Ei voitaisi. Ei jalkapallon osaaminen ole monoliitti, jota voi vaa'alla verrata toisen pelaajan monoliittiin.
Kohtuullisen laajoja sisältöjä löysit ehdottamaani periaatteeseen. Ei kai periaate siitä, että yritetään löytää jokaiselle pelaajalle mahdollisimman sopiva haastetaso tarkoita sitä etteikö sitä voisi yrittää hienosäätää? Itse asiassa juuri mahdollisimman optimaalisen haastetason hakeminen tarkoittanee sitä, että sitä tasoa haetaan juurikin "epämonoliittisesti".
Pelaajilla on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia. Jotkut ominaisuuksista ovat helposti mitattavissa kuten nopeus, osa hiukan heikommin, kuten syöttötaito ja osa todella huonosti, kuten pelikäsitys tai motivaatio. Nämä ominaisuudet ovat kaiken lisäksi jatkuvassa muutoksessa. Toisinsanoen ei ihmisiä voida jakaa kuin suuntaa antavasti noihin ryhmiin.
Vaikka näin olisi, niin olisiko mielestäsi periaate, "kenellekään ei saa yrittää löytää sopivaa haastetasoa" mielestäsi parempi kuin tuo ehdottamani?
Ja joukkueellinen useimmin mittarein heikompia voi hyvinkin voittaa joukkueellisen "parempia", jos joukkue pelaa joukkueena yhteen.
Mitä tällä on merkitystä asian kannalta? Kysyin, että voisiko pelaajakehityksen kannalta sellainen periaate, että jokaiselle yritetään löytää mahdollisimman sopivasti haastava kehitysympäristö, olla jotain mistä olisimme yhtä mieltä. Miten tämä toteamus liittyy tuon periaatteen analyysiin mitenkään?
Joten jos voisimme olla samaa mieltä sellaisesta periaatteesta, että on mahdotonta löytää sellainen haastetaso, joka olisi optimaalinen jokaisen pelaajan kehityksen kannalta.
Sinulta jäi ehkä huomaamatta termi "mahdollisimman" tuosta ehdotuksestani. Ei kai ole käytännössä mahdollista, että voimme löytää aina jokaiselle täydellisen kehitysympäristön. Paretoprinsiippiä mukaillen, voisi ajatella, että seuran harjoitusympäristön muokkaaminen sellaiseksi, että se on mahdollisimman optimaalinen mahdollisimman monelle voisi olla vielä vastaus tuohon.
Vai onko mielestäsi vastaus se, että koska on mahdotonta muodostaa sellaista ympäristöä joka olisi kaikille täydellinen, niin mitään ei saa haastetason varioimiseksi tehdä?
Johtopäätöksenä ehkä olisi, että ryhmiä on syytä koko ajan jossain määrin muokata.
Se sama johtopäätös varmaan seuraa myös esittämästäni periaatteesta. Mikäli vaan mahdollista ja jos siitä ei seuraa kehityksen kannalta negatiivisia piirteitä. Minusta tuntuu, että me olemme pohjimmiltamme samaa mieltä, mutta sinua risoo ajatus mistään taitotasojen arvioinnista, koska koet sen jollain periaatteellisella tasolla epätasa-arvoisena ja epäreiluna lapsia kohtaan.
Minä taas koen epätasa-arvoisena ja epäreiluna lapsia kohtaan sen, ettei heille anneta itselleen sopivia ja iloa tuottavia haasteita vaan väkisin annetaan surkeutta ja epäonnistumisia koska aikuisten arvomaailma ei salli iloa ja onnistumisia jos se on ristiriidassa heidän tasa-arvoperiaatteidensa kanssa.
Juuri tuota ajoin takaa.
Kokevat olevansa erityisiä eivätkä opi tekemään niin paljon työtä kun se seuraava taso ja samalla saavat silti onnistumisia juuri tuon edun turvin. Sitten kun etu on ajettu kiinni jää jäljelle opitut asiat, eli todellinen taito. Siinä vaiheessa iskee realismi päin näköä ja kun pitäisi alkaa tehdä töitä loppuu mielenkiinto.
Minä näen tuon yhtenä sudenkuoppana, mutta toisaalta niiden jotka ovat heikommassa ryhmässä myöhäisemmän kehittymisen johdosta saattaa latistaa se koettu tilanne myöskin ja vaikka potentiaalia olisi, niin sen saavuttamiseksi ei siitä johtuen tehdä tarpeeksi työtä. Samoin varhain kehittynyt voi saada omaan kehittymiseensä tarvittavaa haastetta muista joukkueista, esim. vuotta vanhempien sarjasta, joka kannustaa kehittymiseen.
En sanoisi mitenkään kategorisesti, että ovat selkeästi huonommassa asemassa, mutta kuvaamasi mahdollisuus on, jos sopivaa haastetasoa ei osata asettaa. Jos nämä varhain kehittyneet pääsevät helpolla ja voivat käyttää vain ylivertaista perusfysiikkaansa hyväkseen, niin se on tietysti huono juttu. Optimaalinen vastus pitää yrittää löytää.
En lähde avaamaan SKYLARKILLE tarkoitettua vastaustani sen enempää. Olet mies/nainen joka on omasta mielestään aina oikeassa. Samantyyliset kaverit majailevat parin junnuseuran johtotehtävissä ja jälki on sen mukaista.
Dem egos.
Oliko tämä minulle? Jos oli, niin ok ja sääli. Sitten on varmaan turha keskustella, jos sinulla on tällainen tunne. Yritän muistaa jatkossa, etten turhaan kysele sinulta enempää.
