Jalkapalloliigan päätöskierroksen pelissä Lahdessa oltiin minuutin päässä kahden joukkueen pettymykseksi muodostuneesta tasapelistä, kunnes FC Lahti varmisti paikan ensi kaudeksi eurokentille
Santeri Hostikan voittomaalilla 93. minuutilla lukemiin 2-1 (1-1).
Kauden 2017 surkea syksy ja FC Lahden sulaminen oli vetänyt mielen todella matalaksi
mutta kuin ihmeen kaupalla viimeiseltä kierrokselta kaivettiin vielä voitto ja näin FC Lahti selvtti tiensä seurahistoriansa kolmannen kerran europeleihin. Olin terveydellisistä ja taloudellisista syistä joutunut jäämään pois vieraspeleistä kahdella edellisellä kerralla (2009 ja 2015) ja nyt tiesin että terveystilanteen pitäisi olla parempi ja aloitin säästämään rahaa samantien. Joulukuun alusta asti laitoin rahaa sivuun - yleensä alkoholibudjetista ja hieman ennen joulua selvisi että perhepiirissä on sovittu ettei joululahjoja enää osteta lainkaan koska perheen nuorinkin edustaja lähestyy jo neljääkymmentä. Viime vuosina joululahja oli ollut yleensä FC Lahden kausikortti. Tein raskaan päätöksen olla ostamatta kausikorttia - halusin niin paljon kerryttää pienestä eläkkeestä matkabudjettia - vaikka tiedossa oli että kohde selviäisi vasta hieman ennen juhannusta. Pitkin talvea ja kevättä siirsin rahaa syrjään ja seurailin mm. legendaarisen Bert Kassiesin jalkapallosivustoa (tunnetaan foorumilla myös hauskasti nimellä "Kassi-Esa") ja tilanteen kehittymistä, eri sarjojen ja cupien taulukoita ja pyrin saamaan otetta siihen minkälaisella systeemillä Europa Leaguen karsinta tällä kertaa menee. Kevään puolella ja mentiin kun kävi selväksi että teoriassa vastustajavaihtoehtoja on 47 sijoitettua joukkuetta ja niistä jokaista tuli tarkkailtua - katsottua missä nämä kaupungit sijaitsevat ja mitkä olisivat mahdollisia lähimpiä lentoasemia, mikä on säätila, yleinen hintataso. Kaikkea mitä voi vaan kuvitella. Eläkkeellä kun on aikaa, ja minä kun innostun niin se lähtee kyllä aivan laukalle. Skyscanner ja Booking.com lauloivat päivittäin puhelimessa ja tietokoneella.
Kotimaan jalkapallokeväässä seurasin kaikki kevään ottelut, kävin paikan päällä pariin otteeseen talvikauden puolellakin ja hieman tyhmäkin säästäminen tapahtui Ruutu+:aa paljon katsellen. Toukokuinen syntymäpäiväni sai sukulaiset ja tuttavat lahjoittamaan matkakassaani rahaa ja alkoi vaikuttamaan siltä että rahapuoli järjestyy mainiosti. Peliesityksetkin olivat ihan lupaavia ja uskoa riitti. Lähestyttiin kesää ja seinäkalenteri täyttyi rasteista - vielä kolme viikkoa arvontaan. Ja sitten saapui viikko 25. Kesäkuun kahdeksastoista. Ja hieman luultua aiempaa saatiin tieto arvontaryhmästä:
1 Hafnarfjördur (ISL)
2 Nordsjælland (DEN)
3 AIK (SWE)
4 Ventspils (LVA)
5 Shakhtyor Soligorsk (BLR)
- alkoi todella kiihkeä jakso jolla hain lentojen hintoja ja toivoin ettei vaan tulisi AIK:ta. Hotellisivustot ja maan hintatasoa kuvaavat indeksit olivat käytössä. Ja kuvittelin että FH Hafnarfjördur olisi voitettavissa. Hintatason takia toivoin Valko-Venäjää ja myöhemmin raportistakin selviävän yksityiskohdan takia Latviaa siten että aloitetaan kotiottelulla.
Arvontapäivä koitti ja arvontaa seurattiin tietenkin Uefan nettistriimistä samalla foorumille raportoiden. AIK vältettiin ja sitten Salihorsk/Soligorsk. Tuli Islannin reissu.
Foorumin ansioituneimpiin kirjoittajiin kuuluva Kosmoksen Härkä kommentoi:
Vittu mikä tuuri!
e. ilmasilta äkkiä auki!
Tätä seurasi linkin takaa löytyvä nimimerkki shotsin ansiokas esittely vastustajasta:
http://futisforum2.org/index.php?topic=175615.msg11733432#msg11733432Helppoa jatkopaikkaa veikattiin , "Lahti 60-40 suosikki" - tunnelmoitiin palstalla.
Tästä alkoi sitten lentojen varaaminen ja majoituksen etsiminen, todettiin että Blue Lagoon on pakollinen kohde ja uimahousukaupoillekin piti kiiruhtaa. Tässä vaiheessa oli kuitenkin vielä n. kuukausi varsinaiseen lähtöpäivään. Isäukon kesäloma osuisi vierasottelun ajankohtaan ja hän lupautui toimimaan lentokenttäkuljetuksessa kuskina. Isä sai kuitenkin sydänoireita MM-kisojen Englanti - Kroatia ottelun alla ja joutui teho-osastolle - ja määrättiin ajokieltoon. Onneksi linja-autolla pääsee lentokentälle edullisesti. Paluukyyti olisi ollut todella tärkeä kuten myöhemmin käy selville.
Saapui kotiottelun päivä. Isä oli sairaalassa jo niin pirteänä että kyseli tulisiko radiosta tai televisiosta Lahden ottelu. Onneksi ei tullut. Oli niin hirveää paskaa että olisi saattanut siepata sydämestä uudelleen. Ottelupäivänä tunnelmat olivat aamupäivästä vielä ihan hyvät.
Sigur Rosia kuunneltiin jukeboksista ja FCLK 20-vuotisjuhlan kunniaksi oli teetetty pari pikeepaitaa FCLK 1998-tekstillä. Suhteellisen kevyttä nestetankkausta tehtiin ja matkalla stadionille haaveilin ihan ääneen reilusta voitosta. Itse kotimatsista en halua oikein sanoa enempää. Sen sanon että oli hirveintä paskaa ikinä tämän seuran peliesityksenä.
Kannattajakatsomossa kärvisteltiin loppuun asti, vaikka teki mieli lähteä katsomon taakse olutteltalle - olihan sinne tilattu viskiäkin ensimmäistä kertaa uuden alkoholilain puitteissa.
Ottelun jälkeisestä puolesta tunnista en muista kovin hyvin mitään. Kävelin kenkiä tuijottaen läpi kaupungin erääseen baariin ja ihmiset eri puolilta katua huutelivat - "On varmaan kiva lähteä Islantiin ensi viikolla." - sitä tuli noin 50 kertaa sinä iltana. Myöhemmin varsinaisessa matkatarinassa nimellä "Moneybag" esiintyvä mies taisi olla ainoita jotka sinä iltana baarissa vielä uskoi jatkopaikkaan. Tässä vaiheessa terveisiä nimimerkeille AriFerra ja Saatanan Sorsa.
Osalla porukasta oli lentolipuissaan peruutusturva mutta ilmeisesti sitä ei lopulta käyttänyt kukaan vaikka tulos olikin todella masentava.
Sitten pääsemmekin varsinaiseen matkaraporttiin:
Bussikuljetus 18.7.2018 klo 4:20 Lahti Matkakeskus -> Helsinki-Vantaa T2
Finnairin lento HEL - KEF klo 7.45-8.35 (aikavyöhyke -3 h)
Majoituspaikkana AirBnB-asunto keskustan laitamilta.
--
Aluksi esittelemme matkaraportin päähenkilöt sivullekirjoittaneen ohessa: (jokainen sai halutessaan valita itselleen mieluisan salanimen)
Frequ, FCLK:n perustajajäsen, matkani mahdollistaja kassanhoitajan ja järjestelijän roolissa
Matkanjohtaja Gullimies, FCLK alkuperäisjäsen vuodesta 1998
PetRescue, FCLK alkuperäisjäsen vuodesta 1998
Felix Leiter, FCLK alkuperäisjäsen vuodesta 1998
George - mies joka mm. pelasti retken loppuosan
Moneybag - seikkailija vailla vertaa, ja varmaan tällä hetkellä myös ilman rahaa
Klaara Tussula, ystäväni jolle piti saada tuliaisia tuotua ja kortti postiin
Ässä, ystäväni, jolle piti lähettää postikortti muistoksi
Mukan tarinassa myös mm. Huuma, Kaneli, Vigdis, Saga, Vuokraemäntä, Vuokraisäntä ja erinäisiä sankareita.
--
Tiistain ja keskiviikon välinen yö oli helteinen ja kello oli soittamassa 03:30 - Lahden matkakeskukselle oli vain muutaman sadan metrin matka, mutta neuroottisen tapauksena halusin tarkistaa kaikki tavarat ainakin kahdesti ettei mitään varmasti jää puuttumaan. Helteinen yö oli pilannut suunnitellut yöunet - osa matkatovereista oli tulossa baarista "volttilähdöllä" ja mainittiin lause "420 haiskahtaa ylilyönniltä" - viitaten bussin lähtöaikaan, mutta tästä joku innostui hassuttelemaan kannabis-aiheista läppää.
En malttanut mieltäni ja lähdin vetämään käsimatkatavarakokoista laukkuani kohti matkakeskusta jo 25 minuuttia ennen linja-auton lähtöaikaa - ja matkaanhan tosiaan kävellen menisi semmoinen kolmisen minuuttia. Joten ei varmasti yllätä että kun saavuin matkakeskuksen eteen - siellä oli vain yksi taksilla tullut kannattaja odottamassa ja muut saapuivat tyylikkäästi viime hetkellä. Hieman ennen muiden saapumista täysin hiljaisella matkakeskuksella tapahtui - poliisin kenttäjohtoauto huristeli aivan vierestä, eli selvästi matkakeskuksen kautta vierestä, ettei kauempaa tieltä. Sattumaa tai ei mutta en yllättyisi jos olisivat tulleet katsomaan minkänäköistä apinaa siellä on lähtemässä Islantiin.
Päämatkakumppaninani toimi Frequ, joka varasi minunkin lentoni ja järjesti majoitusasioita ja hoiti rahankeruuta. Yhteisiä retkiä (Blue Lagoon ja Golden Circle) oltiin sovittu ryhmän kanssa joka koostui Gullimiehestä, Felixistä, PetRescuesta ja sivussa mukana kulki myös ajoittain George. George on sen verran maailmanmatkaaja että hän matkusti reteesti businessluokassa.
Linja-automatka oli leppoisa ja tunnelma kuumuudesta ja väsymyksestä ja vitutuksesta matsia kohtaan oli yllättävän rauhallinen. Frequ innostui kyselemään "are we there yet" - yrittäen ilmeisesti lanseerata jotain hassunhauskaa teemaa matkalle. Omat vitsini eivät olleet sen parempia. Saavuttiin T2:n luo ja siirryttiin heti turvatarkastuksen suuntaan. Lentoliput olivat kätevästi Finnairin Android-sovelluksessa ja turvatarkastuskin meni todella nopeasti.
Siitä sitten ostoksille. Puolen litran Famous Grouse 13 euroa, koska lennetään EU:n ulkopuolelle. PetRescue ja Frequ ostivat pakkauksia joissa oli kymmenen viiden sentin pulloa ruotsalaisia akvaviitteja. Gullimies osti minttuviinaa. Joku keksi että viedään FH:n kannattajille lahjaksi jaloviinaa. Sitten Oak Barreliin. En ollut koskaan käynyt. Magners 10,80 euroa. Gullimies lähti aamiaiselle O'Learysiin.
Kuopiolaisia kannattajia tuli juttelemaan ja yksi heistä sanoi tuntevansa nimimerkki Vinnie Stigman musiikkipiireistä. Pyysi lähettämään terveisiä. AC Oulu-paitainen mies tuli baariin ja joku huusi että "Onkos Oulukin päässyt europeleihin" - leppoisa mies ei suivaantunut vaan kertoi olevansa matkalla Ouluun. Magners tyhjeni ja päätimme siirtyä Gullimiehen seuraksi O'Learysiin jossa seurueeseen liittyi Helsingin päästä mukaan lähtenyt maailmanmatkaaja - jonka nimeä tai nimimerkkiä en tässä yhteydessä mainitse, kun en ole saanut siihen lupaa kysyttyä.
Seinällä komeili joku jääkiekkoilija 90-luvulta jonka takatukka ei kalvennut yhtään Marko Kiprusoffille, mutta ei kukaan tunnistanut kuvan miestä. Otin lonkeron. Siedettävät 7,70 euroa. Kun siirryimme kohti lähtöselvitystä - vastaan tuli krapulaisen näköinen Ägä Riihilahti - joku huusi että "Riihilahti krapulassa" johon Ägä sitten vastasi repeämällä nauruun. Tuskin Aki krapulassa oli. Aikainen aamu vain. Kuultiin että mystinen kannattaja ja rahamies Moneybag oli jo paikkakunnalla ja kuulemma rahaa paloi ja väitettiin että hän olisi mennyt Uefan suljettuihin harjoituksiin kännissä istumaan vaihtopenkille huoltajan viereen. Moneybag on siis ihan rivikannattaja. Ei sen siellä kuuluisi olla. Myöhemmin kuulemma Moneybag oli joutunut paikallisten naisten puijaamaksi - luuli saavansa, mutta sai vaan ravintolalaskun. Seuraavana päivänä kuulemma Moneybag ajoi 500 eurolla taksilla. No, se Moneybagin touhuista. Oli tullut aika siirtyä koneeseen.
Olin vasta kolmatta kertaa lentokoneessa ja olin ottanut ikkunapaikan koska tykkään fiilistellä maisemia. Finnair tarjoili kahvia ja mustikkamehua ja vettä. Frequ tilasi viiniä ja minulle Chivas Regalin. Kyllähän siinä rentoutui. Lento sujui hyvin ja kohta näkyikin ikkunasta jäätikkö. Paskaa huumoria harjoitettiin isolla kädellä ja Frequ "järjesti kilpailun" - kumpi näkee ennemmin kylän tai ihmisen - tarjoaa toiselle tuopin. Ja minähän olin ainoa joka pystyi näkemään mitään koska olin ikkunan puolella. Tämä tuoppi tuli kyllä tarjottua silti. Mutta tämä kostetaan vielä..
Lento oli aikataulussa ja ilmakuoppia oli vain pienellä osalla matkasta. Kello oli hieman ennen aamuyhdeksää paikallista aikaa kun ryhmämme saapui Keflavikin lentoasemalle. Vielä toisessakin päässä piti vierailla Duty Free-kaupassa. Ostin 20 cl:n pullon Juran viskiä. Vuosikerta ei jäänyt mieleen. Frequ osti Vikingin kesäolutta ja Gullimiehen, PetRescuen ja Felixin ryhmittymä jotain tavallisempaa Vikingin bulkkia. Tuli nälkä, Dunkin Donutsin vieressä lentoasemalla oli jonkinmoinen R-kioskia muistuttava paskalafka josta haettiin täytetty patonki. Lentoaseman Wi-Fi ilmoitteli itsestään ja sain sen auki - Tinder alkoi huutaa "Someone likes you" välittömästi. Olimme poistuneet ns. kansainväliseltä alueelta eikä lentokentällä ollut baaria sen ulkopuolella. Joten siirryimme sateeseen odottamaan kuljetusta Blue Lagooniin. Tässä vaiheessa Frequ lanseerasi kolmesta muusta sankarista kuluneen fraasin "Ryhmä Rämä" - tämä säästää kirjoitusaikaa hieman, kun ei tarvitse joka kerta luetella GM:aa. PR:aa ja FL:aa.
Yritimme etsiä sateensuojaa ja lopulta löysimme jonkun katoksen jossa pojat särpivät oluitaan ja aloitimme mietinnön. Frequlla oli käynyt joku katkos internetpalvelussa ja tämän takia meillä kahdella oli myöhäisempi matkustus Blue Lagoonin suuntaan. Gullimies lähti puhemieheksi bussikuskin luo - tavoitteenaan selvittää voitaisiinko kaikki siirtyä samalla kuljetuksella kylpemään - ja sehän onnistui - tämän johdosta Gullimies sai lisänimen Matkanjohtaja - vaikkei tietenkään johtanut mitään. Bussissa jota luulimme täyteen varatuksi oli meidän lisäksemme kaksi aasialaista naista. Ja 50 tyhjää paikkaa. Ja sitten lähdettiin.
Kohti Blue Lagoonia
Keflavikin karut maisemat eivät olleet kaikkien ryhmäläisten mieleen, ruohoa kaivattiin kun oli vain kiviä ja sammalta. Jonkin aikaa bussissa istuttuamme alkoi horisontissa näkyä hämmentävää höyryä. Joku hassutteli jotain ydinvoimalasta mutta kaikki tiesivät että siellä se Blue Lagoon nyt on. Niin tosiaan - kuljetus Lagoonille ja sieltä pois maksoi 36 euroa per henkilö. Sisäänpääsymaksu 77 euroa (sis. pyyhe ja vapaavalintainen juoma) ja sitten se alkoi - Islannin hintatason näyttäytyminen - vaikka oli maksettu jo noin paljon - matkalaukkusäilytysmaksu lävähti heti ensimmäisenä silmille. Eihän se tietenkään kuulu tuommoisen reilun satasen pakettiin vielä. Blue Lagoon on niin suosittu paikka että Ryhmä Rämän pojat pääsivät altaaseen tuntia aikaisemmin kuin minä ja Frequ. Siinä odotellessa päätin maistaa kuuluisaa paikallista Brennivin-juomaa. Euroksi muunnettuna - 13,50 euroa / 5 cl minibar-henkinen pullo. Sitä sitten siinä särpiessä aloimme Frequn kanssa keskustelun siitä saako Blue Lagoonilla kuvata ihmisiä. Olimme hetken eri mieltä - sitten pyysin että Frequ pyörittää päätään ja havaitsee n. 20 eri puolella kokoajan räpsivää turistia. Tulimme tulokseen että saa kuvata. Ja tämän jälkeen kahvilan ikkunaan koputettiin. Ryhmä Rämä oli saanut kasvonaamiot kasvoilleen ja näytti siltä kun altaassa olisi ollut kuvapuolelta tuttuja Immortalin hevareja. Tästä innostuneena pojat poseerasivat ja otin kuvan ja syntyi käsite Black Metal-orkesterista "Blue Lagoon Molesters" jonka ensimmäinen sinkku on hyvä ja muu tuotanto täyttä paskaa.
Sitten olikin jo aika päästä itsekin kirjautumaan uimapuolelle. Pukuhuoneessa tapasimme kaksi nuorta miestä Seattlesta jotka kertoivat kannattavansa Marinersia mutta olivat seuranneet myös jalkapallon MM-kisoja. Kerroimme että olemme menossa jalkapallo-otteluun ja tähän toinen jenkki leukaili: ' Maybe they would play better if you didn't shout at them' - jota seurasi hetken hämmentynyt hiljaisuus. Seattlen miehet lähtivät pois ja me jäimme yrittämään sulkea rannekkeella sähköisesti hieman hankalasti toiminuttua vaatelokeroa.
No siitä selvittiin ja upouudet uimashortsit jalassa lähdin viemään uljasta yli 110-kiloista ruhoani kohti n. 40-asteista vettä. Ja sitten mentiin. Katseltiin naiskauneutta, mutta lähinnä yritettiin kuunnella kuinka monta eri kieltä tunnistetaan turistien puheista. Amerikanenglantia puhuivat myös aiemmin bussissa samaan aikaan olleet aasialaisen näköiset naiset. Kuultiin lopulta kuitenkin ainakin norjaa, ruotsia, tanskaa, saksaa, venäjää, italiaa, espanjaa ja ranskaa. Sitten allasbaarille. Ensimmäinen juoma kuului hintaan. Prosecco oli kalleinta. Otin kun ei tehnyt Gullia mieli. Tosin toisena juomana otin silti Gullia.
Blue Lagoonissa on kolmen juoman maksimikiintiö per ranneke. Yksi retken klassikkohetkistä oli kun epähuomiossa pidin mukiani liian lähellä veden pintaa ja joku teki jonkun aaltoliikkeen ja katselin vielä muualle. Seuraavassa hörpyssä olikin sitten suolaa ja mineraaleja vähän seassa. Lilluttiin koko rahalla ja käytettiin tietenkin kaikkien viiden kiintiöt täyteen juomissa. Allasbaarissa ei väkeviä ollut, se on varmasti ihan turvallisuuskysymys. Aika monta pyyntöä saatiin ottaa kuva seurueista - kamera työnnettiin kouraan melkein puoliväkisin - jenkkejä oli kaikki jotka pyysivät kuvaamaan.
Lopulta mekin halusimme ryhmäkuvan ja Gullimies lähti hakemaan puhelimen pukuhuoneesta. Joku ranskalainen (muistaakseni) nalkitettiin kuvan ottoon. Häveliäisyyssyistä kuvaa ei julkaista matkatarinan yhteydessä.
Sitten olikin jo tullut aika lopettaa lilluminen ja poistua kohti uusia seikkailuja. Ryhmä Rämä meni väärän firman bussiin paluumatkalle mutta pääsi silti paremmin perille kuin minä ja Frequ jotka etukäteismaksusta huolimatta jätettiin aivan väärään paikkaan Reykjavikissa.
Emme masentuneet tästä vaan lähdimme etsimään sopivaa baaria. Muutaman ohisektorin ja puiston penkin johon oli liimattu tarroja (laitoimme FCLK tarran tietenkin) jälkeen saavuimme Chuck Norris-hampurilaisbaariin jossa tilasin Wabamm Stakur+extra pekoni ja perunat ja olut kylkeen. 23 euroa. Tämän jälkeen suuntasimme Lebowski Bariin ja tästä alkaakin sitten ongelmia sisältänyt matkan osuus.
Lebowski Bar ja vesivahinkoja Reykjavikisssa
SMJK:n reissuraporteissa Lebowskia oli kehuttu tyylikkääksi mestaksi ja olihan siellä eräskin "ilmansuuntaseuralainen" kunnostautunut tarjoilemalla valkovenäläisiä kaikelle kansalle.
Tilasimme Moscow Mulen ja Martinin. Melkein 40 euroa. Tässä vaiheessa huomasin että baaritiskillä on Lebowski Barin elokuvateemaisia postikortteja ja järjestin niitä itselleni kaksi - kun olin luvannut lähettää Ässälle ja Klaara Tussulalle (perkele ku piti luvata että saa itse valita nimimerkin) edes jotain Islannista. Sitten sain käsiini myös Happy Hour-listan - alennustunnit alkoivat juuri sillä hetkellä. Telkkarissa pyöri klassikkoelokuva "Fargo" ja sen jälkeen "Kuka viritti ansan, Roger Rabbit" - musiikkikin oli ihan hyvää. Otin happy hour-hintaisen Bolin ja muistin että Facebookissa oli neuvottu maistamaan myös Reyka-vodkaa. Frequ löysi paikallislehden ja opetteli paikallisia kirjaimia, pyytäen kauniilta baarityöntekijältä apua muutaman kirjaimen kanssa. Ja sitten alkoi tapahtua. AirBNB-asunnon vuokraemäntä laittoi viestiä että putkimies on asunnossa. Ja tästä kaikki eskaloitui siten että n. klo 18 tuli ilmoitus että majoitus on peruutettu kokonaan. Alkoi viestien lähettely AirBnB:n asiakaspalveluun ja kohta USA:n suuntanumerosta saapui puhelu. Uusi majoitus järjestyy, AirBnB hyvittää ja hoitaa erotuksen kunhan itse valitsemme vapaista AirBnB-vaihtoehdoista ja otamme yhteyden majoittajaan. Meille järjestyi nopeasti uusi asunto - paremmalla sijainnilla kuin tämä alkuperäinen - sen tarkemmin ei ehditty katsomaan minkälainen asunto on kyseessä - ja meikäläinen alkoi jo hiiltymään "hotelli, aina pitäisi olla hotelli" - mutta kaikki hoitui ja hiiltymys väistyi. Saimme sovittua asiat, ja lähdimme kävelemään kohti Atlantin valtameren rantaa. Parin mutkan jälkeen löysimme Frequn kanssa omakotitalon ja saimme tietää että majoituksemme sijaitsee omakotitalon kellariin tehdyssä kokonaisuudessa. Keittiö ja makuuhuone ja moderni kylpyhuone sekä minulle niin tärkeä Wi-Fi. Ei harmittanut enää että ensimmäinen kämppä meni alta. Purettiin tavarat ja päätettiin ottaa pienet siivut. Otin Famous Grousesta siivun ja sitten pienen siivun Jurasta. Tämän jälkeen Frequ keksi että laitetaan 10 minipulloa akvaviittia pöydälle ja kumpikin saa valita yhden. Päädyin valitsemaan "Bäska Droppar"-nimisen koiruohoakvaviitin ilman minkäänlaista ennakkotietoa. Hyi saatana että se oli pahaa. Sitten keskustelimme hetken siitä kuka tekee aamiaista vai päätetäänkö se myöhemmin. Lopulta sitä ei sitten päätetty ollenkaan. Frequ visioi jotain lampaan valmistamisesta akvaviitissa tai viskissä. En oikein tiedä oliko tosissaan.
Siinä sitten jotain perussuihkuja ja puhelimen latausta tehtiin ja päätettiin että lähdetään kävellen baariin - kun tulomatkalla uudelle osoitteellemme ohitimme baareja ja opimme että reitti on helppo. Olisin kirjoittanut Ässän ja Tussu-Klaaran kortit, mutta koko asunnossa ei ollut kynää.
Sitten avain taskuun, ja kohti baareja.
Matkalla baarille löysimme kadulta SuperTeleä muistuttavan pallon Islannin logolla. Potkittiin hetki ja pomputeltiin ja otettiin tietenkin muutama naurettavankin oloinen turistikuva. Se pallo taisi vieriä lopulta mäkeä alas takaisin pihaan josta se lainattiinkin.
Ensimmäisenä saavuimme Drunk Rabbit-baariin ja tapasimme suomalaisen isän ja pojan. Pieksämäeltä taisivat olla. Drunk Rabbitissa, kuten monessa muussakin paikassa oli tiskin takana "onnenpyörä" jota rahaa vastaan tarjoilija pyörittää - kunhan maksaa suht kalliin maksun (2000 isk tai 2500 isk eli 16 tai 20 euroa) - Frequ halusi kuitenkin kokeilla.
Päävoitto - 8 isoa tuoppia Vikingiä. Frequ päätti jakaa tuopit kaikille halukkaille lähimmissä pöydissä ja pieksämäkeläiset ottivat mielellään. Sain minäkin yhden. Niitä särpiessä menikin hetki ihan mukavasti. Tämän jälkeen ilmoitin halustani siirtyä läheiseen pubiin jossa olisi karaoke. Matkalla sinne tapasimme seuran vapaaehtoistyöntekijöitä sekä sihteerin - legendaarisen perunoistakin tunnetun Päivin. Kertoivat meille että B5-ravintolassa on edullista ja siellä on paljon kannattajia. Sanoimme että käymme ensin katsomassa karaoken ja tulemme sitten perässä. Ja löytyi karaoke. Maailman omituisin ja ehkä paskin karaoke ikinä. Kun pääsimme perille, menimme kellarikerrokseen jossa karaoken juontaja pyysi halukkaita laulajia nostamaan kätensä - jonka jälkeen hän jakoi numerot 1-5 englanniksi - selvästi omille tuttavilleen. Yritin käydä kysymässä miten voisin laulaa mutta käskettiin painua kuuseen.
Karaokea pyöritettiin YouTuben videoilla. Ei ihan laillista. Myynnissä oli yhtä laatua "viskiä" - Jack Daniel 14 euroa. Saman baarin yläkerrassa oli sentään edes Jamesonia samaan hintaan.
Kävin sanomassa pari valittua sanaa karaokesta baarin ovella päivystäneelle naiselle joka otti väkeä vastaan. Tämän jälkeen oli tarkoitus siirtyä B5:n mutta siinä vaiheessa väsymys voitti. 22 tuntia oli siitä kun olin Lahdessa kävellyt kohti matkakeskusta. Niinpä oli pakko sanoa että nyt taksi alle ja nukkumaan.
Matsipäivä koittaa
Aamulla heräsin ensin jo viideltä ja laitoin maininnan Facebookiin ja jatkoin sitten unia heräsin iloisena hieman ennen yhdeksää ja menin suihkuun ja aloittimme keskustelut päivän kulusta ja toteamus oli että lähdetään etsimään aamiainen kaupungilta. Facebookiin heräämisen maininta oli virhe, siellä oli jo joku kukkahattukaveri sanomassa että "Sielläkö aletaan heti aamusta dokaamaan häh?" - Ei alettu. Kävimme ensin Atlantin rannassa, kun se oli alle 200 metrin päässä asunnoltamme. Sitten lähdimme kävelemään kohti keskustaa, jo tuttuja reittejä. Tässä vaiheessa otimme lyhyen puhelun Suomeen jossa oli keskipäivä jo ylittynyt ja kerroimme että hyvin menee toistaiseksi. Erään omakotitalon pihalla oli ihan klassiset ostoskärryt. Jotenkin tuli fiilis että joku suomalainen juoppo on kotimatkallaan baarista napannut kärryt mukaan ja hassutellut ja jättänyt sitten jonkun pihalle sen. Tai ehkä se oli paikallista tilataidetta. Haaveilimme brittiläistyyppisestä aamupalasta, koska islantilainen aamupala on jotain kamalaa puuroa ja skyriä ja Lysi Omega-kalanmaksaöljyä. Mutta eihän ne pubit aukea kuin iltapäivästä. Tässä kohtaa koko kevään jatkunut internetissä kekeily kääntyi voiton puolelle kun bongasin kadun kulmassa Cafe Paris-nimisen ravintolan, jonka olin sattumalta lukenut kuuluvan jonkun blogistin top-10 paikkoihin. Ja aamiaisessa oli brittiläistäkin henkeä. Bloody Marya tyrkytettiin, Frequ otti minä tyydyin latteen. Pekonia, paistettuja munia, lohileipää avokadolla, paistettuja perunoita ja paikallista rapeaa leipää ja voita. Olisikohan ollut vielä kuppi teetä Frequlla. 70 euroa. Kummeli-henkisenä miehenä Frequ jätti tippiä tonnin setelin. 8 euroa siis.
