ASSOCIAZIONE SPORTIVA ROMA 
Kapteeni: Daniele De Rossi
Valmentaja: Eusebio Di Francesco
KATSAUS HISTORIAANAssociazione Sportiva Roma, AS Roma, pitää majaansa ikuisen kaupungin, Rooman, sydämessä. Roma on perustettu vuonna 1927, kun useampi alueen seura löi hynttyyt yhteen pystyäkseen kilpailemaan tehokkaammin pohjoisen hegemoniaseuroja vastaan. Erityisen ahkerana puuhamiehenä hääräsi tunnettu fasistivaikuttaja Italo Foschi, jonka henkilökohtaiseen ideologiaan sopi nimenomaan roomalainen suurseura. Roman värit, kullankeltainen ja purppuranpunainen (kristinuskon ja keisarillisuuden symbolit), ovat myös Rooman värit, ja tällä haluttiin korostaa seuran historiallisenakin pidettyä erityisasemaa. Ajan poliittisella ilmapiirillä oli tietenkin kaikkeen suuri vaikutus, kuten Italiassa yleensäkin.
Roman ensimmäinen Scudetto, Italian Mestaruus, tuli kaudella 1941-1942. Amedeo Amedein 18 maalia kanonisoivat miehen maineen yhtenä suurista. Tuohon aikaan Italia, kuten koko Eurooppa, oli pahoin sodan runtelema. Kun fasistivalta ja myöhemmin koko sota päättyivät, alkoivat myös Roman perustukset murtua. Pelaajat olivat lähteneet (osa kuollut), rahaa ei ollut, eikä seurahistorian ainoaa (lopulta yhden kauden mittaista) Serie B-kautta pystytty välttämään millään. Nousu siis tapahtui heti yhden kauden jälkeen, ja nousu Serie A:n ylempään keskikastiin ja jopa liki huippua tapahtui nopeasti. Valitettavasti menestys antoi kuitenkin vielä odottaa itseään melko pitkään.
Roma ei ole seura jota kannatetaan kuten Manchester Unitedia, Barcelonaa tai Juventusta. Mainitut suurseurat ovat kaikki tahoillaan lähes lyömättömiä, kaiken voittaneita suurseuroja. Roma on voittanut Italian mestaruuden vain kolmesti. 1970-luvulla seura alkoi kokea jonkinlaista renessanssia, mutta toinen mestaruus tuli vasta 1982-1983, kun 1979 paluun seuran peräsimeen tehnyt ruotsalainen Nils Liedholm johdatti Giallorossin ykköseksi, ja himoittu Scudetto päästiin pitkän tauon jälkeen ompelemaan jälleen punakeltaiseen nuttuun.
Kolmas ja toistaiseksi viimeinen Scudetto oli Franco Sensin, Roman kaikkien aikojen suurimman presidentin, aikakauden kohokohta kaudella 2000-2001. Kansakunnan tietoisuuteen noussut Totti, vasiten mestaruuden takuumieheksi hankittu Batistuta, ikoni Aldair, Walter Samuel, Cafu, Tommasi... nimiä jotka saavat edelleen ihokarvat erektioon. Tuota aikaa on ikävä monessakin mielessä, myös italialainen jalkapallo eli vielä kunniansa aikoja.
Kakkos- sekä muita jämäsijoja on riittänyt viime vuosiin asti. Coppa Italia, jonka hohde on huomattavasti Englannin vastaavaa kilpailua himmeämpi, on päätynyt Rooman punakeltaiseen palkintokaappiin kaikkiaan yhdeksän kertaa. Euroopan kentillä menestys on ollut heikkoa, etenkin Mestareiden Liigassa, joskin jälkimmäisen edeltäjän (Euroopan Cup) finaalissa Roma on ollut kerran. Tuolloin tuli tappio Liverpoolia vastaan rangaistuspotkukilpailussa.
Eurooppa-liigan muinaisesta edeltäjästä, Messucupista (Inter-Cities Fairs Cup) Romalla on voitto kaudelta 1960-1961.
Suurpelaajia Roma on kyennyt vaalimaan ja jopa kasvattamaan kautta historian. Roberto Pruzzo oli yksi aikansa kovimpia maalikoneita (kuva yllä), joka mm. ratkaisi vuoden 1983 Scudetton. Rodrigo Taddein jäljittelemätön magia ja arvokkuus hakevat edelleen vertaistaan. Bruno Conti oli avainpelaajia vuoden 1982 maailmanmestaruuden voittaneessa Azzurri-joukkueessa, ja kaikki jo tuona aikana lajia seuranneet muistavat Tardellin ja Altobellin maalit finaalissa, joihin Conti teki esityön. Giuseppe Giannini oli seuran symboli 16 vuoden ajan, ”Il Principe”, huikea tekninen pelinrakentaja joka kantoi kymppipaitaa aina siihen asti, kunnes Kaikkien Aikojen Pelaaja astui parrasvaloihin.
Francesco Totti. Kultapoika, joka olisi uransa huipulla marssinut avaukseen jokaisessa maailman joukkueessa. Vieraat houkutukset eivät kuitenkaan vieneet Er Puponea mukanaan, vaikka mies on itse tunnustanut olleensa aikoinaan hyvin lähellä siirtoa Real Madridiin. Totti kuitenkin kuunteli sydämensä (ja epäilemättä äitinsä) ääntä, ja jäi Roomaan. Tästä kannattajat tulevat olemaan hänelle ikuisesti kiitollisia, sillä pyttyjä ja mestaruuksia tulee ja menee, mutta on vain yksi Francesco Totti. Joka seuralla on legendansa, ja tietenkin tämä voi kuulostaa etenkin ulkopuolisen tarkkailijan korvaan pateettiselta, mutta Totti on aito legenda. Yksi sukupolvessa, jos silloinkaan. Jäähyväiset Olimpicolla keväällä olivat mykistävät. Grazie Francé.
Romassa jatkaa edelleen Daniele De Rossi, joka olisi ollut seuran johtotähti jo vuosia, jollei Totti olisi sattunut oman uran kohdalle. Danielino, maailmanmestari, on pelannut Tottin tapaan punakeltaisissa koko uransa, ja vihdoin ”Capitan Futuro” saa kantaa täysin ansaitsemaansa kipparinnauhaa käsivarressaan koko kauden.
Alessandro Florenzi on noussut nuorisolahjakkuudesta avaukseen, ja tulee olemaan yksi Roman avainpelaajista vielä pitkään, jos vain paha polvivamma kuntoutuu fyysisesti. Asenteesta ei tule jäämään kiinni. Yksi kaikkien aikojen UCL-maaleista, puolesta kentästä Barcelonaa vastaan, tullaan muistamaan ikuisesti.
Tulevaisuuskin näyttää tällä hetkellä siis hyvältä, semminkin kun Sassuolossa käväissyt superlahjakkuus Lorenzo Pellegrini on saatu takaisin kotiin. Nuorella Pellegrinillä on vielä paljon opittavaa, mutta tuttu valmentaja ja tuttu ympäristö tekevät tehtävästä ehkä hieman inhimillisemmän. Kuten kesän junnumaajoukkuepeleissä nähtiin, kyseessä voi olla todellinen tulevaisuuden supertähti ja takuuvarmasti 4-5 vuoden kuluttua yksi paitsi Giallorossin, myös Azzurrin kantavista voimista.
Roma on ollut aina kova kasvattajaseura. Tottin ja De Rossin kaltaisia legendoja on vähän, mutta punakeltaisten kultivoimia sarjajyriä sitäkin enemmän aina Gaetano D'Agostinosta Simone Pepeen, Cesare Bovosta Alessio Cerciin. Toiveissa olisi, että nykyjunnuista ainakin Tumminello ja Sadiq pääsisivät nauttimaan Eusebion midaankosketuksesta ja nousisivat jatkossa edustusmiehistöön. Seuran nykyprofiili tukisi tätä filosofiaa.
KATSAUS LÄHIMENNEISYYTEENRoma on käynyt läpi jälleen suuria muutoksia sitten viime kauden. Valmentaja Luciano Spalletti lähti Walter Sabatinin kaveriksi Interiin, eikä kenelläkään taida lopulta tulla ikävä. Odotukset jäivät lunastamatta, ja etenkin Tottin ja Spallettin väliin kasvanut jäärailo jätti paskan maun kaikkien suuhun. Spalletti peluutti pitkälti samaa kokoonpanoa läpi kauden, epäonnistui surkeasti UCL-karsinnoissa ja Eurooppa-liigassa, ja lopulta välimatka sarjan voittaneeseen Juventukseen oli paljon suurempi kuin taulukkoon kirjatut neljä pistettä. Juve oli parempi kaikilla osa-alueilla, vaikka pelasi UCL:kin loppuun asti.
Kaikkein masentavinta oli seurata hengetöntä ja mielikuvituksetonta neppailua Laziota vastaan. Inzaghi pyyhki Spallettilla lattiaa, ottaen ikuisen henkisen niskaotteen kaljupäästä. Nimivahvuus ei auta jos keskitytään oman erinomaisuuden palvontaan ja kävellään kentälle takki auki viikosta toiseen. Ehkä Ilary oli sittenkin oikeassa.
Bruno Peresin totaaliselle paskuudelle veti vertoja vain Thomas Vermaelen, joka ei pysynyt viikkoa pidempään poissa vesijuoksualtaasta, mutta pahimpana kaikesta oli vastuussa myös Roman putoamisesta herkkusienirahoista. Roman lähihistorian hirvein hankinta, Simone Loria olisi vielä eläkkeelläkin kovempaa valuuttaa.
Kaikki ei kuitenkaan ollut silkkaa tervanjuontia. Ensimmäisellä kaudellaan totaalisesti flopannut Edin Džeko paukutti sarjassa 29 kaappia. Capocannoniere pitkästä aikaa punakeltaisessa paidassa on helvetinmoinen saavutus, oltiin foorumin kiittämättömissä asiantuntijapiireissä mitä mieltä tahansa. Sodan keskellä Sarajevossa kasvanut aliravittu ja syvästi traumatisoitunut poika kasvoi viimeistään nyt miehen mittaan. Hattu päästä ja syvä kumarrus! Myös Salah onnistui, ainakin siinä mielessä, että hintalappu kasvoi jopa pelillistä arvoa suuremmaksi. Maaliennätys oli tietenkin sekä Edinin että Momon yhteinen saavutus, ottamatta mitään pois muulta joukkueelta.
Ehkä kaikkein odottamattomin valopilkku oli kuitenkin Emerson Palmieri, joka UCL-karsinnan epäonnistumisen jälkeen raatoi itsensä paitsi avaukseen, myös seuraavan kauden avaavaksi vaspaksi. Valitettava loukkaantuminen kauden viimeisessä pelissä tosin sekoitti nämä kuviot.
Yksi mielenkiintoisimmista kuvioista Roman viime kaudella (positiivisessa mielessä) oli Monchin palkkaaminen Walter Sabatinin tilalle urheilutoimenjohtajaksi. Italialaisessa jalkapallossa ko. rooli on korvaamaton tärkeä, ja Sevillassa kovaa jälkeä tehneeltä Monchilta kieltämättä odotetaan paljon. Toistaiseksi liikennettä on ollut molempiin suuntiin kohtalaisesti, joskin myyntipuolella tapahtuneet siirrot ovat olleet profiililtaan aivan eri luokkaa kuin seuraan saapuneet pelaajat. Mohammed Salah, Leandro Paredes ja Antonio Rüdiger ovat kaikki superlahjakkuuksia, eikä kenenkään heistä jatko punakeltaisissa olisi varmasti montaakaan harmittanut. Markkina-arvo kasvoi kuitenkin suureksi, ja Romaa rankaisevia epäreiluja Financial Fair Play -sääntöjä on noudatettava. Niin kauan kuin Romalla ei ole omaa stadionia, on päivänselvää, että myös tulevina kausina nähdään vastaavia siirtoja. Roma on myyvä seura.
JOUKKUE KAUDELLA 2017-2018Paljon on vielä kesken. Toistaiseksi Kevin Strootman ja Daniele De Rossi ovat tehneet uuden sopimuksen ja tulevat näin olemaan liki varmasti osa Roman organisaatiota seuraavat pari vuotta. Kostas Manolas, Radja Nainggolan, Edin Džeko runkopelaajina tulevat toivon mukaan myöskin jäämään seuraan vielä joksikin aikaa. Muuten kentällä tulee olemaan tilaa myös uusille tulijoille. Romalla on kova keskikenttä, todella kova, etenkin kun Olympique Lyonnais’ta hankittu Maxime Gonalons sekä Pellegrini pääsevät mukaan rytmiin ja Florenzi kuntoutuu.
Maalivahtiosasto huutaa varamiestä Alissonin taakse, jollei Skorupski sitten jää jostain syystä kakkoseksi (tuntuu epätodennäköiseltä). Laitapuolustajien suhteen on vielä pakko toimia, joskin oikealla pelaava Rick Karsdorp tullee olemaan EDF:n joukkuessa vielä suuressa roolissa. Vasemmalle ei ole tällä hetkellä laittaa kuin kammottavan kauden pelannut Bruno Peres (joka on enemmän oikea pakki) ja Juan Jesus, joka pysyttelee mukana varamiehenä. Toppariosasto menee jotenkuten Manolasin ja Hector Morenon johdolla, jos/kun Juan Jesus ja Fazio ovat edelleen mukana. Yhtä avaavaa keskuspuolustajaa tuo ainakin kirjoittajan mielestä silti vielä kaipaisi.
Suurin mielenkiinto kohdistuu kuitenkin Salahin tilalle oikealle laidalle hankittavaan pelaajaan. Turkkilainen suurlupaus Cengiz Under on pelannut ainakin viime kaudella vasemmalla, jonne olisi Perottin ja El Shaarawyn ohella ainakin paperilla sijoittumassa. Gerson kykenee pelaamaan myös tuota tonttia, mutta viime kauden perusteella brassilla on vielä todella pitkä matka kuljettavana, että edes puolet siirtohinnasta tulisi lunastetuksi. Ehkä EDF tekee ihmeen? Huhuissa pyörineet Riyad Mahrez ja Domenico Berardi tulisivat Romalle erittäin kalliiksi, ja voi olla, ettei Monchi ole valmis pyydettyjä summia maksamaan.
Myös Džeko tarvitsee kirittäjän, ja vaikka El Shaarawy kykenee pelaamaan myös keskushyökkääjän roolissa, on selvää, ettei nykyrosteri tule pärjäämään ilman vahvistusta myös tuolla osastolla. Sassuolon Defrel pyöri huhuissa jo viime kaudella, ja täysin erilaisena pelaajana kuin Bosnian timantti toisi Roman peliin vaarallista ennalta-arvaamattomuutta. Kuitenkin myös Defrelin hintalappu tuntuu tällä hetkellä korkealta. Roma on mukana UCL:n lohkovaiheessa, joten tiettyä tasoa on pakko odottaa. Toisaalta herkkusienipallolla on myös magneettinen vaikutus.
Uusi Mister, Eusebio Di Francesco, oli voittamassa Roman toistaiseksi viimeistä Scudettoa vuonna 2001. Ympäristö on miehelle tuttu, paineet tiedossa, ja kyseessä on vielä yksi Italian lupaavimmista ”nuorista” valmentajista Montellan ja Simone Inzaghin ohella. Yhdistettynä Monchin näkemykseen tämä kaksikko voi tehdä Italiassa kovaakin jälkeä. EDF tunnetaan dynaamisena ja modernina valmentajana, joka osaa ottaa nuorista pelaajista kaiken irti, ja pystyy myös kehittämään heitä paitsi pelaajien itsensä, myös omistavan seuran kannalta positiivisesti. Ero Spallettiin on valtava oikeastaan kaikessa. Toivoa sopii, ettei Monchi sorru Iturben, Gersonin tai Doumbian kaltaisiin megafloppeihin, sillä niihin ei ole oikeastaan enää varaa. Luottoa kyllä on, ainakin vielä, ja siirtoikkunakaan ei ole ollut kovin kauaa vielä auki.
Mitä tulevalta kaudelta voi sitten realistisesti odottaa? Pettymyksiä? Katkeruutta? Itkua? Kaikkia näitä, vuorenvarmasti, sillä muuten kyseessä ei olisi AS Roma. Mutta koska kyseessä on juuri AS Roma, on turvallista odottaa myös magiaa, seksiä, suuria tunteita ja… glooriaa. Sillä siitä tässä on jumalauta kysymys.
Tänä vuonna!
