Kilpailu seurassa

[Jortsukka]

Meillä on mielestäni se ongelma, että seuroilla ei ole selvää visiota omasta toiminnasta. Tällä tarkoitan että visio puuttuu esim. siitä mikä olisi seuran profiili, miten siihen päästän ja mitä tavoitellaan. Tämä sitten heijastuu mm. siihen että miten toimitaan joukkueiden muodostamisessa, tasoryhmissä jne. Todella monessa seurassa nämä asiat ovat täysin riippuvaisia kuka ryhmiä valmentaa, eikä se mikä on seuran visio. Samalla ehkä palloliitoltakaan ei ole tullut näkemystä. Esim. Hollannissa paikallinen liitto velvoitti että isojen akatemioiden joukkueiden koko pitäisi olla kaksi 8vs8 peliryhmää. Tällä varmistettiin että seurat panostavat sopivaan määrään pelaajia ja toisaalta että voidaan pelata tietyllä mallilla "ns. tuplapelit" idealla eli aina kun pelataan niin pelataan samaan aikaan kahdella vierekkäisellä kentällä.

Suomessakin pitäisi miettiä sen mukaan että mikä on seuran funktio ja tavoitteet nämä asiat. Esim. HJK/Honka ja vastaavat pitäisi olla selvää että noilla on ykkösryhmä melko tiivis, mutta taas sitten sen takana ryhmä josta mahdollista päästä eteenpäin. Nyt esim. molemmat seurat sen sijaan haalivat vähän enemmänkin pelaajia, mutta pelaajat tulevat lähinnä muualta, eikä seuran sisällä juurikaan tapahdu nousuja alempaa ylös. Sitten taas jos mietitään että on sellainen 35-40 pelaajan ikäluokka seurassa joka on alueensa ainoa seura, niin ei mitään järkeä olla liian kiinteitä joukkueita vaan yksi joukkue ja useampi peliryhmä. Jos taas on seura, jonka alueella on useita seuroja ja seuran yksi ikäluokka vaikka 50 pelaajaa U10 vaiheessa, niin hyvin voi muodostaa kaksi joukkuetta, kuitenkin niin että niiden välillä on toimintaa. Tai jos ollaan ns. pieni kasvattiseura niin kaikki 20 pelaajaa samaan ryhmään ja sitten sisällä taas peliryhmät, niin että mietitään kaikille sopiva haaste.

Eli meillä pitäisi olla palloliitolta ohjausta ja seuroilla ennen kaikkea ymmärrystä miten toimitaan, jotta mietitään ensin pelaajien etua ja sitten seuran etua.

[gv39]

Ikuisuusasioita.

Paradoksihan on, että juuri haaste tarvitsisi sen paremman valmentajan kuin kilpa.
Nyt tilanne monessa pienemmässä seurassa on, että valmentaja joutuu ns. pakosta huolehtimaan koko ikäluokasta, mutta keskittyy kilpaan.
Täydellisessä maailmassa haasteen hyvä valmentaja olisi arvostetuin valmentaja, koska kehittäisi suhteellisesti eniten pelaajia paremmaksi.

[Tino Asprilla]

Ikuisuusasioita.

Paradoksihan on, että juuri haaste tarvitsisi sen paremman valmentajan kuin kilpa.
Nyt tilanne monessa pienemmässä seurassa on, että valmentaja joutuu ns. pakosta huolehtimaan koko ikäluokasta, mutta keskittyy kilpaan.
Täydellisessä maailmassa haasteen hyvä valmentaja olisi arvostetuin valmentaja, koska kehittäisi suhteellisesti eniten pelaajia paremmaksi.

Tämä on erinomainen pointti. Ihan jo futiksen tasoakin ajatellen sitä isoa massaa pitäisi pystyä kehittämään pienlapsivaiheessa.

Mikrotasolla itsekin kamppailen saman dillemman kanssa. Joukkueessa 40poikaa mutta hyvin vähän valmentajia jotka ymmärtää kokonaisvaltaisen valmentamisen edes vähää alusta aina fysiikasta sinne erittäin tärkeälle henkiselle tasolle.

Sama dilemma se on isossa kokonaisuidessa: intohimoisia valmentajia, joilla on halu kehittyä on aivan liian vähän.
Periaatteessa mistään tasoryhmistä tai niiden tuomista eduista/haitoista ei tarvitsisi keskustella jos meillä olisi osaavia koutseja jokaiselle tasolle.

Iso ongelma on se, että eri tasojen lapsia pitää koutsata eri tavalla, ja se erikoistuminen/valmentajan mielen malli tietylle tasolle pitäisi olla omanlaisensa ja tasoa vastaava.

Mä saan toisaalta yhtä paljon kiksejä oman joukkueen harrastetason kehittämisestä ja heidän pelinohjaamisesta kun ne pelaavat kaksi vuotta nuorempia vastaan tasaisia matseja, kuin että meidän ykköspojat kehittyisivät siten, että saisivat tasaisen matsin oman alueenaa 1divaritason jengiä vastaan ensi kesänä.

Mä en vaan itse pysty tekemään kaikkea, enkä toisaalta voi kuin kannustaa omia koutsikavereita kehittymään samalla innolla kuin itse yritän.

Ja koska mä en kerkeä tekemään kaikkea, mun pääpaino on meidän ykköspojissa, joita mä yritän kehittää kohti meidän kilpatasoa ja samalla herättämään heidän palonsa futista kohtaan 100% tasolle koska mä aidosti uskon että edelleen kenestä noista vaan voi tulla ihan mitä vaan.

Ehkä meidän harrastepoikien kohdalla mä ajattelen just niin että se pelaamisen taso pitää räätälöidä sellaiseksi että se on mielekästä ja into harrastamiseen pysyy pitkään. Ihan tyytyväisenä voin katsella kun ne hymy huulilla pelaa niitä kaksi vuotta nuorempia vastaan ja saavat onnistumisia.

[inclusionExclusion]

... perheiden jako hyviksiin ja pahiksiin, lapsiin, joilla on ihanat, sitoutuneet vanhemmat, ja lapsiin, joita valmentaja joutuu pitämään pystyssä

Tämäkin on hyvä pointti. Ja on sukua myös pihapelien kaipuulle yms. romanttiselle. Olisi kiva, jos kaikilla olisi, mutta kun ei ole. Aina voidaan tietysti ohjeistaa ja tukea, mutta saadaanko vanhemmissa ja muussa lapsen lähipiirissä oleellista muutosta aikaan... epäilen.

On hyvä huomioida sekin, että samalla tavalla kuin joku futispappa voi kuskata lastaan sekundäärisenä harrastuksena jonnekin huilunsoittoon, josta vain toivotaan jotain kulttuurista jalostumista ilman sen kummempaa omaa panosta, tätä tapahtuu varmasti myös toisinpäin.

Tämä on vähän huumoriheitto, mutta tekisi mieli heittää ajatus, että koko tasoryhmäajattelun fokus tulisikin kääntää vanhempiin. Tänne ne, joiden mamma ja pappa on valmiita tekemään vaikka mitä, ja tuonne porukkaan sitten ne, jotka pitää tätä pakollisena oheisharrastuksena / päivähoitopaikkana.

Vakavasti puhuen itse olen sitä mieltä, että seurojen tulee maltillistaa lapsiin ja vanhempiin kohdistuvia odotuksia. Ollaan mieluummin iloisia jokaisesta mukana olevasta lapsesta. Toki aina voi kannustaa ja asettaa rimaa korkeammalle niille, joilla on siihen aito halu ja valmius.

Tiedän kyllä, että on paljon ihmisiä, joiden mielestä lapsilta tulee vaatia asioita. Jotain tuleekin - erityisesti käyttäytymiseen ja muuhun sosiaaliseen liittyen - mutta ei kai ole myöskään ihan hurja ajatus, että lapsella voisi olla mahdollisuus harrastaa futista omista tavoitteistaan käsin. En tiedä, onko nää vaatimustason perään huutelijat myös sitä mieltä, että jos keski-ikäinen menee jonnekin kansanopiston savityöpajaan, niin opettajan tulee sitten paaluttaa että nyt muovaat sitten ihan huolella, keskitytään hei kunnolla tähän hommaan ja luepa tosta tuo "Kesytä savi - portaat  keramiikkataiteen huipulle" mielellään huomiseen mennessä. Joka ei pysty sitoutumaan niin vois katella jotain muuta työpajaa.

[Dadcoach22]

Meillä on mielestäni se ongelma, että seuroilla ei ole selvää visiota omasta toiminnasta. Tällä tarkoitan että visio puuttuu esim. siitä mikä olisi seuran profiili, miten siihen päästän ja mitä tavoitellaan. Tämä sitten heijastuu mm. siihen että miten toimitaan joukkueiden muodostamisessa, tasoryhmissä jne. Todella monessa seurassa nämä asiat ovat täysin riippuvaisia kuka ryhmiä valmentaa, eikä se mikä on seuran visio. Samalla ehkä palloliitoltakaan ei ole tullut näkemystä. Esim. Hollannissa paikallinen liitto velvoitti että isojen akatemioiden joukkueiden koko pitäisi olla kaksi 8vs8 peliryhmää. Tällä varmistettiin että seurat panostavat sopivaan määrään pelaajia ja toisaalta että voidaan pelata tietyllä mallilla "ns. tuplapelit" idealla eli aina kun pelataan niin pelataan samaan aikaan kahdella vierekkäisellä kentällä.

Suomessakin pitäisi miettiä sen mukaan että mikä on seuran funktio ja tavoitteet nämä asiat. Esim. HJK/Honka ja vastaavat pitäisi olla selvää että noilla on ykkösryhmä melko tiivis, mutta taas sitten sen takana ryhmä josta mahdollista päästä eteenpäin. Nyt esim. molemmat seurat sen sijaan haalivat vähän enemmänkin pelaajia, mutta pelaajat tulevat lähinnä muualta, eikä seuran sisällä juurikaan tapahdu nousuja alempaa ylös. Sitten taas jos mietitään että on sellainen 35-40 pelaajan ikäluokka seurassa joka on alueensa ainoa seura, niin ei mitään järkeä olla liian kiinteitä joukkueita vaan yksi joukkue ja useampi peliryhmä. Jos taas on seura, jonka alueella on useita seuroja ja seuran yksi ikäluokka vaikka 50 pelaajaa U10 vaiheessa, niin hyvin voi muodostaa kaksi joukkuetta, kuitenkin niin että niiden välillä on toimintaa. Tai jos ollaan ns. pieni kasvattiseura niin kaikki 20 pelaajaa samaan ryhmään ja sitten sisällä taas peliryhmät, niin että mietitään kaikille sopiva haaste.

Eli meillä pitäisi olla palloliitolta ohjausta ja seuroilla ennen kaikkea ymmärrystä miten toimitaan, jotta mietitään ensin pelaajien etua ja sitten seuran etua.

Tämä.

Palloliitto voisi linjata että pelaajien kalastelu ja houkuttelu toisista seuroista ennen 13-ikävuotta kielletty. Antaa lasten pelata lähellä kotia ja kavereiden kanssa. Jos pelaaja itse haluaa siirtyä omatoimisesti koetessaan tason riittämättömäksi niin tapauskohtaisesti keskustelun kautta. Katsotaan yhdessä paras ympäristö kehitykselle, ensisijaisesti oman seuran puolelta (Vuotta vanhemmat, Poikien pelit jos kyseessä tyttöpelaaja)

Ihan naurettavaa katsella tulospalvelusta tason 1 U10 pelaajalistoja jossa 50% pelaajista on lähtöisin muista seuroista. Mutta kun on pakko pysyä kärjen tuntumassa niin puhelin kouraan. Uskoisin että Drop-outtia tämäkin edistää, omalla tavallaan.