita haastoja. Rafinha vasenjalkaisena pelaajana tykkää oikeana laiturina pelatessaan leikata keskelle sisään. Toivottavasti jatkossa Rafinha pysyy terveenä ja jatkaa uraansa Barcelonassa. Huhupuheet vievät muualle. No, katsotaan.
Plusmiinusnolla:Neymar: Neymar pelasi tasoonsa nähden kaksijakoisen kauden. 20+20 tehot ovat komeat, mutta kalpenevat brassin edellisen 31+20 ja sitä edellisen kauden 39+7 tehoille. Vähäinen maalimäärä on osittain selitettävissä roolimuutoksella, josta olen jo aiemmin tässä avauksessa tarinoinut. Neymar pelasi huikealla tasolla kuljettajana ja maalipaikkojen luojana, vähemmän huikealla tasolla sitten viimeistelyn tai peliesitysten tasaisuuden suhteen. Välillä brassista huomasi kauden aikana, että kova ottelumäärä painoi jaloissa. Tulee Málaga-peli mieleen, jossa Neymar ei ensin onnistunut missään, sen jälkeen otti punaisen ja kolmen ottelun pelikiellon siihen kruunuksi. Se kertoo omaa kieltään siitä, ettei Neymar ole vielä täysin valmis toimimaan pelillisenä johtajana pitkän kauden mittaista ajanjaksoa Barcelonan kokoisessa ja tasoisessa joukkueessa. Mutta Neymarissa on sitten se toinenkin puoli, kuten PSG:tä vastaan nähtiin ottelun viimeisen 10-minuuttisen aikana. Häikäisevää. Harmi, että PSG-pelin jälkeen Neymarin piti juhlia siskonsa synttäreitä ja sen vuoksi missasi pelin Riazorilla. Tietenkin Blaugrana hävisi tuon ottelun… Kokonaisuudessaan Neymar pelasi heikoimman kauden Enriquen alaisuudessa, olkoonkin että rooli oli kenties haastavampi pariin aikaisempaan kauteen verrattuna eikä Barcelonan pelisapluunan toimimattomuus auttanut Neymaria yhtään sen enempää kuin ketään muutakaan.
Valverdellä on mietittävää, miten ja missä roolissa Neymaria tulee jatkossa peluuttaa. Neymarin peluuttamiseen liittyy paljon Barcelonan pelitasapaino, Messin sijoittuminen, hänestä irti saaminen ja vastuu-alueet. Jos Neymarin haluaa osallistuvan pelinrakenteluun jo keskikentältä alkaen, tulee jonkun tai joidenkin (laitapakit/laiturit, Suárez?) tehdä pystyjuoksuja ylhäällä. Neymar on vielä niin nopea, että hänestä kannattaisi pyrkiä ottamaan kaikki irti vastahyökkäysten ja pystyjuoksujen osalta. Barcelonassa on muutamia Neymaria parempia syöttelijöitä (Messi, Iniesta, Busquets), mutta ei yhtään yhtä nopeaa pelaajaa, joka olisi samalla niin hyvä viimeistelijä kuin Neymar.
Arda Turan: Turkkilaisen ensimmäinen kevät ja EM-kisat olivat iso pettymys. Syksy puolestaan Barcelonassa oli erinomainen. Turanin 13+6 tehoista suurin osa tuli syksyllä. Mutta kauden vanhetessa Turanin peliaika väheni ja otteet heikkenivät. Silloin harvoin kun pääsi kentälle kevätpuoliskolla – kuten esimerkiksi Riazorilla – eivät otteet enää vakuuttaneet. Ardan ongelmana oli, ettei hän tuntunut sopivan pelaajatyyppinä ainakaan Luis Enriquen Barcelonaan. Arda ei missään vaiheessa kunnolla soveltunut keskikenttäpelaajaksi Blaugranan 4-3-3:ssa. Laiturin paikka on varattu jo Neymarille, joten vaihtoehdot jäävät aika vähiin. Turkkilainen on tekninen pelaaja, mutta liian herkkä rikkomaan Barcelonan pelaajaksi eivätkä Ardan rikkeet yleensä ole fiksuja rikkeitä. Itse pistäisin Arda Turanin niin sanotusti lihoiksi ja antaisin jatkossa turkkilaisen minuutit sekä hyökkäyspäässä että keskikentällä sellaisille pelaajille, jotka soveltuvat kunnolla Blaugranan sapluunaan. Kokonaisuudessaan hankintana Turan on ollut pettymys, vaikka viime syksyn otteet antoivat lupauksia paremmasta.
Rakitic: Rakitic pelasi lähes peilikuvan Turanin kauteen verrattuna. Kroatialainen aloitti hyvin elo-syyskuussa (teki mm. tärkeitä maaleja Atléticoa ja Athleticia vastaan), mutta menetti otettaan varsin pahastikin syksyn edetessä. Talvella Rakitic pelasi vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin urallaan Barcelonan paidassa. Ehkä Lucho halusi tällä herätellä kroatia, mene ja tiedä, mutta ainakin se onnistui, sillä keväällä viimeisen parin kuukauden ajan Rakitic oli erinomainen. Isoimpina helminä tehojen puolesta muistuu mieleen maalit vieraskentiltä sekä Real Madridia että Espanyolia vastaan. Viimeisen puolentoista kauden ajan Rakiticin pelaamista on hankaloittanut Neymarin roolimuutos ja siitä seurannut Messin siirtyminen yhä useammin keskustaan, mistä puolestaan on seurannut Barcelonan oikean laidan pelinrakentelun kuihtuminen lähes kokonaan. Ivanin tulee olla pelirohkea haastoissa ja syötöissä ylöspäin. Talvella Rakitic hyväksyi liiaksi pelisysteemin heikkoudet ja antoi siten 95% peliajastaan pelkkiä turvallisia alibisyöttöjä vailla läpisyöttö-, kuljetus- ja haastoyrityksiä.