Jinete
Poissa
|
|
Vastaus #8075 : 15.02.2018 klo 23:44:53 |
|
Niin, Englanti toki voitti myös U17 sekä U20 MM-kisat ja U21-kisoissa hävisi rankkareilla välierän mestaruuden voittaneelle Saksalle.
Molemmat ensimmäistä kertaa, eikä noista kumpikaan yllä U19 tasolle. Kuten sanoin, annetaan muutama vuosi aikaa ja katsotaan jatkuuko taso. Jos menestystä tulee lisää, voidaan puhua muiden ohittamisesta. Muuten voidaan puhua Malin ohittamisesta.
|
|
|
|
Lilywhite
Poissa
Suosikkijoukkue: Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
|
|
Vastaus #8076 : 15.02.2018 klo 23:53:13 |
|
Molemmat ensimmäistä kertaa, eikä noista kumpikaan yllä U19 tasolle. Kuten sanoin, annetaan muutama vuosi aikaa ja katsotaan jatkuuko taso. Jos menestystä tulee lisää, voidaan puhua muiden ohittamisesta. Muuten voidaan puhua Malin ohittamisesta.
Tuo nyt on se perisynti. Jos jonkun tekeminen kehittyy, niin ei voi tuudittautua siihen, että katsotaan nyt muutaman vuoden sisään mitä tapahtuu. Reagoinnin täytyy tapahtua nopeammin tai muuten sieltä näkyvät vain perävalot. Ei se Kimi Räikkönenkään ohitetuksi tultuaan ajattele, että odotellaan nyt josko kierroksella ohi tulee, niin sitten vasta voidaan puhua ohittamisesta.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #8077 : 16.02.2018 klo 00:18:57 |
|
Molemmat ensimmäistä kertaa, eikä noista kumpikaan yllä U19 tasolle. Kuten sanoin, annetaan muutama vuosi aikaa ja katsotaan jatkuuko taso. Jos menestystä tulee lisää, voidaan puhua muiden ohittamisesta. Muuten voidaan puhua Malin ohittamisesta.
Seurajoukkuepuolellahan UEFA Youth leaguessa siellä on nyt 5 englantilaista 16 joukossa ja neljästä pelatusta turnauksesta mestaruus on mennyt Englantiin kahdesti. Aika paljon saa itselleen uskotella jos näkee tuon kaiken vain yksittäisenä onnistumisena, mutta onhan se asia niinkin, että junioreista on iso hyppäys miesten tasolle. Siitä lienee turha keskustella onko Englanti ajanut ohi, mutta ei se ainakaan noiden tulosten valossa ketään jäljessäkään ole. Ja nythän sieltä tosiaan nousee jatkuvasti nuoria pelaajia maajoukkuerinkiin, jotka vielä onnistuvakin. Tuota ei ole juuri tapahtunut kymmeneen vuoteen Rooneyn läpimurron jälkeen ennen kuin viime vuosina.
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
|
Vastaus #8078 : 16.02.2018 klo 01:22:03 |
|
Minkälainen on muuten ulkkareiden määrä noissa brittien Youth League joukkueissa? Nopealla skouttauksella noissa sellaista puolta tusinaa mamu-janaria pyörii, mutta en tiedä onko miten avainasemassa.
Ja toisaalta neljän vuoden aikana 16 semifinalistista vain kaksi on ollut Engalnnista (eli juuri nuo Chelsean kaksi voittoa) ja viime vuonna yksikään brittiseura ei päässyt jatkoon. Esimerkiksi Espanjastahan tuosta kilpailusta poissaolollaan loistavat Euroopan kärkiakatemioihin kuuluvat Athleticin ja Real Sociedadin juniorimyllyt, mutta menestystä näyttäisi tulleen melko laajalla rintamalla siitä huolimatta. Okei, Espanjan pelaajatuottavuus on ollut sen verta ylivoimaista, että siihen ei ole ehkä reilua verrata Englantia.
Tokihan akatemioihin on saarilla syötetty paljon rahaa, joten ei ihme, että tulosta alkaa tulemaan myös junnutuotannon puolella. Toisaalta sitten ilman nykyistäkin tiukempia HG-sääntöjä breikkaaminen ammattitasolla tulee olemaan nykytilannettakin vaikeampaa, mikäli Valjujengit muuttuvat yhä enemmän muualta maailmasta kerätyiksi allstarseiksi. Mennäänkö jossain vaiheessa sitten siihen, että brittinuoria aletaan värväämään johonkin Serie A:n, Ligue 1:n tai vastaavien liigojen keskikastin tai häntäpään seuroihin. Kuulosta absurdilta. Vaikea nähdä sitäkään, että jossain brittidivareissa lyötäisiin läpi.
|
|
|
|
Earl Godwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Democracy Dies in Darkness
|
|
Vastaus #8079 : 16.02.2018 klo 07:11:41 |
|
Okei, Espanjan pelaajatuottavuus on ollut sen verta ylivoimaista, että siihen ei ole ehkä reilua verrata Englantia. Aikamuoto tosiaan kannattaa huomioida. Viime vuosina spanskien junnujengit ovat olleet lähinnä vastaantulijoita Englannille (ok, U-17 voitti lädit zäkällä pilkuilla EM-finaalissa, mutta MM-finaalissa tuli 2-5 -murskatappio).
|
|
|
|
Jinete
Poissa
|
|
Vastaus #8080 : 16.02.2018 klo 09:07:55 |
|
Aikamuoto tosiaan kannattaa huomioida.
Mitäs se perfekti nyt sitten tarkoittikaan? U19 loppukarsinnat kesän kisoihin Suomessa taitavat alkaa noin kuukauden päästä. Englannillahan kävi sveitsimäinen arpaonno ja lohkon pitäisi olla suupala ja tie on auki tuplaan.
|
|
|
|
Earl Godwin
Poissa
Suosikkijoukkue: Democracy Dies in Darkness
|
|
Vastaus #8081 : 16.02.2018 klo 10:12:04 |
|
Mitäs se perfekti nyt sitten tarkoittikaan? U19 loppukarsinnat kesän kisoihin Suomessa taitavat alkaa noin kuukauden päästä. Englannillahan kävi sveitsimäinen arpaonno ja lohkon pitäisi olla suupala ja tie on auki tuplaan.
Totta, imperfekti olisi ollut osuvampi. Foden, Sancho, Sessegnon jo kolmistaan nostavat Englannin kesän kisojen ykkössuosikiksi. Sessegnon siis oli U19-kisojen paras pelaaja jo viime vuonna, Foden U17-mömmömmien paras pelaaja.
|
|
|
|
Sivurajatapaus
Poissa
|
|
Vastaus #8082 : 16.02.2018 klo 10:31:34 |
|
Monen vuoden tauon jälkeen mieshuorat kömpivät koloistaan ja ovat taas menossa ooltevei kaikilla rintamilla.
Tämän kierroksen ottelupareihin City, Manu ja Pool lähtivät ennakkosuosikkina, Spurs fifty-fiftynä ja Chelsea altavastaajana. City ja Pool ratkaisivat komeasti otteluparinsa jo ensimmäisessä osaottelussa (vaikka Poolin kohdalla pelottaakin, että riittääkö 5 maalin etumatka toiseen otteluun, kun 3 maalia ei aina riitä toiseen puoliaikaan). Spurs kampesi itsensä suosikiksi ottelupariin. Joten hieman ennakko-odotuksia paremmin meni, mutta ei tässä vielä mitään ihmeitä olla nähty.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
|
Vastaus #8083 : 16.02.2018 klo 10:49:00 |
|
Joten hieman ennakko-odotuksia paremmin meni, mutta ei tässä vielä mitään ihmeitä olla nähty.
Tästä syystä mopon keuliminen hieman outoa onkin. Eihän tässä siis kai mitään ihmeitä ole tapahtunut? Spursin comeback toki lähes sellainen, onhan kyseessä Spurs, mutta vielä on toinen osa pelattavaa ja Vanhalla Rouvalla mahdollisuudet siinäkin.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #8084 : 16.02.2018 klo 10:59:47 |
|
Tästä syystä mopon keuliminen hieman outoa onkin. Eihän tässä siis kai mitään ihmeitä ole tapahtunut? Spursin comeback toki lähes sellainen, onhan kyseessä Spurs, mutta vielä on toinen osa pelattavaa ja Vanhalla Rouvalla mahdollisuudet siinäkin.
Ihan hirveää keulimista en kyllä ole itse havainnut. Monen vuoden tauon jälkeen mieshuorat kömpivät koloistaan ja ovat taas menossa ooltevei kaikilla rintamilla.
Pistäs nyt lainauksia kehiin missä noin tuollaista on väitetty.
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
|
Vastaus #8085 : 16.02.2018 klo 11:13:06 |
|
Ihan hirveää keulimista en kyllä ole itse havainnut.
Spurs-osaston perinteisillä nimimerkeillä on kyllä mielestäni ihan kivasti noussut eturengas, mutta en jaksa toki erikseen mitään esimerkkejä kaivaa. Hassua olisikin, jos vielä ihan normisuoritukset heittäneet City ja Pool nyt jotain isompaa henkselien paukutusta aiheuttaisi.
|
|
|
|
Sivurajatapaus
Poissa
|
|
Vastaus #8086 : 16.02.2018 klo 11:25:01 |
|
Ihan hirveää keulimista en kyllä ole itse havainnut. Pistäs nyt lainauksia kehiin missä noin tuollaista on väitetty.
Tässä (omat lihavoinnit): Olisiko aika palata alkuperäiseen otsikkoon? Englannin ylivoimaa!
Pool - City unelmafinaali
Ei olisi yllätys jo kaksi brittijengiä olisi finaalissa 2018.
Jos ja kun Englannin maajoukkue myös jossain vaiheessa nostaa tasoaan...
Jatkossakin Barca ja Real imee pelaajia nimellä, PSG rahalla, Bayern pokaalilla ja kaikki englantilaiset top-jengit noiden yhdistelmällä ja liigan kovimmalla yleisellä tasolla.
Imperiumin kehittyminen vie jonkin aikaa.
Onhan tuo Englannin juniorikehitys ottanut melkoisia askeleita viime vuosina. Sillä saralla Englanti on ottanut muut kiinni ja ainakin nuorten kisojen perusteella ajanut ohikin.
Riveillä olevien lainausten lisäksi rivien välistä välittyy vahvasti värinä, että siellä on useammallakin kirjoittajalla puntissa muna vähintään puolikovana.
|
|
|
|
Taka-Harvey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kontulan demokraattinen yhdistys
|
|
Vastaus #8087 : 16.02.2018 klo 11:34:39 |
|
Ainakaan Viinioksaa ei olla taidettu hetkeen näissä topiceissa nähdä, mutta nyt on taas liikenteessä tutulla agendalla .
|
|
|
|
McManaman
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
|
Vastaus #8088 : 16.02.2018 klo 11:48:53 |
|
Hassua olisikin, jos vielä ihan normisuoritukset heittäneet City ja Pool nyt jotain isompaa henkselien paukutusta aiheuttaisi.
Normisuoritusten rima nostettu aika ylös, jos 0-5 vierasvoitto on normisuoritus. Kyllä minun mielestä otteluparin ennakkosuosikkikin voi yllättää positiivisesti. Englannin ylivoimaan en ota kantaa.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
|
Vastaus #8089 : 16.02.2018 klo 12:29:55 |
|
Antonio Contekin vahvisti meille ammattilaisena eilen lehdistötilaisuudessaan, että Valioliiga on todellakin Kivikova, jossa kaikissa peleissä pitää laittaa 120 % tiskiin, koska pahnan pohjimmaiset kykenevät voittamaan kärkiseuroja. Näin ole hänen mukaansa asian laita muissa sarjoissa.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #8090 : 16.02.2018 klo 12:33:05 |
|
Antonio Contekin vahvisti meille ammattilaisena eilen lehdistötilaisuudessaan, että Valioliiga on todellakin Kivikova, jossa kaikissa peleissä pitää laittaa 120 % tiskiin, koska pahnan pohjimmaiset kykenevät voittamaan kärkiseuroja. Näin ole hänen mukaansa asian laita muissa sarjoissa.
Onko joku siis jossain vaiheessa väittänyt täällä vuosien saatossa, että bottom 10 tms. ei olisi Valioliigassa ylivoimainen muiden liigojen vastaaviin verrattuna? Kysehän on ollut aina siitä top 10 -vertailusta, jossa sitten aina välillä käy näitä Fiorentina-Spurseja ja Atalanta-Evertoneja, vaikkei kaiken järjen mukaan pitäisi. Kyllähän beneventot ja herculekset ja saksan vastaavat ihan huumoria ovatkin, ei siitä ole kahta sanaa. Mutta erot kapenevat sarjataulukoiden yläpäitä vertaillessa. edit. muutenkin Evertonin tämän kauden euroseikkailu noilla resursseilla on jäänyt täällä vähän turhan vähälle huomiolle.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.02.2018 klo 12:37:53 kirjoittanut Heiska »
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
|
Vastaus #8091 : 16.02.2018 klo 12:38:07 |
|
Normisuoritusten rima nostettu aika ylös, jos 0-5 vierasvoitto on normisuoritus.
Selvän ennakkosuosikin jatkopaikka ei ole mikään yllätys, vaan normisuoritus, vaikka tulos olisikin yllättävä.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
|
Vastaus #8092 : 16.02.2018 klo 12:40:22 |
|
edit. muutenkin Evertonin tämän kauden euroseikkailu noilla resursseilla on jäänyt täällä vähän turhan vähälle huomiolle. Ei se yksi ruma ankanpoikanen kuitenkaan ihan kaikkea tuhoa. Ja kyllä. Olen tainnut väitelläkin näistä alakastin joukkueista tällä palstalla.
|
|
|
|
McManaman
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool
|
|
Vastaus #8093 : 16.02.2018 klo 12:46:39 |
|
Selvän ennakkosuosikin jatkopaikka ei ole mikään yllätys, vaan normisuoritus, vaikka tulos olisikin yllättävä.
Jos nyt unohdetaan se, että mitään jatkopaikkoja ei ole vielä jaettu, niin on "yllättävää", että ei ole mikään yllätys, vaikka olikin yllättävä. Pitääkin mennä takaisin Liverpoolin omaan topikkiin haukkumaan joukkuetta, kun noita 5-0 tuloksia ei ole hirveästi tullut, vaikka se onkin ihan normisuoritus.
|
|
|
|
arse4ever
Poissa
Suosikkijoukkue: PL winner ?/?
|
|
Vastaus #8094 : 16.02.2018 klo 12:48:25 |
|
Tässä (omat lihavoinnit):
Riveillä olevien lainausten lisäksi rivien välistä välittyy vahvasti värinä, että siellä on useammallakin kirjoittajalla puntissa muna vähintään puolikovana.
Itsellä ei ainakaan jalkapallo saa kyseisiä tunteita aikaiseksi. Voin kyllä Jalluvetoa ottaa heittäen tulevasta CL-voittajamaasta. Saat valita minkä tahansa ja itse sanon Englanti. Jos et kerran näe, että Englanti olisi noussut ykkösmaaksi tai ainakin muiden kanssa samalle viivalle, jopa kirkkaimmassa kärjessä, niin varmasti voit hienoisesta altavastaaja-asemasta huolimatta tuon vedon lyödä? Saman vedon voin ottaa EL:stä. "All-England"-finaalille tarjotaan tällä hetkellä vähän vajaa 20% mahdollisuuksia, eli ei toi heitto mahdollisesta englantilaisfinaalista mikään järjetön ole. Ekalla pudotuspelikierroksella tippuu 1/4 tai Chelsean yllättäessä 2/4 pois mahdollisista kovista vastustajista ja Englannilla todennäköisesti 4 jengiä 8 joukossa. Eli värierissä niitä veikkaisin olevan 2. Ja noissa peleissä kaikki on mahdollista, ihan sama ketä siellä pelaa.
|
|
|
|
Epäonnensoturi
Poissa
|
|
Vastaus #8095 : 16.02.2018 klo 12:49:11 |
|
Vielä ennen pelin alkua Portoa pidettiin pahana kotijoukkueena, joten siihen nähden 5-0 on kyllä ihan kelpo suoritus.
|
|
|
|
arse4ever
Poissa
Suosikkijoukkue: PL winner ?/?
|
|
Vastaus #8096 : 16.02.2018 klo 13:02:24 |
|
Onhan toi nyt ihan naurettavaa, että Poolin 5-0 vierasvoittoa pidetään sellasena normisuorituksena, millanen pitikin tulla. Porton edelliset jatkopelit CL:ssä kotona:
Porto-Juve 0-2 Porto-Basel 4-0 Porto-Bayern 3-1 Porto-Malaga 1-0 Porto-Arsenal 2-1
Neljä voittoa ja viime kaudella 0-2 tappio tulevalla finalistille. 0-5 ei mitenkään kova suoritus?
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
|
Vastaus #8097 : 16.02.2018 klo 13:13:41 |
|
0-5 on joo ihan hieno voitto, mutta minä pidän Poolin jatkopaikkaa Portosta normisuorituksena - ja siksi sitä sellaiseksi kutsun, vaikka lopputulos olisi 20-0.
Nousiko nyt jonkun papereissa Liverpool merkittävästi isommaksi suosikiksi mennä finaaliin, koska voittivat Porton 0-5? Onko Pool nyt esimerkiksi Barcaa vastaan suurempi suosikki? Jos näin, niin miksi? Koska ainakin itse luulin Poolin olevan ennakkoon suosikki jatkoon tästä parista, eikä tämä tulos sinänsä mitään kai muuta kokonaiskuvassa.
No, eipä tästä toki jaksa yhtään enempää vääntää varsinkaan tämän otsikon alla. Jatkakaa.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #8098 : 16.02.2018 klo 13:23:03 |
|
Ei se yksi ruma ankanpoikanen kuitenkaan ihan kaikkea tuhoa.
No ei sitä silti pidä olankohautuksella ohittaa vaikka se ei agendaan sopisikaan. Tai sitten keskustelu käy hedelmättömäksi. Fakta kuitenkin on, että Evertonin budjetilla täysi kakkosketjukin pitäisi riittää EL-peleissä. Silloin se kertoo siitä, että edelleenkään resursseja ei osata käyttää tarpeeksi hyvin.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
|
Vastaus #8099 : 16.02.2018 klo 13:27:37 |
|
^ Evertonilla oli aika heikko kesäikkuna, jos totta puhutaan. Vetää vertoja AC Milanille. Silti taitaa olla resurssiensa puolesta pitkässä juoksussa se potentiaalisin top 6:n haastaja ainakin niin kauan, kun Newcastle jatkaa nykyomistuksessa.
|
|
|
|
|
|