jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
: 25.06.2018 klo 09:41:52 |
|
Kauden 2017 Naisten Liigan mestari FC Honka edustaa tällä kaudella Suomea Naisten Mestarien Liigassa. Hongan karsintavaiheen vastustajat selvisivät juhannusaattona, kun karsintalohkojen arvonta suoritettiin Nyonissa, Sveitsissä.
Espoolaisryhmän vastustajat Liettuassa 7. – 13. elokuuta pelattavassa karsintaturnauksessa ovat emäntäjoukkue Gintra-Universitetas, sekä FC NSA Sofia Bulgariasta ja EBS/Skála Färsaarilta.
Kaikkiaan karsintalohkoja on kymmenen. Jokaisen voittaja ja lisäksi kaksi parasta lohkokakkosta etenee pudotuspelivaiheeseen 32 parhaan joukkoon.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.09.2018 klo 21:36:33 kirjoittanut jjs »
|
|
|
|
|
Wozza
Poissa
|
|
Vastaus #1 : 12.07.2018 klo 07:28:26 |
|
Gintra on kyllä ennakkosuosikki ja saa Honka tehdä kovasti töitä, mikäli meinaa jättää emäntäjoukkueen taakseen.
Gintrahan on moninkertainen Liettuan mestari, mestaruusputki on alkanut jo vuonna 2005. On siis kerennyt muutaman Mestareiden liiga ottelunkin pelaamaan. On edennyt kahdesti jatkoon karsintalohkosta. 14/15 kaudella joukkue eteni toiselle kierrokselle, jossa tippui Brondbylle yhteistuloksin 5-2. Toinen jatkopaikka tuli viime kaudella, jolloin matka katkesi jälleen toisella kierroksella. Tällä kertaa Barcelonalle yhteistuloksella 9-0. Matkalla joukkue voitti karsintalohkossaan Turkkilaisen Konak Belediyesporin, Georgialaisen FC Martven sekä Slovakialaisseura Partizán Bardejovin. Ensimmäisellä kierroksella kaatui Sveitsiläinen FC Zürich yhteistuloksella 3-2.
NSA Sofia on lohkon toiseksi rankattu joukkue. Bulgarialaiset ovat myös mestaruusputkessa, joka on jatkunut Gintran tavoin vuodesta 2005. Joukkue ei ole monesta yrityksestä huolimatta päässyt vielä kertaakaan karsintalohkostaan jatkoon. Joukkue oli viime kaudella karsintalohkonsa kolmas. Avausottelussa tuli voitto Moldovalaisesta FC Norocista, jonka jälkeen tuli tappiot Itävallan Sturm Grazille sekä Kyproksen Apollon Limassolille. Honka kohtasi Sofian karsintalohkossaan kaudella 08/09, voittaen tuolloin 6-0.
Honka on siis lohkon kolmoseksi rankattu joukkue ja palaa näihin karkeloihin vajaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. Edellinen visiitti oli kaudella 09/10, jolloin Honka pääsi suoraan ensimmäiselle kierrokselle. Turbine Potsdam oli tuolloin parempi lopulta lukemin 16-1.
Lohkon viimeiseksi rankattu Fäärsaarelainen EBS/Skála pelaa ensimmäistä kertaa Mestareiden Liigassa. Joukkue onnistui viime vuonna päättämään KI Klaksvikin 17 kauden mestaruusputken.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #2 : 02.08.2018 klo 10:31:16 |
|
07 ti - 18:00 GINTRA-FC HONKA 10 pe - 13:00 FC HONKA-FC NSA 13 ma - 18:00 EBS/SKÁLA-FC HONKA
Avausottelu näyttää viikon suunnan.
|
|
|
|
tuuletin
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubit. Antti M. & Doblas
|
|
Vastaus #3 : 07.08.2018 klo 12:38:04 |
|
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #4 : 07.08.2018 klo 16:52:54 |
|
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #5 : 07.08.2018 klo 17:29:46 |
|
Puoli tuntia nollilla, positiivinen avaus Hongalta.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #6 : 07.08.2018 klo 17:31:17 |
|
Ja heti perään pilkulta johtoon.
|
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #8 : 07.08.2018 klo 18:49:01 |
|
Meni liian passiiviseksi, eikä maali ollut yllätys. Melkoinen imurointi toki.
Tasuri tästä olisi kuitenkin vielä ok tulos.
|
|
|
|
bach
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka, Arsenal, FC Honka/Akatemia, Astana
|
|
Vastaus #9 : 07.08.2018 klo 18:49:14 |
|
Voi luoja.
Kyllähän Suomi-futiksen perinteitä pitää kunnioittaa: 90min ja tasoitus.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #10 : 07.08.2018 klo 18:52:30 |
|
1-1
Kahdella voitolla lähellä jatkopaikkaa.
|
|
|
|
bach
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka, Arsenal, FC Honka/Akatemia, Astana
|
|
Vastaus #11 : 07.08.2018 klo 18:55:15 |
|
Vastustaja vei koko toisen puoliajan ja pari kertaa selvittiin nippa nappa, joten kaiketi tasapeli kuitenkin lähtökohtiin nähden on hyvä saavutus, vaikka ainahan tällaiset lopun vastustajan maalit jätää happaman maun suuhun.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #12 : 07.08.2018 klo 19:13:04 |
|
Kaikki omissa käsissä on tämän ennakkoon pahimman matsin jälkeen hyvä suoritus.
NSA voitti lohkon tämän päivän toisen pelin 3-0.
|
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #14 : 10.08.2018 klo 10:15:45 |
|
Löytyykö tämän päivän otteluun striimiä vai näyttävätkö vain Gintran pelit?
|
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #16 : 10.08.2018 klo 11:46:49 |
|
Hongan FB kuulemma näytäö ottelun!
Mainiota, sinne siis
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #17 : 10.08.2018 klo 12:02:08 |
|
Legendaarinen pystykuva-tv
|
|
|
|
ohiveto1
Poissa
|
|
Vastaus #18 : 10.08.2018 klo 12:34:55 |
|
Honka Tolvasen ja Rantalan maaleilla 2-0 johdossa!
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #19 : 10.08.2018 klo 12:45:55 |
|
Ja kolmas vielä ennen taukoa.
|
|
|
|
bach
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka, Arsenal, FC Honka/Akatemia, Astana
|
|
Vastaus #20 : 10.08.2018 klo 13:22:45 |
|
Malinen 4-0 Auvinen 5-0
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #21 : 10.08.2018 klo 13:29:05 |
|
Maalieron kasvattaminen tärkeää jatkotoiveille
|
|
|
|
pallojalassa
Poissa
|
|
Vastaus #22 : 10.08.2018 klo 17:11:02 |
|
Maalieron kasvattaminen tärkeää jatkotoiveille Gintra voittanee tänään 6-8 maalilla joten viimeinen ottelu ratkaisee sitten. Maalinteko kisaksi meni. 5-0 Hongalle oli hyvä tulos.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #23 : 10.08.2018 klo 17:12:37 |
|
Maalinteko kisaksi meni.
Esim. 13-1 maaliero ja seitsemän pistettä on aika kovaa valuuttaa kahden parhaan lohkokakkosen kisassa.
|
|
|
|
pallojalassa
Poissa
|
|
Vastaus #24 : 10.08.2018 klo 17:23:45 |
|
Esim. 13-1 maaliero ja seitsemän pistettä on aika kovaa valuuttaa kahden parhaan lohkokakkosen kisassa.
Kahden parhaan lohko kakkosen vertailuun ei oteta mukaan lohkon heikointa, joten Hongan saldo vertailussa on jo valmis 4 pistettä ja maaliero 6-1. Gintra tarvitsee tänään vähintään 6 maalin voiton.
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.08.2018 klo 17:43:42 kirjoittanut pallojalassa »
|
|
|
|
|
|
|