Lounasseuralainen
 Poissa
Suosikkijoukkue: Ykkösliiga
|
 |
: 28.08.2006 klo 15:03:44 |
|
Ratia avaa Camel-askin ja sytyttää päivän tuhannennen tupakan. Aamiaisella nautittu Cava helpotti oloa hieman ja kylmät bisset andorralaisella terassilla vielä enemmän. Pelipäivä on helvetin kuuma, ja Jylhä halusi pysähtyä pit stopille matkalla stadionille. Mä kysyn Ratialta tietääkö se varmasti missä se Stadio Comunale on ja se väittää, että enää 400m. Ratia tuntee kaupungin entuudestaan, vaikka ei tässä ole paljon tuntemista. Jyrkkien vuorten ympäröimä kaupunkipahanen täynnä kamera- ja varaosaliikkeitä. Röökin kasvatusta ja salakuljetusta, ynseä katalaania puhuva asujaimisto, portugalilaiset hoitaa suorittavan portaan duunit.
Muutamia suomalaisia on jo näkynyt hyypiäpaidoissa, kaikilla hirveä kankkunen tai jo nousuhumala nupuillaan. Jylhältä lainatussa kymppipaidassaan Ratia sopii molempiin kategorioihin, me muut ollaan enemmän nousun puolella. Aurinko paahtaa päähän, ja Ratia alkaa jo olla ihan finaalissa kun vanhat pohjat alkaa puskea pintaan. Kohta huomataan Jylhän kanssa, että miestä ei näy missään.
Jylhä lähtee etsimään Ratiaa matkan varrelta, ja mä menen stadionin portista sisään katsomaan paikkoja. Aika ällistyttävä näky: suomalaisen kaupunginosakentän kokoinen yleisurheilukenttä, jossa moukarihäkin rakenteet pystyssä, kentän päädyt tyhjiä. Toista laitaa kiersi betonimuuri koko matkalta, toisella laidalla sitten surullinen tynkäkatsomo: kapasiteetti tuhannen paikkeilla, paikalla ehkä 300-400, niistäkin puolet suomalaisia.
Katsomon edessä on Hämäläisen Pekka itse isännän elkein vastassa käsi ojossa. Ei tosin meitä, vaan Ike Kanervan johdolla reissaavia kansanedustajia sun muita silmäätekeviä. Terve terve, menikö matka mukavasti. Onhan se tainnut mennä. Ike on puhuvinaan kännykkään ja pureskelee samalla tulitikkua, sehän taisi olla coolia vuonna 1958. Pöllöliiton pakasta on vedetty uutuuttaan hohtavat Forssell-paidat kaikille. Naiskansanedustajat näyttää siltä, että Barcelonassa shoppailu kiinnostaa tuhat kertaa enemmän kuin jalkapallomatsi mokoma loimi päällä. Matkan funktio on aika selvä.
Jylhä on löytänyt Ratian makaamasta jonkun rappukäytävän edessä. Pienen läpsimisen ja sytkärin etsinnän jälkeen Ratia saatiin stadionille asti. Se röhnöttää jörndonnermaisesti muovituolilla ja kertoo että sille tuli paha mieli.
Alajan Perttikin lampsii kohti omia paikkojaan. Jylhä innostuu heti, sillä se on nähnyt veljekset "työn touhussa" aiemminkin maajoukkueen matkoilla. "Pertti paljon päättyy?" Jylhä kysäisee kovaan ääneen. Alaja virnistää ja murahtaa vauhdissa 0-3. "Ootko lyöny vetoa?" Virnistys lysähtää kasaan ja korvautuu selkeällä vitutuksella. Ympärillä oleva yleisökin hörähtää. Se osui ja kunnolla. Jylhä on todella tyytyväinen itseensä: Perkele, sainpa sanottua!
Hätäistä ja hermostunutta peliä alusta lähtien. Andorralla ei ole mitään mahdollisuuksia eikä edes kiinnostusta muuhun kuin sumputtamiseen. Ratia on lyönyt vetoa nollakuuden puolesta. Sillä on tupakat hukassa taas. Suomen joukkue vaikuttaa kyllä koko ajan omituisemmalta. Kolmella topparilla mennään, vaikka ei niillä näytä olevan mitään topattavaa, kun vastustajat on omalla alueellaan koko ajan.
Kallio on tullut vissiin hulluksi ja häärää käsittämättömästi jonkinlaisena piilokärkenä. Teme yrittää sentään rakentaa, mutta Kopterin kohellus käy koko ajan tuskallisemmaksi seurata, kun kaikki syötöt menee reisille. Saarisen kautta yritetään pelata Eremenkolle yhä uudestaan ja uudestaan. Keskitykset on liian kovia, liian pitkiä, liian lyhyitä kerta toisensa jälkeen; Losan ilme on näkemisen arvoinen. Vittu tällasten nollien kanssa pitää pelata tollasia nollia vastaan. Miklu on haluton ja sysipaska, Shefki ei saa palloa mukaansa millään, kaikki pääpallot hävitään ja puskut suuntautuu sivurajoille. Belgituomari menee mukaan kaikkiin Andorran vedätyksiin. Alkaa tuntua pahalta.
Puoliaika. Laahustamme sakukoivupaitaisten partaäijien perässä backstagelle maalin taakse. Tarjonta on linjassa muun tason kanssa. 30-asteista, mutta nollaprosenttista bisseä, neljä bajamajaa ja virvoitusjuomia. Perkele, pitääkö tätä kärsimystä kohta katsoa selvin päin? Kääkkäpaitaisille ei ole katkarapuleipiä ja ne on pettyneitä.
Kansanedustajat parveilee kansan parissa kuin olisivat oopperajuhlilla tai Kirjurinluodolla.
Ratia tunkee niiden seuraan ja pysyy balansissa sen verran aikaa, että saa suudeltua Kaarina Drombergiä kädelle. Kertoo aina pitäneensä tätä tyylikkäänä naisena. Kaarina kertoo, että vaikka on istunut vuosikausia Kanervan vieressä eduskunnassa, se ei ole kertaakaan edes nipistänyt. Jylhä pyörittää silmiään siihen malliin, että tämä fakta kyllä kertoo enemmän rouva D:stä kuin Ikestä. Olen samaa mieltä.
Nollaprosenttinen lämmin bisse ei edelleenkään houkuta 39 asteen lämmössä. Takaisin katsomoon, kun peli jatkuu. Ratia haluaa keskustella Drombergistä: "Kyllä mä sitä painaisin, se on ihan jees. Missähän hotellissa se on?" Oo nyt perkele hiljaa ja kato peliä. Ratia kaivaa Camelin, sillä on sytkäri hukassa. "Mulle tuli paha mieli tosta pojat, mä halusin vaan kertoa, että Kaarina Dromberg on mun mielestä kaunis ja mä haluaisin painaa sitä, mutta te vaan vittuilette". Sehän on saatana satavuotias, nyt turpa kiinni Ratia. Kopteri on onneksi otettu pois ja Casual-Pekka juoksee päättömänä hummana loppupelin.
Epätoivo lisääntyy minuutti minuutilta. Kaatumatautiset vuoristopellet jatkaa hyväksi havaitsemallaan taktiikalla ja dumari puhaltelee kaikkia mahdollisia tilanteita. Lämpötila enää 36, mutta hiki tuntuu koko ajan kylmemmältä. Vieressä istuva Teplicen veteraani innostuu: "Ooh, Shefki osui liikkuvaan palloon!" Alarivin kääkkäjengistäkin kuuluu ettei tuo mustatukkainen 18 ole kovin taitava.
Ratia valuu penkissä koko ajan alemmaksi ja polttaa Camelia ketjussa: "Tää on muuten huonoin peli, jonka mä ikinä olen nähnyt missään. Lähetään vittuun täältä, mulla on jano."
Miklu menettää pallon sadanteen kertaan. Jylhä vittuuntuu täysin: "Kohta kuule Lounasseuralainen vedetään Miklulle Martti Servon Mikä on kun ei taidot riitä mikä on kun ei onnistu?" Ei ehditä, vetelä teini-idoli otetaan vaihtoon. Sjölund tilalle, mutta ei siitä ole mitään hyötyä, niinku ei Ägästäkään. Kentän pinnassa makaa andorralaisia kaiken aikaa ja suomalaiset on aivan vitun huonoja kaiken aikaa. Viisi minuuttia lisäaikaa on ihan yhdentekevää, ei ne vaan osaa.
Tuomari puhaltaa loppuvihellyksen. Tää oli kyllä saatana Ilkka Kanervan vika. Mitä vittua se täällä teki? Nyt äkkiä lähimpään baariin. Siellä ei tiedetty futiksesta mitään.
"Oliks joku peli? Miten päättyi? Eikä? Hah hah, ei kovin professionaalista teikäläisiltä". Keskity sä vaan Jorge siihen bissen avaamiseen. Ratia poistuu hetkeksi ulos karjumaan pahaa oloaan pois. Tiskille näkyy keskellä ajorataa kädet taivasta kohti venyvä Ratia, joka huutaa puoli minuuttia niin kovaa kuin keuhkoista lähtee. Toiset asiakkaat siirtyvät vaivihkaa baarin takaosaan. Ratia palaa tyynenä takaisin, sytyttää Camelin ja kertoo tietävänsä 400 metrin päässä fantastisen ravintolan. Puolen tunnin kävelyn jälkeen on pakko pysähtyä pit stopille laskemaan vitutusta ja kommentoimaan Ratian etäisyyskäsityksiä. Ratia ottaa hörpyn Estrella Dammia ja toteaa, että "Tää kaupunki on varmaan kasvanut aika paljon".
Ravintola löytyy ja se on sellainen paremman puoleinen espanjalaismesta, johon pelipaidoissa ei ehkä tavallisesti pääsisi, mutta viiksekkäät tarjoilijavallut ymmärtää, kun ne on tietty Barcan miehiä, paitsi yksi madridisti, jolle muut vittuilee jatkuvasti. Safka on helvetin hyvää ja me yritetään saada Ratia syömään jotain, kun tuntuu, ettei Camel ja bisse oikein riitä edustamaan vuorokauden ruokaympyrää. "Sori mulla ei oo nälkä. Lounasseuralainen, näätsä ton yhden naisen tuolla? Mä käyn sanomassa sille yhden jutun". Vastapäisessä pöydässä istuu valehtelematta ainakin kuuskymppinen pariskunta. Ratia valuu lattian halki ja onnistuu nojaamaan kauhistuneiden vanhusten pöytään, ennen kuin Jylhä saa sen raahattua takaisin. Yritetään selittää Ratialle, että mummoa ei saa häiritä, ja syö nyt hyvä mies jotain. Ratia alistuu ja alkaa ahtaa pihviä kitaansa. Äkkiä se päästää kakovan äänen, vetää kädet suun eteen ja yrittää pidätellä yrjöä samalla kun se kaataa tuolinsa ja syöksyy ulos ravintolasta. Porvarilliset andorralaiset katsoo meitä hiljentyneinä muista pöydistä. Jylhä ja minä syömme loppuun, jätämme hyvät tipit viileiksi muuttuneille barcalaisille ja kävelemme ulos ohi vessan lattiaa luuttuavan madridistin.
Raflan ulkopuolella jalkakäytävällä näemme Ratian, joka on istahtanut reunukselle pahimmaksi kiireeksi. Camel röyhyää suupielessä, ja pahasti huojuva äijä yrittää saada oksennuksesta märkää pelipaitaa takaisin päälleen. Se on sitä vanhaa mallia, missä on kaksi paitaa sisäkkäin niin, että ne pitää ensin saada toistensa päälle kunnolla ennen kuin paidan saa päälleen. Totaalikumarassa se on tietysti täysin mahdoton yhtälö, ja Ratia on sotkeutunut siniseen ja valkoiseen kankaaseen niin kummallisella tavalla, että sen kädet on jossain ylhäällä ja niskan takana, eikä se pääse liikkumaan siitä mihinkään, vaan on kuin joku spastista humalaista esittävä patsas. Jylhä katsoo kaverin onnetonta ähinää vähän aikaa ja sanoo synkästi "Kuule Ratia, saat multa lahjan. Toi paita on nyt sun". Jostain paidan ja röökinsavun keskeltä kuului hetken päästä aidosti liikuttunut ääni. "Shä oot kyllä toshi yshtävä. Kiitosh. Ootteksh te nähny mun shytkäriä?"
|
