Liverbird
 Poissa
|
 |
: 25.08.2006 klo 17:46:42 |
|
Tässä vanha reissuraportti CL-finaalista:
Lyhyt yhteenveto reissusta Istanbuliin...
Matka kohti Istanbulia ja Atatürk Olympic Stadionia alkoi maanantaina 23.5. Lento Helsingistä Istanbuliin tuntui kovin kalliilta vaihtoehdolta, joten pienen etsimisen jälkeen löysimme halvan ja hyvän reitin Istanbuliin: AirBalticin lennolta Riiasta Istanbuliin. Istanbuliin odotettiin saapuvan noin 40 000 Liverpool-fania ympäri maailmaa. Se tuskin koskaan selviää, että kuinka monta Pool-fania Istanbulissa oli keskiviikkona 25.5, mutta arvoioiden mukaan jopa yli 50 000. Pool-fanit luultavasti käyttivät jokaista Euroopan isoa lentokenttää päästäkseen Istanbuliin tai edes lähemmäksi Istanbulia. Faneja saapui jopa Kanadasta, Amerikasta ja Australiasta suoraan Turkkiin. Suurin osa lensi suoraan Englannista Istanbuliin tai Keski-Eurooppaan ja sieltä jatkolennolla Istanbuliin. Turkin ja Bulgarian lomakohteet täyttyivät Pool-faneista, jotka sitten matkasivat Istanbuliin joko bussilla, autolla tai lentokoneella. Hurjin matkareitti oli parilla nuorella britillä, joka lensivät Baghdadiin ja sieltä n.35h bussilla Istanbuliin. Useat ajoivat autoilla/minubusseilla Englannista Istanbuliin (!). Liverpool oli edellisen kerran Euroopan cupin finaalissa surullisen kuuluisassa Heyselin finaalissa 1985 ja kaikki halusivat nähdä Liverpoolin palaavan Euroopan huipulle 20 vuoden tauon jälkeen tavalla tai toisella.
Lähdimme Helsingistä laivalla maanantaina kohti Tallinnaa. Saavuimme suomalaisten viinaturistien seurassa Tallinnaan iltapäivällä ja bussi Riikaan lähti vasta alkuillasta, joten ylimääräiset tunnit kuluivat Tallinnan pubeissa. Eurolinesin bussimatka Tallinnasta-Riikaan kesti noin viisi tuntia ja maksoi vain kymmenisen euroa. Olimme sopineet treffit muiden Riian kautta Istanbuliin matkaavien Pool-fanien kanssa tyylikkääseen Dicken's irkkupubiin, joka sijaitsee Riian vanhassa kaupungissa. Saavuimme Dicken's pubiin noin 23 maissa ja muut olivat jo paikalla: Helsingin ja Tampereen kautta Riikaan saapunut suomalaiskaksikko vahvistettuna yhdellä britillä, Ruotsissa asuva englantilainen Pool-fani sekä Lontoosta saapuneet ladit. AirBalticin lento Riiasta lähti 06.15 tiistai-aamuna, joten hyvin oli aikaa. Laitoimme Pool-bannerit irkkupubin terassille roikkumaan, nautimme halvasta oluesta ja tietenkin virittelimme lauluja Istanbulia varten. Dicken'sin henkilökunta halusi meistä eroon kahden maissa, koska pubi suljettiin, joten siirryimme seuraavaan juottolaan. Britit ja "ruotsalainen" painuivat hotellille ottamaan muutaman tunnin unet, mutta me neljä suomalaista ja Suomessa asuva scouseri jatkoimme iltaa. Noin neljän maissa nappasimme taksin lentokentälle (kaikki enemmän tai vähemmän juopuneina). Yritimme ladata voimiamme kentällä nukkumalla, mutta ei siitä tullut yhtään mitään. Hiljalleen lentokentälle valui enemmän ja enemmän punapaitoja. Hotellille aikaisemmin mennyt seurueemme saapui myös kentälle, tosin ilman Ruotsissa asuvaa englantilaista, joka oli kadottanut passinsa. Kävi sääliksi kaveria, mutta yhtäkkiä hän saapuikin kentälle passi kädessään. Tiedä sitten mistä passi löytyi, mutta onneksi löytyi! Lento oli täynnä Liverpool-faneja, osalla otteluliput taskussa ja toiset kyselivät ylimääräisiä. Pitkä päivä takana, mutta tuttuun tapaan uni ei koneessa maistunut.
Istanbuliin saavuimme aamulla ja jokainen laskeutunut lento oli täynnä punapaitoja. Omituista kyllä, mutta Milan-faneja ei näkynyt yhtään kappaletta. Etukäteen oli paljon mainostettu, että lentokentällä on tarkat turvatoimet ja jokaisen futisfanin pitää näyttää ottelulippu kentällä tai pääsy maahan saatetaan evätä. Suomen passilla päästiin nopeasti tarkastuksista läpi, mutta briteiltä taidettiin kyllä kysellä ottelulippuja, mutta ei ketään käännytetty, vaikka lippua ei ollut. Mestareiden liigan finaali näkyi Istanbulin katukuvassa joka puolella. Kaikki tiemainokset oli vaihdettu muistuttamaan, että finaali pelataan Istanbulissa. Hyppäsimme Atatürkin lentokentällä taksiin, josta lähdimme kohti 'Bulissa asuvan suomalaisen kaverin kämppää, missä yövyimme. Tunnin taksimatka lentokentältä Ortaköyn alueelle maksoi noin €12-13 eli taksilla liikkuminen on ilmaista. Ortaköy sijaitsee Euroopan puolella Besiktasin vieressä. Helsingistä lähdettyämme meni 35 tuntia ennen kuin pääsimme suihkuun ja ilman unta pärjäsimme 45h. Tiistai kului kaupunkia katsellessa. Besiktasin Inönü Stadion sijaisti lähellä, joten päivällä kävimme tutustumassa Besiktasin museoon ja kotikenttään. Alkuillasta kunnot kebabit nälkään, jonka jälkeen menimme Tophaneen polttelemaan vesipiippua ja nauttimaan turkkilaisesta tee'stä. Todella rentouttavaa. Taksim Square Istanbulin ydin keskustassa oli tiistai-iltana täynnä Liverpool-faneja. Meteliä ja tunnelmaa riitti joka puolella.
25.5.05 oli päivä, jota kaikki Pool-fanit olivat odottaneet kuin kuuta nousevaa. Heräsimme aikaisin ja suuntasimme taksilla kohti Taksimin aluetta. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila oli varmaan yli 25 astetta - täydellinen päivä pelata historian 50:s Euroopan cupin finaali ja ensimmäinen Turkissa. Saavuimme Taksimille noin 10:n maissa. Pool-faneja oli liikkeellä jo paljon, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen miltä paikka näytti iltapäivällä. Lipputangot, seinät, bussipysäkit, ravintolat ja kaikki minne vain pystyi kiinnittämään lippuja/banderolleja täyttyi Pool-fanien taideteoksista. Kiipesin ketteränä poikana (fantasiaa) jonkun hökkelin katolle ja kiinnitin lippumme, mikä oli kuulemma löytänyt tiensä Iltalehden sivuille isona kuvana. Taksim muuttui punaiseksi mereksi. Lippuja ja Pool-faneja joka puolelle. Katot olivat täynnä ihmisiä, bussipysäkkien katot, kaduilla ei mahtunut liikkumaan, iso puisto oli punainen. Uskomaton näky. Ylihinnoilla olutta myyneet turkkilaiset jäivät kakkosiksi, kun Pool-fanit jonottivat pikkukaduilla sijaitseviin kauppohin ostamaan olutta. Ladit kantoivat olutkoreja kaupoista ulos, kunnes ne loppuivat. Istanbulissa oli kuulemma oluen myynti noussut 7x (!!) normaaleihin tilastoihin verrattuna. Jossain vaiheessa paikalla saapui turkkilaisia pikkupoikia myymään soihtuja parin euron kappalehinnalla. Englannin fanikulttuuriin ei soihdut kuulu, mutta Istanbulissa tilanne oli toinen. Soihtuja paloi joka puolella, niin Taksimilla kuin stadionin sisäpuolellakin. Taksim Squarelta oli järjestetty ilmaisia bussikuljetuksia Atatürk Stadionille, mikä sijaitsee keskellä ei mitään.
Hyppäsimme bussiin noin neljän viiden maissa ja suuntasimme kohti stadionia. Busseja lähti jatkuvalla syötöllä ja kaikki täynnä Pool-faneja. Tunnelma bussissa oli katossa ja meteli oli korvia huumaava. Kadut täyttyivät turkkilaisista, jotka antoivat apdodeja faneille busseissa. Tuntui kuin olisi ollut osa jotain isoa paraatia. Bussimatkan ikävin hetki tapahtui lähellä stadionia, kun meidän bussista joku putosi kyydistä tielle. Kaveri oli nojannut kurvissa ikkunaan, kun ikkuna yhtäkkiä petti ja koko ikkuna kehyksineen putosi kaverin kanssa kadulle. Kuski ei edes huomannut tapahtunutta, vaan jatkoi matkaa. Myöhemmin kuulimme, että mitään vakavampaa ei käynyt ja hän oli tullut seuraavan bussin kyydissä loppumatkan. Onneksi ei käynyt pahemmin. Kuten mainitsin niin Atatürk stadion sijaitsee keskellä peltoa ja stadionille kulkee vain yksi iso tie, joka meni aivan jumiin mitä lähemmäksi pääsimme. Loppumatkan kaikki kävelivät, kun liikenne ruuhkautui täysin, vaikka ottelun alkuun oli vielä nelisen tuntia. UEFA oli järjestänyt molempiin päätyyn faneille "fan festivalit". Liverpoolin puollela oli joku liverpoolilaisbändi soittamassa ja nostattamassa tunnelmaa. Joku kaveri kiipesi korkeaan mastoon ja kiinnitti ylös britannian lipun, osa nousi huussivessojen katoille, koska tilaa ei ollut muuaalla. Hyvin järjestetty festivaali ja tunnelma nousi koko ajan.
Jätimme festivaalialueen 1,5h ennen ottelun alkua ja päätimme siirtyä porttien sisäpuolelle. UEFA oli mainostanut, että stadionilla on tiukat turvatoimet jne. Se ei pitänyt paikkaansa. Kuten aina suurissa otteluissa UEFA on mainostanut, että lippujen kanssa tarkastetaan henkilöllisyyspaperit. Meidänkin lipuissa oli eri nimet, mutta mitään tarkastuksia onneksi ei ollut. Turkatarkastukset eivät poikenneet millään tavalla normaaleista toimista. Ainoa miinuspuoli järjestelyissä oli se, että katsomoiden numeroita ei oltu merkitty tarpeeksi selväksi ja meni hetki ennen kuin löysi oikean katsomon. Atatürk stadion oli varsin tyylikäs, juoksuradoista huolimatta (ne oli tosin peitetty hyvin), mutta ehkä hieman karu betonikasa. Paikkamme oli länsipuolen toisessa kerroksessa lähempänä Milan-päätyä. Vaikka alue oli "neutral section" niin punaista oli joka puolella. Milanin kaarre oli täynnä jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua ja pitivät kovaa meteliä, mutta se taisi olla ainoa hetki, kun Milan-fanien laulu kuului paremmin kuin Pool-fanien. Stadioni täyttyi hiljalleen ja puolisen tuntia ennen ottelun alkua tyhjiä paikkoja ei näkynyt yhtään kappaletta. Ennen ottelun alkua oli edessä usean minuutin avaisjuhla, joka oli hienosti toteutettu, mutta pitkästyttävä. Pelaajien kävellessä kentälle Pool-fanit lauloivat "you'll never walk alonea" tuttuun tapaan.
Ottelutapahtumista en sen kummemmin kirjoita, koska kaikki näkivät ottelun ja se keskustelua siitä on käyty vaikka kuinka paljon, mutta kerrotaan nyt katsomotapahtumista hieman. Milanin shokkijohtomaali tuntui epärealistiselta ja hiljensi Pool-fanit, mutta vain muutamaksi kymmeniksi sekunniksi. 1-0 maalin jälkeen stadionin punainen osa (n.70%) aloitti rajun kannustuksen. Tunnelma katsomossa oli mahtava, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen mitä oli tulossa. Ensimmäinen puoliaika italialaisille 3-0 pisti ilmeet vakaviksi katsomossa. Tauolla kyllä monet valittelivat, että tämänkö takia on Istanbuliin asti tultu. Harva oikeasti uskoi, että Liverpool nousee kolmen maalin tappioasemasta, mutta fanit ainakin antoivat kaikkensa. Suurin osa istui tauolla kädet pään ympärillä surullisin ilmein. Yhtäkkiä kaikki Pool-fanit nousivat ylös ja alkoivat laulaa "you'll never walk alonea" niin kovaan ääneen, että pelaajien mukaan se kuului pukuhuoneisiin asti. 3-0 tappiolla ja fanit laulavat kovempaa kuin kertaakaan illan aikana. Turhaan ei scousereita pidetä maailman parhaimpina faneina.
Olisi ollut kiva kuulemassa mitä Benitez sanoi tauolla pelaajille, koska toisella puoliajalla kentällä nähtiin aivan eri joukkue. Gerrardin 3-1 kavennusmaali toi hieman lohtua ja uskoa. Kun Smicerin laukaus upposi verkon perukoille vain muutama minuutti Gerrardin maalin jälkeen stadioni räjähti. Siinä vaiheessa kaikki tajusivat, että Liverpool tulee vielä nousemaan tasoihin. Kun Gerrard kaadettiin ja Alonso tasoitti ottelun tunnelmaa ei voi edes sanoin kuvailla! Kuudessa minuutissa kolme maalia AC Milanin verkkoon CL-finaalissa tuntuu vain fantasialta, mutta totta se oli! Tasoitusmaalin jälkeen ei Milan-faneista enää kuulunut mitään. Suurin osa katsomosta oli aivan sekaisin ja toinen pääty hiiren hiljaa. "You only sing when you're winning"-terveiset lähti italialaisten päätyyn. Yli puoli tuntia ottelua jäljellä ja peli tasan, mutta italialaiset luovuttivat. Komeita tifoja Milan-fanit esittelivät ensimmäisellä puoliajalla, mutta raitapaitafanien toisen puoliajan esitys oli säälittävä. Kannustus loppui kokonaan. Jatkoajalla Milan oli lähempänä voittoa ja Dudekin fantastinen tuplatorjunta pelasti Liverpoolin. Rankkareille mentäessä tuntui, että sydän pettää pian. Valitettavasti muutamalle Milan-fanille taisi käydä niin, koska toisen puoliajan aikana Milan-päädyn eteen pysähtyi ambulanssi neljästi kantaen paareilla elottoman näköisiä faneja. Toivottavasti kenellekään ei käynyt pahemmin. Milanin missatessa kaksi ensimmäistä rankkaria ei ollut enää epäilystäkään kumpi joukkue tulee voitttamaan ottelun. Dudekin torjuttua Shevan rankkarin ihmiset sekosivat! Ei sitä fiilistä voi edes yrittää kuvailla, eikä kaikkea edes tule mieleen nyt. Muistan, että ihmiset vyörysivät eteenpäin ja taisin muutaman penkkirivin eteenpäin lentää, jokainen halaili tuntemattomia. Porukka pomppi ja huusi niin kovaa kuin vaan kurkusta lähti. Vieressäni istunut vanhempi mies itki ilosta ja lauloi Pool-huivi päänsä yläpuolella. Ei sitä voinut uskoa todeksi. 3-0 tauolla tappiolla ja rankkareiden jälkeen LFC juhli Mestareiden liigan voittoa! 25.5.05 Istanbulissa tulee pysymään mielessäni aina! Aivan uskomatonta!
Ottelun ja voiton juhlien jälkeen kesti tunteja ennen kuin pääsimme takaisin Istanbulin keskustaan. Kello taisi olla jotain 02-03, kun pääsimme takaisin Taksimille, jossa oli tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia Pool-faneja juhlimassa. Suihkulähteet täyttyivät faneista, jotka päättivät mennä uimaan, rakennuksien katot täyttyivät taas ihmisistä, soihdut paloivat, liput liehuivat ja koko paikka oli punainen! Juhlat jatkuivat Istanbulissa koko yön. Tuskin kukaan nukkui kunnon yöunia sinä yönä.
Suurin osa Pool-faneista lähti Istanbulista torstaina, mutta vielä perjantaina ja launtaina katukuvan yleisin väri oli punainen. Juhlat jatkuivat Istanbulissa, Liverpoolissa ja siellä minne ikinä Pool-fanit jatkoivat matkaa 'Bulista. Vietimme vielä viikonlopun Istanbulissa tutustuen kaupunkiin. Lensimme maanantai-aamuna Riikaan, josta lähdimme ke-aamuna bussilla kohti Tallinnaa ja Helsinkiä. Upea reissu!
"On a beautiful day in Istanbul. On the greatest day of our lives, when dreams become reality and words can not be described. You'll never walk alone!
LFC - European champions 2005!!
|
