KTP:n vähän yli viikon kestänyt "loma" on selätetty ja sarja pyöräytetään Kotkassa mielenkiintoisella ottelulla käyntiin, kun vierailulle tulee liiganousua kovasti jahtaava HIFK joka myös on kerännyt yli viikon energiaa.
Ykkönen jatkuu Kotkalaisyleisölle iloisissa merkeissä, kun KTP:n omapoika Juuso Laitinen päätti noin puolitoista vuotta kestäneen retkeilynsä Kotkan ulkopuolella ja palasi takaisin kotikonnuilleen. Näin KTP sai yhden palasen lisää puolustuspeliin, mikä on ollut Kotkalaisseuran yksi heikkouksista kauden aikana ( vain 2 nollapeliä). KTP palaa kotiin kärsittyään Meripäivälauantaina 3-0 tappion Hakaa vastaan. KTP:n Aleksi Pahkasalo on toiminut pääosin joukkueen maalintekijänä (8 maalia), joten HIFK on täysi työ pitää vapaapotkuspesialisti aisoissa omalla puolustusalueella. Myös uusi hankinta laituri Yerai Couñago tuo nopeudellaan uutta uhkaa HIFK:lle, mitä ei ehkä viime kohtaamisessa ollut.
HIFK:n oma kone on myös yskähdellyt parin pelin aikana, menetettyään 2 ottelussa johtoasema, toinen heikossa vireessä olevalle JJK:lle. Vaikka HIFK:n Pekka Sihvola kärsii maalikuivuudesta (7 ottelua), on kovan vireen saanut paluumuuttaja Tuomas Mustonen (7 maalia 6 otteluun), on KTP puolustuksen oltava tarkkana.
KTP - HIFK-ottelut ovat vuosien saatossa nostaneet tunteita, pahennusta, melua sekä "high riski"-matsi nimityksen, mutta kaksi asiaa on aina varma: molempien joukkueitten pelaajat ja kannattajat haluavat voittaa, ja molempien kannattajat kannustavat loppuun asti.
Ottelu pelataan tämänhetkisten säätietojen mukaan puolipilvisissä tunnelmissa, mutta totutusti Arto Tolsa kuumenee pelin aikana.
Peli alkaa totutusti 18:30, tervetuloa!
Liput otteluun:
KAIKKI KATSOMOT (portilta/ennakko)
Aikuiset 15 / 13 €
Alennusryhmät 10 / 8 € (eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, työttömät ja lapset alle 15-vuotta)
Perhelippu 35 / 30 € (Oikeuttaa sisäänpääsyyn kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle)
Alle 7-vuotiaat lapset veloituksetta