Tultiin otteluun bussilla, pelin jälkeen yritimme palata takaisin samalla tavalla. Bussin 1 sijasta nousimme kuitenkin epähuomiossa bussiin 1S. Auto lähti painelemaan valtatietä väärään suuntaan. Oletimme ensin, että se pysähtyy kohta johonkin, josta saamme sujuvasti kyydin takaisin. Eipä pysähtynyt, vaan ohitettiin kauppakeskus toisensa jälkeen, ja kaupunki muuttui pelloksi. Paikallisia hieman hymyilytti kun kerroimme tahtoneemme toiseen suuntaan. Kuski ei kuitenkaan suostunut pysähtymään. Pitkän aikaa kuljettuamme auto pysähtyi, ja muutama ihminen poistui kyydistä. Mekin lähdimme yrittämään ulos. Paikalliset yrittivät toppuutella, ei täällä ole mitään! Pidimme kuitenkin päämme, ja poistuimme nelikaistaisen tien reunalle.
Stadionilla navigaattori näytti matkaksi hotellille 15 minuuttia, nyt kesto matkalle oli tunti 10 minuuttia. Yandex-taksillakaan ei ollut yhtään autoa saatavilla. Näimme kaukaisuudessa huoltoaseman. Ei muuta kuin sopiva rako autojonoon, sprintti tien keskelle, kapuaminen kahden keskikaiteen yli, ja sprintti toiseen reunaan. Hetken kävely, ja saavuimme nuhjuiselle huoltoasemalle.
Pihalla tuhannen päissään oleva arviolta 25-35-vuotias nainen huusi ja raivosi tyhjyyteen. Välillä leppyi ja jutteli itselleen, jatkaakseen taas kohta huutamista. Menimme sisään, otimme virvokkeet ja siirryimme auringonpaisteeseen pohtimaan. Takaisin Samaraan olisi päästävä, mutta pihalla ollut rekkakuski kertoi, että kaupunkiin saa ajaa pelin takia raskaalla kalustolla vasta huomenna, joten hän ei voinut auttaa. Huoltoaseman pitäjämummo soitti sitten jonkun tuttunsa, sukulaisensa tai taksin. Aikamme odotettuamme nuori sälli vanhalla Ladalla saapui. Hän ajoi toista tuntia jotta pääsimme Samaran keskustaan. Hintaa ei oltu kyselty ennakkoon, koska sillä ei ollut tuossa tilanteessa varsinaisesti väliä vaihtoehtojen vähyyden vuoksi. Kaveri ilmoitti hinnaksi 1000 ruplaa, eli vajaan 14 euroa. Poistuimme tyytyväisenä katsomaan Volgan iltaa.
Maisemat oli komeita. Sankareita Venäjällä on enemmän kuin Marvelilla, joku oli taas nostettu tikun nokkaan.
Ikuinen tuli sankareille, tyypillistä Venäjällä.
Taas Fan Festille peliä seuraamaan
Ravilille oli maksettu 30 % ennakon lisäksi puolet jäljellä olevasta summasta Samaraan saavuttaessa. Mietimme, mahtaako mies ajaa Kazanista viittä tuntia meitä hakemaan jäljellä olevan rahan takia. Vähän ennen puolta yötä sain kuitenkin tekstiviestin, "Olen täällä". Lähtö oli sovittu aamuksi, enkä kehdannut ruveta tuossa vaiheessa setvimään mikä on homman nimi.
Ravitsevan aamiaisen jälkeen Ravil odotteli kuitenkin pihalla. Tavarat autoon, ja takaisin kohti Kazania. Tulomatkalla tie oli paikoitellen parempaa kuin Suomessa, paikoitellen taas niin reikäinen ja kelvoton, että kuljettaja ajoi pientareella. GPS:llä saimme vauhdiksi hurjimmillaan yli 140 km/h tien ollessa kunnossa, rajoitus oli tietysti jotakin reilusti vähemmän.
Paluumatka tehtiinkin hieman pidempää, mutta parempikuntoista reittiä. Jossakin kohti matkaa miliisi pysäytti meidät. Ravil lähti setvimään asiaa, ja palasi jonkin ajan kuluttua autolle. "Voisitteko maksaa minulle 2000 ruplaa nyt, ja loput Samarassa?" Ohittaminen ohituskieltoalueella maksoi tuon verran, luultavasti kuittia ei saanut. Kazaniin päästyämme olimme kuitenkin niin tyytyväisiä ystävällisen miehen palveluun, että maksoimme koko 5000 ruplaa, eli sakkojen verran bonusta. Antoihan se hieman ajateltavaa, että mies ajoi yli 20 tuntia autoa ja yöpyikin jossakin parilla sadalla eurolla. Tuosta polttoainekulut pois, niin tuntipalkka ei päätä huimaa. Ravil oli väsynyt, mutta erittäin tyytyväinen.
Kazanissa majoituimme uudestaan samaan hotelliin. Vieressä oli joku Fifan virallinen kisahotelli, joten ympärillä päivysti poliiseja tai sotilaita ympäri vuorokauden. Aamusta näimme myös, kun pommikoiraporukka kiersi keskustaa, ja rännitkin tunnusteltiin läpi sisäpuolelta. Turvallisuuteen ja kisojen sujuvuuteen oli satsattu valtavasti, eikä kyllä järjestelyistä juuri moitittavaa keksi vaikka yrittäisi. Kaikki kisavieraat tuntuivat olevan yhtä suurta perhettä, ja juhlat näyttivät jatkuvan joka päivä aamuun asti.
Ihasteltiin Kazanin Kremliä, sekä sieltä löytyvää kirkkoa ja moskeijaa.
Näimme tietysti myös version Kazanin jumalansynnyttäjästä, koko Venäjän suojelijana tunnetun ikonin.
Myös Kazanin Fan Festillä kelpasi seurata ohjelmaa ja pelejä
Viimeinen pelimme oli Iran-Espanja.
Pieneksi hämmästykseksi Iranilla oli äänekkäimmät fanit, joita kisoissa kohtasimme. Sekä kauneimmat naiset. Tunnelma oli hyvä persialaisten pitäessä elämää katkeraan loppuun saakka.
La amistad de las naciones, siitähän tässä on kyse kuten kyltissä lukee.
Takaisin sitten kisajunalla. Kaksikerroksisiin makuuvaunuihin mahtui valtava määrä kisaturisteja.
Ja pitihän junaan olla eväät. Yksi leipä taisi jäädä syömättä.
Junaa odotellessa tarinoimme iranilaisten kanssa. Iranilaistaustaisia kannattajia oli saapunut ympäri maailmaa. Jenkeistä, Kanadasta, Portugalista, Espanjasta, Suomesta. Ja tietysti Iranista. Maan tilanne ja haasteet avartuivat mukavien ihmisten kanssa keskustellessa. Samalla toivat esiin huolen 2026 kisoista. Venäjälle pääsi kaikki innokkaat ilman viisumeja, mutta miten käy Yhdysvalloissa. Meksikon rajalle tahdotaan muuria, mutta maa on mukana järjestämässä kisoja. Kuinka käy iranilaisten, aasialaisten ja afrikkalaisten fanien maahan pääsyn kanssa?
Päädyin juhlimaan iranilaisten hyttiin. Tai hyttiin ja sen läheisyyteen, ovi oli auki ja väkeä tuli ja meni. Ensin juotiin iranilaisten vodkat, ja joku haki ravintolavaunusta pussillisen olutta. Jostain ilmestyi torni tonnikalaa leivän päällä syötäväksi. Kun iranilaisten leipä ja juoma loppui, noudin hytistä lisää. Bileet oli kuin Suomessa, paitsi musiikki tuli laulavista, tanssivista, taputtavista ja pöytää rummuttavista ihmisistä. Tappiosta huolimatta tunnelma oli katossa, olihan käynnissä ainutlaatuinen juhla. Kaverin kanssa aloimmekin suunnittelemaan matkaa Iraniin, muutama puhelinnumero ja kutsu kotiin jäi noistakin kemuista.
Äärimmäisen mukavia ja ystävällisiä ihmisiä, ehkä niitä ei sittenkään tarvitse pommittaa?
Moskovasta sitten Sapsanilla Pietariin. Neuvostoteknologian maassa junaverkossa on mobiilikauppa, josta sai tilattua syömiset, juomiset ja tavarat suoraan paikalleen. Kahvi saapui 4:13 tilauksesta.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tarinasta tuli pitkä, mutta monta hilpeyttä herättänyttä käännettä jäi varmasti vielä kertomattakin. Kaikkinensa huikea reissu. Ainoa vastoinkäyminen oli tuo Samaran pelin jälkeen hukkaantunut aika. Ketään ei ryöstetty, mitään ei hukattu, kaikki pysyivät terveinä (tai ennallaan). Kaksi hienoa kaupunkia tuli nähtyä, kumpaan tahansa voisi lähteä uudestaan. Samaraan vaikka rantalomalle. Hinnat olivat melko edullisia, sää suosi niin että helle ei paahtanut ja vettä satoi vain tunnin koko reissun aikana. Parasta matkassa oli kohtaamiset satunnaisten ihmisten kanssa, kaikki olivat liikkeellä iloisella mielellä pitämässä kivaa yhdessä.
African cup of nations on rahan mahdin takia siirretty kesälle. Kamerunissa sataa reilusti melkein joka päivä kisojen aikaan, joten jää varmaan väliin. EM-kisojen alkulohko pelataan Bakussa, ehkä lähdemme sinne seikkailemaan.
Kisojen jälkeen Fifalta tuli palautekysely. Yhtenä kysymyksenä oli mielenkiinto osallistua seuraaviin kisoihin. Hämmästykseksi kielteisen vastauksen jälkeen tarjolla oli oikeat syyt mielenkiinnon puutteeseen. No, tuskin vaikuttaa mihinkään, mutta palaute annettu.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
