FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
19.08.2017 klo 15:21:04 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Booking.com - Parhaat tarjoukset
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org
Sivuja: [1]
 
Kirjoittaja Aihe: Futista ja muuta palloilua Australiassa ja Uudessa-Seelannissa  (Luettu 375 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
roberto carlos

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Brasilia, Suomi, Mäntän Valo


: 04.08.2017 klo 18:21:59

Vuoden 2015 lopulla kaverini Vesa kertoi, että hän on saanut paperitehtaalta vuorotteluvapaan. Toinen osa alkoi tämän vuoden tammikuussa. Hänellä oli suunnitelma lähteä Australian suuntaan. Olin joskus suunnitellut samaa ja nyt hän kysyi, olisiko minusta lähtemään kaveriksi mukaan. Hyvin nopeasti tein päätöksen. Takana oli lukuisia reissuja Etelä-Amerikkaan, joten päätin lähteä nyt aivan eri suuntaan.

Täältä löytyy kaikenlaisia kuvia matkan varrelta https://www.facebook.com/marko.perala.5/media_set?set=a.10211696761309940.1073741839.1094734507&type=3

Jutun kuvat tulevat suuremmiksi niitä klikkaamalla.

 Reissuun varattiin aikaa kaksi kuukautta, mikä jakaantui suunnilleen puoliksi Uuden-Seelannin ja Australian välillä. Urakka alkoi tammikuun alussa kevyellä 19 tunnin lentämisellä. Ensimmäinen kohde oli Sydney, mikä osoittautui suhteellisen kalliiksi kaupungiksi, mutta hyvin siistiksi. Reissun aikana emme juuri suomalaisiin törmänneet, mutta täällä tuli vastaan kolme oululaista kaverusta. Menimme syömään porukalla ja he kertoivat tulleensa maahan myös töitä tekemään. Jostain kylmävarastolta oli luvassa hommia ja tuntipalkka oli heti parempi, kuin Suomessa kokeneella raskaankalustonkuljettajalla. Myöhemmin kysyin asiasta siellä vuosia asuneelta ystävältäni ja hän sanoi sen hyvin olevan mahdollista.
 Muutaman päivän jälkeen siirryimme Uuden Seelannin puolelle Aucklandiin. Lentokentällä tullivirkailija toi koiran nuuskimaan minun reppuani ja se reagoi siihen välittömästi. Selitin, että siellä oli banaaneja aiemmin. Homma oli sillä kuitattu, eikä minun tarvinnut edes avata sitä. Molemmat maat ovat tarkkoja siitä, mitä sinne saa viedä. Kaiken huippu oli se, että Australiassa piti omenat syödä pois ennen osavaltion rajaa. Siellä olisi voinut olla pistotarkastus.
 Aucklandissa tapasimme myös ex-mänttäläisen Liisan, joka on asunut siellä jo toistakymmentä vuotta. Kaupungin keskustaa olimme kävelleet ristiin rastiin  ja nyt pääsimme hänen johdollaan tutustumaan Aucklandiin hieman laajemmin. Onneksi en ole tupakkamiehiä. Liisa kertoi tupakka-askin maksavan noin 18 euron verran. Seuraava kohde oli Rotorua, missä pääsin kokemaan uusia elämyksiä urheilun parissa. Näin keskustassa mainoksen ”Bayleys national sevens” rugbyturnauksesta. Hostellissa avasin tablettini ja selvitin reitin stadionille sekä perehdyin lajin sääntöihin. Vaikka opin vain perussäännöt, niin peleistä sai paljon enemmän irti. Muihin pallopeleihin verrattuna olennainen ero on, että palloa ei saa syöttää eteenpäin heittämällä. Vain potkaisemalla se on sallittua.



 Vaikka Vesa on aktiivinen urheilun seuraaja, niin tämä laji ei iskenyt hänelle. Saihan sinne kävellä viisi kilometriä suuntaansa, mutta oli ihan positiivinen kokemus. Turnauksessa oli mukana 16 miesten joukkuetta ja 12 naisten. Pelaajia oli kentällä vähemmän kuin normaalisti rugbyssa, vain seitsemän ja uudet jengit tulivat viheriölle aina 20 minuutin välein. Rugbyn pelaajat ovat huomattavasti kovempia jätkiä, kuin huippujalkapalloilijat. Se on aika kovaotteinen laji ja joskus sattuu aivan varmasti, mutta ei siellä jäädä kieriskelemään nurmelle ja katselemaan tuomaria anovasti.
 Yksi reissun kohokohtia oli noin 20 km vaellus ”Tongarivo Alpine Crossing” Taupossa. Sitä on sanottu maailman kauneimmaksi yhden päivän vaellusreitiksi. Maisemat olivat kyllä upeat, eikä se edes tuntunut pitkältä, kun tahti ei ollut mikään tappava. Pääkaupunki Wellingtonissa vietimme vain yhden yön ennen eteläsaarelle siirtymistä. Se on hieman erikoista, että kaupungin ykkösjoukkue Wellington Phoenix pelaa Australian A-league:ssa. Viime kaudella se oli kymmenen joukkueen sarjassa seitsemäs.  Seuran reservijoukkue pelaa sitten oman maan pääsarjassa. Ehkä he ovat tasokkaampien pelien vuoksi menneet kovempaan sarjaan. Jalkapallo ei ole mikään iso laji Uudessa-Seelannissa. Rugbyn ja kriketin täyttämillä urheilusivuilla oli toki pieniä juttuja futismatseista. Championship:ssa Leeds:n paidassa pelanneen Chris Woods:n maalitilin lisääntymistä seurattiin myös lehtien palstoilla.  Pitkän uran Englannissa tehnyt Wood tehtaili sarjassa 27 maalia, millä irtosi maalikuninkuus.

Siirtyminen eteläsaarelle

 Kun siirtyy pohjoissaarelta eteläsaarelle, niin se on vähän samanlaista kuin menisi Helsingistä Tallinnaan. Lautta rantautui pieneen Pictonin kaupunkiin ja jäimme sinne yöksi. Illalla avasin sähköpostini ja siellä oli huonoja uutisia. Meidän piti mennä junalla maan poikki Christchurc:sta Greymouthiin. Siellä oli ollut rankkasateita ja maanvyörymän vuoksi junavuorot oli peruttu loppukuun ajaksi. Oli kaksi vaihtoehtoa, ottaa rahat takaisin tai käyttää liput myöhemmin. Päätimme kiertää eteläsaaren toista kautta ja hypätä aikanaan junaan Greymouthissa.
 Se oli sesonkiaikaa Uudessa-Seelannissa ja siellä oli paljon varsinkin aasialaisia turisteja. Meillä oli hostelli varattuna Queenstown:ssa, mutta nyt tarvitsimme sieltä kolme yötä lisää muuttuneen suunnitelman vuoksi. Se vaati hieman töitä. Kovan etsimisen jälkeen löysin joka yölle nukkumapaikan, mutta kaikki eri hostelleista. Linja-autoihin piti aina varata liput netistä. Se oli ihan hyvä systeemi, ei tarvinnut jännittää mahtuuko kyytiin.
  Yhdessä Queenstownin hostellissa oli jopa sauna. Ei se nyt herättänyt suuria tuntoja, kun mittari ei noussut yli 40 asteen vaikka kuinka olisi odottanut kiukaan lämpiämistä. Eräässä kahvilassa tapahtui hauska juttu. Koitin lausua mahdollisimman hienosti ”cafe latte”. Tiskillä ollut nuori tyttö kysyi saman tien, ”oletko Suomesta?” Kaksi vuotta siellä asunut Espoon tyttö oli tunnistanut heti aksentista.
 Eteläsaarella vierailimme Milford Soundin vuonolla ja Franz Josefin jäätiköllä, reppureissaajien peruspaikkoja. Tosin jäätikkö oli pahasti pilvien peitossa. Seuraavana päivänä, kun lähdimme eteenpäin, taivas oli ihan kirkas.  Junamatka maanpoikki jäi meillä haaveeksi. Päivää ennen lähtöä tuli s-postia, että siellä on metsäpalo ja rata on poikki. Tilalle oli järjestetty korvaava linja-auto. Ensin tuli kova pettymys, mutta linja-auto seuraili pitkälti kiskoja ja näimme varmaan samat maisemat kuin junasta olisi näkynyt. Uuden-Seelannin turnee sisälsi bussilla matkailua noin 3000 km ja yöpymisiä 16 eri hostellissa. Oli kyllä hieno maa, mutta kovin sateinen.

Kaksi ottelua Melbournessa

  Paluu Australian maan kamaralle tapahtui Melbournessa. Siellä oli paljon nähtävää. Pidin Melbournesta enemmän kuin Sydneysta. Olen nähnyt monenlaisia stadioneita, mutta Melbournen olympiastadion, mikä on muutettu krikettipyhätöksi teki kyllä vaikutuksen. Stadionin seinässä oli taulu, mistä löytyi myös suomalaisten olympiavoittajien Pentti Linnosvuon, Kyösti Lehtosen ja Rauno Mäkisen nimet. Mitään muuta ei varmaan vuoden 1956 ajoista ollut jäljellä. Maksoimme itsemme mukaan stadionkierrokselle. Kaikki paikat olivat viimeisen päälle ja kaikesta henki lajin suuri kunnioitus. Siellä oli myös iso urheilukirjasto. Juuri kun löysin futiskirjat, niin minut häädettiin sieltä pois.  Stadionille mahtuu 100.018 katsojaa. Kesäkuussa Brasilia ja Argentiina pelasivat siellä ystävyysottelun. Esittelykierroksen päätteeksi menimme tutustumaan urheilumuseoon. Nähtävää oli paljon, mutta eniten esillä oli Olympialaiset ja heidän omat suosikkilajinsa. Jalkapallon osuus oli todella pieni. Pienessä lasikaapissa oli pelipaitoja, valokuvia ja pelipallo vuoden 2006 MM-kisojen ottelusta Brasiliaa vastaan.





 Melbournessa pääsimme itse asiaankin eli seuraamaan paikallista jalkapalloa. Aloitimme hieman alemmalta tasolta. Löysin National premier liigan ottelun Oakleigh Cannons-Kingston. Se pelattiin hieman ulkona Melbournen keskustasta. Onneksi lähdimme ajoissa. Junamatkailu tökki jälleen. Siellä oli ollut joku onnettomuus ja jouduimme loppumatkan menemään korvaavalla linja-autolla. Perille päästyämme hieman hämmästyin, sillä stadion ei ollut sellainen mitä odotin. Soccerwayn mukaan Jack Edwards Reserve:n kapasiteetti on 5000 katsojaa. Siinä oli kyllä yksi nolla liikaa. Se oli kuin suomalainen suomalaisen alemman sarjan joukkueen kotikenttä.







Vieressäni istui vanhempi herrasmies, joka kertoi joukkueiden olevan puoliammattilaisia. Se näkyi kyllä pelin tasossa ja muussakin toiminnassa. Vierasjoukkueen huoltoportaan toiminta oli täysin amatööritasolla. Aina kun joku makasi loukkaantuneena nurmella, paikalle riensi tyttö juomapullon kanssa, ilman mitään huoltotarvikkeita. Nyt heinäkuussa kotijoukkue oli pelannut ystävyysottelun A-liigan porukkaa Melbourne Citya vastaan ja koki 0-10 tappion. Kentän reunalla olleessa kahvilarakennuksessa oli kyllä näkyvissä futiskulttuuria, runsaasti valokuvia ja palkintoja. Näimme sentään maaleja, kun ottelu päättyi 2-2. Maalit  ja lopun pieni kuumentuminen ovat nähtävissä täällä https://www.youtube.com/watch?v=A8yqpcbEYfQ
 Lauantaina suuntasimme jälleen kohti aluetta, missä ovat kaikki merkittävät urheilupaikat, kuten krikettistadion, tenniksen Rod Laver areena ja AAMI Park. Matkalla A-liigan otteluun Melbourne City-Brisbane Roar suunnittelimme menevämme parhaille paikoille. Stadionilla tulimme toisiin mietteisiin, noin 50e lipusta oli vähän liikaa ja ostimme liput päätykatsomoon. 30.000 henkeä vetävälle AAMI Parkille saapui 7914 katsojaa, joten ei siellä kovin tiivis tunnelma ollut. Meidän lähettyvillä ollut vierailijoiden faniryhmä oli kyllä täysillä pelissä mukana. Brisbane on aivan toisella puolella valtaisaa mannerta, joten heidän täytyy olla todella innokkaita faneja tai sitten Brisbanesta Melbourneen muuttaneita kannattajia.







 Ennen matsia tutkin molempien jengien kokoonpanot ja olihan siellä pari tuttua nimeä. Kotijoukkueella oli maalissa 40-vuotias tanskalainen Thomas Sörensen (ex-Stoke, Aston Villa). Se oli pettymys, kun Cityn kova kärkikaksikko Tim Cahill-Bruno Fornaroli puuttui. 37-vuotias Cahill (ex-Everton) on Australian futiksen legenda, joka vielä tälläkin kaudella teki 11 maalia. Edellisessä matsissa hän oli katsellut punaista korttia. Uruguaylainen Bruno Fornaroli on kierrellyt useampia seuroja Euroopassa ja Etelä-Amerikassa ilman suurempia mainetekoja, mutta Cityn paidassa hän on kahden kauden aikana paukuttanut 42 maalia 56 ottelussa. Jos sitä ennen syntyi 13 maalia seitsemän vuoden aikana, niin se kertoo jotain A-liigan tasosta.
 Vierailijoiden kiinnostavin pelaaja oli maalitykki Jamie MacLaren. Ensimmäisellä puoliajalla hän sytytti kahdesti oranssipaitaiset fanit hirmuiseen juhlintaan. Tauolla Brisbane Roar johti 0-2. Juuri ennen puoliaikaa joku yksinäinen kotijoukkueen kannattaja meni härnäämään vierasfaneja. Näin kahden poliisin ottaneen hänet haltuun ja jatkoin pelin seuraamista. Seuraavaksi huomasin tämän häirikön juoksevan poliiseja karkuun. Hän oli jotenkin pystynyt riuhtaisemaan itsensä irti. Sitä en tiedä miten hänen lopulta kävi. Toisella jaksolla isännät ottivat otteen pelistä ja tekivät tasoitukseen tarvittavat maalit. Ottelussa tuomittiin kaksi rangaistuspotkua, jotka tulivat todella kevyesti. https://www.youtube.com/watch?v=8N37zjcI49M

Adelaiden kautta Perthiin

 Melbournesta lähdimme porukan mukana 20-hengen linja-autolla kohti Great Ocean Roadia. Sitä sanotaan maailman hienoimmaksi rannikkotieksi ja se oli kyllä maineensa veroinen. Meidän ryhmässä oli porukkaa Englannista, Ruotsista, Sveitsistä, Saksasta, Hollannista ja Kanadasta. Esitteessä luvattiin aamupalat, lounaat ja illalliset. Kyllähän ne kaikki tuli, mutta itse ne oli valmistettava. Meidän kuski oli hyvä jätkä, mutta ei Suomessa tilausajonkuljettaja voi ottaa kuppia siihen tahtiin mitä hän otti illalla. Tulisi aivan varmasti sanomista ja olisi kenties viimeinen keikka.
 Kyllä me Adelaideen päästiin. Siellä bongasin netistä maan koripalloliigan välieräottelun  Adelaide 36ers-Illawara Hawks. Australia on hyvä tässä lajissa ja minä lajista kiinnostunut, joten päätin lähteä junalla liikkeelle. Ottelu oli hieman keskustan ulkopuolella. Sen tiesin, että kävelymatkaa on nelisen kilometriä ja pitää hypätä pois Woodwillen pysäkillä. Meikäläisellä kun ei tota älypuhelinta vielä ole, niin  piti aina vaan kysellä ohjeita. Löysin areenalle melko helposti.
 Paikalla oli 6000 henkeä ja hyvä meno päällä. Paikkani oli aivan vaihtopenkin takana. Kiinnitin heti huomioni 175-senttiseen Jerry Randleen. Kentän pienin, mutta paras pelimies tehtaili 26 pointsia. Minun takanani istunut nainen huusi koko matsin ajan . Sitten kun Randle loukkaantui ja hän kiiruhti paikalle, tajusin hänen olevan tämän pelimiehen morsian. Oma äijä ja kotijoukkue sai kannustusta ja vieraat ”lokaa niskaan”. Ilmeisesti aika paha suustaan, kun katsojat hymyilivät hänen huudoilleen. Ottelussa oli  hieno tunnelma.





Perthissä jalkapalloa, koripalloa ja aussifutista

 Perthissä majoittauduimme hyvän ystäväni Sinikan luokse. Se oli hyvä tukikohta. Isossa talossa oli molemmille jopa oma makuuhuone. Sinikka oli arkipäivät pitkälti töissä, mutta siltä alueelta oli helppo kulkea linja-autolla ja junalla kaupungin keskustaan. Perthissä Vesakin innostui lähtemään koripallo-otteluun. Toisessa välierässä kohtasivat Perth ja Cairns. Uudella Perth-areenalla pelatussa kamppailussa oli panostettu kovasti kaikkeen oheisohjelmaan. Se oli hieman outoa, että matsin aikana soi musiikki välillä. Oli kyllä hienon näköistä, kun katsojista 90% oli pukeutunut kotijoukkueen punaiseen väriin.

 Toisessa näkemässämme A-liigan ottelussa kohtasivat Perth Glory ja vanha tuttu Brisbane Roar. Jamie MacLaren jatkoi maalitehtailuaan iskemällä puolen tunnin pelin jälkeen avausmaalin. Toppari jäi keskityspallossa auttamatta tappiolle. Kaikkiaan hän viimeisteli 19 maalia ja oli pörssin kakkonen. Tämä näyttö toi paikan II Bundesliigaan Darmstadt:n paitaan. Täytyykin kauden aikana hieman silmäillä miehen suorituksia siellä. Kotijoukkueen tasoitusmaalia ei olisi pitänyt koskaan tulla. Maalia edeltävässä tilanteessa syöttö lähti kentän ulkopuolelta. Tämä näytettiin seuraavana päivänä televisiossa ja tilanne oli aivan selvä. Lopulta tämäkin ottelu päättyi 2-2, kuten kaksi aiempaa. Minulle tämä oli hyvä tulos. Vetolapussa oli jo kaksi peliä oikein ja tämä oli pelattu ristiksi. Uskoin vanhaan sanontaan ”ei kahta ilman kolmatta”. Matsissa oli paikalla 10.762 katsojaa ja elämää oli enemmän kuin Melbournen ottelussa. https://www.youtube.com/watch?v=cEHgI09ltsU







 Viimeinen urheiluelämys oli naisten australialaisen jalkapallon kamppailu. Sinne eksyimme läheisessä Fremantlen kaupungissa, mikä on reppumatkaajien suosikkipaikkoja. Olihan siellä mielenkiintoiset vankila- ja haaksirikkomuseot. Tämän lajin sääntöihin en ollut ennalta perehtynyt joten kaikki hienoudet eivät oikein auenneet. Pelin erikoisuus oli sivurajaheitto, minkä erotuomari heitti. Hän oli sivurajalla selkä kentälle päin ja sinkosi pallon peliin päänsä ylitse. Mimmit pelasivat melko kovaa peliä ja kotiyleisö oli hyvin hengessä mukana.



 Yhteenvetona voi todeta, että molemmat maat ovat hienoja paikkoja ja varsinkin valtaisasta Australiasta me näimme vain todella pienen osan. Retkeen mahtui urheiluelämysten ohella paljon hienoja luontokohteita sekä muuta nähtävää ja koettavaa. Minulle kuitenkin Etelä-Amerikka on edelleen se ykköskohde. Sitä on vaikea selittää, mutta jokin siinä vain kiehtoo erittäin paljon.
« Viimeksi muokattu: 04.08.2017 klo 23:29:01 kirjoittanut roberto carlos »
 
Sivuja: [1]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines