The Athleticissa jälleen mielenkiintoinen juttu, tällä kertaa liittyen noin kymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin ja siihen kuinka Alberto Aquilanin hankinta oli lopun alkua Benitezin aikakaudelle. Muutama nosto tuosta artikkelista:
There was a civil war raging in the boardroom between feuding owners Tom Hicks and George Gillett. Debts were growing and Christian Purslow, who had an increasingly fractious relationship with Benitez, had been made managing director with the task of renegotiating the terms of a £350 million loan taken out with Royal Bank of Scotland.
Benitez was frustrated by what he perceived to be insufficient backing in the transfer market after overseeing a second-placed finish in the Premier League the previous season. He wanted David Silva from his former club Valencia but was informed he was out of Liverpool’s price range. Silva would end up joining Manchester City for £26 million the following summer, a deal it’s safe to say turned out OK.
“It was a small pot we had to play with that summer. Glen Johnson came in (for £17.5 million), but that deal was only possible because Portsmouth still owed us money for Peter Crouch (who moved the other way in summer 2008). The sales of Alvaro Arbeloa (£3.5 million) and Sebastian Leto (£3 million), as well as Xabi, generated cash.
“David Silva was very much of interest. Rafa was Valencia manager when he was in their academy and knew his father, who had worked at the training ground there. He would have been perfect but he just wasn’t affordable. If we’d had the money to make it happen, we would have signed Silva 100 per cent.
“There were very few players in our price bracket who fitted the bill. Aquilani had been heavily scouted. He was ripping it up in Serie A and Italy had really high hopes for him. Initially, we didn’t think we could afford him. But Roma had financial problems and suddenly they were willing to sell. The price was so low because he was injured, but it had to be done quickly. If he had been fit he would have been too expensive for us.
“We also needed a centre-back that summer and had a deal for Matthew Upson lined up on a free. He was an England international and the other lads had vouched for him being a good character, but it didn’t happen because the club said his wages were too high. We ended up buying Soto Kyrgiakos from AEK Athens for £1.5 million instead, because his wages were so much lower. That’s how bad the situation was at that time.”
The fee agreed with Roma was €20 million (£17.1 million). The structure of the deal was also appealing to Liverpool. They only had to part with an initial €5 million with further payments of €3 million (January 2010), €7 million (June 2010) and €5 million (June 2012). Aquilani signed a five-year contract worth around £90,000 per week.
Liverpool had sought advice from a number of specialists about the condition of the midfielder’s right ankle. “Three of them gave three different scenarios about how quickly he would be back playing,” says a member of Benitez’s backroom staff at the time.
“Christian Purslow decided to get another medical opinion and that guy said it would be six weeks before Alberto was fit again. On the basis of that, the button was pushed on the deal and we took him. With Gerrard, Mascherano, Lucas, Jay Spearing and Damien Plessis, we felt we had enough in midfield to cope for that kind of timeframe.
Senior Anfield officials claimed by that point (2012) his salary was an eye-watering £6.5 million per year (£125,000 per week).
Itse artikkeli sisältää paljon mielenkiintoisia tarinoita Aquilanin Liverpool-uraan liittyen. Edellä mainitut kohdat halusin kuitenkin nostaa tänne, koska ne mielestäni havainnolistavat hyvin sekä sitä millaisessa sekasorrossa Liverpool oli vain hieman ennen nykyisiä omistajia ja kuinka tärkeässä roolissa osaavat omistajat ovat seuran menestymisessä.
Aquilani oli hankintana yksi kaikkien aikojen floppeja ja osasyyllinen on varmasti myös italialainen itse. Tämä tarina on kuitenkin mielestäni enemmän osoitus seurajohdon ja valmennusjohdon totaalisesta sekoilusta, kuin pelaajan kyvyistä. Vaikkei Aquilani kunnolla kerinnyt Englantiin sopeutumaankaan, niin miehen taidoista se menestys ei kuitenkaan jäänyt kiinni. Hän oli vain väärä mies, väärään aikaan, väärässä paikassa.
Case Aquilani on kuitenkin ollut Liverpoolille hieno malli siitä miten asioita ei missään nimessä kannata tehdä.
"If it ain't broke don't fix it" (Case: Xabi Alonso & Gareth Barry)
Koko Aquilanin hankintaprosessin tarkastelu tulee aloittaa Rafa Benitezin ihmeellisestä fiksaatiosta Gareth Barrya kohtaan.
“Barry had been playing for years at his maximum level and, at this time, he could play in three positions — midfielder, winger and left-back. We had (Javier) Mascherano, Lucas Leiva and Gerrard with experience, and selling Alonso was a way to make some money and balance the team. Barry wasn’t to replace Alonso, he was to give us something different that we didn’t have.”
- Benitez
Barryn monipuolisuus oli yksi niistä asioista mikä kiehtoi Rafaa. Espanjalainen näki lädin tapana kehittää Liverpoolin pelaamista uuteen suuntaan - hieman samaan tapaan kuin Robbie Keanen kanssa. Fiksaatio Barryyn tarkoitti kuitenkin sitä ettei Benitez riittävän hyvin ymmärtänyt mitä hänellä jo oli Alonsossa. Barryn jahtaaminen johti Xabin haluun lähteä ja näin ollen kun Real tuli kolkuttelemaan, niin seurajohto oli halukas espanjalaisen myymään taloutta tasapainottaakseen.
Myy pelaajia oikeaan aikaanAlonso & Barry kuvion yksi suurimmista ongelmista oli se, ettei espanjalaiselle lopulta kunnolla hankittu korvaajaa. Lucas Leiva ei sellaista missään nimessä ollut ja jos Barry sellaiseksi nähtiin, niin siirto olisi pitänyt pystyä viemään läpi. Nyt Alonso myyntiin kun mies oli noussut huipulle, eikä korvaajaa ollut tiedossa.
Tästä on myöhemmin opittu ja esimerkiksi Philippe Coutinhosta luovuttiin juuri oikeaan aikaan.
Kun sopiva pelaaja löytyy, ole valmis maksamaan hieman ylimääräistäKoko Alonso & Barry keissin paisuminen ja paniikkiostos Aquilanin muodossa johtui siitä, ettei halutusta Barrysta oltu valmiina maksamaan riittävästi. Tilalle olisi löytynyt hyvin erityyppinen, mutta laadukas prospekti David Silvan muodossa, mutta seurajohto ei ollut tähänkään valmis sijoittamaan.
Jos et löydä sopivaa pelaajaa, niin älä osta paniikissa "Toivotaan, toivotaan" vaihtoehtoaTämän suhteen Aquilani ei riittänyt Liverpoolille, vaan piti vielä hakea oppia Carrollin, Balotellin ja Benteken muodossa. Sittemmin on kuitenkin opittu ja muutettu strategiaa. Kun sopivaa pelaajaa ei ole löydetty, niin ei ole hankittu ketään. Vuosikymmenen takaisilla toimintamalleilla Van Dijkinkin kohdalla oltaisiin varmaan siirrytty seuraavaan vaihtoehtoon ja ostettu paniikissa joku Mangala tai Fazio hollantilaisen sijasta.
Se että ylipäätään edellä mainittujen ohjeiden mukaan seurajohto on pystynyt toimimaan, vaatii taitavaa johtamista seuran jokaisella osa-alueella. Se vaatii vakaan talouden, jotta urheilullisen puolen kehittämistä voidaan tehdä johdonmukaisesti, ilman paniikkiratkaisuja.
Nykyinen pelaajisto ja valmennusjohto ovat kaikki kehunsa ansainneet. Edwardsia pidetään nykyään velhona siirtomarkkinoilla, täysin ansaitusti. Kuitenkin myös seurajohto ansaitsee kiitoksensa siitä, että Liverpool on siinä pisteessä missä se nyt on. Ehkä se kiitos on ettei kukaan enää kehtaa huudella "FSG Out", sen kummemmin katsomossa kuin foorumilla.
