Tottenham - Manchester United 19.6.2020Muutama olennainen huomio eiliseltä näin puolueettomana seuraajana:
United pallollisena vs. Spurs pallottomanaUnitedin paperiryhmitys oli 4-2-3-1, joten rakenteluvaiheessa se oli ottelun alussa muodossa 2-4-4. Maguire ja Lindelöf levittivät toppareina, Wan-Bissaka ja Shaw nousivat laitapuolustajina McTominay-Fred kaksikon rinnalle ja ylänelikon muodostivat kuvan ulkopuolella Fernandes, Rashford, Martial ja James.
Spurs puolestaan prässäsi paperiryhmityksensä mukaisesti 4-2-3-1:lla. Kanen alapuolella olivat Son, Lamela ja Bergwijn ja tuon kolmikon takana Winks-Sissoko kaksikko. Välillä muoto toki muistutti 4-4-1-1:täkin.
Olennaisinta Spursin maltillisessa prässissä oli se, että
Lamela käytännössä alusta asti merkkasi McTominayn ja Kane puolestaan pyrki sijoittumaan siten, että hän esti aina syötöt Fredille eli jättäen tämän syöttövarjoon. Son ja Bergwijn tietysti prässäsivät sitten Unitedin laitapuolustajia, kun topparit kierrättivät pallon heille, mutta niin kauan kun pallo oli Unitedin toppareilla, se sopi Spursille eikä se yrittänyt kovin aktiivisesti sitä useinkaan riistää, vaan tyytyi juuri Lamelan ja Kanen johdolla estämään syötöt keskustan pohjakaksikolle ja siten ohjaamaan Unitedin pelinavauksen laitoihin.
Tässä 14. minuutin kuvassakin näkyy hyvin se, kuinka Lamela on lähellä McTominayta ja Kane ikään kuin syöttölinjalla Fredin ja Maguiren välillä. Son ja Bergwijn ovat ehtineet pudota keskikentän linjaan, mutta se on niin tiivis, että Fernandesille on hyvin vaikea pelata murtava syöttö linjojen väliin, vaikka tämä onkin melko vapaana. Wan-Bissaka on kuitenkin pudonnut kolmanneksi pelaajaksi alas auttamaan pelinavaamisessa.
Avausjakson edetessä Óle muutti Unitedin pelinavaamista juuri siten, että McTominay oli se, joka putosi kolmanneksi pelaajaksi toppareiden tasolle auttamaan rakenteluvaiheessa, jotta vieraat saivat 3v2 ylivoiman Kanea ja Lamelaa vastaan sekä pystyivät juoksuttamaan näitä sivuttaissuunnassa. Samalla Wan-Bissaka sai luvan nousta laidallaan ylemmäs eli McTominay täytti hänen jättämän aukon sivurajalla kuten tässäkin kuvassa.
United pystyi tuon muutoksen myötä etenemään helpommin laitojen kautta tai siis kierrättämään ainakin pallon ohi Spursin ylimmän prässilinjan sivurajoille. Siellä toki oli sitten Wan-Bissakaa vastassa esim. Son ja Kane-Lamela kaksikkokin takaprässäsi loppuun asti.
Tässä tilanteessa McTominay sai pallon takaisin keskelle AWB:lta, mutta ahdistettuna jatko eteenpäin karkasi sivurajan yli,
mutta useimmissa muissa tilanteissa United pystyi ainakin hankkimaan vastaavista tilanteista kasan rajaheittoja ja siirtämään painopisteen selkeämmin Spursin kenttäpuoliskolle sen sijaan, että se olisi joutunut vain pallottelemaan toppareiden kesken puolessa kentässä.
Kuva toisen jakson alusta.
McTominay on taas täyttänyt Wan-Bissakan jättämän aukon ja noin kauas Lamela ei häntä lähde seuraamaan, vaan tyytyy sitten varjostamaan Frediä.
United saa vaivatta painopisteen isäntien puoliskolle ja pääsee jauhamaan hidasta hyökkäystä odottaen vapaan miehen löytymistä. Tässä kuvassa tosin keskelle ei voi pelata, kun Lamela on Fredin iholla, Fernandesin kimpussa on Sissoko ja Winks on lähellä Martialia.
Siirrytään rankkareihin. Unitedin tasoitusmaaliin johtanut hyökkäys alkaa siitä, kun McTominay on nyt pudonnut toppareiden väliin ja Lindelöf on levittänyt enemmän Wan-Bissakan laidalle. Gedson Fernandes on puolestaan tullut kehiin Lamelan tilalle. Hän peittää syöttöä Fredille, mutta hänen ja Kanen väliin jää niin iso aukko, että McTominay tunnistaa sen ja lähtee tempokuljetukseen.
McTominay näkee hyvin laidallaan vapaana olevan Wan-Bissakan ja pelaa tälle murtavan syötön lävistettyään Spursin ylimmän prässilinjan.
Spurs onnistuu hidastamaan tilanteen 3v3-asetelmaksi laidalle.
Winks, G. Fernandes, Son ja Dier saavat jopa aikaan 4v2-ylivoiman Wan-Bissakan peruutettua hieman alemmas, mutta...
... Pogban henkilökohtainen taito riittää ohitukseen ja Dier törkkää maailmanmestarin kumoon selästä. Bruno Fernandes upotti pilkusta tasoituksen.
88. minuutilla Bailly tuli sisään McTominayn tilalle. Se ei muuttanut varsinaisesti mitään Unitedin rakenteluvaiheessa, koska kolmen alakerta säilyi ja Bailly otti McTominaylle kuuluneen roolin.
Pallo kierrätettiin vuorostaan helposti Maguiren kautta Shaw'n laidalle ohi Spursin ylimpien prässääjien. Bergwijnin korvannut Lo Celso on myöhässä oman prässinsä kanssa ja jättänyt liikaa tilaa Lukelle, joka saa rauhassa jalka avoinna pelata eteenpäin kohti linjan taakse kirmaavaa Rashfordia.
Aurier katkoi syötön, mutta hukkasi pelivälineen heti takaisin vieraille välittömän vastaprässin vuoksi.
Rashford pelasi eteenpäin boksiin Fernandesille, joka kaatui nurmen pintaan Dierin tultua tilanteeseen. VAR kuitenkin peruutti tämän rangaistuspotkutuomion, mutta tässäkin osoitus siitä, miten United sitten yritti edetä laidoilta saaden melkein palkinnon, kun keskusta oli tukittu.
Spurs pallollisena vs. United pallottomanaSpurs käytti yhä 3-2-5 rakentelumallia, jota se on käyttänyt siitä lähtien, kun Mourinho tuli puikkoihin. Davies jäi alakertaan toppariparin seuraksi (Dier kuvan ulkopuolella) ja Winks-Sissoko kaksikko etsi tiloja vastustajan ylimpien prässääjien takaa. Aurier sai luvan nousta viidenneksi pelaajaksi ylös huolehtimaan leveydestä oikealla. Son huolehti puolestaan leveydestä vasemmalla. Lamela, Kane ja Bergwijn täyttivät välissä välikaistat/puolitilat ja keskiakselin.
Avausjaksolla jouduin muutaman kerran hetkellisesti poistumaan television äärestä, mutta siitä huolimatta otin talteen joitakin huomioita ottelusta, jossa Mourinho asettui uuden seuransa peräsimessä sinisiä vastaan. Chelseahan prässäsi ylhäältä 3-4-3 muodossa (ja lähti ylipäätään otteluun samalla paperiryhmityksellä), koska Spurs on Mourinhon alaisuudessa käyttänyt hyvin paljon 3-2-5 rakentelumallia, jossa Aurier oikeana laitapuolustajana nousee viidenneksi pelaajaksi ylös, kun puolestaan Lucas kaventaa oikealle välikaistalle, Kane on piikissä, Alli vasemmassa puolitilassa ja Son sitten vasemmalla sivurajalla. Näin ollen Chelsea sai alas 5v5-tilanteen wingbackien pudotessa topparikolmikon tasolle. Dier-Sissiko kaksikko hakee palloa Spursin pelitavassa topparikolmikon Alderweireld-Sanchez-Vertonghen yläpuolelta ja niin tapahtui tässäkin pelissä, joten siksi Chelsean kolmella ylimmällä pelaajalla oli kullakin aina yksi prässättävä ja lisäksi samalla pyrittiin peittämään syöttösuuntia pohjakaksikolle Dier-Sissoko. Tässäkin kuvassa Abraham on sijoittunut siten, että Alderweireld ei voi syöttää Tammyn läpi Dierille, vaan joutuu kierrättämään laitatoppareille. Tottenham ei saanut juuri mitään aikaan avausjaksolla hitaista hyökkäyksistä ja tämänkin kuvan asetelma oli osasyynä siihen. Lisäksi Willianin pelaaminen pääosin vasemmalla tasapainotti myös kivasti molempia laitoja alaspäin eli kolmiot olivat Willian-Kovacic-Alonso ja Mount-Kante-Azpilicueta.
Spurs kierrättää laitaan Vertonghenille, jolloin Mount iskee kiinni. Samalla Alli on pudottanut vasemmalla itsensä todella alas palloa vastaan, mutta Chelsean oikea wingback Azpi merkkaa tämän eikä Spurs pääse etenemään yli puolen kentän hallitusti, kun Vertonghenin chippi kohti Sonia ei tartu tämän jalkoihin, koska häntä prässää vuorostaan Kante, koska Azpi on merkannut hetkellisesti Sonin. Lopulta Chelsea voittaa pallon itselleen puolessa kentässä kuten monesti tapahtui avausjaksolla ja sai sitten aikaan puolittaisia vastahyökkäysmahdollisuuksia.
Azpi-Alli, Kante-Son, Zouma-Kane, Tomori-Lucas, Alonso-Aurier ja Kovacic-Sissoko ja Willian-Dier. Rudiger on ylimääräisenä pelaajana vielä tuplaamassa sivurajalla. Selkeä puolustuskonsepti kaikkinensa vierailta.
Toiselle jaksolle Eriksen tuli sisään Dierin paikalle ja Moura-Son kaksikko puolestaan vaihtoi paikkoja kuten kuvastakin näkee eli Moura siirtyi vasemmalle leveyteen ja Son oikeaan puolitilaan, mutta systeemi säilyi samana eli 3-2-5:nä, kun Aurier on vielä kuvan ulkopuolella oikealla sivurajalla.
Ottelun avausmaaliin johtanut tilanne käynnistyy siitä, kun United on taas vaihteeksi yrittänyt edetä laitojen kautta, mutta törmännyt siellä Soniin ja Kane takaprässillään riistää pallon McTominaylta. Lamela taaempana huolehtii Fredistä.
Riiston jälkeen pallo palautetaan aina Llorisille asti. Spurs on ehtinyt ryhmittyä jo tuttuun 3-2-5:een, mutta nyt lyhyellä pelaaminen ei onnistu korkean vastaprässin myötä.
Lloris avaa pitkän avauksen oikeaan laitaan, jossa on 3v2 ylivoima Aurierin ansiosta, vaikka Fred on älynnyt toisena pohjapelaajana pudota alemmas, jolloin varsinaisesti puolustuslinjassa tai sen etupuolella on 5v5 asetelma eli Unitedin alakerran nelikko+Fred vastaan Aurier, Bergwijn, Kane, Lamela ja Son, mutta Spursilla on pallollisessa laidassa ylivoima ja sitten painottomalla puolella vastaavasti 2v3 alivoima.
Shaw voitti ykköspallon Bergwijnia vastaan, mutta
on kaukana sattumasta, että juuri Aurier ehtii kakkospalloon ensimmäisenä! Hän on täysin sovitusti avausvaiheessa noin korkealla ja ehtii siksi ennen Rashfordia kakkospalloon.
Aurier jatkoi pallon yhdellä kosketuksella eteenpäin Bergwijnille, joka pääsee tempokuljettamaan suojaamatonta puolustuslinjaa vastaan. Vastassa on vieläpä selkeästi hitaampi Maguire, jonka Bergwijn ohittaa ja karkaa toppareiden välistä maalintekoon, kun Lindelöf joutuu hieman tarkkailemaan Kanen liikettä...
... eikä ehdi enää kaventaa aukkoa umpeen ajoissa.