Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #2600 : 11.04.2021 klo 21:59:11 |
|
Myös Pukilla oli pitkään ongelmia fysiikan ja kaksinkamppailupelaamisen kanssa. Iän karttumisen myötä asiat laitettiin kuntoon ja lopputulos on kaikkien tiedossa. Forssin kohdalla kehityskaari lienee samankaltainen: viimeistään kaksvitosena hän on melko vaikeasti pideltävä hyökkääjäsuuruus, jos vain selviää ilman suurempia loukkaantumisia. Vallitsevista puutteista huolimatta ennusmerkit ovat kohdillaan.
Ei kyseessä ole vain fysiikka, vaan myös liikkuminen pelattavaksi, syötöt ja prässipeli. Kaikilla näillä osa-alueilla Forssilla on vielä paljon tekemistä. Tärkeinpänä kehityskohteena pidän pallotonta liikettä. Boksissa Forss hakeutuu ajoittain hyvin paikkoihin, mutta tuota olisi hyvä olla aikaisemmissakin vaiheissa. Osa voi olla tietty ihan ohjeistustakin, mutta ainakin Toney liikkuu selvästi paremmin. Vertailukohta on toki kova, mutta siinä on hyvää oppimateriaalia. Nykyjalkapallossa on enää aika vähän Pippo Inzaghin kaltaisia pelaajia, jotka ovat varjoissa ja roikkuvat paitsiossa, kunnes tekevät sen maalin tai pari.
|
|
|
|
O182-74M
Poissa
|
|
Vastaus #2601 : 11.04.2021 klo 23:22:34 |
|
Nyt vain ensi kaudeksi Kyprokselle ja sitä kautta on helppo tie MM karsintojen seuraavan pelin avaukseen.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #2602 : 11.04.2021 klo 23:25:26 |
|
Nyt vain ensi kaudeksi Kyprokselle ja sitä kautta on helppo tie MM karsintojen seuraavan pelin avaukseen.
Lapsellista lässytystä. Valakari on pelannut ihan hyvin ja on ollut hyvässä paikassa kehittymässä. Peliaikaa ja vastuuta roimasti, mitä kaivataan Forssillekin. Pelaavat kuitenkin eri pelipaikkaa ja Forssin tontille on kovempi kilpailu ja vähemmän pelipaikkoja kuin Valakarin pelipaikalle. Naurettavaa ja lapsellista asettua kaikkia muita pelaajia (ja kaikkia valmentajia) vastaan, kun kyseessä on Forss. Ei ole hyödyllistä kenellekään.
|
|
|
|
O182-74M
Poissa
|
|
Vastaus #2603 : 11.04.2021 klo 23:36:59 |
|
|
|
|
|
Metsän poika
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, TPV
|
|
Vastaus #2604 : 12.04.2021 klo 07:35:18 |
|
Lapsellista lässytystä. Valakari on pelannut ihan hyvin ja on ollut hyvässä paikassa kehittymässä. Peliaikaa ja vastuuta roimasti, mitä kaivataan Forssillekin. Pelaavat kuitenkin eri pelipaikkaa ja Forssin tontille on kovempi kilpailu ja vähemmän pelipaikkoja kuin Valakarin pelipaikalle. Naurettavaa ja lapsellista asettua kaikkia muita pelaajia (ja kaikkia valmentajia) vastaan, kun kyseessä on Forss. Ei ole hyödyllistä kenellekään.
No, älä nyt. Ihan hyvä idea minusta käydä Forssin nöyrästi kokeilemassa vähän erilaisessa kulttuurissa, vaikka taso olisi alempi. Sieltä voisi tarttua mukaan jotain uutta, jolla kehittyä kokonaisvaltaisemmaksi jalkapalloilijaksi. Mestaruussarja sen verran kova sarja, että lähinnä enemmän mukana pysymistä ja Englannin alemmilta tasoilta saatava oppi taas varmaan jo saatu. Ne Tanskat, Hollannit jne voisi oikeasti kehittää. Jos lahjakkuutta on, niin kyllä sieltä pintaan nousee.
|
|
|
|
Billy the Badger
Poissa
Suosikkijoukkue: ФК «Вітрила» Сілтавуоренранта
|
|
Vastaus #2605 : 12.04.2021 klo 11:07:58 |
|
No, älä nyt. Ihan hyvä idea minusta käydä Forssin nöyrästi kokeilemassa vähän erilaisessa kulttuurissa, vaikka taso olisi alempi.
Taidettiin lähinnä viitata kyseisen "kirjoittajan" tausta-ajatuksiin tuon takana. Voisi kyllä bännätä tästä ketjusta.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #2606 : 12.04.2021 klo 11:38:01 |
|
Jos lahjakkuutta on, niin kyllä sieltä pintaan nousee.
Tuskimpa kukaan täällä kyseenalaistaa Forssiin lahjakuutta ja potentiaalia. Ja itsessään tässä keskustelussa ei ole mun mielestä mitään sellasta mitä ei olisi puhuttu vaikka Pukin tai Fledan kohdalla menneisyydessä. Teemun sopivuus oikeastaan minkään edes pykälää kovemman ulkomaalaisen joukkueen avauskokoonpanoon kyseenalaistettiin melko voimakkainkin sanankääntein menneisyydessä kun Teemu vaikutti yhden tempun ponilta joka voi lähinnä juosta vastaustajan linjan rikki ja sijoittaa alanurkkaan. About kakskutosena Teemu sai otettua vasta sen askeleen tosta muotista ulos sillai tosissaan. Forss on kuluneen 1.5 kauden aikana näyttänyt olevansa viimeistelijänä todella kovan luokan talentti (imo jopa kovempi kuin Teemu vastaavassa iässä), mutta onhan toi osallistuminen oman joukkueen peliin ollut muuten kohtuullisen kaukana ainakin siitä mitä minä odotin. Ja uskaltaisin väittää että jos pääsis juttelemaan päävalmentajan kanssa, niin ei sen ajatuksen kovin kauas omista ajatuksista mene. Tän päivän futiksessa on yllättävän vähän puhtaita maalintekijöitä ja kaikilta kärjiltä odotetaan suuria panostuksia myös joukkueen puolustuspeliin ja tilanteiden luomiseen. Vaikka kyseessä on nuori kundi, niin se samanaikaisesti kuitenkin pelaa Championshipin top-6:ssa ja on täten kuitenkin ihan luonnollisesti niin kehujen kuin kritiikin kohteena. Suomalaisten esittämä kritiikki (poislukien Mursuun kohdistunut) on aika laimeaa ja taustajoukoilla on paljon tekemistä jos näistä menee joku pahasti ihon alle.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #2607 : 12.04.2021 klo 12:44:22 |
|
Hollannit jne voisi oikeasti kehittää. Hollannissa on paljon palloa pelaavia joukkueita, joten oikeasti voisi saada uuden ulottuvuuden. Maalintekotaitoa, sijoittumista ja liikettä maalitilanteessa ei ole syytä kritisoida, mutta muuten liike pallolla ja pallottomana sekä osallistuminen oman joukkueen pelinrakenteluun vaatii hiomista. Tällä hetkellä sellainen "pippo"-tyylinen pelaaja (tai nykyvuosien Cristiano Ronalda), joka iskee palloa maaliin, mutta pelkästään tälläisen pelaajan tulee nykypäivänä olla sitten todella kovan luokan tekijä. Rima pelkille viimeistelijöille on valeysien ja laitahyökkääjien kultakaudella todella korkealla.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #2608 : 12.04.2021 klo 13:01:01 |
|
Pippohan ei toki omiin silmiin ollut "pelkkä viimeistelijä", vaan se jatkuvalla, repivällä, verrattaen moniulotteisella liikkeellä ja raastamisella myöskin itse loi jatkuvasti niitä maalipaikkojen tiloja itselleen.
|
|
|
|
Virallinen
Poissa
|
|
Vastaus #2609 : 12.04.2021 klo 13:24:58 |
|
Pippohan ei toki omiin silmiin ollut "pelkkä viimeistelijä", vaan se jatkuvalla, repivällä, verrattaen moniulotteisella liikkeellä ja raastamisella myöskin itse loi jatkuvasti niitä maalipaikkojen tiloja itselleen.
Jep, juurikin loistavalla pallottomalla liikkeellä loi tilaa ja maalipaikkoja paitsi itselleen, myös pelikavereilleen (tune: Sheva, Kaka jne). Maailmanluokan paitsioonjuoksija piti myös vastustajan linjan suhteellisen syvällä ja näin antoi lisää aikaa myös pelinrakenteluun keskikentällä.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #2610 : 12.04.2021 klo 13:48:59 |
|
Jep, omissa papereissa Pippo on varmaankin jalkapallon historian paras hyökkääjä kun mitattavaksi asiaksi otetaan liike vastustajan puolustuslinjaa vastaan.
|
|
|
|
Zlatanic
Poissa
Suosikkijoukkue: GPR FC, futsal, Marcus "Mace" Forss ja Sirbi.
|
|
Vastaus #2611 : 12.04.2021 klo 13:53:50 |
|
Mace liikkuu myös fiksusti, koosteessa juoksullaan avaa vielä paremman maalipaikan kaverille, kuin itselleen. Kaveri toki sössi.
|
|
|
|
CadornaFC
Poissa
Suosikkijoukkue: Calcio,Fußball,Huuhkajat,Kaakon Kolmonen
|
|
Vastaus #2612 : 12.04.2021 klo 13:57:47 |
|
Nyt vain ensi kaudeksi Kyprokselle ja sitä kautta on helppo tie MM karsintojen seuraavan pelin avaukseen.
entä jos sielläkin päävalmentaja on kiusaaja?
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #2613 : 12.04.2021 klo 14:00:41 |
|
Pippohan ei toki omiin silmiin ollut "pelkkä viimeistelijä", vaan se jatkuvalla, repivällä, verrattaen moniulotteisella liikkeellä ja raastamisella myöskin itse loi jatkuvasti niitä maalipaikkojen tiloja itselleen. Huonosti muotoiltu eli pelkkä viimeistelijä ei viittaa Inzaghiin, joka on todellakin varmaan paras perinteinen kärki pallottomassa liikkeessä. Siitä tuli tilaa muille ja toki myös itse sitten pääsi sinne paitsion rajamaille tyrkkäämään varpaalla pallon maaliin. Sen pelossahan puolustuslinja sitten reagoi jokaiseen kulmakarvan liikkeeseen. Pointti oli just se, että vaaditaan paljon enemmän ja jos on kova viimeistelemään, niin sitten pitää olla todella kova kompensoimaan niitä muita osa-alueita.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #2614 : 12.04.2021 klo 14:14:29 |
|
Mace liikkuu myös fiksusti, koosteessa juoksullaan avaa vielä paremman maalipaikan kaverille, kuin itselleen. Kaveri toki sössi.
Toki mukana on myös paljon hyviä liikkeitä, mutta vastapainona tulee todella pitkiä pätkiä lähinnä liikkuen syöttövarjoissa.
|
|
|
|
Zlatanic
Poissa
Suosikkijoukkue: GPR FC, futsal, Marcus "Mace" Forss ja Sirbi.
|
|
Vastaus #2615 : 12.04.2021 klo 14:33:24 |
|
Niin, niin, mutta jos lukee täällä saa käsityksen, ettei osaa muuta kuin viimeistellä.
|
|
|
|
Julkea bulbul
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
|
Vastaus #2616 : 12.04.2021 klo 14:42:17 |
|
Niin, niin, mutta jos lukee täällä saa käsityksen, ettei osaa muuta kuin viimeistellä.
Mielestäni täältä on saanut sen käsityksen, että on jo hyvä viimeistelijä, mutta kehittymisen varaa on vielä, kuten ihan normaalia, erityisesti fyysisellä puolella ja muussa kuin maalipaikoille liikkumisessa, jotta olisi paremmin pelissä mukana. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö osaisi muutakin kuin viimeistellä vaan, että maalipaikkojen haistelu ja viimeistely on sillä tasolla, että saa puutteitaan anteeksi ja pystyy pelaamaan noinkin korkealla tasolla Maailman kovimmassa.
|
|
|
|
pilkku seiska
Poissa
Suosikkijoukkue: Just leave me alone - I know what i´m doing
|
|
Vastaus #2617 : 12.04.2021 klo 14:59:00 |
|
Ei kyseessä ole vain fysiikka, vaan myös liikkuminen pelattavaksi, syötöt ja prässipeli. Kaikilla näillä osa-alueilla Forssilla on vielä paljon tekemistä. Tärkeinpänä kehityskohteena pidän pallotonta liikettä.
Toki kehitettävää löytyy, mutta ehkä Forssin ongelmana paremminkin on otteiden ailahtelevaisuus kuin varsinainen taso. Muistaakseni joulukuisessa Rotherham-pelissä(?) hän esitti huikeita syöttöoivalluksia maalinsa lisäksi. Taannoisessa Sveitsi-matsissa hän antoi loistavan keskityspallon Jollelle, joka pudotti pelivälineen Valakarille rangaistuspotkun arvoisesti. Päämaaleja on syntynyt silloin tällöin ja tilantekokin luonnistuu. Yksi omaksuttavista kehityskohdeista voisi olla jassetuomismainen "pikkusikailu", jossa vastustajia salavaivihkaa kopautellaan kintuille hämmennyksen luomiseksi. Toki tuo pelityyli voi kostautua omien nilkkojen tappioksi.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #2618 : 12.04.2021 klo 14:59:25 |
|
Mielestäni täältä on saanut sen käsityksen, että on jo hyvä viimeistelijä, mutta kehittymisen varaa on vielä, kuten ihan normaalia, erityisesti fyysisellä puolella ja muussa kuin maalipaikoille liikkumisessa, jotta olisi paremmin pelissä mukana. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö osaisi muutakin kuin viimeistellä vaan, että maalipaikkojen haistelu ja viimeistely on sillä tasolla, että saa puutteitaan anteeksi ja pystyy pelaamaan noinkin korkealla tasolla Maailman kovimmassa.
Jep, kyllä tässä on lasi puoliksi tai ainakin neljäsosaltaan täynnä. Selkeän vahvuuden ympärille on hyvä rakentaa muitakin ominaisuuksia. Ja kyllä fysiikka ja palloton liikekin on varmasti varsin hyviä, jos pelaisi heikommalla tasolla. Championshipissä erottuu sitten jo joillakin osa-alueilla negatiivisesti.
|
|
|
|
haraldson
Poissa
|
|
Vastaus #2619 : 12.04.2021 klo 15:25:34 |
|
Jos Marcuksella esim. henkilökohtaisia asunto-/autolainoja maksettava, tai joutuu penkillä istumaan liikaa britteinsaarilla tihkusateessa, niin sitkeys palkitaan kyllä rahallisesti mahdollisen nousun myötä.
Leedsin yhteinen nousubonus henkilöstön kesken viime vuonna n. 20 milj. £. Summa toki erilainen seuran myötä.
"£20m of that was paid in promotion bonuses to players and staff and these are contractual commitments that every club has and that every club is required to pay when they go up"
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.04.2021 klo 15:27:54 kirjoittanut haraldson »
|
|
|
|
|
Filosofi
Poissa
Suosikkijoukkue: Urjalan Palloseura
|
|
Vastaus #2620 : 12.04.2021 klo 15:47:17 |
|
Forssilla on paljon ominaisuuksia joista näkee että siellä on laatupelaaja nupuillaan. Nyt vain pitäisi ottaa se seuraava askel ja kehittää itseään.
Farkehan on kunnostautunut tässä nuorten pelaajien jalostamisessa, Norwichin kannattaisi iskeä kyntävään Brentfordiin ja viedä niiden junnut...
|
|
|
|
O182-74M
Poissa
|
|
Vastaus #2621 : 12.04.2021 klo 17:09:43 |
|
Enää viimeistä silausta vaille valmista. Brentfordin fanit katsovat melkein jokaisen ottelun striimiltä ja näkevät pelaajiensa ja valmentajiensa otteen tarkkaan. Englannissa vaaditaan foorumeilla Frankille potkuja , kun ei peluuta Forssia Toneyn rinnalla kahdella kärjellä. Taas täällä suomen tosi futis tietäjien foorumilla, jotkut kertovat pelejä näkemättä(muutaman minuutin nähneenä) ettei Forssin kuuluisi olla kuin korkeintaan super ettanissa. Eli kertokaa miten ja miksi näkemykset eroavat teillä muutamilla kirjoittajilla näin paljon englantilaisiin golleegoihin nähden. He sentään katsovat joka pelin ja toivovat Brentfordin nousevan suoraan. Ymmärrän kyllä suoran vittuilun ja kateuden, mutta voiko tosiaan näkemykset olla noin eriäviä oikeasti. Vai onko kyseessä kirjoittajien taso ero niin kuin on Suomen ja Englannin jalkapallo maajoukkueilla.
|
|
|
|
kouhi
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #2622 : 12.04.2021 klo 17:12:58 |

Juuri näin! Onneksi forkalta löytyy kaltaisiasi vahti koiria jotka todistavat suoma laisten jalka pallo fanien ja maa joukkueen valmennus johdon puu silmäisyyden.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
|
Vastaus #2623 : 12.04.2021 klo 17:14:19 |
|
Ymmärrän kyllä suoran vittuilun ja kateuden Ei jeesus sentään. Voiko myötähäpeään kuolla? Olen kyllä tuntenut suunnatonta vitutusta ja kateutta koko elämäni Messiä ja C.Ronaldoa kohtaan kun itse en samalle tasolle päässyt.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.04.2021 klo 17:18:30 kirjoittanut Kim Suomisen ponnari »
|
|
|
|
|
Lihis
Poissa
Suosikkijoukkue: Honakki, Suomen jalkapallon A-maajoukkue
|
|
Vastaus #2624 : 12.04.2021 klo 17:16:29 |
|
Ovatko englantilaiset jalkapallofanit suomalaisia älykkäämpiä, koska pelin taso on parempaa?
|
|
|
|
|
|