Katsoin Suomen ja Viron välisen kohtaamisen yhdistetyn maailmancupin kilpailun ohessa. Pelin kuva oli jo etukäteen melko selvä eli Huuhkajat hallitsisi palloa ja Viro istuisi omalla alueellaan puolustaen tiiviisti. Kahden ruudun taktiikasta huolimatta havaintoja kertyi tästäkin ottelusta lopulta yllättävän paljon. Jaan ne kolmeen eri osaan, joista varsinkin ensimmäinen tarjoaa tärkeän opin Kanervan ryhmälle jatkoa ajatellen. Vielä kertauksena Suomen avauskokoonpano:
Väyrynen - Ylätupa
Taylor - Sparv - Dahlström - Skrabb
Hämäläinen - Ojala - Ivanov - Toivio
Viitala
Suomen rakentelu vs. Viron tilanteenvaihdot
Viro pelasi 5-4-1 puolustusmuodolla. Se käytti samaa muotoa Kupittaalla Kansojen liigassa, mutta Tallinnassa muoto oli 4-1-4-1. Näiden kahden ryhmityksen välillä Kanerva varmasti arpoi ennen ottelua ja noista Viro oli valinnut ensin mainitun.
Huuhkajat ja Kanerva kokeili tässä ottelussa sellaisia pelinavausmalleja, joita ei juuri Kansojen liigassa nähty. Ensinnäkin pääasiallinen rakentelumalli oli 2-3-5 tavallisen 2-4-4:n sijaan. Ja 2-3-5 muotokin erosi Kansojen liigaan nähden siten, että kolmen pelaajan linjassa eivät olleet molemmat keskikentän keskustan pelaajat ja oikea laitapuolustaja, vaan laitapuolustajat ja toinen keskustan pelaajista, jolloin toinen keskustan pelaaja oli se viides pelaaja, joka meni tukemaan ylänelikkoa, kun Kansojen liigassa ja viime pelissäkin Ruotsia vastaan nimenomaan vasen laitapuolustaja oli se, joka tuki ylänelikkoa eli kärkiparia ja laitureita silloin, kun rakentelu suoritettiin 2-3-5 muodolla.
Ajoittain tuo 2-3-5 muoto muuntui jopa 3-1-6:ksi kuten tässä, jolloin Toivio tiputti toppareiden rinnalle ja toinen keskustan pelaajista eli Sparv tai Dahlström toimi jorginhomaisena pallollisena maestrona yrittäen liikkua Viron kahden ylimmän prässilinjan välissä, mutta kuten tässäkin kuvassa näkyy, usein sitten Viron keskikentän neljän linjasta joku nousi merkkaamaan yksinäistä suomalaista.
Tässä kuvassa näkyy se, kuinka jopa neljä suomalaista hakee tilaa kahden alimman linjan välistä ja lisäksi kuvan ulkopuolella ovat vielä Sparv ja kuudes suomalainen eli kaikkiaan ajoittain jopa kuusi pelaajaa aiheutti hämmennystä Viron puolustuslinjan etupuolella, kun Kansojen liigassa heitä oli samanaikaisesti maksimissaan viisi. Kanerva halusi tietoisesti nostaa riskitasoja tähän otteluun, koska kyseessä oli vain ystävyysottelu ja nähdä sen, että helpottuuko Viron bussin murtaminen tällä tavoin ja vaarantuuko oman maalin varjelu samanaikaisesti liikaa.
Toinen esimerkki 3-1-6 muodosta. Sparv on noussut jopa Viron puolustuslinjaan asti Dahlströmin ollessa maestrona. Pallollisen pelaajan alla ovat vain Ojala, Ivanov ja Toivio eli jo tästä asetelmasta huomaa sen, kuinka haavoittuvainen Suomi oli menetysten ja harhasyöttöjen jälkeen. Lisäksi pitää huomioida se, että Dahlströmin jalat eivät oikein riittäneet kuten liveseurannassakin todettiin monesti, joten siksi tällainen lähestymistapa oli entistäkin riskaalimbi. Toki toisinaan Sparv oli se, joka avasi peliä ja Dahlström nousi, mutta varsinkin näin päin asetelma oli melko riskialtis. Kuvasta näkyy myös se, kuinka hankala linjojen väliin oli pelata, koska Viron keskikentän linja on tässäkin melkein peruuttanut puolustuslinjan syliin. Muoto on niin kapealla, että pallo olisi pitänyt pelata Hämäläiselle vasemmalle ja edetä hänen kauttaan. Usein Suomi toki eteni vastaavissa paikoissa oikealta, mutta mennään siihen myöhemmin. Toisaalta kun Suomi miehitti keskustan näin voimakkaasti, se avasi tilan nimenomaan laidoille, koska Vironkin piti pelata kapealla, jotta Suomi ei saanut muodostettua ylivoimia kentän keskisektorille!
Seuraavaksi esimerkki nimenomaan haavoittuvaisuudesta. Suomi on taas 3-1-6 muodossa ja Ivanov syöttää laitaan Skrabbille, vaikka ehkä Dahlström olisi ollut myös pelattavissa Viron kärjen ja keskikentän linjan välissä.
Skrabb menettää haltuunoton jälkeen Viron tuplattua hänet.
Toivio jäi yksin kahta vastaan ja Viro pääsi keskittämään vasemmalta laidalta vapaasti maalille.
Ensimmäisen yrityksen Ivanov blokkasi rintakehällään, mutta pallo palautui keskittäjälle ja tämä leikkasi keskelle loistavaan maalipaikkaan. Sparvin blokki pelasti Viitalan takaiskulta. Kymmenessä sekunnissa menetyksestä omissa oli siis soida. Vastaavia tilanteita tuli ottelun aikana joitakin. Tämä oli vain yksi esimerkki, jonka poimin ylös. Kansojen liigassa tällaista ei olisi nähty, koska Suomi ei olisi lähtenyt nostamaan kuutta pelaajaa yhtäaikaa vastustajan puolustuslinjan tasolle, vaan tyytynyt maltillisemmalla riskitasolla puhkomaan Viron muodon omalla tutulla 2-4-4 pelinavausmallillaan, jolloin pallon olisi ollut yhtäaikaa vähintään viisi pelaajaa ja usein jopa kuusi hyvässä puolustusvalmiudessa tämän ottelun neljän sijaan.
Voittomaali oli lähes edellisen esimerkin toisinto. Jälleen Huuhkajat avasi peliä kolmen alakerralla ja Kairinen liikkui yksinään toppareiden yläpuolella. Erona oli se, että Toivion sijaan oikealla laidalla Lappalainen oli hakemassa palloa alhaalta Toivion ollessa ylempänä sivurajalla, mutta muoto oli kuitenkin sama 3-1-6.
Ivanov nosti itse jalalla ja antoi sitten harhasyötön paikassa, jossa sitä ei vain saa antaa kansainvälisissä otteluissa. Kuten näkyy, sekä Toivio että Hämäläinen ovat yhtäaikaa pallon yläpuolella sivurajoilla tarjoamassa leveyttä muiden miehittäessä keskustan ja pakottaen Viron kapealle.
Kairinen päästää Purin ohitseen tempokuljettamaan. Jos vastaavassa paikassa olisi ollut Sparv, virolainen olisi varmasti pysähtynyt viimeistään taktiseen rikkeeseen. Mutta näitä tilanteita varten junioreita raahataan rusketusleirille, jotta he saavat arvokasta oppia kuten Kairinen tässä siitä, mitä olisi pitänyt tehdä eli vähintään rikkoa Viron päästyä hyökkäämään käytännössä neljällä viittä vastaan.
Puri antoi loistavan läpisyötön Lappalaisen ja Ivanovin välistä Kairisen ihmetellessä edelleen vierestä. Tässä kuvassa Ojala on muuten vielä maalintekijä Anierin edellä.
Ojala ei kuitenkaan huomaa selkänsä takaa takatolpalle hiipivää Anieria, joka sai putata pallon tyhjiin. Hämäläinen ei millään voinut ehtiä alas oltuaan tosiaan yhtenä kuudesta pelaajasta pallon yläpuolella menetyksen sattuessa. Jos kolme suurinta syyllistä pitäisi nimetä, ne olisivat alun perin harhasyötön antanut Ivanov, rikkomatta jättänyt Kairinen ja miehensä hukannut Ojala, joka viimeistään olisi voinut estää maalin.
Yhteenvetona tästä osiosta voisi todeta sen, että nyt Kanerva sai ainakin arvokasta oppia siitä, että panoksellisissa otteluissa edes lohkon heikoimpia joukkueita Liechstensteinia ja Armeniaa vastaan ei kannata lähteä avaamaan peliä 3-1-6 muodolla, koska Suomen tilanteenvaihtopelaaminen puolustettaessa ei ole vielä riittävän varmaa ja luotettavaa. Toki tässä pelissä pelattiin C-miehistöllä heikommilla yksilöillä, mutta olen melko varma, että Huuhkajat palaa tuttuun 2-4-4 rakentelumuotoon ja käyttää tarvittaessa 2-3-5 muotoa, jolloin vasen laitapuolustaja nousee ylös ja molemmat keskustan pelaajat ovat toppareiden yläpuolella, jotta oma pää pysyy varmemmin puhtaana. Armenia ja Liechstenstein pystyvät kuitenkin haavoittamaan vastustajiaan vastaiskuista (jos ette usko, lukekaa EM-karsintaanalyysini), joten mielestäni on turha riskeerata mitään kokeilemalla uutta, kun sen sisäänajo on vielä pahasti kesken. Vuoden päästä tammikuussa sitten voi taas palata tällaiseen 3-1-6 viritelmään. Sitä voisi hyödyntää tulevissa karsinnoissa oikeastaan vain silloin, jos lopussa on pakko saada tasoitusmaali tappiolla ollessa. Muutoin riski-/hyötysuhde ei ole vielä kunnossa, vaikka käytössä olisikin ykkösmiehistö. Hienoa kuitenkin, että tällainen ottelu järjestyi, jos Kanerva apuvalmentajineen pääsi kokeilemaan tällaista 3-1-6 ideaa käytännössä ja nyt pitäisi olla tosiaan ainakin se selvää, että edes Liechstensteinia ja Armeniaa vastaan noin menetyksille riskialtista pelinavausmallia ei kannata käyttää minun mielestä. Viron rakentelu vs. Suomen tilanteenvaihdot:
Viro käytti rakenteluvaiheessa kolmea topparia kuten Kansojen liigassa. Kupittaalla Suomea vastaan paikan päällä näkemässäni ottelussa avausmalli oli useimmiten 3-2-5 kuten tässä kuvassa. Se tarkoittaa sitä, että silloin Viro muodostaa vastustajan puolustuslinjaan 5v4 ylivoiman, jos vastustaja käyttää neljän alakertaa kuten Suomi. Ylivoima mahdollistaa pitkien pallojen pelaamisen ja samalla vastustaja joutuu puolustamaan leveämmin, kun yleensä molemmilla sivurajoilla on yksi pelaaja halaamassa sivurajaa ja venyttämässä muotoa.
Merkittävä ero Ruotsi-peliin verrattuna oli se, että nyt Kanerva ei käskyttänyt keskikentän linjan vasenta laituria nousemaan pallottomana kärkiparin rinnalle mustan nuolen mukaisesti, vaan Suomi palasi Unkarissa nähtyyn tapaan eli kärkipari joutui juoksemaan kahdestaan kolmea topparia vastaan ja mieluummin annettiin sitten vastustajan laitimmaisen topparin nousta sivurajaa pitkin ylös kuin, että muoto olisi muutettu hetkellisesti 4-3-3:een. Ehkä Kanerva luotti siihen, että Viro kuitenkin roiskaisee pallon nopeasti ylös suoraviivaisesti, joten oli se ja sama pysyä vain 4-4-2:ssa ja riistää pallo sitten omalla puoliskolla. On todella mielenkiintoista nähdä maaliskuussa se, että kumman tavan puolustaa Kanerva valitsee Italiaa vastaan, joka tosiaan käyttää rakenteluvaiheessa alakolmikkonaan Chiellinia, Bonuccia ja Florenzia. Alla vielä muistutuksena kuva edellisen pelin innovatiivisesta tavasta puolustaa vastaava tilanne ja jota itse suosisin Italiaa vastaan:
Tämä on tärkeä kuva! Muistatteko, kuinka Unkari-pelissä Suomen kärkiparia juoksutettiin, kun Unkari pelasi kolmella topparilla? Tässä pelissä Ruotsin toinen pelinavausmalli oli vastaavanlainen eli toisinaan oikea laitapuolustaja Andersson jäi alhaalle toppareiden seuraksi, jolloin Ruotsin muoto oli käytännössä 3-3-4. Silloin Suomen keskikentän linjan vasemman laiturin tehtävä oli irrota reilusti vastaan jopa kärkiparin rinnalle, jotta Markkanen ja Karjalainen eivät joutuneet juoksutettavaksi kuten Pukki ja Tuominen Budapestissa. Tässä kuvassa siis Lappalainen on reilusti ylempänä kuin Sparv, Schüller ja Skrabb, jolloin estetään se, että Ruotsi olisi päässyt helposti etenemään laidoista tällä vaihtoehtoisella pelinavaamismallillaan. Mahtavaa ja ensiarvoisen tärkeää, että Suomi pääsi harjoittelemaan tätä puolustustapaa ennen EM-karsintojen alkua laadukasta harjoitusvastustajaa vastaan! Samalla annan sulan Kanervan hattuun ongelman tunnistamisesta ja sen korjaamisesta.
Italia käyttää myös tätä samaa tapaa eli Florenzi jää Chiellinin ja Bonuccin seuraksi rakenteluvaiheessa, joten nyt siihen on ainakin olemassa jonkinlainen lääke maaliskuuta varten!
Sitten esimerkki Suomen vahvuudesta Ruotsia vastaan eli vastaiskupelaamisesta. Tässä Virolla on taas käytössä 3-2-5 muoto, josta tosin yksi yläviisikon pelaaja on laskeutunut palloa vastaan ja sitten vasen laitapuolustaja sivurajalla on tavallista hieman alempana eli Kupittaallakin vaspa oli usein jopa Suomen puolustuslinjan tasolla, mutta nyt hieman alempana hetkellisesti.
Pallo yritettiin pelata suoraviivaisesti Toivion selustaan, mutta tämä sai puskettua pallon viereen Sparville, joka on vaihtamassa puolta.
Taylor lähtee heti salamannopeasti kuljetukseen, mutta juuri silloin kun olisi pitänyt syöttää Skrabbille, pallo karkasi hieman liikaa ja tilanne kuihtui kokoon. Vastaavia tilanteita ei ihan liikaa nähty toisin kuin esimerkiksi Ruotsia vastaan eli Viro viisaasti heikensi Suomen suurimman vahvuuden yksinkertaisesti luovuttamalla pallonhallinnan Huuhkajille. Nämä harvat tilanteet sitten Suomi yritti hyödyntää jotenkin, mutta ei onnistunut siinä tällä kertaa toisin kuin vielä Kansojen liigassa tai Ruotsia vastaan, jolloin syntyi kohtalaisia maalipaikkoja riistojen jälkeen, mutta tässä pelissä harvoissa mahdollisuuksissa viimeiset syötöt olivat epäonnistuneita. Joka tapauksessa ylänelikko Taylor-Väyrynen-Ylätupa-Skrabb oli menetyksen jälkeen juoksemassa pystyyn ja toteutti vastaiskun siten kuin Kanerva sen haluaa. Nyt vain laatu uupui ratkaisuhetkellä.
Toinen esimerkki vielä avausjaksolta. Tämä tilanne ei niinkään lähtenyt Viron menetyksestä, vaan siitä, että Suomi pelasi keskialueen vapaapotkun lyhyenä pystyyn nopeasti ja Viro nukkui, joten Huuhkajat pääsi iskemään kolmella neljää vastaan.
Taylor ajoitti syöttönsä hyvin, mutta Ylätupa joutui sen verran pieneen kulmaan, että laukaus jäi vaisuksi ja Viro selvisi pälkähästä.
Kello tikittää siihen malliin, että tallennan tässä vaiheessa kaksi ensimmäistä osaa jo nyt palstalle kaikkien luettavaksi. Viimeisessä osassa minun oli tarkoitus ottaa käsittelyyn vielä muutama esimerkki siitä, kuinka Suomi hyökkäsi oikeasta laidasta läpi ottelun, mutta en sitä nyt ainakaan ehdi tehdä perjantai-illan salibandyvuoron vuoksi. Tietysti yllä kirjoitinkin jo siitä, kuinka Viro puolusti niin kapealla Suomen miehittäessä voimakkaasti keskustan, että laidoille avautui tilaa, joten siinä nyt oli ainakin yksi syy siihen, miksi Suomi vyöryi varsinkin oikean kautta hyvin paljon, mutta antakaa palautetta, jos olette kiinnostuneita vielä lukemaan tarkempia esimerkkejä varsinkin oikean laidan hyödyntämisestä. Suomen kavennusmaalin nyt ainakin ajattelin joka tapauksessa vielä perata läpi myöhemmin illalla ennen nukkumaanmenoa, joten kaipa siinä ohessa kuitenkin intoudun käymään läpi myös pari muuta tilannetta, vaikka ette haluaisikaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että ehdin jo nyt kirjata ylös kuvien kera tärkeimmät huomiot ja opit tästä ottelusta jatkoa ajatellen. Kiitoksia Huuhkajille jälleen elämyksellisestä kahden maaottelun paketista. Pelipäivät ovat aina juhlapäiviä enkä millään malta odottaa maaliskuuta ja varsinaisten EM-karsintojen alkamista.
