Honkako oli ottelussa tasoa tai kaksi parempi?
Viikkareilla oli useita puskupaikkoja erittäin hyvistä tarjoiluista.
Ensimmäisessä maalissa oli tietenkin onnea mukana mutta täytyy todeta Peltosen kannalta se, että
pallo tuli hieman kuitenkin puskista ja kierteellä takanurkkaan.
Toinen maali oli kerrassaan upea kuvio. Varmasti harjoiteltu eikä liene sattumaa että Hirvonen tulee takaa ja puskee hienosta tarjoilusta upeasti pallon maaliin.
Malakeev oli kentälle päästessään todella elementissään ja kruunasi illan hankkimalla rankkarin kokeneen pelimiehen kyttäyksellä.
Lisäksi Viikingeillä Kalle Vasse tykitti lähietäisyydeltä pystytolppaan ja siinä kohtaa Hongan pelasti vain moukan tuuri.
Honkalaisten kaikki vaaralliset tilanteet syntyovät kun Viikinkien takalinja lähti nostamaan mutta paitsioansa petti pahasti ja usein. VideoClipissäkin voi todeta kuinka katsomosta huudellaan "Paitsio!".
Hongan pelaaja saatiin kuitenkin liputetuiksi 5 kertaa.
Uskon kuitenkin että takalinjat tiivistyvät kuitenkin entisestään kun tämä homma saadaan kuntoon.
Kooteepeetä olisi hienoa saada pidettyä nolla omissa. Joukkue osaa kuitenkin tehdä maaleja mutta nousijajoukkueelle puolustuksen tiiviys ja pitävyys on kuitenkin kaiken perusta