FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
16.12.2017 klo 04:19:31 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Facebook & Twitter
 
Vuoden foorumisti 2017, Joulupata 2017, Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org
Sivuja: [1]
 
Kirjoittaja Aihe: Kohti kautta 2018, mikään ei ole muuttunut...  (Luettu 4873 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Snoopy

Poissa Poissa


: 29.09.2017 klo 22:31:57

Uusi kausi on alkamassa ja moni valmentaja saa uuden joukkueen, mutta miksi tämä ei olisi hyvä keskustelun aihe myös vanhan joukkueen kanssa matkaaville valmentajille. Olen monena vuotena tuonut muutamia asioita esille mm. täällä ja omassa seurassani koettanut saada vietyä huolenaiheita eteenpäin, mutta usein myötäilyjen jälkeenkin kaikki on jatkunut niinkuin aikaisemmin. Olen ollut huolissani maalivahdeista ja myös kenttäpelaajista, mutta ehkä haluan tuoda ajatuksia kokonaisvaltaisemmin, varsinkin meistä valmentajista.

Ennenkuin kirjoitan isommasta kuvasta enemmän, niin haluan sanoa valmentajille muutaman lauseen; Me emme ole valmiita, emme nyt emmekä koskaan, joten annetaan itsellemme mahdollisuus korjata virheet kuntoon ajan kanssa. Uusille valmentajille haluan sanoa, että te ette tiedä vielä mitään ja parasta olisi sen kaiken innon keskellä ensin miettiä ja sitten huhkia. Ole kärsivällinen, koska et ole valmis, etkä vielä kokenut, etkä voi opettaa kaikkea heti. Lapset, varsinkaan nuoret lapset, eivät opi asioita niinkuin sinä, he tarvitsevat toistoja toistojen perään, eikä huutosi auta tuossa prosessissa. Kokemus vaatii aikaa, eikä se tule vuodessa, ei kahdessa eikä oikeastaan edes viidessä. Jos haluat olla tässä mukana, niin siihen tulee varata vuosia, asennoidu siihen jo nyt, koska sen hyväksyminen vie sinulta aikaa, paljon enemmän kuin mitä ymmärrät. Älä lopeta mikäli lapsesi lopettaa, tee tästä harrastus ja vaadi siitä korvaus.

Lopuksi kokeneille valmentajille haluan sanoa, että jaa kokemuksesi. Älä nyrpistele, älä vaadi vain parasta ryhmää, vaan ole mukana joukkueissa joissa pelaajat saavat suurimman opin ja uudet valmentajat osaisivat kiertää ne karikot mitä kokemus on sinulle näyttänyt. Kaikkein nuorimmissa tulisi olla kokeneimmat valmentajat opettamassa, mutta nyt siellä on kaikkein uusimmat. Tiedät, että silloin kaikki ei täsmää.

Otan tässä nyt jälleen pari asiaa esille, mitkä ovat tänäkin vuonna huolestuttanut. Nämä ovat pitkälti kilpapuolelta, mutta näkyvät varmasti kaikilla tasoilla.

Peluuttaminen.
Miksi pelaaja valitaan joukkueeseen mikäli hän ei saa vastuuta. Viimepäivinä on jälleen nähty Suomen parhaimpien joukkueiden keskuudessa peluuttamista, mikä ei millään tavalla vastaa junnufutiksen perusperiaatteita. On melkein järjen köyhyyttä, että pelaajat kutsutaan istumaan penkille, aivan kuin he oppisivat jotain penkillä notkumisesta. Ei ole kyse siitä miten hyvä olet tai et ole, koska tämä on pelaajien, lasten, harrastus josta voi joskus tulla heille ammatti. Älä missään tapauksessa pilaa lapsen motivaatiota peluuttamalla häntä jämäminuuteilla tai jätät jopa kokonaan ilman minuutteja. Anna vastuuta, anna mahdollisuus ja varsinkin osoita hänelle, että luotat.

Taas jälleen on nähty usein, kuinka kilpajoukkueen valmentaja käyttäytyy kuin mikäkin ammattilaisvalmentaja. Tekisi mieli mennä ja käskeä painumaan helvettiin ja miettimään miksi me olemme täällä kentänlaidalla. Joukkueissa on pelaajia, jotka pelaavat muutaman pelin verran minuutteja vuoden aikana, kun taas osa pelaajista paahtaa alusta loppuun. Valmentajana se risoo minua enemmän kuin mitään muuta, koska tämä koskee vain osaa valmentajista, mutta mikä leimaa meidät kaikki.

Mikäli pelaaja ei mahdu joukkueeseesi, on valmentajalla vastuu löytää pelaajalle joukkue/ryhmä missä voi pelata. Tällä ei ole mitään merkitystä millä tasolla pelaat, sinun tulee löytää joukkue/ryhmä missä pelaaja saa pelata. Pelaajat jaksavat treenata pelaamisen takia, mikäli et anna peliaikaa ei kukaan jaksa enää myöskään treenata, ruoki motivaatiota ja pelaaja kehittyy. Pelkällä kepillä saadaan kusipäitä, ehkä juuri sinunlaisia valmentajia.

Toinen ääripää on peluuttaminen liian helpolla tasolla. Miksi peluutat kilpapelaajaa alemmassa ryhmässä mihin pelaaja on liian hyvä. Kolmen pelaajan siirto oikeus alemmalle tasolle on tarkoitettu pelaajille, jotka eivät saa ylemmässä ryhmässä tarpeeksi vastuuta tai pelaaja on ollut pitkään poissa esimerkiksi loukkaantumisen takia. Mutta mikäli halutaan saada jokin joukkue väkipakolle pidettyä halutulla sarjatasolla tai jopa nostettua sarjatasoa ylemmäksi, on pakko kysyä että miksi?? Valmentajan egon takia? Eikö omatunto kestä peluuttaa joukkuetta sille oikealla tasolla. Täälläkin on ihmetelty, että missä tällaista toimintaa on, mutta voin kertoa että on. Mikäli esimerkiksi kolme kilparyhmän avauksen pelaajaa tulee alemmalle tasolle pelaamaan ryhmään joka ei muuten olisi tällä tasolla, on toiminta väärää. Mikäli kilparyhmästä tulee pelaajia jotka eivät saa omassa joukkueessaan vastuuta ja hakevat itselleen vastuuta alemmalta tasolta ja näin myös nostavat alemmalla tasolla pelaavan joukkueen tasoa, on toiminta oikeanlaista. Pieni, mutta hyvin suuri ero, josta vastuu on valmentajilla. Miksi ja mitä tavoittelet, kysy sitä itseltäsi.
Samalla haluan sanoa kaikille isille sekä äideille, mikäli näet edustuksen pelaajan vastustajan avauksessa, mieti ennen kuin huudat, koska tuo kyseinen pelaaja voi olla siellä aivan oikeasta syystä, mutta sinun huutamasi kommentti voi aiheuttaa pelaajalle olotilan, jota hän ei tullut toisesta joukkueesta hakemaan.

Rasitus
Omassa seurassani rasituksesta johtuvia vammoja on enemmän kuin koskaan. Pelaajat ovat ikäluokasta riippumatta väsyneempiä ja väsyneempiä. Levon merkitys on unohdettu, mutta varsinkin oman ajan merkitys on häilynyt. Ei ohjattua treenaamista tule olla neljästi viikossa läpi kauden. Ei kukaan kestävyysurheilijakaan voi pitää huippukuntoa koko vuotta, mutta miksi me koetamme tehdä jalkapalloilijoista kestävyysurheilijoita, koko vuodeksi? Kun mietimme kausisuunnitelmaa tulisi miettiä milloin joukkueemme on parhaassa kunnossa. Tuota ajankohtaa ennen toiminnan tulee olla sellaista, että se voi toteutua. Mikäli meillä on tapahtumia keskimäärin viidesti viikossa yhdentoista kuukauden ajan, voimme olla aivan varmoja, että pelaajamme tulevat olemaan väsyneitä sekä loukkaantuneita suuren osan kaudesta. Olen tänäkin vuonna nähnyt kuinka pitkään loukkaantuneet pelaajat tarvitsevat jopa tuplasti harjoitteluaikaa päästääkseen omalle tasolleen takaisin. On huimaa kuinka moni pelaaja harjoittelee sekä pelaa kipeänä, koska ei voi olla poissa harjoituksista ja peleistä paineiden takia, paineiden jota me asetamme pelaajille. Kun kuukauden sairasloma kasvaa kolmannekseen vuodesta, että pelaaja pääsee takaisin normaaliin rytmiin voimme kysyä, että kuinka usein haluamme tehdä nämä samat virheet? Kyse ei ole jalalle ajelusta ja sitä kautta loukkaantumisista, vaan rasitusmurtumista, nilkan vioista, polven kivuista, hajonneista nivusista, etu- ja takareiden revähdyksista, kantapäävaivoista jne. jne. Ongelma on tietenkin myös nykyiset keinonurmialustat sekä nykyaikaiset kengät, mutta suurin osa vammoista johtuu ylirasituksesta. Myös henkinen puoli alkaa olemaan kovilla, kun harjoittelu- ja pelimäärät nousevat niin suuriksi. En kuitenkaan ole harjoittelua vastaan, päinvastoin. Kannustan treenaamaan, mutta en kannusta olemaan ohjatussa harjoittelussa neljästi viikossa + pelit päälle kuin vain tietyn osan vuodesta. Meidän valmentajien tulisi nähdä toiminta nousujohteisena jossa tiettyjä jaksoja kaudesta voidaan ottaa hyvin rennosti ja antaa pelaajien ottaa happea kunnolla sekä keskittyä esimerkiksi kouluun. Keho tarvitsee muutakin kuin piiskaamista, mieli tarvitsee kokonaisvaltaista ravintoa vielä enemmän.

Yhteistyö
Tämä menee niin seuralle kuin yksittäisille valmentajille. Näen liian usein ryhmiä, jotka pelaavat väärällä tasolla. Ei niinkään, että kaikki olisivat väärällä tasolla, mutta koska hyvin monelle joukkueella on varsinkin isolle kentälle siirryttäessä vaikeuksia löytää tarpeeksi oikean tason pelaajia, tulisi seurojen/joukkueiden tehdä huomattavasti enemmän yhteistyötä toisten seurojen/joukkueiden kesken. Aina ei tarvitse tehdä yhteistyötä koko seuran nimissä, usein yksittäisen ikäluokan ja joukkueen tekemä yj toiminta on paljon tuottavampaa, kuin kankea seurayhteistyö. Usein suurimpia eripuran aiheuttajia ovat vanhemmat, jotka kokevat tämän uhkana omalle Pertille tai Liisalle, mutta hyvin hoidettuna ongelmat jäävät pieniksi. Toinen ongelma tulee seurojen valmentajilta, jotka eivät tunnu löytävän yhteistä säveltä. Vetoan kuitenkin kaikkiin osapuoliin, että siirrä omat tunteesi syrjään, siirrä oma egosi syrjään ja anna pelaajien pelata mahdollisimman hyvässä sekä tasaisessa ryhmässä. Pelaajat kehittymisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että pelaaja saa omantasoisia pelejä oman tasoisten pelaajien kanssa. Mitä parempi keskimääräinen taso joukkueessa on sitä paremman tuen pelaaja saa ja sitä paremmin hän pääsee toteuttamaan omaa peliään. Jos pelaaja on yksi viidestä tai vaikka kuudesta, jotka toimivat moottorina ja joukkueen kasassa pitäjänä, on suurin osa pelistä kuin päätä hakkaisi seinään. Itse joutuu jatkuvasti paikkaamaan toista eikä toinen pääse samalle tasolle peliälyllisesti tai teknisesti, joten tällaisen pelaajan kanssa pelaaminen on vaikeaa eikä kehittyminen pääse oikealle tasolle.

Samalla haluan sanoa kaikille vanhemmille, että jos sinun Pertti tai Liisa ei pelaa korkeimmalla mahdollisella tasolla ei se ole mitenkään turmioksi, päinvastoin se auttaa Perttiä tai Liisaa. Pelaaja ei kehity mikäli ei pääse peliin mukaan, missä jatkuvasti on kaveri jaloilla eikä pelaaja saa omaa peliään edes aloitettua, missä jatkuvasti pelaaja on pelon vallassa, koska ei luota omiin taitoihinsa eikä onnistumisia tule. Tänäkin vuonna olen saanut selittää niin monelle isälle ja äidille, että lapsesi taso ei ole siellä tai täällä, että olisi parempi mennä sinne tai olla mukana täällä, niin monesti tänäkin vuonna olen saanut tiuskimisia, jopa uhkailua, koska pelaaja ei ole päässyt joukkueeseen tai ikäluokan ykkösryhmään. Vanhempien on vaikeaa ymmärtää, että heidän tai jopa lapsen ego ei ole se tärkein asia vaan se, että lapsi pelaa oikealla, omalla tasollaan. Vain se on paras tapa kehittyä.

Mitä enemmän saamme tasaisia, kokonaisvaltaisia joukkueita sarjoihin, sen paremmin kaikki pärjää. On tärkeää, että haluamme pelata tasaisia otteluita, tiukkoja vääntöjä jopa karvaita tappioita sekä niukkoja voittoja, koska ne pelit kehittävät. Ei kukaan meistä muista kuka voitti viime viikolla tai mitä turnaus pokaaleja olemme kahmineen, ne ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, tärkeintä on saada vastustajista mahdollisimman tasaisia ja kovia, jotta mekin voimme kehittyä.

Isä ja äidit
Mitä vit… ?
Siis oikeasti, miksi te olette siellä kentänlaidalla jos se törky tulee suustanne? Ei lapsenne ole siellä teidän takia, te olette siellä heidän takia. Käyttäytykää!!

Kukaan ei halua satuttaa tahallaan toista, missään joukkueessa ei opeteta eikä kannusteta vastustajan pelaajan satuttamisessa. Te olette pelaajille esimerkkinä. Mikäli te huudatte kentälle ja syytätte vastustajaa, myös pelaajat aloittavat huutamisen ja syyttämisen. Ei esimerkiksi 12 vuotias ymmärrä kuka on väärässä ja kuka oikeassa, kun oma isä paasaa kentänlaidalla tuomarille ja vastustajille, ei lapsi osaa erottaa enää mikä kuuluu peliin ja mikä ei. On näkynyt aivan käsittämätöntä toimintaa, olen niin monesti vanhempia hävennyt ja muutaman kerran jopa pelännyt, että täytyy ihmetellä. Ei kaikki, ei edelleenkään, mutta ne muutamat per joukkue saavat kaikki leimattua. Tehkää nämä asiat selväksi joukkueissanne kaikille. Jalkapallo on kontaktilaji, sisäistäkää se!

Ja vielä yksi asia, älä missään nimessä ohjaa peliä, älä oman lapsen äläkä kenenkään muunkaan pelaajan. Ei saa tulla tilannetta, jossa ristiriitaiset ohjeet tulevat eripuolilta kenttää. Valitettavasti oman isän ohje voi olla pelaajalle uskottavampi kuin valmentajan, koska oman isän auktoriteetti on suurempi kuin valmentajan. Toisekseen, älä missään tapauksessa jatka valmentamista autossa kohti kotia tai autossa kohti kenttää. Minä ja me muut valmentajat annamme palautteen pelin jälkeen ja peli loppuu siihen, sen vetvominen ei enää auta vaan aiheuttaa lapselle ahdistusta. Kun peli on pelattu, palaute saatu ja ollaan menossa kotiin, on se aika lapsen vapaa-aikaa, ymmärrä nyt tämä! Älä koskaan automatkalla kritisoi muita vaan anna lapsen käsitellä pelitilanteet itsenäisesti ilman sinun mollaamistasi. Tämä on joukkuelaji ja me kaikki teemme virheitä, niitä ei tarvitse vetvoa eikä nostaa omaa lastaan framille. Loukkaamalla toista annat väärän singnaalin lapsellesi ja tuota opittua asiaa ei saa pois, ei ainakaan kovin helpolla.

Kohta se alkaa, jälleen kerran, uusi kausi ja uusi joukkue. Pääpystyyn ja kohti ensimmäista vanhempainiltaa.

-Snoopy-
Lenko

Poissa Poissa


Vastaus #1 : 30.09.2017 klo 07:16:41

Hyvä kirjoitus, samaa mieltä. Ylirasitus ei ole ole ollut ongelma, mutta kohdat 1, 3 ja 4 tullut vuosien varrella koettua. Minäkin koen pahimpana noista peluuttamisen.
naumanen

Poissa Poissa


Vastaus #2 : 30.09.2017 klo 09:32:52

Jees, Ylos omasta puolesta tsemppiä kaikille niille valmentajille, jotka jaksavat minimaalisella korvauksella ja aatteen palolla vääntää meidän kultamussukoittemme kanssa.
tuuma

Poissa Poissa


Vastaus #3 : 30.09.2017 klo 11:38:35

Kokonaisuudessaan erittäin hyvä kirjoitus Snoopylta.

Rasitus
Omassa seurassani rasituksesta johtuvia vammoja on enemmän kuin koskaan. Pelaajat ovat ikäluokasta riippumatta väsyneempiä ja väsyneempiä. Levon merkitys on unohdettu, mutta varsinkin oman ajan merkitys on häilynyt. Ei ohjattua treenaamista tule olla neljästi viikossa läpi kauden. Ei kukaan kestävyysurheilijakaan voi pitää huippukuntoa koko vuotta, mutta miksi me koetamme tehdä jalkapalloilijoista kestävyysurheilijoita, koko vuodeksi? Kun mietimme kausisuunnitelmaa tulisi miettiä milloin joukkueemme on parhaassa kunnossa. Tuota ajankohtaa ennen toiminnan tulee olla sellaista, että se voi toteutua. Mikäli meillä on tapahtumia keskimäärin viidesti viikossa yhdentoista kuukauden ajan, voimme olla aivan varmoja, että pelaajamme tulevat olemaan väsyneitä sekä loukkaantuneita suuren osan kaudesta. Olen tänäkin vuonna nähnyt kuinka pitkään loukkaantuneet pelaajat tarvitsevat jopa tuplasti harjoitteluaikaa päästääkseen omalle tasolleen takaisin. On huimaa kuinka moni pelaaja harjoittelee sekä pelaa kipeänä, koska ei voi olla poissa harjoituksista ja peleistä paineiden takia, paineiden jota me asetamme pelaajille. Kun kuukauden sairasloma kasvaa kolmannekseen vuodesta, että pelaaja pääsee takaisin normaaliin rytmiin voimme kysyä, että kuinka usein haluamme tehdä nämä samat virheet? Kyse ei ole jalalle ajelusta ja sitä kautta loukkaantumisista, vaan rasitusmurtumista, nilkan vioista, polven kivuista, hajonneista nivusista, etu- ja takareiden revähdyksista, kantapäävaivoista jne. jne. Ongelma on tietenkin myös nykyiset keinonurmialustat sekä nykyaikaiset kengät, mutta suurin osa vammoista johtuu ylirasituksesta. Myös henkinen puoli alkaa olemaan kovilla, kun harjoittelu- ja pelimäärät nousevat niin suuriksi. En kuitenkaan ole harjoittelua vastaan, päinvastoin. Kannustan treenaamaan, mutta en kannusta olemaan ohjatussa harjoittelussa neljästi viikossa + pelit päälle kuin vain tietyn osan vuodesta. Meidän valmentajien tulisi nähdä toiminta nousujohteisena jossa tiettyjä jaksoja kaudesta voidaan ottaa hyvin rennosti ja antaa pelaajien ottaa happea kunnolla sekä keskittyä esimerkiksi kouluun. Keho tarvitsee muutakin kuin piiskaamista, mieli tarvitsee kokonaisvaltaista ravintoa vielä enemmän.

Tässä huonossa henkisen ja fyysisen rasituksensieto-ongelmassa näkyy tämä 2010-luvulla kasvanut nyky-yhteiskunnan oman vapaa-ajan passivoituminen ja perheiden yhdessä yleisliikunnan harrastamisen romahtaminen. Tämä näkyy nuorilla entistä huonompana lapsuusajan liikunnallisena pohjana, joka korreloituu sitten nuoruusvaiheessa kun pitäisi alkaa se varsinainen harjoitteleminen - elimistö ei ole kasvanut kilpaurheiluun soveltuvaksi joten tulee henkinen väsyminen ja fyysinen rikkoutuminen kun muutoshypähdys on liian iso askel. Samoja ongelmallisia elementtejä näkyy monessa muussakin urheilulajissa Suomessa lasten ja nuorten kohdalla, tämä ei ole vain jalkapallon ongelma. Lisäksi sen olen pistänyt merkille, että lajivalmentajien osalta puutteita näkyy harjoittelun rytmittämisen kohdalla. Toiseksi pitkäjänteisyydessä, kärsivällisyydessä odottaa sitä lapsen ja nuoren henkistä ja fyysistä kasvua. Liian kausikohtaista ajattelua ilman ura-ajattelua.
« Viimeksi muokattu: 30.09.2017 klo 11:43:11 kirjoittanut tuuma »
hoc

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Dogmaattinen Struktuuri


Vastaus #4 : 02.10.2017 klo 08:57:04

Jälleen ihan timanttinen kirjoitus Snoopyltä. Pari pientä kommenttia omalta osaltani:

Yhteistyö

YJ:lle ehdoton puolto. En tiedä onko havainto vain omani, mutta YJ:den kohdalla ei pitäisi katsoa aina ihan pelkästään sitä edaria. (Enkä nyt tarkoita että Snoopy näin olisi kirjoituksessaan sanonut/tarkoittanut.) Ainakin vähän isommissa seuroissa tilanne näyttäisi olevan se, että hyvä ykkösrinki saadaan kasaan mutta sen alle jää ryhmä jossa on 4-6 pelaaja jotka saattavat olla taidoiltaan ja pelikäsitykseltään aika lähellä ykkösrinkiä mutta eivät kuitenkaan siihen syystä tai toisesta päälle. Nämä pelaajat päätyvät pelaamaan kakkosrinkiin, jossa pelaajien väliset tasoerot ovat monesti jo aika huomattavia. Tästä johtuen he kentällä joutuvat jatkuvasti reagoimaan ja paikkaamaan muiden virheitä, eikä oman pelaamisen ja pelikäsityksen kehittämiseen ole kovin hyviä edellytyksiä. Peli on kun Snoopyn kuvaamaa pään seinään hakkaamista, jossa pelaaja itsekin tajuaa ettei hommassa ole järkeä ja tämä tietty syö myös motivaatiota. Kun YJ:ta perustetaan, pitäisi siinä katsoa pelaajia vähän laajemminkin kuin pelkästään siitä vinkkelistä että rakennetaan niin kova tasoinen ykkösrinki kuin mahdollista. Voikin olla että YJ:tä kaivataan enemmän kakkosringin pelaajien kehittämiseksi kuin virallisen edarin. Kaiken pitäisi lähteä pelaajista.

Vanhemmat

Yksi lisäys. Vanhemmat, älkää koskaan, koskaan lähettäkö/päästäkö kipeää/loukkaantunutta pelaajaa treeneihin ja/tai peleihin. Älkää missään tapauksessa koskaan edes rivien välissä painostako pelaajaa palaamaan harjoituksiin/peleihin liian nopeasti. Kaikkein tyhmintä on puolikuntoisen pelaajan tuleminen treeneihin/peleihin ja keskustellessa selviää että vanhemmat olivat olleet sitä mieltä että nyt pitää palata treeneihin, jottei paikka joukkueessa mene. Samalla itse näet pelaajan olevan täysin puolikuntoinen ja toipumisen vielä kesken. Lähettäessäsi pelaajan kotiin treeneissä tai istuttaessasi häntä penkillä pelin, tulee vanhemmilta tuimaa palautetta. On ihan 100% varmaa, ettei toipuminen ainakaan nopeudu. Lisäksi vältytään siltä huonon pelin jälkeiseltä selittelyltä, jossa vanhemmat sitten vetoavat siihen ettei pelaaja ole vielä täysin kunnossa. Vanhemmat, ymmärtäkää mikä ero on siinä ettei lääkäri kiellä liikuntaa ja kannattaa kevyttä rasitusta ja siinä että pelaaja palaa kilpajoukkueen treeneihin ja peleihin!
« Viimeksi muokattu: 02.10.2017 klo 09:18:24 kirjoittanut hoc »
Auge

Poissa Poissa


Vastaus #5 : 02.10.2017 klo 14:44:36

Hieno kirjoitus Snoopylta, joka on kokonaisuuden osalta helppo allekirjoittaa. Vähän peluuttamiseen liittyvä juttu, joka ainakin osaa pienempien seurojen toimijoita kaihertanut, on pääkaupungin isojen seurojen try outit, jotka järjestetään sarjakauden ollessa vielä kesken. Se on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että pinenempien seurojen pelaajille, joilla kykyä ja tavoitteet korkealla annetaan mahdollisuus yrittää näihin isoihin seuroihin, mutta eikä näitä try outteja voisi järjestää esim. lokakuun lopussa, kun sarjat on saatu päätökseen.
Pussikalja

Poissa Poissa


Vastaus #6 : 03.10.2017 klo 18:41:54

Jos jotain toivoisi muuttuvan.

Yksinkertaisempia harjoituksia, enemmän liikettä kentälle. Kun harjoitus on tuttu, siinä voi painotuksilla pelaajia kehittää askel askeleelta.Silloin harjoituksesta voi tehdä kehittävän ja laadukkaan.

Jalkapallosta on tullut kuin netti, määrää on, löytyy alustaa ja harjotteita joka lähtöön, mutta sen tekemisen taso kentällä laatu kärsii.
papadopoulos

Poissa Poissa


Vastaus #7 : 04.10.2017 klo 08:53:26

Asiallista tekstiä ja samaa mieltä on helppo olla.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että huonojen valmentajien suurin ongelma on oma ego ja pinttyneet mielipiteet. Kun valmentamisen motivaationa on vain oma lapsi tai oma kunnianhimo niin valmentaja on sokea näkemään isoa kuvaa, joka olisi loppujen lopuksi myös sen oman lapsenkin etu. Itse asiassa se oman lapsen etukaan ei edes ole usein huonojen valmentajien motivaation lähde vaan taas kerran se oma kunnianhimo, jota vain toteutetaan sen lapsen kautta.

Pinttyneistä mielipiteistä sen verran, että haastakaa mielipiteenne! Jalkapallo on muuttunut kovin paljon viimeisen 20 vuoden aikana ja tietämystä valmennuksesta on tarjolla paljon. Muistakaa, että ne harvat toisinajattelijat saattavatkin olla oikeassa ja ovat yksin ajatuksineen vain siitä syystä, että ovat edellä aikaansa.
Ofelia

Poissa Poissa


Vastaus #8 : 10.10.2017 klo 09:40:47

Peluuttamisesta vielä: oman ymmärrykseni mukaan kaksoisedustus on sallittua ja suht joustavaa siksi, että joukkueet voisivat ilmoittautua useammalla peliryhmällä sarjoihin. Esim. 22 pelaajan ryhmä 8v8 sarjoissa 2 peliryhmällä. Tällöin saadaan tasojaottelua peleihin ja toisaalta peliaikaa kaikille. Piirin ohjeistuksen mukaan tällöin kaikkien ylemmällä tasolla pelaavien pitäisi vuorollaan käydä pelaamassa siellä alemmalla tasolla, tai näin sen ainakin itse tulkitsen. Siitä olen samaa mieltä että ylivoimaa on peleihin turha hakea, tasaiset väännöt on kaikkien etu ja onhan se paljon viihdyttävämpääkin.
Raneke

Poissa Poissa


Vastaus #9 : 11.10.2017 klo 08:47:18

Uusi kausi on alkamassa ja moni valmentaja saa uuden joukkueen, mutta miksi tämä ei olisi hyvä keskustelun aihe myös vanhan joukkueen kanssa matkaaville valmentajille. Olen monena vuotena tuonut muutamia asioita esille mm. täällä ja omassa seurassani koettanut saada vietyä huolenaiheita eteenpäin, mutta usein myötäilyjen jälkeenkin kaikki on jatkunut niinkuin aikaisemmin. Olen ollut huolissani maalivahdeista ja myös kenttäpelaajista, mutta ehkä haluan tuoda ajatuksia kokonaisvaltaisemmin, varsinkin meistä valmentajista.

...

Kohta se alkaa, jälleen kerran, uusi kausi ja uusi joukkue. Pääpystyyn ja kohti ensimmäista vanhempainiltaa.

-Snoopy-

Kirjoitus on suoraan suomanlaisen valmennusjärjestelmän oppikirjasta. Miksi meidän valmennuspäälliköt eivät noudata tätä punaistalankaa ja
vaadi näitä pieniä asioita joukkueilta. Ei menestyksen avain ole Ekkono valmennus järjestelmä, vaan pitäisi laitaa perusasiat kuntoon.

Juniori valmennus ei ole veikkausliigajoukkueen valmentamista, koska se on vaikeampaa. Juniorivalmentaja tarvitsee ohjausta, jottei
kokonaiskuva unohdu.

Veikkausliiga = joukkuekeskeistä
Juniorisarjat = pelaajakeskeistä

Oli hyvä kirjoitus tiivistettynä A4 kokoon.

Raneke


 
Sivuja: [1]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines