Perjantai 22.6.2018Bussi Turun suunnalta kohti pääkaupunkia lähti aamuyöllä yhden jälkeen. Edellisenä iltana pelatun Kroatia-Argentiina kamppailun jälkeen sain unta noin 45 minuuttia ennen kuin menin virkistäytymään suihkuun, pesin hampaat, söin aamupalan, laitoin geeliä hiuksiin ja tarkistin vielä repun sekä matkalaukun sisällön neuroottisesti kuuteen kertaan. Olin ostanut etukäteen lipun internetistä, joten kerroin vain nimeni kuljettajalle ja astuin sisään liikennevälineeseen. Onnekseni tarjolla oli vielä vapaita istumapaikkoja ikkunan vieressä lähellä kuljettajaa, joten istahdin sellaiseen ja suljin välittömästi silmäni. Tarkoituksena oli torkkua siihen asti, että bussi saapuisi Helsingin Kamppiin hieman ennen neljää. Reilun parin tunnin matkaamisen jälkeen olinkin perillä. Olin ostanut lipun Allegroon, joka toki lähtisi liikkeelle vasta Vainikkalasta ja sitä ennen edessä olisi kolmen tunnin siirtymä bussilla Postitalon pysäkiltä rautatieaseman vierestä Vainikkalaan. Aikaa oli tapettavana tunti keskellä yötä, koska bussiyhteys lähti vasta 05:20, joten aluksi haahuilin Kampista pysäkille tarkistamaan sen sijainnin, jonka jälkeen palasin takaisin bussiterminaalin sisälle lämmittelemään. Seisoin ja räpläsin kännykkää, koska mieli ei tehnyt istua likaiselle lattialle toisin kuin jotkin toiset urhot tekivät ja nuokkuivat seinää vasten.
Lähdin takaisin kohti pysäkkiä varttia vaille viisi ja viiden minuutin kävelyn jälkeen olin taas kohteessa. Ajoitus oli täydellinen, koska ensimmäinen bussiyhtiö Mäkisen linja-autoista kaarsi juuri silloin pysäkille. Lastasin matkalaukkuni tavaratilaan ja nousin itse kulkuneuvoon. Istumapaikka oli tällä kertaa melko takana, mutta silti jälleen ikkunapaikalla. Bonuksena jokaisen istuintaskussa oli ilmainen vesipullo, joka tulisi tarpeeseen Pietarissa, jossa juomavettä ei ole syytä juoda hanasta. Viereeni istahti vanhempi herrasmies, mutta itse torkuin jälleen koko matkan enemmän tai vähemmän silmät kiinni. Bussissa oli ulkomaalaisiakin jonkin verran kuten meksikolaisia, brasialialaisia ja jokunen Costa Rican paita näkyi myös. Takanani istuneet suomalaiset ihmettelivät puolestaan, että saakohan stadionille ottaa repun mukaan. En jaksanut vastata, että kyllä saa, kunhan se ei ole mikään laukku.
Vainikkalaan saavuttiin hieman ennen kahdeksaa eli etuajassa. Istuimme kaikkiaan bussissa ehkä noin tunnin verran, kun vuorollaan eri viranomaiset kävivät kyselemässä papereita. Ensin tarkastettiin muistaakseni passi ja FAN-ID, jonka jälkeen VR:n vaatteissa ollut konduktööri halusi nähdä myös passit ja jakoi hetken päästä maahantulokortit, jotka piti täyttää ennen Viipuria. Täytin omani jo bussissa istuessa, koska junaan pääsy kesti. Kortti oli ohutta paperia, jossa oli vierekkäin identtiset A- ja B-osat. Jälkimmäinen piti säilyttää matkan ajan ja se kerättiin pois paluujunassa. Tietoihin piti kirjata oma sukunimi, etunimet, syntymäaika, sukupuoli, kansalaisuus, viisumin numero (FAN-ID:n omistavien FAN-ID:n numero, joka on kääntöpuolella), matkan tarkoitus (turismi), passin numero, majoittajan nimi, matkan kesto ja allekirjoitus.
Lopulta sitten pääsimme junaan ja istumapaikkani oli jälleen ikkunan vieressä. Viereeni istahti yksi meksikolaisista isännistä. Junassa rajatarkastaja pyysi passin ja FAN-ID:n sekä antoi leimat maahantulokorttiin ja passiin. Junalippua ei muistaakseni kukaan missään vaiheessa kysynyt. Rajanylityksen jälkeen puhelimeen napsahti odottamani tekstiviesti Elisalta, johon vastasin "TILAA REISSUNETTI" ja sain gigan verran mobiilidatalla surffattavaa 20 euron hinnalla. Juna lähti Vainikkalasta noin kymmenen minuuttia myöhässä, mutta aikataulu kirittiin upeasti kiinni ja Pietarissa oltiin lopulta ajoissa 10:47. Sen jälkeen vain reppu selkään ja matkalaukku perässä vetäen ulos junasta. Seurasin väenpaljouden virtaamista ulos laitureilta asemarakennuksen ulkopuolelle. Olin suunnitellut tilaavani Yandex-taksin hotelliin, koska aikaa ennen pelin alkua oli neljä tuntia ja halusin ajoissa hotellille. Koska olin hivenen epävarma sovelluksen toimimisesta, päätin lopulta turvautua B-vaihtoehtoon eli kävelin läheiselle Ploschad Leninan metroasemalle, joka on sadan metrin päässä Finlandskin rautatieasemalta, johon Suomen junat saapuvat.
Kuva Pietarin metrokartastaAllegron junalehtisessä oli ollut Pietarin metrokartta, josta olin ottanut kuvan. Lisäksi olin edellisenä päivänä selvittänyt etukäteen sen, että hotellini sijaitsee aivan Obvodny kanal -metroaseman vieressä, joten tiesin suunnilleen sen, että mitä linjoja pitkin pääsisin sinne. Metron rullaportaisiin pääsi helposti portin läpi näyttämällä vain FAN ID -läpyskää virkailijalle, joka avasi porttia jatkuvasti omalla kortillaan. Kyseessä oli siis pelipäivä, joten metro oli ilmainen kisaturisteille. Ploschad Lenina -asema on osa punaista linjaa, jonka numero on yksi. Sen pääteasemat ovat Prospekt Veteranov ja Devyatkino. Minun suunnitelma oli mennä kolmen pysäkin verran kohti Veteranovia niin, että jäisin pois Pushkinkayan pysäkillä. Onnistuinkin tavoitteessani. Sen jälkeen piti maan uumenissa kävellä pieni siirtymä violetin väriselle linjalle viisi. Näin ollen pääsin Zvenigorodskayan pysäkille. Siirtymä kesti parisen minuuttia ja sisälsi muutamat eri portaat. Opasteet olivat erinomaiset. Linja viiden päätepysäkit ovat Mezhdunarodnaya ja Komedantsky Prospekt. Lähdin kohti ensiksi mainittua, mutta vain yhden pysäkin verran, koska Zvenigorodskayasta seuraava pysäkki kohti Mezhdunarodnayaa olikin jo mainitsemani Obvodny kanal. Jäätyäni pois edessä oli parin minuutin mittainen nousu rullaportaita pitkin takaisin maan pinnalle. Hetken aikaa harhailtuani löysin hotellini, joka oli suojatien toisella puolella metroon nähden. Kerrassaan mahtava sijainti.
Kirjauduin sisään noin puoli kaksitoista ja huoneeni oli onneksi jo valmiina, joten sain matkalaukun säilöön. Kävin pikaisesti vessassa ja tyhjensin reppuni ylimääräisestä roinasta. Otin mukaan stadionille vain DHL:n kuoren, jonka sisällä säilytin matkan ajan tärkeimmät paperit ja se oli siis reppuni ainoa sisältö peliin mentäessä. Päälläni oli tavallinen harmaa t-paita ja huppari sekä jalassa koko matkan ajan moitteettomasti palvelleet siniset retkeilyshortsit vetoketjullisine taskuineen. Vaikka etukäteen oli peloteltu taskuvarkaista sun muista, en itse kokenut uhkaavia tilanteita. Taktiikkani ei ollut todellakaan peittää tavaroitani, vaan tungin shortsien vasempaan taskuun joka kerta puhelimen, lompakon ja passin. Näin ollen siellä oli painoa jatkuvasti ja minulla oli vain yksi tasku vahdittavana. FAN-ID:n pidin kaulassa ja paidan alla aina, kun sitä ei tarvinnut näyttää. Reppu oli toisinaan selässä, mutta en säilyttänyt siellä mitään arvokasta.
Huoneeni Hotel EsplanadassaStadionille lähdin kahdentoista jälkeen. Olin tutkinut etukäteen, että koska hotellini on Obvodny kanalin vieressä, pääsen linjaa viisi pitkin suoraan Krestovsky Ostrovin asemalle, josta on noin kilometrin kävely stadionille. Jälleen kerran FAN-ID:n näyttämällä pääsi portista läpi huiman pitkiin rullaportaisiin. Ensimmäisillä kerroilla kieltämättä kuumotti monen minuutin valuminen hitaasti maan pohjalle, mutta päivä päivältä tunsin oloni rennommaksi. Nostan toki edelleen hattua niille, jotka uskaltavat juosta rappusia alas ilman, että pitävät tukea kaiteesta. Tällä kertaa sitten en lähtenyt kohti Mezhdunarodnayaa, vaan Komedantsky Prospektia. Krestovsky Ostrov oli kaikkiaan kuudes pysäkki Obvodny kanaalilta lähdettäessä ja matka kesti reilun vartin. Sitten jälleen rullaportaat ylös ja hupskeikkaa olin jo lähellä stadionia. Opastus metron ulko-ovelta kohti stadionia oli heti priimaa. Tasaisin väliajoin nuoret tytöt olivat vapaaehtoisasuissaan osoittamassa oikeaan suuntaan jättimäisillä pehmopeukaloilla, joihin sai heittää ylävitosia myös tasaisin väliajoin. Noin kilometrin kävely oli todella nautinnollinen, koska stadionille mentiin pitkin upeaa puistokatua, jota verhosivat lehtipuut. Oikealla puolella oli jokin huvipuisto, vasemmalla ajoittain muutama ravintola ja puolivälissä vielä hulppea suihkulähde. Kyseinen pätkä puistokatua on yksi hienoimmista väylistä, joita olen kävellyt. Kisatunnelma välittyi hienosti ja ilmassa oli urheilujuhlan tuntua.
Häikäisevän hieno puistokatu ja sen suihkulähdePuistoa pitkin kävellessä hymyilin vain sekä meno- että paluumatkalla, koska se oli vain niin hieno kuja. Olin toki iloinen myös siitä, että olin kyennyt pelaamaan metrokartan läpi heti ensimmäisellä yrittämällä, koska kyseessä oli toinen kerta ulkomailla viimeiseen viiteen vuoteen. Ottelulippuni oli kakkoskategoriaan blokkiin B213 ja sijaitsi aika lailla päädyssä. Arvonnassa olisi ollut tarjolla kyseisessä kategoriassa paikkoja lähemmäs kulmausta, mutta plussaa oli sentään se, että istumapaikka oli nelosrivillä, jolloin näkyvyys oli melko hyvä ja pelaajien kasvot erotti hywin. Stadionilla oli hieman ennen yhtä ja sisäänpääsy oli omalta osalta portilla kuusi. Kaikkiaan portteja taisi olla kymmenen. Näyttäessäni lippua portinvartijalle, hän meinasi pakottaa minut viemään reppuni erilliseen tavarasäilöön, mutta koska kerroin, että sisällä on vain yksi ohut kansio, hän päästi minut menemään kohti varsinaisia tarkistuksia lipun ja turvallisuuden suhteen.
Stadionin porttien ulkopuolella ennen turvatarkastuksiaEnsin piti syöttää FAN-ID lukijaan ja heti perään ottelulippu. Sen jälkeen mentiin pyöröportista läpi, jonka jälkeen yksi virkailija vertasi naamataulua FAN-ID:hen. Sen jälkeen piti laittaa reppu hihnalle ja kävellä itse turvatarkistusportin läpi, jonka jälkeen virkailija vielä suoritti rutiinikopeloinnin. Taskussa olleet esineet piti laittaa erikseen pöydälle läpikävelyn ja kopeloinnin ajaksi, jonka jälkeen kännykkä piti vielä laittaa päälle. Lisäksi minun piti läpivalaisun jälkeen avata reppu ja näyttää sen sisältö. Joka tapauksessa selvisin ehjänä läpi ja stadionin etupihalle. Välittömästi turvatarkistuksesta poistuessa verkkokalvoille piirtyi DJ:n rakennelma, fanikauppa, muutama Budweiser-teltta ja tietysti valtava määrä ihmisiä.
En ostanut ulkona olleista fanimyymälöistä mitään, koska sisälläkin oli vastaavia. Niissä on siis myynnissä huiveja, lippiksiä, t-paitoja jne. Noin puolitoista tuntia ennen pelin ulkoa kipusin ylätasanteelle johtavat korkeat portaat. Kiersin hetken aikaa tasannetta, kunnes löysin oman blokkini sisäänkäynnin. Lippu syötettiin lukijaan ja sitten vain rullaportaita pitkin stadionin uumeniin. Sisällä olleesta fanimyymälästä ostin muistoksi ensimmäisestä MM-ottelustani otteluhuivin, jossa oli puoliksi Brasilian ja Costa Rican värit sekä päivämäärä. Sen jälkeen kävin katsastamassa oman istumapaikkani. Lippu piti näyttää blokin sisäänkäynnillä tytölle, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
KisamukiTestattuani istumapaikkani hain yhden Coca-Colan sisältä. Se kaadettiin isoon mukiin, jossa oli kuva MM-pokaalista ja ottelussa pelaavat joukkueet sekä päivämäärä. Loistava tapa vähentää muovijätettä, koska jokainen katsoja otti noita mukeja muistoksi niiden ainutlaatuisuuden takia. Join kokiksen käytävällä ja samalla söin ostamani sipsipussin, joka ei ollut kyllä kovinkaan hyvänmakuista. Tunti ennen peliä menin takaisin istumaan ja aistimaan tunnelmaa. Vieressäni istui jokin Brasilian kannattaja ja toisella puolella vanhempi herrasmies. Lisäksi samalla rivillä istui toinen suomalainen, joka muuten Argentiina-Nigeria kamppailussa oli arvottu jopa ihan vierekkäiselle paikalle. Hassu sattuma sinänsä. Maalivahdit saapuivat 50 minuuttia ennen pelin alkua kentälle ja kenttäpelaajat kymmenisen minuuttia myöhemmin. Scouttasin jo lämmittelyssä sen, että Coutinhon piiska upposi boksin rajalta sisään, joten laitoin vedon sisään hänen maalinsa puolesta. Lisäksi minulla oli 2-0 tulosveto.
Joukkueet valmiina kansallislauluihinJoukkueiden astellessa kentälle tunnelma oli huumaava kuten toki kahdessa muussakin myöhemmin näkemässäni ottelussani. Brasilian kansallislaulu oli sykähdyttävää kuunneltavaa heidän kannattajiensa keskellä. Ottelua en käy sen tarkemmin läpi, mutta kirjasin toki pelin jälkeen muistiooni lyhyet analyysit jokaisesta pelaajasta. Avausjaksolla Jesus toimitti kertaalleen pallon maaliin, mutta tilanne oli paitsio. Costa Rican koko ottelun paras paikka tuli puolestaan Gamboan keskityksestä Borgesille, mutta hän laukoi boksin sisältä ohi takakulmasta. Toisella jaksolla minua alkoi hivenen kuumottaa, että päättyykö oma MM-debyytti kisojen ensimmäiseen nolla-nollaan, mutta lopulta Kutinho vapautti katsojat piinasta ja ihan ansaitusti Costa Rican makoiltua koko toisen jakson, vaikkakaan minulla ei ole mitään tulosjalkapalloa vastaan, mutta melko rasittavaa seurattavaa ajanpeluu oli ja katsomo kiehui syystäkin. Kutinhon maali tuli allekirjoittaneen päätyyn, joten tauolla whatsappiin toteamana asia siitä, että Brasilia säästää maalit allekirjoittaneen päätyyn, toteutui. Sen jälkeen sitten Neymar vielä kaunisteli loppunumerot ja toi tulosvedonkin kotiin joutsenen lailla. Tähän kohtaan raporttia lienee hyvä hetki kirjata tosiaan ylös pikaiset havainnot yksilöistä:
Alisson:
- Loistavia vastaantuloja, erityisesti itsevarmat puskut karvaajan yli säväyttivät. Lisäksi varma keskityspalloissa.
Fagner:
- Ensimmäinen jakso oli heikko. Ei luonut hyökkäysuhkaa ja haltuunotot olivat epävarmoja. Jännitys väheni pelin edetessä ja toisella jaksolla tempokuljetti jo muutamaan otteeseen mallikkaasti. Silti kääpiökokoisuus voi olla ongelma jatkossa.
Silva:
- Jälleen virheetön peli. Erinomainen kaksinkamppailija ilmassa ja maassa.
Miranda:
- Samat sanat kuin Silvaan eli hoiti kamppailut varmasti eikä tärissyt, kun Costa Rica pelasi palloa selustaan Urenalle.
Marcelo:
- Tutusti aktiivinen koko pelin. Miinusta siitä, että keskitykset jäivät liian usein blokkiin. Muutoin arvokasta kombinaatiopelaamista Neymarin ja Coutinhon kanssa.
Paulinho:
- Rauhallisuus boksissa vakuutti, tiputti mm. Kutinholle oivan maalipaikan toisen jakson alussa.
Casemiro:
- Ei ollut ehjä peli Casemirolta. Toisella jaksolla varsinkin antoi ainakin viisi harhasyöttöä suoraan vastustajan jalkaan koittamalla väkisin puhkaista yhtä prässilinjaa.
Coutinho:
- Ansaittu voittomaali. Väläytti jo lämmittelyssä takakulmapiiskaansa, jonka johdosta poimin hänet betsilapulle maalintekijäksi 2-0 tulosvedon oheen. Brassien paras pelaaja hyökkäyssuuntaan, yhteistyö toimii vasemmalla laidalla hyvin.
Willian:
- Ei paras peli kikkarapäältä. Muutama keskitys, mutta ne blokattiin. Pelasi lähellä sivurajaa ja sieltä haltuunoton jälkeen suunta oli lähinnä alas tai sitten sivuttain, mutta vasemman jalan vedot menivät reilusti yli. Tauolla vaihtoon, koska jokin muutos oli tehtävä.
Jesus:
- Jäi taas vähille palloille. Toisella jaksolla oli vähän paremmin pelin sisässä ajautuessaan vasemmalle, mutta häntä ei oikein löydetä kunnolla. Voittomaalissa toki seurasi hyvin Firminon pudotuksen ja jatkoi sen takaviistoon.
Neymar:
- Maalitili auki lopussa, hywä. Sen jälkeen oli varaa kulmalipulla esittää vielä kunnon pallovoltti. Muutoin oli pallovarma ja pyöritti Kutinhon kanssa peliä vasemmasta laidasta. Joutui monesti tuplatuksi varsinkin avausjaksolla, kun pelasi liian lähellä sivurajaa, mutta toisella jaksolla oli vähän keskempänä puolitilassa ja silloin pääsi harhauttelemaan vapaammin. Turhautui lopussa kortin arvoisesti ennen voittomaalia.
Costa:
- Ensimmäiset suoritteet olivat karmeita, koska ajoi keskelle miinaan ja menetti, mutta jakson edetessä pallo alkoi totella paremmin ja Costa ohitti vihuja jatkuvaa syöttöä vasemman jalan kosketuksillaan. Syöttöpinna toiseen maaliin.
Firmino:
- Targetpelaamisen aatelia voittomaalissa. Muutoin pyrki suoraviivaiseen ja nopeatempoiseen syöttelyyn kasvot maalia kohden. Hyvä supervaihtopelaaja.
Fernandinho:
- Lisäajalla sisään, turha arvioida muuta kuin että syötöt olivat napakoita ja oli hienoa nähdä hänetkin liwenä.
Navas kesti melkein loppuun asti. Toisen jakson alun heittäytyminen yläkulmapuskuun jäi mieleen. Muista Costa Rican yksilöistä jäi mieleen Urenan repivät pystyjuoksut, Borgesin tuhlattu avopaikka avausjaksolla boksissa, Gamboan oiva esityö oikealta laidalta siihen, Gonzalez-Acosta-Duarte kolmikon katkaisutalkoot omassa boksissa, Venegasin näkymättömyys yläkolmiossa, Ruizin muutama pystysyöttöyritys ja neppailu pienessä tilassa hallitusti sekä koko joukkueen toimintaa leimannut ajanpeluu sekä makoilu, mikä aiheutti loppua kohden yhä kiihtyviä buuauksia ansaitusti.
Neymar kulmalipulla toisella jaksollaPelin jälkeen sitten palailin samaa reittiä hotelliin eli puistokatua pitkin metrolle, vitoslinjaa pitkin kuusi pysäkkiä ja rullaportaat ylös. Hotellilla oli takaisin hieman kuuden jälkeen ja pääsin heti Islanti-Nigeria ottelun pariin. Söin pienen välipalan eli yhden eväsruisleivistäni pelin ohessa. Ottelu oli siksi tärkeä nähdä, että se määritti panoksen tiistai-illan Argentiina-Nigeria kamppailuun. Olin lyönyt Islantia varmuuden vuoksi, jotta saisin edes rahaa, jos se voittaisi. Onneksi kuitenkin Nigeria hoiti homman tyylikkäästi Musan maaleilla ja takasi sen, että tiistaina oli edessä eeppinen ottelu jatkopaikasta. Kroatiaan minulla oli vahva luotto ja tiesin sen pelaavan vähintään tasan Islantia vastaan päätöskierroksella.
Hotellin TVHeti pelin jälkeen kahdeksan maissa kävelin 20 minuutin matkan Ligovsky Prospektia pitkin ostoskeskus Galleriehen, jossa on kaikkiaan viisi kerrosta. Kolmessa alimmassa on liikkeitä, neljännessä ruokapaikkoja ja viidennessä en ikinä käynyt. Tavoitteena oli löytää Hazardin paita seuraavalle päivälle, koska ohjelmassa oli Belgian ja Tunisian peli Moskovassa. Lopulta löysin Belgian paidan Adidaksen liikkeestä, mutta sekin paita oli ilman nimeä. Liikkeessä oli toki painatusmahdollisuus, mutta valkoinen printti oli loppu ja en tosiaan halunnut tuhrata paitaa sinisellä fontilla, joten oli pakko tyytyä nimettömään paitaan. Kyseessä oli kuitenkin muutoin Belgian punaista kotipaitaa mukaileva tuote. Hintaa taisi olla 5900 ruplaa eli vajaat 90 euroa. Kyseessä oli matkani kallein ostos lopulta ja hyvä niin.
Belgian paita lauantaita vartenHotellille palatessa olin todella nälkäinen, koska olin syönyt lähinnä leipää päivän aikana. Poikkesin sisään johonkin kuppilaan, jossa luki kyltissä kebab, mutta sisällä oli tarjolla lähinnä jotain falefeliä. Kielimuurin jälkeen sain tilattua kokiksen ja kanatortillan, joka oli yllättävän täyttävä. Kokis tarjoiltiin tietysti kertakäyttömukista, heh. Hotellilla oli lopulta puoli kymmeneltä. Seurasin loppuun Sveitsin ja Serbian välisen kamppailun. Puoliajalla kävin suihkussa ja vaihdoin puhtaat vaatteet. Toisen jakson aikana pakkasin reppuuni vaihtovaatteet, seuraavan päivän otteluliput ja muuta tarpeellista sälää yhden päivän Moskovan reissua varten. Olin varannut paikan ilmaiseen kisajunaan, joka lähti puolenyön jälkeen kello 00.30 ja saapui perille 10.12. Hotellilta lähdin kävelemään kohti Moskovan asemaa hieman iltayhdentoista jälkeen. Asema oli Gallerien vieressä, joten reitti oli jo tuttu ja sikäli toki helppo, että minun piti kävellä vain suoraa tietä eli Ligovsky Prospektia pitkin 25 minuuttia, kunnes olin perillä. Rautatieasemalla piti laittaa taas reppu läpivalaisuun ja kävellä itse myös turvatarkistuksen läpi. Sen jälkeen minulla oli noin tunti aikaa ennen junan lähtöä. Kiersin asemalla olleet kojut läpi ja ostin yhden juotavan jogurtin evääksi Tupla-patukan seuraksi. Lopulta sitten suurella taululla näkyi kisajunan lähtöraide ja kävelin ulos laiturille. Junassa oli viisitoista vaunua ja olin juurikin siinä viimeisessä. Junaan noustessa piti näyttää passi ja junalippu. Ottelulippua ei muistaakseni edes kysytty, vaan FAN-ID riitti.
Samassa neljän hengen hytissä majoittui venäläinen pariskunta, joka oli hieman iäkkäämpi. He olivat jo vallanneet yläpunkat, joten majoituin toiseen alapetiin kuten olin varannut. Pariskunnan nainen oli todella ystävällinen ja lempeä. Kielimuuri oli olemassa, mutta elekieli toimi. Hän auttoi minua saamaan peiton kunnolla pussilakanan sisään ja ravistelimme peittoa keskellä käytävää, kunnes se asettui uomiinsa. Hytissä oli siis pöydällä valmiina neljä lakanapakkausta eli yksi kutakin matkustajaa kohden. Ravistelun jälkeen sijasin vuoteeni vielä ennen makuulle asettumista. Repun sai kätevästi pöydän alle, jossa oli myös pistorasia kännykän lataamista varten. Pariskunnan mies puolestaan hyödynsi puhelimensa kääntäjää ja kirjoitettuaan tekstin ruudulle, ojensi puhelimen minulle ja kysyi, että ketä kannatan. Vastasin, että "Brazi, Belgium and Argentina". Perusteluna toki se, että näin ne maat livenä, mutta en tiedä ymmärsikö hän enää sitä.
Tein sikäli hassusti, että en tajunnut, että vuoteen saa isommaksi vetämällä sitä alas, joten nukuin sitten yöni kapeasti aina toisella kyljellä. Toiseen alapunkkaan majoittui minua hieman vanhempi venäläinen mies, joka veti oman punkkansa isommaksi ja sitten viittelöi minulle, että minäkin voin tehdä niin, mutta totesin, että nukun mieluummin näin, koska en enää kehdannut alkaa sijaamaan vuodetta uudelleen ja menettämään kasvojani japanilaisittain.
Makuupunkka kisajunassaLauantai 23.6.2018Yö meni miten meni ja sain jonkin verran unta tiiviissä kapselissani. Yhdeksän jälkeen nousin lopullisesti ylös, söin aamiaiseksi Tupla-patukan ja juotavan jogurtin, purin vuoteeni ja sitten odottelin perille saapumista istumalla hytissä maisemia ihaillen. Kertaalleen kävin toki tyhjentämässä rakon vessassa ja totesin sen samanlaiseksi kuin VR:n junissa. Perille saavuttiin lopulta venäläisellä täsmällisyydellä eli kello 10.12. Pelin alkuun oli vajaat viisi tuntia. Suunnitelmani oli hypätä metroon ja käydä katsomassa Punainen tori ennen stadionille menoa.
Rautatieaseman vieressä on Komsomolskayan metroasema, jonka uumeniin pääsi taas kätevästi FAN-ID:ta näyttämällä, koska oli pelipäivä. Menin linjaa yksi pitkin neljä pysäkkiä, kunnes olin Okhotny ryadilla. Metroaseman ulkopuolella oli kartta, josta paikallistin sijainti ja lähdin kävelemään kohti Kremliä ja Punaista toria, johon oli vajaan kymmenen minuutin kävelymatka. Kävelin kuitenkin pitkin katua liian pitkälle, koska uskoin sokeasti opasteisiin, jotka näyttävät nuolta suoraan. Hetken päästä tajusin menneeni liian pitkälle ja pakitin viisi minuuttia vaihtaen samalla kadun toiselle puolelle, jossa näkyi Kremlin muurit. Kadun puolta ei suinkaan vaihdettu menemällä suojatietä pitkin, vaan menemällä alikulkutunnelia pitkin. Kremliin tai johonkin sen museoon en edes hinkunut sisälle, koska jonoa näkyi olevan. Sen sijaan yritin etsiä Punaista toria. Lopulta sitten löysin sisäänkäynnin sinne. Yllätyin, että sinne päästäkseen oli taas turvatarkastus ja muun muassa juomapullo piti jättää virkailijalle. Aukiolle päästäkseen piti kävellä loivaa ylämäkeä minuutti. Oikealla puolella oli valtavat muurit ja kaukaisuudessa näkyi värikkäitä sipulikupoleita, jotka olin nähnyt aiemmin vain kuvissa. Kävelin niitä kohti ja aukiolla oli jokin faneille suunnattu alue, jota en sen tarkemmin jäänyt tutkimaan, koska sinne päästäkseen olisi taas pitänyt mennä turvatarkistuksen läpi, joten kävelin vain hetken aikaa kohti sipulikupoleita ja sitten käännyin takaisin ja poistuin torilta samaa reittiä kuin olin tullut.
Punaisella torillaSen jälkeen menin johonkin ostoskeskukseen, joka oli torin ja aluksi kävelemäni pääkadun välissä. Paikan nimi taisi olla jotakin Okhotny Ryadiin viittaavaa, koska se oli tosiaan lähellä metroasemaakin. Olin googlannut, että siellä oli Adidas-liike, mutta siellä ei lopulta ollut painatusmahdollisuutta. Kävin syömässä Burger Kingissä ja kielimuurin jälkeen sain tilattua tuplajuustopurilaisen ja ranskalaiset. Nälkä lähti juuri ja juuri. Kirosin toki ryhtyväni paastoon, koska ruoan tilaaminen oli osoittautunut haasteelliseksi kahtena ensimmäisenä päivänä. Syötyäni lähdin takaisin metrolle kolme tuntia ennen pelin alkua. Jatkoin Okhotny ryadilta Lubyankan pysäkille, joka taisi olla heti seuraavana. Siellä oli vuorossa minuutin mittainen siirtymäkävely ennen kuin löysin linjan seitsemän. Kuznetsky Most oli pysäkin nimi ja lähdin kohti Spartakin pysäkkiä, joka on stadionin vieressä. Matka-aika oli parikymmentä minuuttia ja kyseessä oli kahdeksas pysäkki, jolla jäin pois. Metro oli väritetty MM-kisojen väreihin, joten tunnelma nousi entisestään.
Metroasema oli tosiaan stadionin vieressä ja ulos tultua areena näkyi koko komeudessaan aitojen takana. Otin repusta Belgian paidan ja laitoin sen t-paitani päälle. Jalassa oli tutut siniset luottoshortsit ja jalassa valkoiset vapaa-ajan kengät. Lähdin kävelemään aidan viertä pitkin ja viiden minuutin jälkeen olinkin jo stadionin edessä. Koska reppuni oli täynnä tavaraa, vein sen säilöön ja otin taskuuni kännykän, lompakon, passin ja lipun sekä kaulaan tietysti FAN-ID:n. Säilöön jättö sujui rattoisasti, koska kaksi ja puoli tuntia ennen pelin alkua jonoa ei vielä ollut. Reppu piti läpivalaista ja se ei saanut sisältää ruokaa tai juomaa. Sen jälkeen virkailija poimi repun ja kiinnitti siihen numerotarran. Ottelulippu ja FAN-ID piti näyttää ja niistä ensimmäisen takapuolelle sai pienen numerotarran niin ikään.
Tavarasäilytyksen tarra
Spartakin stadion ja sen vieressä ollut laukkusäilöBelgian ja Tunisian ottelussa blokkini oli B209 ja rivi 15. Sisäänkäynti oli kolmosportilta ja edessä oli samat tarkistukset kuin edellisenä päivänä Pietarissa. Toki reppua ei tarvinnut nyt läpivalaista, kun se oli säilössä. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja päivä oli todella lämmin, joten ei todellakaan ollut kylmä. Kävin taas tsekkaamassa istumapaikkani ja sen jälkeen hain käytävältä reissun ensimmäisen oluen. Hintaa oli 350 ruplaa eli reilut neljä euroa. Ei ollenkaan paha hinta ja muistoksi sai taas ottelumukin. Kumottuani ensimmäisen hain toisen ja samalla testasin Hot Dogin. Se oli positiivinen yllätys. Pussiketsuppi valui kivasti pohjalle asti ja maku oli kiitettävä. Olutmukien erikoisuutena oli punaisena välkkyvä pohja. Jokin LED-viritelmä sinne oli kaiketi asennettu.
Ensimmäinen neljästä reissun aikana kumoamistani oluistaJälleen tunti ennen peliä olin istumassa ja seurasin lämmöt tarkkaan. Belgia lämmitteli onneksi meikäläisen päätyyn kuten Brasilia edellisenä päivänä. Sain hyviä otoksia kannattamani seurajoukkueen eli Chelsea FC:n Kurtusta, joka otti koppeja ennen kenttäpelaajien saapumista. Tutkailin toki samalla kokoonpanoja, joissa ei ollut yllättävää kuin se, että Sliti oli viltissä ja Khaoui pääsi Tunisian avaukseen. Oikealla puolellani istui ikäisenä nuorehko venäläinen miehen alku ja vasemmalla puolella puolestaan jokin kiinalainen herra, joka kysyi kotimaatani ja hänen kanssaan juttelimme muutaman sanasen pelin tiimellyksessä.
Courtois lämmittelemässä ennen peliä
Eden valmistautumassa rangaistuspotkuunPelivalintani otteluun olivat 2-0 tulosveto sekä Hazardin maali. Jälkimmäinen tulikin kotiin heti alussa, kun hän upotti rakas Chelsea-pelurini upotti rangaistuspotkun vasempaan alakulmaan. Se oli totta kai myös otettava videolle, koska en ollut varma näenkö enää ikinä Edenin maalaavan minun ollessa katsomossa. Toisella jaksolla kuitenkin Hazard vielä teki maalin jakson alkuun meikäläisenkin päätyyn ja olin onnesta soikeana. Pelin kruunasi toki myös Batshyain iskemä maali lopussa samaan päätyyn. Molemmat joukkueet lähtivät alusta asti pelaamaan ja kontrasti oli valtava edelliseen päivään verrattuna. Kiitokset Tunisialle rohkeudesta, koska se tarjosi mahdollisuuden nähdä turnauksen maalirikkain ottelu loppunumeroiden ollessa 5-2. Seuraavana päivänä Englannin pelissä tehtiin niin ikään seitsemän maalia, mutta ainakin vielä voin todeta olleeni turnauksen maalirikkainta peliä (vaikkakin jaettua sellaista). Edellispäivän tapaan kirjasin lyhyet havainnot puhelimen muistioon, joten olkaa hyvät:
Belgia:- Kurttu oli voimaton maaleille. Ensimmäinen oli tarkka pusku takakulmaan ja toinen ohjaus läheltä. Oli upeaa nähdä lempiseurajoukkueeni maalivahti läheltä.
- Alderweireld uskaltaa pitää palloa ja kuljettaa. Toisella jaksolla esimerkiksi oman boksin rajalla kuljetti kasuaalisti kolmen pelaajan välistä ja syötti sitten eteenpäin.
- Boyata on atleetti, loistava katkoja. Ei tosiaan ole ikävä Kompanya, joka toivottavasti pysyy penkillä tulevissa peleissä.
- Vertonghen paini Khazria vastaan alussa. Hoiti ne hyvin ja avasi monesti kovaa maata pitkin pieniinkin väleihin peliä edistäen.
- Meunier hääräsi joka puolella. Alan pitämään hänestä entistä enemmän, vaikka keskityksien laatu voisi olla edelleen parempi. Antoi monesti jänniä chippejä eteenpäin laitaa pitkin. Syöttö lähti ikään kuin kengän kärjellä. Hyvä ja voimakas suorittaja.
- Witsel paransi Panama-pelistä. Hyviä ykköskosketuksia korkeisiin palloihin, joilla sai harhautettua karvaajan ja voitettua tilaa.
- KDB:n ulkosyrjäsyötöt seinäpeleissä olivat kauniita. Sopeutuu peli peliltä paremmin rooliinsa.
- Carrasco vaani taas taka-alueella ja laukoi kerran kierteisen vedon niukasti ohi avausjaksolla takakulmasta, kun Hazard päästi syötön läpi längistä. Alaspäin tuki kohtalaisesti Vertonghenia.
- Hazard teki kaksi maalia ja toi vedon kotiin. Jos olisin saanut ottaa nimen paitani selkään, se olisi ollut Hazard tietysti. Hankki vapareita ja toisen jakson pomputusmaali oli osoitus taidosta. Mahtavasti pelin sisällä.
- Lukaku oli kliininen, ei muuta sanottavaa. Voitti jokaikisen kaksinkamppailun maassa ja ilmassa.
- Mertens oli sähäkkä, mutta jäi hivenen muiden varjoon. Silti oiva kombinaatioissa.
- Fellainin pääpelivoima keskialueen palloissa vakuutti. Kerran käännähti nopeasti pallon saatuaan ja hankki vaparin eli koosta huolimatta omaa räjähtävyyttä, jolla voi voittaa tilaa.
- Batshuayi tuhlasi tukun paikkoja, kunnes lopulta liukui pallon hienosti takakulmaan. Sitä ennen osui jo rimaan kerran. Pääsi hyvin paikoille, joka on tärkeintä. Chelsea-kannattajana tietysti toivoin hänen onnistumista ja sain palkinnon.
- Tielemans vakuutti lyhyellä tutustumisella. Kuin kopio Eden Hazardista. Pieni, väkkärä ja pehmeä pallokosketus. Upea keskitys ja syöttöpiste Belgian viimeiseen maaliin.
Tunisia:- Ben Mustaphasta jäivät mieleen kylkivastaantulot, joilla hän otti pari katkoa. Omissa helisi viidesti, mutta jäi melko voimattomaksi.
- Maaloul oli odotetun tekninen vasempana pakkina. Anti ylöspäin silti vähäistä.
- Nutturapää Ben Youssef loukkaantui avausjaksolla ja oli karmea menetys Tunisialle, kun paras toppari vietiin veks. Hänestä jäi mieleen yksi huono pusku oman boksin rajalta suoraan Hazardille ja sitä seurannut Belgian maalipaikka.
- Meriah oli pulassa läpisyötöissä kuten Englantia vastaan.
- Bronn puski komean maalin takakulmaan. Harmittavasti loukkaantui myös avausjaksolla. Hujoppisuudesta oli kuitenkin hyötyä sivuvaparissa, josta kavennus syntyi.
- Khaoui pääsi avaukseen tosiaan Slitin tilalle. Operoi keskikentän laidassa. Nimesin hänet Tunisian Hazardiksi, koska Khaoui on yhtä väkkärä ja omaa yhtä intensiivisen lyhyet pallokosketukset ahtaassa tilassa.
- Sassi rytmitti peliä ja oli aktiivisin keskikenttäpelaaja hyökkäyssuuntaan kuten Englantia vastaan.
- Skhiri on rikkovampi, mutta hänet pitäisi jollain tavalla päivittää parempaan pelaajaan, jos Tunisia haluaa pärjätä. Vähän liian tasapaksu puolustava keskikenttäpelaaja.
- Khazrista sytyin paljon. Haastoi röyhkeästi varsinkin Vertonghenia. Ei minulla jäänyt sellaista tunnetta, että Tunisia olisi kaivannut Msaknia piikkiin, kun tarjolla oli Khazri. Teki pelin viimeisen maalin ja sai ansaitun palkinnon.
- Badri oli pahoin pimennossa koko ottelun.
- F. Ben Youssef oli tuttu kahden suunnan myyrä, paljon kosketuksia alaspäin ylöspäin menon sijaan. Syöttölauta.
- Nagguez korvasi oikeana pakkina Bronnin. Melko tasapaksu esitys.
- Benalouane korvasi S. Ben Youssefin topparina. Leicesterin kaljupää ei valitettavasti vakuuttanut. Kömpelö, hidas ja syötöt pomppivat.
- Sliti ei tuonut myöskään toisella jaksolla mitään ihmeellistä. Ei edes päässyt vetopaikoille kuten tavallisesti.
Toisella jaksolla muuten ripsi hieman vettä, mutta en ole varma, että näkyikö se TV-kuvissa, koska aurinko paistoi samalla. Kiinalainen herrasmies oli innoissaan sateesta ja totesin panneeni saman merkille. Katsomossa oli kerrassaan hyvä tunnelma ja sytyin isosti Belgian maalatessa, koska silloin lävähti soimaan Galan kappale Freed From Desire, joka on tuttu Darts-ihmisille myös ja sai katsojat jopa joraamaan. Punaisten paholaisten kannattajat olivat hyvin kansoitettuna meikäläisen päädyssä ja sulauduin toki heidän joukkoon Belgia-paidassani. Pelin lopussa aaltokin kiersi stadionia pariin otteeseen. Loppuvihellyksen jälkeen alempana istunut herra Messin paidassa ehdotti minulle paidan vaihtoa, mutta kieltäydyin, koska kotona on jo Messin paita ja en tosiaan ollut halukas luopumaan vasta eilispäivänä ostetusta paidastani.
Belgialaiset kiittämässä omiaan loppuvihellyksen jälkeenOttelun jälkeen pelaajien poistuttua koppiin kunniakierroksen jälkeen lähdin kohti laukkusäilöä. Ulkona oli tulvinut sateen takia ja porteilla oli lätäkköjä. Pääsin yhdestä portista lopulta ulos ja suuntasin säilöä kohti. Jono oli kuitenkin hirveän pitkä ja jouduimme seisomaan ahtaasti kosteassa ja tukahduttavassa helteessä, kun pienestä portista päästettiin tasaisin väliajoin porukkaa varsinaiseen jonoon aitojen sisäpuolelle. Sain laukkuni lopulta ja kello oli siinä vaiheessa ehkä varttia vaille kuusi eli jonotusta kesti yli puoli tuntia ainakin. Muutoin järjestelyt toimivat moitteetta, mutta jonon hitaus oli reissun ainoa negatiivinen kokemus. Linjastoja olisi voinut enemmän rakennuksen sisällä, jotta jono olisi purkautunut nopeammin.
Lähdin laukkusäilöstä kohti metroa, mutta tie Spartakin asemalle oli suljettu ja ihmiset ohjattiin kohti Tushinskayan pysäkkiä, johon oli kymmenen minuutin kävelymatka. Se oli samaa seiskalinjaa kuin Spartakin asema, mutta yhden pykälän kauempana. Ohjeistus reitillä oli taas kiitettävää ja tasaisin väliajoin vapaaehtoiset näyttivät menosuuntaan jättivaahtosormineen. Tushinkayasta matkasin takaisin Kuznetsky Mostiin, jossa vaihdoin Lubyankaan ja sitten sieltä takaisin Komsomolskayalle, koska paluujuna Moskovasta Pietariin lähtisi iltayhdeksältä.
Olin takaisin rautatieasemalla reilut pari tuntia ennen junan lähtöä, joten kävelin hetken ja löysin ravintolan. Tilasin Pasta Carbonaran sillä ajatuksella, että saan nälän pois, mutta annos tarjoiltiin pienessä kulhossa ja söin sen alle viidessä minuutissa. Siksi jouduin tilaamaan jälkiruoaksi vielä pannacottan. Maksoin ja poistuin rautatieasemalle pettyneenä annoskokoon. Kahden päivän aikana olin saanut tilatuksi yhden tortillan, tuplajuustopurilaisen ja pienen annoksen pastaa. Lisäksi olin syönyt leipää ja suklaapatukoita, joten nälkä oli takaraivossa jatkuvasti.
Leningradin asemalla olin taas hyvissä ajoin ja kävin testaamassa vessan, johon pääsi ilmaiseksi FAN-ID:n avulla. Muutoin hinta oli 50 ruplaa. Sen jälkeen kiersin matkamuistoliikkeet läpi, koska aikaa lähtöön oli puolitoista tuntia. Meksiko-Etelä-Korea peliä ei näkynyt valitettavasti missään. Kahdeksan aikaan taululle ilmestyi Sapsan-junan lähtöraide ja käppäilin laiturille turvatarkistuksen läpi. Olin ostanut siis paluulipun Sapsan-junaan, jonka matka-aika oli kolme tuntia ja 40 minuuttia, koska en halunnut nukkua tuosta yötä kisajunassa, vaan halusin yöksi hostelliini Pietariin. Hinta oli muistaakseni 54 euroa pari kuukautta ennen ostettuna. Lippu oli tavallisessa economy-luokassa. Kävellessäni laiturilla minut ohitti mies Tunisian paidassa, joka näki paitani, onnitteli sekä antoi nyrkkitsemppauksen. Hän uteli, että olinko pelissä ja olenko belgialainen. Kun totesin, että olen Suomesta, hän mainitsi Helsingin. Korjasin häntä mainitsemalla Turun ja yllätykseni hän tunnisti kaupungin, koska on ollut siellä rakentamassa laivoja kuten myös Kotkassa. Hauskaa, että häneltä löytyi tuollainen Suomi-yhteys.
Sapsan-junassa taisi olla vain kymmenen vaunua ja olin itse nelosessa. Vieressä istui vajaakolmekymppinen nuori neiti. Junaan päästäkseen piti esittää passi ja junalippu. Junassa avasin Yle Areenan lopulta ja vilkuilin aina ajoittain Saksa-Ruotsi peliä, kun yhteys ei pätkinyt. Junan omat televisiot näyttivät jotain äänetöntä elokuvaa. Säästelin samalla toki reissunettiä, koska videon katselu kulutti rutkasti dataa. Maalit kuitenkin näin livenä, joka oli tärkeintä, vaikka välillä suljinkin ottelun, kun signaali metsän keskellä oli heikko. Perille Pietariin saavuttiin aikataulussa 00:40. Asemalta kävelin 20 minuutin matkan hotelliin, näytin oleskelukorttini respassa ja sain säilytyksestä huoneeni avaimen. Hostellissa oli tapana, että ulos lähtiessään avain piti jättää vastaanottoon ja sen sai aina takaisin näyttämällä huonekorttia. Kätevä tapa, koska ei tarvinnut stressata siitä, että säilyykö huoneen avain tallessa.
Huoneeseen päästyäni olin niin väsynyt, että en jaksanut edes käydä suihkussa, vaan pesin vain hampaat ja kävin vessassa ennen siirtymistä unten maille. Huoneessa olleesta jääkaapista litkin mehua vielä ennen nukkumaanmenoa ja söin yhden Tupla-patukan taas purkaessani reppua samalla.
