Josimarin veto
Poissa
Suosikkijoukkue: Iso haalee
|
|
Vastaus #2675 : 11.03.2020 klo 10:23:33 |
|
Totta, hieman säälitti itseä Mourinhon puolesta, kun osa brittikommentoijista ja otteluseurannassa jotkut tuntuivat tekevän hänestä pääsyyllistä. Eihän tuolla loukkaantumistilanteella ja käytettävissä olevalla materiaalilla ole mitään mahdollisuutta pärjätä, kyllähän syyttävän sormen pitäisi osoittaa ennenkaikkea osoittaa yhtä porrasta valmentajasta ylöspäin. Vaikea ymmärtää, että jotkut kuvittelevat Hughtonin, Pulisin yms. astuvan puikkoihin ja muuttavan paskan kullaksi.
Kyllä. Silloin kun olisi pitänyt takoa niin otettiin kaksi askelta taakse ja sitä yritettiin viime kesänä korjailla ottamalla yksi eteen. Tyhjät siirtoikkunat, ylijäämän ulostamisen epäonnistuminen(ei muka onnistu, koska pelaajat viihtyvät liian hyvin Lontoossa. Voi vittu mikä selitys.), sopimuksien uusimatta jättäminen ja scouttausosaston paha epäinnistuminen ei korjaannu hetkessä. Levyn ja supporters trustin tapaamisessa Levy ja muu johtoporras löysi jokaiseen kyseenalaistettuun asiaan tekosyyn eikä ottanut mitään vastuuta tämän hetkisestä lamasta, mikä jos joku on vittu ylimielisyyttä. Tämä seura ei tule nousemaan tästä urheilullisesti ennen kuin johtoporras ottaa lusikan kauniiseen käteen, ottaa laput pois silmiltä, laskeutuu sieltä norsunluutornista, suostuu myöntämään virheet ja rupeaa jumalauta tekemään muutoksia ja töitä. Ellei niin Levy out, on sitä muuallekin rakennettu stadioneita, mutta rakentaisi nyt sen joukkueen, että olisi joku mikä siellä Levyn silmäterällä pelaa vai riittääkö Lady Gaga Levylle.
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
|
Vastaus #2676 : 11.03.2020 klo 10:29:43 |
|
Levyn ja supporters trustin tapaamisessa Levy ja muu johtoporras löysi jokaiseen kyseenalaistettuun asiaan tekosyyn eikä ottanut mitään vastuuta tämän hetkisestä lamasta, mikä jos joku on vittu ylimielisyyttä. Oli kyllä melkoista ripulia Levyn ja kumppaneiden vastaukset. • MC asked why the Club is in a position where we have only one first-team striker • DL said there are lots of attacking players in the squad. The club was disappointed not to be able to bring in another striker but pleased they were able to bring in another attacking player in the recent window Tästä tulee jo mieleen se Velipuolikuun sketsi "mutta alakerran mankelihuoneessa on pingispöytä".
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #2677 : 11.03.2020 klo 11:40:46 |
|
Suurimpia Josen sokeita pisteitä on tuo joukkueen alhaalla makaaminen ja prässittömyys tai miten passiivisesti ottelut aloitetaan. Sitten kun ottelun lopulla ollaan tappiolla, niin vasta sitten uskalletaan nostaa linjaa ja prässätä aktiivisesti, joka monesti toimii. Kysymys ottelun lopussa monesti kuulunutkin, miksei voinut pelata alusta asti näin, vaan piti odottaa siihen kun on laskettu housuihin. Hauskintahan eilisessä oli, että Tottenham aloitti normaalia reippaammin ja hyvin epämourinhomaisesti, mutta yhtään paikkaa ei tullut ja hetken päästä taululla oli 3-0. Bela Guttmann sanoi aikanaan, että joukkueen elinikä on kolme vuotta ilman isompia muutoksia ja Pochettino veti vielä siitäkin yli Mestareiden Liigan finaaliin, mutta sitten ongelmat uusiutumisessa iskivät. Sinällään Tottenhamilla olisi "oma" ja oma runko, jonka varaan olisi voinut rakentaa Barcelonan ja Fergusonin ManUn tyyppisen pohjan, mutta sekin vaatii sitten uudistamista.
|
|
|
|
Mussi Volante
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs, Die Geißböcke, FC Clivense, ricordi del CEO
|
|
Vastaus #2678 : 11.03.2020 klo 11:44:14 |
|
Nyt kun puolet joukkueesta/avauksesta on enemmän tai vähemmän romuna niin taktiikkana lienee ensisijaisemmin "tulipalojen sammuttaminen" kuin pitkätähtöisen taktiikan tai pelikirjan päivittäminen.Jotain olisi hyvä tarkistaa menneiltä vuosilta esim. kuntoharjoittelun sisällöstä sillä Pochen tulon jälkeen jo reilun vuoden jälkeen maajoukkueen leiriltä tuli viestejä valmentajilta etteivät muista milloin viimeksi Spursin pelaajat ovat olleet niin hyvässä fyysisessä kunnossa leirille tullessaan, pointtini on että pelaajan ollessa hyvässä kunnossa myös revähdysten tms. aiheuttamat loukkaantumisriskit ovat myös pienemmät. Hyvä myös miettiä minkälaisia pelimääriä loukkaantuneet pelaajat tulevat jatkossa kestämään esim. Kane. Mourinho jatkanee sopimuksensa loppuun jos ei sitten Lewisin Joe innostu Bahamalla kaivamaan lompsaansa ja mahdollistamaan sopimuksen ulos-oston, Levyhän pihinä miehenä ei sitä yksin tule tekemään. On sitten valmentaja kuka tahansa niin ensin ukot kuntoon ja fyysinen harjoittelu sekä lihashuolto sille tasolle että pelaajat ovat 100 % kunnossa ja valmiita ennenkuin tulevat peliin oli sitten nimi selkämyksessä mikä tahansa. Tällä kaudella ei ole enää hävittävää joten niihin paineisiin on enää turha tarrautua, tosin sarjapaikan säilyttäminen vaatii vielä jokusen voiton.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.03.2020 klo 11:47:16 kirjoittanut Mussi Volante »
|
|
|
|
|
Josimarin veto
Poissa
Suosikkijoukkue: Iso haalee
|
|
Vastaus #2679 : 11.03.2020 klo 11:54:42 |
|
Oli kyllä melkoista ripulia Levyn ja kumppaneiden vastaukset.
Tästä tulee jo mieleen se Velipuolikuun sketsi "mutta alakerran mankelihuoneessa on pingispöytä".
Helvetin hyvä sketsi muuten.
|
|
|
|
Nappas
Poissa
|
|
Vastaus #2680 : 11.03.2020 klo 15:22:21 |
|
Omasta mielestä pelaajisto ei ole ihan niin huonoa mitä moni täällä väittää.
Jos mietitään jo ensi kautta niin tällä rosterilla pitäisi jo tsämäripaikoista taistella:
Kane ("X") Son----------Dele-------Bergwijn (Lucas)----(Gedson)----(Lamela)
Lo Celso----CDM Hankinta (Winks)-----(Ndombele/Sissoko)
X---------Toby----Davinson----"Aarons" (Davies)--(Dier)--(Tanganga)--(Aurier)
Lloris (Gazza)
Kolmen avauksen äijän (ja varakärjen) hankkiminen toki rajallisella budjetilla vaikeaa, mutta silti tehtävissä! Tuohon päälle löytyy vielä Sesseä, Skippiä, Foythia ja Parrottia. Eniten koko touhussa huolestuttaa se, että Mourinhon pallossa ei tunnu löytyvän oikein minkäänlaista ideaa tai ajatusta..
|
|
|
|
hopsu91
Poissa
Suosikkijoukkue: Jokelan Kisa
|
|
Vastaus #2681 : 11.03.2020 klo 15:57:30 |
|
Omasta mielestä pelaajisto ei ole ihan niin huonoa mitä moni täällä väittää.
Jos mietitään jo ensi kautta niin tällä rosterilla pitäisi jo tsämäripaikoista taistella:
Kane ("X") Son----------Dele-------Bergwijn (Lucas)----(Gedson)----(Lamela)
Lo Celso----CDM Hankinta (Winks)-----(Ndombele/Sissoko)
X---------Toby----Davinson----"Aarons" (Davies)--(Dier)--(Tanganga)--(Aurier)
Lloris (Gazza)
Kolmen avauksen äijän (ja varakärjen) hankkiminen toki rajallisella budjetilla vaikeaa, mutta silti tehtävissä! Tuohon päälle löytyy vielä Sesseä, Skippiä, Foythia ja Parrottia. Eniten koko touhussa huolestuttaa se, että Mourinhon pallossa ei tunnu löytyvän oikein minkäänlaista ideaa tai ajatusta..
Tähän täysin sama. Kyllä Mou-pallo se pahin ongelma on.
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
|
Vastaus #2682 : 11.03.2020 klo 17:02:56 |
|
Samoilla linjoilla minäkin olen, mutta esimerkiksi Lamelan ja Sissokon olisin valmis myymään. Ensimmäinen ei nyt vaan pysy kasassa ja jälkimmäinen alkaa tulla jo siihen ikään, että loukkaantumiset ovat iso uhka (jatkossakin). Sessegnonin olisi jo aika kantaa vastuuta ensi kaudella. Dier tosiaan toppariksi, niin säästyy rahaa akuutimpeihin ongelmiin. Sissokon ja Dierin tilalle jopa kaksi hankintaa DM osastolle olisi paikallaan. Joku saattaa uskoa Skippiin, itse en toistaiseksi usko. Mutta ehkä senkin kortin voi ilman europelejä katsoa ja hankintaan vain yksi DM. Eli tosiaan.. S, DM, R(w)B ja L(w)B.
Maalivahtiosasto on myös pikkuhiljaa suurennuslasin alla, mutta jospa Lloris menee vielä.
Moni olisi valmis luopumaan Ndompusta? Tätähän ei tule tapahtumaan. Tuota korttia nyt katsellaan ja taotaan järkeä päähän.
Eli pois
Jan Rose Foyth Sissoko Lamela Wanyamahan meni jo + ynnämuut osastoa
Parrottille ja Clarkelle lainat kovimpaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.03.2020 klo 17:08:11 kirjoittanut journeyman »
|
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
|
Vastaus #2683 : 11.03.2020 klo 17:39:02 |
|
Omasta mielestä pelaajisto ei ole ihan niin huonoa mitä moni täällä väittää.
No eihän se sitä ole silloin kuin aivan kaikki ovat 1) ehjänä ja 2) suht hyvässä pelikunnossa, kyse on enemmän siitä miten helposti koko palapeli menee rikki ja miten monella tontillla ollaan täysin yhden puhtaan pelaajan varassa (molemmat laitapakit ja etenkin se piikki). Vaikka tuosta olisi rakennettavissa - ei tarvitse pelätä, että Levy rakentaa - ihan kohtuullinen nippu, niin tässä ja nyt se on täysin pelikelvoton muutaman loukkaantumisen takia. Parrottille ja Clarkelle lainat kovimpaan.
Clarkelle laina konferenssiin, seisoisiko siellä?
|
|
|
|
Blanchflower
Poissa
|
|
Vastaus #2684 : 12.03.2020 klo 09:55:53 |
|
Ja peli on tosiaankin täyttä paskaa, enkä odota loppukeväältä mitään - toivottavasti Hartsa saa toipua rauhassa, eikä raahata turhalla kiireellä panoksettomiin peleihin rikkomaan itseään uudelleen - mutta sillä on oikeasti vähän tai ei yhtään tekemistä Josen kanssa. Jos nyt sivuutetaan vielä se, että saatavilla olevalla ringillä ei ole edes mahdollista rakentavaa toimivaa pakettia, niin kannattaa tosiaan huomioida että Poch sai 24 viimeisestä liigapelistään 25 pistettä. Nyt siellä on ollut Poch ja valmentajanvaihdoksen jälkeinen Jose laittamassa tuota laivaa kuntoon vähän huonolla menestyksellä. Jotain tuolla on tapahtunut kulisseissa, että joukkue on noin hengetön ja rikki (koska Poch ei saanut enää mitään irti liigassa Sonin ja Kanen kanssakaan). Ja kyse ei oikeastaan ole edes vain kalenterivuodesta 2019 ja alkaneesta vuodesta. Jo 2018 -2019 kauden syyspuolella oli merkkejä pelillisestä taantumasta. Tulokset olivat aivan saatanan kovia, mutta mitenköhän xG tilastot vertautuivat edellisiin Pochin kausiin? Ainaakaan peli ei näyttänyt silloinkaan parin edellisen kauden tasoiselta tuntui että voittoja irtosi jossain määrin tuurilla (joka sitten keväällä kääntyi päinvastoin eli tuuria ei näkynyt missään).
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
|
Vastaus #2685 : 13.03.2020 klo 07:21:57 |
|
No meidän(kään) ei tarvitse enään spekuloida, miten tuo joukkue ryhmitetään loppukaudesta. Aika vaikea nähdä, että tätä kautta pelataan edes suljetuin ovin. Surkea loppu surkealle kaudelle. Jos pelataan niin tuskin ketään kiinnostaa, miten se sitten menee. Toivottavasti loppukesään mennessä on tämä koronakaaos päättynyt.
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
|
Vastaus #2686 : 13.03.2020 klo 14:03:26 |
|
No meidän(kään) ei tarvitse enään spekuloida, miten tuo joukkue ryhmitetään loppukaudesta. Aika vaikea nähdä, että tätä kautta pelataan edes suljetuin ovin. Surkea loppu surkealle kaudelle. Jos pelataan niin tuskin ketään kiinnostaa, miten se sitten menee. Toivottavasti loppukesään mennessä on tämä koronakaaos päättynyt.
Joko koko (kamala) kausi mitätöidään tai Harri ja Sonni saadan parsittua kasaan, siihen mennessä kun se jatkuu.
|
|
|
|
Spure
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
|
Vastaus #2687 : 13.03.2020 klo 14:23:25 |
|
Ns. onni onnettomuudessa. Jos kausi jatkuu, jopa kesälle, niin onpahan Son ja Kane tod.näk. käytettävissä.
|
|
|
|
jaja
Poissa
|
|
Vastaus #2688 : 21.03.2020 klo 15:59:11 |
|
|
|
|
|
|
|
H.Incandenza
Poissa
|
|
Vastaus #2691 : 08.04.2020 klo 10:30:47 |
|
Tästä oli maininta Englannin futiksen yleiskeskustelusta, mutta laitetaan tännekin suomenkielisenä: Jalkapalloseura Tottenham Hotspur on antanut pelaajilleen muistutuksen koronavirusrajoitusten noudattamisesta.
Englannissa nousi pienimuotoinen kohu, kun sosiaalisessa mediassa levisi kuvia, joissa Tottenhamin päävalmentaja Jose Mourinho ja muutamat joukkueen pelaajat harjoittelivat Hadley Commonin puistossa Lontoossa.
Mourinhon nähtiin harjoittelevan Tangui Ndombelen kanssa, kun taas Davinson Sanchez ja Ryan Sessegnon juoksivat vierekkäin. Serge Aurier puolestaan julkaisi Instagramissa tarinassaan videon, jossa hän hölkkäsi toisen henkilön vierellä.
Mourinho ja pelaajat eivät noudattaneet fyysisen etäisyyden sääntöjä. Britanniassa on sallittua mennä kerran päivässä harrastamaan ulkoliikuntaa, mutta vain samassa taloudessa asuvan kanssa. Muuten tulee aina pitää kahden metrin etäisyys muihin ihmisiin.
– Kaikkia pelaajiamme on muistutettu kunnioittamaan turvavälejä harjoitellessaan ulkona. Me jatkamme tämän viestin korostamista, Tottenhamin edustaja sanoi.
Treeni maistuu.
|
|
|
|
|
Revolver Ocelot
Poissa
|
|
Vastaus #2693 : 30.04.2020 klo 13:20:35 |
|
Maukka jutellut että haluaisi joku päivä vielä palata ja voittaa jotain Tottenhamissa. Muistaakseni Levykin sanoi että ei voihan se olla että joku päivä vielä tiet kohtaavat, kun potkuihin ei sinänsä vissiin mitään draamaa sisältynyt. Olisihan se hienoa!
|
|
|
|
Kyseenalaistaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur, FC Kontu, Florin Cezar Ouatu
|
|
Vastaus #2694 : 30.04.2020 klo 18:57:45 |
|
Maukka jutellut että haluaisi joku päivä vielä palata ja voittaa jotain Tottenhamissa. Muistaakseni Levykin sanoi että ei voihan se olla että joku päivä vielä tiet kohtaavat, kun potkuihin ei sinänsä vissiin mitään draamaa sisältynyt. Olisihan se hienoa!
Pochettinon kommentit vahvistavat vain entisestään sitä aiempaa luuloani, että hänet savustettiin seurasta ulos pelaajien toimesta.
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
|
Vastaus #2695 : 14.05.2020 klo 09:40:19 |
|
Kumman muuten valitsisitte? Ei pelejä vai se jatkuva vitutus paskoista esityksistä johtuen? On nimittäin tullut tuota jälkimmäistä jo ikävä:).
Dele Alli joutui ryöstön kohteeksi kotonaan ja sai iskun naamaansa. Mies voi kuitenkin hyvin. Taisi ryöstäjä antaa vain korvapuustin Delen aiemmista toilailuista. No vitsi..
Ei ole kai ollut hirveästi puhetta siitä, että lomautuslinjalla olleet seurat eivät saisi laittaa kättä taskuun siirtomarkkinoilla? Mielestäni ihan oikein menisi kyllä tämä, vaikka Spurskin siitä kärsisi.
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
|
Vastaus #2696 : 14.05.2020 klo 14:38:32 |
|
Eikös Spurs kääntänyt takkinsa tässä lomautus jutussa Poolin kanssa? Castle ja Norwich ainoat, jotka lomauttanut.
Kovimmassa toki tästä on jo älähdetty, että EFL saa olla tarkkana lomautusten ja hankintojen kanssa.
Joku aika sittenhän Mourin käsikassari Castles raapusteli, että Muori ei saa hankkia pelaajia kuin ilmaiseksi tahi lainalle.
|
|
|
|
Diamonds
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
|
Vastaus #2697 : 15.05.2020 klo 20:46:43 |
|
Kyllähän tässä toivoisi, että pistäisivät kauden poikki ja uudelle innolla sitten ensi kaudella. Tosin, jännä nähdä millä tavalla se ensi kaudellakaan käynnistyisi. Aika ankeaa futis ilman faneja.
Aika paska biitti sinällään Spurssilla, että pistää kaikki pelimerkit uuteen stadioniin ja sitten tulee tämä. Mahdollisesti vuosiin ei saa stadionia täyteen.
Jos kuitenkin joukkuetta ja futista miettii, niin mielenkiintoinen kysymys mielestäni nykyisessä joukkueessa on tuo Ndombele. Todennäköisesti dominoisi kolmen keskikentässä vapaammassa roolissa, muttan sitten Delelle ei ole roolia. Jos taas sen Delen haluaa kympiksi niin vaikea nähdä ranskalaista laiskimusta kentälle. Jos Deleä ei oli niin aika mässy olisi Dnombba, lo celso ja sitten alla joku ankkuri.
Hitto. On tässä futista ja varsinkin Spurssia ikävä. Toivottavasti pääsevät pelaamaan, vaikka sitten ilman faneja.
#COYS
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
|
Vastaus #2698 : 12.06.2020 klo 22:53:32 |
|
Kauden jatkuminen on aivan ovella. Kaikesta huolimatta alkaa kiinnostus nousemaan. Spursilla siis heti CL paikan suhteen elintärkeä kamppailu Manua vastaan. Toivoa lisää se, että Kane ja Son ovat mukana toisin kuin niissä kevään viimeisissä murheellisissa esiintymisissä. Tämän kaksikon terveenä pysyminen on se oleellisin asia onnistuneessa kesässä. Muorilla on ollut nyt aikaa ainakin etänä opettaa omaa systeemiä. Ikuisena optimistina odottelen hyvää kesää
Villi veikkaus avauksesta
Kane Son Bergwijn Dele Lo Celso Dier
Vertsi Toby Sanchez Aurier Lloriss
Toki tässä vielä saadaan jokunen päivä odottaa, että koittaa 19.6.
|
|
|
|
Duracel
Poissa
|
|
Vastaus #2699 : 12.06.2020 klo 23:13:15 |
|
Kauden jatkuminen on aivan ovella. Kaikesta huolimatta alkaa kiinnostus nousemaan. Spursilla siis heti CL paikan suhteen elintärkeä kamppailu Manua vastaan. Toivoa lisää se, että Kane ja Son ovat mukana toisin kuin niissä kevään viimeisissä murheellisissa esiintymisissä. Tämän kaksikon terveenä pysyminen on se oleellisin asia onnistuneessa kesässä. Muorilla on ollut nyt aikaa ainakin etänä opettaa omaa systeemiä. Ikuisena optimistina odottelen hyvää kesää
Villi veikkaus avauksesta
Kane Son Bergwijn Dele Lo Celso Dier
Vertsi Toby Sanchez Aurier Lloriss
Toki tässä vielä saadaan jokunen päivä odottaa, että koittaa 19.6.
Dele pelikiellossa.
|
|
|
|
|
|