ALPPIK
Poissa
Suosikkijoukkue: R.I.P Prinsessa Birgitta (1937-2024)
|
|
: 03.12.2018 klo 12:16:57 |
|
EM-karsintojen lohkovaiheen pelit Suomen osalta alkavat Italiassa. Monessa suhteessa ajankohta Italian matkalle on mitä mainioin. Etelä-Suomessa sää voi käytännössä olla tuossa vaiheessa vuotta ihan mitä tahansa ja Pohjois-Suomessa taas on pirusta lunta, Italiassa on todennäköisesti lämpimämpää ja pahin turistisesonki ei ole vielä käynnissä. Suomifanit mahtuvat mielekkäille jonotusajoille Uffizzin galleriaan ja Colosseumille. Italialainen ruoka on maailmankuulua, napolilaiset pitsat, veronalaiset hepparuuat ja muut alueelliset erikoisuudet voivat hämmentää Iisalmen Rosson tarjontaan tottuneita. Sillanylitykset ja muut kokemukset tuovat matkaan extreme-lomailun tuntua. Perinteinen jalkapallomaa on nähnyt vahvempiakin vaiheita, 2018 oli ensimmäiset väliinjääneet MM-kisat Italialta 60 vuoteen. Onko tässä mahdollisuus jättiyllätykseen ja miten Rive aikoo haastaa ykköskorin joukkueen? Epäilisin, että tänne saadaan paljonkin väkeä. Roomaan ja Milanon Malpensaan on päivittäin suoria lentoja Suomesta ympäri vuoden, Malpensalta bussit vievät Milanon lisäksi ainakin Torinoon ja Genovaan. Toki kun jotain Lufthansan ja yhteistyökumppaneiden reittiverkostoa katsoo, niin kansainvälisiä lentokenttiä löytyy ympäri maata ja Münchenissä vaihtamalla pääsee aamulähdöllä lounaaksi stadionin nurkille käytännössä koko maahan. Vai mitä UEFA-standardit täyttäviä stadioneita ne on jemmanneet Sardinian vuoristojen peräkyliin? Saapa nähdä....
Viimeisimpien Italia-Suomien pelipaikat, 2003 Palermo, 2004 Messina ja 2016 Verona. Jos tutkimukseni pitivät paikkansa, niin Napolin riittävänkokoinen stadion on viimeksi isännöinyt maaottelua viime vuosituhannella. Jos jonkun mielestä on liikaa äänestysvaihtoehtoja, niin 28:ssa noista 31:sta on Wikipedian mukaan Italia pelannut maaottelun koti MM-kisojen 1990 jälkeen
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.12.2018 klo 13:23:30 kirjoittanut ALPPIK »
|
|
|
|
|
Tölkkivaari
Poissa
Suosikkijoukkue: #TunnenSielläTyyppejä
|
|
Vastaus #1 : 03.12.2018 klo 12:22:04 |
|
Italia-Armenia -dumbokomboa ei vain voi jättää väliin. Jatkoyhteyttä varten tietenkin olisi toivottavaa, että mielummin Milanon vaikutuspiirissä kuin Rooman.
|
|
|
|
Kronofogden
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 03.12.2018 klo 12:27:35 |
|
Italiasta ei taida suoria lentoyhteyksiä olla Jerevaniin? Ainakin Skyscanner myy ei oota
|
|
|
|
Lounasseuralainen
Poissa
Suosikkijoukkue: Zangãos pretos de Gonçalo Pereira
|
|
Vastaus #3 : 03.12.2018 klo 12:28:59 |
|
Napoli ois tosi kova. Etenkin nyt kun joutuu jättämään Armenian väliin duuniesteiden takia..
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
|
Vastaus #4 : 03.12.2018 klo 12:30:51 |
|
Viimeisimpien Italia-Suomien pelipaikat, 2003 Palermo, 2004 Messina ja 2016 Verona. Jos tutkimukseni pitivät paikkansa, niin Napolin riittävänkokoinen stadion on viimeksi isännöinyt maaottelua viime vuosituhannella. Jos jonkun mielestä on liikaa äänestysvaihtoehtoja, niin 28:ssa noista 31:sta on Wikipedian mukaan Italia pelannut maaottelun koti MM-kisojen 1990 jälkeen
San Paololle tehdään ilmeisesti jonkinlaista pientä remppaa tänä vuonna, mutta tuskin Suomen peliä noin isolle stadionille viedään.
|
|
|
|
Azzurri #5
Poissa
|
|
Vastaus #5 : 03.12.2018 klo 12:33:51 |
|
Mutulla vähän epäilen, että tuota viedään Napolin 60K vetävälle, keskeneräiselle rakennustyömaalle. Milanoon taitaa lähteä omat lentoni, pitäisi kai olla todennäköisempää, että pelataan jossain pohjoisen useista vaihtoehdoista.
|
|
|
|
Julkea bulbul
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
|
Vastaus #6 : 03.12.2018 klo 12:36:03 |
|
Lähden, jos kaikkien aikojen iivu suostuu matkaoppaaksi. Voin maksaa lisää, jos suostuu pitämään Suomen kaulahuivia ja juo kossua suoraan pullosta tarinoinnin lomassa.
|
|
|
|
D mies
Poissa
|
|
Vastaus #7 : 03.12.2018 klo 12:40:39 |
|
Rooma tai Napoli, kiitos.
Norskilla puolilta päivin jo keskiviikkona Roomaan, kun kerran to ja pe on duunista vapaata i alla fall ja Pohjois-Italiassakin tuli just käytyä. Roomasta perjantaina pelipaikkakunnalle, mikä sitten ikinä onkaan. Paluulento auki, su tai ma kuiteskin. Jerevaniin ei rahkeet riitä. Jos omat matkasuunnitelmasi ovat saman suuntaiset ja seura ja hotellihuoneiden jakaminen kiinnostaa, niin laita hellyttävää privaa.
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
|
Vastaus #8 : 03.12.2018 klo 12:44:01 |
|
Perjantaina lento Roomaan, sieltä sitten siirtyminen ottelupaikkakunnalle. Eiköhän tämä matsi pelata akselilla Genova-Torino-Palermo, jotka kaikki kelpaavat kyllä hyvin allekirjoittaneelle.
Roomasta näyttää pääsevän halvalla myös Jerevaniin, joten eiköhän matka jatku kohti uutta maapistebongausta.
|
|
|
|
Spili
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Tervarit, AC Oulu
|
|
Vastaus #9 : 03.12.2018 klo 13:03:56 |
|
Suurella todennäköisyydellä mukana, mutta ei pysty kyllä vielä varaamaan lentoja. Sen verran isohan tuo Italia on maana, että iso osa viikonlopusta menee vähän paskemmalla tuurilla junassa istuessa.
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
|
Vastaus #10 : 03.12.2018 klo 13:28:14 |
|
palermossahan tämä pelataan.
|
|
|
|
ALPPIK
Poissa
Suosikkijoukkue: R.I.P Prinsessa Birgitta (1937-2024)
|
|
Vastaus #11 : 03.12.2018 klo 13:29:17 |
|
Suurella todennäköisyydellä mukana, mutta ei pysty kyllä vielä varaamaan lentoja. Sen verran isohan tuo Italia on maana, että iso osa viikonlopusta menee vähän paskemmalla tuurilla junassa istuessa.
Sen verran "sisäpiirivinkkiä", että ainakin yhden kerran olen ostanut Italiassa ykkösluokan junalipun, joka oli halvempi kuin kakkosluokan lippu samaan junaan. Ilmeisesti liittyi jotenkin junan täyttöasteisiin ja siihen, että kakkosluokassa oli enää yksittäisiä vapaita paikkoja. Kannattaa siis olla olematta liian hätäinen ja todella tutkia eri junavaihtoehdot, niiden hinnat sekä reitin vaivattomuus eli kuinka pitkiä vaihtoja tulee. Etenkin jos on kovin saita ja kokee iloa saadessaan mahdollisimman halvan piletin.
|
|
|
|
Gambinamiäs
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 03.12.2018 klo 14:14:49 |
|
Siamo gufo reali!
Pakkohan tänne on lähteä. Koska pelipaikka varmistuu?
|
|
|
|
AA Sheriffi
Poissa
|
|
Vastaus #13 : 03.12.2018 klo 17:27:40 |
|
Tämähän olisi hyvä. Pelipaikkaa odotellessa.
|
|
|
|
Acquiesce
Poissa
Suosikkijoukkue: Deportivo Palestino, The Hibees
|
|
Vastaus #14 : 03.12.2018 klo 18:06:22 |
|
Vahvasti harkinnassa
|
|
|
|
Ecce
Poissa
|
|
Vastaus #15 : 03.12.2018 klo 19:07:58 |
|
Italian liiton sivujen mukaan ottelupaikkakunta julkistetaan 7.12.
|
|
|
|
euroflex
Poissa
|
|
Vastaus #16 : 03.12.2018 klo 20:55:46 |
|
Tämä kulttuurin kehto jäänee väliin..
|
|
|
|
Beth
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #17 : 03.12.2018 klo 21:42:14 |
|
Tänne täytenee lähteä, kun ei löydy tarpeeksi reissumieltä näihin Armeniohin ja Bosnioihin.
|
|
|
|
Ecce
Poissa
|
|
Vastaus #18 : 04.12.2018 klo 14:09:43 |
|
Norwegianin suorat lennot 18.3. Roomaan varattu. Jää aikaa tutustua Rooman nähtävyyksiin sekä siirtymiseen ottelupaikkakunnalle, kun se kuitenkin lienee muu kuin Rooma.
|
|
|
|
Hasselhoff
Poissa
Suosikkijoukkue: HJS, Suomen maajoukkue
|
|
Vastaus #19 : 05.12.2018 klo 18:38:42 |
|
Menolento keskiviikolle Milanoon hommattu. Katsellaan jatkoja sitten perjantaina kun varmistuu stadion.
E. Milanosta bussilla Veronaan pariksi yöksi, josta sitten perjantaina Udineen. Paluu sunnuntaina Venetsia-Budapest-Helsinki reittiä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.03.2019 klo 08:55:59 kirjoittanut Hasselhoff »
|
|
|
|
|
el_Diablo
Poissa
Suosikkijoukkue: visio 2020
|
|
Vastaus #20 : 07.12.2018 klo 08:47:11 |
|
joko siellä on luigit saaneet arvontakahvit porisemaan ?
|
|
|
|
Tölkkivaari
Poissa
Suosikkijoukkue: #TunnenSielläTyyppejä
|
|
Vastaus #21 : 07.12.2018 klo 13:21:35 |
|
Tässähän menee työpäivä pilalle kun pitää jatkuvasti olla F5-nappulaa rämpyttämässä.
|
|
|
|
möhköfantti
Poissa
|
|
Vastaus #22 : 07.12.2018 klo 13:34:59 |
|
Voisko joku laittaa linkin tuonne italoliiton sivustolle jossa tämä uutinen mahdollisesti julkistetaan
|
|
|
|
Tölkkivaari
Poissa
Suosikkijoukkue: #TunnenSielläTyyppejä
|
|
Vastaus #23 : 07.12.2018 klo 13:40:05 |
|
Voisko joku laittaa linkin tuonne italoliiton sivustolle jossa tämä uutinen mahdollisesti julkistetaan
https://www.figc.it/it/home/
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
|
Vastaus #24 : 07.12.2018 klo 14:43:14 |
|
Jokohan siellä saadaan kohta se grappapullo auki pelipaikan päättämistä varten. Azzurin twitter: https://twitter.com/Vivo_Azzurro
|
|
|
|
|
|