Tämänhetkisestä tilanteesta:
Maalivahdit:
Maalivahteina jatkaa vuotta kokeneempina 21-vuotiaat Harjavaltalaislähtöinen Miika Kalliomäki ja TPV-kasvatti Henri Savolainen. Ykkösvahdin paikan otti viime kaudella Savolainen 16 sarjaottelulla, Kalliomäki pelasi 7 kakkosen peliä. Viime kaudella puolustuksessa puuttui johtajuus ja erityisesti helppoja erikoistilannemaaleja meni valitettavan paljon omiin. Maalivahtivalmennusosastolta jatkaa Kalle Heltonen, (jolla ainakin äänenkäyttön opettamiseen on
tämän jutun mukaan edellytyksiä) sekä Juha Seppälä. Toivottavasti saamme nauttia nuorille vahdeille annetusta luottamuksesta ja tänä vuonna pojat ovat kasvaneet rooliinsa.
Miika Kalliomäki
Henri Savolainen
Puolustus:
TPV pelaa aktiivista prässäyspeliä ottaen kiinni ylhäältä. Viime kaudella tämä kostautui puolustuspäässä ja liian usein keskuspuolustajien joutuessa ihmettelemään ohi juoksevia vastustajan hyökkääjiä. Keskuspuolustuksessa jouduttiin kierrättämään kokeneempien pelaajien loukkaantumisten (Fowler, Vihinen, Nikkilä, Smeets) vuoksi liikaakin junnuja – permanentin puute valitettavasti näkyi. Fowler ja Vihinen lienevät laittaneet nappulat naulaan, mutta Nikkilän sopimuksen julkaisua vielä odoteltaneen puolustuslinjaan kokemusta tuomaan.
Toissakaudella Mattila-Nikkilä-pari toimi puolustusparina erinomaisesti, j.oten tältä osin odotukset ovat positiiviset. Laitapakkeina jatkavat TPV:n pelitapaan erinomaisesti sopivat Eino EK ja Joonas Rantala
(Sopimuksen julkistaneita)
Juho Mattila, Keskuspuolustaja
Joonas Rantala, Vasen laitapakki
Eino-Veikko EK, Oikea laitapakki
(Harjoiteuspelissä vahvuudessa) +Jari Nikkilä, Keskuspuolustaja,Teemu Syrjänen, , Iiro Karimäki
Keskikenttä:
Keskikentän keskustaan ei kaudella 2017 tahtonut löytyä myöskään selkeää ykkösmiehistöä ja erityisesti suunnanmuutospeli tökki. Sergein ranskalainen visiitti onnistui ennemmin sekoittamaan pakkaa. Mikko Innanen päätyi kauden jälkeen lopettamaan aktiiviuransa ja siirtymään penkin päähän valmennustehtäviin.
Keskikentän keskusta on edelleen varsin kapea. Nuoret Valtteri Salomaa hyökkäävänä keskikenttäpelaajana ja Tomi Ylinen puolustavana eivät ole vielä täyttä luottamusta herätä. Testillä MuSa:sta ollut Eetu Räisänen lisäisi yhden nuoren vaihtoehdon hyökkääväksi keskikentäksi. Ottaako joku pelaajista askeleen, joka ykkösen tasolle nousuun vaaditaan? Missä on Tommi Smeets?
Laidalla Rudi Dieter ei vieläkään, ilmeisesti pienistä loukkaantumisista johtuen, pystynyt pitkään olleita odotuksia lopullisesta läpimurtokaudesta lunastamaan. Toivoa sopii, että intoa vielä löytyisi, vaikka harjoitusottelussa TamUa vastaan Rudia ei nähty. Laidoilla Ville Salonen ja Jesse Oksanen toki hyvän pohjan miehistöön tuovat.
Ville Salonen, Laitalinkki
Jesse Oksanen, Laitalinkki
Valtteri Salomaa, Hyökkäävä keskikenttä
Tomi Ylinen, Puolustava keskikenttä
+ Eetu Räisänen, Valtteri Salomaa
Hyökkääjät
Hyökkäyskalusto oli viime kaudella nimivahvaa. Waltteri Riihimäki valittiin kannattajien toimesta kauden pelaajaksi. Koroma alkaa olla jo selkeää joukkueen seniorikaartia – toivottavasti tavaramerkkinä oleva vauhti riittää vielä ajoissa tilanteisiin menoon, eikä toinen tavaramerkki, holtittoman näköiset taklaukset muodostu ongelmaksi. Näykkikin jatkaa, joten sikäli huolta hyökkäyksen perustasta ei ole. Salomo Ojala oli alkukaudesta 2017 hyökkäyksessä pirteä, mutta hänestäkään ei ole kuulunut?
Mohammed Koroma
Waltteri Riihimäki
Paavo Näykki