FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
18.11.2017 klo 22:09:47 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: UPA846-koodilla $10 alennus iHerbiin!
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org
Sivuja: [1]
 
Kirjoittaja Aihe: Matkaraportti: Kroatia-Suomi MM-karsinta, Rijeka 6.10.2017  (Luettu 1610 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Lounasseuralainen

Poissa Poissa


: 17.10.2017 klo 11:14:05


I Ramin mökki

Amsterdam-Rami nosti isännän oikeudella tyhjän kaasupullon vuokra-auton takakonttiin. “Nyt mentiin, sanoi Annie Lennox". If you say so. Päivä kolme paistoi kirkkaana Kroatian auringossa, ja grillibileet Ramin luona tuntuivat kaikkien mielestä hauskalta idealta kaiken ulkona syömisen jälkeen. Ruoka oli kuitenkin lopussa eikä kaasuakaan ollut. Kaljaakin näytti kuluvan. Meillä oli kolme ensikertalaista reissussa mukana eikä käytännön hommat olleet löytäneet oikein muotoaan. Mä olin tänään lupautunut kuskiksi kauppareissulle kokonaisen selvän päivän jälkeen. (Nuoremmille tiedoksi, että kun setäikäiset matkustavat pidemmällä kaavalla, liskojen yöt osuvat usein eri aikoihin). Ekonomisti, Jylhä, Koo ja Alijääkäri täyttivät tila-auton takaosan ja Rami kävi pelkääjän paikalle pariksi kilometriksi uneliaita pikkuteitä. Kun Virin bussiaseman pihalta löytyi häkillinen kaasupulloja, joista Rami lähti vääntämään saksaksi täysin palveluhaluttoman balkaanin kanssa, kroonisessa nousuhumalassa oleva Alijääkäri huikkasi takaa, että otettaisiin matkahuollon terassilla yhdet Ozujskot. Ekonomisti muistutti, että eikös me sovittu ettei ennen puoltapäivää aloiteta, mutta järjen ääni hukkui tälläkin kertaa kansanvallan alle.
 
Kaksi tuntia myöhemmin bussiaseman autiolla terassilla olin juonut liikaa kahvia ja kivennäisvettä, 80-luvulla kaunis parturikampaaja oli kävellyt ohi kaksi kertaa, kaasupullo jökötti edelleen pöydänjalan juuressa ja alkoi nälkäkin jo tuntua. Mua pyydettiin ajamaan siihen mukavaan rantaravintolaan haukkaamaan jotain pientä, sillä kauppaan ei koskaan saa mennä nälkäisenä. Jätkien jutut alkoivat hieman toistaa itseään ja keskustelun volyymi kohota, mutta minähän ajoin. Alijääkäri kertoi autossa olleensa turvallisuusalalla salaisissa operaatioissa ja että sille oli myönnetty lupa tappaa. “Se on sellainen erikoispassi jonka kaikki viranomaiset kaikkialla maailmassa tietää. Oisin voinut tappaa vaikka kenet ja poliisi ois päästäny heti menemään.” “Mitä helvettiä?”, Koo epäili. “Eihän sellasta voi olla?” “Ootko poliisi? Et oo. Et tunne asioita. Ei se sitä paitsi enää ole voimassa kun ei oo samoissa hommissa. Nyt on vaan lupa vammauttaa vaikeasti”, Alijääkäri tunnusti ja nauroi ei-niin-kauhean-terveen kuuloisesti. ”No ootko sä tappanu ketään koskaan?” “En ketään joka ois jääny henkiin.” Pureskelimme tietoa  hetken tulevan katsomokokemuksen valossa, mutta onneksi Adrianmeren turkoosina hohtava ranta tuli vastaan ja pääsimme taas pöydän ääreen.

Parin tunnin päästä Alijääkärin työkännykkä oli kadonnut, juttujen taso oli romahtanut ja auringon paahde alkoi tuntua. Mä en jaksanut enää. Ilmoitin, että nyt ajetaan takaisin Ramin kämpille ja mä alan juomaan teitä mukaviksi. Näin tehtiin. Vasta kämpillä tajusin että me hankittiin niitä grillibileitä varten pelkästään se kaasupullo.

Koko saakelin saarella oli tasan kaksi naista: se parturikampaaja-mature ja seitsemänkymppinen mummo, joka köpötteli terassimme ohi ensimmäisenä päivänä. “Mites Rami kun sä kerroit että täällä on korskeita naisia”, Jylhä tiedusteli tuodessaan uusia pulloja pöytään. “On täällä, ei ne välttämättä oo täällä nyt, mutta on ollut. Pari vuotta sitten oli ihan törkeä kaunotar bussiaseman baarissa”, Rami muisteli.
 
Meille myytiin ihan toisenlaista kuvaa vilkkaasta partysaaresta, joka ei koskaan nuku. Tämähän ei koskaan herää. “No voi ollakin. Off season. Mutta kuunnellaanko vähän bluussia?” Jylhä hermostui tässä vaiheessa: “No ei kuunnella, eihän tässä oo muuta kuunneltukaan tähän mennessä. Miten sä jaksat? Laitas Lounasseuralainen poppikoneesta jotain muuta.”

Edellisenä päivänä delannut Tom Petty-vainaa hiljensi pöydän ääressä nuokkuvan porukan. Se ei suinkaan ollut tarkoitus; Zeppeliiniä perään. Jalat ja sormet alkoivat takoa rytmiä vähän joka jätkällä. Rumpusoolo! Alijääkäri eläytyi spastisen raivoisasti ilmarummutukseen niin täysillä että kaatui tuolilta, joka särkyi säleiksi. Teko-Bonhamin komppi jatkui laattalattialla selällään sätkien kuin Gregor Samsa olisi saanut pahan kohtauksen. Whole Lotta Love.



II Opatija - Rijeka

 
Opatia ei näyttänyt yhtään slobomaalta, vaan oli pittoreski kuin Amalfin rannikko. Kokoonnuimme hotellin baarissa vesisateen vihmoessa vastapäisen Rijekan rantoja. Jylhä ei ollut nukkunut kahteen yöhön ja Alijääkärin toistakaan kännykkää ei löytynyt mistään. “Miten vitussa multa voi hävitä jo toinen kännykkä samalla reissulla”, kysyi Alijääkäri murheellisena. Siihen oli vaikea kommentoida mitään rakentavaa.

Hotellissa seuraan liittyi turkulainen motoristimme, joka oli vahingossa brömistellyt Schengen-alueelta Kroatiaan ilman passia. Pois pääsi ilmeisen vaivattomasti, mutta paluumatkalle suosittelimme turvapaikan hakemista heti rajalla, jos muu ei auta. Motoristi vain vilkuili respan tyttöjä. “Kui nää on nii luustosaa kansaa nää kroaatit? Pitkiä kun faan.” Keskustelu siirtyikin sujuvasti Blanka Vlasicin mahdolliseen ihanuuteen, josta mielipiteet vaihtelivat suuresti. Tarjoilijaa huvitti melskauksemme ja toivoimme ettemme aiheuttaneet häiriötä. Polkkatukkainen rouva kertoi tottuneensa suomalaisiin sillä hänen setänsä oli naimisissa suomalaisen Kirstin kanssa. Otettiin Kirstille.

Koska täällä oli tarkoitus päästä peliinkin, Palloliiton alati dynaaminen duo Julle ja Nulli jakoi stadikan portilla lippuja lyijykynällä ruksi nimen yli -periaatteella. Jollain janarilla ei ollut lippua tilattuna lainkaan ja sille tehtiin perusteellinen background check: “Ootsä suomalainen?” “Joo.” “Tässä on lippu”.

Ekonomisti ei ollut uskoa silmiään: “Tää Palloliiton touhuhan on suoraan 50-luvulta? Vittu taskuista kaivellaan pieniä lippusia ja lappusia ja lyijykynällä ruksitaan että oletko suomalainen? Mitä helvettiä?” Jylhää nauratti: “Tervetuloa vierasmatsiin! Let’s puuhast!”

Suomalaiskatsomon koko oli ehkä 150 henkeä. Meidät oli tungettu omituiseen marsuhäkkiin stadionin päädyssä. Metrin päässä maalin takana sijaitseva metallikalterihökötys voimisti myrskytuulen ja kylmyyden arktisiin mittasuhteisiin. Aivan saatanan kylmä.

Ilman takkia olleet Motoristi ja Alijääkäri palelivat selvästi eniten, mutta ääntä riitti: “Me ollaan voitettu tää peli, miks te ette tee niitä maaleja?” jälkimmäinen raivosi kovaan ääneen, vaikka peli ei ollut vielä edes alkanut.

Eniten säälitti kuitenkin se kanadalainen turistipariskunta, jonka Bootlegger oli värvännyt päivällä matsiin suoraan kaupungilta. Futiksesta ja Suomesta täysin tietämätön tyttö seurasi uskollisesti kahjoa poikaystäväänsä ja molemmat katuivat varmasti koko illan palellessaan Rijekan jäisessä tuulessa.

Pelistä ei meinannut ensin tulla mitään, Kroatia kävi päälle vahvasti ja Luka Modric oli täysin pitelemätön. Puolen tunnin jälkeen Suomikin alkoi päästä jyvälle, ja meillä oli pistää Robin Lod haastajaksi. Hyvin pärjäsi. Sitten toisella puoliskolla se takaiskumaali, joka tuntui luissa ja ytimissä. Onneksi Huuhkajat vain pistivät pökköä pesään määrätietoisesti ja Kroatia luovutti pelin hallintaa meille.

SMJK oli aika perseet noin yleistasolla arvioituna. Ainakin enemmän kuin normimatsissa. Kroatia on kova paikka, eikä sinne voi mennä ihan kylmiltään. Eikä mentykään. Huudot hukkuivat vähän vastatuuleen ja epäjärjestykseen, mutta yritettiin kuitenkin.

Sitten ihan lopussa se Pyry Soirin hetki: äkkiä kaikki muuttui. Kylmyys unohtui ja kaulaliinat lähtivät kaulasta vimmattuun tanssiin. Pyry Soiri! Kauheaa huutoa. Arhis poukkoili iloisena ison ruhonsa perässä pitkin lehtereitä (ei tullut mustelmia, kiitos), kanadalaiset huusivat täysillä mukana että tulisi edes vähän lämmin ja valtava oikeudenmukaisuuden tunne laskeutui lempeästi koko vieraskatsomon päälle. Näin sen pitikin mennä! Pyry Soiri! Ei olisi perkele uskonut!


III Zadar

Alijääkäriltä oli ääni lähtenyt kokonaan ja se raakkui akuankkaäänellään takapenkiltä, kun väärä suunta osoittautui vääräksi suunnaksi. ”Ei jumalauta! Miten vitun vaikeeta voi olla eteenpäin ajaminen vaikka autossa on navigaattorit ja kaikki? Seuraat vaan saatana aurinkoa. Mä ajan seuraavalla kerralla!”

Jylhän oli määrä palauttaa auto lentokentälle, mutta unettomuus alkoi kuulemma tuntua. Rami ja mä oltiin taas aika soosissa eikä Koolla ollut korttia lainkaan. Tavallisesti niin järkevällä Ekonomistilla oli puolestaan ollut liskojen yö, joten siitäkään ei vapinoissaan ollut kuskiksi. Oli siis pitäydyttävä alkuperäisessä suunnitelmassa.

Uusi tuttavuutemme Nukkumaton Jylhä kostautui normaalia neuroottisemmaksi kuskiksi, joka puuhasi ajaessaan useampaa touhua samanaikaisesti. Vaihteita haettiin, sivupeilejä säädeltiin, partaa rapsuteltiin, radiosta räplättiin parempaa musiikkia ja kaikki tämä myös selostettiin muille matkustajille "Eikö tämä paikallinen kantripaska lopu millään asemalla, ei se lopu, ei tuo oikea sivupeili ole vieläkään kunnolla, nyt tuli kunnon rokkia, jaa pannaanpas vitosta silmään, mikähän tässä on rajoitus". Koo vilkaisi mua nähdäkseen onko aihetta paniikkiin, vähän kuin lentokoneessa tietää että jos matkustamohenkilökunta ei panikoi, kaikki on hyvin. Yritin olla tärisemättä ja toivoin ettei Jylhä saisi liian pahoja hallusinaatioita näin aamutuimaan. Ekonomisti päätti kuitenkin kysäistä kuljettajalta onko nyt täysin välttämätöntä ajaa yhdeksääkymppiä viidenkympin alueella kun ei tässä mikään kiirekään ole. “Ei ole juu, haha, hyvin ehditään, laskenkin heti nopeutta, isommalla vaihteella jaksaa hyvin, mikäs tossa sivupeilissä kun ei vieläkään mennyt, laitetaanko jotain musiikkia?”

Kentälle ei onneksi ollut pitkä matka. Tämä reissu oli kestänyt jo liian kauan.
Rehellinen mustalainen

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Armin van Büüren


Vastaus #1 : 17.10.2017 klo 11:57:13

Taattua laatua Tuoppi Tuoppi Tuoppi
Suicide Bob

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Honka, Tolsa


Vastaus #2 : 17.10.2017 klo 12:11:51

Aivan loistava raportti Ylos Melkein pystyi tuntea olleensa itse mukana seikkailussa.
Sporden mikki

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Lappeenrantalainen futis, Suomen maajoukkueet


Vastaus #3 : 17.10.2017 klo 13:40:50

Tätä on odotettukin eikä pettänyt, taattua laatua Tuoppi
Bootlegger

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Suomi, SAPA, Roma.


Vastaus #4 : 17.10.2017 klo 14:23:40

Mainostettiin sitä ainutlaatuisena kokemuksena. Ylos
Lounasseuralainen

Poissa Poissa


Vastaus #5 : 17.10.2017 klo 14:36:18

Mainostettiin sitä ainutlaatuisena kokemuksena. Ylos

Sitä saa mitä tilaa :D Go Canada Go!
hamitu

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Huuhkajat


Vastaus #6 : 17.10.2017 klo 14:49:07

Sitä saa mitä tilaa :D Go Canada Go!

Ne oli mukavia tyyppejä, olisit jutellut niille hallusinointien väleissä. Ja tykkäsivät matsista, se jäbä veteli onomatopoeettisesti meidän kaikki laulutkin ja halus vaan aina tietää että mitä suurin piirtein lauletaan sisällöllisesti.

 
Sivuja: [1]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines