Olaf Thon
 Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 18.12.2017 klo 21:05:48 |
|
Vuonna 2002 olin katsomassa Valko-Venäjällä FC Gomel – HJK europeliä, joka pelattiin Mozyrin kaupungissa lähellä Ukrainan rajaa. Gomelin kaupungista ei löytynyt vaadittavan tason stadionia, joten he joutuivat pelaamaan europelinsä ns. evakossa
Meillä oli silloin kiire hommata hintavat viisumit suomesta, koska itse arvonnasta pelipäivään oli aikaa noin kaksi viikkoa. Viisumit saatiin ja laivalla Tallinnaan ja sieltä Eurolines bussilla Vilnaan, jossa olimme yötä. Vilnasta olimme varanneet etukäteen pikkubussin Mozyrin reissua varten, joka odotti meitä seuraavana aamuna sovitusti hotellin edessä. Bussissa oli mukana jostain syystä kaksi kuskia, mikä hieman ihmetytti minua
Liettuan ja Valko-Venäjän rajalle tultua huomasimme, että siellä oli useilla kaistoilla satojen metrien pitkät autojonot. Meidän kuskit eivät liiemmin jonoista piitanneet, vaan vetivät piennarta pitkin jonojen ohi lähelle tarkastuspistettä. Toinen kuskeista nousi papereiden kanssa autosta ulos ja meni tullimiehen juttusille. Siinä ei kestänyt kuin hetki, ja taas matka jatkui. En tiedä oliko papereiden välissä ruplanseteli tai pari, mutta helposti se rajanylitys tapahtui
Minskin ohi ajettiin eteläpuolelta. Kaupunki vaikutti todella suurelta ja sitä ympäröivät laajat viljelysmaat. Esikaupunkialueella näkyi teollisuusrakennuksia ja tehtaita. Eräs niistä taisi olla itse traktoritehdas, joka oli megaluokan rakennuskompleksi
Mozyr on pieni paikka, johon saavuimme hyvissä ajoin ennen peliä. Pääkadun varrelta löysimme ravintolan, johon menimme syömää ja juomaan. Ruokaa odotellessamme ovensuuhun ilmestyi nuorimies, jonka pää oli ajettu kaljuksi. Hän vinkkasi sormella siihen malliin, että hänellä olisi jotain asiaa meille. Meistä joku nousi pöydästä ja meni miehen luo tiedustelemaan, mitä asia mahtaa koskea? Hän ei jostain syystä suostunut siinä asiaa paljastamaan, vaan viittoili siihen malliin, että tulkaa tuonne ulos kulman taakse, niin siellä ne asian kyllä selviää
Klunks kuului kurkustani, kun aataminomena meni ensin vauhdilla ylös ja sitten alas. Ristin käteni kyynärvarsia myöten ja nostin katseeni katonrajaan. Onneksi jo 2000 luvun alussa oli nostettu esiin paljon puhuttu medialukutaito, jota nyt kiihkeästi tavasin mielessäni: ”tulkaa ulos, niin siellä ne asiat kyllä selviää” apuuva!
Meidän juoksupoika vastasi kaverille - ”nyt ei voida tulla ulos, koska odotetaan vasta tilattua ruokaa, joka saapuu pöytään minä hetkenä hyvänsä” ja palasi takaisin pöydän ääreen. Saatiin aikalisä, mutta vain hetkeksi. Kotvan kuluttua tuli toinen mies ovensuuhun, jonka hiukset olivat myös löytänyt paikkansa parturiliikkeen lattialta ja sittemmin roskiksesta. Hänellä oli sama kaino pyyntö: ”tulkaa ulos, sillä meillä on teille asiaa”. Juoksupoikamme lateli saman litanian, kuin edellisellekin kaverille, mutta tämä tyyppi oli sitkeämpää sorttia. Hän ei tyytynyt selittelyihin, vaan vaati pyynnölleen vastinetta. Mekin vaihdettiin diplomaattia, joka vaati tietää tässä ja nyt, mikä heidän asiansa on, piste! Syntyi painostava hiljaisuus. Nuoren miehen katse haravoi tarkkaavaisesti ravintolansalia, jossa meidän kymmenen hengen seurue oli ainoa asiakaskunta koko ravintolassa. Sitten hän avasi sanallisen arkkunsa ja sanoi: ”Me haluamme tapella teidän kanssa”. Apuuva!
Meidän diplomaatti oli valahtanut kalmankalpeaksi, kuten varmaan kaikki muutkin meidän seurueesta, mutta sitten hän älysi sanoa seuraavaa: ”Me ei haluta tapella, koska me ollaan vaan tällaisia tavallisia faneja”. ”Tavallisia faneja", sanoi nuorimies? "No, missä ne teidän huligaanit sitten ovat” hän kysyi? Me vastattiin, ettei meidän matkaporukassa ole (valitettavasti) huligaaneja. ”Ai, jaa” – sanoi nuorimies pettyneenä, mutta jatkoi hetken kuluttua toivuttuaan järkytyksestä: ”No, sittenhän me voidaan kaikki sulassa sovussa juoda vodkaa ja pitää hauskaa yhdessä”. Kieltämättä ehdotus kuulosti minun korvaan varsin hyvältä, ja niin siinä meni sitten tunti pari syödessä ja juodessa paikallisten nuortenmiesten kera joita ravintolaan tuli noin parikymmentä
Ravintolasta ulos tullessa meitä olikin vastassa joukko poliiseja, jotka saattoivat meidät stadionille. HJK hävisi pelin 1-0 ja poliisit saattoivat apean joukon bussille ja toivottivat hyvää kotimatkaa
Puolenyön aikaan ajoimme Minskin keskustan halki, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Rakennukset olivat tyylikkäästi valaistut ja ihmisiä kulki kesäillassa. Ravintoloiden ja kahviloiden terasseilla oli paljon asiakkaita ja yleisvaikutelma oli niin positiivinen, että Minskiin voisi tulla joskus ajan kanssa. Kahden aikaan yöllä saavuimme lopulta Vilnaan, jossa sänky odotti väsyneitä reissumiehiä
|
