Perustettu 1899Saksan liigamestaruus (1) 1959
Saksan Cup-mestaruus (5) 1974, 1975, 1981, 1988,
2018Commerzbank-Arena (Waldstadion) – kapasiteetti 51500
Joukkueen johtoporras 7.8.2018Urheilujohtaja: Bruno Hübner
Jalkapallojohtaja: Fredi Bobic
Valmentaja: Adolf “Adi” Hütter
Apuvalmennus: Christian Peintinger & Armin Reutershahn
Kausi 2017 - 2018Kausi alkoi suhteellisen normaaliin tapaan voitolla DFB-Pokalissa, kun taas pistetili Bundesligan puolella aukesi ensimmäisessä ottelussa Freiburgissa. Vierasottelut tuntuivatkin olevan kova sana SGE:lle, sillä syyskuun yhden tappiollisen vierasottelun jälkeen seuraava tappio tulikin vasta helmikuussa – tämän jälkeen trendi vaihtui. Helmikuusta alkaen pisteitä muilla areenoilla tuli tasan nolla, kun taas kotona oli hyvä olla – vuoden 2018 puolella kotona tuli tasan yksi tappio. Huhtikuun alussa Buyern julkisti hankkineensa Kovacin veljekset pohjois-Itävaltaan, joka puolestaan aiheutti pienen notkahduksen koko joukkueen otteissa. Kovacin voi laskea kauden aikaiseksi menetykseksi mutta SGE toteutti myös loistavia lunastuksia, sillä esimerkiksi Rebic ja Salcedo kirjoittivat pitkän sopimuksen Frankfurtiin. Melko hyvistä kotiotteista huolimatta Kovacin miehistö menetti neljän viimeisen kierroksen aikana jo varmalta näyttäneen paikan Euroopassa mutta historia olikin vasta kirjoittamassa itseään.
Alex Meier FußballgottVuoteen 2018 tiivistyi paljon historiaa ja hienoja hetkiä. Yksi hienoimmista nähtiin 5.5.2018, kotiottelussa HSV:ta vastaan. 87 minuutilla SGE-legenda, Fußballgott, Alex Meier vaihdettiin kentälle. Lisäajan alussa David Abraham karkaa oikealta laidalta keskittäen pallon suoraan kohti Meieria. Fußballgott painaa pallon volleysta ja vasurilla vastustamattomasti maaliin – bileet olivat valmiina alkamaan!
KLIK (youtube.com).KLAK (youtube.com).Toinen tarina kestikin koko kauden. Pääosaa tarinassa esitti koko Eintrachtin joukkue ja sivuosissa oli vuorallaan seuraavat joukkueet: Erndtebruck (3-0) – Schweinfurt (4-0) – Heidenheim (2-1 ja.) – Mainz (3-0) – Schalke (1-0). Tiukimmat taistot käytiin ehdottomasti Heidenheimissä ja Gelschenkirchenissä. Mainzia vastaan pelattu neljännesfinaali oli puolestaan sellaista ryöpytystä, että alta pois. Tarinan päätös tapahtui 19.5, jolloin erittäin yhtenäisesti pelannut SGE antoi Buyernille isän kädestä, Ante Rebicin toimiessa pääarkkitehtinä. Tämä oli myös muun muassa Niko Kovacin ja Luke Hradeckyn pitkäikäinen läksiäislahja koko Frankfurtille – kaudella 2018 – 2019 SGE pelaa myös torstailiigassa. Vaikkei asia täysin varma vielä tuona lauantaina ollutkaan, myös Fußballgott teki viimeisen palveluksensa Frankfurtille nostamalla Pokalin ilmaan.
DFB PokalsiegerKesä 2018Oikeastaan jo kevättalvella tiedostettiin, että Luke tulee vaihtamaan maisemaa kauden päätyttyä. Tähän reagointiin asianmukaisesti, ja jo pitkään Luken jalanjälkiä kulkenut Frederik Rönnow hankittiin kotkapaitojen maalinsuulle. Kausi 17/18 nosti esille itsensä ylittäneitä pelaajia, kuten esimerkiksi Marius Wolfin, joka myytiin 5 miljoonalla Dortmundiin. Wolfin ohella Kovacin perässä Frankfurtiin tullut KP Boateng vaihtoi maisemaa Sassuoloon ja paljon sairastellut Omar Mascarell Schalkeen. Urheilujohdon pelisilmättömyyttä ainakin sivuun kirjoittaneen mielestä osoitti Meierin sopimuksetta jättäminen.
Rönnöw ei ollut missään nimessä ainut tulija Frankfurtiin. Urheiluosasto Bobicin ja Hübnerin johdolla palkkasi uudeksi valmentajaksi Adi Hütterin sveitsiläisestä Young Boysista. Hütter teki varsin mainiota tulosta Sveitsissä pääosin 4-4-2 systeemillä, jota myös SGE:n harjoituspeleissä viljeltiin. Omaan silmään niin kutsuttuja isoja tulijoita ei ole ollut, vaikka osa tulleista ihan nimimiehiä ovatkin. Tunnetuimmat näistä ovat kaiketi Nicolai Müller (HSV), Felix Wiedwald (Leeds) ja erittäin vahvasti Meierin näköinen Goncalo Paciencia (Porto).
Merkittävät siirrot ulos:Marius Wolf | Laituri | Dortmund | 5 m€
Omar Mascarell | Keskikenttä | Schalke | 4 m€
Lukas Hradecky | Maalivahti | Leverkusen | ilmainen
Aymen Barkok | Keskikenttä | Fortuna Düsseldorf | laina ja takaisin osto-optio
Kevin-Prince Boateng | Keskikenttä | Sassuolo | ilmainen
Alex Meier | Hyökkääjä | ilman seuraa
Merkittävät siirrot sisään:Evan N’Dicka | Keskuspuolustaja | Auxerre | 5 m€
Lucas Torro | Keskikenttä | Real Madrid | 3,5 m€
Goncalo Paciencia | Hyökkääjä | Porto | 3 m€
Frederik Rönnow | Maalivahti | Bröndby | 2,8 m€
Felix Wiedwald | Maalivahti | Leeds | ilmainen
Nicolai Müller | Hyökkääjä | ilmainen
ADLERKADERMaalivahdit#1 Frederik Rönnow | DEN | 26 v | 2022
#29 Felix Wiedwald | GER | 28 v | 2021
#37 Jan Zimmermann | GER | 33 v | 2019
Lukas Hradeckyn lähdettyä Eintrachtin uudella maalivahtikolmikolla on kyllä valtavat saappaat, hanskat ja pelipaita täytettävinään. Luke oli kaiken puolin niin loistava maalivahti, että harvat pienet epäonnistumiset unohtuivat nopeasti. Uusi ykköskassari taitaa olla Luken jalanjäljissä liikkuva Rönnow, joka kirjoitushetkellä on kuitenkin rikki. Aloittava maalivahti tulleekin olemaan siis jo ennenkin SGE:ssä pelannut Felix Wiedwald, jonka edeltävä kausi Leedsissä ei nyt mikään sankaritarina ollut – paras muisto viime kaudesta taitaakin olla linkin videopätkä:
KLIK (youtube.com).Keskuspuolustajat#2 Evan N’Dicka | FRA | 18 v | 2023
#3 Simon Falette | FRA | 26 v | 2021
#13 Carlos Salcedo | MEX | 24 v | 2022
#19 David Abraham | ARG | 32 v | 2021
#23 Marco Russ | GER | 33 v | 2019
Toppariosasto pysyy verrattaen samana kuin viime kaudella. Mehikaani, MM-kisoissa miehekkäästi esiintynyt, Carlos Salcedo tullee varmasti kantamaan isoa vastuuta Abrahamin kanssa mutta huomioitavaa on myös mahdollisuus rotaatioon. Salcedo – Abraham parin takana peliaikaa kärkkyy hieman virhealtis Simon Falette, isähahmo Marco Russ sekä uusi hankinta, Ranskan junioreissakin esiintynyt Evan N’Dicka. N’Dickan tasosta ei itselläni raakaa dataa ole mutta aavistelen, että kyseessä voi olla tulevaisuudessa kovakin pelimies.
Laitapuolustajat#15 Jetro Willems | NED | 24 v | 2021
#22 Timothy Chandler | USA | 28 v | 2020
#24 Danny da Costa | GER | 25 v | 2021
#33 Taleb Tawatha | ISR | 26 v | 2019
Toppareiden lisäksi myös laitapuolustus säilyy muuttumattomana. On jännä nähdä, mitkä ovat Hütterin valinnat oletettavassa 4-4-2 systeemissä: itselläni arpa osuisi Willemsiin ja Chandleriin. da Costa esiintyi varsinkin loppukaudesta lupaavasti ja tarjosi esimerkiksi ratkaisevan syötön Pokalin 2-1 maaliin. Viime kauteen nähden muutos on selvä, sillä Kovacin 5-3-2 / 3-5-2 systeemissä Marius Wolf uurasti välillä oikeaa wingbackia, kun taas Chandler pelasi vasemmalla laidalla. Nyt laitapuolustajille taitaa jäädä enemmän puolustukseen painottuva rooli.
Puolustava keskikenttä#5 Gelson Fernandes | SUI | 31 v | 2019
#16 Lucas Torro | ESP | 24 v | 2023
#20 Makoto Hasebe | JPN | 34 v | 2019
Keskikentän suurin muutos on Omar Mascarellin siirtyminen pois Frankfurtista. Itselleni tuo siirto ei niin suuria tunteita aiheuta, sillä Mascarell tuntui olevan loukkaantuneena todella usein. Toki pelatessaan oli valtavan hyvä. Puolustavassa roolissa näkisin itse mieluiten Makoto Hasebe, joka ainakin topparina pelatessaan on puolustanut peruskiven lailla. Torro ja Fernandes tulevat varmasti kisailemaan tiiviisti avauksen paikasta.
Keskikenttä#6 Jonathan de Guzman | NED | 30 v | 2020
#7 Danny Blum | GER | 27 v | 2020
#11 Mijat Gacinovic | SRB | 23 v | 2021
#21 Marc Stendera | GER | 22 v | 2020
#28 Allan | BRA | 21 v | 2019
#42 Marijan Cavar | BIH | 20 v | 2021
Keskikentän osalta tilanne on varsin mielenkiintoinen. Viime kauden perusteella de Guzman vaikuttaa todella oivaltavalta pelaajalta, joka osaa tarjoilla erikoistilanteista mielenkiintoisia ratkaisuja. Stendera jäi Kovacin alaisuudessa rajuun koirankoppiin ja varmasti omaa jonkinlaisia näyttöhaluja. Gacinovic on nouseva ja kyky ja saanee paljon peliaikaa tulevalla kaudella, ainakin otteet ovat olleet hyviä ja pari viime kautta. Cavar, Blum ja Allan ovat enemmän ja vähemmän vaihtomiehiä, joista Kloppon mies Allan taitaa olla lähimpänä pelipaikkaa. Keskusosaston lähdöt Boategin ja Wolfin johdolla olivat merkittäviä, joten ainakin nyt olisi tarjolla vastuuta.
KPB - Maestro & PokasiegerHyökkäävä keskikenttä#10 Marco Fabian | MEX | 29 v | 2019
#18 Chico Geraldes | POR | 23 v | 2019
#40 Daichi Kamanda | JPN | 22 v | 2021
Hyökkäävässä roolissa uutena miehenä vuoden lainasopimuksella pankkikaupunkiin saapui Chico Geraldes, joka teki viime kaudella Portugalin liigassa kolme maalia ja seitsemän syöttöä. Marco Fabian on vihdoin terve mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei toinen Mehikaani tule täyttä kautta Frankfurtissa pelaamaan – aika näyttää. Hyökkäävän keskikentän rooli on itselleni hieman arvoitus Hütterin pelisuunnitelmassa mutta rotaation kautta peliaikaakin luulisi löytyvän.
Hyökkäys#4 Ante Rebic | CRO | 24 v | 2021
#8 Luka Jovic | SRB | 20 v | 2019
#9 Sebastian Haller | FRA | 24 v | 2021
#27 Nicolai Müller | GER | 30 v | 2020
#31 Branimir Hrgota | SWE | 25 v | 2019
#39 Goncalo Paciencia | POR | 24 v | 2022
Hyökkäyksen isoin uutinen on tänään (10.8.2018) julkaistu Ante Rebicin pitkä jatkosopimus aina vuoteen 2022, joten jossei muuta, niin ainakin isot rahat SGE tullee Antesta nostamaan. Tiivistetysti sanoisin, että Rebic on Frankfurtin ”iso mies”, johon joukkue voi kaatua tai nousta. MM-kisaesitys oli lupauksia antava ja väitänkin, että iso osa jalkapallomaailmasta ja sen ulkopuolelta tietää vähintään yhden pelaajan Eintrachtista. Jo viime kaudella vakituisesti pelanneet Jovic & Haller olivat hyviä ja formaatiosta riippuen voivat muodostaa jopa kärkiparin – iso targetpelaaja Haller ja hieman lyhyempi mutta nopeampi Jovic. Nicolai Müllerin viime kausi sujui enemmän ja vähemmän synkissä merkeissä, kun yritti hieman liian hienoa tuuletusta:
KLIK (youtube.com). Terveenä pysyessään Müller on kuitenkin selkeä vahvistus. Paciencialle veikkaisin alustavasti paikkaa rotaatiossa, kun taas Hrgota siirtynee vielä muualle ennen siirtotakarajaa.
Kausi 2018 - 2019Näin elokuun 10:nä väitän, että Eintracht Frankfurt Bobicin ja Hübnerin johdolla tulee tekemään vielä peliliikkeitä ennen siirtoajan loppua, mikäli Rönnowin loukkaantuminen on pitkäaikaisempi, saattaa esimerkiksi maalivahtiosasto vielä vahvistua. Tämän lisäksi ainakin Bild on puhunut oikean laidan vahvistamisesta; niminä esimerkiksi Steven Berghuis (Feyenoord) ja Eljero Elia (Basaksehir). Joukkueen vahvistaminen on sinällään ymmärrettävää, sillä mielestäni Köln näytti hyvän esimerkin siitä, miten Eurooppa-liiga saattaa tuhota koko kauden. Virheistä, erityisesti toisten, kannattaa oppia.
Kovacin ajan jälkeen siirrytään myös Hütterin aikaan, josta ensimmäiset viitteet saadaan Supercup-ottelussa Buyernia vastaan. Raporttien perusteella Adi H on suosinut tosiaan 4-4-2 formaatiota, jossa prässillä on kova merkitys. Hütter on kuitenkin todennut, ettei olisi yhden tempun poni, joten muitakin formaatioita, esimerkiksi kolmella topparilla saattaa löytyä takataskusta. Alla esitän oman valistuneen aavistuksen aloituskokoonpanosta kauden alkaessa.
Startelf?Auf Geht’s!