Nyt kun on sopivasti aikaa, niin kirjoitellaanpa taas viihdyttävän ottelun kirvoittamana pienimuotoinen analyysi. Oululaiset voi ojentaa karmaisevista asiavirheistä ja muutakin kritiikkiä tai poikkeavia näkemyksiä otetaan mielellään vastaan. Kuvat on havainnollistavia ja etäisyydet ei ole välttämättä oikeissa mittasuhteissa jne.
______________________________________
Haka lähti otteluun pitkälti odotetunlaisella kokoonpanolla kapteeni Jacob Bushuen palatessa pelikiellostaan keskikentän pohjalle ja Antto Hilskan korvatessa KTP-ottelussa ensimmäisen kerran aloituksessa olleen, jokseenkin heikosti esiintyneen Jonni Thusbergin. Ainoana yllätyksenä voitiin pitää Ilves-yhteistyön kautta Valkeakoskelle saapuneen Eemeli Raittisen paikkaa avauksen hyökkääjänä, joskin pelilliset perusteet valinnalle olivat olemassa Raittisen ollessa parempi kamppailemaan korkeista palloista Salomo Ojalaan tai Elias Ahteeseen verrattuna. Tainio juoksutti joukkueensa kentälle tuttuun tapaan 4-2-3-1 -muodostelmassa, jonka osalta ei tällä kaudella ole vielä tarvinnut tehdä muutoksia Hakan porskuttaessa yhdentoista tappiottoman ottelun putkessa. Kahta pitkäaikaisloukkaantumista (Nganbe Nganbe & Mansour) lukuun ottamatta lähtökohdat otteluun olivat lähes parhaat mahdolliset takana ollessa ensimmäinen vierasvoitto Kotkasta 11 vuoteen jopa dominoivalla esityksellä ja henkistä vahvuutta osoittanut nousu tappioasemasta rinnalle ja ohi Pirkanmaan derbyssä vaikean alkupuoliskon jälkeen.
Alkukauden kysymys siitä, milloin tukkoisesta hyökkäyspelaamisesta kärsineessä AC Oulussa saataisiin kentälle sarjan (ainakin nimellisesti) pelottavin hyökkäysduo samaan aikaan sai lopulta vastauksen oululaisten ikisuosikin, Rauno Ojasen, liittyessä joukkueen valmennusryhmään. Ketsuppipullo aukesikin heti ensimmäisellä yrittämällä Juho Mäkelän päättäessä kuivan kautensa hattutemppuun Tammisaaressa, mutta maalinteko-ongelmat Raatin stadionin samettisella nurmella jatkuivat heti seuraavassa ottelussa KTP:tä vastaan. Surkea kotisaldo riitti seurajohdolle ja Lähderinne sai tehdä tilaa takapirulleen varmasti kaikkia yllättäneessä ratkaisussa. Kotikurimus sai vihdoin päätöksensä Ojasen alaisuudessa lähes 500 minuutin maalittoman putken jälkeen, kun hallitseva maalikuningas Alberto Morín iski kauden avausmaalinsa heti kymmenennessä ottelussaan sarjajumbo AC Kajaania vastaan. Kahden maalin johto ja miesylivoima eivät kuitenkaan riittäneet estämään kajaanilaisia tulemasta tasoihin lisäajalla.
Ojasen alaisuudessa AC Oulu on jatkanut kahden hyökkääjän järjestelmällä, joka ottaa puolustussuuntaan muodon 4-4-2. Lähderinteen suosikki Felix Orishani aloitti jälleen penkiltä Jere Aallikon ja David Ramadingayen muodostaessa keskikentän pohjalle selvästi pelaavimman vaihtoehdon mahdollisista yhdistelmistä. Pelipaikkojensa parhaimmistoon kuuluvien Loorents Hertsin ja Venícion poissaolot olivat luonnollisesti isoja lovia, mutta ainakaan oikealla laidalla Hertsin korvannut Aapo Heikkilä ei pudottanut kokoonpanon tasoa merkittävästi. Puolustuslinjassa sen sijaan ero oli selvempi Alexander Jibrinin ollessa heikompi vaihtoehto keskuspuolustukseen. Ongelmallisen oikean laitapuolustajan tontin otti jälleen Juuso Kemppainen, jonka odotusarvo hyökkäyssuuntaan on korkeampi alkukaudesta samalla paikalla yrittäneeseen Jibriniin verrattuna.
Hakan hyökkäyspelaamisen perusajatus on muodostaa ja säilyttää viiden kaistan rakenne hyökkäyspäässä ja tätä kautta luoda paikallisia ylimiehityksiä, joilla murtaa vastustajan puolustuslinja. Yleensä keskikaistan täyttää hyökkääjä, välikaistat laitapelaajat ja laitapuolustajat vastaavat laidoista. Pelaajien liikkuminen kaistojen välillä on sulavaa ja porrastuksia tapahtuu paljon (kuva 2), mutta kahden pelaajan ajautumista samalle kaistalle pyritään luonnollisesti välttämään. Murtautuminen tapahtuu useimmiten laitojen kautta ja hyökkäyksiä lähdetään rakentamaan syvältä omalta alueelta aina maalivahdista lähtien. En lähde sen tarkemmin kuvailemaan tässä teoriaa Hakan pelitavan taustalla, mutta asiasta kiinnostuneille löytyy
yksityiskohtaisempi kuvaus aikaisemmin kirjoittamastani KTP-ottelun analyysistä.
Kuva 2. Hakan hyökkäyspelaamisen tyypillisin liike tässä ottelussa.Aikaisemmista otteluista poiketen Haka ei lähtenyt pelaamaan syvältä, vaan alusta asti maalipotkut annettiin useimmiten pitkänä ja hyökkäykset käynnistyivät keskuspuolustajien kautta vain jos AC Oulun muoto oli jo ryhmittäytynyt alas. Näen tälle kaksi perustetta: Hakalle aiheutui useasti ongelmia korkean prässilinjan läpi pelaamisessa edellisessä kohtaamisessa Oulussa ja näin vältettiin mahdolliset lyhyet vastahyökkäykset pallonmenetyksestä omalla kenttäpuoliskolla. Pitkiä avauksia puolsi myös joukkueiden välinen pituusero (Hakan keskikenttä & hyökkäys ~185 cm vs. AC Oulun puolustus & keskikenttä ~177 cm) kuten myös kamppailuvoima ja -halukkuus, etenkin Bushue on Ykkösen parhaimmistoa reagoimaan kakkospalloihin ja myös voittamaan niitä. Ero korostui yhä enemmän Immosen lähettäessä avauksensa usein laitaa kohti, ja Haka onnistuikin saamaan pallon haltuun erinomaisella prosentilla keskikolmanneksella tällä muutoksella.
Keskikolmanneksella AC Oulu asemoitui 4-4 -blokkiin, joka sijoittui aluksi keskiviivalle vastaanottamaan Hakan hyökkäyksiä (kuva 3). Molemmat hyökkääjät osallistuvat tunnollisesti puolustamiseen antamalla painetta keskuspuolustajille ja sijoittumalla pelin alle, välillä toinen hyökkääjistä saattoi myös pudota tukemaan hetkellisesti keskikenttää. Ajatuksena oli tehdä keskeltä pelaaminen mahdollisimman vaikeaksi säilyttämällä siellä jatkuva, tiivis ylimiehitys ja samalla ohjata vastustajan peliä laitaan, jossa pyrittiin aktiivisemmin pallonriistoon. Keskustan tilan hallinta saavutettiin jättämällä laitoihin tarkoituksella tilaa vapaaksi (tosin ensimmäisellä puoliajalla oli nähtävissä tilanne, jossa molemmat laitapelaajat olivat laskeneet puolustuslinjaan vartioimaan Hakan laitapuolustajia joukkueen ollessa hetkellisesti mielenkiintoisessa 2-2-6 -muodossa). Pallon pelaaminen laitaan aktivoi prässin, jossa pallollinen pelaaja ja tämän lähimmät syöttösuunnat otettiin kiinni muun muodon tiivistäessä tarpeen mukaan (kuva 4). Jos prässi ohitettiin onnistuneesti, putosi puolustusmuoto suojelemaan omaa rangaistusaluetta. Syvällä puolustaessa AC Oulu halusi pitää mahdollisimman monta pelaajaa alueen sisällä ja kun pallo pelattiin laidassa vapaana olleelle pelaajalle, lähti tälle antamaan painetta vain saman puolen laitalinkki. Jos pallollinen pelaaja sai tässä tilanteessa tukea, irtosi boksista korkeintaan sama määrä pelaajia puolustamaan laitaa kuin mitä siellä oli vastustajia.
Kuva 3. AC Oulun puolustusmuoto keskikolmanneksella. Kuva 4. AC Oulun muoto ottaa laidan kiinni.Haka otti haasteen vastaan, sillä laitojen kautta pelaaminen sopii joukkueelle mainiosti. Keskikolmanneksen prässin ohitus päättyi monesti suoraan hyökkäykseen laitaan syntyneen suuren tilan takia, mutta ajoittain haettiin pitkiäkin pyörityksiä, joissa kierrätyksen kautta yritettiin luoda tilaa boksin reunoille. Koko kauden läpi erinomaisesti toiminut oikea laita oli tässäkin ottelussa suuressa roolissa hyökkäysten rakentelussa ja Kyöstilän, Chidin ja Helmisen yhteistyö tuotti useita vaarallisia tilanteita kombinaatioillaan. Korhosen vartiointi petti usein, mutta etenkin aggressiivisesti keskikentän prässiin mukaan osallistunut Segawa ajoitti paineen väärin eikä reagoinut tarpeeksi nopeasti, jos pallo pelattiin hänen taakse jättämäänsä tyhjään tilaan. Juuri tämän kaksikon (ja Ramadingayen) merkkausvirheet pohjustivatkin Hakan tasoitusmaalin syntymisen Chidin jäädessä vartioimattomaksi ennen syöttöä Hilskalle. Sama toistui Hakan toiseksi vaarallisimmassa maalipaikassa ensimmäisellä puoliajalla, kun 32. minuutin kohdalla Segawa seurasi Chidiä liian innokkaasti ja Korhonen unohti Kyöstilän, joka pääsi keskittämään pilkun kohdalla täysin vapaana olleelle Helmiselle. Vaikka suurin osa rakennetuista hyökkäyksistä luotiinkin oikealta, syntyi voittomaali vasemmalta laidalta Heikkilän puolustaessa katseella välikaistalle unohtunutta Hilskaa, joka leikkasi sisään alueelle ja nosti pallon Raittiselle törkättäväksi maaliin.
Siirtymävaiheissa oli joukkueiden välillä huomattavissa samankaltaisuuksia siinä, kuinka nopeasti molemmat pyrkivät hakemaan riistoa pallonmenetyksen jälkeen. Haka on toteuttanut
vastaprässäämistä menestyksekkäästi ja saanut käännettyä pelin korkeassa asemassa heikompia vastustajia vastaan. AC Oulua vastaan näitä tilanteita ei oikeastaan nähty hyvin organisoidun puolustuksen takia, mutta oululaisilla oli vaikeuksia päästä hallitusti pois paineen alta syvällä omalla puoliskollaan. Haka kykenikin monesti jatkamaan hyökkäystä heikon syöttöyrityksen tai purun jälkeen eikä väkivahvan Morínia tai Kemissä pystypainia harjoitellutta Mäkelää pystytty käyttämään vastahyökkäyksien porrastuksessa. AC Oulu onnistui siltipurkamaan Hakan prässin joitakin kertoja luoden vaarallisia tilanteita kenttätasapainon ollessa hetkellisesti sekaisin ja erityisesti Ramadingayen rooli korostui tässä niin hyvässä kuin pahassa. Käytännössä jokainen onnistunut paineen alta pelaaminen tapahtui hyödyntämällä Ramadingayen syöttötaitoa ja kykyä suojata palloa, mutta samoin lupaavia hyökkäyksiä kuihtui liian kunnianhimoiseen ratkaisuun tai menetykseen liiallisesta aikailusta pallon kanssa. Vastaavasti Haka onnistui ohittamaan AC Oulun vastaprässin selvästi paremmin, vaikkakin tilaisuudet tähän jäivät harvalukuisiksi oululaisten päästessä pitkiin hyökkäyksiin Hakan puoliskolle harvoin. Ero selittyy parhaiten joukkueiden hyökkäyspelin rakenteella: Hakan muodostama ylimiehitys siirtyy suoraan prässipeliin ja mahdollistaa tehokkaan sekä nopean paineen, koska menetyksen tapahtuessa pallon lähellä on aina useita pelaajia. AC Oulu rakentaa hyökkäyksensä suuremmilla etäisyyksillä pelaajien välillä ja etenkin laitapuolustajat pysyttelevät puolustuslinjan tuntumassa kunnes painopiste on saatu vastustajan hyökkäyskolmannekselle. Vaikka koko joukkue reagoisikin pallonmenetykseen yhdessä, paine ja syöttösuuntien peittäminen viivästyvät välimatkojen takia. Keskikentällä Ramadingaye ja Aallikko yrittivät tukea riistoja suhteellisen kaukaa ja käyttämällä heidän taakseen syntynyttä tilaa Haka sai käynnistettyä 3v4- ja 4v4-vastahyökkäyksiä, joissa kuitenkin viimeinen ratkaisu jäi aina hieman vajaaksi.
Jos Haka lähti suoraviivaistamaan peliään heti alusta alkaen, olisi sulaa hulluutta odottaa samaa
pimputtelun ja pamputtelun mestarin joukkueelta. AC Oulu lähtikin hyökkäyksiinsä kärsivällisesti aina oman rangaistusalueen tuntumasta asti, joskin Pennanen avasi joitakin kertoja nopeasti pitkänä Hakan kenttätasapainon ollessa sekaisin. Joukkue ryhmittäytyi vinoon 4-3-3 -muotoon, jossa Korhonen kavensi keskemmälle Heikkilän ottaessa paikan laidalla lähempänä vastustajan linjaa. Yksi keskikenttäpelaajista, yleensä Ramadingaye, putosi alemmas auttamaan puolustuslinjaa tarvittaessa pelinrakentelussa ja molemmat laitapuolustajat pysyivät tässä vaiheessa melko alhaalla (kuva 5). Korhonen liikkui laajalla säteellä ja saattoi olla Ramadingayen kanssa keskellä tai jopa lähempänä oikeaa laitaa. AC Oulu yritti ensisijaisesti käynnistää hyökkäyksiään keskikaistan kautta, jossa suurin vastuu lankesi Ramadingayelle ja Korhoselle, Aallikon jäädessä yllättävän paljon pimentoon. Haka vastasi tähän korkealla prässilinjalla, joka AC Oulun tapaan aktivoitui vasta kun pallo pelataan keskustaan. Molemmat laitalinkit pysyvät suhteellisen kapealla, mutta säilyttävät sopivan etäisyyden laitapuolustajiin näiden noustessa. Jos pallo pelattiin laitaan, muoto tiivisti pallollista pelaajaa kohti, mutta riistoa haettiin laidassa vasta keskikolmanneksen tuntumassa, jossa laitapuolustaja nousi tukemaan keskikenttälinjaa.
Kuva 5. AC Oulun pelinrakennus omalla puoliskolla.Jos palloa yritetään voittaa ylimiehityksen kautta hallitsemalla tilaa niin pysty- kuin vaakasuunnassa, kohdataan kaksi mahdollista ongelmaa. Tarpeeksi hyvä vastustaja voi käyttää hyväkseen molempiin suuntiin jäävää tilaa riiston epäonnistuessa. Ongelma korkean puolustuslinjan taakse jäävän tilan kanssa tulikin vastaan jo ensi minuutilla, kun keskikentälle syntyi kunniakuja Bushuen seuratessa Korhosta alas ja Jibrin otti tyhjän tilan pois kuljettamalla pallon keskiviivan tuntumaan, jossa syötti laitaan Segawalle. Tämän kaaripallo löysi tiensä suoraan Morínin juoksulinjalle, jonka täydellinen ajoitus rikkoi Hakan paitsioansan ja Starckin estelyistä huolimatta meksikolainen vei AC Oulun johtoon ennen yhtäkään kotijoukkueen kosketusta palloon (kuva 6). Vahinko meinasi sattua uudestaan 14. minuutilla, kun laidassa Chidi jätti syöttölinjan Korhoselle auki ja Bushue lähti prässäämään tätä, jättäen samalla Ramadingayen vartioimatta. Kun Helminenkään ei huomannut vieressään ollutta vapaata pelaajaa, sai Ramadingaye rauhassa vapauttaa Heikkilän upealla pystysyötöllä läpiajoon Mäkelän kanssa (kuva 7). Heikkilän steppailut pelastivat koskilaiset toiselta takaiskulta ja tämä paitsiomaali päätyikin ottelun käännekohdaksi, sillä AC Oulu ei saanut luotua enää viimeisen 75 minuutin aikana yhtään yhtä vaarallista tilannetta Hakan laskettua puolustuslinjaansa. Oululaiset eivät löytäneet enää keinoja Hakan prässin läpi, ja suurin osa pallonhallinnasta tapahtui omalla kenttäpuoliskolla ennen päätymistä murtautumisyrityksiin hankalin pystysyötöin, mikä tarkoitti sitä että Hakan päätyyn ei saatu käytännössä yhtäkään kunnollista pitkää hyökkäystä. Ei, vaikka Ojanen suoraviivaisti joukkueensa peliä toisella puoliajalla ja Hakan laski prässilinjaansa noin vartti ennen loppua. Toisella puoliajan vierasjoukkueen saldoksi jäikin vain Morínin ohilaukaus ja Gullstenin lisäajan viimeinen yritys pienestä kulmasta; AC Oulun ainoa tolppien väliin suuntautunut laukaus koko ottelussa olikin sitten maali.
Kuva 6. AC Oulun maali 1. minuutilla. Kuva 7. AC Oulun maalipaikka 14. minuutilla.Niin, mihin ottelu sitten lopulta ratkesi? Kaksi joukkuetta, jotka jakoivat periaatteet pallon ja tilan hallitsemisesta, mutta toinen pystyi hyödyntämään vastustajansa pelitavan heikkouksia selkeästi paremmin. Erityisesti ero siirtymävaiheissa oli huomattava, ja verrattuna edelliseen kohtaamiseen Raatissa oululaisten vastahyökkäyspelote tuntui nyt vain tylsyvän ottelun mittaan, vaikka kokoonpano kohdepelaajineen ja nopeine laitureineen soveltuu ainakin paperilla Ykkösen joukkueista parhaiten suoriin hyökkäyksiin. Myös Korhosen ja Segawan puutteet puolustussuuntaan tulivat esille Hakan hyökkäysrakenteen ollessa erityisen kuormittava laidan puolustamisesta vastuussa oleville pelaajille AC Oulun tavassa puolustaa. Ylipäätään AC Oulun joukkuerakennus mietityttää ja vaikuttaa siltä, että laitapelaajia on hankittu vain koska on saatu. Tähän sarjaan Jairin tasoisten pelaajien hankkiminen on aivan arpapeliä, mutta keskikenttä olisi selvästi kaivannut profiililtaan samanlaista tasapainottavaa pelaajaa. Orishani on kumiukkomainen pallonriistäjä, jonka jalat muuttuvat puuksi saadessaan pallon haltuun. Aallikko on näppärä lyhytsyöttöpelin taitaja, mutta sopii muilta ominaisuuksiltaan paremmin ylemmäksi kenttää. Ramadingaye on luova, taitava ja vahva, mutta kulkee usein vain yhdellä vaihteella pelin rytmittämisen sijasta ja hakee liian vaikeaa ratkaisua. Yhden laitapelaajan olisi voinut uhrata keskustan vahvistamiseen, Lähderinteen ratkaisu oli suunnilleen mallia
keskikenttää ei tarvita joukkueen rakentaessa peliä 4-1-5 -muodossa. Ja kun laitapuolustajien vahvuudet löytyvät hyökkäyspäästä ja liikkeestä niin miksi ihmeessä niitä pitää istuttaa puolustuslinjan tuntumassa ennen kuin päästään hyökkäyskolmannekselle? Tässä ottelussa Segawan ja Kemppaisen pallokosketukset pelinrakennusvaiheessa jäivät muutenkin niin vähäisiksi, että olisivat hyvin voineet olla pois kentältä suurimman osan ajasta oululaisten ollessa pallossa.
