Pienten junnujen tasoryhmät

[Skylark]

Kuulisin mielelläni etenkin valmentajien mielipiteitä ja kokemuksia, luulisin, että teitä on tällä forumilla aika paljon.

Itselläni on jonkun verran futistaustaa, tosin 80-luvulta, jolloin olin alakouluiässä. Oma lajini on koris, jota pelailen vieläkin. En ole koskaan ollut koriksessa mikään erityinen, silti tosiaan vieläkin tuntuu, että laji on kiva. Tulin kuitenkin miettineeksi, että olisinko jatkanut lajin parissa pitkään, jos minulle olisi jo n. 5-8-vuotiaana selkeästi näytetty, mihin tasoon pelaajana sijoitun. Luulen, että en. Se, että en olisi ollut edarissa, parhaassa haasteessa, toisessakaan haasteessa vaan harrasteporukassa, olisi ollut myös vanhemmilleni selkeä signaali siitä, että laji ei ehkä ole minun "juttuni", vaan minulle olisi ehkä haettu jotain muuta. Kuitenkin nämä vuosikymmenet koriksen parissa ovat osoittaneet, että laji on minulle hyvin mieleinen.

8-vuotias poikani pelaa futista kolmatta vuotta. Hän on pelannut myös sählyä, mutta se on nyt tauolla. Poika tykkää futiksesta paljon, pelailee vapaa-aikanaan ns. pihapelejä kavereiden kanssa. Viime vuoden aikana hän on mielestäni kehittynyt tosi paljon niin teknisesti kuin henkisestikin, peliälyä on tullut selkeästi lisää, samoin keskittymistä tekemiseen. Leikin tilalle on tullut pelaaminen. Hänen jengissään poikia on todella paljon. Tasoryhmiä, joihin pojat on jaettu, on 5. Kussakin ylemmässä ryhmässä on ehkä 8 poikaa (yläryhmiä siis 3, joista ylin edari), loput yli 30 poikaa noissa kahdessa alemmassa vuorotellen keskenään. Tasoerot noiden 30 mainitun pojan välillä ovat todella suuria, mukana on poikia, jotka ovat pelanneet aika pitkään ja toisaalta sitten aivan vasta-alkajia. Osa ei ymmärrä pelistä mitään, jotkut poistuvat jopa kentältä kesken pelin, kun se ei olekaan kivaa jne. Osa pelaajista jättää saapumatta peliin ilmoittamatta. Osa taas on tosiaan jo kokeneita pelaajia, joiden taitojen ei katsota riittävän ylempiin ryhmiin.

Jako tasoryhmiin tehtiin jo useampi vuosi sitten, kun lapset olivat 5-vuotiaita. Jokin aika sitten tajusin, että pari ylintä ryhmää ovat olleet käytännössä muuttumattomat koko tuon ajan. Tai siis, jos poikia nyt on siellä 16, 12 poikaa on ollut siellä alusta lähtien. En kiistä, etteivätkö he olisi taitavampia kuin poikani. Toisaalta tasoryhmät tavallaan myös ruokkivat tuota eroa. Heidän harjoitteensa ovat olleet vaikeampia, he ovat pelanneet pitkään samalla porukalla, heille on järjestetty myös omaa erillistä toimintaa, nyt he pelaavat piiripelejä, osa heistä valittiin taitokouluun. Erot tulevat näin ollen varmasti vain kasvamaan.

Aikanaan koriksessa tunnistin toki, että osa pelaajista oli minua parempia, mutta toisaalta meitä ei aikuisen toimesta kuitenkaan jaettu tuollaisiin ryhmiin. Isompina oli sitten a- ja b-joukkue, mutta se, mihin pelaajana tarkalleen sijoituin, ei ollut selkeää. Saatoin arvioida, että olen parempi kuljettaja kuin joku muu, mutta se, miten ihan pelaajan kaikki eri alueet arvioituna sijoituin joukkueessa, ei ollut minulla tiedossa. Ennen vanhaanhan kouluissa oli käytössä nimenhuuto, joka tunnetusti traumatisoi niitä, jotka huudettiin joukkueeseen aina viimeisinä. Monelle muodostui tosi negatiivinen kuva itsestään liikkujina, mistä on ollut paljon haittaa myöhemmin. Nyt tämä sama malli on käytännössä käytössä seuroissa.

Mietin tätä poikani tilannetta nyt, kun olen huomannut, että tuo seurassa tehty ranking seuraa myös noihin pihapeleihin. Edaripojat tietävät olevansa muita parempi, hehän ovat edarissa. Olen huomannut, että poikani on alkanut tiedostaa paremmin olevansa lajissa heikompi, vaikka ei siis missään nimessä ole huono. Poikani on menestynyt pikajuoksukisoissa, voittanut siellä lajivalmennuksessa olevia ja juossut minusta aika hyviäkin aikoja ikäisekseen, joten ei hän minusta ole esim. erityisen hidas. Tietynlaista kömpelyyttä ja kulmikkuutta hänellä kyllä on. Toisaalta hänen vanhempi siskonsa oli samanlainen, ja nyt vanhempana erittäin lahjakas omassa lajissaan.

Viime vuoden suuresta kehityksestä huolimatta poikani on siis edelleen harrasteryhmässä, eikä sieltä varmaan äkkipäätä jos koskaan nousekaan. Olen miettinyt, että joissain pienemmissä seuroissa hän pääsisi todennäköisesti haasteryhmään, jossa varmaan viihtyisikin paremmin ja saisi ehkä parempaa valmennusta. Ongelma on myös se, että tämänhetkisessä seurassa harrastetason poikia on niin paljon, että peleissä joukkue on joka kerta erilainen, ja mukana on aina myös aivan aloittelijoita, mikä rikkoo peliä kovasti. Ylempien tasoryhmien vaihtelu on minimaalista, eikä harrastetason pojista kukaan pääse käytännössä oikein koskaan edes kokeilemaan kolmannen tason ryhmään (alempi haaste).

Mitähän tässä olisi fiksuinta tehdä? Osa harratetason pojista on hyvin tyytyväisiä, mutta he taitavat kyllä olla niitä, joita futis ei kauheasti kiinnosta muutenkaan. He ovat mukana käytännnössä siksi, että vanhemmat pakottavat heidät harrastamaan jotain liikuntaa. Puhelimiin tartutaan heti kun pystytään. Onko oikeasti niin, että lapsi nostetaan parempaan tasoryhmään, kun siihen on aihetta? Voidaanko esim. kilparyhmästä pudottaa pois joku? Käytännössä tällaista ei ole näiden vuosien aikana juuri tapahtunut. Minulla ei ole siis poikani suhteen mitään suuria tavoitteita, toivoisin hänen vain jatkavan lajin parissa pitkään, mutta pelkään, että niin ei tapahdu tällä menolla. Olen vähän arka nostamaan tätä asiaa puheeksi seuran kanssa, koska oma futistaustani on aika vaatimaton. Otan mielelläni vastaan neuvoja, itse en tiedä, mitä tekisin.

[Metsän poika]

 Tutun kuuloinen ongelma, noissa liian jäykissä tasoryhmissä käy juuri noin. Väliinputoajina juuri nuo "ei ihan tarpeeksi hyvät". Hiukan sekoitusta tulee, kun siirrytään 8vs8 peliin, jolloin noita ryhmiä on ns pakko hiukan suurentaa. Mutta en nyt välttämättä luottaisi, että tuon jaon tehnyt valmentaja kykenee sieltä poimimaan muunlaista lahjakkuutta, kuin on alunperinkään poiminut.

 Yleensä noissa jaoissa tosin ymmärretään haasteen ja harrasteen välillä erottaa pelaajat motivaation mukaan. Jos siellä harrasteessa haasteryhmällinen motivoituneita pelaajia on, niin ehdota, että perustetaan uusi haasteryhmä, jota alat peluuttamaan.

 

[Jortsukka]

Ongelmahan ei ole tasoryhmät, vaan se miten niitä käytetään/sovelletaan. Tuossa kuvatussa tilanteessa siis tuntuu että on tehty tasoryhmät vaiheessa X ja sen jälkeen pysytty niissä. Tasoryhmien tavoitehan on antaa jokaiseen harjoitukseen/peliin sellainen haaste että voit onnistua/epäonnistua riippuen suorittamisesta. Tällöin siis pelaaja jolla on motivaatiota kehittyä nousee ylemmäs tasoryhmissä kehityksen myötä ja pelaaja jolla ei niin kiinnostusta ole ei nouse.

Jos pelaajia siis on vaikappa 50(näin käsitin suunnilleen olevan kuvatussa tilanteessa) niin jos ne aina jaetaan 5 satunnaiseen koriin, niin ketä se kehittää? Parhaat pelaavat niiden kanssa jotka juuri aloittaneet eivätkä saa mitään haastetta ja toisinpäin juuri aloittaneet ei koske edes palloon. Sen sijaan jos tasoryhmät toteutaan fiksusti, niin että ne päivittyvät sen mukaan miten pelaaja kehittyy saat joka harjoituksiin sopivan haasteen. Samoin peleihin sopivat pelit sekä pelikaverit.

Tietenkin kirjoitat vanhempana, mutta jos poikasi oikeasti pelaa paljon omalla ajalla kavereiden kanssa ja on motivoitunut, kehittyy hyvin, tekee harjoituksissa hyvin, on urheilullinen, jne. niin silloinhan harrasteryhmä ei ole oikea ryhmä tuollaiselle pojalle mitenkään.

[Thalian]

Tästä samasta ongelmasta on paljon puhuttu tuolla toisessa ketjussa ja siihen nähden tämä nosto onkin mielenkiintoinen tapausesimerkki.

Itse ongelmaan on aika vaikea puuttua. Aina voi kysyä seuralta/valmentajilta, että mikä on se reitti harrasteesta haastajiin. Jos vastaus on tyyliin "pitää osoittaa tasonsa", niin sitten voi aina kysyä, että miten sen voisi tehdä. Tuo on kuitenkin aika iso varoitusmerkki, että harrasteesta ei ole käytännössä kukaan noussut ylöspäin. Toki tässä nyt voi käydä niin, että joku pahoittaa mielensä ja se voi sitten näkyä monilla eri tavoin, mutta voi olla silti pakko tehdä.

[Skylark]

Kiitoksia paljon näistä! Tuo arvio "ei ihan tarpeeksi hyvä" tms. kiteytti asian tosi hyvin.

Futiksen aloittamisen aikoihin poikani oli vielä tosi lapsellinen, ei siis heti sellainen pelimies, kuin osa senikäisistä jo on. Ymmärrän, että hänet siinä vaiheessa laitettiinkin harrasteeseen. En vain osannut ajatella, että luokittelu olisi noin pysyvä. Nyt innostusta ja halua pelata olisi paljon.

[Takatasku]

Tasoryhmät voi elää jopa joka kerta. Jos ykkösryhmän kaveri on syystä tai toisesta poissa reeneistä niin kakkosryhmästä voi nostaa motivoituneen kaverin tilalle vaikka ihan vain siihen yhteen reeniin. Tai jos joku on ollut loukkaantumisen, lomareissun tms takia pois vaikka pari viikkoa niin paikka pitäisi löytyä alemmasta ryhmästä ja siitä taas näytöillä ylempään. Se, että tasoryhmät hakataan kiveen jo ennen kouluikää on varmasti yksi helpoimmista tavoista laskea harrastajamäärää. Voi sieltä aina joku nousta vasta myöhemmin.

[Linkki]

Osaatko Skylark sanoa, että onko yksikään pelaaja noussut harrasteesta haasteryhmään tai toisin päin? Jos ei ole, niin asia täytyy ottaa esiin seuran kanssa. Jos on, niin millä perusteilla ja onko jälkikasvullasi jotain kehityskohtia verrattuna tähän nousseeseen? Muutakin kuin fyysinen koko? Vaikka 8-vuotiaiden vertailu onkin helvetin tyhmää, niin usein näissä tasoryhmäjaoissa on joku ajatus taustalla. Joskus sitten taas ei ja pelaajat vain "unohtuvat" johonkin ryhmään, koska näin päästään helpoimmalla.

Hyvä ajatus olisi ehdottaa yhteisiä tryouteja vaikka kevätkierroksen jälkeen, jossa katsottaisiin ryhmät uudestaan. Valmentajatkin tulee usein sokeaksi "omien" kasvattiensa kehitykselle. Tätä varten on juniori/valmennuspäälliköt, joiden tulisi seurata myös haasteryhmien kehitystä.    

[Sportacus]

Tällaisia ongelmia näissä tasoryhmissä näyttää olevan aika usein. Kilparyhmässä pääsee harjoittelemaan kovemmassa seurassa, tasokkaammin, parempien valmentajien kanssa, usein enemmänkin. Aika vaikea sieltä alemmasta ryhmästä on enää nousta, ellei ole erityinen lahjakkuus, joka on vaan aloittanut muita myöhemmin.

Tasoryhmien toteuttaminen hyvin vaatii paljon suunnittelua ja myös suoraselkäisyyttä valmentajilta, että puheet ja todellisuus vastaavat toisiaan.

[PaoloRos]

Tällaisia ongelmia näissä tasoryhmissä näyttää olevan aika usein. Kilparyhmässä pääsee harjoittelemaan kovemmassa seurassa, tasokkaammin, parempien valmentajien kanssa, usein enemmänkin. Aika vaikea sieltä alemmasta ryhmästä on enää nousta, ellei ole erityinen lahjakkuus, joka on vaan aloittanut muita myöhemmin.

Tasoryhmien toteuttaminen hyvin vaatii paljon suunnittelua ja myös suoraselkäisyyttä valmentajilta, että puheet ja todellisuus vastaavat toisiaan.

Nimenomaan se vaatii tätä viimeistä lausetta ja myös valmentajalta sitä että lapsia "jaetaan" ryhmiin vain ja ainostaan liikunnallisin/pelillisin taidoin. Ei sen perusteella onko lapsen isä/äiti joukkueen/seuran joku toimihenkilö. Tämä on minusta suurin ongelma maassamme palloilulajeissa.

[Sportacus]

Nimenomaan se vaatii tätä viimeistä lausetta ja myös valmentajalta sitä että lapsia "jaetaan" ryhmiin vain ja ainostaan liikunnallisin/pelillisin taidoin. Ei sen perusteella onko lapsen isä/äiti joukkueen/seuran joku toimihenkilö. Tämä on minusta suurin ongelma maassamme palloilulajeissa.

Toki tuo voi myös olla ongelma, mutta en tarkoittanut pelkästään sitä. Vaan että jos sanotaan tasoryhmien välillä olevan liikettä, niin silloin sitä myös oikeasti pitää olla. Se menee helposti siihen, että "totta kai pelaajat liikkuvat tasoryhmien välillä", mutta sitten oikeasti liikettä ei juurikaan ole.

Käytännössähän tuo kannattaisi toteuttaa jotenkin niin, että ne paremman ryhmän puolivälin alapuolella olevat ja heikomman ryhmän puolivälin yläpuolella olevat liikkuvat säännöllisesti ryhmien välillä. Mieluiten vielä niin, että muutaman viikon välein siirretään useampi aina kerralla. Tällöin se ryhmästä toiseen siirtyminen ei ole mikään iso juttu kenellekään ja nuo rajatapaukset saavat aikaa molemmissa porukoissa. Jos tuollaista säännöllistä liikettä ei ole, niin se on aika kova paikka mennä sanomaan pari vuotta ylemmässä ryhmässä olleelle junnulle, että nyt tuli lähtö tuonne alempaan ryhmään, kun et ole tarpeeksi hyvä, otetaan sieltä sun tilalle parempi.

[Metsän poika]

 Ei niitä junnuja kyllä toimihenkilöyden mukaan tasoryhmiin jaeta (paitsi vissiin sitten Oulussa). Sikäli korrelaatiota asiassa varmaan on, että ne kenellä perhe on sitoutunut harrastukseen, myös harjoitusaktiivisuus jne on parempaa, kuin niillä, joiden vanhempia ei kiinnosta.

 Sportacuksen linjoilla siitä, mikä tavoitetilana olisi hyvä.

[Sokrateen puskumaali]

Tällaiseen on vaikea vastata kun ei tiedä todellisuudesta kuin yhden perspektiivin näkemyksen, mutta hyvähän näistä on puhua.

Jako tasoryhmiin tehtiin jo useampi vuosi sitten, kun lapset olivat 5-vuotiaita. Jokin aika sitten tajusin, että pari ylintä ryhmää ovat olleet käytännössä muuttumattomat koko tuon ajan. Tai siis, jos poikia nyt on siellä 16, 12 poikaa on ollut siellä alusta lähtien. En kiistä, etteivätkö he olisi taitavampia kuin poikani. Toisaalta tasoryhmät tavallaan myös ruokkivat tuota eroa. Heidän harjoitteensa ovat olleet vaikeampia, he ovat pelanneet pitkään samalla porukalla, heille on järjestetty myös omaa erillistä toimintaa, nyt he pelaavat piiripelejä, osa heistä valittiin taitokouluun. Erot tulevat näin ollen varmasti vain kasvamaan.

En olisi täysin varma siitä, että erot kasvavat vain sen vuoksi että harjoitteet ovat vaikeampia. Jos joku on taitavampi kuin toinen, on häntä harjoitettava eri tavoin kuin toista, jotta jotain kehitystä tapahtuisi. Ei se tarkoita sitä, että erojen pitää välttämättä kasvaa. Toinen voi yksinkertaisemmilla ja helpommilla harjoitteilla kasvaa lähemmäksi niitä kärkipoikia, mikäli omaa geneettistä ja henkistä potentiaalia. Ei matematiikkaakaan opeteta samoilla harjoituksilla riippumatta oppilaan taidoista.

Toki voi olla niinkin, että se itsesyntyinen motivaatio, liikunnallisuus, kilpailullisuus ja koko paketti on jo hyvin varhaisessa vaiheessa ajanut niitä tusinaa poikaa eteenpäin ja ovat olleet jo kuusivuotiaana selkeästi nähtävissä. Voi olla, että kehitys tuo esille muitakin, joissa se sisäinen palo ei ollut yhtä vahva niin nuorena ja nämä menevät ohitse. Varhaisempi kypsyminen antaa myös toisille suhteellista etua joka saattaa alkuvaiheessa tuntua ylitsepääsemättömältä kynnykseltä fyysisissä ominaisuuksissa.

Aikanaan koriksessa tunnistin toki, että osa pelaajista oli minua parempia, mutta toisaalta meitä ei aikuisen toimesta kuitenkaan jaettu tuollaisiin ryhmiin. Isompina oli sitten a- ja b-joukkue, mutta se, mihin pelaajana tarkalleen sijoituin, ei ollut selkeää. Saatoin arvioida, että olen parempi kuljettaja kuin joku muu, mutta se, miten ihan pelaajan kaikki eri alueet arvioituna sijoituin joukkueessa, ei ollut minulla tiedossa. Ennen vanhaanhan kouluissa oli käytössä nimenhuuto, joka tunnetusti traumatisoi niitä, jotka huudettiin joukkueeseen aina viimeisinä. Monelle muodostui tosi negatiivinen kuva itsestään liikkujina, mistä on ollut paljon haittaa myöhemmin. Nyt tämä sama malli on käytännössä käytössä seuroissa.

Jos lasta tai ihmistä ei innosta halu tulla paremmaksi siinä huutojaossa, niin en usko, että ennuste on kovin hyvä tulevaisuuden kannalta siihen, että haluaisi tulla urheilijaksi joka voittaa kaikki muut. Koripallovertaustasi on vaikea hahmottaa täysin kun ei tiedä tarkalleen taustaa, mutta joskus tasoerot eivät välttämättä ole niin hurjia, että on syytä eriyttää juuri ollenkaan, joskus taas ovat.

Mietin tätä poikani tilannetta nyt, kun olen huomannut, että tuo seurassa tehty ranking seuraa myös noihin pihapeleihin. Edaripojat tietävät olevansa muita parempi, hehän ovat edarissa. Olen huomannut, että poikani on alkanut tiedostaa paremmin olevansa lajissa heikompi, vaikka ei siis missään nimessä ole huono. Poikani on menestynyt pikajuoksukisoissa, voittanut siellä lajivalmennuksessa olevia ja juossut minusta aika hyviäkin aikoja ikäisekseen, joten ei hän minusta ole esim. erityisen hidas. Tietynlaista kömpelyyttä ja kulmikkuutta hänellä kyllä on. Toisaalta hänen vanhempi siskonsa oli samanlainen, ja nyt vanhempana erittäin lahjakas omassa lajissaan.

Niin siis lapset kyllä tietävät kenellä pallo pysyy hallussa ja kuka pystyy ratkaisemaan pelejä. Ei se tule mistään edaristatuksesta vaan siitä, että ne pojat pelaavat siellä kentällä ja ymmärtävät kyllä. Meillä ei esimerkiksi ole mitään edustusryhmää tai tiukkaa jaottelua, mutta ne pojat kyllä hahmottavat toistensa paremmuustasot hyvin ja monet eivät edes halua tulla valituksi omaa koettua tasoaan parempaan ryhmään.

Mitähän tässä olisi fiksuinta tehdä? Osa harratetason pojista on hyvin tyytyväisiä, mutta he taitavat kyllä olla niitä, joita futis ei kauheasti kiinnosta muutenkaan. He ovat mukana käytännnössä siksi, että vanhemmat pakottavat heidät harrastamaan jotain liikuntaa. Puhelimiin tartutaan heti kun pystytään. Onko oikeasti niin, että lapsi nostetaan parempaan tasoryhmään, kun siihen on aihetta? Voidaanko esim. kilparyhmästä pudottaa pois joku?

Minun neuvoni on, kysy rohkeasti valmentajalta, että minkälaisia harjoitteita poikani kannattaisi tehdä omalla ajalla, jotta hän voisi nousta ylempiin ryhmiin. Pyydä rehellinen palaute ja ole valmis ottamaan se vastaan. Sen jälkeen kysyt pojaltasi, että haluaisiko hän kanssasi tehdä niitä harjoitteita tämän kesän ja jos motivaatiota on, niin kentälle vaan. Minä olen nähnyt useita tapauksia, jotka ovat parantaneet omia taitojaan ja sitä kautta myös positiota joukkueensa sisällä joko isän avulla harjoitellen tai sitten runsaasti pihapelejä pelaamalla.

Jos poikasi pitää jalkapallosta, pelailee viikossa useasti muiden lasten kanssa omalla ajallaan ja on vielä valmis kehittämään puutteitaan, niin olisin ihmeissäni mikäli hänen kehityksensä ei olisi nopeampaa kuin monen vertaisensa. Minusta on selvää, että ryhmiä pitää muuttaa todellisen osaamisen perusteella eikä mitään pelipaikoista kilpailematonta edustusryhmää voi olla olemassa.

[Skylark]

Olen näitä vastauksia tässä lueskellut. Kiitoksia vielä niistä!

Tuo ehdotettu malli siitä, että tasoryhmät olisivat jatkuvassa liikkeessä, tuntuisi minusta kyllä fiksulta. En vastusta tasoryhmiä sinänsä, ja minusta ei ole oikeastaan väliä, missä ryhmässä poikani pelaa, kunhan pelaaminen on kivaa. Tasoryhmät ovat varmaan hankalia juuri lapsille, jotka sijoittuvat jonnekin eri ryhmien välimaastoon. Oman käsitykseni mukaan poikani joukkueen edari ja ylin haaste ovat aika tasaisia, tai siis niissä pelaavien poikien taidoissa ei huomaa suuria eroja. Harrasteryhmän pelaajien erot ovat sen sijaan valtavia. Osa pelaa kolmatta vuotta, osa ekaa peliään ikinä. Ja sen takia pelaaminen ei tunnu aina näistä kokeneemmista pelaajista kivalta.

Minulle on ihan päivänselvää, että poikani on taidoissaan selkeästi kilparyhmän ja ylimmän haasteen poikia jäljessä. Hänessä on tosiaan sellaista kulmikkuutta liikkeissä, mutta toisaalta paljon hyvän joukkuepelaajan aineksia, tuo sinnikkäästi palloa ylös, tarjoaa hyviä syöttöjä ja jaksaa puolustaa.

Minulla ei siis ole poikani suhteen mitään isoja tavoitteita. Ihannetilanne olisi tietysti sellainen pitkäkestoinen harrastus, josta olisi iloa pitkään aikuisikään asti. Pelkään että pojalla into lopahtaa tämän nykytilanteen vuoksi. Tuota ehdotettua tason nostamista omatoimiharjoittelulla kokeilemme ilman muuta, pelailen poikieni kanssa kyllä paljon nytkin. Mutta tarkoittaako tuo tasoryhmäsysteemi toisaalta sitä, että esim. poikani nostaminen alempaan haasteeseen edellyttää sitä, että sieltä pudotetaan joku pelaaja harrasteeseen tai lopettaa?

[Thalian]

Mutta tarkoittaako tuo tasoryhmäsysteemi toisaalta sitä, että esim. poikani nostaminen alempaan haasteeseen edellyttää sitä, että sieltä pudotetaan joku pelaaja harrasteeseen tai lopettaa?

Teoriassa kyllä, mutta käytännössä ei välttämättä. Jokaisella ryhmällä on joku tavoitekoko, mutta se kyllä joustaa molempiin suuntiin jonkin verran tarvittaessa. Toki, jos toimiesi johdosta joukkueessa käydään muutenkin läpi noita tasoryhmiä, niin siellä voi tapahtua aika paljonkin siirtymää ryhmästä toiseen.

[Bomber80]

Mutta tarkoittaako tuo tasoryhmäsysteemi toisaalta sitä, että esim. poikani nostaminen alempaan haasteeseen edellyttää sitä, että sieltä pudotetaan joku pelaaja harrasteeseen tai lopettaa?

Laitetaan nyt aluksi tasoryhmät rinnakkain, ei allekkain, ja puhutaan siirtämisestä pudottamisten ja nostamisten sijasta. Tasoryhmät on kuorrutettu ikävillä olettamuksilla ja pienet nyanssit saavat ne näyttämään paskoilta ja toimimattomilta, "valmentajien ja isikoutsien egon pönkittämiseen kehitetyltä artifaktilta".

Edellä tuli liuta hyvä kommentteja. Kuvaamasi toiminta seurassa kuulostaa toimimattomalta ja erittäin kapeaa kärkeä kehittävältä. Olen ollut todistamassa lukuisten seurojen stiplua kerätä se top-10 edistyneintä pelaajaa ja jyrätä sillä kaikki lähialueen jengit. Ryhmälle saatetaan järkätä ylimääräistä toimintaa yms "lisäkivaa", mikä ei ole oikein. Tällä toiminnalla ei kehitetä sitä massaa mikä Suomen pelikentillä viipeltää..

Jotta tämä kilpajoukkue joskus kokisi hyvää kehittävää haastetta, tulee pakkaa sekottaa haasteen kanssa jatkuvasti ja lähes joka peliin. Jos tämä tämä ajaa kilpajoukkueen turnaustasolla haastetasolle, tai kilpa(2), se on oikea ja fiksu siirto. Tämä vaatii terveen ja järkevän toimihenkilöstön sekä seurajohdon.

Rajatapauksista. Skylark, vaikka sanot että haasteen pelaajissa ei ole suuria eroja, niitä löytyy aina. On selvää että pelaajalle tekee junnuiässä pelata välillä kovemmassa ryhmässä jossa joutuu vähän puristamaan pärjätäkseen, sekä välillä ryhmässä jossa pääsee loistamaan, rakentamaan peliä ei niin kovan prässin alla, tai tekemään maalin pari laidalla tai kärjessä ei niin kovaa palloon tulevia pelureita vastaan. Tämä vaatii joukkueenjohdolta ja päävalmentajilta viitseliäisyyttä, välittämistä sekä aitoa halua kehittää pelaajia, ei omaa egoa tai mainetta. Eli, aivan varmasti haasteessa on pelaaja tai pari jotka kaipaavat joko kilparyhmän haasteita, tai onnistumisia, päälliköintiä ja esimerkin näyttämistä harrasteryhmässä. Ryhmästä voi kasvaa myös selkeästi ulos, taidolliset, fyysiset ja varsinkin henkiset ominaisuudet elävät tässä 6-8v suurien muutosten aikaa.

Jos seura ei yllä sönkättyyn toimintaan kykene, tulee seuranvaihtoa harkita vakavasti sekä pitkään ja oikeaan ratkaisuun on löydyttävä munaa ryhtyä. Jos sitä ei löydy, kuinka voimme vaatia seuroiltakaan yhtään sen enempää?

[Sokrateen puskumaali]

Tuo ehdotettu malli siitä, että tasoryhmät olisivat jatkuvassa liikkeessä, tuntuisi minusta kyllä fiksulta. En vastusta tasoryhmiä sinänsä, ja minusta ei ole oikeastaan väliä, missä ryhmässä poikani pelaa, kunhan pelaaminen on kivaa. Tasoryhmät ovat varmaan hankalia juuri lapsille, jotka sijoittuvat jonnekin eri ryhmien välimaastoon. Oman käsitykseni mukaan poikani joukkueen edari ja ylin haaste ovat aika tasaisia, tai siis niissä pelaavien poikien taidoissa ei huomaa suuria eroja. Harrasteryhmän pelaajien erot ovat sen sijaan valtavia. Osa pelaa kolmatta vuotta, osa ekaa peliään ikinä. Ja sen takia pelaaminen ei tunnu aina näistä kokeneemmista pelaajista kivalta.

Jatkuvan liikkeen tasoryhmät ovat logistisesti vähän hankalampia, koska 50 lapsen jaottelu ryhmiin joka kerta eri tavalla on vaikeampaa kuin se, että kaikilla on selkeä oma lokeronsa. Jotta pystyt pitämään harjoittelun aikamitoituksessaan joudut tekemään jaot ryhmiin lonkalta parissa minuutissa ja siinä on vaikea muistaa kaikista pojista että onko heitä kokeiltu kuinka monta kertaa vähän ylempänä. Siitä tulee osin summittainen jako ja täsmälliseen tasapuolisuuteen, jota jotkut vanhemmat peräänkuuluttavat, on todella vaikea päästä.

Sillä on kuitenkin puolensa siinä mielessä, että sitä haastetason säätöä voi tehdä helpommin ja ei synny liikaa tunnetta, että oma lapsi on juuttunut epäoptimaaliseen ympäristöön.

Minulle on ihan päivänselvää, että poikani on taidoissaan selkeästi kilparyhmän ja ylimmän haasteen poikia jäljessä. Hänessä on tosiaan sellaista kulmikkuutta liikkeissä, mutta toisaalta paljon hyvän joukkuepelaajan aineksia, tuo sinnikkäästi palloa ylös, tarjoaa hyviä syöttöjä ja jaksaa puolustaa.

Siinä on jo paljon hyvää. Joskus tuo kulmikkuus on kuitenkin todella haastava ja vaikea kehittämisen aihe.  

Minulla ei siis ole poikani suhteen mitään isoja tavoitteita. Ihannetilanne olisi tietysti sellainen pitkäkestoinen harrastus, josta olisi iloa pitkään aikuisikään asti. Pelkään että pojalla into lopahtaa tämän nykytilanteen vuoksi. Tuota ehdotettua tason nostamista omatoimiharjoittelulla kokeilemme ilman muuta, pelailen poikieni kanssa kyllä paljon nytkin. Mutta tarkoittaako tuo tasoryhmäsysteemi toisaalta sitä, että esim. poikani nostaminen alempaan haasteeseen edellyttää sitä, että sieltä pudotetaan joku pelaaja harrasteeseen tai lopettaa?

Tuntematta seuran toimintaperiaatteita sanoisin kuitenkin, että ei varmaankaan edellytä. Jos harrastajissa on pari selkeästi enemmän haastetasosta hyötyvää, niin voihan sitä kokoa kasvattaa parilla ja jos taas on enemmän, niin sitten voi luoda taas uusia jaottelumalleja. Vastuuvalmentajallanne on varmaan kuitenkin oma näkemyksensä siitä asiasta ja miksi nyt mennään näin.

Omatoimiharjoitteluun liittyvä neuvoni siitä, että kysyt neuvoa valmentajalta, on mielestäni oleellinen myös siksi, että tämä valmentaja saa signaalin siitä, että poika haluaisi vähän kovempia haasteita jalkapallollisesti. Joskus se ei näy harrastajaryhmän pojasta niin selkeästi. Se saattaa vaikuttaa myös valmentajan ajatuksiin pelaajasta. Mutta kehittyminen muita nopeammin joka tapauksessa jossain vaiheessa tullaan huomioimaan, keskusteli valmentajan kanssa tai ei.

[andyjack]

Minusta on vähän vaarallista, jos yhtä ikäluokkaa vetää sama valmentaja vuodesta toiseen. Olen itse sillä kannalla, että ikäluokan vastuuvalmentajaa kannattaisi vaihtaa parin vuoden välein. Näin toiminnalle saadaan uutta näkemystä, joka varmasti tarkoittaisi ryhmien ja myös pelipaikkojen sekoittamista. Jos sama valmentaja vetää tuota 50 pelaajan ryhmää jatkuvasti, niin siinä tulee helposti sokeaksi omille näkemyksille.

[Sportacus]

Tuo ehdotettu malli siitä, että tasoryhmät olisivat jatkuvassa liikkeessä, tuntuisi minusta kyllä fiksulta. En vastusta tasoryhmiä sinänsä, ja minusta ei ole oikeastaan väliä, missä ryhmässä poikani pelaa, kunhan pelaaminen on kivaa. Tasoryhmät ovat varmaan hankalia juuri lapsille, jotka sijoittuvat jonnekin eri ryhmien välimaastoon.

Jep, juuri nuo rajatapaukset ovat helposti niitä väliinputoajia tasoryhmissä, parhaille ja heikoimmille tasoryhmäsysteemi on yleensä hyvä ja toimiva. Ja tuohon väliinputoajien ongelmaan auttaa tuollainen jatkuvan liikkeen systeemi. Tämä pitäisi valmentajien tiedostaa ja myös jaksaa nähdä vaivaa sen eteen. Kuulemma ainakin jääkiekon puolella on tämäntapainen systeemi käytössä.

Minulla ei siis ole poikani suhteen mitään isoja tavoitteita. Ihannetilanne olisi tietysti sellainen pitkäkestoinen harrastus, josta olisi iloa pitkään aikuisikään asti.

Tämä on varsin terve lähtökohta ihan jokaisen junnun vanhemmalle. Siitä teidän kilparyhmästännekään tuskin moni poika tulee koskaan pelaamaan edes ykkösdivaria, todennäköisyyksien mukaan liigassa ei välttämättä kukaan. Ainoa järkevä lähtökohta tuon ikäisen harrastamiselle on se, että on mukava harrastus, jossa saa liikuntaa ja oppii asioita elämää varten. Toki saa myös harrastaa määrätietoisesti ja mahdollisimman korkealle pyrkien, mutta realiteetit ja todennäköisyydet kannattaa pitää mielessä.

[Sokrateen puskumaali]

Laitetaan nyt aluksi tasoryhmät rinnakkain, ei allekkain, ja puhutaan siirtämisestä pudottamisten ja nostamisten sijasta. Tasoryhmät on kuorrutettu ikävillä olettamuksilla ja pienet nyanssit saavat ne näyttämään paskoilta ja toimimattomilta, "valmentajien ja isikoutsien egon pönkittämiseen kehitetyltä artifaktilta".

Ei kai se nimilapun muuttaminen "pudottamisesta" "siirtämiseen" merkitse yhtään mitään lapsen silmissä, jos tosiasiassa oma joukko muuttuu heikompitaitoiseen porukkaan? Vai tarkoittaako tämä jälkimmäinen sitä, että jos termejä vaihtaa, niin sinusta se ei enää kuulosta sitten egojen pönkittämiseen kehitetyltä artifaktilta? Onko se tärkeää, että kuorrutetaan toimintaa sellaisilla termeillä, että kaikki kilpailukammoiset vanhemmat ovat suopeampia sille jaottelulle? En tiedä onko näillä käytetyillä termeillä juurikaan merkitystä itse kokonaisuuden kannalta.

Edellä tuli liuta hyvä kommentteja. Kuvaamasi toiminta seurassa kuulostaa toimimattomalta ja erittäin kapeaa kärkeä kehittävältä. Olen ollut todistamassa lukuisten seurojen stiplua kerätä se top-10 edistyneintä pelaajaa ja jyrätä sillä kaikki lähialueen jengit. Ryhmälle saatetaan järkätä ylimääräistä toimintaa yms "lisäkivaa", mikä ei ole oikein. Tällä toiminnalla ei kehitetä sitä massaa mikä Suomen pelikentillä viipeltää..

Ei se ole niin yksinkertaista. Sille top-10 pelaajalle sillä hetkellä pitää löytää myös haasteita, jotta he kehittyvät. Sen alla olevat pelaajat kehittyvät vähäisemmillä haastetasoilla. Ongelma on ainoastaan silloin, jos sen alla olevia pelaajia ei yritetä kehittää vaan heille tarjotaan vain one size fits all - harrastelua. Se että valitaan vain tusina pelaajaa, jota yritetään kehittää on toki väärin ja siitä on helppo olla samaa mieltä.

Voitaisiinko edes olla samaa mieltä sellaisesta periaatteesta, että jokaiselle pelaajalle pitää yrittää löytää mahdollisimman optimaalinen haastetaso, jotta tämä kehittyisi? Luulen että sitä periaatetta käyttäen voisi olla mahdollista antaa sille kärjelle haasteita ja myös taata se, että pelikentillä viipeltävä massa saisi kehitystä.

Jotta tämä kilpajoukkue joskus kokisi hyvää kehittävää haastetta, tulee pakkaa sekottaa haasteen kanssa jatkuvasti ja lähes joka peliin. Jos tämä tämä ajaa kilpajoukkueen turnaustasolla haastetasolle, tai kilpa(2), se on oikea ja fiksu siirto. Tämä vaatii terveen ja järkevän toimihenkilöstön sekä seurajohdon.

Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat tällä? Taitavat pelaajat on laitettava heikompia vastuksia vastaan pelaamaan, koska heille annetaan aina mukaan myös pari heikompaa pakansekoittamisen vuoksi? Se on oikea ja fiksu tapa tehdä asioita? KäPan, KuPSin ja HJKn kaltaisten juniorieliittiporukoiden pitää lopettaa keskenään pelaaminen ja vuotta vanhempien kanssa pelaaminen, koska se on fiksu siirto pelaajakehityksen kannalta?

On selvää että pelaajalle tekee junnuiässä pelata välillä kovemmassa ryhmässä jossa joutuu vähän puristamaan pärjätäkseen, sekä välillä ryhmässä jossa pääsee loistamaan, rakentamaan peliä ei niin kovan prässin alla, tai tekemään maalin pari laidalla tai kärjessä ei niin kovaa palloon tulevia pelureita vastaan. Tämä vaatii joukkueenjohdolta ja päävalmentajilta viitseliäisyyttä, välittämistä sekä aitoa halua kehittää pelaajia, ei omaa egoa tai mainetta.

Tästä toisaalta samaa mieltä, toisaalta katson, että yleensä sille yhden tason joukkueellekin löytyy melkein joka turnauksesta hyvin vaihtelevia joukkueita vastaan ja vaikka ryhmä ei muuttuisi, niin sitä optimaalista tasonvaihtelua tulee silti. Jos ei, niin sitten ryhmien vaihto välillä lienee paikallaan.

Mutta oikeasti haluaisin kuulla edes yhdestä juniorivalmentajasta joka havittelee jotain "egoa ja mainetta" oman joukkueensa kautta. On vaikea kuvitella sellaista löytyvän. Se että joukkue ja valmentaja yrittävät kovasti voittaa otteluita ei tarkoita sitä, että valmentaja olisi egon tai maineen perässä. Voittaminen ja sen haluaminen sekä yleinen kovan kilvoittelun ilmapiirin luominen on osa pelaajien kehittämistä.

Minusta tuntuu yleisesti ottaen, että kilvoittelulle allergiset aikuiset, kohdatessaan kovaan kilvoitteluun tähtäävää joukkuetta, luulevat sen olevan jotain toimihenkilöiden egojen ja maineen luomiseen tähtäävää toimintaa, vaikka tähtäin on oikeasti pelaajien laadun kehittämisessä kulttuurin luomisen kautta.

Minusta on vähän vaarallista, jos yhtä ikäluokkaa vetää sama valmentaja vuodesta toiseen. Olen itse sillä kannalla, että ikäluokan vastuuvalmentajaa kannattaisi vaihtaa parin vuoden välein. Näin toiminnalle saadaan uutta näkemystä, joka varmasti tarkoittaisi ryhmien ja myös pelipaikkojen sekoittamista. Jos sama valmentaja vetää tuota 50 pelaajan ryhmää jatkuvasti, niin siinä tulee helposti sokeaksi omille näkemyksille.

Se on totta. Talkootyön realiteetit tulevat välillä vastaan tässä. Varmaan helpottaa, jos on useampi arvioimiseen kykenevä valmentaja ryhmässä ja sitä dialogia käydään niin tulee myös toisesta perspektiivistä näkemyksiä.

[Thalian]

Ei kai se nimilapun muuttaminen "pudottamisesta" "siirtämiseen" merkitse yhtään mitään lapsen silmissä, jos tosiasiassa oma joukko muuttuu heikompitaitoiseen porukkaan? Vai tarkoittaako tämä jälkimmäinen sitä, että jos termejä vaihtaa, niin sinusta se ei enää kuulosta sitten egojen pönkittämiseen kehitetyltä artifaktilta? Onko se tärkeää, että kuorrutetaan toimintaa sellaisilla termeillä, että kaikki kilpailukammoiset vanhemmat ovat suopeampia sille jaottelulle? En tiedä onko näillä käytetyillä termeillä juurikaan merkitystä itse kokonaisuuden kannalta.

Niillä käytetyillä termeillä on valtava merkitys. Haastajajoukkue ei ole sattumalta haastajajoukkue sen vanhan kakkosjoukkueen sijasta sillä haastaja kuulostaa ja tuntuu selvästi paremmalta. KYse on psykologiasta ja sitä ei kannata aliarvioida.

[Ben]

Tuo nyt ainakin voisi jonkun verran auttaa, että jos ylemmästä ryhmästä joku on poissa niin alemmasta nostettaisiin aina joku kärkipäästä haistelemaan tunnelmaa.

Nythän yleensä se menee niin, että jos top-porukasta joku on poissa niin sitten ne vain harjoittelevat yhtä pienemmällä ryhmällä sillä kertaa.

[Sokrateen puskumaali]

Niillä käytetyillä termeillä on valtava merkitys. Haastajajoukkue ei ole sattumalta haastajajoukkue sen vanhan kakkosjoukkueen sijasta sillä haastaja kuulostaa ja tuntuu selvästi paremmalta. KYse on psykologiasta ja sitä ei kannata aliarvioida.

Ok. Minä en koe näillä olevan muuta merkitystä kuin se että vanhemmat kuvittelevat näillä olevan lastensa suhteen jotain merkitystä ja ovat sitten rauhallisempia. Kyllä ne lapset tietävät olevansa kakkosjoukkueessa vaikka nimi olisi joku muu. Ja lapsen mielipaha siirtymisestä ykkösestä kakkoseen tai kakkosesta kolmoseen on ihan yhtä suuri oli termi sitten siirto tai pudotus - aikuisella ehkä eri, jos kuvittelee että lapsi ei ole niin älykäs että ymmärtäisi asiaa.

[Thalian]

Ok. Minä en koe näillä olevan muuta merkitystä kuin se että vanhemmat kuvittelevat näillä olevan lastensa suhteen jotain merkitystä ja ovat sitten rauhallisempia. Kyllä ne lapset tietävät olevansa kakkosjoukkueessa vaikka nimi olisi joku muu. Ja lapsen mielipaha siirtymisestä ykkösestä kakkoseen tai kakkosesta kolmoseen on ihan yhtä suuri oli termi sitten siirto tai pudotus - aikuisella ehkä eri, jos kuvittelee että lapsi ei ole niin älykäs että ymmärtäisi asiaa.

No ihminen nyt ei keskimäärin toimi näin. Jos käytetyillä termeillä ei olisi merkitystä, niin se haastajajoukkue voisi olla vaikkapa vähemmän paskojen joukkue, ja se harrastajien joukkue sitten vaikkapa ihan paskojen joukkue. Ymmärrät varmaan, että tämmöinen nimittely tuhoaa helposti kenen tahansa motivaation, joten käytetään kannustavampia termejä.

[Sportacus]

Kyllä sillä on paljon vaikutusta miten asioista puhutaan ja millaista tunnelmaa minkäkin asian suhteen luodaan. Jos valmentajasta oikein paistaa, että se paras joukkue on se tärkein ja rakkain, niin se kyllä vaikuttaa lapsiin. Oikeasti kannattaa miettiä miten asiat ilmaisee ja miltä se pelaajista ja vanhemmista näyttää ja tuntuu.

[Sokrateen puskumaali]

No ihminen nyt ei keskimäärin toimi näin. Jos käytetyillä termeillä ei olisi merkitystä, niin se haastajajoukkue voisi olla vaikkapa vähemmän paskojen joukkue, ja se harrastajien joukkue sitten vaikkapa ihan paskojen joukkue. Ymmärrät varmaan, että tämmöinen nimittely tuhoaa helposti kenen tahansa motivaation, joten käytetään kannustavampia termejä.

Voi olla. Nimittelyyn liittyy toki vähän toisenlainen lisämerkitys. En silti usko että sekään tappaisi kaikkien motivaatiota. Joidenkin varmaan, riippuen ehkä kuitenkin ensisijaisesti siitä, että minkälaista toiminta siinä Ei aivan totaalisen paskojen joukkueessa olisi. Vanhemmat kauhistuisivat välittömästi ainakin.

Mutta se, mitä alunperin lähdin ihmettelemään oli se, että jos on selkeä luokittelu taitojen mukaan, mutta sitä kuvataan termillä "rinnakkain" ei "alekkain" ja "siirretään" ei "pudoteta", että onko tällä lasten huonosti onnistuvalla sumutusyrityksellä muuta funktiota kuin vanhempien lohduttaminen. Eihän se, että te sanotte Joukkueina olevan A, B ja C ja ne ovat rinnakkain muuta sitä, että ne voidaan laittaa myös johonkin alekkaiseen järjestykseen taitojen perusteella, jos ne ryhmät on toisasiallisesti niin muodostettu. Se rinnakkaisuus alekkaisuuden sijaan on silloin sananhelinää.

Kyllä sillä on paljon vaikutusta miten asioista puhutaan ja millaista tunnelmaa minkäkin asian suhteen luodaan. Jos valmentajasta oikein paistaa, että se paras joukkue on se tärkein ja rakkain, niin se kyllä vaikuttaa lapsiin. Oikeasti kannattaa miettiä miten asiat ilmaisee ja miltä se pelaajista ja vanhemmista näyttää ja tuntuu.

Tämä jälkimmäinen on paljon oleellisempi asia. Jos tarkoitatte, että sillä on merkitystä, että miten valmentaja tasoryhmiänsä kohtelee ihmisenä ja valmentajana, niin se on täysin eri asia sitten. Joukkueelle voi antaa vaikka nimen täysin toivottomat, mutta jos valmentaja pitää joukkueen kehittämistä tärkeänä ja pelaajien arvo on yhtä suuri hänen silmissään, kuin kenellä tahansa muulla valmennettavallaan, niin silloin on itse nimityksen merkitys toissijainen.