|
orm
Poissa
|
|
Vastaus #176 : 12.07.2018 klo 11:22:04 |
|
Älä nyt viitti. Virheitä sattuu kaikille. Tämä on ollut saakelin hieno kisaveikkaus nopeine päivityksineen. Kiitos paljon siitä.
Molempiin täysin sama. Tiksalle
|
|
|
|
siiseli
Poissa
Suosikkijoukkue: EBK, Arsenal
|
|
Vastaus #177 : 12.07.2018 klo 11:43:25 |
|
Ekaa kertaa osallistuin tällaiseen veikkaukseen. Todella hyvin järjestetty ja aivan mahtava lisäbuusti kisojen seuraamiseen. Isot kiitokset Tiksalle ja samanlainen veikkaus taas EM-kisoissa (jos vaan suinkin jaksat, työmäärähän tällaisen pyörittämisessä lienee melkoinen).
|
|
|
|
Parlour
Poissa
|
|
Vastaus #178 : 12.07.2018 klo 21:45:08 |
|
Néstor Pitana valittiin ansaitusti finaaliottelun tuomariksi. MM-finaalin komentoon palaa siis argentiinalainen 12 vuoden tauon jälkeen; edeltäjä Horazio Elizondo vihelsi Saksan MM-kisojen finaalin. Kuriositeettina historia toistaa itseään vuoden 2006 ollessa ensimmäinen kerta, jolloin sama tuomari vihelsi sekä avaus- että loppuottelun. Tuomarikategoriasta pisteet tänne ja kahdelle muulle asiantuntijalle Tämä differentiaali kyllä maistuu, sillä toinen realistinen vaihtoehto Björn Kuipers löytyi about joka toisesta rivistä. Myös ennen avausottelua laittamani veto asiaa koskien paisuttaa mukavasti lomakassaa, sillä Pitana ei ennen turnausta ollut lähellekään vedonlyöntikansan suosikki. Foorumiraadin veikkauksien muodostamat kertoimet ehdottavat samaa. Pitanan finaalipaikka on kuitenkin ansaittu: kisojen paras ja ennen kaikkea komein tuomari. - Mitä tulee Tiksan aiemmin kirjoittamaan viestiin: itse ainakin pelkästään arvostan Tiksan tähän kisaan laittamaa panosta ja seuraisin topikkia vahvasti vaikka sijoitukseni olisi missä. Kuten aiemmin mainittu, foorumin kisaveikkaus on loistava lisä kisojen seuraamiseen ja datapervona tällaista otsikkoa seuraa erittäin mielellään.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #179 : 14.07.2018 klo 19:08:22 |
|
Loppuottelun tuomari, Néstor Pitana, oli siis oikein kolmella veikkaajalla (Parlour, Bentley, Jokkis). Aika hyvin haisteltu varsinkin veikkaustaan viime hetkellä tältä osin korjanneelta Parlourilla. Pronssipelistä ei tulee muita pisteitä kuin maaleista ja korteista. Ja aika nihkeää olisi ollut niistäkin pistepotti ilman tuota Hazardin maalia. Maalit: Thomas Meunier - Eden Hazard 30 Kortit: Axel Witsel 3 Harry Maguire 1 John Stones 2 Kisan kärkeen nousee - Hazardin maalilla - Rautakanki. Samalla maalilla pitkään kärjessä ollut siiseli nousee vain kymmenyksen päähän kakkostilasta. Tuomarin oikein napannut Parlour hyppää neljänneksi.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #180 : 14.07.2018 klo 19:20:45 |
|
Näin nopeasti ajateltuna Rautakanki on selkeä suosikki skaban mestariksi. Sancty nousee kuitenkin ohi jos Djibril Sidibé ottaa punaisen ja Olivier Giroud ei tee maaleja. Parlour voi nousta mestariksi jos N'Golo Kanté ottaa ensin keltaisen ja sitten suoran punaisen, Ranska ei voita mestaruutta, Olivier Giroud ei tee maaleja eikä Djibril Sidibé ota korttia. Arkon voi nousta mestariksi jos Kylian Mbappé tekee vaatimattomat neljä maalia, Griezmann ja Giroud eivät tee maaleja ja Djibril Sidibé ei ota punaista. (Saattaa olla sitten vielä noitakin teoreettisempi vaihtoehto, jos joku vähän veikattu maalintekijä tekee kymmenen pöysää tms.) Veikkaaja | Pisteitä nyt | Mestari | Maalintekijät | | Kortit | | Rautakanki | 233.55 | Ranska | Antoine Griezmann | Olivier Giroud | | | Sancty | 230.98 | Ranska | Antoine Griezmann | | | Djibril Sidibé | siiseli | 230.86 | | Antoine Griezmann | | | | Parlour | 227.75 | | Antoine Griezmann | | N'Golo Kanté | | Stanleyjub | 226.74 | | Antoine Griezmann | | N'Golo Kanté | | plektra | 225.31 | | Antoine Griezmann | | | | Arkon | 222.86 | Ranska | | Kylian Mbappé | | |
|
|
|
|
siiseli
Poissa
Suosikkijoukkue: EBK, Arsenal
|
|
Vastaus #181 : 14.07.2018 klo 20:04:27 |
|
Mulla ei näköjään ole mahdollisuuksia huomenna nousta ja parikin voi vielä mennä ohi.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #182 : 14.07.2018 klo 22:33:33 |
|
itse ainakin pelkästään arvostan Tiksan tähän kisaan laittamaa panosta ja seuraisin topikkia vahvasti vaikka sijoitukseni olisi missä. Kuten aiemmin mainittu, foorumin kisaveikkaus on loistava lisä kisojen seuraamiseen ja datapervona tällaista otsikkoa seuraa erittäin mielellään. Ite seuraan topikkia, vaikken muistanut edes veikata.
|
|
|
|
Arkon
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerin Arsenal, AC Oulu
|
|
Vastaus #183 : 14.07.2018 klo 23:59:15 |
|
Kultaisen pallon voi minun puolestani ojentaa suoraan Tiksalle. Varmasti ollut älytön työ jo pelkästään tämän skaban läpi viemisessä, ja kun siihen päälle lyö kaikki nuo väliraportit ja tilastoyhteenvedot, laitan kaikki hatut päähän ihan vain jotta voin nostaa niitä. Kiitos.
Ainoa huono puoli tässä kisassa on se, että välillä huomaa salaa toivovansa jonkun oman inhokin pärjäävän, jotta veikkaukset menisivät kohdalleen. Tämän takia en lyö vetoa...
|
|
|
|
Antik
Poissa
Suosikkijoukkue: Kotijoukkue
|
|
Vastaus #184 : 15.07.2018 klo 10:45:46 |
|
Ihan ensin täytyy pyytää anteeksi. Mulla oli käynyt joku sisäänlukumoka. Tämä koskee muutamilla ensimmäisillä sivuilla olleita viimeisen veikkauspäivän iltana muokattuja veikkauksia. Jostain syystä nuo muokkaukset eivät ole olleet siinä kopiossa minkä mä olen ottanut noista sivuista veikkausajan päätyttyä puolenyön jälkeen. Ainoa selitys minkä mä keksin on se, että nuo sivut lienee haettu selaimen (tai proxyn) cachestä eikä serveriltä. Anteeksi.
Tämä koskee seuraavia veikkaajia: kaunis_niska, Parlour, Antik, Sokosti, Laitalinkki, Nando, DiBiagio.
Antikin ja Nandon kohdalla tapahtuu suuria hyppäyksiä tulosliuskalla, muilla vähän pienempiä. Skaban kärkipään sijoituksiin tällä ei ole vaikutusta koska Parlourilla tämä näkyy vain tuossa finaalituomarin suhteen.
Tämä moka on niin nolo, että eiköhän tämä ole viimeinen kerta kun mä sählään järjestää tälläisiä veikkauksia.
Tämän päivän tulospäivitys korjatuilla veikkauksilla kohta.
Noin sata sijaa yhdessä yössä tippuneena sanon, että ei haittaa pätkääkään. Älä nyt ainakaan tuollaisen inhimillisen pikkumokan takia lopeta kisojen antoisimman topikin pitämistä tulevien karkeloiden aikaan. Kiitos ja kumarrus hienosta työstä!
|
|
|
|
Parlour
Poissa
|
|
Vastaus #185 : 15.07.2018 klo 15:00:11 |
|
Parlour voi nousta mestariksi jos N'Golo Kanté ottaa ensin keltaisen ja sitten suoran punaisen, Ranska ei voita mestaruutta, Olivier Giroud ei tee maaleja eikä Djibril Sidibé ota korttia.
Spekuloinnista puuttuu myös jokeri Domagoj Vida, jolta rehellisesti sanottuna toivotaan vahvaa peliä ja Kroatian voittoon siivittävää esitystä. Olis pitänyt luottaa enemmän Englantiin, ei tarvitsisi viime hetken kortteja rukoilla.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #186 : 15.07.2018 klo 21:46:56 |
|
Ja MM-kisojen mestari on Ranska, FF2:n suosituin veikkaus 71:llä veikkauksella. Kroatian mestaruuteen uskoi vain yksi.
Maalit: Oma Maali - Ivan Perišić 1 Antoine Griezmann 191 Paul Pogba - Kylian Mbappé 22 Mario Mandžukić 7
Kortit: N'Golo Kanté 12 Lucas Hernández - Šime Vrsaljko -
Kuten ennakoitu, tämä tietää Rautakangen voittoa tässä skabassa. Voinee sanoa, että voitto meni oikeaan osoitteeseen. Näissä sangen yllätyksellisissä kisoissa Rautakanki veikkasi ainoana finaaliparin oikein ja toki myös Ranskan mestariksi.
|
|
|
|
Faaxinho
Poissa
Suosikkijoukkue: Raimo taskusta kaivoi savukalan
|
|
Vastaus #187 : 15.07.2018 klo 21:52:51 |
|
Olin jossain vaiheessa alkusarjaa noin sijalla 120. Olipahan yllätys katsoa nyt tulokset. Tiksalle hatunnosto suuresta vaivannäöstä ja onnea Rautakangelle voitosta!
|
|
|
|
siiseli
Poissa
Suosikkijoukkue: EBK, Arsenal
|
|
Vastaus #188 : 15.07.2018 klo 21:53:31 |
|
Kuten ennakoitu, tämä tietää Rautakangen voittoa tässä skabassa. Voinee sanoa, että voitto meni oikeaan osoitteeseen. Näissä sangen yllätyksellisissä kisoissa Rautakanki veikkasi ainoana finaaliparin oikein ja toki myös Ranskan mestariksi.
Ansaittu voitto, totta tosiaan! Onnea koko kärkikolmikolle, ero meikään on loppupisteissä aika selvä ja hyvä niin
|
|
|
|
Stanleyjub
Poissa
|
|
Vastaus #189 : 15.07.2018 klo 21:54:29 |
|
Kuudes sija lämmittää hyvin tässä skabassa Onnittelut Rautakangella ansaitusta voitosta ja Tiksalle jätti mahtavasta duunista kisaveikkauksen eteen.
|
|
|
|
Markisio
Poissa
|
|
Vastaus #190 : 15.07.2018 klo 22:39:59 |
|
Rautakangelle onnittelut, odotamme voittopuhetta.
|
|
|
|
Axo
Poissa
|
|
Vastaus #191 : 15.07.2018 klo 22:42:24 |
|
Kiitokset jälleen Tiksalle huikeasta työstä veikkauksen pyörittäjänä. Minä ja monet muut olemme velkaa suuret määrät virtuaalisia ja todellisia tuoppeja. Jälleen kerran oman veikkausrivin seurailu antoi lisämaustetta kisoille. Tällä(kin) kertaa kävi niin että Axon rivi sukelsi . Angulon hienon pohjatyön inspiroimana laskin kisaveikkausten maratontaulukon alkaen 2010 kisoista tuonne: http://futisforum2.org/index.php?topic=218661.msg11794824#msg11794824Säännöllisesti veikkauksesta toiseen hyviä sijoituksia (tälläkin kertaa 8.) rohmunnut plektra on ottanut melko selvän eron muuhun kärkijoukkoon ja säilyttänee asemansa seuraavien EM-kisojen yli mikäli muistaa tehdä rivin ja veikkaus järjestetään.
|
|
|
|
Rautakanki
Poissa
|
|
Vastaus #192 : 15.07.2018 klo 22:45:46 |
|
Täytyy sanoa että varsin kaksijakoinen kisa omalta osaltani. Alkulohkot Top10 vauhdissa mutta jo siinä vaiheessa alkoi hahmottumaan että maalintekijät ja kortittajat olivat joko melkoista kuraa tai parhaimmillaankin keskinkertaisuuksia.
Laskin siinä jatkopeleihin lähdettäessä että kaikki pelit pitää osua joissa itsellä panosta jos meinaa voittaa ja näin sitten todella kävikin. Maksimipisteet jatkopeleistä oli kyllä melko uskomatonta etenkin kun Kroatiakin oli lähellä pudota joka pelissä. Näin tällä kertaa.
Kiitokset kanssakilpailijoille kovasta vastuksesta ja erityiskiitokset Tiksalle mahtavasti läpiviedystä urakasta! Upeaa sitoutumista.
|
|
|
|
DiBiagio
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #193 : 15.07.2018 klo 22:47:34 |
|
Kiitos Tiksalle tästä kisasta. Hienoa työtä ja toivottavasti jaksat toistekkin vetää!
Niin ja onnittelut tietäjien tietäjälle ^
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.07.2018 klo 22:51:16 kirjoittanut DiBiagio »
|
|
|
|
|
Maksimi
Poissa
|
|
Vastaus #194 : 16.07.2018 klo 01:19:05 |
|
Tämähän meni omalta osaltani loistavasti, 15. sija lämmittää. Suurkiitos Tiksalle kisan järjestämisestä sekä onnittelut voittajalle.
|
|
|
|
pöytälaatikko
Poissa
|
|
Vastaus #195 : 16.07.2018 klo 02:29:38 |
|
Kisadebyytissä ihan mukiin menevä 26. sija. Jättihattu Tiksalle!
|
|
|
|
Thumb
Poissa
Suosikkijoukkue: Seuraava Liverpoolin mestaruuteen vievä manageri
|
|
Vastaus #196 : 16.07.2018 klo 09:19:44 |
|
Ensimmäiseksi haluan kiittää Tiksaa, hienoa työtä jälleen kerran! Ja onnittelut voittajille, oma 18. sija oli yllättävän hyvä ja jätti sopivasti jossiteltavaa kuinka korkealla olisin ollut jos maalintekijöissä olisi ollut Müller&co sijasta pari onnistujaa. Toisaalta Rautakanki voitti kisan täsmälleen samalla maalintekijäpistemäärällä eli kyllä tietäjät tietävät
|
|
|
|
orm
Poissa
|
|
Vastaus #197 : 16.07.2018 klo 15:49:18 |
|
Rautakangelle onnittelut voitosta! Ja Tiksalle vielä jättimäinen upeasta työstä. Toimivan tulosseurannan lisäksi olivat vielä spekulaatiot tulevista pisteistä jatkopelien aikaan (monta pistettä kukin voi saada, monta varmaa pistettä on jo plakkarissa jne). Ne olivat hieno lisä, enemmän kuin olisin osannut kaivata! Tavoitteena yhä olla 100 parhaan joukossa
Tämä todella kova tavoite jäi sitten saavuttamatta. Onpahan ainakin parannettavaa seuraavassa veikkauksessa (edit. jos ja kun sellainen tulee ).
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.07.2018 klo 17:50:33 kirjoittanut orm »
|
|
|
|
|
Suicide Bob
Poissa
Suosikkijoukkue: Honka, ManU, Minnesota Vikings
|
|
Vastaus #198 : 16.07.2018 klo 15:57:12 |
|
Huhhuh, sijoitus 21., täytyy olla tyytyväinen omaan suoritukseen, kun yleensä näissä ollaan siellä loppupään puolella. Erittäin suuri kiitos ja arvostus myös täältä Tiksalle, loistavaa duunia taas kerran! Onnittelut myös voittajalle ja muille omaan tulokseen tyytyväisille
|
|
|
|
Maneesi
Poissa
Suosikkijoukkue: Kiffen
|
|
Vastaus #199 : 16.07.2018 klo 16:29:59 |
|
Mestarin veikkaaminen oikein pelasti kasvoni, ja nousin häntäpäästä keskikastin tietämille. Tiksalle valtavat kiitokset tästä skabasta. Niin kuin moneen kertaan todettu, tämä toi pelien seuraamiselle oman mausteensa. Joku sanoi, että huono puoli oli se että toisinaan tuli toivottua inhokkien voittoa, mutta itselläni oikea veikkaus hillitsi inhokin voiton aiheuttamaa ketutusta. Suorastaan terapeuttista. Ja tuosta pienestä mokasta nyt on turha masentua. Tuossa on niin karmea homma laskemisessa ynnä muussa, että melko epäinhimillistä olisi, jos tuo aivan täydellisesti menisi alusta loppuun.
|
|
|
|
|
|