Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
: 11.05.2018 klo 17:23:44 |
|
Mm. alueen yleisen keskustelun topicissa olikin asiasta jo viime syksynä juttua, mutta kun tiedotus jäi itseltä sen verran huonoksi varsinaisen moderoinnin yhteydessä, niin ajattelimme tuolla modealueen puolella näin kesän siirtoikkunan avautumisen vähitellen lähestyessä laittaa noista pelaajatopiccien avaamisesta ja lukotuksista vielä uuden muistutus-tietoiskun epäselvyyksien välttämiseksi. Eli, nyt ja jatkossa täällä Suomalaiset pelaajat maailmalla -alueella tarkoituksena on, että jokaisen suomalaispelaajan ulkomailla tapahtuvan seurasiirron yhteydessä avattaisiin uuden seuran kohdalle uusi topic. Nuo vanhat topicit tullaan joka tapauksessa uuden siirron varmistumisen (yleisesti ottaen uutisointi uuden seuran sivuilla medicalia myöten) myötä lukottamaan ennen pitkää. Tarvittaessa moderaatiotiimistäkin laitetaan kyllä sitten uusi topic tulille lukotuksen jälkeen, mutta paras lähtökohta olisi tietysti se, että joku pelaajan, uuden seuran ja/tai liigan osalta innokas ja asiantunteva nimimerkki raapustaa hyvän ja informatiivisen avausviestin ja keskustelun virtaus pääsee jatkumaan mahdollisimman orgaanisesti. Syy tähän kaikkeen on se, että linjaukset topiccien avausten suhteen olisi nyt mahdollisimman selkeät ja myös se, että vanhaa tietoa pystyisi sitten etsimään jatkossa kätevämmin seurakohtaisesti lajitelluista topiceista, ts. forum-sisällön 'arkistoinnin' selkeyttäminen. Tähän liittyen jokaisen uuden topicin avausviestiin olisi hyvä lisätä linkki siihen edelliseen topicciin (myös moderaatiotiimi voi sen jälkikäteen muokata) ja toisaalta vanhan topicin lukotuksen yhteydessä moderaatiotiimistä pyritään myös lisäämään topicin viimeiseen viestiin linkki siihen uuteen topicciin. Poikkeuksena tähän linjaukseen kuuluvat sitten lyhyet, max. puolen kauden lainat, sekä topicit, joissa on hyvä, informatiivinen ja tuore (max. 1-2 v vanha) avausviesti ja siihen nähden vähän viestejä (max. 1-2 sivua), jolloin uutta topiccia ei jollain lyhyellä avausviestillä ainakaan kannata laittaa pystyyn. Tämä käsittää siis yleensä lähinnä jotain akatemiapelaajia tai Ö-maan divarimiehiä. Eli tällaisten siirtojen kohdalla voidaan mennä samassa topicissa vain otsikkoa muuttaen. Koko kauden mittaisille ja statukseltaan vähänkään merkittäville lainasopimuksille - esim. Thomas Lam Twentessä tällä kaudella - uudet topicit pystyyn normaalisti. Lisäksi tarkoitus olisi runsaasti - eli vähintään kymmeniä per kausi - sivuja keräävien pelaajien (Pukki, Pohjanpalo, Hradecky...) kohdalla avata joka vuosi uusi kausitopic jossain vaiheessa hiljaista pre-seasonia. Käytännössä tämä toteutunee moderaatiotiimiläisen avauspyynnöllä vanhaan topicciin ja määräajalla, milloin se lukotetaan jos uutta ei ole vielä avattu. Jos tällaisten pelaajien kohdalla tulee seurasiirto sitten myöhemmin samana kesänä, niin sitten vaan uusi topic uutta seuraa varten normaalisti vielä pystyyn ja me voimme moderaatiotiimissä yhdistää sen aiemmin avatun vanhan seuran uuden kauden topicin sitä edelliseen topicciin. Jos on kysyttävää, palautetta, tms. aiheesta niin tänne saa laittaa, pyrimme moderaatiotiimistä vastaamaan ja tarvittaessa käymään rakentavaa dialogiakin asiasta. Tarvittaessa näitäkin linjauksia tulkitaan ja tarkoitus ei ole kuitenkaan natseilla, vaan toivon mukaan vain selkiyttää keskustelujen linjoja.
|
|
|
|
Demian
Poissa
Suosikkijoukkue: Bauhaus
|
|
Vastaus #1 : 11.05.2018 klo 17:50:10 |
|
Jos tällaisten pelaajien [Pukki, Jolle, Luke ym.] kohdalla tulee seurasiirto sitten myöhemmin samana kesänä, niin sitten vaan uusi topic uutta seuraa varten normaalisti vielä pystyyn ja me voimme moderaatiotiimissä yhdistää sen aiemmin avatun vanhan seuran uuden kauden topicin sitä edelliseen topicciin.
Eikö tällaisessa tapauksessa kannattaisi ennemmin yhdistää uuteen ketjuun, jolloin ff2-arkeologit hahmottaisivat paremmin miten kuhunkin kauteen valmistautuminen on sujunut? Tässähän voi tulla tilanteita, jossa pelaaja siirtyy siirtoikkunan lopulla kauden jo alettua, jolloin yhden kauden edesottamuksia on seurattu kahdessa eri ketjussa. Toki tässä olisi haittapuolena se, että avausviesti ei olisi automaattisesti ajan tasalla, vaan ketjun avaajan tai modejen pitäisi jaksaa päivittää sinne infot uudesta seurasta, mikäli tämä koetaan tärkeäksi.
|
|
|
|
Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
Vastaus #2 : 11.05.2018 klo 18:07:30 |
|
Eikö tällaisessa tapauksessa kannattaisi ennemmin yhdistää uuteen ketjuun, jolloin ff2-arkeologit hahmottaisivat paremmin miten kuhunkin kauteen valmistautuminen on sujunut? Tässähän voi tulla tilanteita, jossa pelaaja siirtyy siirtoikkunan lopulla kauden jo alettua, jolloin yhden kauden edesottamuksia on seurattu kahdessa eri ketjussa.
Toki tässä olisi haittapuolena se, että avausviesti ei olisi automaattisesti ajan tasalla, vaan ketjun avaajan tai modejen pitäisi jaksaa päivittää sinne infot uudesta seurasta, mikäli tämä koetaan tärkeäksi.
Tuossa tapauksessa yhdistämistä ei tarvitsisi ollenkaan, ennemmin sitten vaan muuttaisi sen uuden kauden topicin otsikkoa ja editoisi avausviestiä. Toisaalta tuossa sitten se siirtokeskustelu hautautuisi ajan mittaan jonnekin ynnä muut -sivuille, kauas avausviestistä, ja voisi mennä sekavaksi sekin. Itse näkisin siis loogisimpana sen, että topicit jaetaan ensisijaisesti seurasiirtojen mukaan. Toki tuokin on tosiaan ongelma, jos siirto tapahtuu kauden jo alettua. Ehkä sellaisen siirron yhteydessä uuden kausitopicin voisi jättää yhdistämättä kokonaan, ja linkittää vaan edellisen kauden lukotusviestiin ja sitten siihen uuden seuran avausviestiin? Tuollainenkin on kuitenkin saattanut jo muutaman sivun viestejä kerätä, että ajaa sikäli asiansa, vaikka sitten torsoksi jääkin.
|
|
|
|
Demian
Poissa
Suosikkijoukkue: Bauhaus
|
|
Vastaus #3 : 11.05.2018 klo 18:21:27 |
|
Tuossa tapauksessa yhdistämistä ei tarvitsisi ollenkaan, ennemmin sitten vaan muuttaisi sen uuden kauden topicin otsikkoa ja editoisi avausviestiä.
Juu, tätä tietenkin tarkoitin mutta kirjoittelin sitten mitä sattuu. Itse en ole edelleenkään varsinaisesti tämän uuden linjauksen fani, sillä tämä johtaa pahimmillaan pariin sivuun "seurantaan" -viestejä, jotka ennemmin tai myöhemmin poistetaan. Tämän jälkeen ketju täyttyy väkisin väännetyistä "mielenkiintoinen siirto, onnea matkaan" -tason analyyseistä (joihin olen varmasti itsekin sortunut) kun ihmiset kuitenkin haluavat seurata suosikkejaan, eikä kaikilla ole mielenkiintoa seurata koko Suomalaiset pelaajat maailmalla -aluetta. e. Jälkimmäinen kappale taitaa mennä lievän ot:n puolelle, mutta ehkä se sallitaan tällaisessa metaketjussa, joka tuskin muutenkaan herättää mitään kovin kiimaista keskustelua.
|
|
|
|
Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
Vastaus #4 : 11.05.2018 klo 18:26:18 |
|
Noita turhia "mielenkiintoisia siirtoja" täytyy meidänkin vaan moderoida sitten jatkossa tiukemmalla kädellä, jos/kun ne alkaa topiccien tiuhemman avaamisen myötä täyttämään liikaa avaussivuja.
|
|
|
|
Thalian
Paikalla
|
|
Vastaus #5 : 11.05.2018 klo 18:29:40 |
|
Säkällä Boottis päivittää foorumisoftan kesällä, jolloin ketjun voi ottaa seurantaan ihan vain nappia painamalla. Tällöin poistuu tarve noilta "seurantaan" -viesteiltä ja systeemi alkaa toimimaan kuten sen pitäisikin.
|
|
|
|
Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
Vastaus #6 : 25.06.2018 klo 16:27:16 |
|
Avasin Stavitskille uuden "kausitopicin" tuossa, ja jotta tämä topiccien availu ei aiheuttaisi turhaa närää kenessäkään, niin ajattelin infota tänne vielä erikseen, että enempää noita ei ole toistaiseksi tulossa, kun nuo muut oman erillisen kausikohtaisen topicin runsaasta sivumäärästä johtuen viime vuonna saaneet Pukki, Pohjanpalo, Hetemaj ja Lod ovat kaikki enemmän tai vähemmän lähtökuopissa nykyisistä seuroistaan.
|
|
|
|
Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
Vastaus #7 : 28.06.2018 klo 11:55:30 |
|
Esbjergin Kauko ja Halsti samaan topicciin y/n? Periaatteessa olen itse noita yhteistopicceja vastaan juuri tuon keskustelujen arkistoinnin kannalta, mutta ymmärrän että sisältöä aktiivisesti tänne tuottavien on helpointa raportoida saman seuran pelaajista kerralla samaan topicciin. Ja nyt on kyseessä pelaajat, jotka ei muutenkaan varmasti juuri keskustelua omissa topiceissaan herättäisi.
|
|
|
|
Ameobi
Poissa
Suosikkijoukkue: Futis
|
|
Vastaus #8 : 28.06.2018 klo 12:32:08 |
|
Laittaisin samaan, koska en ainakaan itse pidätä hengitystä Halstinhon ehjän kauden/säännöllisen peliajan suhteen. Tuskin se yhteisketju hirveäksi spämmiksi muutenkaan menisi.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #9 : 28.06.2018 klo 15:02:33 |
|
Odotusarvohan on joku 138 viestiä yhteensä kauden aikana, niin samaan vaan.
|
|
|
|
BiriBiri
Poissa
|
|
Vastaus #10 : 30.08.2018 klo 23:05:13 |
|
Tämäkö nyt oli aivan välttämätöntä tämä Ricken ja Väyrysen niputtaminen?
|
|
|
|
Vikkelä vaihtomies
Poissa
|
|
Vastaus #11 : 30.08.2018 klo 23:14:49 |
|
Tämäkö nyt oli aivan välttämätöntä tämä Ricken ja Väyrysen niputtaminen?
Richard on puolustava pelaaja ja puolustavista pelaajista Tim Sparv ja Niklas Moisander ovat Hyypiän lopettamisen jälkeen olleet sellaisia, jotka ovat yksikseen saaneet järkevät ketjut aikaan... Nämä nyt tuskin yhdessäkään saavat kolmeakaan sivua aikaan esim. jouluun mennessä
|
|
|
|
BiriBiri
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 31.08.2018 klo 03:01:28 |
|
Richard on puolustava pelaaja ja puolustavista pelaajista Tim Sparv ja Niklas Moisander ovat Hyypiän lopettamisen jälkeen olleet sellaisia, jotka ovat yksikseen saaneet järkevät ketjut aikaan... Nämä nyt tuskin yhdessäkään saavat kolmeakaan sivua aikaan esim. jouluun mennessä
Noh, pitämällä veljekset edelleen yhdessä, oltaisiin saatu vilkkaampi ketju.
|
|
|
|
Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
Vastaus #13 : 31.08.2018 klo 07:48:53 |
|
(Siirsin kysymyksen tähän metakeskusteluun parempiin sopivaan ketjuun.) Tämäkö nyt oli aivan välttämätöntä tämä Ricken ja Väyrysen niputtaminen?
Joo. Pienemmän statuksen, kuten Hollannin divarin, pelaajista ollaan todettu, että ei ole järkeä pitää erillisiä 1-2 sivun ketjuja yllä ja forkan aktiivisille raportoijille lienee myös helpompaa laittaa yhden seuran pelaajista asia yhteen ketjuun. Noh, pitämällä veljekset edelleen yhdessä, oltaisiin saatu vilkkaampi ketju.
Siinä nyt ei olisi päätä eikä häntää, jos samassa topicissa keskusteltaisiin Bundesliigasta ja Hollannin divarista.
|
|
|
|
NOPEAMUSTAMIES
Poissa
|
|
Vastaus #14 : 01.09.2018 klo 19:41:02 |
|
Ihan mielenkiinnosta kysyn Tromssan kahden pelaajan ja yhden valmentajan tilanteesta. Pitäisikö kaikkien kolmen olla nyt Roopen vakituisen sopimuksen myötä samassa. Tai pelaajat omassaan ja potkujen saajat omassaan.
|
|
|
|
Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
Vastaus #15 : 01.09.2018 klo 19:51:25 |
|
Kolmikon yhteinen topic kuulostaa minusta fiksuimmalta.
|
|
|
|
BiriBiri
Poissa
|
|
Vastaus #16 : 01.09.2018 klo 23:35:23 |
|
(Siirsin kysymyksen tähän metakeskusteluun parempiin sopivaan ketjuun.) Joo. Pienemmän statuksen, kuten Hollannin divarin, pelaajista ollaan todettu, että ei ole järkeä pitää erillisiä 1-2 sivun ketjuja yllä ja forkan aktiivisille raportoijille lienee myös helpompaa laittaa yhden seuran pelaajista asia yhteen ketjuun.
Siinä nyt ei olisi päätä eikä häntää, jos samassa topicissa keskusteltaisiin Bundesliigasta ja Hollannin divarista.
Ymmärrän perustelun, en vaan voisi olla enempää eri mieltä. Emme käsittääkseni keskustele täällä lähtökohtaisesti eri sarjoista, joukkueista jne., vaan lähtökohtaisesti suomalaisista pelaajista maailmalla. Kyse on nuorena maailmalle lähteneistä veljeksistä. He ovat koko tähänastisen ammattilaistaipaleensa, tähän siirtoikkunaan asti, pelanneet yhdessä. Heidän nykyiset joukkueensa, sarjansa, sarjatasonsa jne., eivät todennäköisesti määritä heidän koko uraansa. Veljeys määrittää luontevammin. Nythän perusteluna käytettiin sitä, että toinen pelaa tällä hetkellä alemman statuksen liigaa, eikä saisi tarpeeksi kommentointia. Lähdettäisiinkö siitä, että nämä eivät edes ole veljesten viimeiset seurat, tuskin sarjatkaan. Kohtaavatko polut vielä joskus? Erotetaan veljekset sitten, jos kummankin ketju kantaa omillaan, jos tarvetta on?
|
|
|
|
Buffy la Cazavampiros
Poissa
Suosikkijoukkue: MiPK
|
|
Vastaus #17 : 02.09.2018 klo 11:45:42 |
|
Ei tässä kenenkään uria ollakaan sen enempää forumilla määrittelemässä, tarkoitus on vain tehdä keskustelusta ja sen seuraamisesta mahdollisimman sujuvaa. Todennäköistä olisi, että raportit Richardin otteista Hollannin divarissa hautautuisivat huomioltaan Fredrikin Bundesliiga-pelien alle ja niitä olisi todella vaikea jälkikäteen sieltä löytää tai edes kauden edetessä seurata.
|
|
|
|
Rokki
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS-jp
|
|
Vastaus #18 : 08.09.2019 klo 20:22:24 |
|
Ei tässä kenenkään uria ollakaan sen enempää forumilla määrittelemässä, tarkoitus on vain tehdä keskustelusta ja sen seuraamisesta mahdollisimman sujuvaa. Todennäköistä olisi, että raportit Richardin otteista Hollannin divarissa hautautuisivat huomioltaan Fredrikin Bundesliiga-pelien alle ja niitä olisi todella vaikea jälkikäteen sieltä löytää tai edes kauden edetessä seurata.
Missä sarjatasossa menee raja topicin perustamiselle? Esimerkkinä perustin Lahdenmäelle oman aiheen, koska foorumilla on perinteisesti ollut Norjan kolmostasolle pelaaville keskustelut. €-Japi kiinnostaa luonnollisesti RoPS-taustansa ansiosta. Lisäksi Kalle Multasen unelmalle Italiassa (viitostaso) on oma topicinsa. Sen sijaan ihmettelen, kun eräänlaisena legendanakin pidetylle Kuittiselle ei löydy omaa paikkaansa Portugalin menestyksestä huolimatta...
|
|
|
|
Ameobi
Poissa
Suosikkijoukkue: Futis
|
|
Vastaus #19 : 08.09.2019 klo 20:44:04 |
|
Missä sarjatasossa menee raja topicin perustamiselle? Esimerkkinä perustin Lahdenmäelle oman aiheen, koska foorumilla on perinteisesti ollut Norjan kolmostasolle pelaaville keskustelut. €-Japi kiinnostaa luonnollisesti RoPS-taustansa ansiosta. Lisäksi Kalle Multasen unelmalle Italiassa (viitostaso) on oma topicinsa. Sen sijaan ihmettelen, kun eräänlaisena legendanakin pidetylle Kuittiselle ei löydy omaa paikkaansa Portugalin menestyksestä huolimatta...
Ei missään sarjatasoissa, vaan tapauskohtaisesti ja kiinnostavuuden mukaan. Kuittinen pelaa vasta ekaa kunnon miesten kauttaan urallaan, joten vähän jäitä hattuun. Multasella ja Lahdenmäellä on tosiaan hieman muuta taustaa, mikä kiinnostaa. e. Kuittista ja muita, joilla ei ole omaa ketjua, on käsitelty täällä. Jos oli mennyt ohi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.09.2019 klo 21:12:03 kirjoittanut Ameobi »
|
|
|
|
|
Rokki
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS-jp
|
|
Vastaus #20 : 08.09.2019 klo 20:55:32 |
|
Ei missään sarjatasoissa, vaan tapauskohtaisesti ja kiinnostavuuden mukaan. Kuittinen pelaa vasta ekaa kunnon miesten kauttaan urallaan, joten vähän jäitä hattuun. Multasella ja Lahdenmäellä on tosiaan hieman muuta taustaa, mikä kiinnostaa.
Kiitos vastauksesta! Mukavaa seurattavaa juuri kyseisten herrojen edesottamukset ja pieni varmistus aiheiden jatkolle tervetullut Odotellaas Kuittisen ja kumppaneiden kanssa myöhemmälle...
|
|
|
|
|
|