Lohduton näytelmähän tulee saamaan jatkoa tässä turnauksessa ja suurella todennäköisyydellä tällä kertaa ei tarvita edes Saksaa päättämään Albicelesten taivalta. Pelillinen epätasapaino, epäterveen kokonaisvaltainen Messi-riippuvuus ja Argentiinan maajoukkueen kolmatta vuosikymmentä jatkuva epätoivoinen henkinen alemmuustila ovat kombinaationa mahdoton yhdistelmä ja siten menestyksen tiellä lopulta ennemmin (pahimmillaan jo alkulohkossa, jos kaikki lähtee alusta asti menemään täysin pieleen, jolloin lumipalloa on mahdoton pysäyttää) tai myöhemmin (viimeistään sitten, kun ensimmäinen Iso vastus kuten Espanja/Portugali/Ranska/Saksa tulee vastaan).
Yllä oleva on todennäköinen kuvaus Albicelesten turnauksesta tänä kesänä. Meidän Argentiinan kannattajien unelmissa ja fantasioissa kaikki on tietysti toisin: Sampaoli on löytänyt pelillisen tasapainon, joka vain paranee turnauksen edetessä. Biglia on 100% kunnossa, Mascheranon jalka edelleen riittää ja Albiceleste löytää sopivan yhdistelmän korkeata prässiä ja matalaa blokkia, jolloin puolustuksen hitaus ja keskikentän tekninen taitovaje verrattaen turnauksen suurimpiin ennakkosuosikkeihin eivät näy pelillisesti tai tuloksellisesti ratkaisevasti. Joukkue oppii turnauksen aikana tunnistamaan tilanteet, milloin sen pitää prässätä ylhäältä ja milloin perääntyä alas.
Toiseksi fantasioissamme siitä, että Messi saa tukea sekä pelinrakentamisessa että tehoissa, eli hänen ei tarvitse jatkuvasti laskea keskiympyrään hakemaan palloa pivote-kaksikon varpailta saadakseen pallokosketuksia tai että joku muukin osuisi joskus maaliin toisin kuin viimeisimmissä MM-karsinnoissa. Ihannetilanteessa Agüero ja Di María pystyvät pelaamaan ensimmäistä kertaa ehjät turnaukset ja olemaan tärkeillä hetkillä tehokkaita. Ihannetilanteessa Higuaín ei pääse ollenkaan kentälle, koska hänen historian tuntien tulee ennemmin tai myöhemmin
se hetki, kun
läski missaa helpon tekopaikan joukkueen turnausmenestyksen kannalta tärkeällä hetkellä. Higuaín on fantastinen jalkapalloilija, mutta samalla stereotyyppinen ruumiillistuma pelaajasta, jonka henkiset ominaisuudet estävät häntä pääsemästä parhaimmalle tasolleen uransa tärkeimmissä otteluissa UCL:ssa tai arvoturnauksissa. Kaunein tarina tietysti olisi, jos Albiceleste menisi tänä kesänä MM-finaaliin, jonka juuri Higuaín ratkaisisi kolmen peräkkäisen finaalisössimisen jälkeen...
Jalkapallo on täynnä tarinoita. Messin tarina Argentiinan paidassa on traaginen - ainakin toistaiseksi - ja kyyninen realisti ja katalaanipessimisti kun olen, oletan sen olevan sitä loppuun saakka. Kirppu on kiistatta pelitaidoiltaan, saavutuksiltaan ja auraltaan yksi kaikkien aikojen parhaista, joka on lajia nimeltä jalkapallo pelannut. Jalkapalloa ymmärtävä maailma tunnustaa tämän. Culéille Messi on
se pelaaja, suurin, kaunein ja paras, sillä onhan hän tuonut niin paljon iloa seuralle ja sen kannattajille uransa aikana - enemmän kuin kukaan muu koskaan millekään seuralle. Mutta... Edelleen löytyy se mutta... Argentiinassa Diego on suurin, koska hän toi viimeisimpänä maailmanmestaruuden maalleen. Jotta Messi voisi koskaan saavuttaa samanlaisen aseman kotimaassaan kuin mitä Maradonalla on, täytyy Messin tuoda MM-kultaa maalleen. Kohtuutonta? Ehkä. Mutta Argentiinassa se on niin mustavalkoista, kun puhutaan jalkapallosta. On olemassa vain
Taivas ja
Helvetti eikä mitään siltä väliltä. Messin ansiosta Argentiinalla on ollut mahdollisuus saavuttaa mestaruuksia - se tunnustetaan jopa Argentiinassa - mutta koska joukkue ei ole niitä saavuttanut vaan hävinnyt finaaleissa niukasti, on Messi joukkueensa kanssa pudonnut Helvettiin aivan Taivaan porttien kynnykseltä. Traagista, mutta runollisella tavalla kaunista.
Messi ja pallo - kaunis elämää suurempi suhde, jota tulee arvostaa ja josta kannattaa nauttia, kannatit sitten mitä joukkuetta tahansa.
