Olen itse sitä mieltä, että kaikki paikalle saapuvat katsojat ovat yhtä tärkeitä. Olen toki avoimesti sanonut, että olisi mukavaa, jos ei yksin veisi katsomossa 100-0, mutta se ei tarkoita, että olisin muita parempi katsoja. On mahtavaa, kun kotiyleisö kannattaa omiaan, mutta sen pitää lähteä vain siitä, että itse haluaa niin omia tukea.
En koe, että ongelma olisi Naisten Liigassa, vaan yleisesti Suomessa ja naisten jalkapallossa. Suomessa "tuularit" harvoin pitävät ääntä ja maailmalla naisten jalkapallo on valitettavasti kannattajien osalta pienemmässä roolissa. Suunta onneksi on tässäkin asiassa eteenpäin!
Toivottavasti karsinnoissa on tunnelmaa ja siitä otetaan mallia kautta 2020 ajatellen! Toivottavasti mahdollisimman monen kanssa nähdään peleissä.
Niin ja kiitos omasta puolestani kauniista sanoista.
Ei määrä korvaa laatua eikä laatu määrää.
En itseasiassa puhuisi tästä "ongelmana". Tosin olen saanut paljon palauteetta, että "hyvä, että joku pitää ääntä" (yleensä silloin, kun en ollut edes tyytyväinen omani suoritukseni kanssa) ja olen nauttinut tosi paljon esim. Albanian miesten pääsarjaottelusta Partizani - Flamurtari, jolloin kotiyleisö jaksoi laulaa koko ottelua yhdessä läpi sukupuolien ja sukupolvien rajoja. Se oli hieno!
Olen nauttinut myös tästä viimeisen kierroksen ottelusta, jolloin vihreät ukot tukivat äännekkäästi omani chänttiä ja tuntui ainakin siltä, että kotiyleisökin olisi sen takia luonut vähän kovempaa ääntä omiin erikoistilanteisin. Onhan se tosin hieman eri asia, kun on elämää katsomossa. Olemmeko siksi parempaa yleisöä? Ei todellakaan!
Ehkä kuitenkin parempi kuin joku, joka lähtee 85. peliminuutilla stadionilta pois, mutta se on eri asia. Hiljaisestikin voi toki nauttia ja jopa kannustaa.
Mitä pidän tästä Naisten Liigan yleisötilanteesta on, että se on helppo vaikuttaa siihen tunnelmaan. Tosin ujostaa jokaisen pelin alussa uudestaan, mutta varsinkin silloin, kun löytää joukkueen kanssa vuorovaikutuksen (tai silloin, kun se tuntuu siltä) se on kyllä upea.
Tämä on kuitenkin se, mikä Ultra-kulttuurissa ylipäätään tai myös
Pohjoiskaarteessa on hieman häipynyt. Siellä tunnelma katsomossa ja pelitapahtumat eivät välissä sopii yhteen.
Olen ollut myös miesten maajoukkueen vieraspeleissä, jolloin oli vaikea päästää huutojen kanssa edes kentälle asti. Silloin, kun esim. Pariisin St. Denisissä SMJK saa joku yläkulma, jossakin stadionin katon alla, se tuntuu siltä, että joukkueelle on ihan sama, oletko paikalla tai ei.
Naisten Liigassa ei tämmöistä tarvitsee pelkkää. Silloin, kun jotkut Ahvenanmaalaiset mammat osoittavat rummulle ja sanoo "nej nej", on hyvinkin tilaa siirtää katsomon reunaosastolle, jossa voi seisoa ja vedä omansa juttu läpi. Ainoa rajoitus on oman itsen sisällä - se pieni mies, joka vetää hengen sisään juuri silloin, kun tahtosit aloittaa jo kolmannen kerran sitä avauschänttiä.
Siihen tosin se on hyvä, kun pari kaveria on vieressä, joilla on sitä lisävoimaa, jotka antaa sun chänttiä kaikua. Välissä on kotipeleissä koko katsomokin lyönyt kädet yhteen.
Toinen asia, mikä Naisten Liigassa on minusta ainutlaatuinen, on se, että kannustusryhmät (kuulostaa paremmalta kuin -yksilöt) arvostavat toiseensa. Toivoisin, että tämä asia säilyisi näin, vaikka jos pystyisikin kehittämään tätä kannustushommaa vielä erille tasolle.
Kiitos tästä kaudesta! Keski-talvella tavataan, kun alkaa eiku jatkuu tuo ihmeellinen toinen kilpailu, jonka pelataan sillä lohkosysteemissä.
Äänestys
