FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
19.10.2018 klo 01:12:32 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Facebook & Twitter
 
FF2-kauppa, Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org
Sivuja: [1]
 
Kirjoittaja Aihe: Jalkapalloa Reinin rannalla  (Luettu 4690 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
einoob

Poissa Poissa


: 06.04.2018 klo 12:11:37

Moi, Forum!

Paljon lukenut, vähän postannut. Nyt on kuitenkin paikallaan avata uusi ketju, kun sen verran monta stadikkaa tulee lähiviikkoina tarkasteltua. Asustelen siis tällä hetkellä ULKOMAILLA Kölnissä, jossa teen neljän kuukauden mittaisen työharjoittelun opettaen suomen kieltä paikallisessa yliopistossa. Viikonloput on tarkoitus reissata futiksen perässä pitkin Norhein-Westfalenia, ja tavoitteena nähdä vähintään 9 lähialueen stadionia.

Vuoden harkinnan ja saamattomuuden jälkeen olen avannut blogin, jossa seurataan kaikenlaista urheilua. Kunnianhimoisena tavoitteenani on käydä katsomassa sataa eri lajia paikan päällä. Nyt kuitenkin heinäkuuhun asti mennään vahvasti jalkapalloiluillisissa merkeissä, joka itselleni on ykköslaji. Bundesta, zweitea, dritteä ja ehkä regionaliakin käydään katsomassa niin kauan kuin kautta kestää ja kesäkuussa on tiedossa MM-kisamatka Pietariin kahteen alkulohkon peliin.

Blogini löydät osoitteesta verkonperukat.wordpress.com. Tämän ketjun tavoitteena ei kuitenkaan ole kalastella klikkejä, joten yritän muistaa copypastata tänne kaikki jalkapalloon liittyvät postaukseni kuvattomina versioina.

Kysymykset, rakentava palaute, vittuilu ja muu peukkuhekottelu ehdottoman sallittua. Prost! Tuoppi
einoob

Poissa Poissa


Vastaus #1 : 06.04.2018 klo 12:13:02

Hinterseer gut pääsiäinen 1/2

Historian turhimman maajoukkuetauon jälkeen Euroopan futissarjat pääsivät jatkumaan pääsiäisviikonloppuna. Omat suunnitelmani pitivät sisällään lauantai-iltapäivän Leverkusen–Augsburg-ottelun ja sunnuntaina “fiiliksen mukaan” reissun Bochumiin, jossa kotijoukkueen vastustajaksi saapuisi Eintracht Braunschweig. Leverkusenin matsiin olin ostanut lipun vielä Suomessa ollessani, ja Saksaan saapuessani lippu odotteli jo kämppäni postilaatikossa. Postitoimitus oli otettava, jotta julkista liikennettä saisi käyttää ilmaiseksi ottelupäivänä. Täällä päin ei millään seuralla mobiililippuun sisälly julkinen liikenne, joten tulostaminen tai postittaminen tulee lopulta halvemmaksi.

Pitkäperjantain otin rennosti kämpillä, jotta lauantaina heräisin virkeänä ja ajoissa. Aamupäivällä piti valitettavasti käydä ruokakaupassa. Lauantai oli neljään päivään ainoa, kun Saksassa kaupat oli auki, joten tungosta riitti kuin Kannelmäen Prismassa konsanaan. Ostoksien jälkeen kotona nopea salaattilounas, joka osoittautuikin suurin piirtein ainoaksi kunnon ateriaksi seuraavaan reiluun 30 tuntiin. Lähijunamatkalle kohti pillerikaupunkia pääsin lähtemään noin yhden aikoihin, eli kaksi ja puoli tuntia ennen aloituspotkua.

Perillä kello kahden tietämillä odotti suorastaan lämmin auringonpaiste. Junamatkalla ehti rakkoni hieman pullistua, joten ensimmäisenä tuli etsiä vessa, mikä ei Saksassa olekaan ihan yksinkertainen homma. Leverkusenin kävelykadun varrelta löytyi tyypillinen ostari, jossa oletin vessoja olevan. Sellaiset löytyikin alakerrasta, mutta 50 sentin sisäänpääsy oli maksettava. Tässä vaiheessa ei enää vaihtoehtoja ollut, joten menköön tämän kerran. Saniteettitilavierailusta tuli kuitenkin koko viikonlopun käännekohta. Heti sen jälkeen kuulin nimittäin ohimennen ostarin käytävällä miesporukan puhuvan tuttua kieltä. Hain REWEstä kylmän matkaevään ja kassalla maksaessani huomasin miesten edelleen seisoskelevan samassa paikkaa. Ei muuta kuin juttelemaan, tuskin Suomesta asti kuuden hengen porukka muun kuin jalkapallon takia paikalle tule.

Arvaukseni osui oikeaan ja lohjalaislähtöiseksi tunnustautunut kuuden hengen porukka kertoi olevansa pääsiäislomareissulla Düsseldorfissa majoittuen. Kävelimme yhtä matkaa stadionille, ja ennen sisällemenoa vaihdettiin vielä puhelinnumerot, sillä myös heillä oli tarkoitus lähteä seuraavana päivänä Bochumiin.

Stadionille ei tarvinnut sisään jonotella lainkaan, mutta maksuvälineeksi hankittavan stadionkortin lunastamiseen kului vartin verran. Itse en lainkaan pidä stadioneista, joissa tällaista korttia pitää käyttää, vaikka se hieman ostostapahtumaa nopeuttaisikin. Näille korteille tuppaa nimittäin aina jäämään hieman valuuttaa, jonka sitten joko muistaa tai ei muuttaa käteiseksi ottelun jälkeen. Leverkusenilla oli vieläpä kortissa 10 €:n pantti, joten kolmellakympillä – jotka käteisenä itseltäni siinä vaiheessa löytyi – sain ladattua kahdenkympin edestä pelimerkkejä. Tämän ja ajan puutteen vuoksi kotijoukkueen huivi jäi tällä kertaa ostamatta, mutta onneksi palaan vielä kuukauden päästä samaiselle stadionille.

Oman 17 euroa kustantaneen istumapaikkani katsomolohko kostautui melkoiseksi tuulipukusektioksi, jossa tunnelma ei todellakaan ollut parhaasta päästä. Aurinko kuitenkin lämmitti, ja olut viilensi, joten hymy oli herkässä, päästyäni yli vuoden tauon jälkeen yli kolmen tuhannen katsojan jalkapallopeliin. Ensimmäinen puoliaika ei tarjonnut juuri mitään. Parhaan paikan taisi saada chileläinen Charles Aranguiz, jonka ensimmäisen kosketuksen veto viuhui kuitenkin ohi etualakulman. Puoliajalla ostin bratwurst mit brötchen ja tiskiltä sattui saamaan myös olutta.

Toinen puoliaika oli lähes täydellistä kotijoukkueen hallintaa. Augsburgin paikat olivat käytännössä kaksi puolivillaista vastahyökkäystä. Leverkusenin hurja painostus tuotti tulosta reilun tunnin pelin jälkeen, kun Saksan maajoukkueessakin pelannut Julian Brandt päätti taidokkaan suorituksensa laukomalla pallon takakulmaan. Pallo muutti kuitenkin hienokseltaan suuntaa paitsiossa olleesta Leon Baileysta, joten videotarkistuksen jälkeen maali hylättiin. Peukku ylös videotarkistuksille!

Tämän lähemmäs maalia ei kumpikaan joukkue lopulta päässyt, joten jalkapallomatsien kiertäminen aloitettiin 0–0 nyhjäyksellä, kuinkas muutenkaan. Ensi kauden Mestarien liiga -paikasta taistelevalle Leverkusenin voitto olisi ollut tärkeä. Sen onneksi Leipzig pelasi tasan ja Frankfurt sekä Dortmund hävisivät omat ottelunsa, joten kilpailijat eivät saaneet eroa kiskottua.
Parhaiten pelistä jäi mieleen Leon Bailey, jonka laidalta rakennettiin lähes kaikki Leverkusenin hyökkäykset. Tosin Baileyn viimeiset ratkaisut olivat välillä todella heikkolaatuisia keskitysten karkaillessa toistakymmentä metriä kohteestaan yli. Kevin Vollandin surkeutta puolestaan on vaikea unohtaa. Toisen jakson alussa eteläbaijerilainen pääsi puolesta kentästä läpiajoon, muttei saanut edes laukausta aikaiseksi. Meidän Pohjanpalo olisi perkele tehnyt! Valitettavasti Jolle ei ollut pienen loukkaantumisen jälkeen lainkaan kokoonpanossa; parempi onni toivottavasti ensi kerralla.

BayArenan ilmaisen ja kaiken lisäksi toimivan internetyhteyden välityksellä sovittiin lohjalaispoppoon kanssa treffit stadionin ulkopuolelle pelin päätyttyä. Bongasin miesten kävelevän porteista ulos kuusi tuoppia käsittävän kantovälineen kera. Oikea meininki! Iltapäivän päätteessäkin lämpöä yhä riitti, joten kaverit päätti siemailla oluensa kasuaalisti puiston penkillä. Tämä pit-stoppi venähti sen verran, ettei Düsseldorfiin olisi enää ennättänyt katsomaan FC Bayernin ja Dortmundin välistä kärkikamppailua. No, sky-kyltillä varustettu pubi löytyi Leverkusenistakin, joten sisään vaan ja siebenmal kölsch, bitte. Noin puoleen tuntiin Allianzilla oli soinut kotijoukkueen maalijumputus jo kolmesti, joten päätimme lähteä valumaan kohti Düsseldorfin Altstadtin airbnb-kämppää. Vieraanvaraiset uudet tuttavani lupasivat majapaikastaan minullekin vapaan vuoteen ilman “kädenvääntöhommia”, joten loppuillan suunnitelmat alkoi olla sanomattakin selvät.

Lankalauantaina meno Düsseldorfissa oli melkoista. Vanhassa kaupungissa on vain ravintolaa toisensa perään, ja turisteja oli valtavasti liikkeellä. Iltaan mahtui vielä pari erää DEL:n välieriä ja irkkupubin ikkunan läpi katsottu Anthony Joshuan nyrkkeilymatsi. Päivän päätteeksi on kuulemma vielä vedetty tanssilattialla Macarenan tahtiin. Nukkumaan päästiin tietojen mukaan erittäin viisaasti ja harkitusti reilut kahdeksan tuntia ennen 50 kilometrin päässä odottavan seuraavan pelin aloituspotkua.
einoob

Poissa Poissa


Vastaus #2 : 06.04.2018 klo 12:14:15

Hinterseer gut pääsiäinen 2/2

Pääsiäissunnuntai Düsseldorfissa valkeni levollisen yön jälkeen yhdeksän aikoihin. Kahvit laitettiin valumaan ja kohteliaana vieraana tarjouduin hakemaan kioskilta maitoa. Kauppalistaan lisättiin myös kuulemma erinomaisesti kahvimaidon virkaa toimittanut hyvä ja halpa kermalikööri, mutta se ei valitettavasti ollut löytämäni kioskin valikoimissa. Kauppareissulla huomasin, että König City -nimisessä kneipessa bileet jatkuivat edelleen tai sitten ne olivat jo ehtineet alkaa uudestaan.

Seitsemän miestä ja yksi vessa on yhtälö, jossa aamutoimituksiin kuluu yllättävän paljon aikaa. Reipas reissuporukkamme pääsi kuitenkin jo puoli yhdentoista tietämillä ulos asunnosta kohti Bochumia. Düsseldorfin pääasemalta jokainen osti vielä mieleisensä matkaeväät. Itse olisin halunnut saksalaisen krapulapäivän vakiovalintaani Club Matea, mutta jouduin tyytymään inkivääri-bionaadiin, joka ei vastannut odotuksiani.

Sunnuntai oli harmaa ja tihkusateinen, joten junamatkalla nähdyt maisemat eivät henkeä salvanneet ainakaan tavanomaisessa merkityksessä. Kolmen vartin matkustamisen jälkeen olimme paikassa nimeltä Herne, jossa piti vaihtaa Bochumin u-bahniin. Bochumin pääasemalla piti vielä vaihtaa stadionille vievään yhteyteen ja kas, neljän kulkuvälineen ja puolentoista tunnin jälkeen olimme perillä Vonovia Ruhrstadionilla. Lippuluukulta paikka seisomakatsomoon lohkesi 15 eurolla ja ilmaiseksi sai varsin muhkean ottelupäivän aviisin.

Liput nyt kaikkien taskussa suuntasimme fanikauppaan huiviostoksille. Itse en ollut alunperin suunnitellut Bochumin huivia hankkivani, mutta edellisenä päivänä Leverkusenissa huivi oli jäänyt hankkimatta, piti nyt viileään sunnuntaihin saada lisävaatetta ylle. Sinivalkoinen kangaskappale lähti mukaan tavanomaiseen 14 euron hintaan. Myöhemmin ilmeni, että huivini tulisi kuitenkin olemaan hyödyksi toistamiseenkin. Lohjalaiskaverit saivat ostettua vain virallisille jäsenille tarkoitetut kymmenen euron huivit kielimuurin ollessa ylitsepääsemätön maksutapahtuman yhteydessä.

Metalliporttien sisäpuolella ajattelin, että ehkäpä tänään voisi myös jotain syödä, mihin tarkoitukseen lämmin bratwurst sämpylässä soveltui oikein hyvin. Ruokajuomaksi valikoitui tällä kertaa olut. Aterialle kertyi yhteensä hintaa 6,80 – nicht schlecht! Päätykatsomoon tepastelimme kera elintarvikkeiden puolisen tuntia ennen aloituspotkua. Tilaa oli hyvin ja otimme paikat sivurajan tietämiltä noin puolivälistä katsomoa. Screenillä hehkutettiin kotijoukkueen ykköskärjen Lukas Hinterseerin edellisellä kierroksella tekemää hattutemppua Bochumin 2–3 vierasvoitossa. Totuttuun tapaan myös seurahymni vedettiin kimppakaraokena ottelun alla. Oman alkeellisen saksantaitoni perusteella sanoituksissa keskityttiin lähinnä haukkumaan muita seuroja, mikä on kai kulttuuria sekin.

Ottelu alkoi varsin vauhdikkaasti ja joukkueet pelasivat avoimehkoa peliä, jossa kummallakaan joukkueella ei ollut vaikeuksia edetä hyökkäyskolmannekselle. Hinterseerin lisäksi tuttu nimi Bochumin avauksessa oli muunmuassa Sidney Sam, josta olin juuri paria päivää aiemmin miettinyt, että missä ex-Schalke ja Leverkusen mahtaa nykyisin pelata. No, ei kovin kaukana ainakaan maantieteellisesti. Vierasjoukkue Braunschweigissa ei niin paljoa tuttuja nimiä ollut, joskin vaihdosta kentälle tulleen Philipp Hofmannin olin nähnyt pelaavan muutama vuosi aiemmin Kaiserslauternin paidassa 1860 Müncheniä vastaan.

Ottelun vanhetessa kotijoukkue Bochumin sai koko ajan enemmän otetta pelistä ja pääsi pyörittämään hyökkäystään. Ensimmäisen jakson puolivälin jälkeen sinipaitainen joukkue siirtyikin johtoon, kun itävaltalaiskärki Hinterseer siirsi pallon takatolpalta pitseihin maanmiehensä Kevin Stögerin loisteliaasta tarjoilusta. Kymmenen minuuttia myöhemmin maalisyöttäjä Stöger pääsi yrittämään johdon tuplaamista pilkulta, mutta Braunschweigin kassari torjui vedon oikeasta alakulmasta. Niinpä tauon viettoon siirryttiin 1–0 kotijohdossa.

Tauolla ehti hyvin käväistä tyhjennyksellä ja täydennyksellä. Vessakaakelihin oli liimattuna useampi HJK:n ja Leicesterin tarra molempien joukkueiden kantaessa Bochumin kanssa samoja värejä. Eräs tarra informoi suomalaisfanclubin paikallisen pubin olevan nimeltään “Pinte”, mutta kyseinen mesta jäi tällä reissulla katsastamatta.

Toisella puoliajalla kotijengi vyörytti entistä vahvemmin kohti hyökkäyspäätyä, jonka takana pääsimme nyt seisomaan. Braunschweig oli kuitenkin lähellä tasoittaa matsin lähes puskista, mutta tolppa pelasti tällä kertaa. Ratkaisun pelille naulasi viimeisen kympin aikana kukas muukaan kuin Lukas Hinterseer. Viides maali kahteen otteluun syntyi erittäin kliinisellä sisäsyrjäviimeistelyllä taka-alanurkkaan. Matsin jälkeen hyökkääjän nimeä laulettiin niin vessassa kuin juna-asemallakin.

Paluumatka oli odotetun ankea ja vieläpä nyt jo klassisella Herneen (tämä on ainoa oikea taivutusmuoto) asemalla saatiin odotella myöhässä olevaa junaa puolisen tuntia. Lohjan kaverit jäivät pois Düsseldorfissa, ja minä jatkoin vielä parilla vaihdolla omalle kämpälle Kölniin. Paluumatkaan kului kaikkiaan kolme tuntia, jotka eivät lieneet elämäni nopeimmat tiimat. Koko päivässä oli tullut syötyä vain se yksi kisamakkara, joten hereillä pysyminen oli yksin junaan jäätyäni varsin hataralla pohjalla. Perille kuitenkin päästiin ja kotioven avaaminen 30 tunnin mittaiseksi venähtäneen pelireissun jälkeen tuntui ihan huojentavalta. Illala ei nukkumattia tarvinnut erikseen kutsua ja vaikka maanantai oli melkoista kärvistelyä, niin oli tämä Ruhrin ekskursio kyllä arvoisensa pääsiäisyllätys – erityiskiitos vielä leppoisalle matkaseuralle!
einoob

Poissa Poissa


Vastaus #3 : 11.05.2018 klo 11:44:27

Eka kerta jännittää aina

Viime sunnuntaina Bochumin seisomapäädyssä eräs paikallinen alkoi juttelemaan, tiedustellen mistä on kotoisin outoa kieltä puhuva joukkiomme. Viimeinen vartti ottelusta sitten juteltiin niitä näitä ja keräsin sympatiat Mikael Forssellin nimen mainitsemalla. Kysyin Philippiksi esittäytyneeltä ikäiseltäni, aikooko hän mennä myös tulevana perjantaina katsomaan Bochumin vierasottelua Düsseldorfiin. Vastaus oli myönteinen, ja niinpä ehdotin, että kenties voisimme törmätä Esprit Arenan lähettyvillä seuraavana viikonloppuna.

Toisena pääsiäispäivänä katsoin, ettei Bochumin vieraskatsomoon ollut enää kaltaiselleni turistille lippuja saatavilla. Viestittelimme Philippin kanssa Instagramin kautta, ja hän lupasi tiistaina soittaa VfL:n toimistolle ja kysyä lippuja. Tiistaina puolen päivän aikaan sain sitten kuvan kahdesta istumalipusta Bochumin vieraskatsomoon – super! Tarve minulla tosin luultavasti olisi vain yhdelle lipulle, mutta se oli kuulemma kein Problem.

Perjantain työpäivä koostui yhden opiskelijan uusintatentin valvomisesta ja sosiaalisen median selailusta. Puoli yhden aikaan päätin lähteä alakerran bistron kautta kotia kohti. Muutaman sateisen päivän jälkeen oli luvassa aurinkoinen viikonloppu ja perjantai-iltapäivällä lämpöä oli jo pitkälti toistakymmentä astetta. Matkalle kohti Düsseldorfia lähdin kotipysäkiltäni neljän aikoihin ottelun alkaessa puoli seitsemältä. Kölnin päärautatieasemalla näkyi jo ensimmäisen kerran molempien joukkueiden värejä, joten suuntani lieni oikea. RE-juna Düsseldorfiin oli täynnä, joten tyytyminen oli seisomapaikkaan. Kuin ihmeen kaupalla stadionille vievästä edellistä kulkuvälinettä täydemmästä u-bahnista ehdin napata istumapaikan. Esprit Arena on varsin kaukana Düsseldorfin keskustasta, joten u-bahn-matka tuntui kestävän lähes yhtä kauan, kuin lähijuna Kölnistä.

Stadionalueella vierasfanien sisäänkäyntiä piti hieman aikaa etsiä, mutta sinistä väriä seuraamalla se lopulta löytyi. Ensimmäisen kerran lippua kysyttiin jo 300 metriä ennen sisäänkäyntiä. Englanniksi selittäen sanoin lippuni olevan kaverin taskussa areenan toisella puolella, ja pääsin tästä “tarkastuksesta” ongelmitta eteenpäin. Luultavasti edellisenä sunnuntaina hankittu Bochum-huivi auttoi tilanteessa.

Philipp ja tyttöystävänsä odottelivat stadionin kulmalla ja tervehtimisien jälkeen päätettiin mennä suoraan sisälle, sillä Herneestä matkanneiden ystävieni matkaoluet vaativat ulospääsyä. Turvamiehiä oli luonnollisesti enemmän kuin kotisisäänkäynnillä, mutta itse turvatarkastus ei ollut paljoa tavallista tarkempi. Muutenkin varsin rento ja hyväntuulinen meininki näytti vallitsevan kannattajien keskuudessa viikonlopun alkajaisiksi.

Vierasfanisektiossa ei paljoa tarvinnut ennen ottelua jonotella vessaan tai tiskille. Onnistuin sanomaan saksaksi lähes oikein, että voin tarjota lippuni hommanneelle pariskunnalle ensimmäiset oluet. Kolmelle tuopilliselle tuli pantteineen hintaa noin 15 €. Düsseldorfin stadion olikin reissuni ensimmäinen, jossa muovituoppeihin kuului euron pantti.

Stadionkäytävillä ja Gästeblockissa raikuivat jo kannatus- ja solvauslaulut. Perjantai-illan suosituimpiin veisuihin kuului “sha-la-laa sheiß Fortunaaa”. Lisäksi myöhemmin katsomossa eräs varsin jyrkässä nousussa ollut keski-ikäinen nainen yritti opettaa minulle pari muuta kannatuslaulua ja keskeistä haukkumasanaa.

Vaikka bochum-kannattajia oli saapunut reilusti, oli seisomasektiossa hyvin tilaa ja pystyimmekin Philippin kanssa istuen juttelemaan aina lähes aloituspotkuun asti. Omat lippunihan olivat yläparvelle istumaan, mutta aina Saksassakaan ei mennä kaikessa kirjan mukaan. Ensimmäinen puoliaika meni hieman yllättäen vierasjoukkueen hallitessa tapahtumia, mikä toki katsomonosallemme sopi hyvin. Kanssakatsojani kaatoivat yhteisölliseen tapaan omista tuopeistaan täytettä tyhjään tuoppiini, joten katsomosta ei minun tarvinnut kesken pelin poistua lainkaan. Bochumilaiselle vieraanvaraisuudelle entistä isompi arvoste! Tauolle mentiin “meidän” joukkueemme hallinnasta huolimatta maalittomassa tilanteessa, mikä ei ollut ihme maalipaikkojen jäädessä vähiin kentän molemmissa päissä.

Tauon aikana huomasin kannattajakunnan olevan jo varsin hyvissä. Varmasti monet olivat aloittaneet mallasjuoman nauttimisen jo reissun päällä. Itse en tähän mennessä ole tätä viitsinyt harrastaa, sillä vessan löytäminen ruuhkajunasta tai vilkkaalta asemalta vie usein aikaa. Lisäksi asemojen vessat ovat poikkeuksetta maksullisia  toisin kuin stadioneilla. Sitä paremmalta ensipuraisu myös maistuu, kun janoa on ehtinyt hetken kasvatella.

Toisen puoliajan alkuun katsomoon takaisin kiivetessäni huomasin porukan yleisen päihtymystason nousseen jo melko korkealle. Ensimmäisen vartin aikana molemmat saiva hyvän paikan. Ensin edellispelien VfL-sankari Lukas Hinterseer laukoi kierteisen kudin niukasti ohi taka-alakulman. Hieman myöhemmin Fortuna sai pallon ylärimaan erikoistilanteesta.

Avausmaali nähtiin 70. minuutilla, kun Bochumin kymppipaita Thomas Eisfeld tykitti kaukaa jumalaisen puhtaalla osumalla pallon takakulmaan. Olutta lensi ja ihmiset hyppi ja halaili, mieletön tunnelma. Vain viitisen minuuttia myöhemmin Hinterseer antoi upean syötön linjan taakse, josta australialainen Robbie Kruse lirutti pallon yhdellä kosketuksella maalivahdin alta maaliin, 0–2 VfL!

Pian tämän jälkeen kotijoukkue sai kavennettua eron yhteen maaliin pilkulta, joten jännittää sai päätösvihellykseen asti. Nelisen minuuttia ennen täyttä aikaa sain todistaa vielä yhtä hämmentävimmistä tuomariratkaisuista, mitä olen eläissäni nähnyt. Kaksinkamppailutilanteen ja sitä seuranneiden kehityskeskustelujen myötä Felix Zwayer nosti molempien joukkueiden pelaajalle kaksi keltaista korttia perätysten. Ehkäpä niin sanottu no-call olisi ollut toimivampi ratkaisu?

Loppuvihellys soi ja VfL otti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa zweitessa ja samalla venytti tappiottomien ottelujen putken jo kuuteen. Ylivoimaisen sarjajohtajan kaataminen kotikentällään oli ehdottomasti fanien mieleen, ja tunnelma stadionkäytävillä uskomattoman hieno. Laulu ja juhlat toivat mieleen marraskuisen Olympiastadionin vuonna 2007, kun Suomi kaatoi Azerbaidžanin 2–1 pitäen iänikuiset kisahaaveemme hengissä.

Stadionin ulkopuolella tiemme Philippin kanssa lähtivät eri suuntiin. Hyvästeiksi minua neuvottiin vielä laittamaan sininen kaulahuivini piiloon. Metroon kohti Düsseldorfin hauptbahnhofia piti hieman jonottaa, mutta muuten paluumatka sujui varsin mukavasti. Takaisin kotona olin jo ennen yhtätoista, sillä seuraavana päivänä pitäisi olla iskussa jo iltapäivästä, kun koittaisi aika astella väliaikaisen kotikaupunkini ykkösseuran 1. FC Kölnin areenalle ensimmäistä kertaa.
einoob

Poissa Poissa


Vastaus #4 : 11.05.2018 klo 11:46:16

FC Kööööln

Lauantain ohjelmassa oli yksi reissun odotetuimpia matseja, kun pääsisin ensimmäistä ja todennäköisesti myös ainoaa kertaa Rhein-Energie-Stadionille katsomaan 1. FC Kölnin kotiottelua. Aurinko paistoi, lämpötila kolmannellakymmenellään ja tiedossa olisi vieläpä suorainainen kuolemanottelu umpisurkean kauden pelanneille kölniläisille. Sarjajumbolla oli eroa karsijan paikalla olevaan vierailijaan 6 pistettä, joten kotivoitolla tuo kuilu kaventuisi puoleen. Tappio sen sijaan tarkoittaisi käytännössä sinettiä suoralle putoamiselle, eikä tasapelikään paljoa auttaisi kotijoukkueen haastavan loppuohjelman vuoksi.

Iltapäivän pääkierroken otteluun lähdin tavallistakin aikaisemmin, sillä stadionin läheisyydessä halusin kävellä läpi Vincenz-Stratz-Straßen. Kaksi pysäkkiä ennen stadionia Eupener Straßen pysäkillä, ja tienviitta oli nähtävissä.  Vuonna 1977 kyseisellä kadunpätkällä nimittäin saksalainen äärivasemmistoterroristijärjestö RAF suoritti kaappauksen murhaten samalla neljä ihmistä. Tapahtumat liittyivät saksalaiseen syksyyn (Deutscher Herbst), jonka tapahtumat lopulta päättivät kyseisen terroristijärjestön ensimmäisen sukupolven toiminnan. Historiasta kiinnostuneille elokuvasuositukseksi Baader Meinhof Komplex, joka kertoo kyseisen ryhmän 60- ja 70-lukujen toiminnasta varsin kattavasti.

Historiankirjoista nykyhetkeen ja jalkapalloon. Kölnin stadion sijaitsee muutaman kilometrin länteen kaupungin ytimestä todella kauniilla puistoalueella. Säällä oli toki vaikutuksensa asiaan, mutta heittämällä stadionmiljöö meni tämän kevään kärkipaikalle. Stadionin kulmalla olin reilut puolitoista tuntia ennen ottelun alkua, joten fanituotekioskilla oli hyvin aikaa valita mieleisensä kannatushuivi. Porttien sisäpuoliseen ostoslistaan kuului muovituopillinen kölschiä ja kisamakkara, joka kostautui karrellekäristetyksi. Olut sen sijaan meni makunsa puolesta jatkoon. Kävin myös pyöräyttämässä jonkinlaista onnenpyörää, mistä minut palkittiin kerrassaan upealla “Ich bin FC” -tarralla.

Istumapaikkani O11-blokissa oli lähellä vierasfaneja, joilla näytti olevan varsin mukava meininki. T-paita vaikutti olevan monelle liian lämmin asuste, ja olipa Frankfurtin keravalaiset järjestelleet pienimuotoisen tifonkin ottelun alkuun. Kannatuslauluja sen sijaan lauloi vain pienenpieni osa reissuporukasta, mikä hieman laski arvosanaani vierasmobille.

Yksi reissun eniten odottamimmistani hetkistä oli ennen matsia raikuva FC Kölnin seurahymni. Mielestäni kyseinen veisu on ehdottomasti genrensä parhaimmistoa, ja toimi muutaman kymmenentuhannen yhteislauluna erittäin hyvin. Itse otteluun saatiin vauhdikas unelma-alku, kun Kölnin vasen pakki Hector nikkasi kotijoukkueen johtoon seitsemännellä minuutilla. Tätä ennen Mainz oli saanut jo yhden huippupaikan lähietäisyydeltä punavalkoisten alakerran sekoillessa oikein huolella. Alkuhurjastelun jälkeen ei ensimmäinen puoliaika tarjonnut kummoisia tilanteita, joten taukoa vietettiin yhden maalin kotijohdossa.

Rhein-Energie-Stadiumin vessakapasiteetti oli loppuunmyydyssä ottelussa jokseenkin riittämätön, ja naisten vessa näytti muuttuvan puoliajalla unisex-malliseksi. Itse päätin jonottaa biologiselle sukupuolelleni osoitetulle tyhjennysosastolle muutaman minuutin. Vessaosaston lisäksi stadionin yläkäytävä oli varsin ahdas, minkä takia täytin tuoppini hieman tauon jälkeen katsomossa kiertelevältä olutmyyjältä.

Heti toisen puolikkaan alkuun talvitauolla Stuttgartista siirtyneellä Simon Teroddella oli loistotilaisuus tuplata kotijohto. Ensimmäisen kosketuksen viimeistely-yritys muutamasta metristä jäi kuitenkin heppoiseksi. Vieraat kuittasivat tuhlailun lähes välittömistä. Giuliano Donati keskitti oikealta ja argentiinalainen Pablo De Blasis puski pallon tolpan kautta samaan kulmaan, kuin Hector noin tuntia aiemmin: 1–1. Tasoitusmaali hieman vaimensi yltyvää tunnelmaa kotikatsomosssa, minkä vuoksi vieraskananttajatkin saivat ajoittain äänensä kuuluviin.

Tasapeli ei selvästi tyydyttäisi kotijoukkuetta, joten ottelun vanhetessa kentälle vaihdettiin lisää hyökkäysvoimaa. Viimeisen vartin Köln pelasi käytännössä kolmella puhtaalla kärjellä, kun avauskokoonpanon Terodden lisäksi kentälle astelivat Jhon Cordoba ja todellinen bundesliiga-veteraani – jopa legenda –  Claudio Pizarro. Perulaiskonkari olikin lähellä räjäyttää areenan, mutta Rene Adler torjui näyttävästi yläriman alta.

Saksalaisittain erittäin pitkän seitsemän minuutin lisäajan päättyessä maalit olivat edelleen tasan, mikä näytti kelpaavan vierailijoille selvästi vastustajaansa paremmin. Lopulta Mainz taisi olla kahdesti maalipuihin osuessaan lähempänä toisen maalin tekoa kuin Köln, joten sinänsä isännät olivat onnekkaita. Tulos ei kuitenkaan kotiyleisölle kelvannut, joten alkuillan u-bahn kohti keskustaa oli varsin hiljainen muutaman ruotsalaisturistin jutustelua lukuun ottamatta.
einoob

Poissa Poissa


Vastaus #5 : 18.07.2018 klo 02:05:17

Uutinen
Vähän on olut ja elämä hidastanut matsirapojen julkaisutahtia, mutta eihän tämä ketju ollut tippunut vielä edes toiselle sivulle! Ennemmin tai myöhemmin kyllä raapustelen jotakin jokaisesta 14 täällä nähdystä matsista. Varmaan myös Pietarin MM-matkasta jotakin laitan sitten syssymmällä.


Kotona vieraissa

Huhtikuun puoliväli olisi jalkapalloilullisesti rauhallisin viikonloppuni, sillä tiedossa olisi ainoastaan lauantai-iltapäiväinen 3. liigan kamppailu Fortuna Kölnin ja SC Preußen Münsterin välillä. Südstadionin nimellä tunnettava Fortunan kotikenttä on vain reilun viiden minuutin kävelymatkan päässä omasta yksiöstäni, joten tällä kertaa en päässyt seurailemaan matsijunan etkoja. Lähdin kuitenkin kello kahdelta alkavaan peliin hyvissä ajoin lounaan syötyäni, jotta tunnelmaan ehtisi virittäytyä stadionilla kaikessa rauhassa. Tällä kertaa ei ollut tarvetta ostaa lippua ennakkoon, sillä pääasiassa seisomapaikoista koostuvan stadionin kapasiteetti on pitkältä toistakymmentätuhatta Fortunan yleisökeskiarvon ollessa kahden ja puolentuhannen hujakoilla.

Ohikulkumatkalla kaupasta tarttui mukaan kylmä Beck’sin radler, jota en ollut tällä reissulla vielä kokeillut lainkaan. Kyllähän pienen pullon puolipilvisessä poutasäässä huomaamatta lipitti, mutta maun puolesta vanha kunnon ykkösolut tai alkoholittomat versiot ovat enemmän mieleeni. Stadionin kulmalle saavuin reilua puolta tuntia ennen ottelun alkua. Pääsylippu vapaavalintaiselle seisomapaikalle kustansi 14 euroa, mikä on mielestäni varsin korkea hinta dritten ottelusta. Vertailun vuoksi esimerkiksi Leverkusenin ottelusta kaksi viikkoa aiemmin maksoin kuluineen parikymppiä.

Käteisen vaihdettua omistajaa jäin porttien ulkopuolelle hörppimään juomani loppuun, kuten monet muutkin näyttivät tekevän. Myöhemmin reissussa huomasin, että parhaat otteluetkot olisivat olleet stadionia lähimpänä olevalla kioskilla Höniger Wegillä. Muodollisehkon turvatarkastuksen jälkeen porttien sisäpuolella käteeni törkättiin yllättävän laadukas ottelupäivän julkaisu ja punavalkoinen Fortunan liehutuslippu kostenlos. Melko vähärivisessä seisomakatsomosssa alkoi olla jo suomalaiselle tiivistä, joten päätin astella suoraan lehtereille varmistamaan hyvän paikan keskeltä kenttää.

1970-luvun lopulla avattu Südstadion vaikutti omassa rujoudessaan erittäin jalkapalloromanttiselta näyttämöltä. Rakenteet olivat tuon ajan rakennusfilosofian mukaisesti betonia ja harmaata metallia. Vaikkei miljöö ehkä enää kukoista loistossaan, katsojakuntaa se ei vaikuttanut häiritsevän. Stadionin tunnelmassa oli aistittavissa keväiseen lauantaipäivään kuuluvaa leppoisuutta. Ajanvietteisyyden mielentilaa lisäsi luultavasti se, ettei kummallakaan joukkueella enää ollut suurta vaaraa nousta tai pudota sarjatasoltaan. “Ultratkin” näytti koostuvan Fortunalla peruskouluikäisistä junnuista, joten minkäänlaista kutkuttavaa vaaran tunnetta ei tässä pelissä pääsisi kokemaan. Ennemmin vaikutti siltä, että eteläkaupungin ihmiset olivat tulleet tapaamaan toisiaan ja vaihtamaan kuulumisia. Jotenkin tunsin olevani enemmän Saviniemessä kuin Südstadissa, vaikka suomen sijaan kuulin katsomossa vain saksaa ja englantia.

Münsterissä oli edellislauantaina sattunut välikohtaus, jossa mielenterveysongelmainen henkilö oli ajanut pakettiautolla ravintolan terassille aiheuttaen kahden ihmisen kuoleman, ja tappanut itsensä sen jälkeen. Otteluseremonioissa, fanien käytöksessä tai joukkueiden peliasuissa en kuitenkaan havainnut mitään merkkejä uhrien muistamisesta, mikä yllätti hieman. Yllätyksekseni matsi myös aloitettiin useita minuutteja myöhässä ilman mitään selkeää syytä, mutta ilmeisesti kolmostasolla ei ainakaan Kölnissä tarvitse mennä enää sveitsiläisen vekkarin tarkkuudella.

Tarkkuus oli kaukana myös päivän kotijoukkueen puolustuksesta, sillä tauon viettoon siirryttiin 0–2 vierasjohdossa. Ensin keskuspuolustaja Schweers teki kauden ensimmäisen maalinsa kulmapotkusta erittäin alasarjan näköisellä takapuoliviimeistelyllä. Noin kymmenen minuuttia ennen taukoa fyysinen kärki Grimaldi karkasi läpisyötöllä puolustajastaan ja painoi pomppivan pallon voimalla etuyläkulmaan – ihan komea maali.

Pitihän sitä tämänkin stadionin olut koemaistaa, joten puoliajalla puolen litran Gaffel Kölsch muovituopista kevensi lompakkoani neljällä eurolla. Maistuihan se, muttei jäänyt muistoihin myöskään erityisen sykähdyttävänä olutelämyksenä.

Toisen jakson alkuun kotijoukkue pääsi mukaan münsteriläisten omalla maalilla, jonka toinen toppari syötti ja toinen viimeisteli – hyvää tekemistä, mutta väärään maaliin. Yksi erikoisimmista näkemistäni omista maaleista herätti myös hieman horrokseen vaipuvaa kotiyleisöä, mutta vierailijoiden pikainen 1–3-kuittaus laimensi orastavan hurmoksen lähes kölschin makuiseksi. Reilun tunnin kohdalla Grimaldi viimeisteli päivän toisensa, mikä viimeistään muutti toisen puoliajan pelailuksi ja seurailuksi. Viime minuuteilla se vähemmän kuuluisa Lars Bender kavensi vielä eron kahteen maaliin, muttei kotiyleisö jaksanut enää maalista sen suuremmin intoutua juhlimaan.

Runsasmaalisessa ottelussa parempi joukkue voitti niin kentällä kuin yleisössä. Noin parin tunnin matkan Münsteristä taivaltaneet vierasfanit nimittäin hallitsivat stadionin äänimaisemaa vähintään yhtä paljon, kuin kannattamansa joukkue tapahtumia kentällä. Kenties myös SC:n pelaajat tunsivat minun tavoin olevansa vieraskentällä kuin kotonaan.

Ottelun aikana jututin paikallista Fordin työntekijää, jonka kuulin puhuvan englantia espanjalaisten työkavereidensa kanssa. Hän kertoi kannattavansa sekä FC Kölniä, että Fortunaa, eikä kokenut joukkueiden välillä olevan enää suurta kilpailuasetelmaa. Ajat ovat varmasti olleet toiset 70- ja 80-luvuilla, kun Fortuna käväisi jopa pääsarjatasolla. Keväällä 1983 Saksan cupin finaalissa 1. FC Köln voitti Fortuna Kölnin 1–0. Silloin maalinteossa onnistui ainoastaan Litti – nimittäin Pierre Littbarski. Kun jalkapalloaikamatkailu keksitään, on tuon pelin näkeminen varmasti yksi matkakohteistani.

 
Sivuja: [1]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines