FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
16.10.2018 klo 00:38:07 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Foorumi aukeaa nopeasti osoitteella ff2.fi!
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org
Sivuja: [1]
 
Kirjoittaja Aihe: Brasilia, Bolivia, Peru-viisi ottelua ja kolme alan museota  (Luettu 1936 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
roberto carlos

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Brasilia, Suomi, Mäntän Valo


: 02.04.2018 klo 14:35:21

Brasilia, Bolivia ja Peru

 Tällä kertaa Etelä-Amerikan kiertueeni ei mennyt ihan ”putkeen” otteluiden osalta. Erilaisten syiden vuoksi neljä ottelua jäi näkemättä, jotka olivat alkuperäisessä suunnitelmassa. Viiden viikon aikana ehdin kuitenkin nähdä viisi matsia ja vierailla kolmessa mielenkiintoisessa alan museossa.
 Kiertueen ensimmäinen paikka oli vanha tuttu Rio de Janeiro. Ensimmäiset yöt olin Bobin vieraana favela hostelli Mazessa. Se sijaitsee Cateten kaupunginosassa vuoren huipulla. Favela sanana herättää aina negatiivisia mielikuvia, mutta tämä on siistiä ja turvallista aluetta. Pidän sitä yhtenä Rion turvallisimmista alueista. Olen ollut siellä kolme kertaa ja ei ole mitään pahaa sanottavaa. Piha-alueen pienissä kuppiloissa kalja on todella sopivan hintaista. Ei ole mitään Copacabanan turistihintoja. Osan Rion ajasta majailin hostellissa Copacabanalla. Yhtenä yönä siellä sattui hieman erikoinen tapaus. Hiippailin pikkutunneilla kaupungilta takaisin hostelliin ja huomasin, että aivan vieras nuori nainen nukkuu minun sängyssä. Herättelin tytön ja kerroin hänelle, että olet minun sängyssäni, mutta kyllä me voidaan nukkua siinä yhdessäkin. Naureskellen hän kieltäytyi kunniasta. Kun sänkyäni ei ollut vielä avattu, niin henkilökunta oli jotain sekoillut ja antanut sen hänelle. Hän sai kyllä oman punkan loppuyöksi.
 Copacabanan alueelle muutettuani lähdin tapaamaan kaveriani Fabiota. Hän on paikallinen toimittaja ja lakimiehen koulutuksen saaneena hän on työskennellyt eri seuroissa paperitöiden parissa. Hän on kova Islannin kannattaja ja osaa myös puhua maan kieltä. Tämä johtuu siitä, että nuorempana hän toimi myös pelaaja-agenttina ja välitti saarelle pelaajia. He eivät osanneet englantia ja Fabio lähti heille tulkiksi mukaan sekä työskentelemään kalatehtaassa ja pizzeriassa. Hänellä on huikea aitojen pelipaitojen kokoelma. Noin 970 paitaa, joilla kaikilla on myös pelattu, ei mitään fanipaitoja. Vuosien aikana olen toimittanut hänelle kymmeniä paitoja Suomesta. Olen saanut takaisinpäin paitoja ja olen päässyt hänen mukana sellaisiin paikkoihin, joihin en olisi ikinä muutoin päässyt. Kerran menimme otteluun, mikä pelattiin suljettujen ovien takana. Oli sekin hieno kokemus olla Maracanan lehdistökatsomossa yhdessä MM-kisoista tuttujen nimien kanssa. Yhteiskuvia on kolmen aikansa tähtipelaajan kanssa.



Kotkan Peli-Karhujen paidan sain hankittua Fabiolle, kun olin Jämsänkosken Ilveksen bussikuskina B-junnujen ottelussa viime kesänä. Samalta reissulta sain myös Haminan Pallo-Kissojen paidan. Kiitokset seuroille.


 Eräänä päivänä menimme lounaalle Fabion ystävän, Willanderin ja hänen perheensä kanssa. Tämä kaveri on työskennellyt erittäin haastavassa hommassa. Kambodzan maajoukkuevalmentaja, maanmies Leonardo Vitorino kutsui hänet joukkueen fysiikkavalmentajaksi. He olivat jo aiemmin valmentaneet Laosissa ja voittaneet maan mestaruuden 19 peräkkäisen voiton jälkeen.
 Muutamia vuosia sitten Kambodzan jalkapallo alkoi kehittymään, kun liitto kehitti olosuhteita rakentamalla harjoituskeskuksen Batin maakuntaan. Jos Suomen maajoukkueen historia on vailla suuria menestystarinoita, niin vähissä ne ovat Kambodzassakin. Maan suurin saavutus nykyajan jalkapallossa on Afganistanin nujertaminen 1-0 vuonna 2017. Afganistanin sijoitus FIFA rankingissa oli 158. Jos tätä tilastoa on uskominen, maan jalkapallo on tosiaan pienoisessa noususuunnassa. Vuonna 2013 Kambodza oli 189. ja nyt sijoitus on 171. Willander kertoi maan pelaajista, että he ovat ammattilaisia, mutta he eivät ole ammattilaisia. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että pelaajat saavat rahaa, mutta he eivät osaa elää ammattipelaajan elämää. Ravintopuoli, lepo, fysiikka ja monet muut asiat on hoidettu hieman erilailla kuin todellisessa ammattijalkapallossa.
 Jos agentit tarjoavat sieltä pelaajia Veikkausliigaan, niin ei kannata ainakaan suuria odotella. Maan paras pelaaja, paikallisen liigan maalikuningas monena vuonna, Chad Vathanaka sai sopimuksen Japanin liigan kolmostasolle Fujieda MYFC:n paitaan. Haaste oli kuitenkin liian kova, hän jäi ilman peliaikaa. Puoliksi ranskalainen Thierry Chantabin pelaa nykyisin Malesiassa. Kolmas ”pelimies” siellä on keskushyökkääjä Khuon Laboravy, joka on pelannut maajoukkueessa jo monia vuosia.
 Ensimmäinen matsi oli Rion osavaltion mestaruussarjan eli Cariocan kamppailu Fluminense-Botafogo. Se oli hieman pettymys. Vaikka kyseessä oli kahden huippujoukkueen välinen paikallisottelu, niin paikalle vaivaantui vain 8500 katsojaa. Maracanalla se on aika vähän. Kun siellä on nähnyt Vascon ja Flamengon välisen ottelun 69.647 muun katsojan kanssa sekä Flamengon ja Fluminensen huikean 5-3 päättyneen matsin, niin ei tämä maalittomana päättynyt ottelu sytyttänyt hirveästi.








Junamatkailua Bangun kaupunginosaan

 Heti seuraavana päivänä lähdimme Fabion ja vanhan tutun reissukaverini Glorian kanssa katsomaan saman sarjan ottelua Bangu-Volta Redonda. Fabio ei ole minkään seuran fani, mutta Bangu on lähinnä hänen sydäntään. Hän on myös työskennellyt seurassa. Banguun pitää mennä paikallisjunalla, missä ei kyllä muita turisteja tapaa. Vain paikallisia menee näille vähän huonommille alueille. Joku 20. pysäkki oli se, missä me hyppäsimme pois junasta. Fabio kertoi jo aiemmin, että näiden seurojen fanit ovat hyviä kavereita keskenään ja pitävät yhdessä grillijuhlia ennen matseja. Tämä piti paikkansa. Siellä oli grillikatos, missä molempien seurojen faneja oli nauttimassa grillin antimia ja olutta. Todella harvinaista ja myös hienoa, että tällaista voi tapahtua fanien kesken Brasiliassa. Aivan utopistinen ajatus esim. Flamengon ja Vascon fanien kesken.



Todella harvinaista, faneilla yhteiset grillibileet ennen matsia. Tämä on perinne heidän välillään.



Lipun hinta oli meidän rahassa noin viisi euroa.



Gloria ja eräs Fabion kaveri. Monet Bangun kannattajat ovat hieman iäkkäämpiä. Nämä pienet reiät seinässä ovat lipunmyyntiluukkuja.



 Siellä kun kävelimme Fabion kanssa, tuntui, että lähes jokainen tunsi hänet ja varsin monella tuntui olevan jotain asiaa hänelle. Aina piti käydä kättelemässä ja höpisemässä kuulumisia. Vaikka Bangu on osa miljoonakaupunkia, siellä kulkiessa sitä ei huomaa. Se on kuin joku pikkukaupunki. Päivän aikaan siellä oli hyvin rauhallinen meininki, mutta yöaikaan niille kaduille ei kannata eksyä. Joidenkin katujen päissä oli portit turvallisuussyistä. Edellisellä kierroksella Bangu oli yllättänyt suurseura Vasco da Gaman 2-0. Kaverini kutsuu Bangua ”Robin Hoodiksi”, ottaa pisteitä isoilta ja ”lahjoittaa” niitä pienille. Niin kävi tälläkin kertaa. 85. minuutilla Anderson Lessa teki toisen maalinsa ja se nosti isännät 2-2 tasapeliin. Bangun stadionille mahtuu vajaa 10.000 katsojaa ja nyt paikalla oli vain reilut 500 henkeä. Joskus olen ollut siellä, kun paikalla oli vain parisataa innokkainta fania.
 Pelin jälkeen kävelimme hakemaan Fabion kaverin äidiltä uunituoreen Bangun historiikin. Luulin, että Fabio tietää kaiken seurasta, mutta hän kertoi tämän kaverin olevan todellinen seuran historian asiantuntija. Hän oli kirjoittanut kirjan, missä esitellään kaikki seuran pelaajat vuosilta 1904-2017, kaikkiaan 1693 ”jogadoresia”. Oli hän jotain juttuja kysellyt Fabiolta. Veikkausliigan seuraajille siellä oli kaksi tuttua nimeä. Dionisio voitti 1994 TPV:n paidassa maalikuninkuuden ja myöhemmin teki maaleja myös ihan kiitettävästi TamU:n hyväksi. Hänen esittelyssään lukee ”bom jogador” eli hyvä pelaaja. Juuri Fabio välitti Dionision aikanaan Suomeen. Marcelo Cardoso pelasi aikoinaan Jazzin riveissä. Hänen olen nähnyt pelaavan myös Brasiliassa.



 Kolmas jotenkin Suomeen liittyvä pelaaja oli seuran viimeisin maajoukkuepelaaja Marinho. Hän on tehnyt aikoinaan maalin Suomea vastaan pelatussa maaottelussa. Fabio kertoi, että me saattaisimme nähdä hänet ottelussa. Marinhoa ei näkynyt siellä, eikä mies ole kuulemma mitenkään mieltä piristävä näky. Alkoholi ja huumeet ovat tehneet tehtävänsä ja hän on kuin ”zombie”.

Santos ja Sao Paulo uusia tuttavuuksia

 Vaikka olen käynyt toistakymmentä kertaa Brasiliassa, niin kokemukset Sao Paulosta ovat kovin vähäiset. Kymmenen vuotta sitten vietin yhden yön siellä läpikulkumatkalla. Nyt olin päättänyt korjata asian. Lähdimme Glorian kanssa Riosta ensin pieneen rantapaikkaan Ubatubaan ja sieltä kolmen yön jälkeen jatkoimme Santosiin. Alan miehille Santosista tulee tietysti ensimmäisenä mieleen Pelen kotikaupunki.
 Olin varannut booking.comin kautta hotellin jo ennakkoon. Se näytti olevan ihan ok, tosi edullinen hinta ja muutamia käymisen arvoisia paikkoja kävelymatkan päässä. Siinä olivat perusteet valinnalle. Kun menimme sinne, taksikuski alkoi ihmettelemään, että miksi majoittaudumme näin vaaralliselle alueelle. Hän kertoi, että turistit ovat toisella puolella kaupunkia. Se selitti varmaan halvan hinnan. Kaikki meni kuitenkin ihan ok, ei mitään ongelmia. Pelen museo oli siinä ihan lähettyvillä ja totta kai se piti käydä läpi. Oli kyllä ihan käymisen arvoinen paikka, jos on aiheesta kiinnostunut.





 Hukattujen otteluiden sarja alkoi Santosista. Meidän piti lähteä kävelemään stadionille hyvissä ajoin, se ei ollut hirveän kaukana hotellista. Heti reitin alkumatkasta tapasimme kaksi poliisia ja Gloria kysyi heiltä, että onko reitti stadionille turvallinen. He eivät pitäneet meidän suunnitelmaa turvallisena. Meidän olisi pitänyt kävellä erään tunnelin läpi ja siellä kuulemma majailee hyvin epämääräistä porukkaa ja tehdään huumekauppaa. Otimme sitten taksin. Stadionin nurkalle päästyämme ihmettelin, kun paikalla oli kovin rauhallista. Sitten selvisi, että seuran presidentti oli päättänyt siirtää ottelun Santos-Ituano pelattavaksi naapurikaupungissa Sao Paulossa Pacaembu-stadionilla, yhdellä MM-50 kisa-areenoista. Siitä seuran fanit eivät pitäneet enkä myöskään minä. Tässä tapauksessa kyllä voi meikäläinen nostaa käden pystyyn virheen merkiksi. Olin katsonut vain pelipäivän ja kellonajan. Pidin itsestään selvänä, että he pelaavat omalla stadionillaan. 99,9 % futispeleistä pelataan seurojen omilla kotikentillä, mutta tämä matsi ei nyt kuulunut tähän prosenttimäärään. Virheistä oppii ja tulevaisuudessa pitää tarkistaa aina tämäkin asia.
 Parin päivän päästä menimme uudestaan samalle stadionille, Vila Belmirolle. Nyt kohteena oli seuran museo. Santos on yksi maan legendaarisimpia seuroja ja myös rikkaimpia. Museossa kävi ilmi, että menestystä on tullut ihan kiitettävästi, toiseksi eniten Brasiliassa. Pelen johdolla se voitti ”seurajoukkueiden maailmanmestaruuden” 1962 ja -63. Etelä-Amerikan mestaruuksia on kolme ja kahdeksan kertaa on tullut Brasilian mestaruus. Arvostetun Rion osavaltion mestaruuden Santos on saavuttanut 22 kertaa. Pelen lisäksi seuraa ovat edustaneet 70-luvun tähdet Carlos Alberto, Clodoaldo sekä nykypäivän huipuista Robinho, Diego, Ganso, Neymar ja monet muut. Seuran menestyksen pystyi helposti huomaamaan lukuisia pokaaleja katselemalla. Museovierailuun kuului myös opastettu kierros pukuhuoneessa, haastatteluhuoneessa ja muualla stadionilla.





Fabiolta saamani Santosin paita oli hyvä asuste seuran museoon.










 Santosista matka jatkui noin tunnin bussimatkan päässä sijaitsevaan Sao Pauloon. Viimeiset kaudet maan parasta jalkapalloa ovat pelanneet Sao Paulon osavaltiosarjan eli Paulistan seurat. Toissa vuonna tuli kaksoisvoitto ja tänä vuonna kärkikolmikon muodostivat Corinthians, Palmeiras ja Santos eli kolmoisvoitto. Rion alue jää selvästi hopealle. Pääsin sentään näkemään yhden Paulista-sarjan matsin, mutta koville sekin otti. Se oli lauantaipäivä ja karnevaalit alkoivat. Aamupäivällä kävelin Pacaembu-stadionilla sijaitsevaan jalkapalloliiton museoon. Siellä oli myös paljon mielenkiintoista nähtävää. Tämä oli paras kolmesta museosta. Stadionin pihassa oli menossa joku juniorien ”höntsyturnaus” asfaltti-kentällä. He pelasivat nelimiehisin joukkuein ja hyvin pieniin maaleihin.  Se ihmetytti, että yksi joukkue oli Perusta. Jos sieltä asti tulee Brasiliaan turnaukseen, niin luulisi osallistuvan hieman erilaiseen ”tournamenttiin”. Paluumatkan tein metrolla ja jo silloin oli aistittavissa karnevaalitunnelmaa.











Tällä stadionilla Pele teki 1000. maalinsa




 Puolen päivän jälkeen lähdimme metroasemalle. Tarkoitus oli mennä lähelle Morumbi-stadionia ja sieltä sitten taksilla pelipaikalle. Metroasemalla oli täysi kaaos, ihmisiä tuli aina vaan lisää, mutta ketään ei lähtenyt eteenpäin. Sitten selvisi, että karnevaalien juhlijat olivat rikkoneet metrovaunuja ja liikennöinti oli pysäytetty. Otimme taksin ja menimme sillä Sao Paulon stadionille. Kotijoukkue kohtasi Botafogon. Kyseessä oli tietysti vähemmän tunnettu Botafogo-SP, koska pelattiin Sao Paulon sarjaa. Tämä tunnetumpi seura on Botafogo-RJ, minkä kotipaikka on Rio. Muutama vuosi sitten remontoidulle Morumbille mahtuu 67.000 katsojaa. Kaikille on nykyään punaiset kuppi-istuimet. Parhaimmillaan siellä on ollut futispelissä 138.000 henkeä. Se oli aikaa ennen kuppi-istuimia, vuonna 1977 Corinthians-Ponte Preta. Morumbin huono puoli on se, että siellä kiertää neljä juoksurataa viheriötä. Ihmeellinen määrä. Se kuitenkin aiheuttaa sen, että katsomot jäävät hieman etäälle itse toiminnasta. Pikkuseura Botafogo pisti hyvin kampoihin suurelle Sao Paulolle, mutta sai antautua 2-0. Brasilian mestaruussarjassa Sao Paulo vetää suurimmat yleisömäärät, mutta tämä ottelu ei paikallisia suuremmin kiinnostanut, vain 13.624 henkeä oli paikalla. Karnevaalit oli varmaan yksi tekijä.



Palmeiras-Santos loppuunmyyty netin kautta

 Paluumatkalla Morumbilta hekumoin, että seuraavana päivänä edessä on reissun jalkapalloilullinen kohokohta. Maan huippuseurat Palmeiras ja Santos ottavat yhteen maan nykyaikaisimmalla stadionilla, 2014 valmistuneella Allianz Parque:lla. Olin varma, että nyt olisi väkeä ja tunnelmaa hieman erilailla. Olimme paikalla hyvissä ajoin. Gloria alkoi kyselemään lipunmyynnin sijaintia. Eräs ystävällinen sielu selitti, että otteluun ei saa enää lippuja, koska se on jo netissä loppuunmyyty. Mustasta pörssistä voisi saada, mutta hinta on kova. Päätimme mennä läheiseen kulmabaariin juomaan olutta ja katselemaan ottelua televisiosta liputtomien Palmeiras-fanien kanssa. Sain Fabiolta Santosin t-paidan, jota paljon käytin reissun aikana, mutta otteluihin pukeudun turvallisuussyistä aina neutraalisti. Se oli järkevä veto tälläkin kertaa. Olisi ollut orpo olo olla siellä ainoa musta-valkoinen vihreäpaitaisten joukossa.
 Baarissa oli hyvä meno päällä, kun Palmeiras iski 1-0 ja 2-0. Tosin Renato toi maalillaan vieraat maalin päähän, mutta 2-1 kotivoittoon matsi päättyi. Monet saattavat muistaa nyt 38-vuotiaan Renaton viime vuosikymmeneltä Sevillan paidasta. Myöhemmin katsoin netistä, että ottelussa oli paikalla 37.867 katsojaa, mutta stadionin kapasiteetti on 43.713. Placar-lehdessä oli tietoja valtakunnansarjojen yleisömääristä. Viime kaudella suurin väkimäärä serie A:assa oli 61.142 ja pienin oli vain 338 henkeä. Aika vähän, kun puhutaan Brasilian mestaruussarjasta.

Kohti Boliviaa

 Seuraavana päivänä Gloria lensi kotikaupunkiinsa Joao Pessoaan ja minä puolestani lensin Boliviaan Santa Cruz de la Sierraan. Majoittauduin hostelliin ja silmäilin opaskirjaani South American hand bookia. Siellä pisti silmään eräs pizzeria, minkä omistajan kerrottiin olevan suomalainen. Menin sinne iltaolusille. Paikalla ei näkynyt ketään vaaleaihoista. Oluen saatuani aloin etsimään jotain merkkejä suomalaisuudesta. Olihan siellä pienehkö Suomen lippu ja kyltti seinällä ”kahvitauko”. Tarjoilija osasi pari sanaa suomea. Kysyin, että onko tämä suomalainen pizzeria. Ei ollut kuulemma. Oliskohan suomalainen kaveri myynyt sen pois?
 Kun tulin Santa Cruziin maanantaina, niin siellä piti olla Bolivian liigan matsi. Sunnuntai-iltana selailin Soccerwayn sivuja maan liigan osalta ja huomasin, että kyseinen ottelu oli edelleen merkattu maanantaiksi, mutta lopputulos oli jo selvillä. Se olikin pelattu sunnuntaina.
 Seuraavaksi matkasin yöbussilla Cochabambaan, missä tarkoituksena oli ollut nähdä Copa Libertadoresin eli paikallisen Mestarien liigan matsi. Jo Brasilian puolella huomasin, että se pelataan jostain syystä Sucressa. Kaupunki, mikä ei kuulunut minun reitille. Cochabambassa tuli vielä yksi ikävä yllätys pelien suhteen. En ollut uskoa silmiäni, kun huomasin ottelun Aurora-Sport Boys pelipaikaksi muuttuneen viime hetkellä Sacapa. Tai ainakin tieto nettiin tuli aika myöhään. Ensin masennuin, mutta pikainen Google mapsin vilkaisu nosti mielialaa. Sacapa oli hyvin lähellä Cochabambaa.
 Taksilla meno olisi ollut kaikista helpoin ratkaisu, mutta päätin testata pientä paikallisbussia. Menin sellaisella pitkän mallin Hiacen kokoisella pikkubussilla naapurikaupunkiin Sacapaan. Stadionin sijainnista ei ollut mitään tietoa, mutta kyllä se kyselemällä löytyi. Ottelu oli Aurora-Sport Boys ja paikalla parisentuhatta kotijoukkueen fania. Päätykatsomossa oli jonkin näköinen tosifanien ryhmä, mikä piti ihan mukavasti elämää sisältäen rummutusta ja torvisoittoa. Tosin käytös ottelun loppupuolella laski pisteitä minun silmissäni.
 Vieraat menivät alussa johtoon, mutta Aurora maalasi kahdesti ennen taukoa. Juuri ennen ensimmäisen puoliajan loppumista isäntien puolustaja sai toisen varoituksen ja lähti punaisen myötä suihkuun. Pelin loppuvaiheessa tunteet kuumenivat ja Sport Boys:n coach sai komennuksen pois vaihtopenkiltä. Hän joutui kävelemään kentän toiselle puolelle maalin takaa kiertäen. Sacapan stadionilla katsomot ovat hyvin lähellä peliareenaa. Valmentajan lähtiessä kävelemään kentän toiselle puolelle kotijoukkueen kannattajat ryntäsivät katsomon alaosaan ja yrittivät räkiä hänen päälleen ja heittelivät juomia hänen niskaansa. Tällaisen ei pitäisi olla ikinä mahdollista. Se lämmitti varmasti hänen mieltään, kun oma joukkue pystyi tasoittamaan ajassa 90+1.





Cuscossa Real Garcilaso-Melgar

 Retkeni päätin tavallaan Perun Cuscoon. Tosin sieltä lensin vielä Limaan, jossa vietin yhden yön ennen kotiin lähtöä. Cuscossa pelattiin ottelu Real Garcilaso-Melgar, jonne päätin tehdä kävelyretken. Muutama vuosi sitten olin Arequipassa Melgarin kotiottelussa, joten tämä oli toinen kokemus Perun liigasta. Täälläkin oli tarjolla torvisoittoa. Hyvin lähellä meikäläisen istumapaikkaa oli erillinen torvisoittokunta tuomassa elämää otteluun. He eivät olleet mitään futisfaneja, vaan todellisia soittajia. Melgarin fanit olivat toisella puolella stadionia. Ensin he kävivät poliisien turvaamana tervehtimässä omaa joukkuettaan vaihtopenkin takana ja sen jälkeen heidät ohjattiin omaan katsomon osaansa. Vieressä oli kotijoukkueen fanit. Välissä ei ollut verkkoaitaa, mutta poliiseja oli sijoitettu tasaisin välein. Reissuni alkoi 0-0:n nyhjäämisellä ja niin se myös loppui.



 Peruhan on nyt pitkästä aikaa mukana MM-kisoissa. Parikin kertaa tuli paikallisten kanssa puhetta vanhoista MM-kisoista. Kun luettelin useamman pelaajan vuoden 1978 MM-joukkueesta, he ihmettelivät, kuinka suomalainen voi muistaa heidät. Tähän on hyvä selitys. Silloin kerättiin velipojan kanssa kuvia täyteen kisoista julkaistu keräilykansio. Niitä vaihdeltiin kavereiden kanssa päivittäin ja nimet syöpyivät mieleen. Muistan vieläkin, että Espanjan Pirri puuttui meiltä pitkään. Kun saimme sen, niin kansio oli täynnä. MM-kisat näkyivät Limassa eräässä puistossa. Sinne oli tuotu isoja tauluja, joissa oli kuvia ja juttua maan futiksen huippuhetkistä



 Vuonna 1985 valmensin D-junioreissa Kalle nimistä pikkupoikaa. Myöhemmin hän siirtyi täysin ykköslajiinsa moukarinheittoon, missä ylsi aina nuorten MM-kisoihin saakka. Nyt hän on siinä lajissa nuorten olympiavalmentaja. Futis on kuitenkin säilynyt hänen sydämessään jollain lailla. Miehellä on noin 650 jalkapalloseurojen huivia ympäri maailman. Olen auttanut ex-junioripelaajaani ja nykyistä kaveriani Kallea kokoelman kartuttamisessa tuomalla hänelle huiveja omilta reissuiltani. Brasiliasta matkaan tarttui kolme huivia noin 10 euron kappalehintaan. Perussa pelatun ottelun jälkeen bongasin huivien myyjän ja häneltä irtosi molempien seurojen huivit noin kuudella eurolla. Tämä kertoo paljon maan hintatasosta, todella edullinen maa.
 Cuscossa tein myös jotain sellaista, mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni. Varasin itselleni mönkkärillä ajelun. Minut haettiin aamusta henkilöautolla ja matkalla mukaan hyppäsi Limasta kotoisin oleva Maria. Hän oli ollut Cochabamban karnevaaleilla tanssimassa. Mukava nainen ja meillä alkoi heti juttu luistamaan. Hän oli varannut mönkkäriretken ohella canopyn eli vaijerin varassa liukumisen. Hän kysyi yllättäen minua kaverikseen tähän hommaan. Ajatus hieman hirvitti, mutta ei tämän tason naiselle voinut sanoa kieltävää vastausta. Kolme ensimmäistä rataa mentiin istuvassa asennossa. Viimeinen vaijeri oli rankin. Vuorenhuipulta toiselle pingotetun vaijerin pituus oli toista kilometriä ja keskellä matkaa maahan oli matkaa yli 200 metriä. Tavallaan se oli hieno tunne ”lentää” siellä. Tapasin Marian vielä uudelleen Limassa ja kävimme syömässä yhteisen illallisen. Siihen oli hyvä päättää tämä retki
« Viimeksi muokattu: 02.04.2018 klo 14:58:35 kirjoittanut roberto carlos »
B Watson

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Crystal Palace, KuPS, Flamengo


Vastaus #1 : 02.04.2018 klo 15:39:33

Mahtavaa kuten aina! Banguun on joskus vielä matsiin päästävä, vaikka ei niinkään seuran kuin sen takia, että tuolla alueellahan jalkapallo Brasiliassa aikanaan alkoi brittiläisten siirtolaisten tuomana.

Mazesta tuli muuten sellainen juttu mieleen (Bob on varmaan tämän toki sinulle kertonut), että Bob teki aikanaan hollantilaisen Jos de Putterin kanssa dokkarifilmin parin favelaskidin pyrkimyksistä päästä jalkapalloammattilaisiksi. Toinen skideistä oli nimeltään Leonardo Santiago ja filmin tultua julkaistuksi Hollannissa Feyenoord meni ja hankki pojan akatemiaansa. Sälli meni sitten aikanaan voittamaan UEFA-cupin Feyenoordin paidassa ennen kuin ura lähti laskuun.

Tuosta dokkarista näkyy nyt tulleen youtubeen kuinkas sitten kävikään henkinen jatko-osa: https://www.youtube.com/watch?v=wHXW-HX0dpw

Liittyy silläkin tavalla Mazeen, että filmissä haastatellaan Leonardon mutsia Madaleinea, joka oli pitkään Mazessa duunissa, joten saatat sen tuosta filkasta tunnistaakin.

roberto carlos

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Brasilia, Suomi, Mäntän Valo


Vastaus #2 : 02.04.2018 klo 15:52:16

Muistan kyllä tämän pelaajan, mutta en tiennyt hänen taustaansa. Kiitoksia linkistä. Pitääkin katsoa se.

https://en.wikipedia.org/wiki/Leonardo_Santiago
« Viimeksi muokattu: 02.04.2018 klo 15:58:44 kirjoittanut roberto carlos »
B Watson

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Crystal Palace, KuPS, Flamengo


Vastaus #3 : 02.04.2018 klo 16:01:47

Muistan kyllä tämän pelaajan, mutta en tiennyt hänen taustaansa. Kiitoksia linkistä. Pitääkin katsoa se.

https://en.wikipedia.org/wiki/Leonardo_Santiago

Sama mies. Ei taida olla mikään mukava tarina lopulta. Mulla ei riitä ihan portugalin eikä hollannin taito ihan päästä täysin jyvälle, mutta käsitykseni mukaan pojan ja mutsin välit ei ole ihan kuosissa.
roberto carlos

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Brasilia, Suomi, Mäntän Valo


Vastaus #4 : 02.04.2018 klo 16:05:55

Pitää katsoa se kesällä, kun "tulkki" on paikalla. Hän saa selittää englanniksi, miten homma etenee.
ensijokolmas

Poissa Poissa


Vastaus #5 : 02.04.2018 klo 23:35:25

Nämä roberto carlosin rapot ovat kyllä aina hyviä ja foorumin parhaimmistoa. Hyviä taustoituksia ja yksityiskohtia. Tulee aina luettua ajatuksen kanssa läpi.

 
Sivuja: [1]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines