TURUN PALLOSEURAPerustettu: 24.10.1922
Saavutukset: 8 SM-kultaa, 12 SM-hopeaa, 11 SM-pronssia, 3 Suomen Cup -mestaruutta
Kaudet Suomen pääsarjassa: 73SEURAJOHTOHallituksen puheenjohtaja: Jouko Peräaho
Hallituksen jäsenet: Aimo Moisander, Niklas Österlund, Ari Aho, Janne Siljamäki
Toimitusjohtaja: Jarmo Kähkönen
KAUSI 2018Alusta asti oli selvää, että kauteen 2018 lähdetään nousijajoukkueena, jonka ainoa tavoite olisi säilyttää sarjapaikka. Tämän tavoitteen onnistumisen suhteen oli kuitenkin syytä olla talvella varovaisen optimistinen. Koossa oli valmiiksi perusrunko, joka oli pelannut kolme kautta yhdessä Ykkösessä, ja jossa monien pelaajien kehityskäyrä näytti siltä, että liigan pelaaminen olisi ilman TPS:n nousuakin ollut seuraava luonnollinen kehitysaskel.
Toki yhtä lailla oli selvää, että vahvistuksia tarvittaisiin, eikä niiden hankkimiseen ollut kummoisia pelimerkkejä, vaikka TPS:n taloutta olikin vihdoin saatu vakautettua (nousukausi 2017 oli tuonut 7 000 euron taloudellisen tappion, eli käytännössä nollatuloksen). Kannattajien keskuudessa oli kuitenkin vahva usko, että olemassa ollut runko muutamalla resursseihin nähden hyvällä täsmävahvistuksella lisättynä pystyisi hyvinkin taistelemaan suorasta sarjapaikasta.
Ensimmäisiä huolia nousi pintaan, kun ensimmäiset hankinnat julkistettiin. Miikka Mujusella oli FC Lahdesta joitain liigapelejä ihan hyväksyttävin arvosanoin, mutta hänestä ei odotettu edes ykkösmaalivahtia saati sitten mitään joukkuetta kantavaa huipputorjujaa. Antto Tapaninen oli pelannut monta vuotta ihan kelvollisella tasolla JJK:ssa, mutta hänestä ei hyvällä tahdollakaan voinut odottaa merkittävää vahvistusta, vaan lähinnä ringinleventäjää. Kolmatta kertaan TPS:ään tullut Aleksi Ristola oli jo kerran katsottu ja tuhlaajapojaksi todettu kortti, jonka ura ei edellisen TPS-pestin jälkeen ollut ollut varsinaista nousukiitoa. SJK:sta lainattu Elias Ahde oli ollut aiemmilla lainapesteillään Ykkösessä ajoittain riesa TPS:lle, mutta liigatasolta näytöt olivat olemattomat.
Kysymysmerkkien keskellä miellytti toki Tomas Hradeckyn paluu kasvattajaseuraansa. Hänelläkin oli alla pahoja loukkaantumisia, mutta Hradecky sentään tiedettiin päteväksi liigatason pelaajaksi. Ilo vain oli harvinaisen lyhytaikainen, pari päivää sopimusuutisen jälkeen Hradeckyn akillesjänne sanoi naps ja kausi oli paketissa.
Pre-seasonin ottelut menivät ihan kelvollisella tavalla suhteutettuna siihen, että aiempien vuosien perusteella Suomen Cup -menestys ei yleensäkään ollut päävalmentaja Mika Laurikaiselle kilpailullisesti mikään suuri tavoite. Toki lohkovaiheessa nuhjattiin tasapelit Klubi-04:n ja EIF:n kanssa (EIF-ottelu myös vesitti jatkohaaveet), mutta vastapainoksi lohkon muita liigajoukkueita IFK Mariehamnia ja FC Interiä vastaan vältettiin tappiot. Seura kävi myös Virossa häviämässä Nömme Kaljulle 1–2 ja voittamassa Paiden 5–3, minkä lisäksi vanhan kulttihyökkääjä Babatunde Wusun BK-46 piestiin Kupittaalla 11–2.
Kelvollisesti sujuneiden talvipelien keskellä oli kuitenkin selvää, ettei joukkue ollut valmis. Keskikentällä tarve liigatason pelaajalle oli Hradeckyn loukkaantumisen takia yhtä suuri kuin kuukausia aiemminkin. Myöskään Ykkösen mestaruuden ratkaisseen maalin tehneelle Ilari Mettälälle ei ollut hankittu korvaajaa. Lisähuolia aiheutti se, että missään ei ollut mitään rahasampoa, jolla hankinnat rahoitettaisiin. Laurikainen myönsi suoraan, että kaksi pelaajaa tarvittaisiin, mutta vain yhteen on varaa.
Jostain kuitenkin löydettiin joko tarpeeksi rahaa tai tarpeeksi halvat pelaajat. Keskikentälle hankittiin Ben McKendry, jonka urain kirkkain meriitti oli yksi MLS-ottelu Vancouver Whitecapsissa kaudella 2017. Muuten hän oli pelannut USA:n kakkos- ja kolmostasoilla. Hyökkääjäongelma ratkaistiin, tai niin toivottiin, hankkimalla Drago Milovic Venäjän pääsarjajoukkue Amkarin reserveistä. Montenegrolaisen CV ei todellakaan häikäissyt, vaan kyseessä oli arpa sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ainahan joku arpa voi osua.
Paluu Veikkausliiga-kentille tehtiin 8. huhtikuuta Lahden Kisapuistossa, johon paikalle matkusti joukkueen lisäksi satakunta kannattajaa. Alku oli hyvinkin rohkaiseva. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla TPS oli vakuuttava ja hallitsi kenttätapahtumia edellisellä kaudella vahvasti pelannutta FC Lahtea vastaan. Toisella puoliajalla Lahti rokotti häijysti virheistä ja paineli 3–0-johtoon. Lisäajan kiri ei riittänyt kuin maalin päähän, mutta matsin jälkeen yleisfiilis oli ihan positiivinen. Avaustappiossa makseltiin oppirahoja, mutta tällä pelillä Tepsillä ei pitäisi olla mitään hätää. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetty, että oppirahoja oli menossa maksuun vielä turhan monta kertaa.
”Kotiavaus” pelattiin tragikoomisesti Valkeakoskella SJK:ta vastaan. Juonessa oli vähän samaa kuin Lahdessa: ihan kivaa peliä, mutta omia tilaisuuksia ei hyödynnetty silloin, kun siitä olisi vielä ollut hyötyä. SJK painoi loppuhetkillä kaksi maalia ja turpaan tuli.
Kolmannella kierroksella odotti kauden ensimmäinen Turun derby, josta tulikin yksi kauden kohokohdista. Interin puolustuksen ovet olivat täysin levällään, ja tällä kertaa omat maalipaikat myös hyödynnettiin. Turun herruus otettiin haltuun 2–1-voitolla, ja kun vielä seuraavalla kierroksella aiheutettiin RoPSille kauden ensimmäinen pistemenetys 0–0-tasapelillä, kurssi näytti kääntyneen.
Vaan ei kääntynyt. Toukokuun alusta kesäkuun loppuun kynnettiin sangen murheellisissa tunnelmissa. Ensin menetettiin johtoasema tappioksi Maarianhaminassa, sitten hävittiin tasainen kotimatsi VPS:lle. Varhaisesta kuuden pisteen ottelusta PS Kemiä vastaan saatiin vain piste. HJK:lle laitettiin hanttiin ihan kivasti, mutta hävittiin silti maalilla. Kotitasapeli Honkaa vastaan oli periaatteessa ihan kiva, mutta viiden voitottoman ottelun jälkeen se ei enää lohduttanut. Ilvekseltä tuli tukkaan, KuPSia vastaan mokattiin pilkku lisäajalla tasatilanteessa, valmentajaa vaihtaneelta SJK:lta saatiin kunnon selkäsauna. FC Lahtea, Interiä ja RoPSia vastaan saatiin ihan kunnioitettavat tasapelit, mutta tässä vaiheessa tasapelit eivät enää lohduttaneet. 15 ottelun jälkeen kasassa oli yksi voitto ja kymmenen pistettä, mikä oli kaikilla mittareilla aivan liian vähän. Pahaksi hutihankinnaksi osoittautunut Milovickin oli lähetetty matkoihinsa sen jälkeen, kun hän hakemalla haki itselleen toisen keltaisen kortin Vaasassa.
Hiukan helpotusta tuli, kun kolmesta seuraavasta ottelusta irtosi kaksi voittoa IFK Mariehamnia ja PS Kemiä vastaan. Sen jälkeen otettiin kuitenkin lohduttomasti tukkaan HJK:lta, Hongalta, Ilvekseltä, KuPSilta ja uudelleen Hongalta. Viimeisimmällekin uniselle oli käynyt selväksi, että jotain pitää tapahtua ja nopeasti, jottei Seura lähde pikavauhtia takaisin divariin. Runkopelaajiin kuuluneen Onni Valakarin myynti karkkirahoilla Tromsöön ei yhtään nostanut luottoa.
Valmennus ja seurajohto näytti todenneen saman, sillä ainakin kurimukseen reagoitiin siirtomarkkinoilla. Hongassa vähälle peliajalle jäänyt Zeljko Savic ja viimeksi Maltalla pelannut Viron maalikuningas Albert Prosa olivat talven hankinnoista poiketen pelaajia, joilla oli jo jonkinlaisia liiganäyttöjä. Eivät hekään mitään valmiita sateentekijöitä olleet, mutta ainakin jonkinlaisia vahvistuksia siihen nähden, mitä TPS:n pelimerkeillä sopi odottaa. Luiskaan laitettiin Aleksi Ristola, joka oli ollut koko kauden ihan oma itsensä.
Pelastustalkoot käynnisti kuitenkin toden teolla se hankinta, jolta ei osattu odottaa mitään. RoPSin kanssa kuukausia treenannut Sterling Yateke oli vakuuttanut potentiaalillaan niin Napapiirillä kuin Turussa, mutta miehen taustassa kaikki näytti epäselvältä iästä, kotimaasta ja seurahistoriasta lähtien. RoPS ei uskaltanut kasvattajarahan pelossa tehdä Yateken kanssa sopimusta, mutta ilmeisesti (ja toivottavasti) TPS sai tarvittavat vakuudet siitä, että sopimuksen uskaltaa tehdä joutumatta maksumieheksi.
17. elokuuta TPS pelasi luultavasti kauden siihen mennessä parhaan ottelunsa ja voitti VPS:n komeasti 4–1. Neljällä tehdyllä maalilla availtiin huolella patoutumia. Uusista hankinnoista Savic oli heti avauksessa ja pelasi perusluotettavasti. Yateke oli alustamassa 1–0-maalia ja osoitti heti luonnetta ottamalla vastuun rangaistuspotkusta, jonka tosin ampui tolppaan (tilanne, joka lukemattomissa muissa peleissä olisi aiheuttanut kirosanojen ryöpyn ja paljon jossittelua). Kymmenen minuuttia ennen loppua vaihdosta peliin tullut Prosakin ehti tehdä komean maalin.
Otteluohjelman perusteella juoni oli aika selvä. Ennen syyskuun loppua edessä olivat pelit Ilvestä, PS Kemiä, SJK:ta, Interiä, IFK Mariehamnia ja FC Lahtea vastaan. Näistä peleistä pitäisi raapia säilymiseen riittävät pisteet, koska lokakuun matseista RoPSia, KuPSia ja HJK:ta vastaan ei voinut budjetoida yhtään ainutta pinnaa.
Seuraavat 1,5 kuukautta TPS teki etenkin kotonaan vahvaa tulosta. PS Kemi kaatui pakkovoitto-ottelussa samoin 4–1-lukemin ja syyskuussa asemaa Turun ykkösjoukkueena pönkitettiin 1–0-derbyvoitolla. Yateke ja Mika Ääritalo löysivät nopeasti yhteisen sävelen ja muodostivat yhden syyskauden vaarallisimmista kärkipareista koko liigassa.
23. syyskuuta Maarianhaminassa oli jo mahdollisuus ottaa todellinen irtiotto karsijan paikalta kuuden pisteen ottelussa. Kaikki näyttikin pitkään erittäin hyvältä. Yateke ja Ääritalo tekivät maalin mieheen, ja varsinkin ensimmäisellä puoliajalla TPS hallitsi peliä selvästi. Aivan toisen puoliajan lopussa tapahtui kuitenkin sitten se pahin mahdollinen, kun merkkausvirhe jätti Aleksei Kangaskolkan vapaaksi takatolpalle. 2–2-tulos kelpasi IFK:lle, muttei TPS:lle, joka jäi karsijan paikalle. Kyse ei ollut lopullisesta ratkaisusta, sillä kauden ensimmäinen oikea vierasvoitto Lahdesta viikkoa myöhemmin nosti TPS:n vielä suoran säilyjän paikalle, mutta jos jälkiviisaana yksi hetki menneeltä kaudelta herättää jossittelua, se on viime hetken tasoituksen päästäminen Maarianhaminassa.
Kauden pelätyt kolme viimeistä ottelua menivät raivostuttavimmalla mahdollisella tavalla. Kotona RoPSia vastaan ensimmäinen puoliaika meni täysin ohi (0–2), eikä sinänsä sisukas toisen puoliajan paine riittänyt kuin maalin päähän. Kuopiossa menetettiin johtoasema noin 46. kerran kauden aikana. Päätöskierroksella HJK:ta vastaan vain voitto olisi kelvannut.
Päätöspäivään lähdettiin apeissa tunnelmissa. Ensimmäisenä varmistui Yateken poissaolo, eli pakkovoittopaikkaan jouduttiin ilman hyvin toiminutta kärkiparia. Se latisti niitä minimaalisiakin voittohaaveita, joita joku saattoi elätellä. Voittoa joukkueelta ei varsinkaan tämän jälkeen odotettu, mutta ainakin odotettiin kunnon tsemppiä ja hyvän fiiliksen ylläpitämistä ennen todennäköisiä karsintoja, vaikka tukkaan tulisikin.
Edes sitä taistelua ei kuitenkaan saatu, vaan päivä oli täysi katastrofi. Aivan muutamaa ensimmäistä minuuttia lukuunottamatta TPS oli täysin jyrän alla. Yhä synkemmäksi meni, kun Ääritalo linkutti vaihtoon 25. minuutilla, ja korvaajansa Oskari Jakonen ehti hölmöillä itselleen kaksi varoitusta vielä ennen taukoa. Lopputulos oli 0–4, ja lokakuun alun momentum oli tiessään ennen karsintoja. KPV:tä vastaan lähdettiin toki silti jokseenkin luottavaisin mielin ylemmän sarjan joukkueena, vaikka mitään riemumarssia ei todellakaan odotettu.
Yateke kuntoutui ensimmäiseen osaotteluun, mutta Ääritalo jäi Turkuun. Ottelu itsessään oli lähinnä farssi Kokkolan keskuskentällä, joka oli osittain jäässä, osittain lätäköiden peitossa. Pelistä tuli vain etäisesti jalkapalloa muistuttavaa surkeaa räpellystä, jossa pallo pysähteli veteen ja pelaajat liukastelivat miten sattui. Oli todennäköisesti jalkapallon voitto, ettei kumpikaan päässyt räpeltämään sattuman oikkuna mitään räkämaalia, joskin vierasmaalitta jääminen hieman kismitti.
Kolme päivää myöhemmin Turussa uskottiin edelleen säilymiseen. Kupittaalla päästiin pelaamaan vuodenaikaan nähden hyväkuntoisella kentällä, ja taustalla oli ankeasta lopusta huolimatta hyvä kotivire liigan päätöskuukausilta. Ääritalon edelleen jatkunut poissaolo toki huoletti.
Alku oli vähintäänkin mukiinmenevä. KPV:n pelätty ykköshyökkääjä Kalle Multanen ei päässyt peliin sisään juuri lainkaan, ja TPS pystyi kontrolloimaan pelitapahtumia. Kaikki näytti hyvältä, kun seuraikoni Sami Rähmönen ampui Sterling Yateken laukauksen paluupallon maaliin 18. minuutilla. Vierasmaalisäännön takia 1–0-maali oli toki kaukana lopullisesta ratkaisusta, mutta ainakin katsomossa johtoasema lisäsi luottoa omiin.
Maalin jälkeen TPS kuitenkin passivoitui liikaa, ja juuri ennen taukoa tapahtui pahin mahdollinen, vieläpä TPS:lle liian tyypillisellä tavalla. KPV sai vapaapotkun vaarallisesta paikasta, ja vaparin jälkitilanteessa vartiointi petti pahemman kerran. Siihen asti täysin pimennossa ollut Multanen pääsi kaikessa rauhassa niittaamaan paluupallon tyhjään maaliin. Aikaa oli toki vielä jäljellä, mutta tunnelma synkkeni entisestään ennen toista puoliaikaa, kun paljastui, että Yateke joutuu vaihtoon. TPS:n syksyn tehokaksikosta ei ollut tärkeimmillä hetkillä apua. Toinen puoliaika oli näennäishallintaa, mutta se tuotti vain yhden maalintekopaikan, ja lopulta katastrofi toteutui.
Kuten aina, syitä kauden epäonnistumiseen on monia. Luultavasti kyseessä on jonkinlainen sekoitus ainakin seuraavia.
Seurassa aliarvioitiin liigan vaatimukset. Kenen tahansa on helppo todeta, että talvella tehdyt hankinnat eivät onnistuneet. Hradeckyn loukkaantumiselle ja Tapanisen parin kuukauden poissaololle ei toki voinut mitään, mutta vakituista vastuuta nauttineet Ahde, Ristola ja Milovic olivat kaukana ratkaisupelaajista, eikä Ykkösestä noussut runko sittenkään riittänyt tekemään tulosta. Alkukaudesta näennäisen kivasti rullannut peli olisi voinut palkita aivan eri tavalla, jos joukkueella olisi ollut riittävästi terävyyttä iskemään ratkaisevat maalit tai estämään tietyt takaiskut. Kesän siirtoikkunassa tehdyt hankinnat olivat jo onnistuneempia, mutta hutien välttäminen talvella olisi voinut tehdä kaudesta erilaisen. Ykkösen vuosina puhuttiin, että kun liigaan noustaan, TPS on sinne myös valmis, mutta hankittujen pelaajien nimet ja taso eivät sen puolesta puhuneet.
Resurssit eivät riittäneet. Inhorealistisempi versio edellisestä, eli parempia pelaajia ei ollut, kun ei ollut pätäkkää, joilla sellaisia hankkia.
Riittävää osaamista pelaajahankintoihin ei ollut. Tämä hypoteesi ei viittaa niinkään resursseihin, vaan siihen, millä tavalla asioita hoidetaan. Kolmen divarikauden aikana TPS ei juurikaan hankkinut pelaajia ulkopuolelta. Mitkä edellytykset oli nyt hankkia kerralla kourallinen pelaajia ja onnistua siinä? Millä tolalla oli ja on pelaajatarkkailu? Mitä tiedettiin esimerkiksi Drago Milovicista, vai pitikö paremman tiedon puutteessa vain toivoa parasta?
Valmennus. Tätä on hieman vaikea puntaroida kausitopicin avauksessa, jossa pyritään jonkinlaiseen objektiivisuuteen, mutta tottakai pitää kysellä myös valmennuksen tekemien ratkaisujen perään. Olisiko pitänyt tinkiä Ykkösessä osoitetusta kunnianhimosta ja lähteä raapimaan liigapisteitä kyynisemmällä lähestymistavalla? Olivatko joidenkin pelaajien (esim. Ahde, Virtanen, Milovic) peliajat yli- tai alimitoitettuja? Olisiko pitänyt kokeilla radikaalimpia muutoksia, kun tulosta ei keväällä ja kesällä tullut? Olisiko rauhallisen lähestymistavan tilalle kaivattu enemmän management by perkele -asennetta?
Joukkueen kokemattomuus, epäkypsyys, huono tuuri… Kauteen mahtui valtava määrä yksittäisiä hetkiä, joissa pisteitä ja voittoja hukattiin ratkaisuhetkillä. Tenhon missattu pilkku KuPSia vastaan, Virtasen kaksi lisäaikavaparia ylärimaan, viime hetken takaisku Maarianhaminassa, merkkausvirhe KPV:n tasoituksessa, hukattu maalipaikka toisella puoliajalla. On mahdollista, ettei pää kestänyt ratkaisuhetkillä ja joukkue ei vain ollut tarpeeksi kypsä kääntämään pelejä ratkaisuhetkillä, tai sitten kyse voi olla ihan vain paskasta tuurista. Luultavasti kyse on jonkinlaisesta sekoituksesta näitä kaikkia. Ja varmasti kauden aikana on ollut hetkiä, jolloin on tuuri- ja taitoasioissa oltu myös saamapuolella, mutta nämä pahat epäonnistumiset jäävät toki mieleen parhaiten.
Yateke ja Ääritalo. Syksyn piristyminen osuu ajallisesti hämmästyttävän yksiin sen kanssa, kun tämä kärkipari kasattiin. Oli valtava isku, kun tästä kaksikosta saatiin kauden kriittisimmillä hetkillä vain 0 tai 50 prosenttia. Ehkä tulos olisi ollut toinen, jos karsintoihin olisi päästy sillä kokoonpanolla, joka otti tärkeitä pisteitä loppukesällä ja alkusyksystä. Toki joukkueen pitäisi ideaalitilanteessa pystyä kestämään avainpelaajan tai parin poissaolo, mutta tämä joukkue ei pystynyt.
PELAAJAT 2018Disclaimer: näkemykset ovat kirjoittajan omia (kuinka muutenkaan).
Tilastot: Avauskokoonpanossa(vaihdosta sisään)/maalit+syötöt, kortit
MaalivahditJonathan Viscosi: 32 ottelua, 2 YC
Ykkösessä perusvarma sarjan parhaan puolustuksen takana. Liigassa töitä oli enemmän, eikä jälki ollut kaunista. Ei TPS Viscosin takia pudonnut, mutta ei kanukki myöskään pystynyt pelastamaan joukkuetta huonoina päivinä. Liikaa helppoja maaleja omiin.
Miikka Mujunen: 1(1) ottelua, 0 YC
Tuli toukokuussa Ilves-vieraspelissä maaliin Viscosin loukkaannuttua ja hörppäsi heti helpon. Seuraavassa kotipelissä KuPSia vastaan otti kuitenkin useita huipputorjuntoja ja piti nollan. Ehkä olisi ansainnut enemmänkin näyttöpaikkoja, mutta valmennus luotti Viscosiin aina, kun tämä oli terve.
PuolustajatNiklas Friberg: 18(4)/0+0, 2 YC
Jatkoi hyvässä ja pahassa siitä, mihin Ykkösessä jäi. Oli luotettava rotaatiopuolustaja, jota pystyi käyttämään monella eri pelipaikalla. Täytti paikkansa, muttei toisaalta ottanut suurta kehitysloikkaakaan.
Juri Kinnunen: 21(5)/0+1, 3 YC
Ykkösessä hyökkäyspelin avainpelaajia, mutta liigassa tuli vaikeuksia etenkin omassa päässä, kun puolustusvastuu kasvoi merkittävästi. Lisäksi yksipuolisen oikeajalkainen, mikä vaikeutti jo tekemisiä vasempana pakkina, kun tilaa ja aikaa ei ollutkaan yhtä paljon kuin Ykkösessä. Oli syyskaudella kuukauden sivussa ja jäi sen jälkeen puolustuspäässä varmemman Zeljko Savicin varamieheksi.
Rasmus Holma: 20(3)/0+0, 6 YC
Oma itsensä, eli kovaotteinen ja inhottava vastustaja. Pallollisilta taidoiltaan kuitenkin erittäin rajallinen eikä nopeuskaan häikäise. Pelasi taitoihinsa nähden ihan kelvollisen kauden, mutta eiköhän tässä mene Holman maksimi pelaajana.
Zeljko Savic: 10/0+0, 4 YC
Kesähankinta oli ihan kelpo lisä joukkueeseen. Puolustussuuntaan päivitys verrattuna Kinnuseen, hyökkäysten tukeminenkin kohtalaisella tasolla. Vahvistus, vaikkakaan ei pankin räjäyttäjä.
Sami Rähmönen: 20(6)/1+4, 2 YC
Vaivana sama epätasaisuus kuin vuosien ajan. Välillä vakuuttava, välillä häijysti vietävänä. Keskitys saattaa tulla joko täydellisesti hyökkääjän päähän tai lentää kilometrin yli ja ohi. Veteraanipelaajalta toivoisi kykyä ottaa selkeämpi pelillisen johtajan rooli. That being said: lojaali Seuran palvelija, jota tulee ennemmin tai myöhemmin valtava ikävä. On todella sääli, ettei toisen karsintaottelun johtomaali tuonut sitä palkintoa, jonka legenda olisi ansainnut.
Miro Tenho: 31/0+1, 5 YC
Joukkueen selvästi tasaisin ja luotettavin puolustaja, mikä ei toki yllätä edes Kurikassa. Otti askeleen kohti liigan parhaimmistoa, minne Tenholla on edellytyksiä, joskin vielä myös matkaa kuljettavana.
Antto Tapaninen: 5(2)/0+0, 3 YC
Debyytti Maarianhaminassa lähenteli katastrofia, ja seuraavat kuukaudet menivät jonkinlaista ylirasitustilaa hoidettaessa. Otti kuitenkin hienon revanssin syyskaudella, jolloin pelasi vastuuta saadessaan hyväksyttävällä tasolla. Toinen kysymys on, onko Tapanisen kaltainen pelaaja sellainen, joita pitäisi tuoda Seuraan ulkopuolelta, mutta se ei ole Tapanisen vika, että hänet hankittiin. Kokonaisuus lopulta ihan ok.
Otto Schultz: 2/0+0, 2 YC
Oli liian kovassa paikassa pelaamissaan otteluissa, mutta Schultz on vihoviimeinen pelaaja, jota tässä kuuluu sormella osoitella.
KeskikenttäpelaajatJonni Peräaho: 14(11)/1+0, 2 YC
Taidot ovat rajalliset, mutta Peräaho ottaa niistä joka matsissa kaiken irti. Taas kerran voi kysyä, riittävätkö eväät liigatasolle, mutta ei se Peräahon vika ole. Teki tälläkin kaudella sen, mihin näillä lahjoilla pystyy, ja siitä suuri kunnioitus.
Jani Virtanen: 4(7)/1+1, 0 YC
Kauden alkupuolella vastuuta tuli, mutta loppukausi meni koirankopissa, jonka syy jäi itselleni mysteeriksi, kuten jäi sekin, miksi yhtäkkiä karsintapeleissä Jamppa kuitenkin otettiin pitkän pelaamattomuuden jälkeen kentälle. Kaikki tietävät, ettei Virtasen jalka ole koskaan liikaa noussut eikä treeni ole aina maistunut, mutta yhtä selvää on, että hänellä on pallollista taitoa, jota monella muulla tässä joukkueessa ei ole.
Niklas Blomqvist: 30(1)/1+2, 6 YC
Luottopelaaja, mutta hänenkin kohdallaan loikka Ykkösestä liigaan osoittautui odotettua suuremmaksi. Ei ole riittävän varmaotteinen pitääkseen pallon luotettavasti omilla eikä riittävän nopea pelastaakseen tilanteen, kun virheitä tulee. Oli toki joukkueen runkopelaajia, mutta ainakin itse odotin Blomqvistilta liigassa enemmän.
Ben McKendry: 27(2)/0+1, 9 YC, 1 RC
Ainoa aito onnistuminen kautta edeltäneiden hankintojen joukossa. Peruslaadukas pohjapelaaja, joka pystyy rikkomaan vastustajan peliä, muttei kauheasti rakentamaan, jos se nyt hänen roolinsa edes on. Pelasi hyväksyttävällä tasolla ja etenkin ammattimaisella asenteella (Kuopion tyhmää ulosajoa lukuunottamatta).
Juho Montola: 4(4)/0+0, 1 YC
Pelasi vähän silloin tällöin, mutta kun pelasi, hoiti hommansa ihan mukiinmenevästi. Liigakarsinnan toisessa osassa joutui aika kylmiltään kovaan paikkaan. Monta vuotta mukana olleen Montolan kohdalla on helppo unohtaa, että hän on edelleen vasta 19-vuotias, eli edelleen aika katsomaton kortti.
Onni Valakari: 15(1)/4+0, 2 YC
Älykäs ja taitava pelaaja, jolla on vielä puutteensakin, mutta pystyi täyttämään ruutunsa liigatasolla. Peliaikaa on tullut jo Norjassakin, ja sympaattiselle nuorelle miehelle toivoo ehdottomasti kaikkea hyvää.
HyökkääjätMika Ääritalo: 29/8+6, 2 YC
Loistava kausi. Suurin syyllinen siihen, että TPS antoi itselleen aidon mahdollisuuden säilymiseen vielä surkean kauden alkupuoliskon jälkeenkin. Derbyissä toki taas kaksi maalia. Ehdottomasti Seuran vuoden pelaaja.
Elias Ahde: 12(9)/4+0, 1 YC
TPS antoi Ahteelle mahdollisuuden nousta divarijyrästä liigapelaajaksi, mutta se mahdollisuus jäi käyttämättä. Etenkin alkukaudesta liikaa lintsaamista puolustustehtävistä ilman, että se olisi näkynyt tehoina hyökkäyspäässä tai ylipäätään missään. Loppukausi oli EOM:ää, mutta kokonaisuutena iso pettymys.
Aleksi Ristola: 8(6)/0+1, 0 YC
Mitään ei odotettu ja mitään ei saatu, paitsi toki hieno esityö ensimmäisen derbyn johtomaaliin. Uhkakuvat toteutuivat, mahdollisuuksia ei oikeastaan edes nähty eikä ihmettäkään tapahtunut. Paha huti.
Oskari Jakonen: 21(4)/4+4, 6 YC, 1 RC
Pystyi pelaamaan ihan mukiinmenevällä tasolla ja teki kohtalaiset tehot. Osoitti pärjäävänsä liigassa, eli henkilökohtaisella tasolla eteenpäinmenoa.
Riku Sjöroos: 18(7)/4+1, 2 YC
Kaksijakoinen kausi. Alkukaudesta näytti, ettei mistään tule mitään, mutta loppukesästä meno muuttui yhtäkkiä. Todellinen taso on jossain kahden ääripään välillä ja toivottavasti lähempänä parhaita hetkiä kuin niitä kaikkein synkimpiä aikoja. Äärettömän sympaattinen pelaaja, joka toivottavasti saa vielä tilaisuutensa.
Joakim Latonen: 6(5)/0+0, 0 YC
Tämän kauden jonkinlainen sisäänajopelaaja, joka pelasi ihan pirteästi silloin, kun vastuuta tuli. Tulosta Latoselta ei toki vielä odotettukaan, mutta kiinnostava nimi tulevaisuuden varalle.
Sterling Yateke: 9/7+2, 1 YC
Todellinen täysosuma, jonka mukaantulo herätti TPS:n säilymishaaveet ja jonka loukkaantuminen taisi lopulta sammuttaa ne. Voi kunpa TPS osaisi löytää tämän kaltaisia helmiä useammin.
Drago Milovic: 3(9)/0+0, 3 YC, 1 RC
Oli kaikkea, mitä Yateke ei ollut. Täysin tuloksetonta tekemistä, ja tietyt sympatiapisteetkin katosivat VPS-ottelun hakemalla haettuun punaiseen korttiin, joka vielä eteni ottelumanipulaatiotutkintaan. Pakko olla yksi Seuran huonoimpia ulkomaalaisia koskaan (kyllä, muistan Yll Hoxhan).
Albert Prosa: 3(5)/1+0, 0 YC
Jäi varmasti suunniteltua pienempään rooliin, kun Yatekella ja Ääritalolla alkoi kynä sauhuta. Ainakaan allekirjoittaneelle ei jäänyt pahaa sanottavaa Prosan 357 peliminuutista, mutta mitään pitkälle menevää arviota niiden perusteella olisi vähän epäreilua tehdä.
KAUSI 2019Topicin aloittajan kannattajauralle putoaminen oli kolmas, ja tämä tuntuu ylivoimaisesti pahimmalta. Aiemmilla kerroilla oli tavallaan hyvän aikaa selvää, että putoaminen on looginen jatkumo, kriisin seuraava vaihe, ja esimerkiksi edellinen liigakausi 2014 oli vain teoriassa ihmeen toivomista ja käytännössä valmistautumista divariin.
Tällä kertaa tilanne on aivan toinen. Pahimmasta kriisistä noustiin jo kerran, ja vielä tunti ennen kauden päättymistä putoamisen mahdollisuutta ei halunnut edes ajatella. Kaikki oli ladattu siihen, että sarjapaikka säilytetään vaikka väkisin ja ensi kausi olisi mahdollisuus ottaa taas pieni askel eteenpäin.
Kun se ei toteutunut, paketti on aivan levällään. Positiivista edellisiin putoamisiin verrattuna on se, että talous ei ole katastrofaalisessa tilassa, jos nyt ei järin hyvässä tasapainossakaan. Seuralla ei tällä hetkellä ole merkittävästi velkaa. Tilikaudelta 2017 tehtiin Ykkösessä melkein nollatulos, ja toivottavasti kauden 2018 hyvät yleisömäärät, luultavasti kasvaneet sponsoritulot ja pari pienempää pelaajamyyntiä (Lucas Bergström ja Onni Valakari) riittävät hyvään tulokseen tänäkin vuonna.
Muuten kaikki onkin aivan nollapisteessä. Tätä kirjoitettaessa TPS:llä ei ole valmentajaa, joukkuetta eikä edellä kirjoitetusta huolimatta kauheasti rahaakaan.
Mika Laurikainen ei jatka päävalmentajana. Oli hänen onnistumisestaan päättyneellä kaudella mitä mieltä tahansa, niin kyseessä on TPS:lle mittaamaton menetys. Viimeisen lähes viiden vuoden ajan Laurikainen on ollut yhtä kuin TPS:n urheilujohto, jonka tehtäviin on kuulunut varsinaisen valmentajan työn ohella joukkueen kasaaminen ja pelaajakartoitus (ja paljon muuta, jota hänen työnkuvallaan ja palkallaan ei olisi pitänyt joutua tekemään).
TPS:n johtoportaassa ei ole jalkapalloon liittyvää kompetenssia. Eikä tarvitse ollakaan, kunhan toimisto pystyy luomaan taloudelliset edellytykset, mutta sitäkin tärkeämpää on, että uuden valmentajan rekrytointi onnistuu – ja kuka sen rekrytoinnin tekee ja millä osaamisella? Potentiaalisina niminä on väläytelty apuvalmentaja Mikko Hyyrystä, pelaajauraltakin Tepsistä tuttua Jarkko Tallqvistia ja seuralegenda Marko Rajamäkeä. Kaikki nämä nimet ovat kuitenkin puhdasta spekulaatiota.
Ja kun tämä valinta joskus saadaan tehtyä, pitäisi jostain kasata joukkue. Liigasta pudonneesta joukkueesta voimassaolevat sopimukset ovat vain Niklas Fribergillä, Jonni Peräaholla ja Oskari Jakosella, eikä ole sanottua, etteikö näissäkin papereissa olisi mukana liigapykälä vuotta 2019 koskien. Juri Kinnusella, Rasmus Holmalla, Niklas Blomqvistilla ja Riku Sjöroosilla on yksivuotiset optiot, muttei siis automaattista sopimusta ensi kaudelle. Näistäkin nimistä Friberg on tällä hetkellä JPY:n Pelaajapörssin listoilla, eli ilmeisesti hakemassa pelipaikkaa muualta. Ei tarvinne erikseen sanoa, että tähän viestiin ei ihanneavauskokoonpanoja kirjoitella.
Ja toisin kuin esimerkiksi edellisen putoamisen aikaan, nyt on vaikea suoralta kädeltä nimetä edes joukkoa omia junioreita, joista voisi ounastella runkopelaajia ensi kauden divarijoukkueeseen. Pahimmassa tapauksessa TPS:n ensi kauden joukkue on keräilyerä pelaajista, jotka tulevat mistä sattuu ilman kummoista sidettä TPS:ään. Tämä kauhuskenaario taas on aika kaukana siitä turkulais-varsinaissuomalaisesta identiteetistä, jonka TPS on vuosien aikana itselleen rakentanut.
Toki positiivisesti ajateltuna voi nähdä, että TPS:n kaltainen brändi on Ykkösen tasolla pelaajien näkökulmasta varsin houkutteleva, kun yhtälöön vielä lisätään Turun opiskelumahdollisuudet ja vetovoima kaupunkina. Juuri tällä hetkellä paketti on kuitenkin ulkoapäin katsottuna täysin levällään. Siksi seurajohdon ulostuloa ja linjauksia kaivattaisiin erittäin kipeästi ja nopeasti.
Tilanne on myös varsin kiireinen. Jos edellisen putoamisen jälkeen voitiin tavoitella toiminnan tervehdyttämistä pitkällä aikavälillä (missä tosin ei kauhean hyvin onnistuttu) ja ladata nousutoiveet kaudelle 2017, niin nyt mihinkään vuosikausien korpivaelluksiin ei voi olla kenelläkään halua tai kärsivällisyyttä. Ykkösestä on päästävä pois niin nopeasti kuin mahdollista ja nimenomaan ylöspäin. Tuleva vuosi on todella kriittinen vedenjakaja jalkapallo-TPS:n lähihistoriassa.
SOPIMUSTILANNE (26kpl)Maalivahdit:Miikka Mujunen (2019)
Anton Lepola (2019)
Puolustus:Rasmus Holma (2019)
Sami Rähmönen (2019)
Kristian Heinolainen (2019)
Otto Schultz (2019)
Tatu Varmanen (2019)
Julius Perälä (2019)
Aldayr Hernández (2019)
Keskikenttä:Jonni Peräaho (2019)
Juho Montola (2019)
Alim Moundi (2019)
Mika Mäkitalo (2019)
Matej Hradecky (2019)
Tomas Hradecky (2019)
Jani Virtanen (2019)
Jessy Lando (2019)
Hyökkäys:Oskari Jakonen (2019)
Albijon Muzaci (2019)
Joakim Latonen (2019)
Mika Ääritalo (2019)
Eliécer Espinosa (2019)
Juho Salminen (2019)
Jesper Karlsson (2019)
Solomon Duah (2019)
Onnipekka Pajula (2019)
Valmennus:Tommi Pikkarainen (2019+1)
e. Seatbeltin editti: Sterling Yateke (06/2019) -> Austria Wien
e2. Seatbeltin editti: Hradeckyjen sopimukset pelaajalistaan
e3. Seatbeltin editti: Virtanen & Duah sopimuspelaajien listaan
e4. Seatbeltin editti: 26 sopimuspelaajaa päivitetty listaan
Äänestys
