Metusalem
Poissa
Suosikkijoukkue: Vasta Olympique de Marseille oli meitä parempi!
|
|
Vastaus #75 : 09.08.2019 klo 20:31:36 |
|
Mistä paras acestream El Puki partyyn?
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #76 : 09.08.2019 klo 20:31:59 |
|
Onel Hernandezista kentälle päästessään tulisi ensimmäinen Valioliigassa pelannut kuubalainen, olisi sitten taas yksi maa vähemmän, mistä ei ole valioliigapelaajaa tullut. Hernandez on toki ensimmäinen kuubalainen Englannin ammattilaissarjoissa jo.
Hernandez on tietty siirtolaisten lapsi, mutta kuitenkin Kuubassa syntynyt, vaikka Saksassa kasvanut. Maajoukkueesenkin Hernandezia yritettiin saada, mutta Kuuban säännöt kuitenkin estivät tuon, kun maajoukkuepelaajien täytyy olla Kuubassa kasvaneita. Ruotsia edustava Samuel Armenteros toinen aika kovalle tasolle yltänyt siirtolaislapsi, mutta Armenteros on kuitenkin jo Ruotsissa syntynytkin.
Eipä kuubalaisia futaajia kait maailmalla ole paljon muutenkaan ollut, kun 60-luvulta alkanutta kieltoa siirtymiseen ulkomaille lievennettiin vasta pari vuotta sitten ja nyt muualla Keski-Amerikassa joitakin kuubalaisia pelaa sekä tietysti MLS:ssä, mihin on jokunen kymmenistä vuosien varrella Yhdysvaltoihin loikanneista pelaajista lopulta yltänyt. La Ligassa kuubalaisia on kait joitakin pelannut ennen maan sulkeutumista.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.08.2019 klo 20:34:19 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
Kohis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suolahden Urho 1908,Suomalaiset pelaajat mailmalla
|
|
Vastaus #77 : 09.08.2019 klo 20:32:13 |
|
Pukki painaa vaikka perseellä yhen häkin!
|
|
|
|
xxpotkupallo
Poissa
Suosikkijoukkue: potkupallojoukkueet
|
|
Vastaus #78 : 09.08.2019 klo 20:32:23 |
|
Meinaako ne koko vitun lähetyksen jauhaa Poolista.
Hyvin sanottu, tää on ihan aunuksesta
|
|
|
|
6-paikka
Poissa
|
|
Vastaus #79 : 09.08.2019 klo 20:33:06 |
|
Meinaako ne koko vitun lähetyksen jauhaa Poolista.
No tämä. Kaikki tuntee Poolin, enemmän kiinnostaa Pukki ja Norwich.
|
|
|
|
trendkiller
Poissa
Suosikkijoukkue: ACK, Kanarialinnut, Packers
|
|
Vastaus #80 : 09.08.2019 klo 20:33:21 |
|
Onel kannattaa pistää kentälle viimeiselle vitoselle, kun tilanne on 0-3.
|
|
|
|
Seitan
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
|
Vastaus #81 : 09.08.2019 klo 20:35:44 |
|
- Täällä Pasila - Kuuleeko Vermo
|
|
|
|
hardluckpool
Poissa
|
|
Vastaus #82 : 09.08.2019 klo 20:36:06 |
|
Hyvin sanottu, tää on ihan aunuksesta
en tiedä mitä siellä jauhetaan, mutta en ihmettele jos Citystä tai Poolista puhutaan kaikki mahdollinen alkukierroksilla. Toiveissa pukille hattu ja poolille voitto
|
|
|
|
Laskikka
Poissa
Suosikkijoukkue: NSFR
|
|
Vastaus #83 : 09.08.2019 klo 20:37:00 |
|
Meinaako ne koko vitun lähetyksen jauhaa Poolista.
Kohta kuunnellaan YWNA!
|
|
|
|
geepistejeesus
Paikalla
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, AS Roma
|
|
Vastaus #84 : 09.08.2019 klo 20:38:05 |
|
Kottila unohtaa sen että Messi ja Rolle pellailee liigoissa mitkä on, noh, aavistuksen heikkotasoisempia kun kivikova. Kyllä Salah tekisi sen 30 pussia la liigassa.
Jännä ettei saanut kuin 15 maalin kausia pelatessaan serie A. Kaikesta päätellen 2xkovenpi sarja kuin la liga
|
|
|
|
Trimmer
Poissa
Suosikkijoukkue: Liverpool FC, Suomi, Україна
|
|
Vastaus #85 : 09.08.2019 klo 20:40:33 |
|
Jännä ettei saanut kuin 15 maalin kausia pelatessaan serie A. Kaikesta päätellen 2xkovenpi sarja kuin la liga
Et ole kuullut pelaajien kehittymisestä?
|
|
|
|
Numb
Poissa
|
|
Vastaus #86 : 09.08.2019 klo 20:40:55 |
|
Meinaako ne koko vitun lähetyksen jauhaa Poolista.
Kyllähän Pukille siunataan oma hetkensä.
|
|
|
|
Kyseenalaistaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur, FC Kontu, Florin Cezar Ouatu
|
|
Vastaus #87 : 09.08.2019 klo 20:41:08 |
|
Vapise Vermo, täältä tulee Pukki!
|
|
|
|
Alaric Arabel
Poissa
|
|
Vastaus #88 : 09.08.2019 klo 20:43:12 |
|
Et ole kuullut pelaajien kehittymisestä?
Kehittävien lentomatkojen sarjassa väli Rooma-Liverpool taitaa olla kaikista kehittävin.
|
|
|
|
Spure
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur
|
|
Vastaus #89 : 09.08.2019 klo 20:44:25 |
|
"Pukki on mies", Keke
|
|
|
|
zömps
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur F.C., Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #90 : 09.08.2019 klo 20:45:24 |
|
On kyllä muuten siistiä, että kun pitkästä aikaa kalinaliigassa pelaa kukaan suomalainen, niin kyseessä on avauksen hyökkääjä ja joukkueen tärkeimpiä pelaajia. Eikä mikään hv-minuutit saava laitapakki, jonka kolmesta syötöstä jännitettäisiin kuinka moni menee omille.
|
|
|
|
agsu
Poissa
|
|
Vastaus #91 : 09.08.2019 klo 20:46:02 |
|
"Pukki on mies", Keke
Keke on kyllä turhin kommentaattori, jos saisi omalla äidinkielellään vetää niin voisi olla ok.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
|
Vastaus #92 : 09.08.2019 klo 20:46:09 |
|
Kehittävien lentomatkojen sarjassa väli Rooma-Liverpool taitaa olla kaikista kehittävin.
Alberto Aquilani ja Fabio Borini lienevät eri mieltä.
|
|
|
|
Kyseenalaistaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Tottenham Hotspur, FC Kontu, Florin Cezar Ouatu
|
|
Vastaus #93 : 09.08.2019 klo 20:47:45 |
|
Keke on kyllä turhin kommentaattori, jos saisi omalla äidinkielellään vetää niin voisi olla ok.
Itse tykkään Kekestä Tuo Pasin ja Mikko Innasen kanssa jotenkin kotoisan olon näihin lähetyksiin, kun samat naamat olleet äänessä jo vuosikaudet.
|
|
|
|
Sergei Analtov
Paikalla
Suosikkijoukkue: ACO
|
|
Vastaus #94 : 09.08.2019 klo 20:47:53 |
|
Hyvää "pooli ompi suomi" -settiä Temeltä
|
|
|
|
Kiitaja
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti, SM
|
|
Vastaus #95 : 09.08.2019 klo 20:48:39 |
|
Hyvää "pooli ompi suomi" -settiä Temeltä Mieshuora sukulaisille.
|
|
|
|
agsu
Poissa
|
|
Vastaus #96 : 09.08.2019 klo 20:49:21 |
|
Itse tykkään Kekestä Tuo Pasin ja Mikko Innasen kanssa jotenkin kotoisan olon näihin lähetyksiin, kun samat naamat olleet äänessä jo vuosikaudet. Pasi on ok, Kekellä vaan tuo suomen kielen taso välillä tuntuu rajottavan sitä mitä haluaisi sanoa. Muuten ihan ok kyllä.
|
|
|
|
aceman
Poissa
Suosikkijoukkue: Amorimin sirkus & Getafe
|
|
Vastaus #97 : 09.08.2019 klo 20:49:39 |
|
Pool vie 5-0. Valitettavasti.
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #98 : 09.08.2019 klo 20:50:04 |
|
Onko Sam Byron oikeasti ainoa puolustava pelaaja Norwichin penkillä? Vrancic ja Leitnerkin on hyökkäävämpiä pelaajia ku avauksen keskikentän pohja.
|
|
|
|
hardluckpool
Poissa
|
|
Vastaus #99 : 09.08.2019 klo 20:51:25 |
|
Pool vie 5-0. Valitettavasti.
Sori. Not gonna happen. 5-1 on oikea tulos.
|
|
|
|
|
|