Pienten junnujen tasoryhmät

[Sokrateen puskumaali]

En nyt näe ristiriitaa. Silloin vastustin ajatuksena monoliittejä ja nyt annan esimerkin monoliittiajattelun ongelmista. Kyseinen asia ei joukkueessamme ole minusta järjestetty parhaalla mahdollisella tavalla - mutta en ole siinä asemassa, että sen muuttaisinkaan.

Ymmärrän. Ei meillä varmaan mitään erityisen suurta erimielisyyttä asiassa ole. Luulen ymmärtäväni, että mitä oikeastaan aiemmin tarkoitit. Minua vain hymyilytti se, että kun yritin muodostaa ajatusta tai periaatetta, että yrittäisimme antaa kaikille pelaajillemme yksilöllisesti mahdollisimman hyvän kehitysympäristön luomalla mahdollisimman oikeanlaisen haastetason peleihin ja harjoituksiin, niin sinä kerroit, että sellainen periaate on väärä koska kukaan ei koskaan voi nähdä yhdenkään pelaajan mitään tasoa ja siksi kaikkien on oltava samoissa ryhmissä ilman minkäänlaisia jakoja ja nyt sitten kuitenkin kuulen, että omassa viitekehyksessäsi on jäykät tasoryhmät.

Mutta jos saisit järjestää asioita niin kuin haluaisit, niin olisiko joukkueessasi minkäänlaisia tasoryhmiä ja jos olisi, niin olisiko silloin esittämäni periaate oikeansuuntainen vai haluaisitko kenties täysin heterogeeniset ryhmät kaiken aikaa?

Ja yleisemmin liittyen tähän turnaukseen, josta oli puhe, kuulisin mielelläni tähän aiemmin esitettyyn kysymykseen valaistusta, mikä on näiden tasoryhmiä ja elitismiä tavoittelevien joukkueiden tilanne tämän turnauksen perusteella? Aiemmin esitettiin, että metsään mennään monessa asiassa, näkyykö se jotenkin kentällä?

[Spangen]

Jos on tarpeeksi paljon tarpeeksi hyviä pelaajia, voi treeneissä sekoittaa ryhmiä vaikka joka kerta. Silloin pitäisi tulla eri tasoisia ärsykkeitä riittävästi. Peliryhmien jatkuva pyöritys on sitten hankalampi rasti, muttei sekään mahdoton.

[Metsän poika]

 Peliryhmiä voisi katsoa kilpailukohtaisesti. Sarjapeleissä tulisi sitä pitkäjänteisempää yhdessä pelaamista ja turnauksissa sitten voisi etsiä sitä sen hetkistä optimia.

Mutta jos saisit järjestää asioita niin kuin haluaisit, niin olisiko joukkueessasi minkäänlaisia tasoryhmiä ja jos olisi, niin olisiko silloin esittämäni periaate oikeansuuntainen vai haluaisitko kenties täysin heterogeeniset ryhmät kaiken aikaa?

Tietenkin eri ryhmiä pitää olla. Jos ikäluokassa osa ei osaa potkaista jalkapalloa ja osa pelaa sujuvaa kombinaatiopeliä, niin eivät ne samoihin harjoituksiin edes kuulu.
 Mutta sitten taas kun aletaan vaikka tavoitteellisesti harrastavia jakamaan ryhmiin, niin esim ryhmän 1 alaosaa ja ryhmän 2 yläosaa ei yksilöiden osalta pysty objektiivisesti erottelemaan. Eroja alkaa tulla, jos ryhmässä 1 saavat harjoitella ja pelata aina itseään parempien kanssa, kun taas ryhmän 2 kärjen viiteryhmä on itseä heikompi, jolloin sillä on lähtökohtaisesti huonommat mahdollisuudet kehittyä.
 Ei kukaan edelleenkään ole väittänyt kaikkien olevan erottelematonta massaa - silloinhan olisi ihan sama, vaikka nuo kaikki kiinteisiin ryhmiin jaettaisiin.
 Jos saisin päättää, niin noita ryhmien ala- ja yläpäitä sekoitettaisiin aktiivisesti, etenkin treeneissä.

[Sokrateen puskumaali]

Tietenkin eri ryhmiä pitää olla. Jos ikäluokassa osa ei osaa potkaista jalkapalloa ja osa pelaa sujuvaa kombinaatiopeliä, niin eivät ne samoihin harjoituksiin edes kuulu.

Ja jos yritetään näitä ryhmiä jakaa, niin voisiko periaatteena jaolle olla pyrkimys siihen, että mahdollisimman moni saisi mahdollisimman kehittävän harjoitusympäristön? Jos olet sitä mieltä, niin sitten olen onnistunut paremmin ilmaisemaan näkemyksni, koska olit sitä vastaan aiemmin. Mikäli et, niin millä ihmeellä ne jaot oikein haluaisit tehdä?

Mutta sitten taas kun aletaan vaikka tavoitteellisesti harrastavia jakamaan ryhmiin, niin esim ryhmän 1 alaosaa ja ryhmän 2 yläosaa ei yksilöiden osalta pysty objektiivisesti erottelemaan. Eroja alkaa tulla, jos ryhmässä 1 saavat harjoitella ja pelata aina itseään parempien kanssa, kun taas ryhmän 2 kärjen viiteryhmä on itseä heikompi, jolloin sillä on lähtökohtaisesti huonommat mahdollisuudet kehittyä.

Ehkä. Toisaalta taas, jos pelaaja X saa ryhmässä 1 harjoitusta, jossa kilpailutilanteessa joutuu lähinnä juoksemaan pallon perässä taistellen pallosta ja pallokosketuksia tulee vähän, mutta ryhmässä 2 pelaaja X olisi palloa dominoiva pelaaja, joka harjoitusten kilpailutilanteissa saisi paljon enemmän pallonhallinnan kannalta harjoitusta. Vastus on kevyempi, mutta se voi johtaa taidon ja pelisilmän kehittymiseen paremmin. Sanoisin jopa, että ryhmän 2 kärki voi kehittyä nopeammin ellei valmennus ole oleellisesti erilainen vaatimustasoltaan.

Lienee selvää, että kehityksen kannalta pitäisi olla molempia ympäristöjä tarjolla, mutta millä frekvenssillä, niin en tiedä. Onko ongelma, jos pelaaja X sinnittelee taistelupelaajana vuoden paremmassa ryhmässä ja sitten seuraavan vuoden dominoivammassa roolissa vai ei. Käsittääkseni sellainen on kohtuullisen normaalia kilpailullisessa Euroopassa, mutta suurempien joukkueiden pohjolassa on mahdollisuus myös vaikka harjoituskertaisiin siirtelyihin ja haastetason jatkuvaan räätälöintiin. Euroopassa asia ainakin toimii, mutta onko kyseessä joku muu kuin systeemin paremmuus - vaikea sanoa.

[Matthias Sindelar]

Tätä keskustelua sivusta seuranneena, tuli vaan mieleen kamppailulajit. Siellä lienee tasoryhmät itsestäänselvyyksiä - tuskin yksikään äiti päästää lastaan ”vääriin peleihin”.

[Metsän poika]

Ja jos yritetään näitä ryhmiä jakaa, niin voisiko periaatteena jaolle olla pyrkimys siihen, että mahdollisimman moni saisi mahdollisimman kehittävän harjoitusympäristön? Jos olet sitä mieltä, niin sitten olen onnistunut paremmin ilmaisemaan näkemyksni, koska olit sitä vastaan aiemmin. Mikäli et, niin millä ihmeellä ne jaot oikein haluaisit tehdä?

Edelleen se ongelma mikä ryhmäjaoissa on, on että ei siitä yksittäisen pelaajan tasosta voi antaa kuin karkean haarukan. Eli vaikka asteikolla 1-100, parhaat yksilöt voi olla (90% tms todennäköisyydellä) jossain 2-8 tai 1-20 tasolla, ei pelaajia voi laittaa yksittäisiin pisteisiin ja sanoa, että tämä on tasolla 4 ja tämä tasolla 10. Sitten kun tuo pelaajamassassa vielä jotenkin normaalijakaumaa noudattaa, niin suurimmalla osalla tuo alue, jolla he todennäköisesti ovat, on keskialueella ja osaamisalueet menevät päällekkäin.

 Se voidaan sanoa, että tason 2-8 ja 72-80 pelaaja ei varmasti samoista harjoituksista hyödy. Mutta jos jaetaan ryhmiä niin (mediaanin perusteella) tason 15-35 pelaaja menee ylempään ryhmään ja tason 14-37 pelaaja alempaan. Toinen treenaa/pelaa 1-25 tasolla ja toinen 25-50. Minusta tuossa kohtaa pitää olla liikkuvuutta.

 Ei tasoryhmiä täällä ole juuri kukaan sinällään kritisoinut. Liian jäykkiä tasoryhmiä on.
 Ja erityisesti sitä ajatusta, että noista jotenkin kilpailtaisiin. Maalien teossa tai nopeudessa on selkeä mittari, josta kilpailla. Hyvyys jalkapallossa ei ole sellainen, minkä voisi tuota hyvin karkeaa arviota paremmin arvottaa, jolloin siitä kilpaileminen on idioottimainen ajatus.

[Sokrateen puskumaali]

Edelleen se ongelma mikä ryhmäjaoissa on, on että ei siitä yksittäisen pelaajan tasosta voi antaa kuin karkean haarukan. Eli vaikka asteikolla 1-100, parhaat yksilöt voi olla (90% tms todennäköisyydellä) jossain 2-8 tai 1-20 tasolla, ei pelaajia voi laittaa yksittäisiin pisteisiin ja sanoa, että tämä on tasolla 4 ja tämä tasolla 10. Sitten kun tuo pelaajamassassa vielä jotenkin normaalijakaumaa noudattaa, niin suurimmalla osalla tuo alue, jolla he todennäköisesti ovat, on keskialueella ja osaamisalueet menevät päällekkäin.

Olen samaa mieltä. Silti yritän jotenkin saada aikaan jotain sellaista, että lapset kehittyisivät parhaiten vaikka se ei ole aina niin yksinkertaisesti arvioitavissa se taso. Eikä se ole mielestäni suunnaton ongelma, jos siellä raja-alueella jotkut pelaajat viettävät aikaa tarkasti määriteltynä ikään kuin "väärissä" ryhmissä, jos he kuitenkin saavat em. kaltaisesti joko harjoitusta vaateliaampien pelitovereiden kanssa tai sitten joutuvat kantamaan vastuuta tavallista enemmän.

Se voidaan sanoa, että tason 2-8 ja 72-80 pelaaja ei varmasti samoista harjoituksista hyödy. Mutta jos jaetaan ryhmiä niin (mediaanin perusteella) tason 15-35 pelaaja menee ylempään ryhmään ja tason 14-37 pelaaja alempaan. Toinen treenaa/pelaa 1-25 tasolla ja toinen 25-50. Minusta tuossa kohtaa pitää olla liikkuvuutta.

Vuoden päästä arvioituna jälkimmäinen pelaaja saattaa olla kehittynyt toisen edelle tai sitten toisin päin. Kuinka paljon kehittymiseen vaikutti ryhmä ja kuinka paljon oma sisäsyntyinen kypsyminen tms. Sitä on vaikea sanoa. Liikkuvuutta pitää olla, se on selviö, kuinka usein, niin sekin varmaan riippuu tilanteesta.

Ei tasoryhmiä täällä ole juuri kukaan sinällään kritisoinut. Liian jäykkiä tasoryhmiä on.
 Ja erityisesti sitä ajatusta, että noista jotenkin kilpailtaisiin. Maalien teossa tai nopeudessa on selkeä mittari, josta kilpailla. Hyvyys jalkapallossa ei ole sellainen, minkä voisi tuota hyvin karkeaa arviota paremmin arvottaa, jolloin siitä kilpaileminen on idioottimainen ajatus.

Häh? Eikö koko jalkapallomaailma koostu pelaajista, niin nuorista kuin aikuisistakin, jotka kilpailevat juuri tällä välillä vaikeastikin arvioitavissa olevalla paremmuudella jalkapalloilijana, jotta pääsevät parempiin joukkueisiin? Miten tämä kilvoittelu on idioottimainen ajatus? Eikö Suomessakin pääkaupunkiseudun ja muutaman muun alueen paremmat joukkueet valikoi lapsia joukkueisiinsa juuri tämän hyvyyden jalkapallossa -arvion perusteella?

Se että arviot eivät aina onnistu ei kai liene mikään syy jättää kilvoittelua, koska kyllä ne virhearviot tulevat aina esille ja tilanteet pääsääntöisesti korjaantuvat.

[Metsän poika]

Olen samaa mieltä. Silti yritän jotenkin saada aikaan jotain sellaista, että lapset kehittyisivät parhaiten vaikka se ei ole aina niin yksinkertaisesti arvioitavissa se taso. Eikä se ole mielestäni suunnaton ongelma, jos siellä raja-alueella jotkut pelaajat viettävät aikaa tarkasti määriteltynä ikään kuin "väärissä" ryhmissä, jos he kuitenkin saavat em. kaltaisesti joko harjoitusta vaateliaampien pelitovereiden kanssa tai sitten joutuvat kantamaan vastuuta tavallista enemmän.

Miksi sitten haluat tasoryhmiä, jos niillä ei ole väliä?

Vuoden päästä arvioituna jälkimmäinen pelaaja saattaa olla kehittynyt toisen edelle tai sitten toisin päin.
 

Harvemmin noissa ääripäissä mitään noin dramaattista kyllä tapahtuu. Niitä "samantasoisia" taas olisi syytä kierrättää, jotta kehittyesskin se oma paikka löytyisi.

Häh? Eikö koko jalkapallomaailma koostu pelaajista, niin nuorista kuin aikuisistakin, jotka kilpailevat juuri tällä välillä vaikeastikin arvioitavissa olevalla paremmuudella jalkapalloilijana, jotta pääsevät parempiin joukkueisiin?

Öö, ei. Varsinkaan topikin mukaisesti pienistä junnuista puhuttaessa. Vanhempien ambitiot sitten erikseen. Ja aikuisilla voi olla joku abstrakti ajatus siitä, että on hienompaa voittaa ottelu kolmosdivarissa, kuin nelosessa - todennäköisemmin tosin kyse on ainoastaan siitä, että aikuinen jollain tasolla ymmärtää paremmin, että peli on kivointa sillä tasolla missä on sopivassa suhteessa haasteita ja onnistumisia.
 Lapset kilpailevat kentällä voitosta. Aikuisten tehtävä on jakaa lapset suunnilleen tasaisiin ryhmiin, että hommassa (tavoitteellisessa valmentamisessa) on jotain järkeä ja sopivia haasteita voitettavaksi.

[Sokrateen puskumaali]

Miksi sitten haluat tasoryhmiä, jos niillä ei ole väliä?
 Harvemmin noissa ääripäissä mitään noin dramaattista kyllä tapahtuu. Niitä "samantasoisia" taas olisi syytä kierrättää, jotta kehittyesskin se oma paikka löytyisi.

Käsität väärin, katson, että pitkässä juoksussa niillä on väliä, mutta lyhyellä tähtäimellä pieni virhearvio ei välttämättä ole ongelma. Asia riippuu siitä, että mikä on yksilön kannalta se paras mahdollinen ympäristö ja sitä arviota valmentaja varmaan yrittää koko ajan tehdä. Enkä puhunut ääripäistä vaan ihan siitä reunalla olevista lapsista, jotka saattaisivat olla eri tason harjoitusryhmissä. Väliähän sillä ei asian kannalta ole - jakoja pitää vaan yrittää tehdä niin, että se kehitysoptimaalinen ympäristö löytyy.

Öö, ei. Varsinkaan topikin mukaisesti pienistä junnuista puhuttaessa.

Yritän miettiä, että mitä tarkoitat. Olisiko väitteeni ollut liian yleistävä, jotta voisit sen hyväksyä? Yritetään uudelleen: Koko jalkapallourheilu koostuu pelaajista, jotka pyrkivät nousemaan mahdollisimman korkealle tasolle ja kilpailun kautta pelaajat löytävät paikkansa tässä hierarkiassa? Toki kilpailun aste kasvaa mitä vanhemmiksi kasvetaan. Harrastejalkapallo sitten erikseen, siellä ei ambitioita välttämättä ole.

Vanhempien ambitiot sitten erikseen. Ja aikuisilla voi olla joku abstrakti ajatus siitä, että on hienompaa voittaa ottelu kolmosdivarissa, kuin nelosessa - todennäköisemmin tosin kyse on ainoastaan siitä, että aikuinen jollain tasolla ymmärtää paremmin, että peli on kivointa sillä tasolla missä on sopivassa suhteessa haasteita ja onnistumisia.
 Lapset kilpailevat kentällä voitosta. Aikuisten tehtävä on jakaa lapset suunnilleen tasaisiin ryhmiin, että hommassa (tavoitteellisessa valmentamisessa) on jotain järkeä ja sopivia haasteita voitettavaksi.

En tiedä onko kenenkään mielestä väliä sillä onko jokin voitto "hienompi" toisesta. Luulen kuitenkin, että uskottelet itsellesi epätosia asioita, jos luulet, että 6-7 vuotiaat nappulat vaikka esimerkiksi Belgiassa eivät kilvoittelisi Anderlechtin joukkueeseen pääsystä. Lapselle voi olla hyvin tärkeää päästä kilvoittelemaan parhaita vastaan ja itse voitto voi olla toissijainen asia sen kilpailun kovuuden rinnalla. Sellainen kilpailullisuus on hyvästä, egosuuntautunut meininki, missä halutaan voittaa heikompia vastuksia on taas huonosta.

Varmasti on väärälläkin tavalla aikuisten ja lasten ambitiot ristiriidassa maailmalla ja Suomessa, mutta eihän nyt silti voida sanoa, etteikö kilvoittelu joukkuepaikoista kuuluisi jalkapalloon globaalilla tasolla hyvinkin pienistä lähtien? Eihän niitä urheilujoukkueita siellä arvalla valita vaan ihan hurjalla kilpailulla, joka lähtee esikouluiästä liikkeelle.

[Takatasku]

Mitä jos laitettaisiin maksut sen mukaan, minkä tasoinen juniori on kyseessä? Jos vaikka joukkueessa olisi n. 30 pelaajaa ja pelattaisiin kolmessa ryhmässä, paras kolmasosa maksaa vaikka 80 €/kk, keskimmäinen 100 €/kk ja huonoin 120 €/kk. Saisiko tämä aikaan sen, että vanhemmat kannustaisivat junnuansa harjoittelemaan enemmän, vai siihen, että heitetään koko homma pois kun pitää maksaa enemmän kuin muut?

[Bomber80]

Tätä keskustelua sivusta seuranneena, tuli vaan mieleen kamppailulajit. Siellä lienee tasoryhmät itsestäänselvyyksiä - tuskin yksikään äiti päästää lastaan ”vääriin peleihin”.

Kisoissa sen sijaan ei ole. Mikä on todella surkea homma monen kannalta :/

[Matthias Sindelar]

Kisoissa sen sijaan ei ole. Mikä on todella surkea homma monen kannalta :/

Mitä vittua? Kaikki pelaa?

[Metsän poika]

Yritän miettiä, että mitä tarkoitat. Olisiko väitteeni ollut liian yleistävä, jotta voisit sen hyväksyä? Yritetään uudelleen: Koko jalkapallourheilu koostuu pelaajista, jotka pyrkivät nousemaan mahdollisimman korkealle tasolle ja kilpailun kautta pelaajat löytävät paikkansa tässä hierarkiassa? Toki kilpailun aste kasvaa mitä vanhemmiksi kasvetaan. Harrastejalkapallo sitten erikseen, siellä ei ambitioita välttämättä ole.

Kilpailu hierarkiassa on kyllä todella vinksahtanut ajatus jalkapallon tarkoitukseksi.

Luulen kuitenkin, että uskottelet itsellesi epätosia asioita, jos luulet, että 6-7 vuotiaat nappulat vaikka esimerkiksi Belgiassa eivät kilvoittelisi Anderlechtin joukkueeseen pääsystä.

Lastenpsykologia  on taas sinulle todella vierasta, jos kuvittelet 6-7 vuotiaiden belgialaisnappuloiden vähääkään välittävän, kuinka hyvä Anderlechtin joukkue on.

Varmasti on väärälläkin tavalla aikuisten ja lasten ambitiot ristiriidassa maailmalla ja Suomessa, mutta eihän nyt silti voida sanoa, etteikö kilvoittelu joukkuepaikoista kuuluisi jalkapalloon globaalilla tasolla hyvinkin pienistä lähtien? Eihän niitä urheilujoukkueita siellä arvalla valita vaan ihan hurjalla kilpailulla, joka lähtee esikouluiästä liikkeelle.

Kokeile rinnastaa koulumaailmaan. Kuinka hyödyllistä on laittaa alakouluikäiset kilpailemaan koulupaikoista sillä ajatuksella, että heistä voi tulla aikuisena parempia kuin toisista?

[Bomber80]

Quote ei jostain syystä skulaa.

Kamppailulajeissa junnuissa on ainoastaan painoluokat. Ottelijan vyön värillä saati taitotasolla ei ole mitään merkitystä..

TÄYDELLINEN esimerkki mitä tapahtuu motivaatiolle edes jatkaa treenaamista kun sut tuhotaan lähes satapäisen yleisön edessä ja matsit jää siihen yhteen ainokaiseen

Tasoryhmät pitää olla ja niitä tulee käyttää fiksusti YKSILÖN kehittämisen eteen.

[L-Val.]

Luulen kuitenkin, että uskottelet itsellesi epätosia asioita, jos luulet, että 6-7 vuotiaat nappulat vaikka esimerkiksi Belgiassa eivät kilvoittelisi Anderlechtin joukkueeseen pääsystä.

Ja moni tulevaisuuden huippu vielä tällä hetkellä 6-7-vuotiaana treenailee futista kaduilla, pihoilla ym. ulkopuolisena tällaisesta organisoidusta seurajoukkuetoiminnasta...

[Sokrateen puskumaali]

Luulin jo ymmärtäväni lopettaa tästä vääntämisen, mutta väärässä olin.

Kilpailu hierarkiassa on kyllä todella vinksahtanut ajatus jalkapallon tarkoitukseksi.

Minusta kilpailu yleisenä periaatteena on aika lähellä koko asian ydintä. Kilvoittelu kovempiin joukkueisiin pääsystä on vain tämän yleisen kilpailullisuuden yksi ilmenemismuoto.

Lastenpsykologia  on taas sinulle todella vierasta, jos kuvittelet 6-7 vuotiaiden belgialaisnappuloiden vähääkään välittävän, kuinka hyvä Anderlechtin joukkue on.

Ok. Minä taas luulen, että sinä et ehkä kykene suomalaisena tätä asiaa oikein ymmärtämään.

Kokeile rinnastaa koulumaailmaan. Kuinka hyödyllistä on laittaa alakouluikäiset kilpailemaan koulupaikoista sillä ajatuksella, että heistä voi tulla aikuisena parempia kuin toisista?

Se voi olla erittäin hyödyllistä. Ei tarvitse mennä kuin pari vuosikymmentä taaksepäin Suomessa tai vaikka nykyaikana jonnekin pohjoismaiden ulkopuolelle, missä kilpailu alakouluiässä kouluista on todellista. Luulen, että suomalaisena uskot sitä meidän kulttuurimme prinsiippiä, että pitää olla pullantuoksuinen ja kaikista huolehtiva peruskoulu, joka on kaikille tasa-arvoinen, jotta yhteiskunta avautuu kaikille parhaiten, mutta minä en ole ihan yhtä varma tästä meidän lähestymistapamme oikeanlaatuisuudesta.

Ja moni tulevaisuuden huippu vielä tällä hetkellä 6-7-vuotiaana treenailee futista kaduilla, pihoilla ym. ulkopuolisena tällaisesta organisoidusta seurajoukkuetoiminnasta...

Kenties. Mitä sillä on merkitystä keskustelun kannalta? Lisäksi ymmärrykseni mukaan kaduilla ja puistoissa tapahtuva pelaaminen on ainakin keski-eurooppalaisessa kontekstissa muuntautunut nykyajan vanhemmuuskulttuurin myötä enemmän ohjattuun ruohonjuuritason jalkapalloon, mitä isojen seurojen scoutit kyllä tarkkailevat. 8v taitaa olla aika yleinen ikä, jolloin seuravalintoja sitten ryhdytään tekemään ihan vakavissaan.

[L-Val.]

Kenties. Mitä sillä on merkitystä keskustelun kannalta? Lisäksi ymmärrykseni mukaan kaduilla ja puistoissa tapahtuva pelaaminen on ainakin keski-eurooppalaisessa kontekstissa muuntautunut nykyajan vanhemmuuskulttuurin myötä enemmän ohjattuun ruohonjuuritason jalkapalloon, mitä isojen seurojen scoutit kyllä tarkkailevat. 8v taitaa olla aika yleinen ikä, jolloin seuravalintoja sitten ryhdytään tekemään ihan vakavissaan.

Lähinnä pohdiskelin vain sitä että onkohan hiukan ylikorostettua tuo toiminnan ammattimainen organisoituminen ja kilpailullisuuden taso vielä siellä 6-, 7- ja 8-vuotiaissa? En väitä tietäväni mitään miten huippuja tehdään, mutta tuossa vaiheessa ollaan vielä aika lapsia. Kyllä niitä huipputason pelaajia tulee sieltä E-Amerikasta ja Afrikasta myös, ei pelkästään Keski-Euroopan lapsiakatemioista.

[Sokrateen puskumaali]

Lähinnä pohdiskelin vain sitä että onkohan hiukan ylikorostettua tuo toiminnan ammattimainen organisoituminen ja kilpailullisuuden taso vielä siellä 6-, 7- ja 8-vuotiaissa? En väitä tietäväni mitään miten huippuja tehdään, mutta tuossa vaiheessa ollaan vielä aika lapsia. Kyllä niitä huipputason pelaajia tulee sieltä E-Amerikasta ja Afrikasta myös, ei pelkästään Keski-Euroopan lapsiakatemioista.

Ylikorostettua minun taholtani vai sitä harjoittavien seurojen taholta? Niiden tutkimusten mukaan, mitä minä luen, valikoinnit aloitetaan 5-6 vuotiaana Englannin ja Espanjan kaltaisissa maissa ja kyse on lähinnä vain siitä, että onko pelaajan logistisesti järkevä siirtyä vai pitääkö odottaa parempaa ikää. Toki olet oikeassa siinä, että eihän se verkko vielä ole niissä ikäluokissa ole niin pettämätön, etteikö lahjakas urheilija mahdollisesti löydy myöhemminkin. Jalkapallokulttuurista johtuen saattaa olla kuitenkin niin, että urheilullisten lapsien on vaikeampi piileksiä scoutteja jotka tarkkailevat niitä kenttiä.

Lapsiakatemioita on muuallakin kuin Euroopassa, varsinkin Etelä-Amerikan jalkapallotehtaat ovat aika raadollisia luonteiltaan jos olen ymmärtänyt oikein. Mutta jos käsitykseni on oikea, niin vähemmän enää tarvitsee scoutata kyseisiä mantereita, sillä ne lahjakkaat lapset siirtyvät jo aika nuorina eurooppalaisiin akatemioihin ja eurooppalainen akatemia koulii tavan baijerilaisistakin huippuluokan pelaajia eikä tarvitse tavoitella katufutista nuorena pelanneita ympäri maailmaa. Yhteistyöverkostot ovat kyllä laajat ja eurooppalaiset akatemiat mielellään lisäävät kilpailua pelipaikoista tuomalla lahjakkaita pelaajia ympäri maailman systeemeihinsä. Sitten kun ovat siihen valmiita. Mutta toki aina tulee niitä, jotka ponnistavat ylös korkeimmalle huipulle vaikka opetus olisi ihan jotain muuta.

[Jortsukka]

Lähinnä pohdiskelin vain sitä että onkohan hiukan ylikorostettua tuo toiminnan ammattimainen organisoituminen ja kilpailullisuuden taso vielä siellä 6-, 7- ja 8-vuotiaissa? En väitä tietäväni mitään miten huippuja tehdään, mutta tuossa vaiheessa ollaan vielä aika lapsia. Kyllä niitä huipputason pelaajia tulee sieltä E-Amerikasta ja Afrikasta myös, ei pelkästään Keski-Euroopan lapsiakatemioista.

Afrikassa ja E-Amerikassa toteutuu pari asiaa todella monella mitkä ei toteudu Euroopassa läheskään niin monella. Riittävä liikuntamäärä ja riittävästi toistoja pallon kanssa.

Benfica aloittaa akatemia-toimintansa 6-vuotiaista ympäri Portugalin(taisi olla joku kymmenkunta akatemiaa ympäri Portugalin), suurin osa seuroista ympäri Euroopan aloittaa ns. joukkuetoiminan siinä U8 vaiheessa. Poikkeuksiakin toki on. Esim. Tanskassa paljon isoja seuroja mitkä aloittavat vasta oman joukkuetoiminan. Toki tätä ennen jo useampi vuosi on oltu "tarkkailun alla" ja esim. 1-2 viikossa vedetty "isomman seuran harjoituksissa", mutta paperit säilyy pienissä seuroissa.

Suomen nykyistä mallia(jos sellaista meillä edes kunnolla on) on mahdotonta vertailla noihin isompiin maihin. Niissä suurimmat seurat pyörittävät vain sitä huipputason toimintaa, sitten niiden takana tulee aina portaittain seuroja jotka hoitavat aina sitä omaa tasoaan, jne. Suomessa taas nykyisellään isoimmat seurat mallia HJK pyörittävät omassa toiminnassa "kaikkia tasoja". Syitä on monia. On taloudelliset, on se että koetaan ettei muissa tehdä riittävän hyvin asioita, jne.

Aina tullaan siihen että meillä on A)liian vähän riittävän motivoituneita pelaajia B) liian vähän riittävän hyviä valmentajia. Täälläkin usein lukee että pitäisi saada kaikille samanlainen valmennus. Miten käytännössä tämän toteutat jos on esim. seurassa 600 pelaajaa ja 2 hyvää valmentajaa? Tämä siis ihan nyt vaan esimerkkinä että varmasti kaikille pitäisi saada mahdollisimman hyvää valmennusta, mutta se että kaikille saataisiin riittävän hyvää on täyttä utopiaa nykyisellään. Tästäkin johtuen tärkeää että tasoryhmät ovat joustavia ja eivät liian kiinteitä.

edit: Sen nyt vielä toistan, uudestaan ja uudestaan. Että Suomi on varmaankin maailman ainoita maita missä edes vakavasti puhutaan vielä siitä että pitäisikö olla tasoryhmät vai ei. Muualla maailmassa ollut aina ja on edelleen. Sitten kun joku tähän vastaa että "mutta Ruotsissa", niin sanon että tutustu Ruotsin parhaisiin kasvattiseuroihin Brommapojkarnasta alkaen. 5000+ pelaajaa, mutta todella tiukat tasojoukkueet(ykkösryhmän koko aloittavissa ikäluokissa 9 pelaajaa). Ja en sano että tuo Bromman malli on siis oikea, vaan ainoastaan että näin Ruotsissa toimitaan seuroissa joista tulee eniten pelaajia.

[Sokrateen puskumaali]

Suomen nykyistä mallia(jos sellaista meillä edes kunnolla on) on mahdotonta vertailla noihin isompiin maihin. Niissä suurimmat seurat pyörittävät vain sitä huipputason toimintaa, sitten niiden takana tulee aina portaittain seuroja jotka hoitavat aina sitä omaa tasoaan, jne. Suomessa taas nykyisellään isoimmat seurat mallia HJK pyörittävät omassa toiminnassa "kaikkia tasoja". Syitä on monia. On taloudelliset, on se että koetaan ettei muissa tehdä riittävän hyvin asioita, jne.

Jos ymmärsin oikein Das Rebootista, niin Saksassa DFB joutui osin pakottamaan seurat tähän systeemiin. Kirjassa kerrottiin esim. Werder Bremenin silloisen vaikuttajan Willi Lemken vastustaneen liikaa elitismiä juuri niihin pohjoismaisiin sosiaalidemokraattisiin hyveisiin (yhteiskunnallinen vastuu, kansanliikunta jne.) pohjautuen. Näitä vääntöjä on siis muuallakin käyty, mutta siellä asia on joko tullut jyrättyä liiton toimesta tai muuten (jalkapallossa liikkuva raha on varmaan pehmittänyt tätä kansanliikuntasiipeä hyväksymään tosiasiat).

Yksi oleellinen pakote oli Saksassa myös se, että ammattilaisseurojen pelaajamäärää rajoitettiin vain tiettyyn pieneen määrään per ikäluokka, jotta ne eivät imuroisi aivan kaikkia lahjakkuuksia riveihinsä ja amatööriseuroihin jäisi hyviä pelimiehiä kypsymään vastuurooleissa. Suomessakin voisi tehdä hyvää se, että tavoitteellisimmat seurat eivät saisi pitää kirjoillaan kuin rajattua määrää pelaajia. Toki ymmärrän, että rahoituskuvio on vähän eri.

[gv39]

https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/2bb967a0-7c47-46d7-a8a9-079dadd7d2c4

En löytänyt parempaakaan ketjua, yli-ikäinen tuo on pikkujunnuksi, siirtäkää toiseen ketjuun jos tarvis.

Mikä futiskehityksellinen idea on peluuttaa 20 cm/30-40 kiloa pienempien kanssa? Itse en ymmärtänyt.

[Thalian]

Tuosta tulikin mieleen, että Twitterissä jaettiin tätä viime päivinä: https://www.theseus.fi/handle/10024/158041
Kyse on siis pituuskasvun huippuvaiheen (PHV) huomiointi treeneissä. Kannattaa lukaista itse kunkin.

[Mikaeli]

Lähinnä pohdiskelin vain sitä että onkohan hiukan ylikorostettua tuo toiminnan ammattimainen organisoituminen ja kilpailullisuuden taso vielä siellä 6-, 7- ja 8-vuotiaissa? En väitä tietäväni mitään miten huippuja tehdään, mutta tuossa vaiheessa ollaan vielä aika lapsia. Kyllä niitä huipputason pelaajia tulee sieltä E-Amerikasta ja Afrikasta myös, ei pelkästään Keski-Euroopan lapsiakatemioista.

Olisin voinut lainata aika montaa viestiä, mutta tässäpä ne omat päällimmäiset fiilikset. Esim. Klubillahan on ensimmäinen virallinen kilpajoukkue E10-ikäluokassa eli tänä vuonna -09 syntyneissä. Se on mielestäni ihan hyvä linjaus. Siihen asti pelataan pelkästään kaupunginosajoukkueissa, joissa pääsääntöisesti on joko 1+1+2- tai 1+3-joukkuetta. En toki osaa sanoa koko kaikkien Klubin junnuvalmentajien toiminnasta, mutta meillä kilpajoukkueessa on 3-4 paikan osalta todella mukavasti vaihtuvuutta. Toki sielläkin on minun mielestäni liiaksi edustettuina ns. varhaiskypsiä poikia, joiden jalkapallotaidot ei ole samalla tasolla pienempien kanssa. Haastajajoukkuetta ei varsinaisesti ole, vaan sellainen kasataan tiettyihin turnauksiin/peleihin. Minusta tämä on ollut erittäin toimiva systeemi.

Aika raadolliseksihan tuo futiskilpailu tosiaan pk-seudulla alkaa kuitenkin olla. Esimerkiksi -12-synteneiden kilpasarjassa suurin osa on pelannut jo 2-3 vuotta ja ovat kohtalaisen isokokoisia ja fyysisesti ikäänsä edellä sekä alkuvuodesta syntyneitä. Oma poika pärjää joulukuussa syntyneenä haastajajengissä ihan ok, mutta ikäisekseen isokokoisena koordinaatio tulee sen 6-12 kuukautta perässä. -13-ikäluokka olisi taidollisesti sopivampi luonnollisesti, mutta kaikkea ei voi saada. Joissakin maissa on 10-vuotiaaksi asti 6 kk välein cut-off, joka ei välttämättä nykyisillä juniorimäärillä olisi Suomeenkaan huono vaihtoehto. Aika pitkä takamatka on siis jalkapallon kouluiässä aloittavilla ja vaatii lahjakkuutta ja omaehtoista treenaamista, että tuossa oravanpyörässä pääsee etenemään esim. akatemia-joukkueisiin. Minusta tuntuu välillä, että tuo oman pojat 5,5 vuotta oli vähän liian myöhään.. 

[Skylark]

Palailen tähän keskusteluun. Meidän tilanne on nyt sellainen, että keskustelu on herännyt. Tiettyjä muutoksia on jo tehtykin, mutta ei tässä ihan ongelmitta edetä. Ilmeisesti tyytymättömyyttä on paljon enemmänkin, ja tämä myllerrys ei lähtenyt meistä, vaan taustalla on jotain isompaa.

Olen seuraillut paljon treenejä ja treenaillut itsekin poikani kanssa. Jonkun verran olen myös lukenut asiasta. Tätä asiaa liippaavaa tutkimusta löytyy netistäkin, mm. tämä opinnäytetyö https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/90398/Nuutinen_Palenius.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Jotain lainauksia otan tähän, näissä on niin hemmetin hyvin sanottu se, mitä itsekin ajattelen:

"Jalkapalloharrastuksen aloittavan lapsen lähtötasoon vaikuttaa olennaisesti ainakin perhetausta, eli varhaisten elinvuosien ympäristö (vanhempien ja sisarusten liikunnallisuus, suhtautuminen liikuntaan ja olosuhteet) sekä ikä. On laskennallinen fakta, että ensimmäisenä seuravuotena (kalenteri-ikäjaottelussa) alkuvuoden lapsi voi olla fyysisesti jopa 25% kehittyneempi kuin loppuvuoden lapsi. On myös mahdollista, että loppuvuoden lapset aloittavat harrastuksen myöhemmin, koska ryhmässä toimiminen vaatii lapselta tietynasteista henkistä kypsyyttä ja rohkeutta. Näin loppuvuoden lapsi on heti harrastuksen alkuvaiheessa heikompi verrattuna ikäluokkansa vanhempiin lapsiin, ja tämä alkuvaiheen kykyero on omiaan hämäämään valmentajia, seuran toimijoita, vanhempia ja lopulta myös lasta itseään. Henkinen vahvuus on yksi olennaisimpia vaatimuksia huippujalkapalloilijalle ja yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on ainakin Gagnén lahjakkuusmallin (kappale 6.1) mukaisesti motivaatio. Sisäisesti motivoitunut urheilija on usein myös henkisesti vahva. Juniorivaiheessa henkisen puolen ominaisuuksista korostetaan usein intohimoa, rohkeutta ja halua harjoitella ahkerasti. Täytyy kuitenkin muistaa, että henkiset ominaisuudet eivät ole ympäristöstä irrallisia tai synnynnäisiä vahvuuksia tai heikkouksia, vaan niitä voidaan edistää tai heikentää. "

"Harrastuksen alkuvaiheessa erottuvat usein etumatkan saaneet – muita vanhemmat tai urheilua palvelevassa ympäristössä kasvaneet – lapset. Nämä usein lahjakkuuksina nähtävät lapset saavat jatkuvasti positiivista palautetta valmentajilta ja vanhemmilta, enemmän pallokosketuksia harjoituksissa sekä enemmän peliaikaa ja vastuuta peleissä. Positiivisen palautteen, onnistumisen ja paremmuuden suhteessa joukkuetovereihin yhteisvaikutuksena syntyy positiivinen kierre, joka vahvistaa itse itseään kasvattaen samalla intohimoa lajia kohtaan ja motivaatiota harjoitteluun.

Mainitussa positiivisessa kierteessä ei ole mitään väärää – ainakaan niin kauan, kun siihen saadaan paljon pelaajia. Vastakohtaisesti voi syntyä ei-toivottu negatiivinen kierre, jolloin esimerkiksi 11 kuukautta nuorempi takamatkalle joutunut pelaaja ei saa mahdollisuutta kuroa tasoeroa pienemmäksi. Kuvitellaan edellisessä kappaleessa esitetty skenaario toisin päin. Valmentaja ei näe loppuvuonna syntyneessä lapsessa potentiaalia, joten tämä ei saa säännöllistä positiivista vahvistusta tai samaa määrää peliaikaa kuin kanssapelaajat. Tasoryhmiä jaettaessa vanhemmat näkevät saman kuin valmentaja, eikä lasta innosteta samaan tapaan kuin positiiviseen kierteeseen päässyttä joukkuetoveria ja alemman tasoryhmän myötä valmentajakin vaihtuu heikompaan tai kokemattomampaan. Lopulta lapsi huomaa itsekin olevansa ”jäljessä” ja into harjoitteluun – tai pahimmassa tapauksessa koko lajiin – sammuu, kasvattaen muiden etumatkaa entisestään.

Negatiivisen kierteen kaikki tekijät eivät ole tietenkään järjestelmän syytä ja osa niistä on hyvällä valmennuksella korjattavissa. Onkin olennaista miettiä, millä keinoin ensimmäisten harrastusvuosien lähtökohtia olisi mahdollista tasoittaa. Tasoryhmät ovat suomalaiselle jalkapallolle tärkeitä, koska laadukasta ympäristöä kehittymiseen ei pystytä tarjoamaan kaikille pelaajille. Niihinkin liittyy kuitenkin ongelmia, esimerkkinä kappaleessa 2 esitelty sosiologi Robert Mertonin ”itsensä toteuttava ennuste.” Jotta ”itsensä toteuttavalta ennusteelta” – ja ylipäätään liian aikaisessa vaiheessa tehdyiltä valinnoilta ja niiden kauaskantoisilta vaikutuksilta – vältyttäisiin, tulisi tasoryhmien valintaan ja ylläpitämiseen liittyviin menetelmiin kiinnittää huomiota. Monesti valitut tasoryhmät pidetään tiiviinä, eikä vaihtuvuutta juuri tapahdu. Vaihtuvuuden ylläpitäminen voi olla vaikeaa monelle valmentajalle, joka arvioi toimintaansa tulosten perusteella, mutta sen tärkeys on kiistaton ikävaiheissa, joissa pelaajan potentiaalin näkeminen on todella vaikeaa. "

"Suomessa jalkapalloa harrastavia lapsia valmentavat pääosin isät ja äidit tai muut vapaaehtoiset. Optimitilanne olisi tietenkin se, että lasten valmennuksen arvostus ja resurssit olisivat niin vahvalla tasolla, että lasten valmennuksesta vastaisivat ammattivalmentajat. Tämä ei tule todennäköisesti muutamista ilahduttavista poikkeuksista huolimatta lähitulevaisuudessa toteutumaan. Näin ollen suuri vastuu siirtyy valmennuskoulutusjärjestelmälle (Suomen Palloliiton valmennuskoulutuskaavio on esitetty kuviossa 2, kappaleessa 4.2) ja seurojen päätoimisille valmentajille, joiden tulisi auttaa isä- ja äitivalmentajia ymmärtämään ikävaiheen oleellisimpia asioita ja lasten erilaisia lähtökohtia. Valmentamisesta innostuneet vanhemmat siirtyvät tavallisesti ikävaiheesta toiseen oman lapsensa mukana. Valmennuksen tason ja ikävaiheen ymmärtämisen kannalta yhtälö on mahdoton – maksetaan aina oppirahat uudesta vaiheesta pelaajien kustannuksella.

Lasten valmennuksen tason kannalta erikoistuminen on tärkeää – saman valmentajan viedessä monta ikäluokkaa läpi tietystä ikävaiheesta, tapahtuu vääjäämättä oppia virheistä ja onnistumisista. Monet vapaaehtoisvalmentajat kartuttavat valmennuskokemustaan lapsen harrastuksen avulla vuosien ajan, ja tämän osaamisen käyttämisessä on muutakin parannettavaa kuin erikoistuminen ikävaiheeseen. Arvokasta kokemusta hukataan joka kerta, kun valmentaja lopettaa valmentamisen lapsensa lopettamisen, seurasiirron tai muun syyn seurauksena. Valmennuksen kehityksen kannalta olisi tärkeää löytää keino, jolla järjestelmän ja kokemuksen koulimat vapaaehtoisvalmentajat saataisiin pidettyä mukana, vaikka oma lapsi ei pelaisikaan valmennettavassa joukkueessa.

Suhteellisen ikävaikutuksen ehkäisemisessä tärkeä rooli on valmennusosaamisella, varsinkin erikoisosaamisella ja sen hyödyntämisellä. Lapsuusvaiheen suhteellista ikävaikutusta on mahdotonta torjua, jos valmentaja ei ymmärrä ikävaiheen tärkeimpiä asioita ja pelaajien erilaisia lähtökohtia. Esimerkiksi ryhmän vilkkaimman lapsen kyvyttömyys jonottaa rauhassa nähdään usein järjestyshäiriönä ja haluttomuutena harjoittelua kohtaan, eikä luonnollisena kehityssidonnaisena asiana. Johtopäätöksen ollessa väärä, on usein myös toimintamalli ongelman ratkaisemiseksi väärä.

Lapsuusvaiheen valmennuksellisten valintojen onnistumisen takaamiseksi on tärkeää, että myös lapsien valmennukseen erikoistutaan. Palloliiton uudistuneessa koulutusjärjestelmässä on uusi C+ -lisenssi, joka on suunnattu lasten huippuvalmennukseen. Olisi tärkeää, että koulutukseen valittavat valmentajat saataisiin erikoistumaan ja samalla sitoutumaan lasten valmentamiseen. Seurojen ja kattojärjestöjen vaikea tehtävä on miettiä, että miten vapaaehtoisvalmentajat saataisiin sitoutumaan johonkin tiettyyn ikävaiheeseen oman lapsen mukana ”etenemisen” sijasta. Yhtenä sitouttavana tekijä on korvaukset, mutta myös koulutuksilla, tuella ja palautteella pystytään auttamaan valmentajaa. Palloliiton, piirin, seuran ja valmennustiimin muodostamalla tukiverkostolla – ja näiden johdonmukaisella toiminnalla valmentajan hyväksi – on mahdollista saada valmentaja panostamaan osaamisensa pidemmäksi aikaa tiettyyn ikävaiheeseen.

Yksi suurimmista suhteellisen ikävaikutuksen tekijöistä on tasoryhmittely. Tasoryhmiä luodaan Suomessa aikaisessa vaiheessa (ensimmäiset jo 5-vuotiaille pelaajille), jolloin pelaajien potentiaalia on mahdotonta nähdä. Valintaperusteina toimivat useimmiten tekniset, taktiset ja fyysiset edellytykset. Yhtenä ratkaisuehdotuksena suhteellisen ikävaikutuksen ehkäisemiseksi on tasoryhmien joustavuuden lisääntyminen, jotta pelaajien tasavertaisista kehittymisen mahdollisuuksista pystyttäisiin pitämään huolta. Kierrättämällä pelaajia ahkerasti esimerkiksi ikäluokan kilpa- ja haasteryhmän välillä pidettäisiin huolta myös kilparyhmän pelaajien ja etenkin näiden vanhempien oikeanlaisesta suhtautumisesta harrastamiseen.

Kilparyhmien tiukat rajat ovat aiheuttaneet osaltaan ajatusmallia, jonka mukaan vain kilparyhmän pelit kelpaavat, eikä ”huonompien” kanssa pelaaminen kehitä. Ajatusmalli on vaarallinen, koska lapsi tarvitsee monen tasoisia pelejä. Tasoryhmien välisen liikkuvuuden lisäämisen ongelmana pidetään usein kyvykkäimpien pelaajien toiminnan ja valmennuksen tason laskemista. Muutoksia tehtäessä on tietenkin pidettävä huoli, ettei tasoryhmittelyn perimmäinen idea – eli parhaan ympäristön tarjoaminen potentiaalisimmille pelaajille – katoa. Muutos tasoryhmien liikkuvuudessa voi tapahtua vain, jos jalkapallovalmentajille pystytään luomaan ymmärrys aikaisten tasoryhmävalintojen merkityksestä pelaajan kehitykselle. Tämän tietouden lisäämiseksi työkaluna voisi toimia esimerkiksi Palloliiton Fortum Tutor- ohjelma. "

Meidän joukkueessa ongelmana ovat nähdäkseni siis juuri nuo hyvin varhain kiinni hitsatut tasoryhmät, jotka ovat muokanneet paitsi pelaajien myös pelaajien vanhempien sosiaalisia suhteita. Näiden ryhmien repiminen nyt rikki on haastavaa, etenkin kun osa vanhemmista on mukana valmennuksessa tai muussa toiminnassa. Lisäksi nuo alkuperäiset erot ovat kasvaneet, kun toisia on kehitetty, toisia ei niinkään. Oman poikani kehitys on pääosin seurausta omatoimiharjoittelusta, ei niinkään seuran opeista.

Yksi tasoryhmäjaon kriteeri on motivaatio. Kritisoin hyvin vahvasti motivaation määritelmää. Jos lapsi lämmittää itse mikrossa ruokaa, pakkaa kamansa ja fillaroi kentälle niin, että on ajoissa treeneissä mutta vaihtaa treenien aikana pari sanaa kaverin kanssa ja vähän naureskeleekin, hän saattaa valmentajan mielestä olla huonosti motivoitunut. Toisen pojan vanhempi lähtee kiireesti töistä, ruokkii ja vaatettaa lapsen, pakkaa kamat ja vie autolla treeneihin. Jos vanhempi ei ehdi kotiin ajoissa, treenit jäävät käymättä. Valmentajahan ei tietysti näe, mikä treenejä edeltää, ja mitä tapahtuu niiden jälkeen. Meneekö lapsi vielä futailemaan lähikentälle (kuten oma poikani) vai saako hän autossa karkkipussin ja puhelimen käteen (kuten olen nähnyt tapahtuvan) ja loppuilta kuluu niissä merkeissä.

Täytyy sanoa, että jos olisin tiennyt, millaista tämä futis on harrastuksena, olisin varmaan aikoinaan ohjannut pojan tiukemmin jonnekin muualle

[gv39]

Palailen tähän keskusteluun. Meidän tilanne on nyt sellainen, että keskustelu on herännyt. Tiettyjä muutoksia on jo tehtykin, mutta ei tässä ihan ongelmitta edetä. Ilmeisesti tyytymättömyyttä on paljon enemmänkin, ja tämä myllerrys ei lähtenyt meistä, vaan taustalla on jotain isompaa
...
Meidän joukkueessa ongelmana ovat nähdäkseni siis juuri nuo hyvin varhain kiinni hitsatut tasoryhmät, jotka ovat muokanneet paitsi pelaajien myös pelaajien vanhempien sosiaalisia suhteita. Näiden ryhmien repiminen nyt rikki on haastavaa, etenkin kun osa vanhemmista on mukana valmennuksessa tai muussa toiminnassa. Lisäksi nuo alkuperäiset erot ovat kasvaneet, kun toisia on kehitetty, toisia ei niinkään. Oman poikani kehitys on pääosin seurausta omatoimiharjoittelusta, ei niinkään seuran opeista.

Onnea vaan. Tuon oikeneminen vaatii ko. aikuisilta kasvamista ihmisinä.
Jos kaikki muut paitsi asianosaiset itse näkevät, että jojon, taloudenhoitajan, huoltajan yms. lapsi ei kuuluisi taidoiltaan/motivaatioltaan kovimpiin ryhmiin, niin tämähän vasta nostattaa uskoa reiluun peliin.

Pahempi tästä vielä tietysti jos valmentajan lapsi saa pelipaikan vaikkei sitä ansaitsisi uhalla, että valmentaja ja lapsi ykkösjengissä kuuluvat pakettiin.