Sunnuntai
Edellisiltana tapahtunut Suomen harvinainen voitto johti rankkaan juhlintaan ja alkoholin väärinkäyttöön Tampereen yössä. Aamulla kymmenen aikaan herätessä olo oli kuitenkin olosuhteisiin nähden poikkeuksellisen pirteä. Heräsin toista kertaa uuden kämppäni makuuhuoneen lattialla sijaitsevalta patjaltani ja kävelin keittiöön/olohuoneeseen. Tulevalla viikolla minulla alkaisi opinnot Tampereen yliopistossa, mutta minulla oli muita suunnitelmia. Minä olin lähdössä Albaniaan, opiskelut voi varmaan aloittaa viikkoa myöhemminkin. Huomaan tamme auton makoilemassa levitettävällä sohvalla söpösti apinalakanoissa, käytetty nuuskapussi tyynyllä. Käskin Artoa skarppaamaan, että nyt se saatanan nuuska vittuun siitä, kyseessä on kuitenkin kämppiksen huonekalut. Hetken päästä hänkin nousee ylös vie nuuskan roskiin, menee jääkaapille ja ottaa aamupalaksi jääkaappikylmän Sandelsin. Itse en aamusta vielä kyennyt aachin lailla suorittamaan, mutta vesi kyllä maistui. Jonkun ajan päästä myös Acquiesce kömpii olohuoneeseen puimaan edellisillan tapahtumia. Myös Antti^n oli tarkoitus majoittua täällä, mutta miestä ei näy missään. Missä lie oli, mutta tapasimme hänet myöhemmin rautatieasemalla... Aachi meni viihdyttämään kämppistäni ja hänen tyttöystäväänsä kertoen härkäviikoista, parisuhteestaan ja oikeastaan vähän kaikesta. Onneksi kämppiskin on todella mukava janari ja kaiken lisäksi foorumisti, eikä pahastunut ehkä vähän liikaa ääntä ja pahennusta aiheuttaneista foorumisteista, vaan päinvastoin naurettiin yhdessä kaikki aachin höpinöille. Pian saimme myös yhteyden Anttiin, joka ilmoitti tulevansa omin nokkinensa parin tunnin päästä Tampereen rautatieasemalle. Me lähdimme Acquiescen sekä Arton kanssa myös kävelemään kohti asemaa, kunhan olimme hetken huilanneet kämpillä. Matka meni hyvin, mitä nyt Arto bongasi jonkun kuppilan terassilta Tappara-paitaisen miehen ja alkoi huutaa kovaan ääneen Kendo vittuun Suomesta-laulua. Asemalla Antti odottelikin ja hetken päästä hyppäsimme Helsingin junaan. Artolla meinasi junaan ehtiminen tehdä vähän tiukkaa, koska olihan sitä Ville Vallatonta saatava baarista, että päivä lähtisi käyntiin. Tikkurilan kohdalla hyvästelimme HJK-ultran, koska tämä ei voinut valitettavasti lähteä Kosovo-awayhin. Lentokentällä oltiin hyvissä ajoin ja Budapestin koneen lähdön odottelu meni Oak Barrelissa Niilo22:n videoita katsellessa ja paskoille jutuille naureskellessa.
Koneessa vieressämme istui todellinen ammatinmies, ja saimme kuulla hänen tarinoitaan omista ryyppyreissuistaan. Ne olivat johtaneet milloin alkoholimyrkytykseen, milloin Itä-Euroopan mafialta pakenemiseen tai jopa extempore-reissuihin umpikännissä sota-alueelle. Norwegian laskeutui Budapestin lentokentälle lopulta kuten pitikin, huolimatta kyseisen miehen lukuisista vitsailuista koneen putoamiseen liittyen. Kentältä menimme bussiin josta vaihdoimme metroon. Hostellimme tuolla sijaitsi ihan Kalvin Ter-metroaseman läheisyydessä. Heitimme kamat huoneemme lokeroihin ja katosimme nopeasti Budapestin yöhön jättäen huoneen neljännessä sängyssä makoilleen unkarilaisen spurguerakon nauttimaan omasta rauhastaan. Ensimmäinen pysäkki oli Szimpla, mutta ei siellä jaksanut parin-kolmen-neljän bissen jälkeen enempää aikaa viettää johtuen liian suuresta turistien määrästä ja liian kauan kestäneestä oluen odottelusta. Päätimme mennä vieressä sijainneeseen vähän halvempaan paikkaan. Siellä saikin kumota halvempia tuoppeja vähän rauhallisemmassa ympäristössä. Antti sanoi nähneensä lentokoneen ammatinmiehen ilmeisesti kusilaarilla, me muut emme häntä havainneet. Alunperin oli ajatus vetää allnighter ja jatkaa siitä seuraavan aamupäivän Pristinan koneeseen, mutta koimme lopulta viisaammaksi lähteä pariksi tunniksi nukkumaan, toki hostellin baaritiskin kautta. Oluita juodessamme joku mielensäpahoittaja tuli valittamaan, että meluaisimme liikaa. Idiootti, maksaisit enemmän ja menisit hotelliin nukkumaan jos haluisit nukkua ilman äänihaittoja.
Ensimmäinen lento, ensimmäinen Gin Tonic
Szimpla Kert, varmasti monelle tuttu paikka.
Maanantai
Antin herätyskello soi joskus viiden aikaan. Kaikki muut huoneesta heräsivät, paitsi Antti. Tätä jatkui vielä ainakin seuraavat 15 minuuttia. En tiedä, että miksi ihmeessä se kello oli pitänyt tuohon aikaan laittaa soimaan, kun meillä muilla herätykset oli asetettu kahdeksaksi. Viimein Anttikin heräsi ja sammutti herätyksen. Olin yöllä ottanut sängyn unkarilaisen spurgun yltä ja nyt tämä potki ja löi minun patjaani ja puhisi jotain. Yhdeksän jälkeen jätimme tuon taas rauhaan ja tällä kertaa lopullisesti. Taas metro+bussi-kombolla kohti lentokenttää kiskalta haettujen patonkien kanssa. Wizzairin kone Pristinaan oli puolityhjä, joten pystyimme valita sieltä mieleisemme paikat koneen nousun päätyttyä. Virittäydyttiin tunnelmaan tilaamalla oluet jotka saimmekin, vaikka lentoemot säätivät minuuttikaupalla jotain rahojen kanssa. Puolentoista tunnin lennon jälkeen olimme Pristinassa, meille kaikille ensimmäinen kerta Kosovossa. Heti koneesta noustua tunsimme mukavan lämpöaallon, sillä ulkona asteita oli liki 30 ja aurinko paistoi. Passintarkastusten jälkeen lähdin selvittämään, että saako tuolta kentältä olutta, mutta sellaista ei löytynyt. Bussien kulkemisesta keskustaan ei ollut minkäänlaisia merkkejä, joten otimme taksin. Pristinan liikennekulttuuri oli varsin mielenkiintoinen kokemus, tuolla ei liikennesääntöjä kyllä noudateta ihan kuten täällä Suomessa, vaan vedetään Kosovon meiningillä niistä välittämättä. Kaupungissa kiertelimme tunnin verran tsekaten remontissa olleen stadionin, syöden burgerit sekä tehden visiitin seksikkäältä kalskahtavaan Han hosteliin. Ei meillä sinne mitään asiaa tosin ollut, hassun nimen perusteella piti vain käydä katsastamassa paikka. Näytti ainakin ulkopuolelta siltä, että en ihmettelisi mikäli Valavuorella olisi jotain (epä)virallista roolia tässäkin. Sitten nopeasti Istanbul hostelin eteen, jossa "minubussi"kyyti meitä jo odottelikin. Paikalla oli neljä muutakin suomalaista, jotka olivat myös suuntaamassa Albanian puolelle Shkoderiin. Kuten odotettua, ei siellä mikään minibussi ollut vaan ihan tavallinen pakettiauto jossa vietimme seuraavat viisi tuntia vähän välillä vessa- ja kaljataukoja pidellen. Reitti oli täynnä hienoja maisemia, eikä matka tuntunut ollenkaan puuduttavalta.
Pristinan stadionilla ei vielä ihan hetkeen pääse Kosovon maajoukkue pelaamaan
Doers do!
Albanian rajalla. Rajanylitys meni ihan sujuvasti ilman ongelmia ja suurempia odotteluja
Raja ylitetty ja heti Albanian puolelta haimme parit matkakaljat.
Reitin maisemia.
Shkoderin päässä ne kuuluisat kaivot näyttivät heti olemassaolonsa. Antti kompastui kaivonkanteen eikä kirosanoja säästelty. Kaupungista olimme varanneet kahdeksi yöksi Bulldog-nimisen hostellin, jota joku oli foorumillakin suositellut. Olihan tuo ihan hyvä ja taisi kustantaa kahdeksan euroa yöltä sisältäen aamupalat. Niitä ei tosin sattuneista syistä päästy tällä reissulla testailemaan. Samassa hostellissa majoittui myös samalla kyydillä Pristinasta tullut Jones. Menimme hänen kanssaan heti hostellin baaritiskille, jossa saimme iloksemme tietää ensimmäisten kaljojen olevan ilmaisia. Kyllä kelpaa! Sen jälkeen etsimään ruokapaikkaa, koska nälkä alkoi olla kova. Aluksi menimme johonkin hienolta näyttäneeseen hotellin raflaan, koska facebookin perusteella siellä näytti olevan tuttuja. Miedät ohjattiin pöytään ja aloimme miettimään mitä tilaisimme. Noin vartin jälkeen suksimme vittuun koska palvelu oli paskaa eikä ketään kiinnostanut ottaa tilauksia vastaan. No, vähän matkan päästä löytyi joku pizzapaikka, mistä sai viidellä eurolla lätyn ja bissen. Sai luvan kelvata, vaikka minä olisin mielelläni maistellut myös jotain albanialaista perinnesapuskaa. Ruuan jälkeen menimme viereiseen baariin, koska Jones kertoi että sieltä saa helvetin halpaa rakia ja bisseä. Näin olikin, koska kolme pientä ja kaksi isoa olutta, sekä kaksi rakia maksoi yhteensä tasan 5e. SMJK:n kokoontumispaikassa Tap Roomissa olut oli kalliimpaa, mutta siltikin Suomen hintatasoon nähden noin 1,5e hintaisia tuoppeja joi ihan mielellään. Sinne suuntasimmekin seuraavaksi ja paikalla olikin jo hyvä määrä suomalaisia, suurin osa tuttuja aiemmilta reissuilta. Jäimmekin tuonne siihen asti kunnes pistivät paikan kiinni ja menimme etsimään jatkopaikkaa. En nyt ihan tarkkaan muista, että löytyikö sellaista, mutta aika pian tuosta menimme jo nukkumaan. Kellonajasta ei mitään käsitystä.
Meidän mobi matkalla vasemmalla näkyvään Tap Roomiin
Tiistai - Matsipäivä
Heräsimme jo kymmeneltä ja lähdin katsomaan mikä meno on hostellin aulabaarissa. Huomasin krapulaisen oloisen Jonesin pihalla silittelemässä kahta kissanpentua ja se oli jotenkin niin koominen näky, että repesin nauramaan. Aamupalaa ei enää tarjoiltu, joten menimme kantapaikkaamme Tap Roomiin syömään. Tarjoilija toi tiskiin järjettömän kokoisen lautasen lihaa, parit ranskalaiset, tzatzikimaisen kastikkeen ja paahdettuja leivänpaloja. Palan painikkeeksi parit tuopit olutta heti aamutuimaan. Annos oli sen verran iso, että syömiseen meni pari tuntia. Suunnitelmana oli mennä katsomaan yhtä Shkoderin nähtävyyttä, Rozafan linnaa. Vitun laiska Antti ei kuitenkaan halunnut tuonne paria vaivaista kilsaa kävellä, emmekä myöskään uskaltaneet vuokrata pyöriä ja lähteä kaoottisen liikenteen sekaan henkiämme uhmaten, joten pyyhimme tuon pois suunnitelmistamme. Sen sijaan meitä alkoi raskaan aterian jälkeen väsyttää, joten päätettiin mennä huoneeseemme tekemään välikuolemaa. Viinakaupan kautta tottakai, mukaan lähti myös tupakkaa ja vaikka en ole koskaan polttanut, niin oli pakko ostaa aski koska se oli niin halpaa. Vähän kuin rahaa laittaisi pankkiin. Välikuolema hostellissa venähti, itse jäin vielä hetkeksi nukkumaan kun Antti ja Acquiesce lähtivät takaisin Tap Roomiin. Heräsin vähän ajan päästä vitulliseen käytävältä kuuluvaan älämölöön ja lähdin ottamaan selvää että mitä ihmettä siellä tapahtuu. Selvisi, että jossain ullakolla riehuu tulipalo ja ihmiset kantoivat vettä ämpäreissä sen sammuttamiseksi. Perus Albania-meininkiä. Tilanne näytti kuitenkin olevan jotenkuten hallinnassa, joten palasin huoneeseen, otin parit naukut persikkaviinastani ja otin suunnakseni myös Tap Roomin. Jossain vaiheessa kadulla olleeseen valkokankaaseen laitettiin Youtubesta Tommi Läntistä soimaan. Myös Litmasen maaleja näytettiin kankaalta suomalaisten pyynnöstä. Seuraavat tunnit menivät oluen, viinin ja rakin merkeissä ja kun matsin alkuun oli noin puolisen tuntia, lähdin huoneen kautta kohti Loro Boricia. Shortsit vaihtuivat farkkuihin ja mukaan piti ottaa myös Antin takki, koska tämä ei erinäisistä syistä johtuen ehtinyt tuonne mukaan.
Shkoder päivällä, oli mukava kaupunki jossa ihmisen oli hyvä olla.
Kasvissyöjän unelma
Pelipäivä
http://aijaa.com/H3bCpqVia Dolorosaa videon muodossa Shkoderin kävelykadulla
Painelin yksin katsomoon ja kansallislaulujen jälkeen huomasin kaverini muutamaa riviä alempana ja menin heidän luokseen. Ennen peliä mietimme, että mahdetaanko stadionilla myydä olutta, mutta karu totuus selvisi paikanpäällä. Ei myyty, eikä myöskään mitään muuta, koska minkäänlaisia kojuja ei ainakaan SMJK:n katsomonosassa ollut. Ensimmäinen puoliaika oli pelillisesti aika hirvittävää katsottavaa. Noin tunnin pelin jälkeen jotkut viranomaiset tulivat katsomoon tuomaan janoisille suomalaisille vettä ja fantaa, joka tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Toinen puoliaika ei sekään mitään silmiähivelevää tarjonnut, mutta aivan sama, koska Pukin maalin ansiosta toteutunut vierasvoitto nosti tunnelman kattoon. Pelaajat tulivat Hradeckyn johdolla laulattamaan kannattajia. Harvinaista herkkua ja minulle tämä oli ensimmäinen paikanpäällä todistamani vierasvoitto. Tuosta oli loistavat fiilikset siirtyä jatkamaan iltaa Tap Roomissa. Lähdimme pienellä porukalla odottelemaan Huuhkajien hotellin edustalle, josko pelaajat saapuisivat paikalle. Respasta selvisi kuitenkin, että olivat kirjautuneet jo ulos, joten odotimme turhaan ja lähdimme takaisin Tap Roomiin. Olut, olut, raki, viini, viini, raki, olut... Jotenkin noin taisi loppuilta mennä. Tuli homosteltua niin Arhiksen kuin Boottiksenkin kanssa ja ilta jatkui taas niin pitkälle kuin paikat olivat auki. En tarkalleen muista, että miten ja milloin siirryimme nukkumaan, mutta muistan Jonesin sanoneen että täälläpäin on aivan sama että missä vaiheessa päivää kirjautuu huoneestaan ulos, koska ketään ei kiinnosta...
Paljon oli tyhjiä paikkoja stadionilla, osasyynä varmasti Albanian samanaikainen peli.
Toivottavasti tätä pääsee jatkossa todistamaan vähän useammin. Kiitos Huuhkajat, kiitos SMJK!
Keskiviikko
Tämän päivän sitä pyyhkisi niin mielellään pois mielestään. Nyt oli nimittäin krapula. Erittäin paha sellainen. Kello oli sen verran, että pitäisi kirjautua ulos. Ei jaksa, koska eihän ketään kiinnosta. Sen sijaan menin oksentamaan. Ja uudestaan. Taas. Ja näin. Antti ja Acquiesce lähtivät kolmen aikoihin syömään, minä en millään pystynyt liittymään joukkoon. Ei pysynyt ruoka ylhäällä, eikä mikään juomakaan. Jo ajatus oluesta saati rakista sai samantien aikaan uuden visiitin vessanpöntölle. Joskus puoli viideltä kun itse olin voimassa pahoin vessassa tuli samalla joku henkilökunnasta häätämään huoneessaamme edelleen oleskelevat kaverini vittuun. Ihan syystä, olihan checkout umpeutunut jo siinä reilu kuusi tuntia sitten. Ei auttanut muuta kuin yrittää koota itsensä ja lähteä etsimään jotain, joka lähtisi kuskaamaan kolmen hengen porukkamme Podgoricaan. Parin tunnin taksimatka Balkanin seksihelteissä elämäni kovimmassa krapulassa, jokainen voi varmaan ajatella että oliko mukavaa. Pystyin kuin ihmeen kaupalla sinnittelemään koko matkan oksentamatta, mutta samantien päästyämme Podgoricaan oli pakko tehdä vielä yksi laatoitusreissu jonkun kaupan takapihalla olleeseen pusikkoon. Aluksi suunniteltiin ottavamme vielä koko tuo päivä normaalisti olutta, mutta jostain syystä kenellekään ei alkoholi enää maistunut. Pikkuhiljaa omakin olo alkoi helpottamaan ja pystyimme lähtemään apartmentistämme kaupungille. En ollut koko päivänä syönyt mitään, joten lähdimme etsimään ruokaa. Söin erittäin poikkeuksellisesti salaatin, koska mikään muu ei olisi mennyt alas. Se oli hyvä ratkaisu, tuon jälkeen käytiin vielä katsastamassa paikallinen jalkapallostadion ja siitä iltapalatarvikkeiden oston jälkeen lepäilemään.
Podgoricasta en kuvia oikein jaksanut ottaa, tässä yksi. Taustalla stadion ja suihkulähde
Torstai
Aamulla olo oli onneksi hyvä. Hyvästelimme Montenegron ja lähdimme Ryanairin siivillä Tukholmaa kohti. Huomattiin vähän ennen reissua sellainen pikkujuttu, että saapuminen Tukholmaan ja lähtö Helsinkiin tapahtuu eri kentiltä, joilla etäisyyttä on toistasataa kilometriä toisistaan. Onneksi kuitenkin vaihtoaikaa oli riittävästi ja Flygbussen kulki mallikkaasti, joten ehdimme Tukholman keskustassa vielä syömään salamannopeat kebabit sekä tekemään pikavisiitin kungstobakiin nuuskakaupoille. Arlandassa olimme ajallaan ja lento Helsinkiin sujui ilman ongelmia. Kentältä Antin isäukko tuli hakemaan Kouvolan poikia kotiin, itse suuntasin Helsingin kautta Tampereen bussiin. Kotona olin noin 3:40, ja seuraavana päivänä paluu arkeen koulun merkeissä makoisien kolmen tunnin yöunien jälkeen.
Kiitos taas jälleen kaikille loistavasta matkasta ja annan tähän loppuun vielä sellaisen neuvon että älkää vittu ikinä missään tilanteessa koskeko siihen rakiin!
