lahtinen
Poissa
|
|
Vastaus #25 : 12.02.2019 klo 12:07:14 |
|
Mukavasti kakkosjoukkueen miehet ja pojat ovat saaneet vastuuta ykkösjoukkueen mukana, mikä toivottavasti näkyy positiivisesti sitten Kakkosessa.
Koskelan mukana olleista Tamminen, Pyyny, Bulatt, Degerman, Ölander, Olabisi, Jäntti, Kangas sekä Irvankoski keräävät luultavasti pelituntuman Kakkosen puolelta. Siinähän alkaa olla kentällinen.
Eiköhän näistä ainakin Jäntti ja Ölander vietä aikansa suurimmaksi osaksi ykkösjoukkueen mukana, vaikka eivät aloituskokoonpanoon kuuluisikaan. Myös Degermanille ja Pyynylle (mikäli ei pahemmin loukkaantunut) lienee minuutteja luvassa ylempänä. Paljon riippuu myös tulevien hankintojen määrästä ja nykyisten avainpelaajien kunnossa pysymisestä, mutta en yllättyisi, mikäli Tammista ja Olabisia näkyisi myöskin ykkösjoukkueen mukana. No varmasti osa näistä pelannee kakkosjoukkueen puolella ainakin silloin tällöin, mutta ilman vahvistuksiakin on joukkue osoittanut talvikaudella pärjäävänsä uudella sarjatasolla. Vielä kun vertaa esim. OLS:n ja PS Kemin tilanteisiin, niin huomattavasti paremmin on pullat uunissa ja joukkue on ollut jo pitkään kasassa. Mittasuhteet joukkueiden välillä ehtivät toki vielä muuttumaan, mutta silti vaikuttaisi, että minimitavoite sarjapaikan säilyttämisen suhteen ei tänä vuonna mahdottomia vaadi. Varsinkin alkukauden tärkeys korostuu muiden joukkueiden hakiessa askelmerkkejään. Hyviä tuloksia heti alkuun, niin jatkossa voidaan keskittyä rauhassa pelin kehittämiseen sen sijaan, että joutuisi koko kauden pelaamaan veitsi kurkulla tulospalloa.
|
|
|
|
DiBiagio
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #26 : 12.02.2019 klo 22:15:50 |
|
JJK ja PS Kemi menivät tänään molemmat konkkaan ja ulos sarjasta. Molemmat olivat RoPS/2n kanssa samassa C-lohkossa, joten kyllähän tämä aika jännäksi menee. Mennäänkö tynkälohkolla vai nostaako liitto vielä jostain uusia joukkueita mukaan... Mielenkiintoisia aikoja ja oma vaikutuksensa tulevilla ratkaisuilla myös RoPS/2n kauteen.
e. Toki Kemin poistumisen myötä meni se yksi kohtuullisen lyhyt vierasmatka ja derbyottelu, joka olisi varmasti Kakkosessakin vetänyt väkeä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.02.2019 klo 22:49:03 kirjoittanut DiBiagio »
|
|
|
|
|
DiBiagio
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #27 : 01.03.2019 klo 16:01:26 |
|
Otteluohjelma saatu saunottua valmiiksi. Kausi alkaa 4.5. Kuopiossa ja päättyy 5.10. kotipeliin Seinäjokisia vastaan.
Vähän omassa mielessäni ajattelin, että farmi olisi voinut pelata siihen RoPS-KPV -"juhannusyön Classicon" pohjalle oman sarjapelin, mutta valitettavasti ei näin tapahdu, vaan RoPS/2 kotipeli on sitten seuraavana päivänä.
e. Lisäsin RoPS/2n kauden ottelut avausviestiin.
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.03.2019 klo 16:11:49 kirjoittanut DiBiagio »
|
|
|
|
|
marsescos
Poissa
|
|
Vastaus #28 : 02.03.2019 klo 20:09:24 |
|
Sielä olis vissiin just alkanu harkkapeli Kajaanissa. Näistä vain ei puhuta eikä kirjoteta sitten yhtään mithään yhtään missään.
|
|
|
|
DiBiagio
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #29 : 02.03.2019 klo 21:26:26 |
|
Sielä olis vissiin just alkanu harkkapeli Kajaanissa. Näistä vain ei puhuta eikä kirjoteta sitten yhtään mithään yhtään missään.
No näköjään! Ja vielä Ykkösen AC Kajaania vastaan. Tärkeää saada joukkueelle näitä treenimatseja, toivottavasti jatkossakin löytyy hyviä vastustajia. Ilmeisesti siellä on sitten RoPSn "etelänleirillä" oltu ihan täydellä vahvuudella liikkeessä Harmi tosiaan ettei RoPSn sivuilta löydy näistä tietoa. AC Kajaanin sivuillahan juttu treenipelistä löytyy. Sieltä sitten varmaan tuloskin saadaan.
|
|
|
|
fctarmo
Poissa
|
|
Vastaus #30 : 02.03.2019 klo 23:02:17 |
|
No näköjään! Ja vielä Ykkösen AC Kajaania vastaan. Tärkeää saada joukkueelle näitä treenimatseja, toivottavasti jatkossakin löytyy hyviä vastustajia. Ilmeisesti siellä on sitten RoPSn "etelänleirillä" oltu ihan täydellä vahvuudella liikkeessä Harmi tosiaan ettei RoPSn sivuilta löydy näistä tietoa. AC Kajaanin sivuillahan juttu treenipelistä löytyy. Sieltä sitten varmaan tuloskin saadaan. Ft. 2-0 (2-0). Ihan organisoidusti maata pitkin pyrki ROPS/2 pelaamaan, välillä toki ristipalloja. Vastaisku kulmapotkusta, Kajaanin vahvalla avustuksella, päättyi Luiron läpiajoon ja tolppalaukaukseen. Kerran myös pallo päätyi maaliin, mutta paitsio. Jäntti joutui maalissa toki muutaman kerran torjumaan, mutta kyllä Ac Kajaani oli vaan kovempi.
|
|
|
|
DiBiagio
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #31 : 03.03.2019 klo 00:00:33 |
|
Ft. 2-0 (2-0). Ihan organisoidusti maata pitkin pyrki ROPS/2 pelaamaan, välillä toki ristipalloja. Vastaisku kulmapotkusta, Kajaanin vahvalla avustuksella, päättyi Luiron läpiajoon ja tolppalaukaukseen. Kerran myös pallo päätyi maaliin, mutta paitsio. Jäntti joutui maalissa toki muutaman kerran torjumaan, mutta kyllä Ac Kajaani oli vaan kovempi.
Kiitos jämäkästä raportista!
|
|
|
|
Leevieira
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS (Arsenal FC, FC Tavastia)
|
|
Vastaus #32 : 12.03.2019 klo 06:17:42 |
|
Laitetaampa statista asti sempit kauteen myös RoPS/2:lle Kakkoseen.
Eritoten numerolle 16, eli Ronsson "Kauko" Hietaselle!
|
|
|
|
tylerdurden
Poissa
Suosikkijoukkue: Omonian Veteraanit
|
|
Vastaus #33 : 12.03.2019 klo 11:00:10 |
|
Tulevana lauantaina harkkapeli Roi Unitedia (3. div) vastaan kello 14.
edit. Ounashallilla.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.03.2019 klo 11:11:54 kirjoittanut tylerdurden »
|
|
|
|
|
tylerdurden
Poissa
Suosikkijoukkue: Omonian Veteraanit
|
|
Vastaus #34 : 17.03.2019 klo 16:41:01 |
|
Tulevana lauantaina harkkapeli Roi Unitedia (3. div) vastaan kello 14.
edit. Ounashallilla.
Pelasivat sittenkin Keskarilla Lopputulos 5-1 RoPS:lle.
|
|
|
|
keane
Poissa
|
|
Vastaus #35 : 23.03.2019 klo 19:09:18 |
|
Tänään edustuksen mukana pelasi useampi kakkosen kaveri. Ainakin mv Rantala, Salmirinne ja Kaukua. Otteet olivat hyviä.
|
|
|
|
keane
Poissa
|
|
Vastaus #36 : 23.04.2019 klo 22:22:54 |
|
Missä mennään? Onko ollut harjoitusotteluita?
|
|
|
|
tylerdurden
Poissa
Suosikkijoukkue: Omonian Veteraanit
|
|
Vastaus #37 : 23.04.2019 klo 22:25:42 |
|
Missä mennään? Onko ollut harjoitusotteluita?
14.4. SJK U23 - RoPS/2 1-1
|
|
|
|
Leyton Orient
Poissa
Suosikkijoukkue: LO, SGE
|
|
Vastaus #38 : 24.04.2019 klo 16:07:06 |
|
14.4. SJK U23 - RoPS/2 1-1
SJK U23 = SJK Akatemia?
|
|
|
|
tylerdurden
Poissa
Suosikkijoukkue: Omonian Veteraanit
|
|
Vastaus #39 : 24.04.2019 klo 18:04:44 |
|
SJK U23 = SJK Akatemia?
Juu, sama joukkue.
|
|
|
|
Tsohka
Poissa
Suosikkijoukkue: Tahdosta tekoihin
|
|
Vastaus #40 : 25.04.2019 klo 09:55:06 |
|
Oikein positiiviset kutinat on tästä RoPS/2:n meiningistä. Valmennus on kunnossa ja pelaajarinki on todella laaja. Historiassa nämä rovaniemeläisjoukkueiden vierailut kakkosessa ovat olleet kyllä melkoisen surullisia tarinoita (pl. Santa Claus parina kautena, mutta lopulta siinäkin kävi huonosti) ja muita ei viitsi edes mainita.
|
|
|
|
lahtinen
Poissa
|
|
Vastaus #41 : 25.04.2019 klo 11:20:45 |
|
Oikein positiiviset kutinat on tästä RoPS/2:n meiningistä. Valmennus on kunnossa ja pelaajarinki on todella laaja. Historiassa nämä rovaniemeläisjoukkueiden vierailut kakkosessa ovat olleet kyllä melkoisen surullisia tarinoita (pl. Santa Claus parina kautena, mutta lopulta siinäkin kävi huonosti) ja muita ei viitsi edes mainita.
Sen verran mitä sivusta talven aikana seurannut, niin tekeminen vaikuttanut oikein laadukkaalta. Mitä nyt jopa vähän liikaakin pelaajia ollut harjoituksissa välillä. Ei aina se helpoin yhtälö pienessä hallissa toteuttaa. Mutta on tuossa Tauriaisella selvä pyrkimys ja ideologia, jota koettaa toteuttaa ja yhteistyö B-junnujen ja toisaalta myös edustuksen suuntaan tuntuu toimivan. Hieno alusta nuorelle pelaajalle, sillä valmennus on laadukasta ja vaatimustaso riittävän korkea. Ja talvi on osoittanut useamman kohdalla, että omalla tekemisellä se väylä liigarinkiin on auki. Vaikka kyseessä on nuori joukkue ja niitä itsekin toivottuja kokeneita pelaajia ei montaa ole ilmaantunut, niin en hetkeäkään en jaksa pelätä, että joukkue joutuisi putoamistaisteluun. PS Kemin ja JJK:n sarjasta luopumiset tekevät säilymisestä entistä helpompaa, sillä tilalle nostetut joukkueet eivät ennakkoon yhtä laadukkailta vaikuta. Myös RoPS/2:n harjoituspelit ovat osoittaneet, että taso riittää tälle tasolle vallan mainiosti. Loppukaneettina toteaisinkin, että se yläkeskikasti olisi oikein hyvä tavoite, josta on turha alkaa lipsumaan.
|
|
|
|
keane
Poissa
|
|
Vastaus #42 : 27.04.2019 klo 18:16:52 |
|
Tänään moukaroitiin TP-47 lukemin 11-0. Maaleilla mässäilivät Tamminen ja Degerman.
|
|
|
|
Szachnitowski
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Kumu, Purha
|
|
Vastaus #43 : 28.04.2019 klo 14:03:23 |
|
Mitens Majanderin Simo (ex-MYPA) on esiintynyt teillä? Mitä paikkaa pelaa?
|
|
|
|
|
Szachnitowski
Poissa
Suosikkijoukkue: MyPa, Kumu, Purha
|
|
Vastaus #45 : 29.04.2019 klo 07:33:10 |
|
|
|
|
|
DiBiagio
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #46 : 30.04.2019 klo 22:05:59 |
|
Lapin Kansassa juttua RoPS/2sta. Joukkue asettanut tavoitteeksi sijoittumisen kuuden parhaan joukkoon sarjassa. Mielestäni pitäisi olla saavutettavissa, ja jos kausi menee putkeen niin en pitäisi edes top4 sijaa kaukaa haettuna.
Näköjään Santan valmennuspäällikkö Anssi Kiuru tullut mukaan kakkosvalmentajaksi, onko kellään tietoa milloin aloittanut ja onko Suvala enää mukana ollenkaan valmennuksessa?
|
|
|
|
DiBiagio
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #47 : 03.05.2019 klo 22:45:54 |
|
Näin pitkällä sitä ollaan vuodessa, että kausi alkaa jo huomenna vieraspelillä Kuopiossa! KuFu kait on vähän villi kortti, jossain oli kuitenkin ennakoitu yhdeksi lohkon kovimmista, joten ihan kunnon testi saatanee heti huomenna. Kukaan ei taida Kakkosen peleistä lähetyksiä tehdä, joten teksti-tv seurannalla mennään.
|
|
|
|
Kader
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, KalPa, DFB-Team, VfB, BvB
|
|
Vastaus #48 : 03.05.2019 klo 23:11:01 |
|
Näin pitkällä sitä ollaan vuodessa, että kausi alkaa jo huomenna vieraspelillä Kuopiossa! KuFu kait on vähän villi kortti, jossain oli kuitenkin ennakoitu yhdeksi lohkon kovimmista, joten ihan kunnon testi saatanee heti huomenna. Kukaan ei taida Kakkosen peleistä lähetyksiä tehdä, joten teksti-tv seurannalla mennään.
KuFun kotipelit striimataan nettiin. http://www.kups.fi/fi/ottelut/KuPS%20TV%20-%20LIVEKolmosen peli Kings SC-JJK peruttiin jäisen kentän tänään tai siis nyt jo eilen mutta eiköhän sää sen verran lämpene että voidaan pelata.
|
|
|
|
DiBiagio
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS
|
|
Vastaus #49 : 03.05.2019 klo 23:15:16 |
|
Erinomaista! Kiitos tiedosta ja linkistä.
|
|
|
|
|
|